Mainos

Antero Mertaranta – liigamatsien selostaja

  • 18 073
  • 61

Onko Mertaranta kykenevä henkilö selostamaan liigamatseja?


  • Äänestäjiä
    424

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Kaukaloäänillä tullut usein katsottua tällä kaudella, oli Mertarantaa tai ei.

Oma tyylinsä juttunsa on mitä on, oliko tällä viikolla joku peli jossa toimi jopa hyvin.

Mutta se mitä ei oikein jaksa hyväksyä tai ymmärtää, mikäli on pitkälti jättänyt kotiläksyt kunnolla tekemättä ja puuttuu sellanen aito intohimo, halu ottaa selvää. Jonkun pelaajan kohdalla on kenties vilkassu urahistorian ja/tai kauden tilastorivin, kenties IS tähdet, ja niiden perusteella kertoo kuinka vahvasti on vetänyt. He jotka on nähneet sen pari, kolme peliä edellisen kuukauden aikana voisivat sitten kertoa toisenlaistakin näkökulmaa.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Väitän, että kumman tahansa noista selostaminan nuo samat ottelut olisivat painuneet aivan samalla tavalla osaksi kollektiivista muistoa sillä ottelun lopputulos olisi ollut täysin sama.

Komppaan tässä nimimerkkiä @Barnes. Kyllä, Suomi olisi voittanut Mm-kullat sun muut ilman Mertarannan selostustakin ja niitä pidettäisiin joka tapauksesta kovina juttuina, mutta kun puhutaan kulttuurillisesta jäljestä, on hyvin oleellista että selostajana oli/on juuri Mertaranta joka alleviivasi riehakkaan yliampuvalla selostustyylillään saavutusten merkittävyyttä ja tavallaan antoi suomalaisille luvan innostua lapsenomaisesti jääkiekosta. Tällä hän loi Suomeen uudenlaista selostuskulttuuria ja edesauttoi jääkiekon suosion kasvua. Häntä halusivat ja haluavat yhä kuulla sellaisetkin ihmiset jotka eivät muuten jääkiekosta välitä ja väitän että Mika Saukkonen ei saisi aikaan samaa efektiä. Puhutaan siis isommista asioista kuin pelkistä tuloksista.

Sitä en tiedä onko lajiyhteisö Mertarannalle mitään velkaa, mutta jääkiekkomme lähihistoriasta on joka tapauksessa mahdoton puhua mainitsematta Mertarantaa.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä, Suomi olisi voittanut Mm-kullat sun muut ilman Mertarannan selostustakin ja niitä pidettäisiin joka tapauksesta kovina juttuina, mutta kun puhutaan kulttuurillisesta jäljestä, on hyvin oleellista että selostajana oli/on juuri Mertaranta joka alleviivasi riehakkaan yliampuvalla selostustyylillään saavutusten merkittävyyttä ja tavallaan antoi suomalaisille luvan innostua lapsenomaisesti jääkiekosta.
Allekirjoitan tämän väitteen Anteron tärkeydestä myös, ihanaa Leijonat ihanaa.

Mitä tulee Mertarantaan liigaselostajana, niin en tykkää ollenkaan, tai tykkään hyvin vähän. Niin vähän, että kuuntelen jopa Saukkosen Anua mieluummin. Asetelma ei ole Mertarannalle reilu, koska olen kyllä huomannut että kun hänen liigaselostuksistaan epätykkään, kuuntelen niitä hampaita kiristellen, jolloin kuulen kaikki mokat ja ärsyttävyydet tai sellaisiksi tulkitsemani erityisen tarkalla korvalla, ts. vaikka Antsa muuttuisi kuin taikaiskusta erinomaiseksi selostajaksi, olisi hän luultavasti silti mielestäni ihan paska.

Maajoukkueen pelejä kaksi viikkoa vuodessa jääkiekkoa seuraaville ihmisille selostaessaan, kun saa ja pitääkin olla puolueellinen hölmö, on Mertaranta ehdottomasti mies paikallaan. Liigapelejä selostaessaan ei niinkään, tai ei edes vähää alusta.
 

Samout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko - Suomen Mestari 2021
Mertarannalle Liiga-kiekko alkaa olla liian nopeaa kun pitäisi vähän seurata peliäkin eikä vain odottaa, että koska pääsee huutamaan Suomen 5-0-maalia Latviaa vastaan.

Aika usein tulee Mertsille joku maalikin täytenä yllätyksenä. "Ja sieltä sitten vedetään kiekko maaliin!" Vasta hidastuksen jälkeen pystyy analysoimaan, että mitäs siellä nyt tapahtuikaan. Aika paljon on myös tuollaista selvää lunttausta puheessa, että katselee paperista tehopisteitä ja rangaistusminuutteja.

"Sitten Skalicky, joka teki neljäkymmentä tehopistettä viidessäkymmenessä ottelussa...ja sieltä kauhotaan kiekko reppuun! Audette oli siellä mailoineen välissä. Katsotaan nyt kuka sen teki...." Menee siis tilanne täysin ohi kun keskittyy johonkin epäolennaiseen. MM-kisoissa ketään ei kiinnosta, koska tuli maali ja kaljateltta kiittää.
 

J_Boumedienne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Kärpät, Suomen palloilumaajoukkueet
Aika usein tulee tunne Mertarantaa kuunnellessa, että mies ei jotenkin kykene edes selostamaan puolueettomasti, ts. aina pitää olla toisen puolella ja toista vastaan, ja kaivamalla kaivaa niitä inhokkeja, ja toisaalta sitten ylistää jota kuta maasta taivaisiin lähinnä fiilispohjalta. Joku ketjussa mainitsikin Antsan kehuneen puolivälierissä Kärppien Sulakia, että on täyttänyt Krejcikin saappaat loistavasti ja pelannut erinomaisen kauden, mikä oli ihan täyttä puppua, eli oli juurikin vilkaissut vain tilastoja ja tehnyt päätelmänsä lennosta. Myös ärsyttää erityisesti Mertsin kohdalla, että lienee ainut kiekkoselostaja Suomessa, joka ei halua koskaan kommentaattoria vierelleen. Sanoisin, että pahimman luokan egoismia tuollainen.

Itse ketjun kysymykseen vastaaminen on monimutkaisempaa. Vaikka itse kuuntelen jopa ehkä Saukkosta mieluummin, kyllähän Antero kykeneväinen on selostamaan Liiga-pelejä. Mutta sopiva hän ei ole. Menee toki Leijonien matsien meemikoneena ja tunnelman luojana, jolloin ne iänikuiset, kuuluisat maneerit eivät niin pahasti häiritse.

Edit. Tuli ehkä liikaa toistoa, etenkin parissa edellisessä viestissä mainittiin paljolti samat asiat.
 
Viimeksi muokattu:

Tuplatorkkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Jets, Red Wings, Bayern
Yleisurheilu on ainut laji, jossa Mertsiä pystyy ja on pystynyt kuuntelemaan. Oli kova kaksikko aikoinaan, kun Tapsan kanssa selostivat Ylellä ja oliko Mika Lehtimäki vielä asiantuntijana. Itä-Länsi pelien stadionkuuluttajana menee myös.
 

Saksipotku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Erikoisia puutteita kokemukseensa nähden Mertsin selostuksessa on. Tuossa TPS-HIFK 4. välierässä esim. useampaan kertaan alkoi selittämään, että taitaa TPS olla sekoittanut ketjuja, kun Nurmi viilettää kentällä Pajuniemen kanssa. Miten voi olla niin vaikea ymmärtää, että siellä on vaan vaihto kesken, eikä kesken ratkaisevan välierän aleta muuttamaan ketjuja mihinkään suuntaan, jotka jo pitkään olleet täysin samat. Ihan turhanpäivästä hätiköintiä.

Virheiden myöntämisessähän Mertaranta on yhdessä Hoopi Hännisen kanssa Suomen huonoimpia selostajia. Aivan selvän asiavirheen jälkeenkään, ei millään tahdo korjata itseään, vaan koittaa vain kiertää tilanteen niin, ettei virhettä huomattaisi. Väsynyttä.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Mertaranta pyrki ennen lausumaan nimet edes jotenkin oikein, mutta ensin slaavilaiset nimet muuttui skandinaaveiksi (Lukaash onkin Luukkas) ja nyt myös suomalaisia nimiä lausutaan oudosti. Joko äijästä on tullut täysin itsekeskeinen tai sitten välinpitämätön aikaisemmin tärkeinä pitämiään asioita kohtaan.
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Erikoisia puutteita kokemukseensa nähden Mertsin selostuksessa on. Tuossa TPS-HIFK 4. välierässä esim. useampaan kertaan alkoi selittämään, että taitaa TPS olla sekoittanut ketjuja, kun Nurmi viilettää kentällä Pajuniemen kanssa.

Myös IFK:n Broadhurstin kanssa oli samanlaista arpomista, "seurataan tilannetta". Tämän jälkeen ohjaaja poimi Broadhurstin lähikuvaan, mutta Mertaranta ei tätä huomannut/tajunnut ja oli täysin hiljaa.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Myös IFK:n Broadhurstin kanssa oli samanlaista arpomista, "seurataan tilannetta". Tämän jälkeen ohjaaja poimi Broadhurstin lähikuvaan, mutta Mertaranta ei tätä huomannut/tajunnut ja oli täysin hiljaa.
Tätä pari muutakin selostajaa viljelee. Jotenkin helvetin rasittavaa ettei sen verta ole selostaja pelin sisällä että pystyisi tämän huomaamaan. Muutamia vuosia nyt alkanut häiritsemään kun ollaan mukamas niin nokkelaa siellä kopissa kun huomataan tämmöinen eikä tajuta mistä oikeasti on kyse.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
MM95 nevöföget:sta on nyt 25 vuotta aikaa, ja aika on ajannut ohi Mertsinkin jo vuosia sitten.
 

Hexa

Jäsen
Mertaranta pyrki ennen lausumaan nimet edes jotenkin oikein, mutta ensin slaavilaiset nimet muuttui skandinaaveiksi (Lukaash onkin Luukkas) ja nyt myös suomalaisia nimiä lausutaan oudosti. Joko äijästä on tullut täysin itsekeskeinen tai sitten välinpitämätön aikaisemmin tärkeinä pitämiään asioita kohtaan.
Kyllä Björninen kuuluu lausua Björninen, eikä mikään Bjööööninen. Suomessa kun ollaan.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Kyllä Björninen kuuluu lausua Björninen, eikä mikään Bjööööninen. Suomessa kun ollaan.

Björninen on ehkä typerin sukunimi mitä maa päällään kantaa. Otetaan ruotsalainen etunimi ja lätkäistään sille suomalainen sijapääte. Ei hyvä isä sentään.
 

RL1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raumam Boja
Mertaranta voisi olla kykenevä jääkiekkoselostaja, mikäli hän ymmärtäisi lajista jotakin.
Jep. Ymmärtääkseni Mertaranta on jalkapallomies sydämeltään, mutta ajautunut selostamaan kiekkoa ja saanut merkittävän statuksen "kansan syvissä riveissä". Liigassa mielestäni täysin käyttökelvoton, koska ei yksinkertaisesti tiedä tarpeeksi jääkiekosta, Liigasta tai Liigan joukkueista. Kahta jälkimmäistä ei jaksa edes selvitellä, joten iso miinus.

Mertarannan artikulaatio on mielestäni hyvä ja tosiaan kun joku mainitsi, hän osaa selostaa hyvin intensiivistä peliä. Sinänsä myös sanavalmis, jolla pääsi kansan suosioon, mutta mielestäni aika ajoi ohi tämän suhteen 2000-luvulla. Tekniset perusasiat kunnossa urheilun selostamiseen, mutta lajitietämys valitettavasti olematon.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ymmärtääkseni Mertaranta on jalkapallomies sydämeltään, mutta ajautunut selostamaan kiekkoa ja saanut merkittävän statuksen "kansan syvissä riveissä".
Pesäpallomies enemmänkin, kun on lajia harrastanut ja edelleen aktiivisesti mukana pesäpallossa. Ainakin nykyiset futisselostukset ovat kyllä hirveitä.

Mertaranta tosiaan oli yksi muutamasta ehdokkaasta Antero Karapalon paikalle. Muita olivat ainakin Hoopi Hänninen, Antero Viherkenttä ja itsensä Bubi Wallenius. Ylessä kävi muutenkin iso luuta eläköitymisten muodossa tuohon aikaan, eli paikkoja oli avoinna. Lopulta päädyttiin järjestelyyn, jossa Mertaranta sai jääkiekon ja Valioliigan, Hänninen yleisurheilun ja mäkihypyn ja Wallenius hiihdon sekä sekalaisia hommia aina junnulätkästä Seppo Rädyn haastattelemiseen.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Lopulta päädyttiin järjestelyyn, jossa Mertaranta sai jääkiekon ja Valioliigan, Hänninen yleisurheilun ja mäkihypyn ja Wallenius hiihdon sekä sekalaisia hommia aina junnulätkästä Seppo Rädyn haastattelemiseen.
Ja tästähän Hannu-Pekka Hänninen ei ole koskaan päässyt yli kun Mertaranta pääsi leijonaääneksi ja Hoopi selosti MM-kisoissa sitten muiden maiden pelejä. Taisi silloin 1995 kisoissa selostaa joitain Suomen pelejäkin, mutta finaalissa Mertaranta pääsi irti ja loppu on historiaa.

Hänninen kavereineen skoolasi shampanjaa vuonna 1999 kun Mertaranta poistui Ylen palkkalistoilta ja kun mies sitten myöhemmin palasi freelancerina tekemään hommia Ylelle niin Hoopi keräsi nimiä adressiin missä paluuta vastustettiin. Vaikuttaa hienolta mieheltä.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Hänninen kavereineen skoolasi shampanjaa vuonna 1999 kun Mertaranta poistui Ylen palkkalistoilta ja kun mies sitten myöhemmin palasi freelancerina tekemään hommia Ylelle niin Hoopi keräsi nimiä adressiin missä paluuta vastustettiin. Vaikuttaa hienolta mieheltä.
Tavallaan ymmärrän Hoopia, sillä hän on vielä wanhan ajan ylesauruksia. Taloon tultiin nöyrinä opettelemaan juhajokisilta ja anssikukkosilta selostamisen alkeet. Hurjimmillaan oli olemassa oikein pääselostajan titteli, jota sai kantaa yksi ainoa ihminen ja joka luonnollisesti valitsi parhaat tapahtumat selostettavakseen. Hänninen aloitti Ylessä jo kauan ennen Mertarantaa, joka silmänräpäyksessä nousi kansansuosikiksi ja sai täysin poikkeuksellisen freelancerin statuksen itselleen. Hoopi koki tulleensa loukatuksi, kun "uusi" kaveri ohittaakin vakiintuneen toimintamallin ja Ylen oman väen selostuksissa.

No, joku johtajahan Hoopista sittemmin urheilutoimitukseen tuli, joten ehkä aika paransi haavat.
 

RL1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raumam Boja
Tavallaan ymmärrän Hoopia, sillä hän on vielä wanhan ajan ylesauruksia. Taloon tultiin nöyrinä opettelemaan juhajokisilta ja anssikukkosilta selostamisen alkeet. Hurjimmillaan oli olemassa oikein pääselostajan titteli, jota sai kantaa yksi ainoa ihminen ja joka luonnollisesti valitsi parhaat tapahtumat selostettavakseen. Hänninen aloitti Ylessä jo kauan ennen Mertarantaa, joka silmänräpäyksessä nousi kansansuosikiksi ja sai täysin poikkeuksellisen freelancerin statuksen itselleen. Hoopi koki tulleensa loukatuksi, kun "uusi" kaveri ohittaakin vakiintuneen toimintamallin ja Ylen oman väen selostuksissa.

No, joku johtajahan Hoopista sittemmin urheilutoimitukseen tuli, joten ehkä aika paransi haavat.
Vaikea sanoa tarkasti, kun ei Mertarantaa henkilönä tunne, mutta varmasti tuollaista taustalla. Mertarantahan tosiaan nousi todella nopeasti "huipulle" ja yhden Suomen suosituimman lajin ylivoimaisesti seuratuimman tapahtuman ykkösselostajaksi.
 
Hänninen kavereineen skoolasi shampanjaa vuonna 1999 kun Mertaranta poistui Ylen palkkalistoilta ja kun mies sitten myöhemmin palasi freelancerina tekemään hommia Ylelle niin Hoopi keräsi nimiä adressiin missä paluuta vastustettiin. Vaikuttaa hienolta mieheltä.

Urheilulehtihän muuten muistaakseni joutui tekemään oikaisun näiden uutisoinnista.
 

Samout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko - Suomen Mestari 2021
Kun katsoo tätä Suomen peliä niin ei helvetti kun ottaa korvaan.

- Miikkael Ruohomaa
- Bjöööninen
- Roubinsson

Joka toinen sekunti on KOVA TILANNE!
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Mertsi heitti Peltoselle pelin jälkeen:

"tsemppiä huomenna viimeiseen peliin"

"ei se ole viimeinen vaan seitsemäs"

Vähän sama ku se joku nevöhöörd toimittaja koetti suolata Tammisen keväällä 2009 Ässät - Sport sarjan ratkettua... Toimittaja heitti siihen jotain tyyliin et eiks se ollut 3-0...
Tähänhän Tamminen heitti et se oli SEITSEMÄS peli ja perään kysy pelatut ja valmennetut pelit....
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös