Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 993 866
  • 81 131
Suosikkijoukkue
IFK
Siis nykyisessä tartuntatautilaissakin on jo kohta, jossa mahdollisestaan pakollisen terveystarkastuksen tekeminen, jos se on yleisvaarallisen taudin leviämisen estämiseksi välttämätöntä . Monien oikeusasiantuntijoiden mukaan lakimuutosta pakollisten testien määräämiseen ei edes nykyisellä lainsäädännöllä tarvittaisi. Tuskinpa lain täsmentämisessäkään perustuslakiongelmaan törmättäisiin, jos valmistelu vain tehtäisiin riittävän huolella ja lakiteksti saataisiin sitä kautta perustuslaillisesti hyväksyttävissä olevaan muotoon.

Kyllä, nykyisessäkin Tartuntatautilaissa on kohta, joka mahdollistaa jopa pakollisen testaamiseen. STM on luvannut kunnille rahoituksenkin testaamiseen, mutta kunnat eivät ole siihen ryhtyneet, eikä AVI ole heitä siihen velvoittaneet, vaikka se lain mukaan on heidän tehtävänsä. Tämä taas johtuu siitä, että nykyinen laki on kirjoitettu muotoon 'AVI voi päättää' eli laki ei pakota AVI:a toimimaan.

Sinä voit olla sitä mieltä, että ongelmia ei olisi, mutta Perustuslakivaliokunnan mielestä oli. Kyse oli siitä, että ehdotuksen tiedettiin jo valmisteluvaiheessa olevan ristiriitainen perusoikeuksien kanssa, ja tuota ongelmaa yritettiin kiertää kirjoittamalla se laki muotoon, joka ei Perustuslakivaliokunnalle kelvannut. Eli tuota ehdotusta ei voi kirjoittaa muotoon, joka ei ole ristiriidassa perusoikeuksien kanssa.
 

Aamuetana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Taitaa jäädä 8.3 alkava hiihtoloma välistä. Tarkoitus oli mennä 8-11 päivä Leville. Onkohan tullut virallista tietoa ettei saisi mennä, ainakaan itse en vielä huomannut?
Ei liikkumista ole rajoitettu eikä varmaan koskaan rajoitetakaan. Ruokapaikat ja pubit kiinni. Muuten tuskin vaikuttaa hiihtolomaasi uudet rajoitukset millään tavalla.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Itse yritän ajatella tätä vähän kuin investointina. Jos sulku toimii, ja millään laiminlyönneillä ei aiheuteta suuria ryppäitä, tartuntatilanne helpottaa jo tuossa ajassa. Ja jos se helpottaa riittävästi, niin seurauksena on huomattavasti parempi tilanne ja mahdollisuus rajoitusten purkamiseen.

Itseä tympii ja huolestuttaa se että tämän hallituksen kanssa on jo nähty nämä "väliaikaiset" toimet. On helpompi rajoittaa kaikkea kuin huolella valmistella sitä exit-planiä. Jaksan kyllä kk suuremmilla rajoituksilla (esim. tän päivän ilmoitetut eivät oikeastaan edes koske itseäni, paitsi ravintolat), mutta näitä "väliaikaisia" rajoituksia on ollut voimassa jo Marraskuusta asti enkä valitettavasti usko että tämä rajoitus on poikkeus siinä että olisi vaan 3 viikkoa voimassa.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Minusta esimerkiksi @Sistis on selittänyt hyvin mitä tapahtuisi mikäli rajat saataisiin kiinni. Hänen laskuista pystyy hyvin päättelemään että pelkästään rajoja tilkitsemällä, muutos parempaan voisi tapahtua yllättävän nopeasti. Nyt ei laiteta kuitenkaan rajoja säppiin, mutta rajoitetaan voimakkaasti näitä muita asioita. Ilman mitään laskutoimitusta uskallan väittää että nyt nähdään käänne parempaan entistä nopeammin. Siihen kun lisätään että tilanne maailmalla on nopeasti menossa parempaan suuntaan, Ruotsista ei tule juurikaan ketään. Venäjän tilanne paranee. Jäljelle jää ainoastaan Viro, joka todennäköisesti lähtee rajoittamaan myös. Lopputuloksena voi siis olla että tilanne tässä ympärillä on selvästi parempi, ja siihen lisää että oma tilanne on parempi niin kokonaisuutena ollaan todnäk hyvissä asemissa.

Eihän tämä taistelu lopu tähän, mutta näin fiilis pohjalta sanoisin että kyllä me nyt mennään kohti maaliviivaa. Vähän pitäisi jaksaa kuitenkin. Tsemppiä kaikille.

Nuo @Sistis laskelmat ovat aivan yhtä päteviä koskemaan kotimaisiakin tartuntoja. Ainoa ero on, että rajoilta tartuntoja on löydetty n. 15/vrk kun niitä maan sisällä on n. 500/vrk.
Eli näissä kotoperäisissä tartunnoissa on aivan eri suuruusluokkaa oleva mahdollisuus tartuntojen vähentämiselle.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Nuo @Sistis laskelmat ovat aivan yhtä päteviä koskemaan kotimaisiakin tartuntoja. Ainoa ero on, että rajoilta tartuntoja on löydetty n. 15/vrk kun niitä maan sisällä on n. 500/vrk.
Eli näissä kotoperäisissä tartunnoissa on aivan eri suuruusluokkaa oleva mahdollisuus tartuntojen vähentämiselle.
Niin siis meinaat että se on pahempi asia kun tartunnat pyörii perheen sisäisesti vaikka kaikki ovat karanteenissa, kuin se että Ulkomaalainen raksamies levittää sen ympäriinsä josta ne sitten menee noihin perheisiin leviämään. Ok.
 

Carlos

Jäsen
Ei mulla muuta tässä, mutta nuorison mielenterveys on ihan oikeasti jo nyt tosi pahasti helisemässä maailmanmenon kanssa, ihan sama miten hyvät kotiolot on tai ei ole. Tietty huonot kotiolot vaan pahentaa tilannetta moninkertaisesti.

Nyt sitten niille sanotaan että "JAAAA nyt sitten pikku urpot ootte TAAS seuraavat 3 täyttä viikkoa täysin omassa makuuhuoneessanne, opettaja laittaa n. kerran päivässä uudet tehtävät jos jaksaa - jos on kysyttävää vaikka niistä atomifysiikan tehtävistä niin aloittakaa kotona olevista aikuisista, nehän vaan istuu siellä teidän kanssa nyt. LIIKUNTA on muuten vittu kielletty kokonaan mutta ikkunasta saa katsoa ulos sitä sumuista maisemaa, toki omaa harkintaa käyttäen, mutta ootte te niin vitun laiska sukupolvi ettette te muutenkaan tee muuta kuin makaa. Katotaan sit loppuuko tää tästä joskus, vai pitääkö teidät kaikki pakastaa niin ootte pois näkyvistä, ärsyttäviä kun ootte pohjimmiltanne kaikki. Tack och hej. Ainiin, muistakaa hei OPERAATIO LOPPUKURI!"

Nuoria ruumiita tulee satavarmasti - mutta niin kovin sopivaa että ne eivät näy koronatilastoissa.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Näin pitäisi mennä, samoin toisenasteen opiskelijoiden paluu lähiopiskeluun perutaan? Kertoo sopivasti kaikesta sekavuudesta. En voinut käsittää näitä Uudenmaan koronanyrkin lievennyspäätöksiä muutenkaan, kun tilanne alkaa olla oikeasti huolestuttava kyseisellä alueella. Sen kuuluisan paskan lävähtäminen tuulettimeen on hyvin lähellä, joten ilolla otan vastaan etupainotteiset ja valtiojohtoiset kovatkin hetkelliset rajoitukset.
Täällä ollaan oltu veitsenterällä toista vuotta ja koronanyrkin päätökset olivat tasa-arvon ja henkisen hyvinvoinnin kannalta ainoat oikeat. Ihan täyttä paskaa osoitella sormella tänne päin, mitäpä jos vaan keskitettäisiin ne rokotukset ensin tänne ja katsottaisiin mitä tapahtuu?
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Itsekin olen ehdottomasti sitä mieltä että johtamisen ja päätöksenteon on aina oltava ennakoivaa, mutta tätä tulevaa sulkua en osaa enää ennakoivana pitää, vaan lähinnä reagointina siihen että joudutaan omia virheitä paikkailemaan, kun viimeisen vuoden aikana on jätetty tekemättä asioita ennakoivasti. Omalla alalla puhutaan tulipalojen sammuttamisesta, ja mikäli johtaminen siihen menee, niin sitä saa sitten tehdä hamaan tappiin ja lopputulos ei ole kovin hyvä.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Poikkeusolot ovat nyt päättäjien papereissa jokin varma ratkaisu. Mika Salmisenkin mukaan aika tämän hetken ja poikkeusolojen alkamisen välillä on riski. Sen jälkeen ei enää mitään huolta.

Ihmeen luottavaisia tuolla ollaan siihen, että ravintolat ovat se kaiken pahan alku ja juuri ja pelkästään sulkemalla ne, saadaan tartunnat nollille. No hienoa jos näin olisi, mutta epäilenpä...

Toisaalta käsi ylös, jos joku uskoo siihen, että poikkeusolot kestävät kolme viikkoa. Voi olla aika varma, että kahden viikon jälkeen tuota aikaa jo jatketaan. ja sitten taas jatketaan. Ja seuraavaksi jatketaan... Jännittää vaan, että jatketaanko touko- vai kesäkuulle asti.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ei liikkumista ole rajoitettu eikä varmaan koskaan rajoitetakaan. Ruokapaikat ja pubit kiinni. Muuten tuskin vaikuttaa hiihtolomaasi uudet rajoitukset millään tavalla.
Nimenomaan näin. Itsellä lähtö 5.3. ja tämän päiväisen tiedotustilaisuuden anti vähän jännitti. Tiekkarin jälkeen uskalsin maksaa loppumatkan, eräpäiväkin olisi huomenna ollut jo, ja pitäs varmaan hissiliputkin hankkia laskupäiville. No, ne ehtii hyvin edellisenä päivänä vasta.

Ja jos kävisi niin, ettei nämä aamuiset linjaukset kestä viikkoakaan, niin vetäkää v..tu päähän siellä hallituksessa. Vaikka kaikki viis ja Kiuru päälle.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Poikkeusolot ovat nyt päättäjien papereissa jokin varma ratkaisu. Mika Salmisenkin mukaan aika tämän hetken ja poikkeusolojen alkamisen välillä on riski. Sen jälkeen ei enää mitään huolta.

Ihmeen luottavaisia tuolla ollaan siihen, että ravintolat ovat se kaiken pahan alku ja juuri ja pelkästään sulkemalla ne, saadaan tartunnat nollille. No hienoa jos näin olisi, mutta epäilenpä...

Toisaalta käsi ylös, jos joku uskoo siihen, että poikkeusolot kestävät kolme viikkoa. Voi olla aika varma, että kahden viikon jälkeen tuota aikaa jo jatketaan. ja sitten taas jatketaan. Ja seuraavaksi jatketaan... Jännittää vaan, että jatketaanko touko- vai kesäkuulle asti.

Jep, itse olen skeptinen, että poikkeusolot jäävät tuohon kolmeen viikkoon. No ei nuo itseäni suoranaisesti koske, kun normi arki on kotona möllöttämistä ja pari kertaa viikossa käy kaupassa. Välillisesti haittaa on syntynyt, kun yrittää töitä löytää ja kaikilla aloilla menee huonosti, niin ei paljoa rekrytoida. Toivottavasti tartunnat lähtevät laskuun ja saadaan niitä rokotteita, niin päästään tästä paskasta viimeinkin eroon.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nuoria ruumiita tulee satavarmasti

Tämä on jumalan tosi mitä eivät kauhukuvia maalailevat ja pelolla johtavat panikoijaproffat myönnä.

Satavarmasti.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Niin siis meinaat että se on pahempi asia kun tartunnat pyörii perheen sisäisesti vaikka kaikki ovat karanteenissa, kuin se että Ulkomaalainen raksamies levittää sen ympäriinsä josta ne sitten menee noihin perheisiin leviämään. Ok.

Tä?
Päin helvettiä tulkittu. Minusta on ihan yhtä paha, että kiltti perheenisä tuo työpaikaltaan viruksen, jonka tartuttaa vaimoonsa, vs ulkolainen duunari tuo sen työpaikalleen, jossa tartuttaa jonkun muun. Tartunnat on minulle aivan saman arvoisia. Oleellista on se, että rajat totaalisesti sulkemalla meillä on mahdollisuus torjua n. 15 tartuntaa/vrk. Samassa taloudessa asuvien tartuntoja on karkeasti 100/vrk eli on paljon suurempi potentionaali rajata tartuntojen määrä keksimällä keino, jolla rajattaisiin samassa taloudessa saatujen tartuntojen määrää vs rajojen sulkeminen. Rajoja ei saada suljettua lainsäädännöllisten esteiden vuoksi, eikä samassa taloudessa asuvien tartuntoja eristämättä heitä toisistaan.

Aivan samalla tavalla kuin raksamies tartuttaa toisia, tartuttaa myös se perheen äiti lähikontaktissa ympärillä olijoita ennen kuin tartunta on diaknosoitu ja karenssit asetettu.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Vaikka kuinka jankutat tuota käskyttämistä, niin se ei muutu miksikään, ettei hallituksella ole mitään käskyvaltaa AVI:n nähden:

10 § (23.1.2015/30)
Toimialaohjaus


"Aluehallintovirastojen toimintaa ohjaavat omilla toimialoillaan oikeusministeriö, sisäministeriö, valtiovarainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, ympäristöministeriö sekä se keskushallinnon virasto, jonka tehtäväksi ohjaus on erikseen säädetty tai määrätty (toimialaohjaus). Valtiovarainministeriö huolehtii viraston yhteisiä toimintoja ja muita viraston yhtenäisen toiminnan kannalta tarpeellisia toimenpiteitä koskevasta toimialaohjauksesta.

Aluehallintovirastojen toimialaohjauksen menettelytavoista voidaan säätää valtioneuvoston asetuksella."

Jos olet aivan varma siitä että tuolainen käskyttäminen on lainvoimainen toimintatapa, niin esitä mulle se lakipykälä, joka sen mahdollistaa. Sun jankuttaminen ei sitä tee.
Et tunnu oikeasti ymmärtävän mistä puhut.

MIstäs se hallitus koostuu?
No ministereistä ja mitäs ministerit sitten johtavat?
No ministeriöitä eli vastuu on hallituksella, tämä löytyy ihan perustuslain pykälästä 68

"68 § Ministeriöt
Valtioneuvostossa on tarvittava määrä ministeriöitä. Kukin ministeriö vastaa toimialallaan valtioneuvostolle kuuluvien asioiden valmistelusta ja hallinnon asianmukaisesta toiminnasta.
Ministeriön päällikkönä on ministeri.."


Eli jos ministeriön päällikkönä on ministeri, joka on hallituksen jäsen niin eikö hallitus ole vastuussa siitä kuinka he käskevät heidän alaisuudessa toimivia virkamiehiä?

Jos virkamies itse tekee päätöksen hän on siitä itse virkavastuulla vastuussa jos ministeriö eli toisin sanoen halllitus käskee vaikka sen asetuksen tai millä tavalla tahansa niin vastuu on ministeriöllä/ministerillä.
Tätä hallitus ei ole tehnyt, joten vika on hallituksen, joka ei uskalla ottaa poliittista vastuuta jos joku uskaltaisi nostaa asiasta metelin. Tämä kertoo hallituksen kyvyttömyydestä kantaa vastuuta tehdään vain niitä asioita, jotka on kivoja ja helppoja.

Ihan sama asia kuin muissakin paikoissa jos esimiehen pitää ottaa vastuu jos tehdään jotain poikkeuksellista. Sitä ei voida vaatia pelkästään sieltä "suorittavalta" portaalta.


Tässä on niitä vaikutuksia, jotka tulevat maksamaan enemmän kuin suluista saadut hyödyt jos rajojen läpi tulevia tartuntoja ei saada kuriin.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Toki, mutta kyllä se on oleellisesti pienempi paha kuin nämä mainitsemani muut ryppäät.

Meneekö siis lounaspaikatkin (ns. työpaikkaravintolat) kiinni? Viime keväänähän ne sentää sai olla koko ajan auki.
Menee mun käsittääkseni niin, että take awayta saa myydä, mutta ravintoloissa ei saa ruokailla.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Et tunnu oikeasti ymmärtävän mistä puhut.

Osittain totta. Olen erittäin vakuuttunut siitä, että sinä et tiedä mistä puhut.
Mikä luonnollisesti johtaa siihen, että minun on vaikea ymärtää.

Kunhan esität sen lain, minkä nojalla hallituksella on oikeutus käskyttää AVI:a niin jatketaan.

Sitä odotellessa:

Over and out
 

nataS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ei mulla muuta tässä, mutta nuorison mielenterveys on ihan oikeasti jo nyt tosi pahasti helisemässä maailmanmenon kanssa, ihan sama miten hyvät kotiolot on tai ei ole. Tietty huonot kotiolot vaan pahentaa tilannetta moninkertaisesti.

Nyt sitten niille sanotaan että "JAAAA nyt sitten pikku urpot ootte TAAS seuraavat 3 täyttä viikkoa täysin omassa makuuhuoneessanne, opettaja laittaa n. kerran päivässä uudet tehtävät jos jaksaa - jos on kysyttävää vaikka niistä atomifysiikan tehtävistä niin aloittakaa kotona olevista aikuisista, nehän vaan istuu siellä teidän kanssa nyt. LIIKUNTA on muuten vittu kielletty kokonaan mutta ikkunasta saa katsoa ulos sitä sumuista maisemaa, toki omaa harkintaa käyttäen, mutta ootte te niin vitun laiska sukupolvi ettette te muutenkaan tee muuta kuin makaa. Katotaan sit loppuuko tää tästä joskus, vai pitääkö teidät kaikki pakastaa niin ootte pois näkyvistä, ärsyttäviä kun ootte pohjimmiltanne kaikki. Tack och hej. Ainiin, muistakaa hei OPERAATIO LOPPUKURI!"

Nuoria ruumiita tulee satavarmasti - mutta niin kovin sopivaa että ne eivät näy koronatilastoissa.

Kyllähän monelle nuorelle nämä rajoitukset ovat aika tavalla katastrofi, etenkin kun erilaisia rajoitustoimenpiteitä on jatkunut jo näin pitkään ja nyt taas palataan samaan kuin viime keväänä. Oma poikani esim. opiskelee ammattioppilaitoksessa ja etäopiskelujaksot siellä ovat olleet hänen kannaltaan lähinnä vapaata, jolloin ei tehdä mitään. Kun myös harrastukset ovat keskeytyksissä, niin myöskään iltaisin ei tehdä mitään järkevää. Sen sijaan, että oltaisiin koulussa ja harrastuksissa, liehutaan kavereiden kanssa pitkin kaupunkia ja syljeskellään ja potkitaan kaupan seiniä. Muu aika ollaan nenä kiinni tietokoneen ruudussa jotain peliä pelaten. Kaikki järkevä tekeminen lakkaa ja silti ihmiskontakteja tulee ihan niin kuin aiemmin, kun kavereiden kanssa joka tapauksessa hillutaan kaupungilla ja ihmisjoukoissa liikutaan. Tartunnat eivät siis esty, vaan ainoa estyvä asia on kaikki hyödyllinen ja järkevä tekeminen.

Edit: kirjoitusvirheitä
 
Viimeksi muokattu:

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Osittain totta. Olen erittäin vakuuttunut siitä, että sinä et tiedä mistä puhut.
Mikä luonnollisesti johtaa siihen, että minun on vaikea ymärtää.

Kunhan esität sen lain, minkä nojalla hallituksella on oikeutus käskyttää AVI:a niin jatketaan.

Sitä odotellessa:

Over and out
Eli et siis osaa lukeakaan kun tuo perustuslain pykälä 68 ei näytä aukeavan.
Ministeri johtaa ministeriötä ja ministeriöt antavat määräykset AVI:lle kuinka toimia.

Nyt ministerit eivät uskalla ottaa vastuuta vaan vaativat virkamiesten toimivan virkavastuulla ilman poliittista päätöstä, ministerin pitää ottaa poliittinen vastuu jos haluaa AVI:n virkamiesten toimivan virkavastuulla.
Sama homma jäi Haavistoltakin tekemättä.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Nyt alkoi sitten hallituksen toimesta operaatio RAJOITUKSETEILOPUKOSKAAN osa xx.
Haistakaa pitkä vittu koko hallitus ja THL. Ainoa asia minkä osaatte on rajoittaa. Mites ne rokotukset? Hyvin te vedätte tyyliin Tytti Tuppurainen.
Ei mulla muuta.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Eli et siis osaa lukeakaan kun tuo perustuslain pykälä 68 ei näytä aukeavan.
Ministeri johtaa ministeriötä ja ministeriöt antavat määräykset AVI:lle kuinka toimia.

Nyt ministerit eivät uskalla ottaa vastuuta vaan vaativat virkamiesten toimivan virkavastuulla ilman poliittista päätöstä, ministerin pitää ottaa poliittinen vastuu jos haluaa AVI:n virkamiesten toimivan virkavastuulla.
Sama homma jäi Haavistoltakin tekemättä.
@Jani82 Kannattaa jättää omaan arvoonsa eikä tuhlata aikaa. Saman kaverin mielestä minä olen etätyöläisenä jokin poikkeustapaus. Meidän perhe se vasta sitten varmaan erikoinen onkin kun molemmat aikuiset tekevät etätöitä. En uskaltanut tälle kyseiseltä tapaukselta edes määritystä kysyä. Jatketaan me nyt sitä koronan kotioloissa levittämistä ja ollaan heristelemättä sormea puolalaisten kimppakämppäraksaäijien testaamattomuudelle.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Suomessa on tällä hetkellä hotelleja lähes tai täysin tyhjänä. Olen pohtinut, että olisiko kokonaiskuvan kannalta fiksua, että ne otettaisiin karanteeniasuntoloiksi? Valtio voisi tällä tavalla tukea suoraan hotelliketjuja. Rahaa menisi, mutta menee sitä epidemian pitkittyessäkin.

Se alkuperäinen ajatukseni oli, että tartunnan saaneelle oltaisiin tarjottu tuota hotellimajoitus-vaihtoehtoa. Nyt olen sitä mieltä, että koronatestistä pitäisi olla kyyti suoraan hotelli-karanteeniin, jossa oltaisiin tuloksen tuloon asti. Positiiviselta kysyttäisiin, että haluatko jäädä tänne vai sairastaa kotona. Ennen kotiutusta kotona olevat testiin, ja negatiiveilta kysyttäisiin, haluavatko jäädä kotiin, jossa altistuvat tartunnalle isolla prosentilla, vai tulevatko suoja-hotelliin, josta voivat vapaasti liikkua ja käydä töissä. Tällä suojattaisiin niitä kaikkein todennäköisimmin tartunnan saavia, eli samassa taloudessa asuvia.

Ketään ei tarvitse pakottaa mihinkään, yhtään uutta lakia luoda. Ilmaisesta täysylöspidosta syntyy kuluja, mutta noiden muutaman sadan ihmisen kestitseminen ei maksa yhtään mitään verrattuna edessä olevaan sulkuun. Voiko tuollaisen järjestelyn vaikutusta tartuntamääriin mitenkään arvioida tiedossa olevilla parametreillä? Olisiko se missään suhteessa vaikkapa rajojen hermeettiseen sulkemiseen?
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Aivan samalla tavalla kuin raksamies tartuttaa toisia, tartuttaa myös se perheen äiti lähikontaktissa ympärillä olijoita ennen kuin tartunta on diaknosoitu ja karenssit asetettu.

Ja kummankohan luulet menevän helpommin karanteeniin? Sen huolestuneen äidin vai sen paskat välittävän ulkomaalaisen duunarin? Täällä on aika monta kertaa jo sinullekin avattu tuota että ei 5% tai 15vrk olevat rajalla olevat tapaukset jää tuohon vaan nimenomaan ovat se suurin riski joka esim. nähtiin Raumalla.

Ei kyse ole siitä kumpi on pahempi virus vaan siitä että ne kotioloissa perheitään tartuttavat eivät ole riski kuin tartuntamäärissä koska ne jäävät tuohon perheen sisälle. Nämä ulkomaalaiset työntekijät ovat siksi huomattavasti suurempi ongelma, koska heidän on tienattava elantonsa. Se ei tapahdu karanteenissä.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Nyt sitten niille sanotaan että "JAAAA nyt sitten pikku urpot ootte TAAS seuraavat 3 täyttä viikkoa täysin omassa makuuhuoneessanne, opettaja laittaa n. kerran päivässä uudet tehtävät jos jaksaa

Eikä tässäkään vielä kaikki. Minun poikani opiskelee yliopistossa. Hyvin on esmes kemian labrahommia etänä voinut tehdä.
Jo vuoden verran etänä on sielläkin menty. Kukaan opiskelija ei kuulemma pidä tästä etäilystä. Poika käy kaksi kertaa viikossa kaupassa. Muu aika meneekin kotona. Upeaa nuoruutta nyt viettää. Vituttaa kuulemma.
Onneksi saadan tällä toiminnalla pelastettua pari demareiden äänestäjää. Muusta viis tai kuus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös