Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

  • 1 261 837
  • 10 614

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Muutamia poimintoja kirjoituksesta:

Sosiaali- ja terveysministeriön sekä koko hallituksen odotetaan käsittelevän rokotuskysymyksiä tällä viikolla.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan mahdolliseen alueelliseen painotukseen olisi yksinkertaisinta käyttää Astra Zenecan ja Modernan rokotteita.

THL:n mukaan yksinkertaisinta olisi toteuttaa mahdollinen alueellinen painotus kertaluonteisesti yksittäisinä rokote-erinä ja vasta sitten, kun ikääntyneiden ja riskiryhmiin kuuluvien rokottaminen on pääosin toteutunut.

F

Flonaldo

Jotenkin tästä tunnutaan tekevän taas hirveän vaikeaa.

Tässä tulee Suomeen n. 200 000 rokoteannosta viikossa. Tähän astisella mallilla pk-seudulle tulisi siitä n. 40 000 annosta viikossa - jos sitäkään.

Laitetaan pk-seudulle 80 000 annosta ja Turulle ja Tampereelle vaikka +25 % aiempaan jakosuhteeseen nähden. Kaikki muut alueet sitten jakavat jäljelle jäävän satkun vanhaan tapaan.

Pk-seudulla edetään ihan samalla prioriteettijärjestyksellä kuin muutenkin. Lisäannosten seurauksena sitten vain rokotukset etenevät nopeammin. Reilu kuukausi tällä jaolla riittänee jo.

Aina löytyy joku yhdentekevä detalji, mihin voisi takertua. Vaikka nyt se yksi yksittäinen riskiryhmäläinen, ei-etätöihin kykenevä, Nurmijärveltä Stadissa töissä käyvä. Tai se että Jyväskylässä oli joskus kuukausia sitten nippu lisätartuntoja. Yhdelläkään näistä ei ole ison kuvan kannalta mitään merkitystä.

Jos tuollaista painotusta halutaan tehdä, pitää sen olla niin yksinkertainen malli kuin mahdollista - tai siitä ei tule mitään, tai se tapahtuu joskus lokakuussa.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
FARSSI

Itse ainakin tuolla omalla kirjoituksellani pohdin käytännön toteutusta puhtaasti mielenkiinnosta. Pahoin pelkään, että tästä(kin) onnistutaan rakentamaan monimutkainen himmeli. Kylläkai ne pahimmat epidemia-alueetkin pitää silti jollain kaavalla määritellä ja samoin olla suunnitelma kuinka toimitaan siinä vaiheessa kun nuo alueelliset tartuntamäärät elävät.

Ja korostan vielä, että kannatan itsekin alueellista painotusta siitäkin huolimatta vaikka itse asun alueella, joka kyseisessä mallissa jäisi "häviäjäksi".
 
F

Flonaldo

Kylläkai ne pahimmat epidemia-alueetkin pitää silti jollain kaavalla määritellä ja samoin olla suunnitelma kuinka toimitaan siinä vaiheessa kun nuo alueelliset tartuntamäärät elävät.
Minun kaavaehdotukseni oli siis pk-seutu +100 %, Tre/Tku + 25 % :)

Jos nyt sitten ruvetaan monimutkaistamaan, voidaan katsoa vaikka esiintyvyys v2021 ajalta. Sillä mallilla vaan painotus muuttuu vielä enemmän, ja iso osa alueista ei saa käytännössä ollenkaan enää rokotteita. Rokotteiden keskeyttäminen kokonaan ei mielestäni taas ole tarkoituksenmukaista. Ihmisten suhtautuminen on hyvin erilainen: hitaasti liikkuva jono vs. jono puretaan ja laitetaan lappu luukulle.

Kuukauden-parin aikavälillä ei alueellisissa esiintyvyyksissä tapahdu mitään sellaisia muutoksia, että ne asiaan vaikuttaisivat.
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

New Yorkissa homma etenee. Toivottavasti myös täällä saatavuus paranisi. Johnsoneita alkaa tulla 19.4 eteenpäin EU-alueelle.

e.

Nyt alkaa saamaan hallitus ja THL melko kovaa painetta, kun Hesarin pääkirjoituksessa käytännössä teilataan THL ja Tervahuhta. Aivan oikein.
 
Viimeksi muokattu:

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
F

Flonaldo

New Yorkissa homma etenee. Toivottavasti myös täällä saatavuus paranisi. Johnsoneita alkaa tulla 19.4 eteenpäin EU-alueelle.
Taitaa kertoa myös aika paljon rokotehalukkuudesta. Osavaltiossa on tänään "vasta" 30 % saanut yhden annoksen ja 17 % kaksi annosta. Tästä huolimatta jo neljän viikon ajan päivittäisten rokotusten määrän trendikäyrä on näyttänyt alaspäin. Ei siis kovinkaan suurta ole into ollut, vieläpä sinisistä sinisimmässä demokraatti-osavaltiossa.

Israelissahan mentiin riskiryhmät yhdessä humauksessa läpi. Briteissä taas jo kohta 50 % koko väestöstä on saanut yhden annoksen, eivätkä rokotukset ole silti vielä auki alle 50-vuotiaille. Sanoisin siis, että jenkeissä jo tässä vaiheessa kolmekymppisille ja viikon päästä kaikille rokotusten avaaminen kielii kyllä ikävämmästäkin signaalista.
 
jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Näin alkaa ääni muuttua kellossa Tervahuhdalla. Nyt ne rokotteet pitäisikin saada Stadiin asap seuraavasta erästä.
Miksei muuten iäkkäiden ja riskiryhmäläisten rokotuksia voida myös painottaa pahimmille alueille? Koko ajan puhutaan, että painotetaan kunhan heidät on rokotettu. Eivätkö nämä kuitenkin ole juuri niitä henkilöitä, jotka pahimmilla riskialueilla pitäisi äkkiä rokottaa.

Tästä Ylen jutusta saa muuten melkein päinvastaisen kuvan Tervahuhdan ajatuksista, pääviestinä "Alueellinen painottaminen on mahdollista vasta kun rokotteita on käytössä selvästi enemmän kuin nyt". Johtuuko sitten eri medioista, molemmat jutut kuitenkin tältä illalta ja mitä ilmeisemmin samoja kysymyksiä kysytty.

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Miksei muuten iäkkäiden ja riskiryhmäläisten rokotuksia voida myös painottaa pahimmille alueille? Koko ajan puhutaan, että painotetaan kunhan heidät on rokotettu. Eivätkö nämä kuitenkin ole juuri niitä henkilöitä, jotka pahimmilla riskialueilla pitäisi äkkiä rokottaa.

Niinpä. Lehdessäkin oli jokin aika sitten juttu kuinka 80-vuotias erakko kymmenien kilometrien päästä lähimmästä naapurista hankkiutui rokotettavaksi. Jutun pointti oli siinä, kuinka hankalaa tällaisen erakon on hankkiutua rokotettavaksi, mutta itse ihmettelin, että miksi tällainen syrjässä asuva erakko on etunenässä rokotteita edes saamassa, vaikka olisi satavuotias?

Paljon todennäköisemmin lähtötilanteessa korona tuottaa vakavia terveysvaikeuksia 30-vuotiaalle helsinkiläiselle kuin tälle erakolle yksinkertaisesti siitä syystä, että on äärimmäisen epätodennäköistä, että ko. erakko koskaan sitä koronaa tulee saamaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mojo

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ehdottomasti paukkuja alueille, joissa tartuntoja on eniten. Aivan kamalalta kuulostaa vaikka tätä A-studiota katsella, jossa ihmiset selittää, että joka puolelle pitää jakaa noita samoissa mitoin. Älytön ajatus, että jokainen korpisuomen peräkylä täytyy laittaa pääkaupunkiseudun kanssa samalle viivalle.
 
F

Flonaldo

Miksei muuten iäkkäiden ja riskiryhmäläisten rokotuksia voida myös painottaa pahimmille alueille? Koko ajan puhutaan, että painotetaan kunhan heidät on rokotettu. Eivätkö nämä kuitenkin ole juuri niitä henkilöitä, jotka pahimmilla riskialueilla pitäisi äkkiä rokottaa.
Tämä oli KRAR:n ehdotus 17.3. kokouksessaan. Asiantuntijaryhmän mielestä toimiin olisi pitänyt ryhtyä heti, jolloin niillä on mahdollisimman suuri vaikuttavuus.

Tämä vasta riskiryhmien jälkeen on sitten Marinin ja Tervahaudan päätös, minkä perustelu on suurinpiirtein "näin se vaan nyt on". (Ok, ei haluta perua vanhoja lupauksia jne.)
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ehdottomasti paukkuja alueille, joissa tartuntoja on eniten. Aivan kamalalta kuulostaa vaikka tätä A-studiota katsella, jossa ihmiset selittää, että joka puolelle pitää jakaa noita samoissa mitoin. Älytön ajatus, että jokainen korpisuomen peräkylä täytyy laittaa pääkaupunkiseudun kanssa samalle viivalle.

Tämä Jyväskylän lääkärijanari teki itsestään ainakin aivan pellen kommentillaan. Kaverin mielestä 20% pudotus sairaalahoidossa ei ole ollenkaan merkittävä.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sivusilmällä vilkaisin hetken aikaa A-studiota. Siellä kerrottiin, ettei rokotteiden jakamisen alueellisiin painotuksiin voi tehdä muutoksia, koska eri sairaanhoitopiireille on jo monta viikkoa etukäteen luvattu montako annosta rokotteita on milloinkin tulossa. Jos se on tosiaan tuosta kiinni, niin ei luulisi olevan iso ongelma. Onhan arvioitu, että liikkumisrajoituksilla olisi samaa suuruusluokkaa oleva vaikutus kuin rokotteiden kohdentamisella, ja liikkumisrajoituksia on nyt ajettu läpi "aivan välttämättömänä" toimena, maksoi mitä maksoi. Niin varmaan sairaanhoitopiiritkin selviäisivät näin välttämättömän kriittisestä tilanteesta, vaikka ampullit tulisivatkin vasta viikkoa tai kahta myöhemmin. Tästä aiheutuva harmi vaikuttaa aika pieneltä negatiiviselta vaikutukselta verrattuna liikkumisrajoitusten aiheuttamiin negatiivisiin vaikutuksiin yhteiskunnalle.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Minä olen sitä mieltä että voidaan painottaa kyllä, mutta tämä nykyinen järjestys on hyvä. Eli iäkkäät ja riskiryhmät ensin ja ryhmien sisällä voidaan tehdä alueellista painotusta mutta ei niin että painottamalla toisessa paikassa rokotetaan jo perustervettä väestöä ja toisessa mennään vaivoin riskiryhmä 1:ssä.

Toki tän hetken niukkuudella turha tuosta mitään nopeaa apua on odottaa. Ja olisi tosiaan hyvä tietää millaisella himmelillä se jako olisi tarkoitus tehdä ja millä aikavälillä sitä painotusta olisi mahdollista muuttaa jos tilanne sitä vaatii, vai reagoiko tuo himmeli niin hitaasti että se muutos tapahtuu aina vähintään kuukausi myöhässä.

Ja eihän tämä ole mikään vaihtoehto muille rajoituksille, tää etenee ihan liian hitaasti siihen nähden.
 
Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sivusilmällä vilkaisin hetken aikaa A-studiota. Siellä kerrottiin, ettei rokotteiden jakamisen alueellisiin painotuksiin voi tehdä muutoksia, koska eri sairaanhoitopiireille on jo monta viikkoa etukäteen luvattu montako annosta rokotteita on milloinkin tulossa. Jos se on tosiaan tuosta kiinni, niin ei luulisi olevan iso ongelma.
Tämä ongelma oli tuon Pfizerin rokotteen kanssa. Pfizer jakaa rokotteensa itse suoraan sairaaloihin/terveysasemille eri kaupunkeihin mitä heille on ilmoitettu. Nämä ilmoitukset tehdään kolme viikkoa etukäteen, joten sen takia tuossa sitten viivettä on. Astrazeneca kuulemma taasen tulee suoraan keskusvarastoon, josta lähtee jakoon, joten sen kanssa tuo rokotteiden kohdentaminen onnistuisi varmasti suhteellisen ripeälläkin aikataululla, jos näin haluttaisiin tehdä.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Jos siltarumpupolitiikan (vieläpä jopa niihin alkuperäisiin siltarumpuihin verrattuna erittäin epäselvin havaittavin hyödyin) jättää huomiotta, niin eihän sitä pysty keksimään oikein yhtään syytä sille miksi rokotteita ei keskitettäisi ongelma-alueilla kun riskiryhmät on saatu rokotettua. Yleensäkin fiksuinta antaa lääkettä ensin sitä tarvitseville ja myöhemmin vähemmän tarvitseville, vaikkei tässä nyt ihan olekaan kyse vaatimuksesta saada jaettua insuliinipiikit ja kierukat kaikelle kansalle tasan reiluuden vuoksi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mojo

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Erinomainen uutinen siltä kantilta, jos loppuvuodesta tai ensi vuonna joudutaan uudelle kierrokselle varianttien myötä, samanlaista saatavuusongelmaa, kuin nyt ei pitäisi tulla.

Näin sinänsä ymmärrän, että maaseudun lääkärit ajavat omaa etuaan julkisuudessa. Melkoinen kohuhan siitä paikallisesti tulisi, jos Joku Punkalaitumen tai Puolangan ylilääkäri vapaaehtoisesti olisi omilta potilailtaan piikkejä "riistämässä".

Näin yleisesti toivoisin silti, että järki otettaisiin käteen. Joka-ikisen suomalaisen etu on, että maan talous saadaan mahdollisimman pian rullaamaan. Nyt kun yli 70-vuotiaat ja vakavavimmin sairaat ovat piakkoin kaikki saaneet rokotteensa, pitäisi olla päivänselvää, että työikäisten rokotukset aloitetaan sieltä, missä epidemia riehuu, eikä perämetsistä, missä koko pandemian aikana ollut ihan kourallinen tartuntoja, jos sitäkään.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suosikkijoukkue
KK
Kun kerran Lapissa on niin hyvä tilanne, että ravintolat voivat olla auki niin sieltä ja niistä parista muusta maakunnasta voi helposti ohjata rokotteet pahimpiin tautipesäkkeisiin. Muuten alkaa mennä usko, koko paskaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös