USA:n presidentinvaalit 2020 – demokraatit sotajalalla?

  • 753 849
  • 6 909

Tuamas

Jäsen
Dodiin, nyt se isompi daami lauloi.

Itse aloin tänne kirjoittamaan ja seuraamaan kansainvälistä mediaa, koska keskiviikkoaamulla puoli viiden maissa totesin kaikki kotimaiset mediat täysin kelvottomiksi tämän vaalin seurantaan viiden minuutin otannalla, eikä mielipidettä ollut tarve muuttaa satunnaisten lisäseurontojen myötä.

Lisäksi on hyvä tuoda julki niitä omia näkemyksiä ja siihen Jatkoaika oli varsin pätevä media, että pääsee vähän pallottelemaan sitä onko asioissa yhtään kartalla vai onko tulkinnut asiat täysin pieleen. Ja toki kimpassa kisastudiot ovat aina kivempia.

Emil Elo Kauppalehdestä oli ainoa kotimaisen median edustaja jolla oli aidosti relevanttia dataa ja näkemystä, toki varmaan johtuu siitä, että on paikan päällä ja omaa taloustoimittajana jotain numerosilmää.

Itse pyörittelen työssäni numeroita excelissä ja erinäisissä järjestelmissä, jonka vuoksi tässäkin numeroiden kautta homman hahmottaminen oli se luonnollisin tapa ja se jolla vaalista sai jotain selkoa ”etukäteen” sekä pääsi kärryille trendeistä sekä todennäköisistä lopputuloksista.

Tähän asti Arizona on ainoa, jossa trendin seuraaminen on ollut kovin hankalaa ja josta ei vieläkään uskalla sanoa mitään.

Kaikki muut osavaltiot hyvin pitkälle seurasivat trendiä ja joista oli kohtuullisen helppo tehdä valistuneita ja lopulta osuneita veikkauksia sen suhteen mikä lopputulos on.
Suomen mediassa tämä puoli oli hämmentävän kuralla koko vaalin ajan.

Kiitokset kaikille seurannasta, seurasta ja kiitoksista, ihan hämmensi välillä.

Toki kai tässä pitää vielä loputkin osavaltiot seurata loppuun, mutta nyt, Pasila, Porilaisten marssi.
 
Viimeksi muokattu:

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
Trumpin lakimiesosasto ei näemmä lakien lisäksi osaa tulkita aikaa. Tulkaas ny ulos, täällä odotellaan jo!
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Ok Biden valittiin pressaksi. Ok

Eihän sitä ole vielä valittu presidentiksi, vaan sen lopullisen valinnan tekevät 538 valitsijamiestä 14.12.2020. Biden on vaan tässä vaiheessa kerännyt tarvittavat valitsjamiesäänet.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: VT

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Olen ollut tänääm talkoissa, niin ei ole ehtinyt seuraamaan, mutta onko noista väärennettyjen äänestyslippujen kanssa napatuista tietoa? Ei ihan demoilta vaikuttaneet, mutta oliko motiivi järjestää "todisteita" vaalivilpistä vai kääntää tulosta omalla vilpillä.



 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ja näin, väistämätön tapahtui. Tää homma tarjonnee viihdettä vielä pitkäksi aikaa ennen kuin Mr Biden vannoo virkavalan.

Sitten vain odottelemaan Trumpetin töräytyksiä
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Dodiin, nyt se isompi daami lauloi.

Toki kai tässä pitää vielä loputkin osavaltiot seurata loppuun, mutta nyt, Pasila, Porilaisten marssi.

Hyvä kappalevalinta olisi myös "Hus sika mettään". Vai säästetäänkö siihen päivään kun Trump oikeasti lähtee valkoisesta talosta?
 
Trump tietää voittavansa, vaikka vaalit valitsijamiesten osalta meni hieman persiilleen. Tekee diilin muutaman kymmenen Bidenin valitsijamiehen kanssa ja katso voitto kotiin ja kalteritango siirtyy neljällä vuodella.
 

jokerit67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Fox antoi Bidenille Pennsylvanian lisäksi samalla Nevadan, vaikka sieltä ei ole tullut uusia ääniä vähään aikaan. Kertonee siitä, että Arizona-veto oli hataralla pohjalla ja Nevadan antaminen olisi mennyt yli 270 eli piti venata.

Mistäs tuota Trumpin lehdistötilaisuutta voisi seurata? Pitäisi alkaa juuri nyt. Voi olla viimisen päälle tajunnanvirtaa luvassa nyt kun Biden julistettiin president-electiksi.
Trump lähti golffaaman, joten lakimiehet on vetämässä tuota. Voittoilmoitusten ajankohta on kyllä aika karu Trumpin kannalta, eli ehkä ihan hyvä kaikkien kannalta ettei mies ole paikalla.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Näin valtavan voimainponnistuksen ja tässä tapauksessa ehkä hieman onneakin (korona) se vaati, että tälläinen rajattomalla egolla varustettu ihmisen irvikuva saadaan kammettua pois vallasta.

Se vaati yli 70 miljoonan ihmisen äänen. Trump ei ikinä ollut tuolla ihmisiä varten, vaan ensisijaisesti pelkästään ja vain ja ainoastaan itseään varten. Sen todistaa kaikki tämä naurettava kiukuttelu tässä viime päivinäkin, että kaikessa on kyse pelkästään hänestä. Uskomatonta, että jonkun narsismi voi olla noin megalomaanista luokkaa.

Toivottavasti Trump jää esimerkiksi ihmisille siitä, minkä vuoksi länsimaisissa sivistyneissä demokratioissa ei tälläisiä ihmisiä saa ikinä päästää vallankahvaan. Opetuksia on historiassa ollut ennenkin, ja tässä oli taas yksi.
 

Nahkaparturi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiseeraan TuToa
Ensinnäkin kiitokset @Tuamas erinomaisesta tulosten seuraamisesta sekä analysoimisesta. Tästä ketjusta olen lukenut jokaisen viestin keskiviikkoaamusta alkaen. Kiitokset myös muille aktiiveille. Paljon enemmän ja nopeammin täältä on saanut infoa, ja eritoten luotettavaa tietoa vaalidataan liittyen. Olikohan Ylen tekstiTV:llä lähemmäs toista vuorokautta Trumpin voitonjulistus / Bidenin olemme menossa kohti voittoa-otsikko...

Trump on ollut myös minun peräloosterissani tuskallinen tuska koko hänen presidenttikautensa ajan. Ennen valintaansa pidin häntä jonkinlaisena uhkana, mutta en uskonut valintaan. Toisin kuitenkin kävi. Eniten on harmittanut Trumpin "puudelius" Putinia kohtaan. Toivon mukaan vallanvaihdon myötä tämä vaikuttaa positiivisella tavalla myös Eurooppaan. Koskaan ennen en ole jännittänyt USAn pressanvaaleja näin.

Bidenin voitto näyttää siis jo varmalta, joten uskallan lähettää Sari Sirkkiä Jarvan haastattelemaan kaikkien rakastamaa Trumpia...

- Te olette haukkunut Bidenin, postiäänestyksen luotettavuuden sekä toimittajat. Mr Trump, te hävisitte tänään. Olisiko nyt peiliin katsomisen paikka?
 

ijuka

Jäsen
Trump tietää voittavansa, vaikka vaalit valitsijamiesten osalta meni hieman persiilleen. Tekee diilin muutaman kymmenen Bidenin valitsijamiehen kanssa ja katso voitto kotiin ja kalteritango siirtyy neljällä vuodella.
Tätä oon kanssa miettinyt että miksi vaivautua pitämään kunnon vaaliohjelmaa. Lahjoo vaan tarpeeksi valitsijamiehiä valitsemaan itsensä.

Muutenkin nuo epäsuorat vaalit on aikamoinen farssi. Ei uskoisi että nykyaikaisessa demokratiassa vielä sellaista. Toimisi jotenkin jos niillä olisi pakko valita osavaltiossaan eniten ääniä saanut, mutta nyt sillä ei oikeastaan ole mitään väliä vaan saavat äänestää miten lystävät.


Muuten, jos Kamala Harris nousee presidentiksi(jos Joe Biden menehtyy vanhuuteen tms) niin siinä olisikin seuraamista, itse on nimittäin aika sosiaalidemokraatti ja ajaa useita Bernie Sandersin asioita.
Ei tässä ole mitään ihmeellistä.
Sinänsä vähän, sillä eikös niitä ohjeistettu että eivät julistaisi?

En tosin tajua miksi he antoivat Arizonan Bidenille niin aikaisin. Voi hyvinkin olla, että Trump vie sen vielä.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Great job, Mr. Joe Biden. Well done.
 

MegaForce

Jäsen
Tämä ketju on viime päivinä noussut yhdeksi parhaista tämän vuoden puolella kirjoitetuista.
Iso kiitos myös omalta osaltani kuluneesta seurannasta, joka on päivittynyt 24/7 väsymättä, pysynyt asiallisena, informoivana, mutta myös kivaa kevennystä välillä.

Lopputulos lienee myös valtaosan toivoma, joten paljoa paremmin tämä ei olisi voinut mennä.
 

boerje

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Tampereen Ilves
Foxin puolella toimittaja luki WH:n nurkilta kännykästään Trumpilta tulleen tiedotteen. Kuulemma maanantaina päästetään kaikkien aikojen lakimiesarmeija irti, ja haastetaan kaikki ääntenlaskut jne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös