Mainos

Hakutulokset

  1. V

    Selviytyjät Suomi

    Samoilla linjoilla yllälainattujen kanssa. Kristian ei välttämättä ole suoranainen kiusaaja, mutta hänessä on paljon epäempaattisia piirteitä. Usein suoruus kertoo enemmän käytöstapojen puutteesta ja itsekeskeisestä luonteesta kuin jostain ihailtavasta piirteestä. Niin kuin Zaywest kirjoittaa...
  2. V

    MM 2021: Suomi

    Onkohan missään mediassa ollut juttua tuomarilinjasta, jossa olisi haastateltu siitä päättäneistä? Tämän jutun mukaan Jukka Pakaslahti olisi ollut näissä keskusteluissa mukana. Ottamatta kantaa, oliko linja hyvä vai huono, niin on erittäin kiinnostavaa, että kun linjaa on varsin pitkään...
  3. V

    Sanna Marinin hallitus

    Kyllähän tässäkin varsinainen asia on kohuansa pienempi - niin kuin kohuissa yleensäkin. Siihen on useampia syitä: a) Valtionhallinnon toimintojen vahtiminen, tässä erityisesti avoimuus. Tämä lienee tärkein syy syyttää Marinin ja kanslian toimia. Toki vain pientä osaa tuulareista tämä asia...
  4. V

    Tappara kaudella 2021–2022

    Blood ulos. PItkä soppari oli Mikiltä harvinainen virhe. Osoittaa, että hänkin oli vain ihminen. No, ei sentään, liioittelin. Voisin vannoa, että Bloodin silloinen somepreesens hämäsi Mikin katsetta. Tapparan haluttiin tuontyyppinen nettipersoona hiemaan harmaaseen kokonaissävyyn. Lainaan...
  5. V

    MM 2021: Suomi

    Jos nyt oikein laskin, niin Liigassa tällä kaudella keskimäärin joukkue joutui pelissä alivoimalle 3,5 kertaa ja tän vuoden MM-kisoissa luku on 2,8. (Katoin tän suht nopeasti joten en mene siitä ihan takuuseen.) Jos ero tosiaan on tuollainen, niin se on erittäin merkittävä.
  6. V

    MM 2021: Suomi

    Tämä tuomarilinja on erittäin mielenkiintoinen kysymys, koska yleensä (usein?) MM-kisoissa on vihelletty tarkemmin kuin Liigassa. Koska linja on peleissä ollut niin systemaattinen, voisi väittää, että kysymys on etukäteen valitusta tuomarilinjasta. Se onkin sitten hyvä kysymys, että miksi...
  7. V

    Yleisesti NHL:stä

    Eli molemmat termit, sekä national ja original, ovat väärin. Tietokilpailun jälkeisessä saunassa voi miettiä, kumpi on enemmän väärin. Itse kallistun originaalin puolelle - se on kulttuurista omimista.
  8. V

    Yleisesti NHL:stä

    Tietokilpailukysymys tuulareiden kinkereihin tai änhishihhuleiden illatsuihin: Miksi NHL on national mut Original six multinational.
  9. V

    Tappara kaudella 2021–2022

    Tää on vastaus kysymykseen: Mikä on tamperelainen madonreikä?
  10. V

    Selviytyjät Suomi

    Sellainen asia on selvinnyt viimeistään nyt, että on aivan sama missä tätä sarjaa kuvataan. Ainoa vaatimus on se, että olosuhteet eivät saisi olla liian helpot. Olen jo aiemminkin funtsinut, että lokaatioiden erityispiirteet eivät välity ainakaan kotikatsomoihin oikeastaan mitenkään. On turha...
  11. V

    Tappara kaudella 2020–2021

    Laitan tähän vielä Liigaplotin maaliodottamakeskiarvon Tappara-Kalpa-sarjalle. Maaliodottama(kaan) ei ole mikään absoluuttinen mittari (siihen vaikuttaa mm. pelityyli ja voitolla/tappiolla-oloaika), mutta siinä on se hyvä puoli, että siihen vaikuttaa sattuma vähemmän kuin maalimääriin. Kalpa...
  12. V

    Tappara kaudella 2020–2021

    Liigaplotin maaliodottamalaskelman mukaan Lukko vei neljässä finaalipelissä TPS:ää keskiarvolukemin 2,7-1,5=1,3. Välierissä Lukko vei Tapparaa 2,3-1,5=0,8. Tappara siis oli TPS:ää selvästi parempi! Hopeat voi lähettää Kissanmaankadulle. No, omiin silmiin TPS:n hyökkäys näytti terävämmältä...
  13. V

    Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

    Tulee mieleen myös toinen jantteri, joka on ensimmäisenä nostamassa kättä pystyyn virheen merkiksi. Juuri nyt tuo jantteri ei ole tavoitettavissa. Mitenkähän asiahan muotoilisi aforismin tapaiseksi: "Jos kuulet jonkun sanovan 'Nostan käden pystyyn virheen merkiksi', juokse niin lujaa kuin...
  14. V

    Satakunnan herruus – Ässät vs. Lukko

    Näin minäkin olen asian tulkinnut, että yllättävänkin monelle Ässä-fanille Lukon mestaruus olisi ihan ok. Kun Ässät voi mestaruuden, niin muistaakseni homma toimi myös niin päin. Se on sikäli mielenkiintoista, että muutoin Ässä- ja Lukko-kannattajien välit lienevät vihamielisemmät kuin...
  15. V

    Antero Mertaranta – liigamatsien selostaja

    Björninen on ehkä typerin sukunimi mitä maa päällään kantaa. Otetaan ruotsalainen etunimi ja lätkäistään sille suomalainen sijapääte. Ei hyvä isä sentään.
  16. V

    Selviytyjät Suomi

    Vanhan Selviytyjät-sanonnan mukaan, kun alkaa kiinnittää huomiota leikkaukseen, tietää katsoneensa sarjaa liikaa. Se on vähän niin kuin Afrikan tähdessä: Siirry takaisin pornon pariin kulkematta lähtöruudun kautta.
  17. V

    Yle Puhe

    Näinhän se on. Pisti vain silmääni tämä: "feminismi-, vähemmistö-, ilmastonmuutos-, monikulttuurisuus- ja muuta maailmanmuuttamishenkistä juttua". Ne ovat asioita joista juuri nyt kamppaillaan ja käydään debattia. Niihin voidaan vielä vaikuttaa, taistellaan tulevaisuuden suunnasta. Siksi niistä...
  18. V

    Yle Puhe

    Nämä ovat aiheita, jotka kiinnostavat eniten n. 30-40-vuotiaita. Ne ovat tämänhetkisen yhteiskunnallisen keskustelun päivänpolttamassa keskiössä. Tietyllä tapaa maailma on n. kolmevitosten. Heillä on vielä ns. tulevaisuutta. Vanhemmilla ikäluokilla asetelmat on ns. lyöty lukkoon. Viestistäsi ja...
  19. V

    Liigan yleisömäärät kaudella 2020–2021

    @starcat Kiitos, näin muistelinkin. Olisi mukava tietää, onko aitioissa olijoita kielletty huutelemasta, sillä se saattaisi kuulostaa "tyhjässä" hallissa erikoiselta. Eivät ne kaikki aitiot varmaan niin visusti ikkunoiden takana ole etteikö älämölö kuuluisi. Lisäksi olisi mukava tietää, onko...
  20. V

    Liigan yleisömäärät kaudella 2020–2021

    Lasketaanko aitioissa olevat normaalisti yleisömääriin? Nyt ei ainakaan lasketa, sillä onhan aitioissa korona-aikaan porukkaa ollut.
Ylös