Oli kyllä sen oloinen Nuutin koppiesittelystä, että ihan täysillä kiinnostanut. Mutta tosiaan on melkoisen kokoinen karju tämä Eerikki. Haluaisin olla näkemässä kun ensimmäisen kerran kohtaa Lämsän..
Eri mieltä. Kyllä itselle Äijänsuo on se ainoa ja oikea paikka hallille. Keskeinen sijainti ja ympärillä muitakin urheilupaikkoja. Kyllä tästä hyvä tulee.
Tulihan melkoisena yllätyksenä tämä hankinta. Mutta kelpaa kyllä hyvin. Tuollaista ruoskaa takalinjoille on kaivattu.
Saa lämät täysil ja maaliin Eric!
Kyllä mäkin otan Mosen ilomielin vastaan. Tuo tunnetta, tulta ja tappuraa penkin taakse. Sitä mikä nyt puuttuu totaalisesti sieltä. Vaatimustaso nousee myös takuulla.
Jotenkin myös sellainen fiilis, että Miettinen saapuu samalla oven avauksella.
Tätäpä juuri. Kalle oli melko happaman oloinen hallituksen mainitessaan. Ja kuten aiemmin mainitsin niin on aina hyvin rehellinen ja suora puheissaan. Ei koskaan pelaa mitään mediapeliä. Sanoo oman mielipiteensä mitään säästelemättä.
Joo hesalaisilla kulkee nyt poissaoloista huolimatta. Laittoivat tosiaan Tapparan polvilleen ja niin laittavat Lukon myös. Vaikka tietysti toivoisi ettei niin käy.
On se Kalle muutenkin Tomia kehunut. Arki on pirun laadukasta ja ammattiukko viimeisen päälle. On rehellinen ja suora jokaikisessä haastattelussa jonka antaa.
Samaa kuuntelin ja kerrankin joku uskalsi sanoa miten asiat on. Puhui myös noista Lukon vuoristoratamaisista esityksistä. Se vaan ei voi riittää.
Ihmetellä myös sopii sitä, että mitä ihmettä Sahlstedt näkee Lämsässä. Kun viikonloppuna kertoi olevansa kovin tyytyväinen häneen. Ei vaan voi...
Lukollahan on ollut jo jonkin aikaa toiset erät täysin luokattomia. Paketti ei pysy millään kasassa koko 60 minuuttia. Koko homma hajoaa jopa yhden erän sisällä totaalisesti. Sitä se on ollut koko Tomin valtakauden ajan.
Kyllä se minusta jostain kielii. Ja Tomin reagointikyky tosiaan on olematon.
Sanotaanko niin, että mestaruuden myötä Kallen massu täyttyi ja sai nesteen kilahtamaan kupoliin. Samalla sai messiaan aseman raumalaisten silmissä.
Sitten ruvettiin hoitamaan hommia ihan vasemmalla kädellä. Alettiin olettamaan kaiken käyvän ihan helvetin helposti. Itseasiassa koko...