Ihmettelyketju

  • 6 393 260
  • 38 807

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Lienee ollut. Harva rikas on rikkaaksi tullut olemalla ystävällinen rahvaan suuntaan. Mukavat ihmiset on ihan erikseen ja sitten on nämä, joiden ei tarvitse ostaa punaisella laputettua leipää. Voi toki olla joku mukavakin rikas, mutta minä en ainakaan ole tavannut yhtään. Omaa napaa tuijottavia, ylimielisiä ja itsekeskeisiä paskiaisia kaikki tyynni.

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan?

Että silleen...
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan?

Että silleen...
Että köyhän pitäisi olla mukavampi rikkaalle, niin ehkä rikaskin olisi sitten kiva? Näin minä tämän tulkitsen. Sori, en ehkä ole ihan joka aamu ehtinyt Laakkosten ulko-ovelle kengänkiillotuslaatikkoineni vielä aamukuudeksi.

Ajattelen, että jokaisen rikkaan rikkaus on joltakulta muulta poissa. Laakkosen Ykä avaa tonnin viinipullon, ja samaan aikaan kaatiksen männikössä Pertsa miettii, että saiskohan jostain tänään edes palan leipää. Tässä on suuri vääryys. Ihan oikein odotan tuomiopäivää, jos nämä ylimieliset rikkaat palaisivat siinä helvetin tulessa.
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
@Evil Ai Laakkoset, no ne ei oo kivoja, sen tiedän.

Mutta ei se rikkaus toisella ole toiselta pois. Vaikka se mukavakin miljonääri avaisi tai jättäisi avaamatta sen pullon, tai jopa ostamatta, niin eipä se Pertsakaan sitä avaisi. Mutta parempi, että se miljonääri avaa, sillä silloin se on laittanut sen rahan kiertoon eikä istu setelikasan päällä hieromassa itseään tonnin seteleillä.

Että silleen...
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Steve Clarkes tartan army
Jumalaut. Pari päivää korona-paniikkia ja täällä jo huudellaan kommunismia.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Kommunismin ideassahan ei ole mitään väärää. Kaikilla on yhtä paljon, hieno juttu. Käytäntö mättää, koska ihminen on ihminen. Lopulta kaikilla on yhtä vähän. Paitsi Laakkosilla, koska ne kusetti muidenkin metät.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Hetkinen! Mitä mitä kommareita täällä on! Eikö niillä ole porttikielto palstalle? Pitäisi olla. En mitään niin inhoa kuin kommunismia. Se on psyykkinen sairaus. Se on sairasta.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Hetkinen! Mitä mitä kommareita täällä on! Eikö niillä ole porttikielto palstalle? Pitäisi olla. En mitään niin inhoa kuin kommunismia. Se on psyykkinen sairaus. Se on sairasta.
Nää on sitä porukkaa, joka valittaa vihervassareista, mutta haluaa aina kun on mahdollista poliisit kaduille pamputtamaan väärämielisiä ja poikkeustilan. Samoin bi-lateraalikauppa Neuvos... Siis Venäjän kanssa on Suomen onni. Äänestävät perussuomalaisia tai SKP:ta.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Mitä ihmiset tekee niillä kotivaroilla jos ei tulekaan käyttöä niille? Syödäänkö niitä sitten pikkuhiljaa pois vai heitetäänkö menemään? En tiedä ainoa kotivara, jota mulla on ollut oli edellisessä kämpässä oleva pakastevihannes pussi. Jätin sen pakastimeen kun lähdin, kai sen on joku syöny. Tai ei.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Ihmetyttää ja hiukan kiinnostaakin, että miten ammattivarkaat muuttavat käyttäytymistään koronaviruksen takia? Ei ole tyhjiä koteja, ei saa ylittää rajoja, kaupoissa kaikki kyttäävät toisiaan, ei ole väkijoukkoja taskuvarkaille. Rikolliset ovat tunnetusti kekseliäitä muuntumaan, mutta mihin suuntaan mahtaa konnuus siirtyä?
Nettirikollisuudessa vaikutukset ovat varmaan vähäisemmät, huijaukset kehittyvät.
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Mitä ihmiset tekee niillä kotivaroilla jos ei tulekaan käyttöä niille? Syödäänkö niitä sitten pikkuhiljaa pois vai heitetäänkö menemään? En tiedä ainoa kotivara, jota mulla on ollut oli edellisessä kämpässä oleva pakastevihannes pussi. Jätin sen pakastimeen kun lähdin, kai sen on joku syöny. Tai ei.
Toivottavasti eivät heitä pois vaan syövät tai antavat reilusti ennen parasta ennen -päivämäärää hyväntekeväisyyteen. Me puretaan omat varastot käyttöön sitten kun tilanne normalisoituu.
 
Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Oonkohan kärsinyt lätkäfluenssasta (ehkä penkkiurheilu yleensäkkin!) pitkäänkin. Vaikka Ketterä-sarjaa tuli kovasti odoteltua niin tunne on kokonaisuutena pikemminkin helpottunut ja myöskin isoksi osaksi ehdottomasti siitä kun liigaa/NHL:ää tarvitse seurata edes sivusilmällä. Aivan liikaa on ollut tarjontaa kaikesta ja oma pää ei vaan kestä, seurauksena ettei mihinkään pysty keskittyä.
 
K

Kiekkokatsoja

Hassua että tuota wessapaperia on hamstrattu paljon. Luulisi että ensimmäisenä tulisi hankkia juomavettä.
Ai niin, sehän tuleekin suoraan kotiin hanasta. Vai tuleeko "kriisitilanteessa" välttämättä vettä, ja vieläpä juomakelpoista..? Siinäpä pohtimista.
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Luulisi että ensimmäisenä tulisi hankkia juomavettä. Ai niin, sehän tuleekin suoraan kotiin hanasta. Vai tuleeko "kriisitilanteessa" välttämättä vettä, ja vieläpä juomakelpoista..? Siinäpä pohtimista
Kyllä täytyy ihmetellä että joku jaksaa tällaisia uhkakuvia jakaa koronan takia. Ei varmaan ole vesihuolto ja sähkö (tarvitaan vesihuoltoonkin) ensimmäisiä jotka alas ajetaan kriisin uhatessa. Ja nyt ei ihan oikeasti odoteta mitään maailmanloppua vaan kyseessä on vähän ärhäkämpi virus. Kyllä uskon että Suomessa pystytään pitämään tässäkin tilanteessa huolta vesihuollosta... ja olen ollut sen verran sen alan kanssa tekemisissä että jotain tiedän sen varmuudesta. Mutta ehkä @Kiekkokatsoja tietää jotain enemmän.

Ja kyllä monet on hamstrannut myös juotavaa ja laskenut pönttöjä täyteen vettä kotonaan varmuuden vuoksi. Ja jotkut kertoo että kyllä omasta kaivosta saa vettä ylös myös vaikka ämpärillä... että kyllä tätäkin on mietitty.
 
Jostainsyystä haluat kärjistää kirjoitustani.
Ihan perusjuttuahan tuo oli, eikä mitään uhkakuvien luomista. Lisäksi tämä on kierrätyskeskus, joten jutut saa olla toisinaan viistossa/omaperäisesti kirjoitettuna.
Asioihin on hyvä varautua, sellasta se. Joku varautuu peräpääpaperilla, toiselle voi tulla mieleen, että vesiastia olisi hyvä kotivara. Ihan jo senkin syyn vuoksi, että Suomessa on suuri määrä vesiputkien korjausvelkaa, ja putkiongelmat todennäköisiä. Tämä on faktatieto.
No, herne pois nenästä. Ja mieli leppoisaksi.
Lisäys. Koronan vuoksi tulee pian runsaasti muutoksia. Vesihuollon toimintaan on panostettu runsaasti, ja se tulee toimimaan hyvin todennäköisesti, täysin ennallaan.
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Jostain syystä haluat kärjistää kirjoitustani.
Vai tuleeko "kriisitilanteessa" välttämättä vettä, ja vieläpä juomakelpoista.
Halusin vain tuoda esiin etten usko että tämä korona on mainitsemasi kriisitilanne jossa ei enää jaettaisi juomakelpoista vettä kansalaisille. Kyllä veden saanti on hyvin tärkeää siksi se on myös tärkeää yhteiskunnalle että se turvataan enkä usko että korona estää sen. Voin olla väärässäkin..

No, herne pois nenästä.
Ei ne edes nenässä käyneet ja laitan ne mieluummin keittoon. Halusin vain kertoa etten usko että Suomen vesihuolto tulee lamaantumaan tästä viruksesta. En tiedä varmasti mutta halusin tuoda esiin toisen puolen sinun heittoosi ettei vettä ehkä saa kriisitilanteessa... Kertoa että melko varmasti tämä ei ole se kriisi joka katkaisisi veden jakelun Suomessa.
 
K

Kiekkokatsoja

@Iisoppi
Kyllä vesi on tärkeämpi kotivara, kuin wc paperi. Sitä ihmettelin viestissäni.
Ja ihmisten on hyvä herätä siihen, että itsestäänselvyys, kuten hyvä juomavesi hanasta, ei tulisi olla liian itsestäänselvyys.
Niihin voi joskus tulla paikallisia katkoksia/ongelmia. Tästähän on mm pelastuslaitos tiedottanut viime vuosina.
Muut asiat voivat olla lukijan lukemaa mielikuvaa, kuten tyypillistä kierrätyskeskuksessa on. Tämä on kierrätyskeskus, johon voi kirjoittaa siten, että se myös luo mielikuvia.
Ehkä jokaiseen kirjoitukseen ei tulisi reagoida..? Sen toki saa päättää itse.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ihmetyttää ja hiukan kiinnostaakin, että miten ammattivarkaat muuttavat käyttäytymistään koronaviruksen takia? Ei ole tyhjiä koteja, ei saa ylittää rajoja, kaupoissa kaikki kyttäävät toisiaan, ei ole väkijoukkoja taskuvarkaille. Rikolliset ovat tunnetusti kekseliäitä muuntumaan, mutta mihin suuntaan mahtaa konnuus siirtyä?
Nettirikollisuudessa vaikutukset ovat varmaan vähäisemmät, huijaukset kehittyvät.

Ainakin koronavirustutkijaksi tekeytymistä on koitettu.

K

Kiekkokatsoja

Korona.
-Terroristijärjestö isis kehoittaa välttää eurooppaa, koronan vuoksi.
-Jatkoajan korona"keskustelu". Enemmän taitaa olla kirjoittamista, kuin keskustelua.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers
@Iisoppi
Kyllä vesi on tärkeämpi kotivara, kuin wc paperi. Sitä ihmettelin viestissäni.
Ja ihmisten on hyvä herätä siihen, että itsestäänselvyys, kuten hyvä juomavesi hanasta, ei tulisi olla liian itsestäänselvyys.
Niihin voi joskus tulla paikallisia katkoksia/ongelmia. Tästähän on mm pelastuslaitos tiedottanut viime vuosina.
Muut asiat voivat olla lukijan lukemaa mielikuvaa, kuten tyypillistä kierrätyskeskuksessa on. Tämä on kierrätyskeskus, johon voi kirjoittaa siten, että se myös luo mielikuvia.
Ehkä jokaiseen kirjoitukseen ei tulisi reagoida..? Sen toki saa päättää itse.
Yleensä nuo paikalliset katkokset koskevat omia kaivoja kuivina aikoina, tosin viime kesä(näkö? ) ihan laajempi vesihuoltoalue oli ongelmissa pohjaveden vähyyden kanssa. Mutta olen kymmenisen vuotta sitten ollut tekemisissä vesilaitoksen parissa ja puhtaan veden saaminen ei aivan helposti lopu ja melkeinpä ainoa syy siihen voisi olla juuri raakaveden loppuminen. Toki on tapaus Nokia ja muita pitkähköjä katkoksia ollut, mutta muuten tuo on hyvin mietitty homma. Ei edes pidemmät sähkökatkot katkaise vedensaantia ja varsinaisille vedenpuhdistamoille löytyy yleensä korvaavat puhdistamot, jotka sijaitsevat muualla ja täten ottavat raakavetensäkin muualta. Yksi ongelma pidemmissä sähkökatkoissa on sitten jäteveden kanssa, koska uutta vettä saa, mutta jäteveden ohjaaminen ja putsaaminen ei ole ihan niin aukottomasti mietitty, tosin hyvin sekin.
 
Mainitsin jo aikaisemmin, että vesiputkistoissa on runsaasti korjausvelkaa. Tämä ongelma voi tulla eteen lähivuosina paikallisesti.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Mainitsin jo aikaisemmin, että vesiputkistoissa on runsaasti korjausvelkaa. Tämä ongelma voi tulla eteen lähivuosina paikallisesti.
Tietysti voi. Onhan tuo jo nähty. Mutta vesihuolto (sähkön ohella) lienee se varmin yhteiskunnan hoitama palvelu.

Jossain vaiheessa jo mietin että lähtisikö mökille etätöihin (sitä se nyt kuitenkin on), mutta en. Siellä olen entistä enemmän sähkön varassa. Katkokset kun kestää paljon pidempään kuin himassa. Ja ei se nettitikku korvaa kuitua, joten ei kait töistäkään tulisi paljon mitään.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers
Mainitsin jo aikaisemmin, että vesiputkistoissa on runsaasti korjausvelkaa. Tämä ongelma voi tulla eteen lähivuosina paikallisesti.
Tuo on kyllä totta ja ainakin jossain vaiheessa korjauksia tehtiin sitä mukaan, kun putkia hajosi. Sinänsä hauskaa, että noihin laitoksiin on lähivuosina investoitu todella paljon, mutta verkostoon ei. Kai se verkosto on sen verran näkymätöntä, että poissa silmistä, poissa mielestä pätee tässäkin tapauksessa.
 
K

Kiekkokatsoja

"Ihmetyttää" tämä korona touhu.
Nyt on aloitettu suuria toimia, ja pian aloitetaan Suuria toimia hyvin monessa paikassa Suomen alueella. Edessä pitkäaikaiset toimet, ja pitkäaikainen tuleva veronmaksajien painajainen.
Mikäli ajattelisi pahasti väärällä tavalla, tai olisi diktatuuri valtio.. voisi ajatella jopa niin, että luonto (ihan kuin eläinmaailmassa) poistaa maailmasta heikoimmat ja sairaat. Eli miksi pitäisi tehdä mitään..
Mutta, tuo ajattelutapa on väärä. Tottakai meidän tulee parhaamme mukaan auttaa heikko-osaisia. On toimittava näin.
Viestin tavoite on herättää ajatuksia, ei kärjistystä tai vastakkainasettelua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös