Ja tuohon pitää vielä lisätä monimutkaisen ja -osaisen tukijärjestelmän pyörittämisen kustannukset. Joitain tukiahan pystyy vielä järjestämään lisää esimerkiksi pariskunnan "muuttaessa" paperilla eri osoitteisiin ja pitämällä toista asuntoa vaikkapa ihan tyhjillään. Nykyinen systeemi on ihan...
Tarkoitin työllistämisen tukemisella korvauksia työntekijälle, en työnantajille. Esimerkiksi työmatkavähennysten parantaminen olisi tällainen asia. Työpaikan vastaanottamisen kannustaminen esimerkiksi selkeämmällä erolla käteen jäävällä rahalla olisi hyvä ratkaisu.
Matalapalkka-alojen palkkojen...
Minä olen aina ihmetellyt, että miksi politiikassa yleisesti mieluummin käytetään tonni valtion kassasta työttömyyden seurauksien hoitoon eikä samaa tonnia työllistymiseen esimerkiksi johonkin koulutusta vaatimattomalle matalapalkka-alalle. Vaikkapa työmatkavähennyksien parantaminen motivoisi...
Ja mitään välimuotoahan ei tässä mitenkään voi olla, ovatko kaikki työttömät kategorisesti joko monisairaita raukkaparkoja tai pilveä polttelevia vapaamatkustajia?
Olen käsitellyt lukuisia työhakemuksia ja olin järkyttynyt näiden mukahakemuksien määrästä. Työpaikkailmoitukseen saattoi tulla...
Kyllähän nuo kympin kertoimet näille ihan selkeitä ylikertoimia ovat. Itselläni oli vielä varmistukseksi Katsutan top5 1,90:lla (laitoin depostani kaikki loput sille, kun voittajaan ja top3 sain rallissa nähtävästi vain hilut sisään, maksimivoitto oli reippaasti alle satasen).
Tämä tekeekin ongelmasta hyvin monimutkaisen. Minulle ei tule mieleen hirveän montaa keinoa ratkaista ongelmat nykymallilla toteutettuna.
Hoitajamitoituksen kanssa tapahtuneet lykkäykset olivat kyllä täysi katastrofi. Selityksenä oli rahan puute. Rahaahan valtiolla on, mutta sen budjetointi ja...
Olenko jossain väittänyt muuta? Edelliseen hallitukseen viittasin soten kiirehtimisessä.
Jos irtisanomissuojaa vahvistetaan, yrityksillä jää vähemmän keinoja reagoida työvoiman tarpeen vähentämiseen tai ns. hutirekryihin. Pitää seurata, madaltaako tämä muutos yritysten kynnystä rekrytoimaan...
Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Toyota, Toyota, Toyota, Toyota. Tällainen vaatimaton nelosvoitto, kiitokset hyvistä rallivihjeistä! Harmi, että Evans pääsi vielä kiilaamaan ohi. Nordicbetin limittien takia ei tosin ollut monesta eurosta kyse.
Virhe on tehty siinä vaiheessa kun yhteiskunnan peruspalvelut yksityistettiin ja niitä lähdettiin kilpailuttamaan hinta edellä. Voittaakseen kilpailutuksen yritys joutuu karsimaan palvelun laadun minimirajoille. Kärsijöinä ovat työntekijöiden lisäksi palveluita käyttävät ihmiset. Ihan turha...
On valitettavasti mahdoton yhtälö kilpailuttaa yhteiskunnan peruspalvelut hinta edellä ja samaan aikaan vaatia pakkolaeilla hyvää työhyvinvointia. Halvalla kun halutaan niin silloin on mahdoton saada aikaan hyvää. Koko sotesoppa vain pahentaa tilannetta entisestään.
Yritysten ja vuokratyövoiman...
Tähän sellainen kommentti, että nykyinen kilpailutussysteemi on yksi perkele ja koko ongelman juuri. Kun palvelut pitää tuottaa hinnalla x, laatu kärsii ja voittajia ei ole. Ei ne yrityksetkään (ns. hyvät toimijat) näistä hirveitä voittoja kääri.
"Kaikki aseet" on kyllä aika vahva ilmaisu tilanteeseen. Suomi on ollut kautta historian aika vasemmistolainen työmarkkinoinnin osalta ja nämä kaavaillut muutokset eivät nekään ole mitään maata merelle vieviä, vaan pieni askel oikeistolaisen ajattelumallin suuntaan. Mallin tarkoitus on...
Mietin kyllä että minkä verran tällaisessa tilanteessa kerrotaan julkisuuteen asioiden todellisissa kulusta vai lätistäänkö vain ympäripyöreitä muodon vuoksi. Kaikki ulos annettu informaatio sataa Venäjän (=mahdollinen tuleva vihollinen) laariin. Ja ihan sama ketä haastatellaan.
Tätä juuri tarkoitin. Suomessa hallitusjärjestelmä ja maltilliset pääpuolueet pitävät huolen poliittisesta vakaudesta. Täällä ei äärilaidan puolueet pääse yksin sanelemaan miten maata hoidetaan seuraavat 20 vuotta. Lasken kokoomuksen maailman mittapuulla maltillisen pään oikeistopuolueeksi.
Jos...
Ja tähän syyllistyvät ihmiset vielä ihan koulutustasosta riippumasta. Niin sanotut fiksut ja oppineetkin ihmiset muuttuvat täysin idiooteiksi saadessaan poliittiset värilasit silmilleen. Tämä pätee suuntaan jos toiseenkin.
Viime päivinä on jokaisesta pienestäkin asiasta jaksettu nostaa myrsky vesilasissa. Hallitus on ollut vasta pari päivää kasassa ja sen on kerrottu jo melkeinpä tuhonneen Suomen moneen kertaan. Tämä jaksaa kieltämättä kyllä hämmästyttää, miten jotkut jaksavat somessa jauhaa asiasta ilta toisensa...
Ensimmäisenä toivoisin jonkinlaisia perusteita sille miksi Suomen ihmisoikeustilanne nyt olennaisesti muuttuu hallituksen vaihtumisen yhteydessä. Perusteluksi ei käy nämä vastakkaisasettelun oppikirjasta tutut "noi tekee aina kaikki väärin ja me oikein" -tyyliset jutut. Suomi on ihmisoikeuksissa...
Ei minun tarvitse, olen ihan tyytyväinen Suomen ihmisoikeustilanteeseen. Ihmettelen vain suuresti tätä kaikkialla pursuavaa valitustulvaa heti hallituksen vaihtumisen jälkeen.