Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 262 787
  • 28 700

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mutta sitten Afrikkaan. Afrikallahan on hieman yksinkertaistettuna neljä ongelmaa:

1. Useassa maassa tuotannon yksipuolisuus
2. Poliittinen epävakaus ja korruptio
3. Holtiton väestönkasvu
4. Hallinnollinen kyvyttömyys hoitaa omia asioitaan

Näistä vain yhteen (miehittämättä ja ottamatta siirtomaita takaisin) voidaan Euroopasta käsin jotenkin vaikuttaa ja se on tuo väestön kasvu. Afrikan valtioiden ruokkiminen ulkopuolisella avulla on vain malhusiaanisen väestöntasauksen keinotekoista siirtämistä tuonnemmaksi. Se tulee vastaan vääjäämättä ja tuo tullessaan tuon mainitsemasi siirtolaishyöyn.

Toki voidaan vaikuttaa jokaiseen. Ja niitä on moneen kertaan käyty läpi verotuksesta alkaen ja päätyen Halla-ahonkin esittämään Afrikan infran massiiviseen ja Afrikan sisäisen kaupan tukemiseen.

Olisiko parempi keskittyä siihen, miten se massa pysäytetään jo Pohjois-Afrikkaan sen sijaan, että siirretään ongelmaa muutamalla vuodella tulevaisuuteen ja samalla paisutetaan sitä kvantitatiivisesti lisää?

Pohjois-Afrikan kaupungistumisen tukeminen taitaa olla ainoa keino vastata siihen, että nyt suuri osa Afrikan nuorista ihmisistä näkee tulevaisuutensa jossain muualla kuin kotiseudullaan. Nyt tavoite on Eurooppa/USA, mutta se voisi olla myös Pohjois-Afrikan kehittyneemmät kaupungit, jos sellaisia olisi enemmän. Niiden ympärille syntyisi työpaikkoja.

Kun tuetaan oikeilla toimilla Afrikkaa, tuetaan persujen tarkoittamia omia siinä mielessä, että vähennetään painetta Eurooppaan. Kun vedetään tukia pois ja lisätään vastakkainasettelua, luodaan hyvin vaarallista tilannetta noin vuoden 2050 jälkeiseen maailmaan.

Se ei tietenkään ole Euroopan etujen mukaista, mutta tyhmä toiminta on osa Perussuomalaisten, Legan ja muiden eurooppalaisten laitaoikeiston puolueiden populismia.
 
Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jossakin vaiheessa tapahtuu se, että aletaan aseellisesti torjua Eurooppaan pyrkiviä siirtolaisia, jos heitä alkaa tulla liikaa Euroopan kantokykyyn nähden. Valitettavaa, mutta näin tulee joskus tapahtumaan, ellei tulijoiden määrä pysy kohtuullisena.

Suurimpana ongelmana on Afrikan väestönkasvu. Ehdottomana vaatimuksena minkäänlaiselle avulle tulisi vaatia tiukat vähennykset väestönkasvuun. Jos eivät halua sitoutua tuohon vaatimukseen, niin olkoot sitte omissa oloissaan.

Jos taas sitoutuvat konkreettisesti väestönkasvun hillitsemiseen, niin silloin annetaan erilaista apua. Mielellään ei-rahallista, vaan tuotteita ja tietoa, jotka auttavat heitä parantamaan omaa elintasoaan.
 
Tässä on hyvin persumainen ratkaisu. Vedetään nyt - kuten persut esittävät - infraprojektit ja muut jäihin Suomesta ja EU:sta. Odotellaan tilanteen heikkenemistä. Kuvitellaan, että voidaan ampua tai muuten tuhota kaikki tulijat. Ja vielä ilman, että osa Eurooppaa nousee massamurhaa vastaan.

Yksinkertaista, typerää, toimimatonta. Mutta uppoaa kyllä osaan kansasta. En nyt viisi sanoa, millaiseen osaan.

Sinänsä on mielenkiintoista seurata, kuinka ongelmaratkaisujen vaikeutuessa persumaiset ratkaisut yksinkertaistuvat. Aseet esille.
 
Jaaha, että semmonen kommentti.

