Mainos

Hakutulokset

  1. M

    Alexander Stubb Suomen tasavallan presidenttinä 2024–

    Presidentti ui joessa. Eikös jossain itäisessä maassa muinoin joku iso johtaja myös ole joessa uiskennellut. Toivottavasti ei olla menossa samanlaiseen palvontaan kuin idässä aikoinaan. Hymiö.
  2. M

    Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

    Olethan kertonut / kerrothan tuon myös isällesi? Jos puhumalla kertominen on hankalaa, niin laita vaikka viestillä. Tai kirjoita paperille. Jos siis et ole jo kertonut jollain tapaa.
  3. M

    Yhdysvaltojen tulevaisuus – jatkuuko kahtiajako?

    Kerrotko tästä lisää?
  4. M

    Mille naurat juuri nyt?

    Muutama päivä sitten tässäkin ketjussa oli juttua espoolaisperheen jäämisestä lentokentälle, kun isä oli käyttäytynyt lentoasemalla. Ja sitten isä ilmeisesti yritti julkisuuden kautta saada sääliä tai lentoyhtiön muuttamaan mieltään korvausten maksamisesta. Minusta jotain samaa sarjaa tänään...
  5. M

    Laadukasta asiakaspalvelua

    Minä taas näen tuossa myyjän kannalta paljonkin järkeä. Kotiin kuljetettavat tullevat jostain varastolta, jo se on yksi kelvollinen syy. Mutta oleellisempaa lienee se, että kuljetettavat on pakkauksessaan olevia ja siten helpommin kuljetettavia. Asiakkaan näkökulmasta toki perse juttu ja en...
  6. M

    Keskustelua Pride-kulkueesta yms.

    Typerää väitettä vastaan ei tarvitse argumentoida epäasiallisesti. Pohjaeliöksi nimittely on aina epäasiallista. Epäasiallisella nimittelyllä keskustelu ohjautuu helposti pois aiheesta ja sillä helposti alentaa oman toimintansa samalle tasolle kuin mitä sen alkuperäisen typerän väitteen esittäjä...
  7. M

    Mille naurat juuri nyt?

    Kirjoitin Evertonin visaan joku aika sitten vähän samaa ihmettelyä yhdessä vastauksessani.
  8. M

    Asia, joka ”avautui” minulle

    Avautui, että @Moderaattorit ovat saattaneet soluttautua Norjan Urheiluliittoon. Ainakin, jos Hesarin uutisesta vedämme johtopäätöksiä. https://www.hs.fi/urheilu/art-2000010568483.html
  9. M

    Itärajan sulkeminen Ukrainan sodan myötä

    Ei. Koko laki on määräaikainen ja voimassa vuoden ja lakkaa kokonaan ensi kesänä. Jos lain voimassa ollessa eli vuoden sisällä tulee tilanne, missä vieras valtio (lue: itäinen naapurimme) aloittaa taas tuota turvapaikanhakijoiden kuskaamista rajalle, voi hallitus ja presidentti päättää, että...
  10. M

    Asia, joka ”avautui” minulle

    Vaikka kaikkia noita nimimuutoksia en itsekään arvosta, niin tässä tuo muutos on mielestäni varsin onnistunut. Eikä muutoksessa ole mielestäni mitään naurettavaa. Ajattelen tätä myös vaikka siten. Jos lapsi tai vaikka joku ulkomaanelävä törmää tuohon termiin, niin jokaisenoikeus selittää...
  11. M

    Kallista... elämä on!

    Sinänsä tämä sopisi paremmin tuonne lapsi- ja vanhemmuusasiat -ketjuun kuin tähän elämä on kallista -ketjuun. Kun nyt se vajaan kolmen euron sisäänpääsymaksu aikuiselle ei oikeasti edes ole kallista. Mutta asiaan. Meinasin ihan tuosta samasta tulla kirjoittamaan kuin @Patarouva mutta rouva...
  12. M

    Asia, joka ”avautui” minulle

    Jokaisenoikeuksissa vai termin muutoksessa? Itse asiassahan ei tapahtunut mitään muutosta. Jos siis olit huolissasi siitä, saatko vielä mennä metsään keräämään marjoja tai sieniä.
  13. M

    Asia, joka ”avautui” minulle

    Metsähallitus muutti tuota omassa viestinnässään viime kesänä, kertoo Yle. Mikä siinä on naurettavaa?
  14. M

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Kellä meillä ja millaiset mielipiteet? En minäkään kaipaa mitään juupas-eipäs -väittelyitä vaan olisin ihan oikeasti halunnut lukea ajatuksistasi. Mutta jos et niitä halua aloituksestasi huolimatta jakaa, niin ei voi minkään.
  15. M

    Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

    Tästä voisi toki keskustella myös Pride-ketjussa, mutta koska @mikko600 toi jo tähän tasa-arvo -ketjuun, niin ei tämäkään huono ole. @Karajan Minuakin kiinnostaa. Kerrotko lisää näistä, silleen ihan oikeasti asiaa avaten, että mistä on kyse ja mitä tarkoitat? Noista lyhyistä kommenteista asia...
  16. M

    Junttimaisinta mitä tiedät

    Kuha pysyy mieluummin vedessä kuin beachillä. Beachilla sille voi tulla hengitysvaikeuksia.
  17. M

    Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024

    Ei se itse asiassa saa. Jos Trumpin sekoiluja nostettaisiin valtamediassa samalla tavalla esiin kuin Bidenin, niin kukaan ei luulisi Trumpia järkeväksi. Mutta noita ei uutisoida tasapuolisesti.
  18. M

    Ihmettelyketju

    Entäpä jos menetkin etsimään muniasi Lidliin tai S-Ryhmän kauppoihin?
  19. M

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    No onhan se mahdollista tosiaan. Mutta uskon, että valtaosassa syy ei ole adaptiivinen vakkari vaan ihan vaan idioottimaisuus tai tyhmyys. Tai ajattelemattomuus. Keksi tuohon nyt sopiva määre. Toinen kirjoittaja kuvasi sitä tyypillistä tapausta, vaikka ei nyt rekaan perään mennytkään: Aina...
  20. M

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Ei sitä nopeampaa tarvitse kuitenkaan omaa turvallisuutta vaarantaen väistää. Esim. jos rekkojen välissä ei ole tilaa, niin ei ole tarvetta väistää kuin korkeintaan sinisten vilkuttelevien valojen takia. Tai ei silloinkaan tarvi sinne ahtaaseen väliin tunkea, silloin pitää painaa kaasua.
Ylös