JYP kaudella 2021–2022

  • 591 208
  • 4 307

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Mun mielestä tämä vajaan parin viikon jakso on ollut ihan karmaisevaa katsottavaa, vaikka Kemellin, Ruusun ja Hongan henkilökohtaiset menestystarinat ovat sitä faktaa lievittäneetkin.

Tämä on puhdasta asiaa ja ytimessä, joskin lisättävä, että Kemell oli tänään myös, no, huono ja hänen jäätymisellä hukattiin edes se mahdollinen piste pelistä. Omissa ei lähdetä "kuljettelemaan" varsinkaan tuolla kiekon käsittelyn ja kamppailuvoiman hauiksella, ensimmäinen ukko lähimaille ja sata nolla menetys, maali omiin. Kun on vitonen suunnilleen jäljellä ja kaveri kiekolla ylivoimainen heitellään vaikka pitkä tai roikku keskialueelle. Ne valinnat, ne valinnat.

Viisikot pelissä aivan repaleena, keskialue koheltamista, josta ei voi syntyä hyökkäyksiä ja kaiken huipuksi puolustussuuntaan vuoden 2006 kakkahousuträppiä, jonka puhkoo maakuntasarjan joukkueetkin mennen tullen.

Kuten Jusu sanoi, ollaan vasta rakentelemassa ja se kyllä tietää lisää turpaan ottoa sääli kyllä, mutta ei voi mitään, on tuo joukkuetasolla niin vaiheessa vielä.

Mutta jotain hyvää, niin Ruusu.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Muistetaan kuitenkin se, että joukkueen ratkaisupelaajat ovat mallia A-junioreita. Nuoret miehet kouhottaa ja kurinalaisuus ja joukkuepeli unohtuu välillä. Kyllä he varmaan jotain oppivatkin matkan varrella.
Ei vielä aleta nikkaroida sitä ristiä...

Joo ja vastustaja oli kuitenkin joukkue joka on todennäköisesti ihan TOP 6 kauden lopussa, ellei jopa korkeammalla. Eli ei huonoille eilenkään hävitty, jopa lähellä oli ryöstää ainakin yksi piste. Siinä 10 paikan taistelussa ollaan edelleen hyvin mukana eikä siihen ihan voitosta voittoon tarvitse mennä. Enemmän sitten kertoo miten HPK:ta, KalPaa, Jukureita ja Ässiä vastaan kulkee.
 
Hiki-Pena

Minun papereissa KooKoo ei kyllä top-6:ssa ole. Itse asiassa näkisin jopa lähtökohdat kauteen samankaltaisena JYPin kanssa: uusi valmennus, uusi joukkue. Sitä kautta siis yksi näitä päävastustajia.

Perustukset edellisiltä kausilta paremmassa kunnossa, mutta paljonko se auttaa, jos valmennus ja joukkue vaihtuu isosti?
 
Aito Taisto

Ehkei ihan TOP-6, mutta sinnekin on silllä mahkut. Koostuu laadukkaista, kokeneista pelaajista sentään.
 
Hexa

Jäsen
Minun papereissa KooKoo ei kyllä top-6:ssa ole. Itse asiassa näkisin jopa lähtökohdat kauteen samankaltaisena JYPin kanssa: uusi valmennus, uusi joukkue. Sitä kautta siis yksi näitä päävastustajia.
Nopeasti KooKoo on kuitenkin saanut pelinsä kuosiin, sekä materiaalinsa edellyttämälle tasolle. Kauden alun kahdessa kohtaamisessa JYP vei pelejä melkein miten tahtoi ja KooKoo vaikutti lähinnä Mestisjoukkueelta. Varsinkin jälkimmäisessä ottelussa numerot imartelivat KooKoota. Tasoero oli silloin huomattava, JYPin eduksi.

Edit. Tai tarkennetaan nyt sen verran, että ensimmäinen ottelu oli ihan tasainen, mutta toinen oli kyllä selvästi JYPin ja paikkoja olisi ollut ainakin tuplamäärään maaleja.
 
Viimeksi muokattu:

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
KooKoon valmentaja Salo on myös tunnettu pelinosaajana ja pelikirjanerona kuten Ahokas, joten muutos ei valmennuksen osaltakaan ole dramaattinen ainakaan lähtökohtaisesti.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Noh kääntelee tuota kuitenkin mitenpäin tahansa niin kyllähän lähtökohtaisesti KooKoosta puhutaan selkeästi JYPiä paremmasta joukkueesta ja sen takia en nyt vielä tappiosta kokonaan huolestuisi. Alkukausi vaan ollut niin hyvä että itse kullakin varmasti nousi odotukset yli sen mikä on realistiset mahdollisuudet. Edelleen itse pitäisin sitä 10 sijaa hyvänä tavoitteena ja en välttämättä täydellisenä epäonnistumisena pitäisi vaikka se kymppisijakin kauden lopussa karkaisi. Tärkeämpää miten edistytään organisaatiossa kaikilla osa-alueilla ei vain pelillisesti.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Daniil Kulintsev tänään ensimmäistä kertaa Liigan mukana jäätreeneissä.

Väkisin tulee mieleen Rooba. Olisko Danilla mahkuja kehittyä ja kasvaa Roobamaisella tavalla hyvä tasoiseksi liigapakiksi?
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Sanotaanko näin, että on hieman outoa, että Kulintsev on edustuksen mukana, kun U20-joukkueella on kuitenkin pe, la ja su peli. Mikähän syy tähän on?
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Noh kääntelee tuota kuitenkin mitenpäin tahansa niin kyllähän lähtökohtaisesti KooKoosta puhutaan selkeästi JYPiä paremmasta joukkueesta ja sen takia en nyt vielä tappiosta kokonaan huolestuisi.
Minä en kyllä millään kouvolalaisista saa selvästi parempaa nippua ainakaan paperilla. Vaan eipä täällä hyvää keskustelua saataisikaan aikaiseksi, jos oltaisiin kaikki samaa mieltä.

Enkä minäkään pelihousuja revi. Oman mielipiteen pohjalta näen asian vaan niin, että jotain siellä on tehty viime viikkoina paremmin. Johtuuko sitten kokeneemmista pelaajista (ei auttanut meillä enää toviin), valmennuksesta vai mistä?

Samalla näen, että täällä pitäisi pystyä samalla tavalla peliä parantamaan. Vaan omaan puusilmään ei peli ole kehittynyt muutamaan viikkoon. Sikäli jopa helppo vertailla, kun pelattu samoja joukkueita vastaan.

Tyytyväinen olen minäkin, jos pitkällä otannalla voidaan sanoa JYPin parantaneen kaukalossa ja sen ulkopuolella.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Iltalehti kertoilee huhuista jenkkilän puolelta, että Lambert olisi ehkä lähdössä Kanadaan. Korpela ei tosin tiedä asiasta mitään.

Eikö kaverin pää kestä kun toinen junnu vetelee tähtistatuksella? Tai Isä-Lambertin. Nykyisellä fysiikalla ja mentaliteetilla turha kuvitella pärjäävänsä Kanadassakaan.

EDIT: oiskohan tää pitänyt johonkin huhuketjuun laittaa.

JYPissä on kyllä ykkössentterinkin rooli tarjolla sen kun ottaa vaan. Ai niin kyseessä on 17 vuotias poika, joka luulee itsestään näemmä kohtuullisen paljon liikoja ja ei hyväksy sitä että ammattilaistasolla niitä saappaita jaetaan niille, jotka ovat omalla päivittäisellä tekemisellään ne ansainneet. Lambertin meriitit rusettiluisteluissa ja yläasteikäisten Pohjola-leirillä eivät tässä kohtaa paljoa paina.
 
Mighty Mickey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks, SaPKo, Los Blancos
JYPissä on kyllä ykkössentterinkin rooli tarjolla sen kun ottaa vaan. Ai niin kyseessä on 17 vuotias poika, joka luulee itsestään näemmä kohtuullisen paljon liikoja ja ei hyväksy sitä että ammattilaistasolla niitä saappaita jaetaan niille, jotka ovat omalla päivittäisellä tekemisellään ne ansainneet. Lambertin meriitit rusettiluisteluissa ja yläasteikäisten Pohjola-leirillä eivät tässä kohtaa paljoa paina.
Se on todellakin tarjolla. Enemmän varmaan kun missään muualla.

En lähtis kuitenkaan pelaajaa solvaamaan tässä vaiheessa, kun elämme ainoastaan huhujen varassa. Sitten voidaan lynkata kaveria kun itse sen suoraan sanoo.
 
Tukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Maajoukkue

Ehdit sitten lainaamaan viestiä, jonka poistin noin minuutin jälkeen lähettämisestä, kun asiasta olikin jo keskustelua muualla :D
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Se on todellakin tarjolla. Enemmän varmaan kun missään muualla.

En lähtis kuitenkaan pelaajaa solvaamaan tässä vaiheessa, kun elämme ainoastaan huhujen varassa. Sitten voidaan lynkata kaveria kun itse sen suoraan sanoo.

Tuskin tämmöiset huhut ikinä ihan 100% väärässä ovat jos niistä ihan uutinen jaksetaan vääntää. Ja jos tuossa on hivenkin totuutta, niin se kertoo minusta Lambertin asenteesta aika paljon. Aika vahvasti indikoi sitä että ajatellaan pelkästään omaa persettä, mikä ei joukkueurheilussa ikinä ole kamalan suotavaa.

Miten minä voin hyötyä tästä joukkueesta, sen sijaan että miten minä voin olla hyödyksi joukkueelle. Jos johtavaksi pelaajaksi haluaa niin pitäisi pystyä sisäistämään tuo jälkimmäisenä mainittu. Ja luonnollisesti keskeneräisenä junnuna ammattilaissarjassa se voi tarkoittaa moniakin asioita, jotka on vaan pystyttävä käsittelemään ja saamaan niistä "vaikeista" hetkistä se draivi tehdä enemmän töitä.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kesällä kun joukkue alkoi olemaan kasassa, monien tapaan mielikuvituskoutsasin pääkopassani näitä ketjukoostumuksia. Hyökkääjistä hankalia tapauksia olivat Puistola, Lambert ja pienin varauksin myös Lahtinen. Henkilökohtainen käsitys oli siis, että kyseiset pelaajat käytännössä pilaavat muun ketjun pelin, Puistolan ja Lamberin tapauksessa itsekkyydellä ja Lahtisella väärällä aaltopituudella oleminen. Puistola ei sitä pelipaikkaa sitten saanutkaan - kysy suomalaiselta kiekkokansalta, kumpi on kovempi: Puistola vai Valkeejärvi? Ei ne ole mistään Valkeejärvestä kuullutkaan, mutta silti ei mitään epäselvää kumpi menee nokkimisjärjestyksessä edelle. Ja sitten Jukureihin. No nyt on Lambertin perse linjalla. Kukaan ei ole ajamassa häntä ulos, mutta jos taustajoukot näkee tilanteen kaikkia muita paremmin, niin ei muuta kun uusiin maisemiin. Toki huhusta vasta kyse, mutta aika usein nämä huhut pitää paikkansa. Kolmantena Lahtinen: hän on mielestäni yrittänyt tosissaan päästä muiden kanssa samalle aaltopituudelle, tekee töitä, karvaa, takakarvaa, on energinen ja käytännössä hänet voi pistää mihin kenttään tahansa. Ei vanhoista tavoista tuosta vaan eroon päästä, mutta ehdottomasti pelaaja, jota pitää peluuttaa.

Jos Lambert lähtee, niin voisin jopa lievästi ironiseen sävyyn todeta, että tässähän on ongelmat ratkaistu. Pari sooloilijaa lähteneet muualle ja kolmas hankala tapaus alkanut pelaamaan kunnolla. Lambertin mahdollinen lähteminen ei välttämättä tee JYPistä parempaa, mutta se tuo, minun pääkopassani, noihin ketjusommitemiin harmoniaa.
 
JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
kysy suomalaiselta kiekkokansalta, kumpi on kovempi: Puistola vai Valkeejärvi?

Kun laitat sen noin, niin jos katsellaan Valkeejärven corseja, niin liigasta ei löydy kuin yksi huonompi vähintään 10 peliä pelannut pelaajaa eli Jukurien Markus Oden (sit kasa huonompia satunnaisjanareita). Valkeejärven sija 347. Ja siltähän se peli on myös herran ollessa askissa näyttänyt eli hurjia ja pitkiä ralleja omissa. On todennäköisesti hyötynyt suuresti siitä että pelaa juuri Kemell ja Heleniuksen kera (=tehopisteet ja plusmiinus). Olisi oleellista saada Kemellille kunno ketju missä pääsisi pelaamaan enemmän hyökkäyspäässä.

Anyway, kuvaa paljon Puistolasta että tällä hetkellä kaveri on taas corseissa selkeästi plussan päällä (56%) eli parempi kuin kukaan Jypistä. Kunnon kavereista apua ja Puistolakin suorittaa kiekollisesti ihan ok. JYPistä päälle 50 pääsee vain S.Koskela, Jerry ja Lahtinen (!!) ja Ottavainen karvan verran alle. Joo, tähän disclaimer corseista mutta kyllä se näköhavaintokin tukee sitä että pääosissa peleistä me otetaan vastaan.

Vastaus: Puistola.
 
Viimeksi muokattu:

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
@jypinfani , ymmärsinkö oikein, että Jokke ei ole tänään kokoonpanossa?

Ennakon mukaan tänään nähdään kovaa karvausta ja tiivistä viisikkopeliä. Katsotaan, miten toteutuu. Pitää nyt itsekin kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä lähdetään hakemaan ja mitä toimitetaan

Saman ennakon mukaan terveystilanne on erittäin hyvä, eli olisko Jokella huilivuoro? Vähän kummastuttaa, jos ilman vammaa olisi pudotettu pois.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
@jypinfani , ymmärsinkö oikein, että Jokke ei ole tänään kokoonpanossa?

Saman ennakon mukaan terveystilanne on erittäin hyvä, eli olisko Jokella huilivuoro? Vähän kummastuttaa, jos ilman vammaa olisi pudotettu pois.
Juu näin on. Aika erikoista todellakin on, jos on pudotettu pois pelkän huilivuoron vuoksi.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Juu näin on. Aika erikoista todellakin on, jos on pudotettu pois pelkän huilivuoron vuoksi.

Voisihan esmes suvereeni-Severille antaa ihan kunnon näytönpaikkaa ylempiin ketjuihin ja ylivoimaan. Mutta en kyllä usko pätkääkään siihen että joukkueen paras pelaaja huilaisi otteluita, varsinkin kun ottelutahti on näin kevyt. Eli varmaan pientä flunssaa kyseessä.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
@jypinfani , ymmärsinkö oikein, että Jokke ei ole tänään kokoonpanossa?

Ennakon mukaan tänään nähdään kovaa karvausta ja tiivistä viisikkopeliä. Katsotaan, miten toteutuu. Pitää nyt itsekin kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä lähdetään hakemaan ja mitä toimitetaan

Saman ennakon mukaan terveystilanne on erittäin hyvä, eli olisko Jokella huilivuoro? Vähän kummastuttaa, jos ilman vammaa olisi pudotettu pois.

Veikkauksen kokoonpanoissa Jokkea ei näy.

Näinhän Ahvenjärvi totesi, että terveystilanne erittäin hyvä. Tuskin on mitään isompaa taustalla. Minun silmiin Jokke ollut aika ajoin vähän väsyneen oloinen, joten en pidä täysin mahdottomana, että suuren huomion alla ollut 17v pelaaja myös huilaisi pelin tarvittaessa. Vaikka arvokas kultakuuppa onkin, niin JYP ei häviä kautta tänään oli Kemell mukana tai ei.
 
Tukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Maajoukkue
Vähän kummastuttaa, jos ilman vammaa olisi pudotettu pois.
Oisko taustalla klassinen, eli paras pelaaja pudotetaan pois, jotta muut voisivat nostaa tasoaan korvaamaan poissaoloa. Voi tehdä ihan hyvääkin. Onhan tuo pelaaminen ollut aika tukkoista ja pieni herättely vois tehdä hyvää.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Oisko taustalla klassinen, eli paras pelaaja pudotetaan pois, jotta muut voisivat nostaa tasoaan korvaamaan poissaoloa. Voi tehdä ihan hyvääkin. Onhan tuo pelaaminen ollut aika tukkoista ja pieni herättely vois tehdä hyvää.
Instagramin mukaan flunssa pitää Joken sivussa.
 
Shakesbeers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Boston Bruins ja NhlÄn suomalaiset.
Olin viikolla Mikkelissä ja sieltä kuultu varmana Amarillon nurkkapöydässä Kemellin olevan viikonloppuna poissa kokoonpanosta, sillä on 98,98% varmuudella siirtymässä Jukureiden laukaustekniseksi neuvonantajaksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös