Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 960 551
  • 81 126

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt vetää A-studion toimittaja sellaisia pohjia, että Krista ja Markku kuulostavat todellisilta järjen ääniltä tuossa studiossa. Tämä toimittaja on aivan hullu.

Sirkkasen Sakke tykkää vähän shokeerata. Markkuhan oli hyvin järkyttynyt, mutta Kristan äänessä kuulsi pienoinen toivo. Ainakin Markkuun verrattuna. Vaalit nähkääs meni jo.

Tällä samalla moodilla Kiuru olisi voinut vetää jo aikaisemminkin, olisi meidän kaikkien muiden lisäksi päässyt itsekin vähän helpommalla.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toistin väitteen bussifirman hidastelusta, vaikka rajan sulkeutuminen oli tiedossa. Nyt on sitten vastakkain THL:n asiantuntijan näkemys ja jääkiekkopalstan anonyymien nimimerkkien vastaväitteet. Olen taipuvainen uskomaan edellistä.
Ei vaan nyt on vastakkain Jatkoajan anonyymin nimimerkin mielikuvitusystävän ja paikanpäällä olleen nimimerkin näkemykset.
Muutenkin voisit lopettaa tuon kiemurtelun ja rasisitiset ryssittelyt. Toivottavasti siihen puututaan.
 
Undrafted

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näin jälkikäteen ajateltuna se junien kieltäminen oli todella typerä veto. Jää vähän sellainen olo, että olisi pelattu suomalaiseen tapaan varman päälle että ”sallimalla junat viestitämme että meille sopii se, että matkustatte”.

Joskus 90-luvulla kun huumeidenkäyttäjille persustettiin neulanvaihtopisteitä, niin asenne oli vähän sama. Joku HYKS:n ylilääkärikin joskus sanoi ”kyllähän siinä pitää jotain riskejä olla”.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Yksilöt pakotettiin busseihin kun junassa kaikki olisi toiminut paremmin ja olisi heti pelin jälkeen päässyt himaan käymättä baarissa.

Tarkennatko vielä, miten yksilöt pakotettiin tuolle matkalle?
Eikö tässä aika yksiselitteisesti vastuu ole vain ja ainoastaan sillä, joka sen matkustuspäätöksen teki?

Toivottavasti nyt on selkärankaa sitten sen verran, että tuo jengi hoitaa testaamisensa ja karanteeninsa moitteita.

Samalla toivon nyt nostatetun suvakkilinjan ulottuvan työtään tekeviin rekkakuskeihin, täällä asuvalle irkutskilaisille balalaikkaryhmälle heidän suvitoittomatkalleen kotikonnuilleen, ja sille itärajan taunusjengille, jonka on pakko päästä rajan yli tankkaamaan tuhnunsa päivittäin.

Suomalaisilla on todella vahvat perusoikeudet liikkumisen suhteen, mutta ei niitäkään pitäisi väärin käyttää.
Ja tätä casea ei mikään miksikään muuksi muuta. Kaikki tuutit huusi, että älkää menkö, ni pakkohan se on mennä. Ja syy on tietenkin jonkun muun.

Bravo.
 
Kalikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ei tietenkään olisi näin voinut sanoa. Sen sijaan jossain siellä päättävien elimien syvässä päässä olisi voitu sallia Allegrolla matkustaminen Pietariin. Tiesivät varmasti varsin hyvin, että tuhansia faneja tulee lähtemään joka tapauksessa, miksi eivät olisi sitten sallineet sitä koronan kannalta parempaa vaihtoehtoa eli junaa. Ryssivät tämän aivan itse.
Ei kyl kuulosta yhtään viranomaisten tehtävältä. Ensinäkin ei voida järjestää junaa kisamatkailijoille jo pelkästään tasavertaisuussyistä, jos niitä ei muutenkaan järjestetä. Ja miksi ihmeessä järjestettäisi jotain sellaista mitä ei suositella?

Kyllä se nyt vaan pitäisi mennä niin, että ihminen ottaa itse vastuun siitä, että pyrkii toimimaan vastuullisesti. Jos ei silti toimi vastuullisesti, niin vähintäänkin voidaan olettaa, että pitää kaikinvoimin huolen, että ei omalla suositusten vastaisilla toimilla ainakaan aiheuta muille vaaraa tai haittaa.

Kaiken muun toivominen on kyllä niin karmean poliisiholhousvaltion toivomista, että ihan hirvittää.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit

Ei kenenkään viranomaisen olisi tarvinnutkaan järjestää mitään, olisi vain sallittu junamatkustaminen kun sitä kerran pyydettiin. Järjestäjinä olisi olleet ihan muut tahot.
 
Viimeksi muokattu:

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Jokainen tietysti punnitsee sanomisten totuusarvon omista lähtökohdistaan. Kun palstalla heitellään anonyyminä argumentteja mm. 100% suomalaisuudesta ja johtoportaasta löytyykin Venäjän passi, alkaa helposti epäilemään, että muiltakin osin on totuus korkeintaan hiukan sinne päin. Siksi on helppo uskoa, että siteeraamani THL:n asiantuntija on tässä asiassa oikeassa.

Eli koska omistajan vaimo sattuu olemaan kaksoiskansalainen (en edes tiedä, miten kaksoiskansalainen ei voi olla täysin suomalainen), SJMK:n puheenjohtaja, matkanjärjestäjä sekä useat bussimatkalla olleet valehtelevat siitä, milloin bussit ovat saapuneet rajalle?
 
F

Flonaldo

Ei kyl kuulosta yhtään viranomaisten tehtävältä. Ensinäkin ei voida järjestää junaa kisamatkailijoille jo pelkästään tasavertaisuussyistä, jos niitä ei muutenkaan järjestetä. Ja miksi ihmeessä järjestettäisi jotain sellaista mitä ei suositella?
Mitkä ihmeen tasavertaisuussyyt? Valtionyhtiö Finnair lentää säännöllisesti Pietariin. Allegrot eivät olisi pandemian aikana kulkeneet, vaikka niitä ei olisi kukaan rajoittanutkaan, koska kysyntää muulloin olisi ollut ~0. Ei viranomaisten olisi pitänyt mitään "järjestää", vaan vain poistaa kielto. Miksi Finnair ylipäänsä lentää mihinkään kotimaan ulkopuolelle tällä logiikalla?

Jokainen tietysti punnitsee sanomisten totuusarvon omista lähtökohdistaan. Kun palstalla heitellään anonyyminä argumentteja mm. 100% suomalaisuudesta ja johtoportaasta löytyykin Venäjän passi, alkaa helposti epäilemään, että muiltakin osin on totuus korkeintaan hiukan sinne päin. Siksi on helppo uskoa, että siteeraamani THL:n asiantuntija on tässä asiassa oikeassa.
Olet kyllä ajanut itsesi hassuun umpikujaan. Rimpuilusi on huvittavaa. Kerropa muuten mistä sinun tietosi tästä Venäjän passista on?

Nyt saatiin jo 300 lisätartuntaa ja jopa tuhansia altistuneita.
496 HUS-alue. Muualla kourallinen lisää. Mutta joo, TUHANSIA. Kannattaa ehkä kysyä mielikuvituskaveriltasi hieman tarkennuksia tuohon lukuunkin. Toki varmasti hänen tietonsa on parempi kuin HUS:n tänään virallisesti julkaisema.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tarkennatko vielä, miten yksilöt pakotettiin tuolle matkalle?
Eikö tässä aika yksiselitteisesti vastuu ole vain ja ainoastaan sillä, joka sen matkustuspäätöksen teki?

Toivottavasti nyt on selkärankaa sitten sen verran, että tuo jengi hoitaa testaamisensa ja karanteeninsa moitteita.

Samalla toivon nyt nostatetun suvakkilinjan ulottuvan työtään tekeviin rekkakuskeihin, täällä asuvalle irkutskilaisille balalaikkaryhmälle heidän suvitoittomatkalleen kotikonnuilleen, ja sille itärajan taunusjengille, jonka on pakko päästä rajan yli tankkaamaan tuhnunsa päivittäin.

Totta kai kaikki nämä pääsisivät nytkin rajan yli, jos Venäjä katsoisi mainitut syyt rajanylitykseen kelpaaviksi. Ei Suomi sellaista estäisi.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ei kyl kuulosta yhtään viranomaisten tehtävältä. Ensinäkin ei voida järjestää junaa kisamatkailijoille jo pelkästään tasavertaisuussyistä, jos niitä ei muutenkaan järjestetä. Ja miksi ihmeessä järjestettäisi jotain sellaista mitä ei suositella?

Kyllä se nyt vaan pitäisi mennä niin, että ihminen ottaa itse vastuun siitä, että pyrkii toimimaan vastuullisesti. Jos ei silti toimi vastuullisesti, niin vähintäänkin voidaan olettaa, että pitää kaikinvoimin huolen, että ei omalla suositusten vastaisilla toimilla ainakaan aiheuta muille vaaraa tai haittaa.

Kaiken muun toivominen on kyllä niin karmean poliisiholhousvaltion toivomista, että ihan hirvittää.

Ainoa tarvittava päätös oli siis Vainikkalan raja-aseman avaaminen osittain tai kokonaan henkilöliikenteelle. Mitään muuta "viranomaisen" ei olisi tarvinnut "järjestää". Maa- ja ilmarajojen suhteen päätöksiä ei tarvittu, koska ne eivät ole olleet missään vaiheessa kiinni.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kysyn häneltä tarkennuksia seuraavalla kerralla, kun olen hänen kanssaan yhteyksissä.
Kysy tosiaan siltä mielikuvitusystävältäsi kenellä se Venäjän passi on. Sehän voi olla vaikka tuhansilla.
 
ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Huhhuh mitä tarinaa uutisissa, kommenteissa ja nyt jo jopa lähipiirissä. Tämä median pelottelu todella toimii. Ihmiset ovat harhaisen peloissaan. Alkaa ihan hiipiä pelko, että tässä ollaan alistumassa dystopiaan, jossa vanhaa normaalia ei enää tule.

Voimia kaikille joilla on vielä suhteellisuudentajua jäljellä.
 
Hexa

Jäsen
Ehkä viranomaistoiminnassa sekä myös tiedottamisessa ja ohjeistamisessa olisi ollut parantamisen varaa, mutta suurin vastuu on kuitenkin aina yksilöllä itsellään. Tämä koko tapaus paljasti kuitenkin sen, että ei voi luottaa liikaa pelkästään yksilön omaan vastuuseen ja vastuullisuuteen, vaan vielä tehokkaampi kontrolli ja varmistus ohjeiden perillemenosta ja noudattamisesta olisi aina oltava, kun kyseessä on näinkin suuri ryhmä tulossa maahan yhteiskuljetuksilla. Pääosinhan kyseiset matkustajat ovatkin noudattaneet kuuliaisesti saatuja ohjeita ja karanteeneja, joten kaikkia ei voi syyllistää eikä yleistää.

Toinen asia on testaajien määrä rajalla. On totta, että suuremmalla testaajien määrällä olisi varmasti saatu kiinni enemmän tartuntoja jo rajalla, mutta on myös mahdollista, että huomattavan moni tulos olisi silti näyttänyt vielä siinä vaiheessa negatiivistä ja muuttunut positiiviseksi vasta myöhemmin Suomen puolella, poislukien näkyvimmät oireiset tapaukset. Näinhän on ollutkin joissakin tapauksissa. Jotain hyötyä lisätestaamisesta olisi silti ollut eristykseen määräämisen nopeutumisessa ja myöhemmässä jäljittämisessä. Mutta suurin vastuu on kuitenkin aina yksilöillä itsellään annettujen ohjeiden ja suositusten noudattamisessa. Laumana tapahtuvassa huvitusten täyttämässä matkailussa suositukset tahtovat vaan usein unohtua monella.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Totta kai kaikki nämä pääsisivät nytkin rajan yli, jos Venäjä katsoisi mainitut syyt rajanylitykseen kelpaaviksi. Ei Suomi sellaista estäisi.

Ja jotenkin juttu kääntyi taas aidan seipäisiin.
Täällä on ristiinnaulittu vaihto-opiskelijat, marjanpoimijat, virolaiset raksamiehet, telakan hitsarit ja mitähän vielä syyllisiksi tartuntojen leviämiseen Suomessa. Nyt kun kirkasotsaiset penkkiurheilijat ryhtyi kansainvälisiksi viruslingoiksi, ja heidän käytöstään täällä kilvan kiilloitellaan, niin toivottavasti linja pitää myös seuraavan humpparyhmän kanssa. Epäilen.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ja jotenkin juttu kääntyi taas aidan seipäisiin.
Täällä on ristiinnaulittu vaihto-opiskelijat, marjanpoimijat, virolaiset raksamiehet, telakan hitsarit ja mitähän vielä syyllisiksi tartuntojen leviämiseen Suomessa. Nyt kun kirkasotsaiset penkkiurheilijat ryhtyi kansainvälisiksi viruslingoiksi, ja heidän käytöstään täällä kilvan kiilloitellaan, niin toivottavasti linja pitää myös seuraavan humpparyhmän kanssa. Epäilen.

Mitä siis sitten tarkoitit? Täällä on vähintään satoja kertoja todettu, että Suomen kansalaisella on oikeus poistua maasta ja palata maahan. Sen lisäksi tulee noudattaa tiettyjä määräyksiä ja suosituksia maahan tultuaan. Nyt ne eivät edes tunnu riittävän, en minä muista yhtään tapausta, missä aiemmin on tällä tasolla haukuttu niitäkin, jotka toimivat tämän mukaisesti.

Jos tämä kuvitteellinen balalaikkaryhmäsi tai tankkaajat toimivat vastaavasti (omaehtoinen karanteeni, testit jne.), miksi siinä olisi mitään nokankoputtamista?
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Ja jotenkin juttu kääntyi taas aidan seipäisiin.
Täällä on ristiinnaulittu vaihto-opiskelijat, marjanpoimijat, virolaiset raksamiehet, telakan hitsarit ja mitähän vielä syyllisiksi tartuntojen leviämiseen Suomessa. Nyt kun kirkasotsaiset penkkiurheilijat ryhtyi kansainvälisiksi viruslingoiksi, ja heidän käytöstään täällä kilvan kiilloitellaan, niin toivottavasti linja pitää myös seuraavan humpparyhmän kanssa. Epäilen.

On täällä paljon niitäkin, joita on systemaattisesti vituttanut kaikkien näiden ryhmien ristiinnaulitseminen.

Koska edelleenkään siitä leimaamisesta, taivastelusta ja jeesustelusta ei ole hyötyä.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Mitä siis sitten tarkoitit? Täällä on vähintään satoja kertoja todettu, että Suomen kansalaisella on oikeus poistua maasta ja palata maahan. Sen lisäksi tulee noudattaa tiettyjä määräyksiä ja suosituksia maahan tultuaan. Nyt ne eivät edes tunnu riittävän, en minä muista yhtään tapausta, missä aiemmin on tällä tasolla haukuttu niitäkin, jotka toimivat tämän mukaisesti.

Jos tämä kuvitteellinen balalaikkaryhmäsi tai tankkaajat toimivat vastaavasti (omaehtoinen karanteeni, testit jne.), miksi siinä olisi mitään nokankoputtamista?

Vaihto-oppilaat, raksaporukat, marjanpoimijat ovat kaikki tulleet maahan voimassa olevien säädösten mukaisesti, niin miten heidän kivittämisensä on linjassa tämän Pietarin matkailijoiden hyssyttelyn kanssa, jossa moneltakin jäi ohjeistus noudattamatta?

Olen matkustanut sen verran, että arvostan suuresti Suomalaisen oikeuksia, maamme mainetta ja passimme voimaa maailmalla pyöriessä.
Mutta nyt eletään poikkeuksellista aikaa, joka vaikuttaa matkustamiseen paljon. Mihin suuntaan, pitäisi selvitä tuosta ihan jokaiselle:

"Koronaviruspandemiasta johtuen Koronaviruspandemiasta johtuen ulkoministeriön matkustamista koskeva yleissuositus EU-ja Schengen-alueella on "noudata erityistä varovaisuutta". Eu- ja Schengen-alueen ulkopuolisissa maissa yleissuositus on "vältä tarpeetonta matkustamista". Ulkoministeriön matkustussuosituksen löydät ulkoministeriön verkkosivuilta(Linkki toiselle verkkosivustolle).

Jokaisen on syytä harkita matkaa tarkkaan."

Haluaisin eroon tartunnoista, rajoituksista, ja tiettyjen toimialojen syväjäästä pikimiten. Ne haittaavat minun ja monen elämistä, sekä minun ja monen muun toimeentuloa. Siksi pidän edesvastuutonta matkustamista vastenmielisenä itsekkyyttenä, sekä tuon täysin tartpeettoman matkustamisen valkopesua täällä tän koronapaskan tietoisena ylläpitona, ja sitä pitäisi minun mielestäni kohdella rikoksena. On ihan turha vinkua hallituksen tai Avien toimista, jos oma käytös ylläpitää toivottomaksi käymässä olevaa taistelua tartuntoja vastaan.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Vaihto-oppilaat, raksaporukat, marjanpoimijat ovat kaikki tulleet maahan voimassa olevien säädösten mukaisesti, niin miten heidän kivittämisensä on linjassa tämän Pietarin matkailijoiden hyssyttelyn kanssa, jossa moneltakin jäi ohjeistus noudattamatta?

Eivät yhtään mitenkään, enkä ymmärrä miksi heitä pitäisi kivittää. Rakennustyöntekijöiden pääsyä maahan toki jossain vaiheessa rajoitettiin VN asetuksella.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Nuo ovat kyllä alinta paskaa, jotka matkustavat eivätkä noudata ohjeistuksia. Pilaavat siinä kaikkien muidenkin matkustajien maineen ja aiheuttavat muutenkin ongelmia niille, jotka sairastuttavat jne.

Kyllä itsestä tuntuisi aivan hirveältä matkustaa johonkin koronapesäkkeeseen ja sen jälkeen tulla takaisin Suomeen ja jatkotartuttaa toisia kun ei itse noudattaisi ohjeistuksia ja karanteeneja. Vaikka korona ei mikään maailmanloppu olekaan niin silti kyseessä on tauti, joka tarttuu herkästi ja voi hyvinkin viedä henkilön sairaalaan.
 
Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Tuntuu vähän siltä että nyt jankataan kyllä aivan turhaan täällä puolin ja toisin. Vielä viikko sitten asiat oli menossa hyvään suuntaan, ja tämä hyvä kehitys jatkuu taas viimeistään sen kuuluisan parin viikon päästä.

Tartuntamäärien nousu voi oikeastaan laittaa suoraan kisaturistien piikkiin, ja he ovat nyt kiltisti karanteenissa. Ei mitään hätää tämän suhteen. PIikkejä lyödään kovempaan tahtiin kuin ikinä ennen, ja nyt alkaa myös kakkospiikin osuus nousemaan kovaa kyytiä, tuntuu että suurin osa ei noteeraa tätä ollenkaan.

Täällä omalla seudulla ilmaantuvuusluku on 0, eli nolla! Vähän turha tässä on nyt panikoida vaikka jokunen sata ihmistä sairastuu karanteenissa ympäri valtakunnan.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Kun nyt on moitittu niin paljon noita Pietarin kisaturisteja, on tuossa IL:n jutussa hieno esimerkki kahden kaverin toiminnasta tartunnan saatuaan. Varmasti suurin osa käyttäytyy vastuullisesti, mutta ainahan joku mätä omena valitettavasti mahtuu joukkoon.

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Olisiko tässä valtio avannut siis junamatkailun Suomen ja Venäjän välillä kokonaan, vai olisiko tuo matkailu koskenut vain jalkapallofaneja? Eli oltaisiin joko kohdeltu jotain ryhmiä eriarvoisesti kun jalkapallon katseleminen on hyväksyttävä syy avata rajaa, mutta sitten sukulaisten tai ystävien tapaaminen ulkomailla on niin epäolennainen asia että saavat mennä muita reittejä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös