Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 264 001
  • 28 700
Suosikkijoukkue
HIFK
Taksikuskien tekemiksi epäiltyjen seksuaalirikosten määrä rajussa nousussa Helsingissä

"Kun neljä vuotta sitten rikosilmoituksia oli kaksi, tänä vuonna rikosilmoitusten määrä on noussut 24 tapaukseen.

EPÄILTYJÄ rikoksia tapahtuu hänen mukaansa nykyisin valitettavan paljon. Eri rikoksista epäiltyinä on kaikkiaan 30 henkilöä.

Vuosina 2019–2021 tiedossa olevat seksuaalirikoksista epäillyt taksinkuljettajat ovat poliisin mukaan olleet pääosin kotoisin Lähi-idän ja Etelä-Aasian sekä Itä- ja Länsi-Afrikan alueilta.

Yhdessä tapauksessa epäilty on ollut kotoisin Suomesta."
 
Dennis

Jäsen

Tähän kohtaan voisi vaikka laittaa Hannu Karpo -meemin: ”Yllätyitkö? Minä en.” Ei jaksa edes kaivaa sitä kuvaa tähän.

Mutta tällaista siitä seuraa vissiin seuraa sivutuotteena, kun n-sanat ja r-pää-sanat ratkoo työvoimapulaa ja huoltosuhdetta.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
Kuten hieman arvata saattoi, oli tämä uusi turvisesitys vihreää sooloilua. Demarit ja Kepu toteaa, että ei jatkoon.

Kuinka monta kertaa Kepu on ollut tyrmäämässä milloin mitäkin ja sitten hallitusvastuun hengessä kaupat ovat yllättäin syntyneetkin. Uskooko joku vielä Kepua yhtään missään?
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
Virhe tehtiin 2015-2016. Siitä kantaa Sipilän hallitus vastuun. Nyt pitäisi vähitellen löytää keinoja, miten tuon mahdollisesti 3 000 nuoren ja vanhemmankin eläminen yhteiskunnan ulkopuolella ratkaistaan. Jos ei ratkaista, se on voi olla osa jättimäistä ongelmaa Ruotsin tapaan joskus 10-15 vuoden päästä. Heistä monilla on jo arvatakseni lapsia ja hekin voivat elää yhteiskunnan ulkopuolella. Ilman koulutusta rikokset ja jengiytyminen ovat keinot selviytyä.

Boldaus oma. Teoriassa ja käytännössä hallitus kantaa vastuun, joten suoraan ei voi sanoa olevasi väärässä. Tämä on kuitenkin vain puolitotuus, jota useimmiten viljelevät juuri ne henkilöt, jotka kaikin keinoin vastustavat perussuomalaisten politiikkaa pyrkimyksenään haalia siirtolaisia Suomeen. 2015 hallituskauden alkajaisiksi tapahtui siirtolaisvyöry, jonka ajankohta oli puhdas sattuma. Nykyinen hallitus politiikallaan ja ideologiallaan ei ainakaan ole pyrkinyt minkäänlaiseen varautumiseen vastaavan torjumiseksi. Päinvastoin, ovat tyytyväisiä että vokkikompleksi on tarvittaessa iskussa.

Toiseksi ainoastaan perussuomalaiset havaitsivat ja toivat tiedetyin seurauksin suuren varautuneisuutensa tuleviin "pakolaisiin" esille, Nämä pakolaiset myytiin meille lehdistön, jokaisen päätoimittajan, satojen kolumnistien, akateemikkojen ja yhteiskunnan kerman toimesta meille sotaa ja vainoa pakenevina ihmisinä, joiden tuloa vain sydämmetön ihmishirviö voi vastustaa. Marssitiin natseja ja fasisteja vastaan, puhuttiin suvaitsevaisuudesta, silmiin katsomisesta, kielen opiskelusta ja hajasijoittelusta. Baltian maantiet olivat täynnä koulutettua ja osaavaa työvoimaa Empatiakytkimen häiriöistä kärsivät ja elämäänsä sisältöä kaipaavat tormakkaat tädit riensivät vokkeihin kutomaan villasukkia ja keittämään puuroa. Ruotsin asemaa humaanina suurvaltana ylistettiin.

Hyvin harva koulutettu ihminen uskalsi kertoa ääneen epäilevänsä tulijoiden motiivia, saatikka jakavansa perussuomalaisten ajatukset. Näyttöä "pakolaisten integraatiosta" olisi ollut löydettävissä jo tuolloin ympäri Eurooppaa, tai Ruotsia. Ehkä se totuus oli sitten yksinkertaisesti turhan hapokas käsitellä Tarja Halosen siipien alla kasvaneelle punavihreiden toimittajien, opettajien, julkisuuden henkilöiden ja akateemikkojen joukolle jne.

Kolmantena tulee sitten Soini. En usko että olen koskaan ollut niin väärässä missään asiassa kuin luottaessani tähän populistiseen käärmeöljykauppiaaseen.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ilahduttavasti jaksat persuja pestä vastuusta. Ei ole mitään vastuuta - heh.

Ainakin Kokoomuksen puolella ja luulen että muutenkin nähdään selkeästi se, että Sipilän hallitus kantaa vastuun ja nyt pitäisi löytää keinot, miten estetään varjoyhteiskunnan lisärakentuminen, ammuskelut ja muun jengiväkivallan kasvu. Tämä tarkoittaa Marinin hallituksen vastuuta ja tulevien hallitusten vastuita.

Kokoomuksessa mm. Orpo on käsitellyt vastuukysymystä ja todennut, että ei ollut työkaluja pysäyttää vuoden 2015 vyöryä. Kerrotaan myös, että rajavartiosto ei ollut valmis rikkomaan lakia ja kansainvälisiä sopimuksia, joten rajat pysyivät auki.

Petteri Orpo on avannut 2015 syitä monta kertaa. Kuten tässä:

”Kävin silloisena sisäministerinä hallintovaliokunnassa, ulkoasiainvaliokunnassa ja eduskunnan suuressa salissa keskustelemassa, ja yhteinen selkeä näkemys ja tulkinta oli siitä, että rikkomatta Suomen tekemiä kansainvälisiä sopimuksia tai rikkomatta omaa lakiamme me emme voi pysäyttää turvapaikanhakijoita rajalle, olla ottamatta heidän turvapaikkahakemustaan.”

Yhteinen näkemys. Persut olivat mukana eivätkä asettuneet vastahankaan puolueena 2015-2016.

Noin omana näkemyksenä sanoisin, että ei ole persuista hallitukseen, jos mitään vastuuta eivät kykene osin aiheuttamista ongelmista kantamaan. Valitettavasti tasan samanlainen vastuuttomuus löytyy SDP:n keulilta.

Koska Marinin hallitus haluaa (Kesk) ja ei halua (Vihr) tehdä turvapaikanhakua koskevia muutoksia valmiuslakiin, seuraava hallitus voi olla vuorossa jo 2022 alkupuolella. Ylimielisellä populismilla ei nyt ole käyttöä.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
Ilahduttavasti jaksat persuja pestä vastuusta. Ei ole mitään vastuuta - heh.

Kerroin sen olevan puolitotuus, mikä tarkoittaa puolittaista vastuuta tässä asiassa. Petteri myös julisti turvapaikanhakijoiden motiivien epäilyn olevan rasimia ja kokoomuksessa muutenkin oli avointen ovien päivät ja viikot ja vuodet. Ehkä Rydman tuikki ainoana kynttilänä pimeydessä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kerroin sen olevan puolitotuus, mikä tarkoittaa puolittaista vastuuta tässä asiassa. Petteri myös julisti turvapaikanhakijoiden motiivien epäilyn olevan rasimia ja kokoomuksessa muutenkin oli avointen ovien päivät ja viikot ja vuodet. Ehkä Rydman tuikki ainoana kynttilänä pimeydessä.
Orpo oli pihalla kuin lintulauta silloin.

Olisi aika vihdoin lopettaa paskan jauhaminen ja etsiä vastauksia niihin kysymyksiin, joista PS ja Kok molemmat syyttää Marinin hallitusta. Mikä on meidän vaihtoehto estää tilanteen kärjistyminen 10-15 vuodessa Ruotsin tasolle? Miten joko saadaan maasta ulos tai (osa) integroidaan tuhannet laittomasti maassa olevat?

Seuraan Ruotsin tilannetta niin paljon, että uskallan väittää Suomen olevan noin 10-15 vuotta Ruotsia jäljessä ja ilman konkreettisia toimenpiteitä olemme samassa kusessa valtiona. Voi olla vähän pienempi, mutta ei juuri parempi.
 
Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Irakissa, Somaliassa ja Afganistanissa heitellään turbaaneja ilmaan, mikäli sisäministeriön kaavailut jostakin käsittämättömästä syystä toteutuisivat. Turvapaikkaprosessissakin Ei tarkoittaa ei. Tällaista tilannetta, jossa maassa voi laittomasti oleskella, ei pitäisi edes syntyä. Turvapaikanhakijat pitäisi velvoittaa hakemaan päätös henkilökohtaisesti esim. Migrin tiloista. Myönteinen päätös voisi olla määräaikainen max. kaksi vuotta, jonka jälkeen uudelleenarviointi. Kielteinen päätös kouraan ja siitä joko suoraan lentokentälle tai pariksi viikoksi koppiin, mikäli aikoo valittaa päätöksestä. Uusi hylsy ja kotimatka alkaa. Jos noista maista tulee kymmeniä tai satojatuhansia ihmisiä, niin olemme kaltevalla pinnalla luisumassa osaksi Lähi-Itää.

Emme ole noiden maiden ongelmien aiheuttajia, eikä ratkaisu voi olla se, että ongelmat siirretään tänne löperöllä maahantulopolitiikalla.
 
mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Ongelma on siinä, että ei noita voi palauttaa mihinkään. Siksi pitäisi tehdä sopimus maiden kanssa, josta noita ihmisiä tulee. Jos kyseinen maa ei tee sopimusta palautuksista, niin silloin Suomi evää kaikkien sen maan kansalaisten pääsyn Suomeen. Paitsi jos ne tulevat UNHCR:n kautta.

"Ensimmäisenä steppinä näkisin sen, että maahanmuuttajalähtöisten maiden kanssa tehtäisiin sopimus, että he ottavat kansalaisensa vastaan, jos Suomi haluaa heidät palauttaa. Jos maa ei tätä sopimusta tekisi, ei kyseisen maan kansalaisia otettaisi Suomeen ainuttakaan, ellei henkilö tulisi UNHCR:n kautta. Lisäksi jokaiselle maahantulijalle tehtäisiin selkeä selvitys, että onko tällä mahdollisia kytköksiä äärijärjestöihin, jos varmuutta ei saataisi, jouduttaisiin tälle sanomaan ei, jos mitään akuuttia turvallisuusriskiä palauttamiselle ei olisi."

Kirjoitin noin reilu puoli vuotta sitten, eikä tilanne oel muuttunut.
 
Rohkea avaus kyllä tuo että tänne voi kuka vaan kävellä elätettäväksi ilman papereita.

Rehellisyyden nimissä ettekö itsekin tekisi saman jos asuisitte jossain persläven kaltaisessa yhteiskunnassa kuten Lähi-Itä.

Turvapaikan kanssahan sillä ei tosin ole enää mitään tekemistä.
 
penalalli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Leeds United
Ongelma on siinä, että ei noita voi palauttaa mihinkään. Siksi pitäisi tehdä sopimus maiden kanssa, josta noita ihmisiä tulee. Jos kyseinen maa ei tee sopimusta palautuksista, niin silloin Suomi evää kaikkien sen maan kansalaisten pääsyn Suomeen. Paitsi jos ne tulevat UNHCR:n kautta.

Miksi tämä ei ole maahanmuuttopoliitikkamme peruskiviä? Maasta, jonka kanssa ei ole palautussopimusta, saapuneille heti absoluuttinen käännytys rajalla.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Joo aivan gagaa tämä ehdotus. Onneksi demareissa ja kepussa on sentään jotain järkeä edelleen tallella. Jotainhan se kertoo Vihreistä, että tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa ajetaan automaattista turvapaikkaa kaikille halukkaille.
 
Vihreiden nykyjohto ja koko Marinin hallitus on vaarallinen ei vain Suomelle, vaan koko EU:lle.

Tuo esityshän ei ollut ainoa, vaan aiemmin kritisoin ns. ankkurilapsitoimintaa, jonka vihreä sisäministeriö esitti laillistettavaksi marraskuun alussa. Löytyy tästä.

Siinä alaikäinen voidaan laittaa Suomeen rajalle pyytämään turvapaikkaa. Kun anomusta käsitellään, lapsen oikeus määrittää turvapaikkaoikeuden myös hänen läheisilleen. Näin tulee toimia, vaikka läheiset eivät täyttäisi turvapaikkaoikeutta ja vaikka alaikäinen olisi laitettu Suomeen nimenomaan hankkimaan turvapaikat muille.

Nyt Migri evää tällaisilta alaikäisiltä ja heidän läheisiltään vuosittain kymmeniä turvapaikkoja, mutta jos vihreä esitys totetuisi, jatkossa ei enää evättäisi, vaan turvapaikat annettaisiin "koko suvulle".

Mutta sitten päästään - taas kerran - merkittävään ongelmaan. Miten ratkaista tuhansien laittomasti maassa olevien palautus? Ei siihen löydy ratkaisu, jossa kaikista päästään eroon niin kauan kun EU ei saa yhteistä palautusta aikaan esimerkiksi tukirahoilla kiristämällä Irakiin ja muihin maihin. Tätä on yritetty vuosia, mutta sellaista rintamaa ei löydy, joka niittaisi avustusrahat ja palautusten vastaanottamisen yhteen.

Sanoisin, että Suomessakin on syytä katsella myös muita ratkaisuja. Mitä ne ovat, siitä tulisi avoimesti keskustella.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Taksikuskien tekemiksi epäiltyjen seksuaalirikosten määrä rajussa nousussa Helsingissä

"Kun neljä vuotta sitten rikosilmoituksia oli kaksi, tänä vuonna rikosilmoitusten määrä on noussut 24 tapaukseen.

EPÄILTYJÄ rikoksia tapahtuu hänen mukaansa nykyisin valitettavan paljon. Eri rikoksista epäiltyinä on kaikkiaan 30 henkilöä.

Vuosina 2019–2021 tiedossa olevat seksuaalirikoksista epäillyt taksinkuljettajat ovat poliisin mukaan olleet pääosin kotoisin Lähi-idän ja Etelä-Aasian sekä Itä- ja Länsi-Afrikan alueilta.

Yhdessä tapauksessa epäilty on ollut kotoisin Suomesta."
Yllättävää tässä on vain se, että media kertoo noin suoraan epäiltyjen taustan. Ilmeisesti asiaa on enää mahdotonta hyssytellä.

Taksiala on kyllä onnistuttu paskomaan Suomessa ihan täysin. Hyvin toimineesta järjestelmästä on tehty kaaosta, jossa taksiin ei voi enää täysin luottaa ja matkustajien turvallisuus ja koskemattomuuskin ovat toisinaan uhattuna.

Minä mieshenkilönä selviän yleensä pienellä vitutuksella, jos osaamaton taksinkuljettaja ei pysty viemään minua ihan perille asti. Vaikka tuotakaan ei taksilta pitäisi sietää, eikä sellaista ennen tapahtunutkaan. Mutta vielä pahempaa tämä on naisille: naiset joutuvat ainakin pk-seudulla jo ihan vakavasti miettimään, uskaltaako taksin kyytiin mennä.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal

Lähipiiristä löytyy kokemus, jossa yksin taksin ottanut nuori nainen joutui epämiellyttävään tilanteeseen ko. taksien kanssa. Onneksi tässä tapauksessa oli pää selvä ja soitti läheltä apua heti paikalle ja yllättäen taksimatkan hintakin muuttui normaaliksi eli puolittui alkuperäisestä järjettömästä pyynnistä. Omille nuorilleni olen jo sanonut, että jos tarvitsee joskus kyytiä yöaikaan, niin iskä hoitaa mielellään kuljetuksen. Korostetaan nyt, että eihän ongelma koske, kuin osaa kuljettajista, mutta onhan noita tietysti aivan liikaa ja suurin osaa jää ilmi tulematta, etenkin jos tilanne päättyy ilman isompaa "häiriötä".
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
No ei onnistu ku aina löytyy joku hyväuskoinen avulias Aatu joka majoittaa, ruokkii ja kylvettää vaikka omalla kustannuksella näitä ressukoita. Siellä on niin moni järjestö jo näitä hyysäämässä, että pakko vaikuttaisi olevan ainoa vaihtoehto.
Kunhan ryhdytään jakamaan oikeudessa tuomioita rikoksessa avustamisesta niin järjestöt joutuvat keskittymään Veikkausrahojen käyttämiseen taas Lapin matkoihin. Ei mitään ongelmaa tässä.
 
Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Tarvitseeko Suomi sitä pakkopalautus- ja vastaanottosopimusta esim. Irakin kanssa, kun on kyseessä kielteisen oleskeluluvan saanut tai suojelua tarpeeton irakilainen. Kyseessähän on pakkopalautus. Miksei heitä vain laiteta koneeseen Bagdadiin ja jos heitä ei vastaanoteta, niin onko se Suomen ongelma?
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Jos Irak ei anna lupaa poistua koneesta niin ei se Suomen lähettämän koneen henkilökunta voi sille mitään. Eikä heitä voi koneesta heittää uloskaan laskuvarjojen kanssa.
 
Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Jos Irak ei anna lupaa poistua koneesta niin ei se Suomen lähettämän koneen henkilökunta voi sille mitään. Eikä heitä voi koneesta heittää uloskaan laskuvarjojen kanssa.
Totta. Eikö siihenkin saataisi jotkut lentotaitoiset irakilaiset. No joo huono vitsi.

Eiköhän tällekin löydettäisi jokin ratkaisu, jos etsitään yhdessä. Mietityttää vain, jos vastaanottaja ei ota vastaan, niin on se kumma ihme homma noin yleensä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös