Mainos

Hakutulokset

  1. C

    Petteri Orpon hallitus

    Hyvä uudistus keskustaoikeistolta. Sen verran korjaan, että ensikertalaisuutta ei poistettu vaan osin moninkertainen ensikertalaisuus.
  2. C

    Petteri Orpon hallitus

    Raiskausta pidettiin vielä 1990-luvulla melko lailla kerran tapahtuvana ja raiskatulle työnnettiin vastuuta. (Syy miksi keskustelua tuli tuolloin seurattua oli se, että olin lautamiehenä useamman vuoden. Rangaistusten perusteet ja tausta kiinnostivat)
  3. C

    Petteri Orpon hallitus

    Kolme syytä taisi olla. Tilat, rahat ja liberaalimpi kriminaalipolitiikka. Liberaali lähtökohta oli vähentää vankien määrää, antaa pienempiä rangaistuksia sekä luoda vaihtoehtoisia malleja rangaistuksille. Puhuttiin paljon humaanimmasta rangaistus- tai pikemminkin seurausjärjestelmästä...
  4. C

    Lähi-idän tilanne – itseaiheutettu kaaos, länsimaiden leikkikenttä vai jotain siltä väliltä?

    Eriomainen tulos. Lähi-idän tilanteessa on tapahtunut muutos oikeaan suuntaan kun Hamasin, Hizbollahin, Syyrian ja osin Iraninkin kyky sotia ja kyky terrorismiin on pitkälti tuhottu. On syytä myöntää, että olemme tästä kiitollisia Israelille.
  5. C

    Milloin rasismi on oikeasti rasismia?

    Napsautin minuutissa pois tekstin, jossa vertailtiin YLE:n ja Folhälsanin ulostuloa. YLE olikin pusertanut Folkhälsanin saaman palautteen valtaosassa esille tulleen positiivisen näkemyksen ingressiin eikä siksi toistanut sitä jutussaan. Hyvä että rikottiin seuraava lasikatto Lucian valinnassa...
  6. C

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Pikaseurannalla demareissa poliittinen motivaatio nousi esille, mutta pääosin jossittelun kautta. Siinä ei myöskään naulattu tuomiota kiinni esimerkiksi kansanedustajille ja hallitukselle tai sen puolueille. Demareista monet esittivät kysymyksiä, kuten myös mediansa. Demareista katsoen vasemman...
  7. C

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Et sinä oikeasti ole niin yksinkertainen ettet erottanut monikon käytön välttämättömyyttä tuossa tekstissä. Päätit vaan öyhöttää ja heittää vähän lisää kekäleitä polarisaation liekkeihin. Toivon jatkossakin hyvää sinulle, joten tämä tästä.
  8. C

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Ymmärrän tarpeesi tökkiä sinne ja tänne odottaen, että jotain löytyy. Siksi kun lainaan kahta kirjoittajaa ja vastaan heille molemmille, monikon käyttö on välttämätön. Jos olisin kirjoittanut "sinä", olisin väittänyt kahden nimimerkin olevan sama henkilö. Koita nyt jo aikuistua. Muistelen...
  9. C

    Petteri Orpon hallitus

    Tässä tuskin on epäselvää ja siksi en kyseistä sanomista käsitellyt. Hallitus valmistelee mallia, jossa korvaus viedään toistaiseksi vielä julkisuudelta piilotetulla tavalla myös asiakkaan maksamaan hintaan. Pilotti käynnistyy joka tapauksessa nykytiedoin 1.9. 2025.
  10. C

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Olen tavannut vuosia sitten Kiurun talvisella torilla ja ainakin silloin häntä oli niin huiveineen ja takkeineen hyvin vaikea tunnistaa vaikka politiikkaa seuraan päivittäin. Mutta kuten @Neely totesi, eihän teidän agendaan sovi kuin poliittinen motiivi.
  11. C

    Petteri Orpon hallitus

    En tiedä onko kyseessä epäonnistuminen, jos kuluttajan oma osuus terveyspalvelujen maksuista vähitellen lähestyy Pohjoismaista tasoa. Käyntien lisääntyminen yksityisellä puolella vaatisi todennäköisesti vielä reippaamman Kela-korvauksen. Kun julkisella ja yksityisellä puolella terveydenhoidon...
  12. C

    Petteri Orpon hallitus

    Totta ja lisäksi kotitaloudet maksavat itse terveydenhuollon palveluista Suomessa enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Järkevää pienentää eroa. Kyse on toki siitä, miten tämä tehdään siten, että myös kuluttaja hyötyy. Terveysjätit hyötyvät myös suuremmista Kela-korvauksista. Mutta niin pitääkin.
  13. C

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Halla-aholta kuitti: "Usein kannattaa malttaa hetki ennen kuin säntäilee tekemään johtopäätöksiä ja etsimään syyllisiä. Ellei sitten nimenomaan halua valjastaa ikäviä tapahtumia omiin tarkoituksiinsa ennen kuin faktat ehtivät pilaamaan tarinaa". Halla-aho palautti myös 14 vuoden takaisen...
  14. C

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    On erinomainen uutinen, että taustalla todennäköisesti ei ole poliittista väkivaltaa. Samalla tämä tapahtumaketju toi esille kuinka sairasta väkivallan poliittinen hyödyntäminen oli.
  15. C

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Kaikki lähtee meistä itsestämme. Jos esimerkiksi hyväksymme HIN:n väkivallan aiemmin tässä kuussa poliisia kohtaan (löivät ja potkivat poliisia) ja ihmettelemme, miksi helvetissä HIN:n aggressiivisia äärivasemmistolaisia vainotaan ja 612-kulkue saa edes marssia, ollaan pimeällä tiellä...
  16. C

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Aiemmin tänä vuonna Englannin väkivaltaisuuksien aikaan @Moderaattorit pistivät ainakin istumaan ellei isoista ovista ulos huhujen levittäjiä. Toivon, että uskallusta löytyy myös mahdollisessa tapauksessa, jossa Kiurun pahoinpitelijän teko ei liity millään tavalla Kokoomuksen tai muiden...
  17. C

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Tänään poliisi mahdollisesti kertoo Kiurun pahoinpitelijän kuulustelusta, joka oli ainakin eilisten tietojen mukaan sunnantaiaamuna. Se tiedetään jo nyt, että samainen henkilö on ollut tutkinnassa aiemminkin satunnaisten ohikulkijoiden lyömisestä tms. Viikonlopun aikana onneksi vain hyvin pieni...
  18. C

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Totta. Olennainen kysymys on myös se, mikä laitaoikeiston ja äärioikeiston suhde sekä miten hyvin äärioikeisto on organisoitunut + kuinka lähelle valtaa äärioikeisto pääsee. Laita- ja äärivasemmisto jäävät tässä reippaasti jalkoihin. Siksi uhka on suurentunut äärioikeiston taholta. Päästään...
  19. C

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Kysytkö tosissasi? Maailman ympäristöystävällisin hallitusohjelma, maailman nuorin naispääministeri, maailman suosituin suomalainen koko maailmassa sillä hetkellä, maailman parhaat fanit. Korvanappiin tuli tieto, että ketjussa olisi syytä palata aiheeseen. Tuo vastaus vielä osaltani, ei muuta OT.
  20. C

    Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

    Olen vajaan 10 Jatkoajan oikeistokirjoittajan kanssa viime vuosina ollut palstan ulkopuolella yhteydessä. Jakaja on todellakin Orpon hallituksessa. Vasemmistopiirit ovat syrjäyttäneet käytännössä keskustalaiset kokonaan ja osa vasemmistolaisista on aktivoitunut Orpon, PS:n ja Kokoomuksen...
Ylös