Minä kirjoitin, että Afrikan valtioilta pitää voida vaatia tiettyjä asioita, kuten esim. väestönkasvun rajoittamista, avun saamisen edellytyksenä. Jos he eivät itse halua sitoutua mihinkään, niin ei heitä silloin tarvitse auttaa. Avun ei tule olla vastikkeetonta. Ja apu mielellään ei-rahallisena, koska rahat tuppaavat siellä menemään aseisiin, korruptioon tai eliitille.

Jos Afrikan oloja ei saada parannettua eikä väestönkasvua hillittyä nyt käytössä olevilla keinoilla, tulee tulevaisuudessa eteen tilanne, jossa Eurooppaan tulijoita on yksinkertaisesti liikaa. Enkä usko, että kaikki tulijat noin vain päästetään tänne elätettäviksi, vaan käytetään toimenpiteitä heidän karkottamisekseen. Silloin Eurooppa todennäköisesti tulee jakautumaan heihin, jotka haluavat päästää tänne kaikki tulijat ja heihin, jotka haluavat estää tulijat.
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä, EPS jalkapallo
Sellainen kommentti sellaiseen tekstiin. Odotitko jotain muuta esittämällä, että ryhdytään aseellisesti torjumaan tulijoita?
Ihan asiallinen ja sisällöltään hyvä kirjoitus jannacilta, lähdit itse hiukan alaarvoiseen toimintaan, kun perustelut sisälsi aika hyvin mahdollisuuden.
Jokin tuleva mahdollinen skenaario, ei aina ole persujen luomaa pelottelua.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ihan asiallinen ja sisällöltään hyvä kirjoitus jannacilta, lähdit itse hiukan alaarvoiseen toimintaan, kun perustelut sisälsi aika hyvin mahdollisuuden.

Näkemyserojahan nämä.

Minusta hyviin ja asiallisiin kirjoituksiin ei kuulu massamurhalla spekulointi, vaan ongelman ratkaiseminen ennen satojen miljoonien siirtolaisten tuloa. Ja minusta taas on tyhmä ja asiaton kirjoitus, jossa kiukutellaan kun Afrikka ei tee mitään. Samaan aikaan, kun Eurooppa ja USA siirtää erittäin suuret verotuotot Afrikasta Eurooppaan ja USA:han. Paljon suuremat kuin EU:n antama kehitysapu.

Silmät voi sulkea Afrikan ongelmilta, mutta se että vaatii samaa muilta ja kuvittelee jostain aseellisesta tuhoamisesta, on sitten yksinkertaisesti vain typerää. Kyllä tämänkin voi mielestäni todeta, koska kyse on faktoista.

Tässä ketjussa on vähän sellaista henkeä, että jokainen mamun suorittama raiskaus tms tuplataan postauksena ja sen jälkeen päivitellään, miten saatanoita ne ovat, ja vielä ilmaiseksi paheksujan rahoilla Suomessa. Se on erittäin ikävä asia, johon tulee puuttua tiukasti. Mutta ratkaisu on kuitenkin siinä, että tulijoita saadaan vähemmän Eurooppaan tukemalla parempia olosuhteita Afrikassa.
 
Jeffrey

Jäsen
Afrikkaa tulisi tukea nimenomaan liiketoiminnan edellytyksien parantamisessa. Tämä saattaa olla nykyiselle hallituspohjalle turhan kinkkinen asia sanoa ääneen, mutta isossa kuvassa Afrikasta olisi voitava luoda alue jonne liiketoimintaa siirretään kuten aasiaan on siirretty jo vuosikymmeniä.

Tässäkin ketjussa on esitetty asioita jotka tätä nykyisellään estävät: korruptio, poliittinen epävakaus, heikko infra ja turvallisuustilanne tässä taitaa olla ne keskeisemmät. Afrikka nousee ihan samalla konstilla millä Suomikin nousi, vahvalla yksityisellä sektorilla. Tätä voisi halutessaan vahvistaa myös kehitysapuja suuntaamalla. Tuen siirtäminen Afrikkaan investoiville yrityksille voisi olla tehokas keino, sen sijaan että niitä annetaan jo valmiiksi tiedetyille korruptoituneille valtionpäämiehille.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näkemyserojahan nämä.

Minusta hyviin ja asiallisiin kirjoituksiin ei kuulu massamurhalla spekulointi, vaan ongelman ratkaiseminen ennen satojen miljoonien siirtolaisten tuloa. Ja minusta taas on tyhmä ja asiaton kirjoitus, jossa kiukutellaan kun Afrikka ei tee mitään. Samaan aikaan, kun Eurooppa ja USA siirtää erittäin suuret verotuotot Afrikasta Eurooppaan ja USA:han. Paljon suuremat kuin EU:n antama kehitysapu.

Silmät voi sulkea Afrikan ongelmilta, mutta se että vaatii samaa muilta ja kuvittelee jostain aseellisesta tuhoamisesta, on sitten yksinkertaisesti vain typerää. Kyllä tämänkin voi mielestäni todeta, koska kyse on faktoista.
Sekin on massamurhaan viittaavaa toimintaa sallia mafian afrikkalaisille tarjoamat venekyydit Välimeren yli.
 
Löytyykö sinulla ne ratkaisut hyviin kirjoituksiisi ja jos löytyy mikset jaa niitä eteenpäin?
Niin. Olisi kuitenkin aika tärkeää, että velvoitteet eriteltäisiin ja apu myös sinne annetaan. Nythän näin ei ole.
Syntyvyys on aivan liian suurta ja apua kaivataan lapsien ympärivuorokautiseen hoitoon. Olisiko tähän jotain ratkaisua?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Sekin on massamurhaan viittaavaa toimintaa sallia mafian afrikkalaisille tarjoamat venekyydit Välimeren yli.
Totta, ja nämä pitäisi katkaista laittamalla raja kiinni salakuljettajilta. Välillä se on tehtykin ja taitaa nyt olla aika tiukassa sen osalta.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Niin. Olisi kuitenkin aika tärkeää, että velvoitteet eriteltäisiin ja apu myös sinne annetaan. Nythän näin ei ole.
Syntyvyys on aivan liian suurta ja apua kaivataan lapsien ympärivuorokautiseen hoitoon. Olisiko tähän jotain ratkaisua?

Halla-aho näki afrikkalaisten tyttöjen koulutuksen olevan olennaisin asia. Olen samaa mieltä. Perusteena Halla-aholla oli se, että kun tytöt ja naiset käyvät koulua ja opiskelevat itselleen ammatin, he todennäköisesti synnyttävät vähemmän lapsia kuin kouluttamattomat ikätoverinsa. Olen samaa mieltä.

Tämä europarlamentissa ja Persujen puheenjohtajana. Pelkästään Persujen puheenjohtajana on tietenkin ratkaisuna avustusten katkaiseminen...
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä, EPS jalkapallo
Halla-aho näki afrikkalaisten tyttöjen koulutuksen olevan olennaisin asia. Olen samaa mieltä. Perusteena Halla-aholla oli se, että kun tytöt ja naiset käyvät koulua ja opiskelevat itselleen ammatin, he todennäköisesti synnyttävät vähemmän lapsia kuin kouluttamattomat ikätoverinsa. Olen samaa mieltä.

Tämä europarlamentissa ja Persujen puheenjohtajana. Pelkästään Persujen puheenjohtajana on tietenkin ratkaisuna avustusten katkaiseminen...
Miksi olisi? Persut on moneen otteeseen puhuneet että apu pitää nimenomaan viedä paikan päälle, yhtään tukien lakkautusta koskevaa keskustelua en ole nähnyt.
Yksi ratkaisu ja tämä varmasti rasistinen leimaus, mutta ehkäisyyn panostaminen. Suomeksi kondoomeja vuodeksi, muuten rahahanat sulkeutuu. Aika ikävää mutta todellisuutta.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Miksi olisi? Persut on moneen otteeseen puhuneet että apu pitää nimenomaan viedä paikan päälle, yhtään tukien lakkautusta koskevaa keskustelua en ole nähnyt.

En oikein jaksa uskoa, että et asiaa tunne. Varjobudjetti 2021 persut:

- 500 miljoonaa kehitysapu
- 180 miljoonaa kotouttaminen
- jne

Vain persumaailmassa alle 15-vuotiaiden väkivaltaista käyttäytymistä ja maahanmuuton ongelmia vastaan taistellaan Suomessa viemällä rahat. Sama tietenkin Afrikassa tyttöjen lukutaidon osalta, joka on avain pienempään syntymiseen.

Mutta kiitos osaltani. Palaillaan vaikka huomenna osaltani. Joulumenoja.
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä, EPS jalkapallo
En oikein jaksa uskoa, että et asiaa tunne. Varjobudjetti 2021 persut:

- 500 miljoonaa kehitysapu
- 180 miljoonaa kotouttaminen
- jne

Vain persumaailmassa alle 15-vuotiaiden väkivaltaista käyttäytymistä ja maahanmuuton ongelmia vastaan taistellaan Suomessa viemällä rahat. Sama tietenkin Afrikassa tyttöjen lukutaidon osalta, joka on avain pienempään syntymiseen.

Mutta kiitos osaltani. Palaillaan vaikka huomenna osaltani. Joulumenoja.
Eli kehitysapu halutaan nollata? Siitähän oli kyse. En nyt oikein käsitä vielläkään, koska persut eivät ole puheissaanja teoissaan näin sanoneet.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa. Huippuosaaja (Flickr-kuvapalvelun perustaja Caterina) Fake on hukutettu suomalaisen byrokratian rattaisiin:

Woltin toimitusjohtaja Miki Kuusi kuvailee pariskunnan olevan eräänlaisia suomalaisen startup-kentän Piilaakson-kummeja, joilla on ollut vuosikymmenen ajan suuri vaikutus esimerkiksi teknologia- ja kasvuyritystapahtuma Slushin nousukiitoon. Kuusi toimi Slushin toimitusjohtajana vuosina 2011–2015.

Aivan uskomatonta!

e: olikin jo Marinin hallituksen ketjussa esillä, tykkäykset osaltani sinne.
 
Viimeksi muokattu:

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa. Huippuosaaja (Flickr-kuvapalvelun perustaja Caterina) Fake on hukutettu suomalaisen byrokratian rattaisiin:

Onhan tuo todella turhauttavaa, että maalle hyödylliseksi katsottava maahanmuuttaja törmää noin pahasti byrokratiaan. Ei näitä Suomeen varmaan jonoksi asti ole tulossa. Tämä vain alleviivaa Suomen maahanmuuttopolitiikan surkeutta. Tällaisia maahanmuuttajia meidän pitäisi nimenomaan saada.
 
Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä. Ihan samaa mieltä tuosta asiasta. Suomelle hyödylliset maahanmuuttajat törmäävät byrokratiaan, mutta samaan aikaan tänne pääsee humanitaarisin perustein sellaisia, joista ei tule olemaan Suomelle mitään hyötyä.

Amerikkalaisen miljonäärin on varmaan vaikeampi tulla Suomeen sijoittamaan kuin irakilaisen turvapaikanhakijan tulla tänne elämään valtion kustannuksella. Nämä ovat painotuskysymyksiä ja arvovalintoja.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ymmärrän tämän siis väärin. My bad

Eipä siinä mitään. Perussuomalaiset haluavat katkaista kehitysavun avustuksia, kuten kirjoitinkin.

Esimerkiksi keväällä 2020 Perussuomalaisten eduskuntaryhmä katsoi, että koronakriisin vuoksi Suomen on entistäkin tärkeämpää kohdentaa rajalliset resurssinsa ennen kaikkea oman kansan hyvinvointiin ja suomalaisen työn pelastamiseen. Siksi Perussuomalaisten eduskuntaryhmä ehdotti, että kehitysapu minimoidaan ja rahat kohdennetaan kotimaahan.

Kehitysapu ei ole yksi klöntti, joka jaetaan Afrikan johtajille kassakaappia varten. Ulkoministeriön hallinnoimilla varoilla tehdään esimerkiksi Suomen ja kumppanimaan välistä kahdenvälistä kehitysyhteistyötä, tuetaan YK:n, kehityspankkien ja suomalaisten kansalaisjärjestöjen työtä sekä annetaan humanitaarista apua.

Muuhun kehitysyhteistyöhön tilastoidaan pakolaisten vastaanottokuluja, kehitysyhteistyön osuus EU:n talousarviosta sekä muita kehitysavuksi laskettavia maksuja eri hallinnonaloilta. Se sisältää myös arvion kehitysrahoitusyhtiö Finnfundin tekemistä kehitysyhteistyöksi laskettavista sijoituksista sekä arvion muista kehitysyhteistyön finanssisijoituksista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös