Hakutulokset

  1. W

    Minne menet, Oulun Kärpät?

    Jos tämä asia olisi tehty oikein ja reilusti jo reilu vuosi sitten, niin Kärppien puolustus olisi muotoa Ohtamaa, Byström, M+T Niemelä, Ottavainen, Puutio ja Huttula. Siihen sitten valinnan mukaan lisäksi joku ykkösparin äijä jos noilla ei muka pärjää. Kaiken lisäksi tätä pelaajalistaa olisi...
  2. W

    Sähköautoilu

    Hiukan aihetta sivuten niin itsellä tämä perävaunuongelma ratkaisi sen että taloon tuli phev eikä puhdas sähköauto. Mökkimatka on suuntaansa yli 200km ilman ainuttakaan välilatauspistettä, eikä toisaalta tuollaisessa matkassa ole tarpeellista muutenkaan pysähtyä ruokatauoille. Perässä kun tulee...
  3. W

    James Bond -elokuvien liveseuranta

    Kincaid oli aikoinaan itsekin melkoinen seppä. Miller's crossing pleijarisarjassa, jossa oli jo itsekin lähes veteraanisarjan pelimanne, pisti Titanilla useamman komean häkin ja hajottipa vielä zamboninkin hallin pihalle. Löytyy juutuubista, kyseinen pelihän nimettiin Danny boy sceneksi...
  4. W

    Suomi-rockin paskimmat biisit ikinä

    Individual on oikeassa ja Turha Kaukalo väärässä. Valkoinen kupla on omassa listassani paitsi Eppujen paras levy, myös suomirockin kautta aikojen paras levy. Hittibiisejähän tuolta levyltä ei juurikaan löydy, mutta esimerkiksi Pantsen kitara- ja Akun virhelisoundi on tuolla levyllä onnistuttu...
  5. W

    Yliarvostetuimmat bändit

    Youtubeen vaikka Sultans of Swing (Alchemy live). Jos ei edelleenkään tykkää niin sitten omaa yksinkertaisesti vain huonon musiikkimaun.
  6. W

    Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

    Maskissa pitää olla P3-suojaus, jotta se suodattaa sisäänhengitettäessä viruksia. A1, A2, P1 ja P2 maskit ja näiden yhdistelmät ei taida auttaa mitään koronaviruksen kanssa. Käytännössä siis suurin osa maskeista on yhtä tyhjän kanssa jos haluaa että naapurin aivastaminen ei mene oman hengityksen...
  7. W

    Antti Rinteen hallitus – kevyet punamullat budjettikurille?

    Yllättävän pienen prosentin annoit Rinne & co -poppoolle. Oikea luku on 100. Hallituksen puheenjohtajahan käytännössä löi faktat tiskiin, eli tieto on liikkunut mutta omistajaohjaajat ovat käytännössä pelanneet pasianssia tms., joka on sillä hetkellä kiinnostanut enemmän. Omasta mielestäni...
  8. W

    Oulun Kärpät kaudella 2019–2020

    Jos ollaan melkein heinäkuussa eikä joukkueessa ole ykkösveskaria eikä oikein kakkostakaan, niin silloin hommat on kustu viimeisen päälle. Voihan tuota selitellä että nyt katsellaan kansainvälisiä markkinoita, mutta rivien välistä voi lukea että luotettiin liian sokeasti siihen että Vehviläinen...
  9. W

    Jatkoajan nakkikioskijono

    Päätit kuitenkin tulla tarkistamaan tilanteen? Minä olen käynyt tällä grillillä ostamassa kärkkäreitä jo silloin kun tuollaiset hampunpolttajat pyöritti vielä kakkapökäleitä matolla. Jompikumpi meistä vaihtaa nyt grilliä ja se en ole kyllä minä.
  10. W

    Eduskunta vaalikaudella 2019–2023

    Veikkaan että 99,9% listaamattomista yrityksistä rukoilee että tämä erkun ehdotus olisi hallituksen esityslistalla, eli sama osinkoverotus listaamattomille ja listatuille yhtiöille. Aika moni kommunisti ja vihervassari on autuaan tietämätön että jos pienyrittäjä nostaa vähänkään enempää osinkoa...
  11. W

    Playoffs 2019 finaalit: Kärpät (1.) – HPK (5.)

    Tämän täytyy olla jonkinlainen provo kun itse muistelen katselleeni 80-luvulla Raksilassa Jalosia ja kumppaneita ja mitalejakin tuli liigasta 6kpl HPK:n nollaa vastaan. Niitä 50-luvun HPK menestyksiä on turha kaivella, en usko että tuo ajan kiekkoseuraajia löytyy tästä ketjusta. Milläköhän...
  12. W

    Telia / MTV – Liigan uusi koti

    Juuri näin, eli kännykästä voi pistää vaikka virrat kiinni sen jälkeen kun on laittanut peilauksen chromecastille. Windowsin Chromen kautta yleensä sama juttu, paitsi että tuo Telian systeemi näyttää toimivan chromen kautta eri tavalla. Jos pistät koneesta selaimen kiinni niin myös...
  13. W

    Telia / MTV – Liigan uusi koti

    En tiedä auttaako tämä mitään kun itsellä vähän eri konfiguraatio, mutta itse otin Telian pleijareiden ajaksi. Laitoin i7+Win10 ja Chromen siten että castasin Chromecastin kautta tykille. Kuvanlaatu oli ihan karsea, suoraan sanottuna kelvoton katsottavaksi. Olin jo irtisanomassa tilausta kun...
  14. W

    Paras ulkomainen tv-sarja kautta aikain...

    En tiedä räsäytinkö Käyttäjänimettömän miinaan, mutta siellä on varmaan muutto edessä kun tuo Beverly Hillssin postinumero on 90210. Nimim. aikoinaan 90210:ssa asunut.
  15. W

    Laadukasta sänkyä hankkimassa?

    Pari kuukautta sitten talouteen kannettiin Tempur North -sänkykokonaisuus. Vaimo on huonoselkäinen ja itsellänikin on jo työstäkin johtuvaa ajoittaista niska- ja selkäkipua. Emäntä halusi Tempurin ja itse tykkään vähän pehmeämmästä, eli Hästens-tyyppisestä tai vastaavasta sängystä. Päätettiin...
  16. W

    Kärppien juniorit (U20, U18 & U16)

    Ison junnumassan pyörittäminen on joka lajissa ongelmallista. Ymmärrän hyvin Kärppien tilanteen. Junnu-edustukseen olisi varmasti satoja tulijoita mutta johonkin pitää vetä raja. Vetäjiä, jäävuoroja, yms. ei vaan voi löytää ympärivuotisesti sadoille yhden ikäluokan mukuloille. Tässä päästään...
  17. W

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    Oulussahan Tami oli polttaa kämppänsä kun kuivatteli kalsareita saunan kiukaalla. Kehui sitten paikallislehdessä että 'vanhana palomiehenä tiesi heti mitä pitää tehdä, laittoi saunan oven kiinni jotta tuli ei pääse leviämään ja soitti palokunnan paikalle'.
  18. W

    Kalamiehiä?

    Tässä aikojen kuluessa lueskellut teidän mielenkiintoisia kalajuttuja. Toki uistinta voi isontaa, mutta aika isoilla vieheillä tunnutte jo nyt vetävän. Itse koittaisin jopa pienentää. Omassa mökkijärvessäni (Kiantajärvi) parhaiten kuhaa antaa 11-13 cm vaappu, tuosta kun isontaa niin saalismäärät...
  19. W

    Onko salibandy huippu-urheilua?

    Näillä poikkeusyksilöillä on ihan turha perustella mitään. Diego Costa ei 16-kesäisenä ollut koskaan ollut vielä minkäänlaisessa valmennuksessa. Pääsi sitten johonkin mutasarjan juniorijoukkueeseen pariksi vuodeksi. Tästä 4 vuotta niin pelasi Athletico Madridissa.
  20. W

    Petteri Sihvonen – kiekkomedian virallinen totuus

    Ei viittaa, vaan saksalaiseen.
Ylös