Mainos

Hakutulokset

  1. A

    Hienoa säätä pidellyt?

    Tätä luotia ei väistetty. Päinvastoin taitaa myräkkä nimenomaan tänne tussauttaa lunta ihan täydellä voimalla. Tuolla on nyt sen näköistä, kuin joulukuun alku olisi tehnyt paluun. Voi vittujenvittu. No ei nuo onneksi montaa päivää maassa kestä. Maanantaina voi jo huoletta käydä...
  2. A

    Hienoa säätä pidellyt?

    Noh, kesä-heinäkuussa sitten taas nautitaan helteistä. Saa nähdä ovatko talvi-ihmiset tänä vuonna jo edes pikkaisen oppineet näkemään omaa nenäänsä pidemmälle, vai aiheuttaako se taas samaa ulinaa ja kesäjunttihuutelua, kun tulee kertomaan, miten nauttii lämpimistä keleistä. Talvista en...
  3. A

    Hienoa säätä pidellyt?

    Kyllä tämä ainakin minun osaltani on enemmänkin vain turhautumista tähän Suomen ilmastoon. Marraskuun puolivälistä alkaen kun oli taas ihan täyttä talvea, niin ei tämmöinen ihminen kauheasti tätä enää jaksaisi, joka ei lumesta ja kylmästä tykkää yhtään. Tai siis sanotaan se nyt suoraan, että...
  4. A

    Hienoa säätä pidellyt?

    Pari vuotta sitten oltiin tuolla Saksassa huhti-toukokuun vaihteessa. Siinä Nordrhein-Westfalenin alueella pyörittiin. Siellä tuntui, että luonto oli samassa tilassa, kuin meillä kesäkuun alussa. Eli kesä oli juuri alkanut. Taitaa karkeasti ottaen sen kuukauden etupellossa edetä niin kevät...
  5. A

    Viertolan kouluampuminen

    Miettii niitä omia kouluaikoja, niin kyllähän yläasteellakin opiskelurauha lähes aina säilyi. Se oli sitten itsestä kiinni, että huvittiko opiskella, mutta kyllä se homma oikeastaan aina kuitenkin jotenkin näpeissä pysyi. Tietysti siellä oli niitä pahoinvoiviakin nuoria. Monet varmaan...
  6. A

    Hienoa säätä pidellyt?

    Huomenna on viimeinen talvinen päivä, ja sitten se on siinä. Kattellaan sitten marraskuussa taas uudestaan. On jo aikakin.
  7. A

    Naisasiat

    Jostain syystä tarinastasi tuli mieleen yksi daami, jonka kanssa oltiin yhtä aikaa istumassa iltaa baarissa tuossa syksyllä. Osallistuttiin pubivisaan, ja en nyt muista enää kysymystä, mutta sen kysymyksen oikea vastaus oli kuitenkin miespuolinen henkilö. Ja olin ihan satavarma siitä, että se...
  8. A

    Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

    Jep, ja se mikä täällä jatkoajan keskusteluissa hukkuu todella tehokkaasti tänne kaiken AY-liikkeen haukkumisen sekaan on se, että ei tässä työnantajapuolikaan mitään sillanrakentajan roolia tosiaankaan ole ottanut. Tässä oli ihan selvästi heidänkin puoleltaan valtakysymys agendalla, ja nyt...
  9. A

    Matkalla alkoholismiin?

    Tuli mieleen yksi toinenkin tarina sieltä juomavuosiltani. Semmoinen joka kuvaa sitä alkoholistin hulluutta. Me käytiin kavereiden kanssa nuorempina useita vuosia viettämässä juhannuksia tuolla saaristossa. Noissa lähimmissä saarissa oltiin, ja täältä mantereelta on joitakin kilometrejä sinne...
  10. A

    Naisasiat

    Pari kertaa olen tuossa yhtä ystäväksi kokemaani naista yrittänyt saada illanviettoihin. Teatteriin kahdestaan ja syömään isommalla porukalla. Ei olla nähty moneen kuukauteen. Molemmista kieltäytyi ilman sen ihmeempiä perusteluja. Ehkä tästä on vedettävä semmoiset johtopäätökset, että kokemus...
  11. A

    Matkalla alkoholismiin?

    Niin, ja vaikeaahan se on semmoisesta ihmisestä välittää ja pitää, joka ei itse tykkää itsestään. Sitä kaikenlaista pullistelua, egoilua ja kovaan ääneen kailottamista oli sitten sitäkin enemmän. Usein aikamoisilla valheilla väritettynä. Tuossa sitä peitti ja kadotti sen todellisuuden...
  12. A

    Matkalla alkoholismiin?

    Yksi tarina vielä tuli mieleen, joka kuvaa hyvin mielestäni sitä alkoholistin täysin nurinkurista maailmaa. Tämä on siis omilta juomavuosiltani, ja liittyy aika olennaisesti siihen, että lopetin silloin dokaamisen. Olin nuoruudessani todella ihastunut tähän erääseen tyttöön. Tämä vihoviimeinen...
  13. A

    Hienoa säätä pidellyt?

    Ei sitä taas uskoisi, että jo tuossa 6-7 viikon päästä on ihan realismia, että ainakin täällä Etelä-Suomessa kolkutellaan hellerajaa. Ollaan sitten iloisia myös meidän kesäihmisten puolesta.
  14. A

    Matkalla alkoholismiin?

    Minun ja sinun isäsi välillä on näemmä tässä aika iso ero. Pystyn isäni kanssa sentään puhumaan juuri noista tunteistakin, että miten koin sen hänen juomisensa. Olen sen hänelle sanonut, että miten häpesin koko lapsuuteni ajan sitä hänen juomistaan, ja aika yksityiskohtaisestikin hänelle joitain...
  15. A

    Matkalla alkoholismiin?

    Sitähän tuo on, että ihminen ei kykene/uskalla/osaa kohtaamaan aidosti omaa syyllisyyttään omista toimistaan, ja näin ollen pettää itseään, valehtelee ja selittää asioita tämmöisillä tavoilla. Tässä itsekeskeisessä pelossaan hän ei anna myöskään muille lupaa tuntea niitä tunteita, joita he...
  16. A

    Hienoa säätä pidellyt?

    Täällä sitten kuitenkin näköjään väistettiin luoti. Sateet ovat yöllä tulleet lähes pelkästään vetenä, ja tuolla on ainoastaan hyvin ohut huntu valkoista maassa.
  17. A

    Matkalla alkoholismiin?

    Tulee taas pitkä teksti, mutta ei voi minkään, kun asiaa on paljon. Minulla on hyvin samankaltaisia kokemuksia, kuin sinulla. Oma isäni oli lapsuuteni läpi sellainen tuurijuoppo, että hän hävisi sellaisille muutamia päiviä kestäville reissuille 3-5 viikon välein. Se oli sellainen aika...
  18. A

    Viertolan kouluampuminen

    Nämä tapahtumat pistää aina vähän miettimään omia kiusattuna olemisia. Muistan että minulla kiusattuna oleminen alkoi jo tarhaikäisenä. Siellä kohtasi sellaista nälvimistä, ulkopuolelle jättämistä ja sitä, että miten lapset on ilkeitä toisilleen. Muistan että miten sinne pelotti mennä...
  19. A

    Ti 2.4.2024 Pelicans - HIFK

    Aaltonen :D suorin jaloin
  20. A

    Viertolan kouluampuminen

    Kyyniset ajatukseni pyörittävät sellaisia keloja, että tästä nyt kohkataan aivan saatanasti joidenkin päivien, tai ehkä jopa viikkojen ajan. Tähän osallistuu kaikenmoiset ihmiset yhteiskunnan eri lokeroista. Lähtien johtavista poliitikoista päätyen tavallisiin kadunmiehiin- ja naisiin. X...
Ylös