Big Daddy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Maajoukkue, Suomalaiset NHL:ssä
Noista Ruotsi tappioista tuli mieleen, että Jari Tervo kertoi jossain olleensa katsomassa tuota kotikisojen 5-6 päättynyttä Ruotsi ottelua ja totesi Peter Nymanille matsin jälkeen, että Jumalaa ei ole olemassa. Nyman vastasi totta, mutta Gud on.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Omana mielipiteenä sanoisin, että Ruotsin tappio Valko-Venäjälle 2002 kisoissa oli nolompi kuin mikään Suomen tappiosta koskaan. Ne olivat Olympialaiset ja kyseessä oli pudotuspelivaihe. Ruotsilla oli todellinen dream team ja se oli sitä ennen voittanut kaikki pelit puhtaasti ml. tulevan Olympiavoittajan Kanadan ihan pystyyn. Sen pelin lopputulos oli 5-2 kun Brewer sai hieman ennen loppua kaunistelua numeroita. Tuossa pelissä Ruotsi naputti toisessa 4 maalia 10 minuuttiin (Kanadaa vastaanhan tuollaista ei voisi koskaan tapahtua, eikun...). Sama Valko-Venäjä kaatui kaksi päivää myöhemmin Kanadalle välierissä 7-1.
 
”En ole koskaan väittänyt, että kaikki konservatiivit olisivat typeryksiä. Sen sijaan kaikki typerykset ovat konservatiiveja.” - John Stuart Mill

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eiköhän tämä kotikisojen välierätappio mene tämä otsikon alle ihan kepeästi. Vaikka miten oli maailmaluokan tähtiä vastassa, niin silti.
 

El Lude

Jäsen
Kyllä tulee kuivana kakkoseen Suomelle Venäjän toimesta. Olisi vaikka hävitty Ruotsille samoin lukemin. Ei olisi tuntunut missään. Ruotsille on hävitty niiiiiin monta kertaa, ettei tunnu missään. Tämä tuntuu...
 
Vaikea nähdä tämän päiväistä tappiota mitenkään 2000-luvun noloimpana tai nolona ylipäätään. Venäjän muutamien pelaajien yksilötaito oli ja on sitä luokkaa, ettei paljon jäänyt seliteltävää.

Näissä kisoissa se USA:lle kärsitty 5-0 tappio oli monta luokkaa nolompi kuin tämä ja se peli voidaankin mielestäni nostaa tämän ketjun otsikon alle. Toki mielipiteitä on monia, ei siinä mitään.
 
RELEASE THE KRAKEN

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Ihan perustappio, ei mitenkään erityisen nolo. Suomi on turnauksessa edennyt hienosti neljän sakkiin ja olisi saattanut finaaliin päästä jos nyt olisi tullut esim. Tshekki vastaan, mutta Venäjä on ollut tässä turnauksessa täysin ylivoimainen. Joka ainoa voitto suoralla voitolla. Jos kaava pitää loppuun asti, niin viimeksihän 1989 mestarijoukkue voitti joka ottelunsa suoralla voitolla, ja tuolloin mestarijoukkue oli Neuvostoliitto.

Tänään Suomi olisi voinut voittaa huippuluokan maalivahtipelillä, jäähyjen minimoinnilla (ihan liikaa jäähyjä pelin kulkuun nähden) ja/tai paremmalla alivoimapelillä sekä oman ykköskentän paremmalla viimeistelyllä. Sitten olisi saanut mielellään joku kiekko pompata tuurillakin sisään. Mutta tasoltaan Venäjä on niin kova ollut, että nyt ei auttanut. Lisäksi Venäjä pelaa pitkästä aikaa oikeasti joukkueena eikä nippuna pullistelevia supertähtiä. Ihan oikea joukkue sinne finaaliin meni tällä kertaa, vaikka miten Suomen voittoa itsekin toivoin.

Noloja tappioita on 2000-luvulla ollut esimerkiksi se Vancouverin USA-tappio sekä edellisten kotikisojen Ruotsi-pelin 5-6 -tappio.

Mitään alkusarjojen tappioita ei jaksa muistella tai paisutella. Eihän millekään Tanskalle tietysti Suomen pitäisi hävitä, mutta samapa se, ei se turnausta kaatanut. Myöskään tämän turnauksen USA-tappiota on turha muistella, koska puolivälierässä maksettiin potut pottuina ja pistettiin amerikkalaiset lentokoneeseen. Alkusarjassa saakin hävitä välillä, sitä varten se on, että otetaan opiksi puolivälieriä ja mahdollisia jatkopelejä varten.
 
Perustuu alkuperäiskäsikirjoitukseen.

Powerplay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Jokerit, NHL
Vaikea nähdä tämän päiväistä tappiota mitenkään 2000-luvun noloimpana tai nolona ylipäätään. Venäjän muutamien pelaajien yksilötaito oli ja on sitä luokkaa, ettei paljon jäänyt seliteltävää.

Näissä kisoissa se USA:lle kärsitty 5-0 tappio oli monta luokkaa nolompi kuin tämä ja se peli voidaankin mielestäni nostaa tämän ketjun otsikon alle. Toki mielipiteitä on monia, ei siinä mitään.
Kyllähän tuo näin on. Kyseessä on lähinnä heikosti pelattu ottelu ja kaveri sai meidän maalivahdin näyttämään luokkaa heikommalta mitä todellisuudessa on.
 
Kyllä paskasta kakun saa

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Joo, enpä minäkään pidä tuota eilistä tappiota erityisen nolona, toki maaliluvut vähän imartelevat Venäjää, vaikka tietysti täysin ansaitusti voittivat. Jos Venäjä pelaa vähänkin kurinalaisesti ja yhtenäisesti niin Suomi tarvitsee melkoista ylisuorittamista vähän kaikilla rintamilla (etenkin maalinteossa ja maalivahtipelissä) voittaakseen, eikä nyt ihan sellaista ylisuorittamista tullut. Jos ensimmäinen erä olisi päättynyt Suomen voittoon tai edes tasapeliin, olisi voinut tulla hyvinkin erilainen peli, mutta nyt kävi näin. Oikea joukkue meni finaaliin.
 

Timppa25

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Riippuu taas siitä mitä pitää nolona. Jos katsoo vain numeroita, niin eihän eilinen peli kotiareenalla imartele, mutta ainakin itse katson peliä, aika siinä ollut mitään noloa.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Riippuu taas siitä mitä pitää nolona. Jos katsoo vain numeroita, niin eihän eilinen peli kotiareenalla imartele, mutta ainakin itse katson peliä, aika siinä ollut mitään noloa.
Suurin nolouden aihe oli lammasmainen kotiyleisö. Tuntui kun olisi katsonut Venäjän kotimatsia.
 
Trump

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe
Nämä ovat helppoja:

2003: 6-5 tappio kotikisojen puolivälierissä Ruotsia vastaan. Suomi johti matsia 5-1 Selänteen tekemällä hattutempulla, mutta sitten....aivan hirveää katsottavaa. Aravirran paskaiset jäähyväiset, millä hän melkein onnistui nollaamaan aikaisemman uransa hienot maajoukkuemitalit. Jani Hurmeen piikkiin menee myös paljon, koska hän ilmeisesti valehteli valmennukselle olevansa terve, vaikka pelasi pienessä kuumeessa. Eikä Nurmisesta ja muusta joukkueestakaan apua lopussa ollut. Muistaakseni vain ykköseketju säilyi takaiskuilta, kaikki muut ketjut, pakit, maalivahdit ja valmennus jäätyivät täydellisesti tiputellen vain pelokkaina saippuoita svedujen edessä.


2010: 6-1 tappio Vancouverin olympialaisten välierissä USA:ta vastaan. Taululla oli jo ensimmäisen erän aikana 6-0, vaikka Suomella oli materiaaliltaan ihan asiallinen jengi kasassa. Tätä esitystä oikeasti hävetti katsoa ja koska Suomi oli aikaisempina vuosina pitkälti samoilla pelaajilla esiintynyt hienosti taistellen, niin romahdusta on mahdoton laittaa muuten kuin valmennuksen piikkiin. En anna ikinä Jukka Jaloselle, Timo Lehkoselle ja Risto Dufvalle anteeksi tätä esitystä. Pronssista huolimatta Suomen pelaaminen oli muissakin matseissa niin aneemista, että näitä kisoja ei mielellään muistele.

Kummassakaan katastrofissa ei ollut niinkään kyse tappioista, vaan siitä miten ne tulivat.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Vaikka Vancouverista nyt muistetaankin se USA-tappio, niin samojen kisojen 3-0-tappio Ruotsille oli niinikään aika nolo mielestäni. Siinä pelissä Leijonat olivat ihan täysiä lampaita.
 
“There’s something in the water here in Edmonton that we don’t have right. And we got to get that figured out,” Bob Nicholson,

Salama44

Jäsen
Tänään tuli yksi paskimmista tappioista. Mitähän jos seuraavissa kotikisoissa laitettaisiin tavoitteeksi MITALI eikä haaveiltaisi kullasta kun ei saada edes mitalia vaikka Kanada, USA ja Ruotsi ovat poissa?

Akkadiktaattorri Jutta Jalonen pilasi kotikisat lopullisesti. Ei vaihda malivahtia vaikka mitä tapahtuisi. Peluuttaisi varmasti 10 seuraavaa vuotta Vahasta jos saisi valmentaa. On se vaan niin helvetin hyvä molari!!!!
 
Suosikkijoukkue
HIFK, #87
Tänään tuli yksi paskimmista tappioista. Mitähän jos seuraavissa kotikisoissa laitettaisiin tavoitteeksi MITALI eikä haaveiltaisi kullasta kun ei saada edes mitalia vaikka Kanada, USA ja Ruotsi ovat poissa?
Sitten kun ilmoitetaan että kulta ei ole realistinen ja tavoitteena on mitali, niin täällä se tuomitaan kuitenkin, koska ei lähdetä pelaamaan kullasta.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
*Turhaa nillitystä, nimiväännöksiä ja kirjoitusvirheitä sekä itsekritiikin puutetta.*
Kanada, USA ja Ruotsi olivat "poissa" sen takia, että Slovakia, Suomi ja Tshekki olivat nämä maat pudottaneet huit vittuun loppupeleistä, eivät ne itsestään olleet poissa mitalipeleistä.

Jos yhden maalin tappio pronssipelissä on sinusta yksi noloimmista maajoukkueen tappioista, niin et ole näköjään jääkiekkoa sitten seurannutkaan kovin pitkään, jos tämän asetat nolojen tappioiden kärkipaikoille.

Jahka vähän elämänkokemus kasvaa, niin saatat huomata, että vaikka maalivahtipeli olisikin vähän huteraa, niin kentällä on myös vuorollaan 20 muuta pelaajaa, ja jos he eivät saa kiekkoja mistään sisään eivätkä puolusta omaa aluettaan aktiivisemmin niin se on ihan sama, mikä kumiukko siellä veräjän suulla seisoo, ei niitä voittoja helpolla tipu. Sitä paitsi Jalonen olisi peluuttanut Vehasen sijasta Lehtosta (joka ei yhtään sen parempi tässä turnauksessa ollut, itse asiassa huonompi) ellei tämä olisi loukkaantunut. Rämöä olisi voitu toki kokeilla alun perinkin, mutta ei tämä(kään) ottelu pelkästään maalivahtipeliin kaatunut.

On muuten tosi uutta ja innovatiivista kutsua omasta mielestään epäonnistunutta miestä akaksi tai vääntää hänen nimestään naisen nimi osoituksena siitä, että naiset (eli akat tai muijat tai ämmät) ovat pelkurimaisen surkeita - tästä mielenlaadusta ja asenteesta tykkäävät erityisesti vaimot ja naisystävät, jotka luultavasti pistävät ns. sääret ristiin jos miehen mielestä synonyymi kyvyttömyydelle, pelkurimaisuudelle ja osaamattomuudelle on "akkamaisuus". Kas kun et huutanut hamekangasta, se olisi vielä ollut piste i:n päälle.

Mitä kotikisojen lopulliseen pilaamiseen tulee, niin "akkadiktaattori" saavutti lopputuloksen, jolla Suomi sivuaa kaikkien aikojen parasta kotikisojen lopputulosta eli neljättä sijaa. Ei se ketään tietysti mitenkään lohduta koska mitalikin oli hyppysissä, mutta kotikisojen noloimpia tappioita voidaan etsiä kaikista niistä aiemmista turnauksista, joissa matka on katkennut esimerkiksi Ruotsille 5-6 puolivälierissä tai muulla vastaavalla tavalla.
 
Perustuu alkuperäiskäsikirjoitukseen.

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Leijonamiehistö
Ylivoimainen "suosikkini" on USA-välierätappio Vancouverin olympialaisissa 2010. Eihän Suomen peli ennen tuota ottelua mitenkään maagista ollut, mutta olisihan nyt parempaan pitänyt pystyä kuin siihen että ensimmäisen erän päättyessä taululla oli lukemat 6-0 Yhdysvaltain eduksi.

Onneksi maajoukkueella on vastapainoksi erittäin hienoja voittoja 2000-luvulla.
 
Tämä allekirjoitus tukee Marcin Koluszia.

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
Tätä joku halus ylös.

Jostainhan se Ranskan uusi jääkiekkobuumi on aloitettava, joten jos sitten vaikka tästä.

Harmi että Suomi oli osallisena.
 
Viimeksi muokattu:
Pelaaja on valmis sitten kun on metri multaa päällä.

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kuopion Palloseura, sympatiat KalPa
Kyllähän tämän päivän peli, tappio Tanskalle 4-1 ja Vancouverin välieräpeli muodostavat pyhän kolminaisuuden. Toki 2003 kotikisojen 5-6 on myös siinä holleilla.
 
Pedon rinnassa on sydän ikiroutainen

BANZAI!

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Leijonamiehistö
Vaikka ns. ohipelit kuuluvatkin asiaan, niin tämäniltainen Ranska-tappio kuuluu tähän ketjuun. Todella vaatimaton esitys.

Ranskalle saa hävitä, ovathan myös Kanada ja Venäjä ottaneet pataan galleilta, vaan ei lukemin 5-1.
 
Tämä allekirjoitus tukee Marcin Koluszia.

Salama44

Jäsen
Näitähän tulee nyt liukuhihnalta.

3-0 johdon menetys Tsekille 13 minuutissa ennen loppua ja 3-1 johdon menetys tasapeliksi minuutissa 57 minuutin ja 58 minuutin välissä.

Kaikki mahdolliset virheet tehtiin. Otettiin jäähy lyömällä kiekko katsomoon. Ei otettu aikalisää vaan annettiin vastustajan hurmoksen ja oman paniikin jatkua. Sössittiin monta läpiajoa täysin puukätisillä yrityksillä tehdä maali ja kun vastustaja maila vahingossa osui omiin luistimiin ja kaaduttiin niin itkettiin tuomarivirhettä.

Miksei me voiteteta omilla tekemisillä?
 
kun vastustaja maila vahingossa osui omiin luistimiin ja kaaduttiin niin itkettiin tuomarivirhettä.
Eli kun ensin huitoo läpiajossa olevaa pelaajaa käsille siten että tältä karkaa kiekko, ja sen jälkeen vielä painaa mailallaan tältä luistimen alta aiheuttaen kaatumisen, kyseessä ei ole rike? Koska se kamppi oli vahinko. Aika mielenkiintoinen näkemys. Eri asia on sitten se, että rankkari tai vajaa minuutti 4-3-ylivoimaa (joista jompi kumpi tuosta olisi ilman muuta pitänyt tuomita) on kaikkea muuta kuin varma maali.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy