Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 016 947
  • 81 135

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Jep, noita on kyllä typerää linkkailla, kun Israelilla nyt ehkä "hieman" erilainen suhde neuvotella USA:laisen yhtiön kanssa rokotuksista kuin oikeastaan kenenkään muun maan hallituksella.
Siinä olet oikeassa, mutta en nyt pitäisi väkiluvultaan Afrikan pienintä valtiota myöskään näissä jutuissa kovin hyvänä vertailukohtana.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
@Steril

Olen itsekin kuullut näinä aikoina useista tuollaisista tapauksista. Jos ei nyt aivan noin radikaalia, niin kuitenkin aika lähelle. Ja ihan tästä omasta elonpiiristäkin löytyy kyllä näitä. Joitain ihmisiä ymmärrän paremmin, toisia taas vähän huonommin siinä, että miksi käyttäytyvät ja ajattelevat tällä tavalla.

Tulee mieleen semmoinenkin, että pääseekö nämä ihmiset enää koskaan palaamaan normaaliin elämään tästä? Vai ovatko he luonteeltaan muutenkin sellaisia, että tuollainen asioiden kontrollointi, riskien pelkääminen ja yleinen varovaisuus menee heillä muutenkin ihan täysin överiksi? Että elämä on vain kimppu kiveen hakattuja sääntöjä, joiden orjallisesta noudattamisesta koko elontaival koostuu, tai muuten se pakka jotenkin leviää?

Omasta mielestään käyttäytyvät toki varmasti vain viisaasti ja järkevästi.

Korona-aikana on ollut vain poikkeuksellisen vittumaista se, että nyt näillä tämän tyyppisillä ihmisillä on ollut erinomainen syy velvoittaa muutkin ihmiset samoihin päättömyyksiin. Tämä on heidän moralisoinnin tarpeelleen ollut suoranainen Graalin malja.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Pirkanmaan koronanyrkkikin linjaa, että lasku on tasaantunut. Noh ihan varmasti tasaantuu kun ruvetaan pääsemään lähelle nollaa. Taitaa olla aika selvä linja, että oikeasti tarvitaan nolla päiviä ennen kuin missään päin suomea uskalletaan avata kunnolla yhteiskuntaa. Onko se sitten kesäkuu, heinäkuu vai elokuu niin se jää nähtäväksi.

Ja tähän vielä pitää lisätä, että hämärän peitossa on, ei pelkästään kuukausi vaan myös vuosi, milloin yhteiskuntaa uskalletaan käydä avaamaan. Tällä tahdilla ja maalitolppien siirtelyllä voi olla, että monikaan meistä ei enää pääse nauttimaan Koronarajoituksista vapaasta Suomesta.

Kiva kuitenkin, että joillekin tämä rajoituksilla kahlittu yhteiskunta on ihan jees, vaikka ikuisesti.
 
Viimeksi muokattu:

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Korona-aikana on ollut vain poikkeuksellisen vittumaista se, että nyt näillä tämän tyyppisillä ihmisillä on ollut erinomainen syy velvoittaa muutkin ihmiset samoihin päättömyyksiin. Tämä on heidän moralisoinnin tarpeelleen ollut suoranainen Graalin malja.
Sinäpä sen sanoit. Eräs tietämäni henkilö (asuu naapurissani eli pk-seudulla) ei ole viime vuoden maaliskuun jälkeen käynyt normaalissa ruokakaupassa vaan on korona-ajan alusta alkaen tilannut valitsemansa elintarvikkeet viikottain kotiovelleen. Kaupasta voi kuulemma saada koronan. Mutta Alkossa voi kuitenkin käydä normaalisti kun punaviini maistuu.

No, tämä kyseinen henkilö kerran hieman paheksuen ihmetteli minulle, miksi käyn kaupassa, miksen toimi samoin kuin hän kun niinkin voi tehdä ja se on hyväksi todettu? Siihenpä oli vaikea vastata mitään sivistynyttä joten enpä tainnut vastata oikein mitään vaan siirsin keskustelua eteenpäin. No, annetaan anteeksi sen verran että kyseessä on yli 60-vuotias naapurini joka on eläkkeellä. Hän ei myöskään ole yli vuoteen käynyt missään muualla vaan pääosin kököttänyt neljän seinän sisällä omissa oloissaan.
 
Viimeksi muokattu:

axe

Jäsen
Pirkanmaan koronanyrkkikin linjaa, että lasku on tasaantunut. Noh ihan varmasti tasaantuu kun ruvetaan pääsemään lähelle nollaa. Taitaa olla aika selvä linja, että oikeasti tarvitaan nolla päiviä ennen kuin missään päin suomea uskalletaan avata kunnolla yhteiskuntaa. Onko se sitten kesäkuu, heinäkuu vai elokuu niin se jää nähtäväksi.

Pirkanmaan nyrkiltä tuli myös se klassinen byrokraattivastaus, että miksei esim. jalkapallokatsomoon pääse vaikka terassilla voi olla, että kyllähän siitä on keskusteltu, mutta odotellaan mitä aluehallintovirasto ja muut virastot linjaa. Vähän ajan odottelun jälkeen joku sitten kysyy avilta, niin ne sanoo että avataan kun hallitus sanoo. Sitten hallitus sanoo, että eihän se heidän asiansa ole vaan alueet tekee päätökset itse.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kiva kuitenkin, että joillekin tämä rajoituksilla kahlittu yhteiskunta on ihan jees, vaikka ikuisesti.

Vihreät ovat mielissään, kun turha lentomatkailu (lomat, työt) on jäissä ja ilmasto pelastuu sitä myötä. Mutta voidaan kuitenkin varmuuden vuoksi nostaa polttoaineiden verotusta, koska yksityisautoilu on myös saatanasta
 

1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu
Pirkanmaan koronanyrkkikin linjaa, että lasku on tasaantunut. Noh ihan varmasti tasaantuu kun ruvetaan pääsemään lähelle nollaa. Taitaa olla aika selvä linja, että oikeasti tarvitaan nolla päiviä ennen kuin missään päin suomea uskalletaan avata kunnolla yhteiskuntaa. Onko se sitten kesäkuu, heinäkuu vai elokuu niin se jää nähtäväksi.
Juu tää on kyllä hauskaa. Tossa kun on kourallinen tartuntoja, niin yllättäen lasku tasaantuu. Toki näistä saa aina hyviä klikki- /pelotteluotsikoita.
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sinäpä sen sanoit. Eräs tietämäni henkilö (asuu naapurissani eli pk-seudulla) ei ole viime vuoden maaliskuun jälkeen käynyt normaalissa ruokakaupassa vaan on korona-ajan alusta alkaen tilannut valitsemansa elintarvikkeet viikottain kotiovelleen. Kaupasta voi kuulemma saada koronan. Mutta Alkossa voi kuitenkin käydä normaalisti kun punaviini maistuu.

No, tämä kyseinen henkilö kerran hieman paheksuen ihmetteli minulle, miksi käyn kaupassa, miksen toimi samoin kuin hän kun niinkin voi tehdä ja se on hyväksi todettu? Siihenpä oli vaikea vastata mitään sivistynyttä joten enpä tainnut vastata oikein mitään vaan siirsin keskustelua eteenpäin. No, annetaan anteeksi sen verran että kyseessä on yli 60-vuotias naapurini joka on eläkkeellä. Hän ei myöskään ole yli vuoteen käynyt missään muualla vaan pääosin kököttänyt neljän seinän sisällä omissa oloissaan.

Eläkeläiseltä ilmeisesti unohtui, että kaikki eivät olisi voineet kököttää neljän sisällä samaan tapaan kuin hän.

Tuo on huvittavaa, että Alkoon kyllä voi mennä punaviiniä hakemaan.

Yhtä helvettiä on ihmisen elämä, kun yhteiskunta vaikeuttaa välttämättömien nautintoaineiden saamista kotiovelle. Henkensä kaupalla joutuu lähtemään ulos kotoaan ja suuntaamaan Alkoon.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Eläkeläiseltä ilmeisesti unohtui, että kaikki eivät olisi voineet kököttää neljän sisällä samaan tapaan kuin hän.

Tuo on huvittavaa, että Alkoon kyllä voi mennä punaviiniä hakemaan.
Sepä se. Muiden touhuja voi vapaasti moralisoida ja ihmetellä, mutta kuitenkin sitten siitä linjasta poiketaan kun alkoholia tekeekin itsellä mieli.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pirkanmaan koronanyrkkikin linjaa, että lasku on tasaantunut. Noh ihan varmasti tasaantuu kun ruvetaan pääsemään lähelle nollaa. Taitaa olla aika selvä linja, että oikeasti tarvitaan nolla päiviä ennen kuin missään päin suomea uskalletaan avata kunnolla yhteiskuntaa. Onko se sitten kesäkuu, heinäkuu vai elokuu niin se jää nähtäväksi.

Laskun voimakkuutta pitää mitata suhteellisena eikä absoluuttisena, koska absoluuttinen lasku tasaantuu aina loppua kohden. On Pirkanmaalla suhteellinenkin lasku osoittanut viime päivinä tasaantumista, kun R-luvun trendi on noussut lähelle yhtä. Mutta tätä on jatkunut vasta muutaman päivän, ja sitä ennen oli kaksi ja puoli viikkoa kovaa laskua. Sanoisin, että on aika lailla ennenaikaista sanoa, onko kyse tasaantumisesta, vai vain väliaikaisesta hidastumisesta.

Itse veikkaan, että yhteiskunta avataan täysin (rajaliikenne voi olla vielä poikkeus), kun seuraavat ehdot täyttyvät:

1. Ilmaantuvuusluku on koko maassa ollut pidempään (1-2 viikkoa) alle 25
2. Aikuisväestöstä on rokotettu kertaalleen 70%
3. Iäkkäimmät ja muuten korkean riskin henkilöt on rokotettu suurelta osin kahdesti

Tällä hetkellä veikkaan kohdan 1. täyttyvän kesäkuussa. Tuo 2. kohta täyttyy tällä vauhdilla heinäkuun alussa. Ja kohta 3 todennäköisesti myös joskus heinäkuussa, tai jo aiemminkin. Ja on syytä huomioida, että rajoituksia tullaan varmasti Exit-strategian mukaisesti helpottamaan alueellisesti jo aiemminkin.

En ota tässä nyt kantaa toimien järkevyyteen. Yllä oleva on vain veikkaukseni siitä, miten paluu normaaliin todennäköisesti menee. Mielipiteeni olen muodostanut viime aikoina mediassa esiintyneiden asiantuntijoiden ja päättäjien lausunnoista.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
1. Ilmaantuvuusluku on koko maassa ollut pidempään (1-2 viikkoa) alle 25

Tällä hetkellä veikkaan kohdan 1. täyttyvän kesäkuussa.

Kesäkuussa juhannuksen korvilla voidaan päästä alle 25/100 000 mutta menee kyllä heinäkuun puolelle jos se taso halutaan ensin ylläpitää viikko tai pari. Nythän taidetaan mennä vielä vähän päälle 50/100 000 tasolla ja laskee kovin hitaasti siitä
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Minulla ei ole mitään numeroita tai muutakaan faktaa tukenani, joten ihan mutulla mennään. Mutta näin mutuilisin, että kun rokotuksissa päästään tuonne 20-40 vuotiaisiin oikein kunnolla (kesäkuu), niin siitä tulee sellainen moukari, joka mörssää nuo ilmaantuvuusluvut ja muut relevantit mittarit ihan marginaaliin.
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vieläkään en keksi yhtään syytä, miksi ilmaantuntuvuusluku pitäisi saada noin matalalle. Tämän hetkinen(kään) taso ei aiheuta minkäänlaisia ongelmia kuolleiden määrässä tai sairaanhoidon kapasiteetissa.

Long covid- ja eroonkoronasta-hörhöt toki voivat jotain tukahdutusta ajaa, mutta tautihan ei tule maapallolta katoamaan aikoihin ja esimerkiksi matkailu tullaan avamaan niin nopeasti kuin mahdollista rokotetodistusten avulla laajasti. Neg. todistukset ovat niin kalliita, että ne lobataan kyllä nopeasti pois pelistä. Tämän jälkeen joitain tartuntoja tulee olemaan hamaan tulevaisuuteen (= niin kauan kun testien kanssa sekoillaan tähän malliin).
 

SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Noniin, viikko tullut täyteen Lukon mestaruusjuhlista jossa tuhannet ja tuhannet ihmiset ympäri terasseja, toria ja jäähallia halaili, lääppi ja kiehnäsi ilman mitään ajatusta koronasta. Shampanjapullot kiersi torilla ja kansa vietti karnevaalia. Pahimmat koronahysteerikot ympäri internetin pahamaisten palstojen oli eristämässä Raumaa koko muusta Suomesta ja oli valtavan mielipahan vallassa.

Olisko tossa nyt joku päivä joku yksittäinen uusi tartunta ollut Raumalla, muuten tainnut olla aika nollaa, mitä välillä noita eteen sattuessa on tilastoja katsellut.

Joko alkaisi riittää?
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kesäkuussa juhannuksen korvilla voidaan päästä alle 25/100 000 mutta menee kyllä heinäkuun puolelle jos se taso halutaan ensin ylläpitää viikko tai pari. Nythän taidetaan mennä vielä vähän päälle 50/100 000 tasolla ja laskee kovin hitaasti siitä

Juu. Meikäläisen virhe, kun en ottanut huomioon tuota mainitsemaani ehtoa. Oma laskuharjoitusmallini on ennustanut tuon täyttyvän vähän päivästä riippuen noin 10.-15.6., mutta nämä ryppäät heiluttavat kovastikin tuota.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En näe mitään tyhmää siinä, että itse maallikkona uskon HUSin infektiotautien ylilääkäri Asko Järvistä tai jotain muuta ammattilaista. Olen siinä uskossa, että heidän pitää olla kartalla missä mennään pandemian osalta ja jakaa tietoa sitten eteenpäin

Äläs nyt ole hölmö.

Asko Järvisen jutut voi olla erittäin päteviä ilman suodatinta, mutta kun ne kulkevat klikkiotsikkopaskamyllyn läpi ja niissä viljellään termejä kuten "voi", "saattaa", "on mahdollista, että", "on olemassa vähän tietoa, että" jne jne. niin kyllä fiksulla ihmisellä pitää soida kaikki kellot. Se asia ei ehkä sittenkään satavarmasti ole niin kuin otsikossa lukee.
 

topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Vieläkään en keksi yhtään syytä, miksi ilmaantuntuvuusluku pitäisi saada noin matalalle. Tämän hetkinen(kään) taso ei aiheuta minkäänlaisia ongelmia kuolleiden määrässä tai sairaanhoidon kapasiteetissa.

Long covid- ja eroonkoronasta-hörhöt toki voivat jotain tukahdutusta ajaa, mutta tautihan ei tule maapallolta katoamaan aikoihin ja esimerkiksi matkailu tullaan avamaan niin nopeasti kuin mahdollista rokotetodistusten avulla laajasti. Neg. todistukset ovat niin kalliita, että ne lobataan kyllä nopeasti pois pelistä. Tämän jälkeen joitain tartuntoja tulee olemaan hamaan tulevaisuuteen (= niin kauan kun testien kanssa sekoillaan tähän malliin).

Twitter yksi eroonkoronasta hörhö laittanut moneen paikkaan et miksi ei olisi pidetty tiukkoja rajoituksia vielä 2 viikkoa niin olisi saatu painettua tartunnat nollaan ja vietettyä vapaampi kesä.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Twitter yksi eroonkoronasta hörhö laittanut moneen paikkaan et miksi ei olisi pidetty tiukkoja rajoituksia vielä 2 viikkoa niin olisi saatu painettua tartunnat nollaan ja vietettyä vapaampi kesä.
En tiedä oliko tämä tapaus näitä, mutta tässä koronan aikanahan on ollut paljon näitä täydellisen shutdownin vaatijoita, jotka ovat aika hassuja. Heille ilmeisesti Suomen lainsäädäntö näyttäytyy ikään kuin jonkinlaisena karkkikauppana, missä voi käydä poimimassa mitä tahansa pussiin, mitä vain mieli sattuu tekemään.

Noh, onneksi se ei nyt ihan sillä tavalla kuitenkaan mene, vaan ihmisten vapauksien rajoittamiselle on olemassa kaikenlaisia järjestelmään sisälle rakennettuja jarruja. Ne takaavat sen, että perusteiden täytyy aina olla erityisen painavia, kun noihin vapauksiin kajotaan.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minulla ei ole mitään numeroita tai muutakaan faktaa tukenani, joten ihan mutulla mennään. Mutta näin mutuilisin, että kun rokotuksissa päästään tuonne 20-40 vuotiaisiin oikein kunnolla (kesäkuu), niin siitä tulee sellainen moukari, joka mörssää nuo ilmaantuvuusluvut ja muut relevantit mittarit ihan marginaaliin.

Samaa ennustan itsekin. Oikeastaan nykyinen kattavuuskin on sellainen, jonka pitäisi jo moukaroida nuo tartunnat alas, kunhan vastustuskyky vain ehtii muodostua kaikille.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Rauma on koko Suomen häpeäpilkku, jota koko Suomi paheksuu suuresti. Kohta perutaan kesä koko Satakunnasta ja eristetään koko Satakunta muusta Suomesta Wuhanin tyyliin.

Juu, onhan tuo surullista. Jotenkin kummasti veikkaan silti, että nämä mestaruusjuhlat eivät tuo koronalukuihin juuri mitään muutoksia siihen telakkaan verrattuna. Onnea vielä mestaruudesta tämänkin ketjun aktiiveille @Lugu63 lle, @Myyrä lle sekä muille lukkohenkisille! Antakaa palaa!
@SJK10 lainaan itseäni viikon takaa. Olihan tuo melko huvittavaa kyllä kun joka ikisessä raumalaisten juhlintaa sekä Lukon mestaruutta käsittelevässä uutisessa kommenttikentät ovat täynnä paheksuvia ja jeesustelevia kommentteja joissa haukutaan kaikki Lukko-fanit siksi että kehtaavat juhlia mestaruutta joka on varmaan yli 80% faneista elämän ensimmäinen vain siksi että on poikkeusaika ja olemme veitsenterällä. Ja oli siellä jotkut sankarit jopa viemässä mestaruutta pois "rangaistukseksi" koska ei valtioneuvoston ohjeita noudateta.

Lukko oli itse kuitenkin joukkue, joka koronankin suhteen vei kauden läpi esimerkillisen hienosti eristäytymisineen kaikkineen. Ei tainnut olla yhtään tapausta Virtaa lukuunottamatta koko kaudella joukkueessa, vai muistanko väärin?
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
THL päivitti linjauksiaan koronarokotteista: alle 65-vuotiaille ei anneta adenovirusrokotteita, Johnson & Johnsonia ei toistaiseksi rokotusohjelmaan

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedottaa, ettei alle 65-vuotias voi saada Suomessa adenovirusrokotetta koronatautia vastaan siinäkään tapauksessa, että hän haluaisi ottaa rokotusohjelmaan nyt kuuluvan Astra Zenecan rokotteen.

"Näin on linjattu siksi, että adenovirusvektorirokotteen antaminen alle 65-vuotiaille ei ole Suomen nykyisessä epidemiatilanteessa lääketieteellisesti perusteltua. Heillä Astra Zenecan rokotteeseen liittyvän hyvin harvinaisen hyytymishäiriön riski on suurempi kuin tätä vanhemmilla”, kertoo ylilääkäri Hanna Nohynek laitoksen tiedotteessa.

EU:ssa myyntiluvan saanut Johnson & Johnsonin koronarokote on Astra Zenecan rokotteen tapaan adenovirusvektorirokote. Sitä ei toistaiseksi oteta Suomen rokotusohjelmaan.

THL perustelee päätöstä sillä, että Johnson & Johnsonin valmistetta annettaisiin vain yli 65-vuotiaille ja valtaosa tästä ikäryhmästä on jo saanut rokotuksen.

HS 18.5.2021

""Näin on linjattu siksi, että adenovirusvektorirokotteen antaminen alle 65-vuotiaille ei ole Suomen nykyisessä epidemiatilanteessa lääketieteellisesti perusteltua"

On varmasti turha toivo edes unelmoida, että joku kysyisi miten Suomen nykyisellä epidemiatilanteella perustellaan äärettömän rankasti perusoikeuksia loukkaavat koronarajoitukset?

Aivan uskomaton lausunto edes lähes täysipäiseltä pitämältäni Nohynekilta. Ei ole todellista. Absurdia.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
@SJK10

Lukko oli itse kuitenkin joukkue, joka koronankin suhteen vei kauden läpi esimerkillisen hienosti eristäytymisineen kaikkineen. Ei tainnut olla yhtään tapausta Virtaa lukuunottamatta koko kaudella joukkueessa, vai muistanko väärin?
Eht-turneelta taisi Lukas Klok saada. Vili Saarijärvi oli myös pitkään sivussa sen jälkeen mutta oliko sitten vain karanteenia. Näin nämä unohtuu kaiken ilon keskellä.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Eht-turneelta taisi Lukas Klok saada. Vili Saarijärvi oli myös pitkään sivussa sen jälkeen mutta oliko sitten vain karanteenia. Näin nämä unohtuu kaiken ilon keskellä.
Katsos, niin olikin. Nekin olivat kuitenkin EHT:n "ansiota", ei siis Lukon piikkiin nuokaan.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olihan tuo melko huvittavaa kyllä...
Eikös tuosta julkeasta juhlimisesta mahda olla vasta noin viikon päivät aikaa? Vielä viikko ja paheksuvat jeesustelijat tulevat housuihinsa huutaen "mitäs minä sanoin", silloin meinaan räjähtää koronapommi ja nämä veitsenterältä livenneet juhlijat tulevat katkerasti katumaan vastuutonta pippaloimistaan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös