Mainos

Hienoa säätä pidellyt?

  • 1 164 566
  • 10 142

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Pari vuotta sitten oltiin tuolla Saksassa huhti-toukokuun vaihteessa. Siinä Nordrhein-Westfalenin alueella pyörittiin.

Siellä tuntui, että luonto oli samassa tilassa, kuin meillä kesäkuun alussa. Eli kesä oli juuri alkanut. Taitaa karkeasti ottaen sen kuukauden etupellossa edetä niin kevät, kuin kesäkin siellä verrattuna meihin.
Kyllä, noi kuukaudet on mukavia tuolla sään puolesta. Viime maaliskuun lopulla oltiin Amsterdamissa/Utrechtissa, ja oli kyllä kans pitkällä kevät jo siinä vaiheessa. sellaset 10-15 astetta koko sen 5 päivää, vähän kun meidän toukokuu. Sellanen olis kiva.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Ihmettelen myöskin näitä, ketkä "hyperventiloivat" kun huhtikuun alkupäivinä vielä Etelä-Suomessa sataa lunta. Tämä on kuitenkin lähes vuosittainen ilmiö. Jos tämä tapahtuisi huhtikuun lopussa-toukokuun alussa, niin se olisi vasta poikkeavaa. Kyllä se kevät sieltä tulee, kunhan maltetaan odottaa.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei tarvitse mennä edes Saksaan saakka, vaan jo Virossa ilmasto on etenkin keväisin huomattavasti miellyttävämpi.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämmöisillä keleillä lohduttaudun, "että ainakin mummot tykkäävät." Jostain kun minulle on tullut käsitys, että nimenomaan eläkeläisrouvat olisivat kaikista innokaimpia talvi-ihmisiä. Käsitys voi toki olla väärä.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Niinpä! Inhottavasti vaan nyt pilaat faktoilla hyvät säätilapsykoosin alut.
Kyllä tämä ainakin minun osaltani on enemmänkin vain turhautumista tähän Suomen ilmastoon. Marraskuun puolivälistä alkaen kun oli taas ihan täyttä talvea, niin ei tämmöinen ihminen kauheasti tätä enää jaksaisi, joka ei lumesta ja kylmästä tykkää yhtään. Tai siis sanotaan se nyt suoraan, että tämä vituttaa hyvin paljon.

Ei ole sen ymmärtämättömyyttä, etteikö tämä olisi Suomessa hyvin tavallista, että näihin aikoihin on vielä talvista keliä.
 
Jep. No ainakin ns. talvi-ihmisiä on hemmoteltu ja vielä tänään pääsevät Etelä-Suomea myöten peuhaamaan lumeen.

Näin toki on asian laita.
 
Straight Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Leafs, Jokerit
Jep. No ainakin ns. talvi-ihmisiä on hemmoteltu ja vielä tänään pääsevät Etelä-Suomea myöten peuhaamaan lumeen.
Tavallaan. Mua harmitti tosi paljon, että pakkastalvi loppui jo helmikuun puolivälissä. Se oli niin aikaisin, että tietää tätä räkäkeliä riittävän ihan helvetin pitkään.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ihmettelen myöskin näitä, ketkä "hyperventiloivat" kun huhtikuun alkupäivinä vielä Etelä-Suomessa sataa lunta. Tämä on kuitenkin lähes vuosittainen ilmiö. Jos tämä tapahtuisi huhtikuun lopussa-toukokuun alussa, niin se olisi vasta poikkeavaa. Kyllä se kevät sieltä tulee, kunhan maltetaan odottaa.
Tässä varmaan erityistä vitutusta aiheuttaa se, että etelärannikolla lumet ehti juuri sulaa ja kevätkin jo melkein alkaa, esim hätäisimmät golfkentät aukesi. Siksi tämä tällä viikolla satava lumi tuntuu varmaan erityisen keljulta ja turhalta, vaikka sinänsä ihan vuodenaikaan kuuluvaa onkin.

Vähän vastaava tunnetila on se, että koko alkuviikko vitutti kun Turussa ei ollut juuri ollenkaan lunta kun taas omalla kotipihalla 40km päässä sitä tuli tiistaina 10cm. Nyt kun Turkuunkin tulee tänään näköjään about saman verran, niin ei mua niin harmita vaikka kotiin tulisi vähän lisääkin. Siitäs saivat saatana.
 
1313

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä tämä ainakin minun osaltani on enemmänkin vain turhautumista tähän Suomen ilmastoon. Marraskuun puolivälistä alkaen kun oli taas ihan täyttä talvea, niin ei tämmöinen ihminen kauheasti tätä enää jaksaisi, joka ei lumesta ja kylmästä tykkää yhtään. Tai siis sanotaan se nyt suoraan, että tämä vituttaa hyvin paljon.

Ei ole sen ymmärtämättömyyttä, etteikö tämä olisi Suomessa hyvin tavallista, että näihin aikoihin on vielä talvista keliä.
Niin.
Suomessa on 5kk vuodessa sellaista hyvää tai melko hyvää aikaa. Siihen päälle sitten noin kuukausi sellaista siedettävää.

Eli lyhyellä matematiikalla puolet vuodesta, kuten tämäkin edelleen päällä oleva talvi, täyttä paskaa.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Tässä varmaan erityistä vitutusta aiheuttaa se, että etelärannikolla lumet ehti juuri sulaa ja kevätkin jo melkein alkaa, esim hätäisimmät golfkentät aukesi. Siksi tämä tällä viikolla satava lumi tuntuu varmaan erityisen keljulta ja turhalta, vaikka sinänsä ihan vuodenaikaan kuuluvaa onkin.

Vähän vastaava tunnetila on se, että koko alkuviikko vitutti kun Turussa ei ollut juuri ollenkaan lunta kun taas omalla kotipihalla 40km päässä sitä tuli tiistaina 10cm. Nyt kun Turkuunkin tulee tänään näköjään about saman verran, niin ei mua niin harmita vaikka kotiin tulisi vähän lisääkin. Siitäs saivat saatana.
Näinhän se on, kun lumet hävisi nopeassa tahdissa maaliskuun puolella, niin ymmärrän, että se turhauttaa ja lujaa heitä, ketkä olivat jo laittaneet kevätmoodin päälle.

Ensi viikolla on sitten tiedossa kevään uusi tuleminen, ainakin tämänhetkisten ennusteiden mukaan.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Jep. No ainakin ns. talvi-ihmisiä on hemmoteltu ja vielä tänään pääsevät Etelä-Suomea myöten peuhaamaan lumeen.
Noh, kesä-heinäkuussa sitten taas nautitaan helteistä.

Saa nähdä ovatko talvi-ihmiset tänä vuonna jo edes pikkaisen oppineet näkemään omaa nenäänsä pidemmälle, vai aiheuttaako se taas samaa ulinaa ja kesäjunttihuutelua, kun tulee kertomaan, miten nauttii lämpimistä keleistä.

Talvista en tykkää, mutta ikinä en ole kyllä vielä kokenut tarvetta ruveta vittuilemaan sellaisille ihmisille, jotka niistä tykkäävät. Jostain syystä tuo Suomen hyvin lyhyt kesä kuitenkin herättää monissa ihmisissä tämän kyseisen tarpeen. Se on kyllä merkillistä tässä maassa, jossa sitä ihan kaikkea muuta säätä, kuin helteitä on ylivoimainen enemmistö vuosikierrosta. Eli oletettavasti sellaista säätä, josta nämä helteitä inhoavat ihmiset jollain tasolla ainakin pitävät.

Sen ymmärtää, että joku helteissä kärvistely on monille ihmisille hankalaa, mutta ehkä sen voisi koittaa noina hetkinä käsittää, että ihan yhtälailla se joku joulu-tammikuun synkkyys ja kylmyys on monille ihmisille ihan yhtäläistä tuskaa ja hankalaa aikaa, josta ei hirveästi ilon aiheita nypitä?

Sitten kun lyhyet kuumat putket alkavat, niin ihmisiltä jotenkin häviää täysin se käsitys siitä, että tätä perkeleen kylmyyttä, lunta, rospuuttoa, pimeyttä ja harmautta on ollut sitä ennen kuukausikaupalla.

Taitaa sekin olla vain sitä lyhyttä muistia.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Kevät tosiaan kävi sen verran kurkkaamassa että taas muistaa olla vittuuntunut. Muutaman päivän työmatkapyöräilystäkin taas oikein nautti. Migreenin kannalta myös se "ihanin" aika vuodesta kun taas on valkoinen maa mutta aurinko paistaa. Vitutuksen lisäksi porataan vielä ruuveja silmiin.

Talvi alkoi tänä vuonna tosi aikaisin kun ensilumi ei sulanut pois. Lunta oli paljon ja tiet aurattu paskemmin kuin mun muistikuvissa ikinä. Vitutus on siis ollut läsnä ja vähän annettiin toivoa paremmasta. Vitut!

No, ehkä se tästä. Ensitunne vain on elämää suurempi vitutus.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olen harvinaislaatuinen suomalainen siinä mielessä, että sanon ihan rehellisesti, "mitä kuumempi, sen parempi". Toki jos neljääkymmentä astetta lähestytään, kunnon ilmastointi sisätiloissa nousee arvoonsa, mutta helteitä ei mielestäni Suomessa voi olla liikaa. Isänmaallisena ihmisenä asun Suomessa mielelläni, mutta juuri ilmaston takia Etelä-Suomi on ainut vaihtoehto minulle.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tavallaan. Mua harmitti tosi paljon, että pakkastalvi loppui jo helmikuun puolivälissä. Se oli niin aikaisin, että tietää tätä räkäkeliä riittävän ihan helvetin pitkään.

No juuri näin. Näinhän tässä käy. Ei se sen kummemmin kuin korkeintaan suorii lumia pelloilta tuo räkäkeli, se varsinainen kevään kasvukausiin ja termisiin kesiin siirtyminen kun noudattaa kovin orjallisesti noin suurin piirtein samaa proseduuria.

Joku viikko-pari voi heittää suuntaan tai toiseen, mutta siinä se.

Joku historiallisen lämmin -19-20 suori ne vähätkin lumet maaliskuuhun mennessä täällä etelässä laajalti tai lunta ei ollut laisinkaan. Tästäkin ketjusta voi hakea kirjoittelijoiden juttuja toukokuun keleistä, jotka olivat siellä helvetin kolean ja tavallisen kolean välimaastossa. Terminen kesähän alkoi vasta toukokuun lopussa silloin ja sitä saatanan räkäkeliä piisas käytännössä marraskuulta toukokuun loppuun.

No, okei maaliskuussa oli kiva korkeapaineinen jakso. Mutta muuten.
 
Straight Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Leafs, Jokerit
Noh, kesä-heinäkuussa sitten taas nautitaan helteistä.

Saa nähdä ovatko talvi-ihmiset tänä vuonna jo edes pikkaisen oppineet näkemään omaa nenäänsä pidemmälle, vai aiheuttaako se taas samaa ulinaa ja kesäjunttihuutelua, kun tulee kertomaan, miten nauttii lämpimistä keleistä.
Minä oon juuri niitä, jotka ei helteistä piittaa & tykkään talvesta. Harmillisesti ite en nyt ole saamapuolella, koska helteiden määrä lisääntyy ja talvet puolestaan lyhentyvät.

Samaahan tuo on toisinkin päin. Vinoon katsovat kesähessut, kun kertoo pitävänsä pakkaskeleistä ja kunnon talvesta eniten.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Täällä sitten kuitenkin näköjään väistettiin luoti. Sateet ovat yöllä tulleet lähes pelkästään vetenä, ja tuolla on ainoastaan hyvin ohut huntu valkoista maassa.
Tätä luotia ei väistetty. Päinvastoin taitaa myräkkä nimenomaan tänne tussauttaa lunta ihan täydellä voimalla.

Tuolla on nyt sen näköistä, kuin joulukuun alku olisi tehnyt paluun.

Voi vittujenvittu. No ei nuo onneksi montaa päivää maassa kestä. Maanantaina voi jo huoletta käydä vaihdattamassa kesärenkaat alle.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Samaahan tuo on toisinkin päin. Vinoon katsovat kesähessut, kun kertoo pitävänsä pakkaskeleistä ja kunnon talvesta eniten.

Mullahan se on niin, että tykkään korkeapaine-keleistä noin yleensä eniten.

Talvella toi useimmiten tarkoittaa sitten kovia pakkasia ja selkeitä kelejä, kesällä helteitä, syksyllä niitä sellaisia "ruskakelejä". Keväällä niitä ekoja oikein kunnolla lämpiäviä, aurinkoisia päiviä.

Kaikista eniten vituttaa Atlanttinen zonaalinen virtaus matalapaineineen. En varmaan jossain Briteissä kovin kauaa haluais olla.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin.
Suomessa on 5kk vuodessa sellaista hyvää tai melko hyvää aikaa. Siihen päälle sitten noin kuukausi sellaista siedettävää.

Eli lyhyellä matematiikalla puolet vuodesta, kuten tämäkin edelleen päällä oleva talvi, täyttä paskaa.
Tämähän riippuu jokaisen omasta näkökulmasta. Itselleni kelien puolesta tympeää aikaa on lähinnä silloin, kun lumet alkavat sulamaan, eli on märkää ja liukasta kaikkialla. Tällaista aikaa on 1-2kk vuodesta, eikä silloinkaan jatkuvasti ole paska keli.

Lyhyellä matikalla 90% vuodesta on hyvää ja mielenkiintoisesti vaihtelevaa keliä, sekä sitten lyhyt tympeämpi jakso talven päättyessä.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Olen harvinaislaatuinen suomalainen siinä mielessä, että sanon ihan rehellisesti, "mitä kuumempi, sen parempi". Toki jos neljääkymmentä astetta lähestytään, kunnon ilmastointi sisätiloissa nousee arvoonsa, mutta helteitä ei mielestäni Suomessa voi olla liikaa. Isänmaallisena ihmisenä asun Suomessa mielelläni, mutta juuri ilmaston takia Etelä-Suomi on ainut vaihtoehto minulle.

Tämähän se sitten onkin sitten oma keskustelunsa jota käyn jatkuvasti Lapissa asuvien tuttujen kanssa missä päin Suomea paras ilmasto. Itsekin opiskelin Rollossa ja asuin 5 vuotta. Näkökulmia:

1. Kevättalvesta tykkäävälle Lappi ylivoimainen
2. Ei juuri rospuuttoa, kevät jää ikäänkuin välistä. Kesä tulee viikossa
3. Talvi pitkä, kylmä ja pimeä. Lunta toki aina. Varmasti valoisampaa kuin(joskus) lumettomalla rannikolla
4. Kesällä valoisaa kaksi kuukautta putkeen, lämpimissä päivissä eroa toki Etelä- ja Keski-Suomen eduksi määrissä
5. Pohjoisessa enemmän hyttysiä
6. Syksyn käsite erilainen, ruskaan perustuva. Rannikoilla syksy lämpimämpi meren vaikutuksesta
7. Rannikoilla tuulee enemmän

Summasummarum. Absoluuttisesti paras voi hyvinkin olla Jyväskylän seutu kunnon talven vuoksi vaikka kolaaminen vituttaa. Ehkä kesä vielä varmempi Lappeenranta/Kouvola/Hämeenlinna-akselilla. Rannikolla en Suomen leveyspiireillä halua asua. Merituuli, hyi. Kemi ehkä vihonviimeinen mesta.

Toki vuodenajoittain jos saisi muuttaa niin maalis-huhtikuu Lapissa, touko-kesäkuu Etelä-Suomessa, heinäkuu Lapissa, elo-lokakuu Tampere, marras-helmikuu Jyväskylä. Näin se menee. Pohjanmaa myös keskilämmöiltään korkea mutta tuulee. Sen muistan lapsuudesta.

Noin se menee.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siis pari päivää sitten vedin kevään ensimmäisen treenin kattoterassilla pelkissä sortseissa polttavan auringon alla ja nyt tuolla kadulla porukka vetää pulkalla skidejä perässään. Hiihtäjiä en vielä ole nähnyt.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Kaikista eniten vituttaa Atlanttinen zonaalinen virtaus matalapaineineen. En varmaan jossain Briteissä kovin kauaa haluais olla.
Mä olen aina ollut "ilmapuntari" ja matalapaine aiheuttaa jalka- ja päänsärkyä. Usein esim sateen tiedän etukäteen kun alkaa jalkoja särkeä.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tämä on vähän huvittavaa, nyt kun suuressa ja mahtavassa Helsingissä sataa lunta niin iltapäivälehdet huutaa katastrofia ja takatalvea. Alkuviikosta kun koko muu eteläinen Suomi sai sellaisen 20 sentin lumipeitteen, ei tahtonut löytyä otsikon otsikkoa vaikka se sade oli paljon pahempi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös