Maajoukkueen noloimmat tappiot 2000-luvulla

  • 41 200
  • 110

Buster

Jäsen
Oli Kazakstanilla kuitenkin neljä ukkoa painanut yli 29 pistettä KHL-runkosarjassa, Suomella kaksi. Yleensä löytyy KHL-joukkueista myös porukkaa, jotka on aika näppäriä vetään rankkareita kerta toisensa jälkeen ja hakemaan nuo verrattain melko helposti tarjolla olevat irtopisteet.

Ja maajoukkueesta 18 pelaajaa on pelannut tällä kaudella Nur-Sultanin KHL-joukkueessa karvaperseiden liigaa. Mikä vielä tällaisena kautena, kun muut maajoukkueet ei ole ihan mitään parin kuukauden leirityksiä vetäneet ja harjoituspelejä saaneet alle, on varmaan vähän tavallista suurempi etu.

Tuttu tarina tältä kaudelta. Vastustaja puolusti hyvin uhrautuvasti keskustaa, maalipaikoille ei päästy, ehkä edes riittävästi haluttu, ja viivalta lähetetyt "toivotaan, toivotaan" -vedot eivät tuottaneet mitään, kun harvaan vetoon saatiin painittua maski paikalleen ja samaan aikaan toimitettua kiekko blokin läpi maalia kohti.

Olisihan tämä toki pitänyt voittaa, koska varmasti Suomella on kuitenkin laajuudeltaan parempi ja taitavampi materiaali, sekä erityisesti maalivahtiosasto. Ja on hämmentävää, miten ei edes toisessa erässä Suomi saanut kiekkorallia käyntiin ja vaihdettua tuoreita äijiä sisään. Kazakstanko kärsi ottelussa vain yhden alivoiman? Ei nyt ihan mennyt putkeen, kun ei periaatteessa tarvinnut Kazakstanin ihan mahdottomasti venyä ja veskarin laukausten määrästä huolimatta seistä ihan kuitenkaan päällään.

Näiden heikoimmille maille kärsittyjen tappioiden kasvavaan lukumäärään vaikuttaa tämä pitkä ja myös anteeksiantavampi alkusarja. On enemmän pelejä ja kolmella tappiollakin mennään vielä helposti jatkopeleihin, ei olla veitsi kurkulla alusta asti. Vanhassa alku- ja jatkosarja -systeemissä, jossa voitosta taisi saada vain kaksi pistettä ja jatkosarjaan sai pisteitä mukaan alkulohkosijoituksen mukaan, jo yksi tappio tiesi huomattavasti kivikkoisempaa tietä. Vielä kun jatkolohkopeleissä vastassa ei ollut parhaimmillaan yhtään pisteautomaattia, koska se alkulohkon heikoin joukkue tippui muiden hännänhuippujen kanssa pelaamaan putoamissarjaa. Nykyään saattaisi tulla aika kovia kisoja tällä vanhalla formaatilla. Olisi maansuru ja porukkaa vedettäisiin kölin ali urakalla, kun varmasti joskus saatettaisiin jäädä mekin ulos pudotuspeleistä junnukisojen tapaan.
 
No onhan tämä nyt yksi noloimmista tappioista pitkään aikaan. Nuo venäläisten ja ählämien sekasikiöt pitäis voittaa vaikka ihan Mestisjoukkueella jos totta puhutaan.

Heh, Mestis-pelaajista koottu joukkue ottaa kerran kerrasta rumasti turpaan KHL-pelaajista kootulta joukkueelta. Sinulla lienee jonkinlainen asenneongelma.
 
Tuplatorkkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Jets, Red Wings, Bayern
Näiden heikoimmille maille kärsittyjen tappioiden kasvavaan lukumäärään vaikuttaa tämä pitkä ja myös anteeksiantavampi alkusarja. On enemmän pelejä ja kolmella tappiollakin mennään vielä helposti jatkopeleihin, ei olla veitsi kurkulla alusta asti. Vanhassa alku- ja jatkosarja -systeemissä, jossa voitosta taisi saada vain kaksi pistettä ja jatkosarjaan sai pisteitä mukaan alkulohkosijoituksen mukaan, jo yksi tappio tiesi huomattavasti kivikkoisempaa tietä. Vielä kun jatkolohkopeleissä vastassa ei ollut parhaimmillaan yhtään pisteautomaattia, koska se alkulohkon heikoin joukkue tippui muiden hännänhuippujen kanssa pelaamaan putoamissarjaa. Nykyään saattaisi tulla aika kovia kisoja tällä vanhalla formaatilla. Olisi maansuru ja porukkaa vedettäisiin kölin ali urakalla, kun varmasti joskus saatettaisiin jäädä mekin ulos pudotuspeleistä junnukisojen tapaan.
Olisi kyllä hienoa, jos saataisiin alkulohkoja jännittävimmiksi. Nykyinen systeemi suosii niin törkeästi isoja maita, kun monta peliä voi vetää puolivaloilla. Ei kuulu maailmanmestaruuskisoihin höntsäilyt. Neljä maata per lohko ja kaksi parasta jatkoon. Jokainen kisoissa pelattu peli olisi tärkeä. Kyllä alkaisi Kanadalle ja Ruotsille tehdä pahaa häviöt Latvialle ja Valkovenäjälle.
 
Eli vähemmän pelejä alkusarjaan ja sitä kautta enemmän merkitystä jonkun yksittäisen pelin ratkaisseelle tuuripompulle? Ei kuulosta oikein hyvältä suunnitelmalta minusta. Minusta nykyinen systeemi palvelee nimenomaan urheilullisuutta. Oikeat joukkueet selviytyvät alkusarjasta jatkoon kun kahdeksan joukkoon päästäkseen pitää voittaa useampi matsi. Neljän joukkueen lohkossa saattaa riittää yksi voitto jatkoon jos menee sopivasti ristiin.
 
Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Tässä ei ole mitään järkeä, että päivätolkulla vatvotaan mukamas "noloa" tappiota Kazakstanille. Lopputulos ei ollut ennalta todennäköinen, mutta hyvin mahdollinen..(en ajatellut pelatessani tulosvetoon 1-1 tulosta, että koitetaanpas nyt, jos sattuis ihme tapahtumaan..) Luulisi näiden kisojen lukuisten "yllätysten" jo osoittavan, miten metsässä olette, kun höpötätte Leijonien "katastrofitappiosta"..Täällä on monesti joku selväsanaisesti tuonut esille, kuinka laadukas joukkue Kazakstankin on, mutta ei tunnu valistus kiinnostavan. Ymmärrän toki sen, jos omaa pahaa oloa tai mitättömyyttään pyrkii terapoimaan sillä, että haukkuu milloin mihinkin suuntaan..
 
Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Näiden heikoimmille maille kärsittyjen tappioiden kasvavaan lukumäärään vaikuttaa tämä pitkä ja myös anteeksiantavampi alkusarja. On enemmän pelejä ja kolmella tappiollakin mennään vielä helposti jatkopeleihin, ei olla veitsi kurkulla alusta asti. Vanhassa alku- ja jatkosarja -systeemissä, jossa voitosta taisi saada vain kaksi pistettä ja jatkosarjaan sai pisteitä mukaan alkulohkosijoituksen mukaan, jo yksi tappio tiesi huomattavasti kivikkoisempaa tietä. Vielä kun jatkolohkopeleissä vastassa ei ollut parhaimmillaan yhtään pisteautomaattia, koska se alkulohkon heikoin joukkue tippui muiden hännänhuippujen kanssa pelaamaan putoamissarjaa. Nykyään saattaisi tulla aika kovia kisoja tällä vanhalla formaatilla. Olisi maansuru ja porukkaa vedettäisiin kölin ali urakalla, kun varmasti joskus saatettaisiin jäädä mekin ulos pudotuspeleistä junnukisojen tapaan.
Kyllä hoki Suomessa siinä määrin iso juttu on, että vähemmästäkin on porukkaa kölin ali vedetty, jos Suomi jäisi jääkiekon MM-kisoissa kokonaan pudotuspelien ulkopuolelle. Todennäköisyyksien valossa sekin voi ennen pitkää sattua, mutta perästä kuuluu. Varmasti kuuluu Ruotsissakin, jos nyt jäävät ulkopuolelle, vaikkei ei ihan hervotonta nippua olekaan kasassa.

Olisi se vain ihan helvetillisen noloa Suomelle tai Ruotsille jäädä jääkiekossa rannalle ruikuttamaan, likapyykin määrä olisi suuri. Ruotsilla sentään kuittaa vähäsen kohtalaiset menestymismahdollisuudet jalkapallossa, mutta Suomen on turha haaveilla (kaikki kunnia Huuhkajille), se tullaan ensi kuussa näkemään (hyvin todennäköisesti). Joten jääkiekko on se MEIDÄN laji ja odotukset (samalla myös paineet) voi syystäkin kohdistaa siihen. Ei Suomi jalkapallossa tule todennäköisesti voittamaan koskaan mitään isoa, vaikka saahan sillä hassutella ja unelmoida.
 
Viimeksi muokattu:

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
SInällään en ihmettele tuon Kazakstan-tappion vatvomista ja supernolona pitämistä, kun ottaa huomioon, kuinka fossiloituneita suuren yleisön käsitykset pienemmistä jääkiekkomaista ovat. Tasapaksu KHL-Kazakstan painii juuri nyt täysin eri sarjassa kuin joku höttöinen Italia tai pelkällä pyhällä hengellä ja tuurilla A-sarjassa keikkuva Britannia. Toki pelkästään MM-kisojen aikaan jääkiekkoa seuraavan perus karjalapultsarin mielestä nämä kaikki ovat paskakasakstaneja, jotka pitää teurastaa vähintään 7-0 aina, öyhön möyhön.

Ihmettelin enemmänkin sitä, miten heikko Kazakstan oli pelillisesti Suomeen verrattuna.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Kazakstan hädintuskin on pysynyt A-Sarjassa ja nyt se onkin vuodessa kehittynyt joukkueeksi joka on täynnä KHL-tähtiä? Älkää nyt viittikö. Nolo tappio, kun tällä joukkueella on tavoite voittaa mestaruus uudestaan.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Nolo tappio toki ja kyllä Kazakstan voitti altavastaajan asemasta, mutta Kazakstan pelasi silti oikeasti hyvin ja tuo joukkue ei ole huono. Ei se ole täynnä KHL-tähtiä, mutta KHL-pelaajia kuitenkin. Ja KHL ei ole huono sarja.
 
Thoma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Leijonat
Vaikkei sitä ole sanottu syyksi niin kuinka paljon kieltäytymisiin vaikuttaa se, että nykyään MM-kisoissa on pelejä niin helvetisti ja vielä lyhyessä ajassa?
 
Hexa

Jäsen
Ihmettelin enemmänkin sitä, miten heikko Kazakstan oli pelillisesti Suomeen verrattuna.
Kazakstan toteutti omaa taktiikkaansa täydellisesti ja heillä on myös erittäin vahva ja isokokoinen puolustus. Vaikea on silloin tehdä maaleja heitä vastaan, jos pysyvät pelisuunnitelmassaan. Eikä siellä hyökkäyksessäkään ihan kädettömiä olla. Siitä osoituksena rankkarit.
 
Tuplatorkkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Jets, Red Wings, Bayern
Eli vähemmän pelejä alkusarjaan ja sitä kautta enemmän merkitystä jonkun yksittäisen pelin ratkaisseelle tuuripompulle? Ei kuulosta oikein hyvältä suunnitelmalta minusta. Minusta nykyinen systeemi palvelee nimenomaan urheilullisuutta. Oikeat joukkueet selviytyvät alkusarjasta jatkoon kun kahdeksan joukkoon päästäkseen pitää voittaa useampi matsi. Neljän joukkueen lohkossa saattaa riittää yksi voitto jatkoon jos menee sopivasti ristiin.
Ymmärrän tuonkin näkökulman, itse kuitenkin mieluummin katsoisin panoksellisiä pelejä enemmän, vaikka se tarkoittaisi enemmän merkitystä yksittäisille tuuripompuille. Nyt kuitenkin ylipitkän alkusarjan jälkeen suurille maille kaikki kiteytyy siihen "kuoleman peliin", puolivälieriin. Joka voi ratketa vaikka siihen yksittäiseen tuuripomppuun, kuten kaikki muutkin matsit siitä eteenpäin. Lyhyiden turnausten suola on kuitenkin tietty yllätyksellisyys, verrattuna pitkään sarjakauteen, jossa voi sanoa että urheilullisuus ja paras joukkue voittaa aina. Tuskin olisi Kreikkakaan voittanut jalkapallon EM-mestaruutta, jos alkusarja olisi ollut seitsemän ottelun pituinen. (Itseäni toki kyseinen mestaruus vitutti, kun Kreikka tiputti parhaan joukkueen Tsekin jatkosta)
 
Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Vaikkei sitä ole sanottu syyksi niin kuinka paljon kieltäytymisiin vaikuttaa se, että nykyään MM-kisoissa on pelejä niin helvetisti ja vielä lyhyessä ajassa?
Eiköhän kieltäytymisiä olisi vielä enemmän, jos ottelut pelattaisiin pitemmässä ajassa..En oikein ymmärrä tätä kieltäytymisten vatvomista etenkään nyt, kun niistä valtaosa liittyy tavalla tai toisella koronaan..Pitäs ymmärtää, että on "poikkeustila" edelleen menossa. Tottakai on yksilöitä, jotka ehkäpä jopa tietoisesti karttavat kisoja, mutta joka maassa (vapaassa..) lienee "ristolaisensa", vaikken uskokaan esim. Ristolaisen mitään päätöstä tehneen, ettei halua Leijoniin.. ja mitäpä se sinänsä meille kuuluu.
 
Eiköhän kieltäytymisiä olisi vielä enemmän, jos ottelut pelattaisiin pitemmässä ajassa

Niin tai jos pelejä pelattaisiin oleellisesti vähemmän, esim kolme matsia alkusarjassa ja sen jälkeen pudotuspelit. Pitkä leiritys parin hassun pelin tähden ei kuulosta kovinkaan houkuttelevalta sekään.
 
Thoma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Leijonat
Niin tai jos pelejä pelattaisiin oleellisesti vähemmän, esim kolme matsia alkusarjassa ja sen jälkeen pudotuspelit. Pitkä leiritys parin hassun pelin tähden ei kuulosta kovinkaan houkuttelevalta sekään.
Ei NHL-pelaajilla olisi pitkää leiritystä.
 
Kilvenkantaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onpas täällä vatvottu paljon yhtä MM-kisojen alkusarjan tappiota. Ei minusta kuulu ollenkaan 2000-luvun noloimpiin tappioihin. Ehkä sitä on itsekin oppinut suhtautumaan niihin, kun nykyään melkein joka kisoissa tulee yksi tappio jollekin pienemmälle maalle, joskus useampikin. Urheiluun kuuluu se, että joskus tulee yllätyksiä.

Kyllä mä pitäisin noloimpana Vancouverin olympialaisten USA-peliä. Olisi ollut ihan hyväksyttävissä hävitä se peli kolmen erän jälkeen, mutta Suomi hävisi sen jo ensimmäisen kympin tai ainakin ensimmäisen 15 minuutin aikana. Mikään ei riittävällä tavalla selitä sitä, että joukkue tuli olympialaisten välierään USA:ta vastaan niin nukuksissa. Ainakaan se ei voinut johtua joukkueen kokemattomuudesta.
 
Viimeksi muokattu:

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Toki pelkästään MM-kisojen aikaan jääkiekkoa seuraavan perus karjalapultsarin mielestä nämä kaikki ovat paskakasakstaneja, jotka pitää teurastaa vähintään 7-0 aina, öyhön möyhön.

Kazakstan hädintuskin on pysynyt A-Sarjassa ja nyt se onkin vuodessa kehittynyt joukkueeksi joka on täynnä KHL-tähtiä? Älkää nyt viittikö. Nolo tappio, kun tällä joukkueella on tavoite voittaa mestaruus uudestaan.
Ja sieltä.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Ja sieltä.

Suuri ja mahtava Kazakstan koki eilen kolauksen mestaruushaaveille, kun jäi nollille USA:ta vastaan. Kisojen suurin shokkitulos tähän mennessä. Olivat niin lähellä voittoakin, kun hävisivät vain 34:llä laukauksella.
 
Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Suuri ja mahtava Kazakstan koki eilen kolauksen mestaruushaaveille, kun jäi nollille USA:ta vastaan. Kisojen suurin shokkitulos tähän mennessä. Olivat niin lähellä voittoakin, kun hävisivät vain 34:llä laukauksella.
Kommentit tämän päivän Saksa-voitosta?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
No mut kun Saksa oli krapulassa, eikä niitä kiinnosta. Fudismaa kuitenkin.
Ja Kanadakin on krapulassa. Ja USA. Ja kaikki maat paitsi Suomi, joka pelaa tosissaan parhaalla miehistöllään, joten todella noloa, että Suomi häviää vaikka on ainoa joka edes yrittää.

Näinkö?
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Ehkä siellä on tapahtunut kehitystä? Jos välillä katsoo vaikka järjellä, eikä möykkää tunteella.

Niin, en osaa sanoa, miten kehitys vielä näkyy jos sellaista on tapahtunut. On vasta ensimmäiset onnistuneet mm-kisat menossa tai tulossa.

Mihin sijoitukseen laitoit Kazakstanin ennen kisoja? Oliko top8 joukkue?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös