Perussuomalaisten noususta iso osa perustuu siihen, että heillä on yleisön silmissä altavastaajan rooli. Halla-ahon puheesta iso osa perustuu tämän asetelman vahvistamiseen. Halla-aholla ei ole taakkanaan hallitusvastuuta, menneisyyden epäonnistumisia tai yhteistyökuvioita. Hän voi aivan vapaasti puhua mitä sylki suuhun tuo, kun samanaikaisesti muut puolueet pyrkivät tasapainoilemaan realiteettien, oman ideologian ja äänestäjien toiveiden välillä.
Suomi kyllä maallistuu, kaupungistuu ja liberalisoituu, mutta tämä kehitys ei ole kovin suoraviivaista tai varauksetonta. Suurin osa ihmisistä asuu edelleen keskisuurissa kunnissa, käy autolla töissä, kastaa lapsensa kirkossa ja syö arkisin jauhelihakastikketta. Tässä on myös syy sille, miksi vihreille ei tunnu löytävän nähtyä suurempaa kannatusta. Jotta vihreät voisivat erottautua, heillä pitäisi olla asianomistajuutta tulonjakokysymyksissä.
Mikä sitten nostaa juuri perussuomalaisia? Vaihtoehto. Halla-aho riitauttaa lähes kaiken, minkä kansa ymmärtää poliittiseksi korrektiudeksi: ilmastonmuutoksen tärkeyden, tasa-arvoliturgian, koulutuksen tärkeyden, liberalismin ja monikulttuurisuuden. Halla-ahon ei tarvitse saavuttaa enemmistön ääniä. Hänelle riittää, että viidesosa kansasta kannattaa tätä villiltä mutta tutulta vaikuttavaa vaihtoehtoa. 80% äänistä voi aivan hyvin mennä niille muille puolueille, jotka kiistelevät siitä, kenellä on paras slogan oikeudenmukaisuudesta.
Pyörin valtaosan ajasta cityliberaalien kuplassa, jossa ilmastonmuutos ohjaa kulutuskäyttäymistä, kasvisruokaa syödään eettisistä syistä ja globaaleista kysymyksistä ollaan kiinnostuneita etupäässä ihmisoikeus- ja tasa-arvonäkökulmasta. Jos nämä ihmiset saisivat päättää, kolme suurinta puoluetta olisivat vihreät, vasemmistoliitto ja kokoomus. Persuilla tekisi tiukkaa, että saisivat edes yhden edustajan. Tässä kuplassa ihmiset ovat matkustelleet, kirjoitelleet graduja, muuttaneet kaupungista toiseen ja päivittäneet arvojaan lyhyen ajan sisään. Läheskään kaikki eivät elä perinteistä perhe-elämää, jossa lapset ja työ sanelevat arkea. Suunta on kuitenkin jatkuvasti eteenpäin; kohti jotain sellaista, josta ei vielä ole tarkkaa tietoa.
Käyn myös tasaisin väliajoin synnyinkunnassani Uudessakaupungissa, jossa mitään tällaista ei aisti katukuvassa. K-market Itäpoijun kassajonossa näkyy työhaalareihin pukeutuneita autotehtaan sankareita, jotka nostelevat kassahihnalle gotleria, keskikaljaa ja kevytmaitoa. Ulkona odottaa kymmenen vuotta vanha volvo, jolla kuljetaan kaikki välimatkat kauppareissusta työmatkoihin. Lähes jokaisesta savusta kuljetaan aamuisin Valmetin tehtaalle. Kaupunki näyttää tismalleen samalta kuin joskus 1990-luvun alussa, kun muutin pois. Valtuuston paikkajakoja tarkasteltaessa muutokset ovat myös olleet vähäisiä: sdp on vaaleista toiseen suurin, kun taas keskusta ja kokoomus kisaavat kakkospaikasta. Vihreillä on ollut perinteisesti yksi edustaja, mutta edellisissä kuntavaaleissa ei sitäkään.
Kaarsin aika kauas ketjun aiheesta, mutta tein sen siksi, että halusin tehdä itselle (ja ehkä muille) ymmärrettäväksi sen, miksi perussuomalaisten viesti uppoaa tällä hetkellä erinomaisen tehokkaasti suomalaisille. Kun maailma muuttuu rivakkaan tahtiin, ihmiset ärsyyntyvät, pelästyvät, tarttuvat vanhaan tai pohtivat, onko muutoksessa ylipäänsä järkeä. Moni saattaa ajatella, että oma ääni ei enää kuulu; ei ole edustustoa sille, mikä vielä hetki sitten oli valtavirtaa.
Olen itsekin kuunnellut Halla-ahon puheita ja haastatteluja jo kymmenen vuoden ajan. Kuuntelen niitä siksi, että hänellä on sellaista sanottavaa, jota ei kuule tavallisissa vaalilähetyksissä. Milloin tahansa saattaa syntyä jokin kiusalliselta vaikuttava konflikti, kun Halla-aho hyökkää toimittajaa tai toimittaja Halla-ahoa vastaan. Keskustelu on yksinkertaisesti kiinnostavaa, vaikka lähes mistään ei olisi samaa mieltä. Samaa fiilistä ei synny, kun kuuntelee Orpon, Sipilän tai Rinteen ulkoa opeteltuja mantroja, jotka joku puoluetoimiston puuhamies on kirjoitellut valmiiksi.