Liigan siirtohuhut kaudella 2021–2022

  • 1 408 535
  • 3 636

VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
Ja se on ihan bullshittiä jos joku tulee tähän sanomaan, että esimerkiksi Innalan siirtoon vaikuttaisi muut tekijät enemmän kuin raha.
Niin. Tuskin pelaajat menestyä haluavat, mieluummin pelaavat pohjapään joukkueissa. Tai haluavat urallaan eteenpäin, ns. epämukavuusalueelle paikasta, jossa on jo saavutettu saavutettavissa oleva. Ehkä pelaaja itse ei koe olevansa vielä valmis hyppäämään kv. kaukaloihin, vaan näkee IFK:n sopivana steppilautana sinne, kuten esimerkiksi Turunen ja Paajanen.
 
Röda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Möyrivä IFK
Olisipa se noin yksinkertaista. Lahjakkaasti sinulta meni koko keskustelun pointti ohi eli raha. Ei Hämeenlinnasta tai vaikka Lappeenrannasta saada Helsingin kaltaista talousaluetta vaikka kuinka haluaisi kehittää ja viedä seuraa eteenpäin. Ja se on ihan bullshittiä jos joku tulee tähän sanomaan, että esimerkiksi Innalan siirtoon vaikuttaisi muut tekijät enemmän kuin raha. Mutta se siitä, palataan siirtohuhuihin ja Helsingissä lompakkoa auki.
Saat olla vapaasti sitä mieltä, jos sinulla tulee siitä parempi mieli, että Innalan siirtoon vaikuttaa vain raha. Ei ole multa pois :) Itse keksin kyllä heti muutaman muunkin syyn, miksi nuori mies haluaisi tulla IFK:hon. Helsinki vs Hämeenlinna, Ville Peltonen vs Matti Tiilikainen, näytönpaikka ulkomaille onnistumalla IFK:ssa vs HPK:ssa. Lisäksi keskiarvosijoituksia katsomalla haluaisin sanoa tähän menestysmahdollisuudet, vaikka tiedostankin, että jengi tykkää tulla tähän vittuilemaan viimeisestä mestaruudesta.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa

Näytöt ulkomaille on jo Innalan kohdalla annettu ja jotenkin jaksan epäillä, että pelaa liigaa ensikaudella. Toki tässä hieman haisee case Turunen.. Eli pelaa liigaa ensikaudella ja me Hämeenlinnassa itketään verta, kun Ini painaa punaisissa sen 30 kaappia ja matkaa vasta sen jälkeen ulkomaille. Mies pelaa jo nyt väärässä sarjassa. Siinä kyllä olet valitettavan oikeassa, että Matti Tiilikaisen Kerhoon ei imua taida liiemmin olla.. Melkoisesti saa Mikan korvat heilua jos meinaa jonkun agentin saada vakuuttumaan ja täten saada jonkun tekijämiehen Kerhoon ensikaudeksi.. Toki ihmettelen kovasti jos Kerho nykyisellä valmennuksella lähtee ensikauteen.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Kyllähän varmaan Mikkelissäkin harmitti joskus, kun esim. Palve ja Turunen vaihtoivat siemenpussin ja käyttöohjeet jo maasta nostetuihin perunoihin.
...
Ei sinänsä liity mitenkään siirtohuhuihin, mutta Palveesta tiedettiin että pelaa Liigaa juuri siinä tiimissä mitä Pennanen valmentaa (ja Pennasella olisi ollut haluja jatkaa Mikkelissä, mutta RD:hän Jukureihin oli käytännössä pakko palkata ensimmäiseksi liigakoutsiksi kun oli ja monelle edelleen on Mikkelin mr. Hockey) ja Turunen halusi jatkaa Jukureissa mutta Ripa ei nähnyt kaverissa mitään potentiaalia eikä ripakiekossa käyttöä, huolimatta aika dominoivista otteista parilla viimeisellä mestiskaudella ja tiuhaan soineesta henkilökohtaisesta maalilaulusta ("Kuka muu muka, kuka muu muka? Teemu TEEEE!").
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Näytöt ulkomaille on jo Innalan kohdalla annettu ja jotenkin jaksan epäillä, että pelaa liigaa ensikaudella. Toki tässä hieman haisee case Turunen.. Eli pelaa liigaa ensikaudella ja me Hämeenlinnassa itketään verta, kun Ini painaa punaisissa sen 30 kaappia ja matkaa vasta sen jälkeen ulkomaille. Mies pelaa jo nyt väärässä sarjassa. Siinä kyllä olet valitettavan oikeassa, että Matti Tiilikaisen Kerhoon ei imua taida liiemmin olla.. Melkoisesti saa Mikan korvat heilua jos meinaa jonkun agentin saada vakuuttumaan ja täten saada jonkun tekijämiehen Kerhoon ensikaudeksi.. Toki ihmettelen kovasti jos Kerho nykyisellä valmennuksella lähtee ensikauteen.
Tässä haisee juurikin Turunen. Arvaan sopimuksen olevan mallia 1+1 jossa ensimmäisen kauden jälkeen mahdollisuus siirtyä ulkomaille. Turusen ensimmäinen kausi oli lukittu Liigaan sillä hetkellä kun sopimuksesta sopivat, poislukien NHL tietysti. Sinnehän olisi voinut lähteä jos olisi itselleen sopivan paikan saanut tietty. Sitähän seuroilla ei ole oikeutta rajata pois, isossa kuvassa tuskin olisi edes haluakaan rajata.
 
Ak13Ze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit, Ässät
Case-Innala aiheuttaa näköjään jo komiikkaa, vaikka mies ei ole peliäkään IFK:n paidassa vielä pelannut.

IFK kun hankkii jo tasonsa osoittaneen pelimiehen, on hankinta aina automaattisesti "oksettava".
Mutta auta armias jos näiden oksettavaa huutelijoiden oma lempijoukkue hankkisi vaikkapa juuri Innalan. Niin olisi aivan satavarmasti toisenlainen ääni kellossa, eikä mistään oksettava huutelusta olisi tietoakaan. Päin vastoin täällä huudettaisiin vuosisadan ryöstöä ym. ylistyksiä.
 
Hamu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Vuosisadan ryöstö on ehkä toisen näkökulmasta oksettava.
 
Runkosarja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat KooKoo
Siinä ei ole mitään pahaa tai oksettavaa, että esim HIFK vie parhaita pelaajia pienemmiltä seuroilta.
No, ei se kivaakaan ole, mutta aivan luonnollista. Kyse ei ole pelkästään rahasta, vaan myös haastavammasta työyhteisöstä. Mutta eihän lisärahakaan pahaa tee.
Kyllä itsekin harkitsisin, jos joku alani rahakas yritys tarjoaisi puolitoistakertaista tai kaksinkertaista palkkaa ja parempia työehtoja. Saattaisin suostua. Ihan normaalia toimintaa ja turha itkeä.
Mitä minä olen täällä länkyttänyt ei ole se, että vaihdetaan seuraa. Vaan se, että joissakin seuroissa ei tunnu olevan osaamista resurssien käytössä. Tulosta ei tule niin kuin pitäisi. Ja tästä johtopäätöksenä se, että raha ei ratkaise kaikkea. Jos ratkaisisi, kausi voitaisiin lopettaa budjettien julkistamiseen.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Eikö Innalalla itsellään olisi myös mahdollisuus kieltäytyä Hifkin tarjouksesta?

Eikai kukaan kiekkoilija kieltäydy IFK:n tarjouksista? En gång edari vai miten se meni...
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Eikö Innalalla itsellään olisi myös mahdollisuus kieltäytyä Hifkin tarjouksesta?
Matikaisen aikana en olisi ollut niin varma tästäkään.
 
Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Kyllähän Innala ihan ok pelaaja on mutta en käsitä kuitenkaan tätä hypeä saati keskustelun määrää. Haiskahtaa flopille ja hifk tuskin kuitenkaan voittaa mitään taaskaan. Joku vois huhuilla Kalpan tulevaa maalivahtia.. Voi olla ettei Perhonen eikä Kilpeläinenkään jatka. Hyvänä hifk taustaisena aasinsiltana, Henrik Tikkasen ensi kauden sopimusta kalpaan pidetään jo melko varmana
 
Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Miten niin?

Enemmän tunne ja mutu siitä että hukkuu kirkkaisiin valoihin palaten maitojunalla takaisin tai lähtevän sitten johonkin alemman tason shl jengiin kokeilemaan. Ei mitään henkilökohtaista tms, vaikutelma hänestä on jotenkin tasapaksu mutta tutussa ympäristössä löytää välillä boost napin.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kyllähän Innala ihan ok pelaaja on mutta en käsitä kuitenkaan tätä hypeä saati keskustelun määrää. Haiskahtaa flopille ja hifk tuskin kuitenkaan voittaa mitään taaskaan. Joku vois huhuilla Kalpan tulevaa maalivahtia.. Voi olla ettei Perhonen eikä Kilpeläinenkään jatka. Hyvänä hifk taustaisena aasinsiltana, Henrik Tikkasen ensi kauden sopimusta kalpaan pidetään jo melko varmana

Vaikuttaa jotenkin sen verran kylmäpäiseltä ja ratkaisija-tyyppiseltä pelaajalta, joten uskoisin kyllä pärjäävän mukavasti myös Nordiksen valoissa ja pehmeällä jäällä. Mutta nappaako esim. joku rusakko idästä ennen Stadia, niin se on mahdollista aina näissä, kun kovalla tasolla on vedellyt.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tasapuolisuuden nimissä Suomessa pitäisi toimia niin, että Urheilu- ja kulttuuriministeriö päättää, kuka pelaaja pelaa missäkin seurassa. Sieltä sitten kansliapääliköt katsoisivat tilastoista, että joka joukkueessa on yhtä paljon maaleja, ykkös- ja kakkossyöttöjä, plussia, miinuksia, yli- ja alivoimamaaleja, yli- ja alivoimaminuutteja, jäähyminuutteja, päästettyjä maaleja ja maalivahtien torjuntaprosenttien pitää olla yhden prosenttiyksikön sisällä. Lisäksi kaikki pelaajat saisivat tasan yhtä paljon palkkaa suhteessa toisiinsa, eli stigaukkoiltaisiin niin, että kaikkien kenttien pelaajilla on taulukkopalkka ja palkka maksetaan kuukausittain jälkikäteen sen mukaan, mille pelipaikalle valmennus on pelaajan pöytäkirjassa sijoittanut. Ykköskentän pelaajat pelaavat aina 20 min./ottelu, kakkoskenttä 18 min., kolmoskenttä 12 min. ja neloskenttä 10 min. Jatkoajalla ykkös- ja kakkoskentät pelaavat 2 min. ja kolmonen minuutin. Neloskentän pelaajat eivät pääse käymään kentällä. Jatkoaika on aina 5 min. riippumatta siitä, tuleeko maali vai ei.

Näin toimimalla taataan elinvoimainen liiga ja kaikille peliaikaa ja palkkaa juuri niin kuin pelaaja ansaitsee. Henkilökohtaisilla mielipiteillä ei ole väliä eikä esim. perheellistenkään tarvitsisi miettiä, viihtyykö perhe. Se ei ole lainkaan merkityksellistä. Tällä voitaisiin myös tasata vähän sitä, että jääkiekkoilijat ovat joidenkin naisten mielikuvissa ns. great catch. Tähän ehdotankin ratkaisuksi sitä, että jokaisella liigapaikkakunnalla olisi aina lista vapaana olevista naisista ja heille sitten etsitään joukkueen pelaajistosta joku sinkkumies tulevaksi kumppaniksi. Liiga maksaa tulevalle pariskunnalle illallisen, jonka ministeriö hyvittää junnukiekkoilun hyväksi. Koska joskus aina jonkun parisuhde myös päättyy, näistäkin olisi hyvä sopia aina etukäteen, jotta vaikutus pelaajan peliesityksiin olisi mahdollisimman pieni. Yllätykset ovat usein kaikkein vaikeimpia henkisesti. Näin ollen ministeriöstä tulisi ennen kautta listat myös näihin: kakkoskentän oikea laita eroaa puolisostaan 15 pelatun kierroksen jälkeen, neloskentän sentteri 25 pelatun kierroksen jälkeen, ykkösveskari 30:n kierroksen jälkeen ja ykkösketjun pakki 45:n kierroksen jälkeen. Säännöt ovat kaikille samat, joten pulinat pois. Mukaan voidaan sitten tilastoista katsoa myös muita ns. tavalliseen ihmiselämään liittyviä haasteita perheenjäsenten sairasteluista tulipaloihin ja sijoitella niitä sitten joukkueen pelaajille tasaisesti. Pleijareiden jännitys on pientä siihen verrattuna, kun ministeriössä on vuosittaisen arvontalaulun aika.

Ulkkareita varten perustetaan pörssi, mihin ulkomaalaiset seurat voivat pelaajiaan ilmoittaa kauden aikana. Pelaajat eivät siis saa itse päättää, mutta toiveita saa esittää. Hyvät valmentajat kuuntelevat aina myös pelaajia. Sieltä saisi sitten tasarahalla hankkia jonkun pelaajan, jonka osalta ei sovelleta muita ennakkokriteerejä. Tällaisia pelaajia saa olla joukkueessa kolme. Ulkkareiden sopimuksessa voisi kuitenkin olla ylimääräinen ehto siitä, että jos pelaaja siittää yhden lapsen kauden aikana, hän saa seuraavan kauden plus-miinustilastoon ylimääräiset +20. Monikkoraskauksista maksetaan ylimääräinen rahallinen bonus tai sen voi halutessaan vaihtaa erilaisiin tilastohyvityksiin. Näitä varten ministeriö laatii erillisen taulukon yhdessä Liigan ja Pelaajayhdistyksen kanssa. Lisäksi ministeriö myöntää maksusitoumuksen lapsen ylläpitoon lapsen tosiasialliselle huoltajalle, joten pelaajalle ei aiheudu tästä muita ylimääräisiä kustannuksia. Näin toimimalla saadaan Suomen syntyvyyttä nostettua.

Siirtohuhuista sen verran, että ei se ole yksi eikä kaksi kertaa, kun isommat seurat hankkivat "kalliilla" pikkuseurasta pelaajan, jonka hinta-laatusuhde oli lopulta ihan paska. Että kyllä siinä isommassa palkassa on aina riskinsäkin. Tämän riskin seurat ovat kuitenkin valmiita ottamaan, joten eiköhän tässä voittaja ole nimenomaan se pelaaja.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Suurseurassa onnistuminen tulospaineen alla on pelaajalle meriitti. Kyllä, suurseuroissa maksetaan suurseuran palkaa ratkaisupelaajalle, mutta sitä tulosta myös odotetaan. Lisätietoja vaikka Marko Luomalalta Kärpistä.

Raha ei varmasti ole ainoa motivaattori Kerhon vaihtamiseen HIFK:hon, vaikka kokonaispakettiin kuuluukin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös