Al-Holin leiriläiset ja hallituksen toiminta

  • 194 982
  • 2 030

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Lyötkö ihan lukkoon, että ministerin ja tavan pulliaisen julkiset ulostulot ovat lain edessä samanarvoisia?
Tämän lain kohdalla kyllä. Kansanedustajat saavat toki kiihottaa kansanryhmää vastaan eduskunnassa ilman rangaistuksen uhkaa jos heillä on tarpeeksi vahva poliittinen tuki ja ministereilla sama juttu muidenkin lakien kanssa, mutta äkkiä ei tule mieleen poikkeuksia itse lainsäädännössä.
 

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onko niin että suomalaisten isis-miesten olemassaolosta ei ole tietoja vai niin että ei olla kiinnostuneita onko heitä? Jolloin eletään jonkinlaisessa sukupuolisensitiivisessä asenneilmastossa jonka mukaan leirin naiset nähdään jonkinlaisina ruuanlaittajina ja pyykkihuoltajina jotka pahimmassakin tapauksessa ovat katuvaisia, miehet puolestaan ovat ilkimyksiä jotka eivät kadu mitään.

Oon ollu siinä käsityksessä, että KRP on näitä eri sotatoimialueilta palanneita kuullut vuosien saatossa ja todennäköisesti jopa osaa on epäilty sotarikoksista. 99% varmuudella kaikki esitutkinnat on lopetettu aikanaan näytön puutteen takia.

Näitä palanneitahan on ollut vuosien aikana satoja mutta tietenkään ei pelkästään teroilijoita.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Nykyinen hallituspohja ei noihin erinomaisiin pohdintoihisi pysty valitettavasti osallistumaan. Pelkäävät äänestäjiensä kaikkoavan.

Minusta esittämäsi asiat ovat todella relevantteja ja lainsäädäntö kaipaisi näiltä osin remonttia.

Totta, asiaan olisi pitänyt puuttua edellisen hallituksen aikana, munattomia sielläkin.

@Ollakseni dana tuossa jo ansiokkaasti vastasi.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kuten arveltiin, niin koteihinsa saivat äidit ja lapset kentältä lähteä, ei mitään kiinniottoja kuten Saksassa. Noudattaisivat nyt ainakin koronakaranteenia, oli testitulos mikä hyvänsä

" Seuraavat kaksi viikkoa al-Holilta palanneet joutuvat olemaan koronakaranteenissa. "

"Lentokentällä olivat vastaanottajat paikalla. Mankkinen sanoo, että al-Holin tulijat voivat palata kuntiin.

– Tarkoitus on, että he voivat pikku hiljaa palata takaisin normaaliin elämään."

 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Totta, asiaan olisi pitänyt puuttua edellisen hallituksen aikana, munattomia sielläkin.

@Ollakseni dana tuossa jo ansiokkaasti vastasi.
Minua ärsyttää vain tämän nykyhallituksen tapa kotiuttaa ensin näitä rouva terroristeja ja värväri Sannoja ja sitten vasta keskustella linjan tiukentamisesta. Vähän sellaista kaksilla korteilla pelailua jossa ensin miellytetään omaa äänestäjäkuntaa kotiuttamalla kaikki ja sitten muita tiukentamalla. Edellinen hallitushan ei kotiutusoperaatiota pyörittänyt.

Siinä olet oikeassa että edellisen hallituksen olisi pitänyt toimeen tarttua ja saada jotain aikaiseksi. Merkkejä kun jo silloin oli että jotain tarttis asialle tehrä.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Kysyisin ihan mielenkiinnosta heiltä, jotka vastustavat näiden ihmisten palautusta ja joiden mielestä heiltä pitäisi viedä kansallisuus: mitä sen jälkeen tapahtuisi? Mikä on se skenaario, joka seuraisi tällaisia päätöksiä ja vähentäisi islamististen terrori-iskujen todennäköisyyttä kansallisesti ja kansainvälisesti? Onko tällaisen skenaarion toteutumisen tueksi mitään viitteitä kansainvälisessä turvallisuuskeskustelussa?
Vaikka en kuulukaan mainitsemaasi ihmisryhmään jotka vastustavat palautusta jne niin syyni ei ole skenaario islamististen terrori-iskujen todennäköisestä kasvusta. Terrori-iskujen syyt voi olla aika randomeita, vaikkapa sellainen että joku suomalainen taho julkaisee Muhammed-pilakuvia.
Päätösten syy pitää olla se mitä pidämme oikeana eikä se mitä jotkut terroristit toivovat.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Jos minulta kysytään, niin pohtisin ainakin vahvasti että pitäisikö taistelemaan lähteminen kriminalisoida, pitäisikö kansalaisuuden menettäminen olla mahdollista ja pitäisikö kansallisuuden myöntämisen kriteereitä tiukentaa.

Kansalaisuuden menettäminen terrorismirikoksen perusteella on mahdollista, on ollut jo puolitoista vuotta. Ainoata kansalaisuuttaan ei toki voi menettää kuten ei missään muussakaan (länsi)maassa.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
On ennakkoluuloista epäillä, että ISIS-leiriltä palanneet pukeutuisivat tavallisiin vaatteisiin sulautuakseeen paremmin muuhun väestöön. Moinen olisi merkki uskonnon pettämisestä, suuri synti.
Koronakaranteenin noudattaminen sitä vastoin on yhtä tyhjän kanssa, kuten kaikilla muillakin ulkomailta palanneilla. Kyllä Allah armahtaa jos pääsee lipsumaan.
Suojelupoliisilla on varmasti kova hinku päästä seuraamaan porukan internetkäyttäytymistä. Saa nähdä miten tietosuojavaltuutettu ja scheininistit onnistuvat tekemään sen mahdollisimman hankalaksi.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Johon tuolta tiedotettiin, ettei näiden palaamiselle löytynyt esteitä, joten tuskin heitä täällä koppiinkaan laitetaan. Kämppä mielellään pk-seudulta, josta löytyy eniten islaminuskoisia uskonveljiä/-sisaria Suomesta

Mitä tarkoitat tässä palaamisen esteillä? Rikossyyte ei estä kotimaahan palaamista, kuten ei _mikään muukaan_ asia. Suomen kansalaisia kai he lienevät.
 

Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ehkä noille naisille on jo joku päiväkoti-avustajan paikka katsottuna, että pääsevät normaaliin elämään. Ja lapsille tietysti islamin opetusta koulussa, niin eivät pääse radikalisoitumaan. Kyllä Suomi pitää huolen "omistaan". Paitsi ei ihan kaikista.


Tuossa eivät virkamiehet ja poliitikot ottaneet ollenkaan niin aktiivista otetta kuin tässä leiritapauksessa.
 

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
En ole kovin matu- ja islamistirakas ihminen mutta eiköhän nuo mukulat äiteineen ole pikkuhiljaa syytä kuskata pois Al-Holistta.

Ihan ensimmäiseksi sen vuoksi että urheilla kurditaistelijoilla on varmaan muutakin tekemistä kuin vartioida naisia ja lapsia.

Toiseksi lähes kaksi vuotta Al-Holia on varmaankin ihan riittävä rangaistus alkuun niille joille sellainen kuuluu. Loput sitten Suomessa. Lasten rankaisemista ei taida vaatia kuin kattilapäisemmät persuhörhöt.

Kolmanneksi pidän lasten erottamista äideistään (oletettavasti ainoa aikuinen elossa oleva lähiomainen) ihmisyydenvastaisena toimenpiteenä.

Sari Essayah muuten äsken uutisissa oli sitä mieltä että lapset pitäisi erottaa äideistään. Kertoo kaiken tuosta fanaatikkopuolueesta.

Hieman huvitti kun aikanaan vaihtoivat puoleen nimen Kristillisestä liitosta Kristillisdemokraateiksi. Jälkimmäisen nimiset puolueet ovat Länsi-Euroopassa pitkän tradition omaavia porvarillisia konservatiivipuolueita joiden ykkösasia ei ole uskonto. Toisin kuin näillä kotoisilla huurupäillä. Mielestäni Essayahin puolueen nimeksi sopisi vaikkapa "Kristillisfasistinen Unioni".
 

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mitä tarkoitat tässä palaamisen esteillä? Rikossyyte ei estä kotimaahan palaamista, kuten ei _mikään muukaan_ asia. Suomen kansalaisia kai he lienevät.

Uskallan veikata voimassa olevien passien ongelmaa ilman virkamiestyötä, tuolta kohdilta maapalloa tuskin kotio kävellään ilman pakolaishuutoja tai passeja.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kolmanneksi pidän lasten erottamista äideistään (oletettavasti ainoa aikuinen elossa oleva lähiomainen) ihmisyydenvastaisena toimenpiteenä.
Oletko tosissasi? Mitä pitää tehdä, että lapsi voidaan mielestäsi huostaanottaa, jos lapsen vieminen keskelle sota-aluetta ja kaulankatkomisten symppaaminen eivät mielestäsi ole riittävästi aiheuttaneet hallaa noille lapsille?
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää

Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kansalainen kuin kansalainen. Ei ketään suomen kansalaista saa jättää pulaan ulkomaille. Näin meille on kerrottu.
 

Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
---Kolmanneksi pidän lasten erottamista äideistään (oletettavasti ainoa aikuinen elossa oleva lähiomainen) ihmisyydenvastaisena toimenpiteenä.---
Tulkintasi mukaan Suomessa tehtiin "ihmisyydenvastaisia toimenpiteitä" vuonna 2019 yhteensä 4522 kpl (kiireellisesti sijoitetut lapset, Lähde:THL). Ketä kohtaan toimi on ihmissyydenvastaista (äiti vai lapsi)?

"Yleisiä huostaanoton syitä ovat lasten tai lapsen vanhempien väkivaltaisuus, päihteidenkäyttö, rikollisuus tai mielenterveysongelmat."

Yleiseksi syyksi ei ole erikseen kirjattu toimimista terroristisessa järjestössä tai sellaiseen liittymistä. Mutta on kai sinullekin selvää, että ei ole kovin vastuullista vanhemmuutta viedä lapsia tai synnyttää lapsia moisiin oloihin. Toki jos oli varma kalifaatin voitosta, se tekee toiminnasta "ymmärrettävämmän", mutta ei silloinkaan vastuullista.
 

Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No nyt otettiin aikuisiakin. Tässä tapauksessa lasten etu olisi olla erossa ääri-islamilaisista vanhemmistaan. Toivottavasti terve järki voittaa ja lapset otetaan huostaan pikimmiten ja äidit laitetaan vaikka suljetulle niin pitkäksi ajaksi, kunnes ovat luopuneet ääri-islamilaisuudesta.
 

ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
On ennakkoluuloista epäillä, että ISIS-leiriltä palanneet pukeutuisivat tavallisiin vaatteisiin sulautuakseeen paremmin muuhun väestöön. Moinen olisi merkki uskonnon pettämisestä, suuri synti.
Vähän sama kuin 1945 suomalaiset natsit olisivat tulleet Saksasta takaisin Suomeen ja jatkaneet elämää hakaristit hihassa.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
No nyt otettiin aikuisiakin. Tässä tapauksessa lasten etu olisi olla erossa ääri-islamilaisista vanhemmistaan. Toivottavasti terve järki voittaa ja lapset otetaan huostaan pikimmiten ja äidit laitetaan vaikka suljetulle niin pitkäksi ajaksi, kunnes ovat luopuneet ääri-islamilaisuudesta.
Vuoden tai parin kuluttua iltapäivälehdessä:

"ISIS-äidin kohuhaastattelu:
Elämä Al-Holin leirillä oli parempaa kuin Suomessa. Suomessa ei kunnioiteta Islamia. Lapset kaipaavat leikkejään leirillä."
 

Yellow Jester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En tiedä mitä Suomessa pitäisi tapahtua, että täällä alettaisiin kunnolla mellakoimaan kaduilla. Kaikkea paskaa otetaan vastaan, ja jengi kihisee kiukusta somessa yms, mutta siihen se sitten jää lopulta ja lopulta koko asia unohtuu.

Tuskin täällä mikään tapaus saisi sellaista aikaan, että jengi nousisi barrikadeille, mutta tämä tapaus on taas yksi sellainen, että syytä ehkä olisi.

Alkaisi ehkä (toivottavasti) siinä vaiheessa Haavistolla&Ohisalollakin puntti tutisemaan, kun eduskuntatalo olisi liekeissä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös