Yleinen F1-keskustelu

  • 342 212
  • 2 145

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Mutta tietäen miten draamaa halutaan rakentaa, oli erittäin odotettavaa että se pyritään välttämään.
Juuri tämän takia ne punaiset liput olisi olleet se oikea ratkaisu. Olisi saatu sitä kaivattua draamaa kisan loppuun, mutta samalla olisi säilytetty myös se urheilullisuus vielä mukana, mikä nyt tämän päiväisellä esityksellä heitettiin roskakoriin draaman tieltä.

Tämä sääntöhän on joskus ollut olemassa, ainakin 2008. Silloin Singaporessa pelattiin Alonsolle se kiistanalainen voitto, kun hänelle hoidettiin alkuun stoppi ja Pique jr. veti Flavion käskystä tahalleen seinään.

Mutta joo, olisihan tuo ihan looginen muutos.
Tuostahan muistaakseni oli jo 2011 keskustelua tallien toimesta, että kun välitankkauksia ei enää tehdä niin voitaisiin tuoda takaisin tuo sääntö, että turva-auton aikana varikko olisi suljettu. Kymmenen vuotta myöhemmin, ja samassa tilanteessa ollaan edelleenkin, heh.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Pistäisin edelle modernilta (turbojen kieltäminen/niiden paluu) ajalta 2009, 1997, 2012, 2003 ja 2008, eli kyllä, tämä tosiaan oli erinomainen kausi.
Tähän sen verran, että tuo 2009 kausi on jäänyt vähän mielen sopukoissa pimentoon. Muistan lähinnä sen alkukauden kun Brawn GP oli johonkin kesään asti täysin omaa luokkaansa, voittiko se Button jokun 6/7 ekaa kisaa ja oli kerran toinen tai kolmas? Sen jälkeen körötteli vähän sijoilla ynnämuut maaliin mutta tuo jäätävän kova alkukausi riitti mestaruuteen. Toki oli siellä kauden aikana hienoja kisoja kuten se Span kisa ja Räikkösen voitto, mutta muuten vähän erikoinen kausi kaikkinensa. Toki Buttonin mestaruus oli hieno juttu ja sanotaanko että tuon mestaruuden arvo on omissa silmissäni noussut jopa sen jälkeen kun Button ajoi hyviä kausia McLarenilla.

2008 oli toki ratkaisun osalta klassikko, mutta jos nyt vertaa vaikka tähän kauteen niin nähtiinkö Hamiltonin ja Massan välillä miten tiukkaa kisaamista mies miestä vastaan? Enemmän jäänyt sellainen mielikuva että esim. Hamiltonin kovimmat voittotaistelut käytiin ihan muita kuskeja vastaan ja muutenkin se oli vähän sellaista shakkia että molemmat tavallaan vähän tyytyivät niihin pisteisiin mitä oli tulossa, samanlaista veristä taistelua ei nähty mitä nyt Verstappenin ja Hamiltonin välillä.

2012 oli kyllä mahtava kausi ja tosiaan oli paljon eri voittajia. 20 kisaa ja Vettel otti eniten voittoja ja hänelläkin niitä oli vain viisi. Näistäkin tuli neljä putkeen siellä kauden loppupuolella, muutenhan tuo koko kausi oli sellainen että yksikään kuski ei voittanut kahta kisaa putkeen Vetteliä lukuunottamatta. Päätöskisa oli myös melkoinen kun Vettel tippui alun rytäkässä johonkin ihan jämäsijoille ja hetken näytti siltä että mies keskeyttää, mutta sieltä sitten lopulta noustiin kuudenneksi ja mestaruus kolmen pisteen erolla ennen Alonsoa.

Kyllä tämä 2021 nousee siinä mielessä erittäin lähelle kärkeä kun koko kausi ajettiin kovaa mies miestä vastaan kahden eri tallin kuskien välillä, 2016 oli viimeksi yhtä kovaa kisaamista mutta yksi talli oli ylitse muiden.
 
Outsider

Jäsen
Varikon sulkeminen/auki pitäminen on vähän kaksi piippuinen miekka. Nykysäännöillä hyödyt, jos stoppi on tekemättä, mutta toisin päin tuossa tulee vielä isompi hyöty niille ketkä ovat jo ehtineet pysähtyä.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Pakkohan tässä on muistella myös MTV:n F1-lähetyksiä. On erittäin harvinaista, että jokin tietty laji profiloituu niin voimakkaasti yhteen televisioyhtiöön. MTV:stä voidaan olla montaa mieltä, mutta se teki formuloista maksupakettiensa lippulaivan ja viitoitti tietä markkinan syntymiselle. Itse asiassa Suomihan oli Bernielle pilottihanke, sillä hän ei uskonut maksukanavien toimivan ennen kuin näki Suomen esimerkin.

"Onko Pace car?"

Vaikkei Kyllönen selostajana kummoinen ollutkaan, hän oli juuri tuohon aikaan oikea mies tehtävään. Kansa tarvitsi tunnelmanluojan (Kyllönen) sekä huippuluokan asiantuntijan (Keke) ymmärtääkseen riittävästi. Häkkisen lopetettua Kyllönen ei enää päässytkään samaan vireeseen, mutta Häkä-selostuksen elävät ikuisesti.

Kyllönen ja Rosberg Imolassa (perkeleen FOM ei anna upottaa videota) 1991 menee omissa papereissa ihan parhaisiin selostuksiin Suomessa ikinä.
 
Juhisjuhis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Nytkun Bottaksen Mersu-pesti saatiin päätökseen, niin paketoidaan tämä nyt sitten lopullisesti.

Startteja: 101
Voittoja: 10
Paaluja: 20

Voidaanko puhua onnistuneesta viidestä vuodesta sarjan nopeimmassa autossa? Itse sanon ei. Yksinkertaisesti ei riitä. Oli Hamiltonia tai ei. Hyvä kakkoskuski ja tiimipelaaja, mutta tuskin tuon tittelin kanssa voi hymyillen mennä joka ilta nukkumaan.

EDIT: Paalujen määrä on ihan ok, siinä kuitenkin tapahtui selkeää kehitystä kokemuksen myötä.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Nytkun Bottaksen Mersu-pesti saatiin päätökseen, niin paketoidaan tämä nyt sitten lopullisesti.

Startteja: 101
Voittoja: 10
Paaluja: 20

Voidaanko puhua onnistuneesta viidestä vuodesta sarjan nopeimmassa autossa? Itse sanon ei. Yksinkertaisesti ei riitä. Oli Hamiltonia tai ei. Hyvä kakkoskuski ja tiimipelaaja, mutta tuskin tuon tittelin kanssa voi hymyillen mennä joka ilta nukkumaan.

EDIT: Paalujen määrä on ihan ok, siinä kuitenkin tapahtui selkeää kehitystä kokemuksen myötä.
Suunnilleen samaa tasoa mitä Rubens Barrichellolla eli edellisen vastaavan dynastian kakkoskuskilla. Eihän Bottas ikinä ole ollutkaan mikään sarjan kärkikuski vaan juurikin hyvä tiimipelaaja.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nytkun Bottaksen Mersu-pesti saatiin päätökseen, niin paketoidaan tämä nyt sitten lopullisesti.

Startteja: 101
Voittoja: 10
Paaluja: 20

Voidaanko puhua onnistuneesta viidestä vuodesta sarjan nopeimmassa autossa? Itse sanon ei. Yksinkertaisesti ei riitä. Oli Hamiltonia tai ei. Hyvä kakkoskuski ja tiimipelaaja, mutta tuskin tuon tittelin kanssa voi hymyillen mennä joka ilta nukkumaan.

EDIT: Paalujen määrä on ihan ok, siinä kuitenkin tapahtui selkeää kehitystä kokemuksen myötä.
No siis Bottaksen suoritukset riittivät tuomaan Mersulle tallimestaruuden viisi kertaa, eli jokaisella kaudella. Jos tuo ei ole osoitus siitä, että kakkoskuskin suoritus on "riittävä", niin mikä sitten?
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tai Webberin saldo, kun RB dominoi neljä kautta:
77 kisaa
7 voittoa
12 paalua
Itse asiassa korjaan, Bottaksen suoritus oli paljon parempi kuin Webberin. Bottas oli kuitenkin kahdesti MM-sarjan toinen, Webberin paras sijoitus oli kolmostila ja näistä kahdesti eli 2011 ja 2013 Red Bull oli ihan yhtä ylivoimainen mitä Mersu.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Voidaanko puhua onnistuneesta viidestä vuodesta sarjan nopeimmassa autossa? Itse sanon ei. Yksinkertaisesti ei riitä. Oli Hamiltonia tai ei. Hyvä kakkoskuski ja tiimipelaaja, mutta tuskin tuon tittelin kanssa voi hymyillen mennä joka ilta nukkumaan.
Nopeimmasta (useimmiten, ei kuitenkaan yhtä selvästi kuin Rosbergin aikaan) autosta ei sitten kuitenkaan ollut Bottakselle täyttä hyötyä ainakaan noissa em. tilastoissa, koska tallikaveri oli kisavauhdissa aina parempi. 26 kakkossijaa, en tiedä monessako Ham oli ykkönen, mutta varmaan aika monessa. Päättyneellä kaudella ei muuten Bottaksella ollut yhtään kakkossijaa, eli nuo tuli neljän kauden aikana. Yksi lajihistorian parhaita kakkoskuskeja, vaikka Bottas ei itse varmaan tyytyväinen henk.koht. panokseensa olekaan. Mersulle myös pisteet siitä, että Bottas sai ajaa kilpaa, tai siis ainakin niin kauan kuin oli vielä pisteissä mukana.

Viisi tallimestaruutta samassa tallissa ei taida löytyä Valtterin lisäksi kuin Schumilta, Barrichellolta ja Hamiltonilta, eli kahdelta goatilta ja sitten ihan puhtaalta ns apukuskilta, jonka aikana vielä auto ja ykköskuski oli niin ylivoimainen että Schumi olisi yksinäänkin voittanut tallimestaruuden parina vuonna (toki Rubens vei pisteitä muilta).
 
Juhisjuhis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
No siis Bottaksen suoritukset riittivät tuomaan Mersulle tallimestaruuden viisi kertaa, eli jokaisella kaudella. Jos tuo ei ole osoitus siitä, että kakkoskuskin suoritus on "riittävä", niin mikä sitten?
Rosberg otti 2016 yhdeksän voittoa. Siihen nähden tuo voittojen määrä on liian matala. Joo, huonoa tuuria oli pari kertaa. Mutta varsinkin 2019 ja 2020 auto oli muihin nähden ylivoimainen. Eiköhän kaveri itsekkin olisi toivonut ja odottanut itseltään vähän enemmän, kun "ihan ok kakkoskuskin suoritusta". Vai onko tullut talliin täysin ilman kunnianhimoa?
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Päättyneellä kaudella ei muuten Bottaksella ollut yhtään kakkossijaa, eli nuo tuli neljän kauden aikana.
Paitsi että oli yksi Itävallassa.

Mutta noh, vertaillaan nyt sitten Mercedes veljien keskinäisiä tilastoja viiden kauden ajalta:

Bottas:
10 voittoa
27 kakkossijaa
21 kolmossijaa
20 paalupaikkaa
17 nopeinta kierrosta
10 keskeytystä

Hamilton:
50 voittoa
20 kakkossijaa
8 kolmossijaa
42 paalupaikkaa
28 nopeinta kierrosta
2 keskeytystä

Eli turpaanhan tuli Sir vuohelta oikein kunnolla viiden vuoden aikana, mutta eipä Mersu tosiaan Valtterista halunnutkaan mitään muuta, kuin sen tiimipelaajan, joka auttaa Hamiltonia voittamaan kuljettajien mestaruuden sekä tuomaan merkkimestaruuteen tarvittavan määrän pisteitä sillä toisella autolla. Tässähän Valtteri sitten onnistuikin vallan mainiosti. Viidestä kaudesta Mersulla neljä olivat hyviä, mutta tämä viimeinen oli luvalla sanoen huono, joskin kauden jälkimmäisellä puolella Valtteri joutuikin Mersun koekaniiniksi, kun haettiin sitä supermoottoria Hamiltonille loppukaudeksi. Haaveena ja eräänlaisena odotuksena joulukuussa 2016 ensimmäisen Mersu sopimuksen julkistamisen jälkeen oli, että Valtteri voittaa maailmanmestaruuden, mutta lopputuloksena oli kuitenkin lopulta vain Heikki Kovalaisen kohtalo, joskin hieman Heikkiä pidemmän huipputallissa vietetyn ajan jälkeen.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Rosberg otti 2016 yhdeksän voittoa. Siihen nähden tuo voittojen määrä on liian matala. Joo, huonoa tuuria oli pari kertaa. Mutta varsinkin 2019 ja 2020 auto oli muihin nähden ylivoimainen. Eiköhän kaveri itsekkin olisi toivonut ja odottanut itseltään vähän enemmän, kun "ihan ok kakkoskuskin suoritusta". Vai onko tullut talliin täysin ilman kunnianhimoa?
Tottakai Bottas itse halusi pärjätä paremmin, mutta jos unohdetaan hänen henkilökohtaiset toiveensa, niin miltä kantilta katsottuna Bottaksen voittojen määrä on "liian matala"? Mersulla tuota tuskin voivotellaan, kun Bottaksen avulla saavutettiin kaikki mahdolliset tallimestaruudet ja lähes jokainen kuskimestaruus.

Vaikka pidänkin Nicoa parempana kuskina, niin olihan hänellä myös helpompaa, kun Mersu oli Nicon aikana vielä selvästi ylivoimaisempi, kuin Bottaksen aikana. On helpompaa taistella pelkästään Lewista vastaan, kun ei juurikaan tarvitse huolehtia muista talleista. Siinä pystyi myös saavuttamaan voittoja pelkästään siten, että Lewiksella oli jotain ongelmia.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Haaveena ja eräänlaisena odotuksena joulukuussa 2016 ensimmäisen Mersu sopimuksen julkistamisen jälkeen oli, että Valtteri voittaa maailmanmestaruuden, mutta lopputuloksena oli kuitenkin lopulta vain Heikki Kovalaisen kohtalo, joskin hieman Heikkiä pidemmän huipputallissa vietetyn ajan jälkeen.
Kai tässä myös Rosbergin arvostus vähän nousee, eli sekä Valtteri että Checo tulivat jonkinlaisina best-of-the-rest -vaihtoehtoina talleihinsa, mutta eivät pysyneet tallikavereiden kyydissä ollenkaan, kun Rosberg kuitenkin onnistui pienen onnen avustuksella lyömään Hamiltonin.
Itsekin Bottaksen Mersuaikojen alussa olin sitä mieltä että Valtteri olisi kuskina samaa tasoa tai jopa kovempi kuin Rosberg, mutta ei sitten kuitenkaan ihan vastaavaa kulmahammasta löytynyt. Muistelen myös että ainakin nimimerkki @Byvajet oli alkujaankin sitä mieltä, että Valtterin on turha koittaa tuhota omaa itseluottamustaan yrittämällä haastaa Hamilton, vaan pitäisi vaan kiltisti ottaa se hyvän jätkän ja tallikaverin rooli ja tuoda tiimille maksimitulos. Varmaan näin olisi voinut tehdäkin, mutta toisaalta nyt viimeisellä kaudella Bottas ehkä tuohon sitten umpipaskan alkukauden myötä oli pakotettukin ja lähtee sinänsä ihan hyvässä tilanteessa ja ehjin silloin Alfalle.
 
Juhisjuhis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Tottakai Bottas itse halusi pärjätä paremmin, mutta jos unohdetaan hänen henkilökohtaiset toiveensa, niin miltä kantilta katsottuna Bottaksen voittojen määrä on "liian matala"? Mersulla tuota tuskin voivotellaan, kun Bottaksen avulla saavutettiin kaikki mahdolliset tallimestaruudet ja lähes jokainen kuskimestaruus.
Kyllä voitot kausilta 2019 (4) ja 2020 (2) eivät vaan yksinkertaisesti riitä. Sen verta ylivoimainen oli kalusto tuolloin ja otti tallikaveriltaan täysin käkättimeen. Eikai sillä ole merkitystä tässä kohtaa voivotteleeko Mersu vai ei. Lähinnä nyt objektiivisesti tarkasteltuna tuossa tiimissä olisi pitänyt pystyä parempaan. Piste.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Rosberg otti 2016 yhdeksän voittoa. Siihen nähden tuo voittojen määrä on liian matala. Joo, huonoa tuuria oli pari kertaa. Mutta varsinkin 2019 ja 2020 auto oli muihin nähden ylivoimainen. Eiköhän kaveri itsekkin olisi toivonut ja odottanut itseltään vähän enemmän, kun "ihan ok kakkoskuskin suoritusta". Vai onko tullut talliin täysin ilman kunnianhimoa?
Rosbergin ei käsittääkseni koskaan tarvinnut siirtyä Hamiltonin edestä sivuun.

"Valtteri, It's James".

