Hakutulokset

  1. W

    Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

    Salasuon tulkinnat tuosta bundesliigatutkimuksesta on jo aikaa sitten ammuttu alas, tai kuten Eagle nätisti sanoi, niin Salasuo tulkitsee lukuja haluamallaan tavalla. Salasuon viittaamassa tutkimuksessa on tosiaan teksti että 25,2% on pelannut samassa akatemiajoukkueessa ikävälillä U15-U18. No...
  2. W

    Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

    Se että hän niputtaa lähes kaikki lajit saman mantran alle. Lisäksi hänen tekemänsä tutkimus, jossa hän huippu-urheilijoiden taustoja tutkimalla on selvinnyt että monipuolisuus on tie huipulle. Tutkimuksen lähdeluettelosta kuitenkin selviää että esimerkiksi jalkapalloilijoiden osalta on...
  3. W

    Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

    Forsmanin tutkimus perustuu faktaan, eli Sami Hyypiä akatemian pelaajakohtaisiin harjoituspäiväkirjoihin ja testituloksiin.
  4. W

    Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

    Salasuolla on oma agendansa ja hänen tekemänsä tutkimukset perustuvat pitkälti kakkos-kolmostason palloilijoiden haastatteluun. Niistähän voi vetää vaikka mitä johtopäätöksiä kun nämä kaikki vakuuttavat että monipuolisuus on ok. Sen sijaan esim. Hannele Forsmannin vastaikään julkistettu...
  5. W

    Audiolaitteet

    Unohda. Tämä ihan omalla kokemuksella kun hain keväällä saman romun kun piti saada vahvistin jossa tykille hdmi ulostulo. Palautin parin päivän kokeilun jälkeen. Kuvapuolella todella pahoja ongelmia 1080p-kuvan kanssa (pätkii) ja muistaakseni audiopuolella ei pystynyt toistamaan kaikilla...
  6. W

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Nämä on taas niitä kommentteja, joista ainakaan allekirjoittanut ei pysty käsittämään mitä ihmettä oikein pitäisi tehdä eri tavalla. Jos mietitään paria viime kautta niin varmasti jokainen junnu jolla vain on ollut jotakin rahkeita edustukseen on sinne päässyt. On ihan hölmöä ottaa raakileita...
  7. W

    Oulun Kärpät 2016–2017

    Ujcikin lista oli rikki. Korjasin sen.
  8. W

    Ti 5.4.2016 Kärpät - Tappara (3. välierä)

    Kyllähän Malmi suli viime keväänä yhdessä pelissä, ja nimenomaan Tapparaa vastaan. Voittoprosentti silti edelleen jäätävä, joten paikka kokoonpanossa on kyllä hyvä ratkaisu.
  9. W

    Playoffs 2016 välierät: Kärpät – Tappara

    Tämä ketju meni lukukelvottomaksi siinä vaiheessa kun Väsyneet Kädet ratsasti paikalle ja postasi ensimmäisen viestin. Yllättäen objektiivisen tarkkailijan ensimmäisen viestin jälkeen tässä ketjussa ei muusta ole puhuttukaan kuin tuomaritoiminnasta vaikka peliäkään ei vielä ole pelattu. Itse en...
  10. W

    Playoffs 2016 välierät: Kärpät – Tappara

    Onko tuomarilinjan muuttaminen kielletty kesken sarjan? Jos alkuperäinen tuomarointilinja aiheutti sen että pelit oli yhtä koukkimista ja mailahäirintää niin miksei sitä saa muuttaa? Tuomarilinjan muuttamisen jälkeen Kärpät vei mestaruuden. Eikö tästä voida vetää suora johtopäätös että Tapparan...
  11. W

    Uusi televisio

    No sitten onkin hankalampaa. DNA:n kaapelissa tuo onnistuu, voit muistaakseni parittaa yhden kortin viiteen eri lukijaan.
  12. W

    Uusi televisio

    Tämän ongelmanhan saa ratkaistua ostamalla esimerkiksi SmartWi:n, joka kustantaan hiukan päälle 100€. Saat siis jaettua maksukortin vaikka jokaiseen kotoa löytyvään töllöön. Toki jos on HD-kanavista kyse, niin jokainen lukija pitää parittaa alkuperäiseen korttiin. Itselläni tämä systeemi toimii...
  13. W

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2015–2016

    Oulun eteläiseltä alueelta esimerkiksi Kalajokilaakso (Kalajoki-Ylivieska-Nivala) on vielä lähes 100% Kärppien valta-aluetta. Kyllä sieltä joku mielenhäiriöinen saattaa olla esim. Tapparan kannattaja, mutta käytännössä saat kylillä ainakin verbaalisesti turpiisi jos menet heiluttamaan jotain...
  14. W

    Liigan siirtohuhut kaudelle 2016–2017

    Liekköhän Suoranta pelannut liigassa tosiaan vaihtoakaan sentterinä? Ihan puhdas laituri on kyseessä. Jalkoja löytyy isoksi kaveriksi kiitettävästi ja rymistely on geeneissä. Pelikäsitys sitten taas kääntöpuolella ihan olematon, eli en usko että siellä on piilossa mitään upsidea jonka avulla...
  15. W

    Eri urheilulajien vertailua

    Ilmassa saa olla vaikka makuuasennossa tai jalat kattoon päin, se ei vaikuta tulokseen. Tuossa lasketaan ilmassaoloaikaa jonka perusteella korkeus määritellään. Hyppy ja maahantulo pitää tehdä siis oikeassa asennossa ja nimenomaan maahantulossa on tärkeää että tullaan jalat suorassa eikä...
  16. W

    Juniorin kasvatus maksaa 87 000 euroa – joko raha sanelee kuka pääsee pelaajaksi?

    Laskeskelin että jos joukkueessa 25 junnua ja treenaavat 4 krt viikossa, nousee maksut Oulussa vähän päälle 3€/poika/kk. Isompi ongelma on vuorojen tasapuolinen jako, välissä esim. Arina-areenalla saattaa jollakin isommalla seuralla olla neljä ikäkausijoukkuetta samaan aikaan treenaamassa, siis...
  17. W

    Huuhkajat kukoksi tunkiolle – matka kohti Ranskan EM-kisoja 2016

    Erittäin hyvä muutos. 7vs7 ja 9vs9 suosii fyysisiä munaravaajia. Omasta mielestäni 8vs8 on hyvä kompromissi tilan ja pelaajamäärän suhteen, eikä fyysinen ikä vaikuta peliin niin paljon. Täyskokoisella kentällä voi lisäksi pelata samanaikaisesti kahta peliä, toisin kuin 9vs9 pelissä.
  18. W

    Nuori Suomi ry

    Uutisissa ei kerrottu että löytyy myös niitä kansainvälisiä tutkimuksia, joissa on päädytty siihen että aikainen erikoistuminen on avaintekijä tietyissä lajeissa.
  19. W

    Nuori Suomi ry

    A Lody, Havukainen, Heroum, Kukkonen, Lehtovaara, Nokso-Koivisto, Petrescu, Puranen, Rexhepi, Saari, Westerlund, Back, Forslund, Kaitila, Kunnas, Lehtonen, Menekse, Posa, Sundsten, Westö ja Vähäsarja. Edellä tutkimuksessa haastatellut suomalaiset huippujalkapalloilijat. Poistin listalta...
  20. W

    MM 2015: Suomi

    Donskoi tulee pelaamaan ilman loukkaantumisia satavarmasti kisoissa, riippumatta siitä että KHL ja NHL on monien mielestä ylivertaisia sarjoja. Donskoi tällä hetkellä liigassa kiekollisena ihan omaa luokkaansa ja kaiken lisäksi Donskoita on myös alivoimalla jäätävä, toisin kuin Aaltoset ja...
Ylös