Eiköhä Bottas hommattu talliin aivan puhtaaksi apumieheksi sen jälkeen kun Rosberg/Hamilton-pari meinasi räjähtää totaalisesti silmille.
 
Juhisjuhis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Rosbergin ei käsittääkseni koskaan tarvinnut siirtyä Hamiltonin edestä sivuun.

"Valtteri, It's James".

Eiköhä Bottas hommattu talliin aivan puhtaaksi apumieheksi sen jälkeen kun Rosberg/Hamilton-pari meinasi räjähtää totaalisesti silmille.
Itseasiassa piti. Ainakin 2016 Monacossa vaihtoivat paikkaa, kun Rosberg oli helisemässä märähköllä radalla ja Ricciardo oli karkaamassa maisemaan. Eli siinäkin tuo koko kauden mm-taisto tasoittui, tietämättä mihin pisteeseen se sitten tulisi päättymään lopulta.
 
huhheijaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Rosbergin ei käsittääkseni koskaan tarvinnut siirtyä Hamiltonin edestä sivuun.

"Valtteri, It's James".

Eiköhä Bottas hommattu talliin aivan puhtaaksi apumieheksi sen jälkeen kun Rosberg/Hamilton-pari meinasi räjähtää totaalisesti silmille.
Tai oletettavasti Hamiltonin asema tallissa oli tuolloin jo niin vahva, että sai vähän sanella kakkoskuskia. Rosberg olisi toki varmasti saanut halutessaan jatkaa.
Vaikka pidänkin Nicoa parempana kuskina, niin olihan hänellä myös helpompaa, kun Mersu oli Nicon aikana vielä selvästi ylivoimaisempi, kuin Bottaksen aikana. On helpompaa taistella pelkästään Lewista vastaan, kun ei juurikaan tarvitse huolehtia muista talleista. Siinä pystyi myös saavuttamaan voittoja pelkästään siten, että Lewiksella oli jotain ongelmia.
Minäkin pidän Nicoa parempana kuskina, mutta en pidä Nicoakaan mitenkään erityisen hyvänä kuskina. En myöskään täysin allekirjoita väittämää, että Bottas ei haastanut koska tallimestaruus olisi ollut muuten hilkulla. Sanoisin, että ei oikein vain riittänyt. 2020 Mersun tallimestaruuteen olisi riittäny ihan vain Lewiksen pisteet. Olisi siinä Bottas voinut yrittää riskeeramatta mestaruutta. Auto oli niin ylivoimainen, että sen kehitys käytännössä lopetettiin kauden puolessa välissä.
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Kai tässä myös Rosbergin arvostus vähän nousee, eli sekä Valtteri että Checo tulivat jonkinlaisina best-of-the-rest -vaihtoehtoina talleihinsa, mutta eivät pysyneet tallikavereiden kyydissä ollenkaan, kun Rosberg kuitenkin onnistui pienen onnen avustuksella lyömään Hamiltonin.
Itsekin Bottaksen Mersuaikojen alussa olin sitä mieltä että Valtteri olisi kuskina samaa tasoa tai jopa kovempi kuin Rosberg, mutta ei sitten kuitenkaan ihan vastaavaa kulmahammasta löytynyt.
Nico tosiaan onnistui hyödyntämään Hamiltonin huonot hetket tuolla 2016 kaudella, ja liekö tuo oli myös samalla ainoa kausi Mercedes-aikana, kun Hamilton on ihan oikeasti kärsinyt teknisistä ongelmista. Ja siltikin se mestaruus meni Nicolle vain vaivaisella viiden pisteen erolla. Näkihän sen Abu Dhabissa silloin, miten henkisesti raskas se kausi Rosbergille oli. Teki kaiken voitavansa, mutta siitä huolimatta oli todella lähellä mestaruus lipsahtaa Hamiltonille, vaikka Hamilton kärsi enemmän teknisistä ongelmista ja omista mokistaan. Eiköhän Nico tuolloin tajunnut, että hän ei tule Hamiltonia enää toista kertaa tuon jälkeen lyömään, kun se nytkin meni jo täpärälle, joten hänen kannaltaan oli tyylikästä poistua lajin parista voittajana. Tuon kauden jälkeen Hamilton pisti myös omaan tekemiseensä pari pykälää isomman vaihteen silmään, kun esimerkiksi useammassa kisassa menetti voiton nimenomaan juuri Rosbergille omista huonoista starteistaan johtuen.

Rosberg oli hyvä kuljettaja, mutta ei kuitenkaan Hamiltonin tasoinen kuljettaja. Oliko Rosberg parempi kuin Bottas? Mahdotonta sanoa, kun molemmat edustivat Mersua kahdella eri aikakaudella: Rosberg silloin, kun Mersu oli kiistaton ykkönen ja Bottas silloin, kun Ferrari ja Red Bull saivat vihdoin kurottua Mersun etumatkan kiinni. Se ero Rosbergissa ja Bottaksessa tosiaankin siis oli, että Rosberg onnistui hyödyntämään ne Hamiltonin huonot hetket, kun Bottas puolestaan taas ei. Tosin tässäkin näytteli suurta roolia se, että Bottaksen Mersu-aikana siellä oli pari muutakin kuljettajaa, ketkä olivat hyötymässä niistä Hamiltonin huonoista hetkistä, ja keitä vastaan Bottaksen piti ajaa kilpaa.
 
Oli näissä myös se ero että Rosberg oli oikeasti Mercedeksen papereissa paremmassa asemassa mitä Bottas koskaan oli. Olen ymmärtänyt että Mersun myötävaikutuksella Rosbergia olisi haluttu jo McLarenille joskus 2008 kun McLaren oli Mersun isoin asiakastalli, mutta Frank Williams ei halunnut luopua miehestä. Lopulta sitten Mersun omaan talliin vuonna 2010 ja tallikaveriksi myös sen ajan GOAT Schumi, joka nyt toki oli ihan varjo entisestään mutta olihan se Rosbergilta ihan kova statement pätkiä Kerpenin rehtori ihan täysin niiden muutaman kauden aikana ja saavuttaa sitä kautta jo hyvä asema tallin sisällä.

Vaikka Bottas nyt näennäisesti saikin ajaa voitoista silloin kun vauhtia riitti, niin en kuitenkaan usko että Mersulla haluttiin enää sitä tilannetta missä kaksi kukkoa tunkiolla kolistelee sapeleita vastakkain. Bottaksen tiedettiin olevan riittävän nopea ja hyvä kuski tallimestaruuden suhteen, mutta varmasti siellä Torger ja muut johtomiehet luottivat siihen että ei Bottas tule pitkässä juoksussa Hamiltonia kuitenkaan haastamaan koko kauden otannalla. Siihen ei vaan vauhti ja kokonaisvaltainen taso riitä, mutta Bottaksen puolustuksena on sanottava että aika harvalla kuskilla riittäisi. Siellä on statukseltaan kovemmatkin ukot olleet paperia Hamiltonia vastaan.
 
pussukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Viidestä kaudesta Mersulla neljä olivat hyviä, mutta tämä viimeinen oli luvalla sanoen huono, joskin kauden jälkimmäisellä puolella Valtteri joutuikin Mersun koekaniiniksi, kun haettiin sitä supermoottoria Hamiltonille loppukaudeksi.
Sanoisin, että kausi 2018 oli epäonnistuneempi kausi Bottakselta kuin tämä. Ei yhtään voittoa ja sijoitus sarjassa viides. Tuon kauden 2018 epäonnistumisen on mies maininnut haastatteluissakin.

Vaikka ei tämä kausi ollut mitään varsinaista tykitystä, niin puhtaasti tuloksia katsoessa näkyy tuo koekaniinin roolissa toimimisen vaikutus. Toki joukkoon mahtui myös omasta toiminnasta johtuvia huonoja lähtöjä ja vauhdillisesti hitaampien autojen taakse juuttumista kisoissa. Täytti kuitenkin oman asemansa riittävän hyvin varmistamaan oman kolmossijan ja merkkimestaruuden.

Toivottavasti saa Alfa Romeolla tiimin luottamuksen taaksensa, niin radalla saatettaisiin nähdä röyhkeämpi Bottas itseluottamuksen noustua.
 
Bread Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Kookoo ja Hull City
Joo mietin Webberiä kanssa mutta ajattelin hänellä olleen jopa enemmän voittoja. Eipä ollutkaan. Eli hyvää työtä Valelta kokonaisuutena tiimipelaajana.
Webber pystyi kuitenkin siihen mihin Vale ei ikinä pystynyt eli olemaan mestaruudessa kiinni kalkkiviivoille saakka. Vettel oli Webberin takana pisteissä 2010 finaaliin lähdettäessä ja Webberin tehdessä aikaisen pysähdyksen seurattiin Ferrarilla Alonson toimesta heti perään, koska Webber oli ykkösuhka jota ennen piti tulla maaliin. Ilman Webberiä ei Alonso olisi pysähtynyt aikaisin eikä jämähtäisi Petrovin taakse ja mestaruus olisi mennyt Espanjaan. Mestaruus karkasi käytännössä Webberin ulosajoon Etelä-Korean sateessa kärkipaikalta.

Täytyy muista että Webber oli Red Bullin kultavuosien aikaan jo varsin vanha ja paras terä oli varmasti jo lähtenyt. Tuntui myös että 2013 joka ikinen vika tuli Webberin autoon samalla kun Vettel veteli voitosta voitoon ilman huolen häivää. Bottas on huono starteissä, mutta Webber oli niissä aivan järkyttävä ja takkiin tuli aina vähintään pari sijaa jo lähtösuoralla.
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Oli näissä myös se ero että Rosberg oli oikeasti Mercedeksen papereissa paremmassa asemassa mitä Bottas koskaan oli. Olen ymmärtänyt että Mersun myötävaikutuksella Rosbergia olisi haluttu jo McLarenille joskus 2008 kun McLaren oli Mersun isoin asiakastalli, mutta Frank Williams ei halunnut luopua miehestä. Lopulta sitten Mersun omaan talliin vuonna 2010 ja tallikaveriksi myös sen ajan GOAT Schumi, joka nyt toki oli ihan varjo entisestään mutta olihan se Rosbergilta ihan kova statement pätkiä Kerpenin rehtori ihan täysin niiden muutaman kauden aikana ja saavuttaa sitä kautta jo hyvä asema tallin sisällä.
Tuohan taisi olla muistaakseni juurikin Mersun tahto, että koko kuljettajaköörin on oltava saksalainen, kun Johtotähti palaa formuloihin omana tallinaan. Näin ollen kuljettajiksi valikoitui ymmärrettävistä syistä Nico Rosberg, PR-mielessä todellinen nappivalinta eli Kerpenin rehtori ja kolmos/testikuskiksi vielä Nick Heidfeld, kenen tosin oli alunperin tarkoitus olla se toinen kisakuljettaja Nicon rinnalla, mutta hänet sitten syrjäytettiin varakuljettajaksi kun Kerpenin rehtori päätti vielä kerran tulla sirkukseen mukaan. Mersun/Daimler AG:n todellinen valta ja vaikutushan väheni todella huomattavasti F1-tallin toimintaan siinä vaiheessa, kun Toto Wolff otti ohjia käsiinsä, koska Dieter Zetsche luotti Wolffiin kuin vuoreen, ja halusi antaa tälle todella vapaat kädet tallin suhteen. Tuo luottamus ja vapaushan on nyt myöhemmin hieman rakoillut viime aikoina, kun Ole Källenius otti Zetschen paikan Daimlerin/Mersun pääpomona, ja onkin ollut myös paljon halukkaampi vaikuttamaan tallin asioihin ja toimintaan kuin edeltäjänsä. Eihän Bottas tosiaan ikinä varsinaisesti tainnut missään Mersun suunnitelmissa olla oikeastaan missään asemissa, mutta Wolffin papereissa Bottas taas oli aivan kärkipäässä, johtuen juuri tuosta herrojen yhteisestä managerointi ja Williams-historiasta. Toki Valtteri oli myös Williamsilla jo näyttänyt, että ei ole mikään täysin käsi siinä ratin kääntämisessä, joten ei varmasti ollut Wolffilla kovin vaikea tehtävä perustella Zetschelle Bottaksen siirtoa Mersun asiakastallista päätallin kisakuskiksi.

Sanoisin, että kausi 2018 oli epäonnistuneempi kausi Bottakselta kuin tämä. Ei yhtään voittoa ja sijoitus sarjassa viides. Tuon kauden 2018 epäonnistumisen on mies maininnut haastatteluissakin.
Tämä tietenkin riippuu hieman siitä, miten asiaa katsoo.

Henkilökohtaisen menestyksen perusteella kausi 2018 oli Valtterille tosiaan epäonnistuneempi, koska kuten jo mainitsitkin, niin MM-sarjassa vasta viides, voitoton kausi ja vain kahdeksan podiumia. Tällä kaudella sen sijaan MM-sarjan kolmas, yksi voitto ja 11 podiumia.

Mutta jos asiaa taas tarkastellaan tallin menestymisen kannalta, niin Bottaksen kausi 2018 oli kuitenkin Mersulle parempi kuin Bottaksen kausi 2021. Kaudella 2018 Bottas otti kuitenkin niistä kahdeksasta podiumistaan peräti seitsemän kakkossijaa, eli kuusi kakkossijaa enemmän kuin tällä kaudella, mikä automaattisesti tarkoitti suurimpien kilpailijoiden pistesaaliin syömistä paljon isommalla haarukalla kuin mitä tällä kaudella. Tämähän ei tietenkään satanut pelkästään vain Mersun laariin valmistajien tittelin kannalta, vaan auttoi myös huomattavasti Lewis Hamiltonia kuljettajien mestaruustaistossa. Noista seitsemästä kakkossijaan päättyneestä kisasta vieläpä neljä oli Mercedeksen kaksoisvoittoja, mikä tarkoitti vähintään 64 pisteen hyötyä Mersulle Ferrariin nähden, ja Hamiltonille vähintään 40 pisteen hyötyä Vetteliin nähden (lopulta hyötyä kaksoisvoitoista tuli 59 pistettä, kun Vettel keskeytti kerran ja sijoittui kerran kolmanneksi, kerran neljänneksi ja kerran kuudenneksi, tosin viimeisen kohdalla kuljettajien mestaruus oli jo ratkennut). Tällä kaudella Mercedes taas ei pystynyt ottamaan yhtäkään kaksoisvoittoa. Mercedes voitti valmistajien maailmanmestaruuden kaudella 2018 ennen Ferraria 84 pisteen erolla, kun taas tällä kaudella se ero Red Bulliin oli vain 28 pistettä. Tällä kaudella Mercedeksen valmistajien pisteistä Hamilton otti 63,16%, kun taas kaudella 2018 Hamiltonin osuus tallin pisteistä oli 62,29%. Valtterin osuus tällä kaudella valmistajien pisteistä oli siis 36,84%, ja kaudella 2018 taas 37,71%. Tähän vaikutti ymmärrettävästi se, että Bottas jäi kaudella 2018 vain kahdesti ilman pisteitä, kun taas tällä kaudella Bottas jäi peräti seitsemän kertaa kokonaan ilman pisteitä. Bottaksen kausi 2018 oli siis tilastojen valossa Mersulle parempi kuin Bottaksen tämä kausi, mutta Bottaksen tämä kausi oli taas hänelle itselleen henkilökohtaisella tasolla parempi kuin kausi 2018, mikä on kieltämättä hieman paradoksaalinen asetelma.

Edellä mainitut seikat toki vain korostavat entisestään sitä, miten ylivoimaisia Verstappen ja Hamilton olivat tällä kaudella muihin verrattuna, kun Bottas sekä Perez jäivät samalla kalustolla haistelemaan tallikaveriensa pakokaasuja todella kauas.
 
Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Kyllönen ja Rosberg Imolassa (perkeleen FOM ei anna upottaa videota) 1991 menee omissa papereissa ihan parhaisiin selostuksiin Suomessa ikinä.

Oli pakko katsoa kisa Youtubesta. Huikea nostalgiatrippi, kiitos tästä! Teini-ikäisen Siivun todellinen F1-innostus räjähti juuri noihin aikoihin Häkkisen päästessä Lotukselle. Lehdon Onyx-uraa oli tullut seurattua jossain määrin, mutta Häkä räjäytti kohdallani potin ja siitä alkoikin sellainen henkilökohtainen fanitus, että siitä ehkä joskus jossain tarkemmin lisää.

Portugalilaisen Jyrky Jarvi LEHDOn suoritus tuossa Imolan kisassa oli huima, samoin kuin kolmatta kisaansa ajaneen Häkkisen statement siitä, että uusi mestari on tulossa. Keken kommentoinnista kisan aikana huomaa, että usko Häkkiseen oli tuossa vaiheessa todella kova.

Eric van de Poelea en olisi muistanut, vaikka olisi tullut käsipäivää sanomaan ja googlailin tarinalleen vähän jatkoa. Oli niin lähellä sensaatiomaista suoritusta ensimmäisessä kisassaan, että paremmissa myötätuulissa olisi saattanut tulla kovakin ura. Edit: paitsi ettei, oli jo kolmekymppinen tuossa debyytissään.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös