Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 962 082
  • 81 126

Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Niin ne asiat taidetaan kokea. Aika tarkoitushakuista toki verrata näitä kahta tapausta keskenään - sen verran erilaiset tapaukset taustalla kuitenkin.

No erilaiset kyllä siinä mielessä, että ensimmäisessä tapauksessa tarkoitus oli vain ja ainostaan kerätä kannatusta usuttamalla omat fanipoikansa viranomaisten riesaksi. Tässä nykyisessä tilanteessa on kuitenkin tosi kyseessä.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Niin. Vai johtuuko se siitä, että nykytilanne päästettiin tämänkaltaiseksi? Ei paniikki leviä sillä, kun sanotaan mitä olisi pitänyt tehdä. Paniikki leviää hyssyttelyllä, vähättelyllä ja sillä, että ei kritisoida yhtään, eli tyydytään vallitsevaan tilanteeseen, missä virus leviää hullunlailla.

Hallitus on alusta alkaen vähätellyt tilannetta. Nyt kun tilannetta ei voi enää hallita, on hyvä ja turvallista ryhtyä niihin koviin keinoihin.

Jos ei olisi nettihäröjen kulta-aika niin ihmiset käyttäytyivät täysin eri tavoin. Paskalla lähdekritiikillä varustettu kansa + internet + opportunistit = tämänhetkinen tilanne
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Tuli käytyä lähi Lidlissä ostamassa ruokaa viikonlopuksi. Jo kauppaan saapuessa huomasin, että helvetti on irti. Saatana muroja ei edes löytynyt. Hamsterit tyhjentäneet kaupan! Onneksi tossa lähellä pieni K-market jossa saa tehdä hieman kalliimmalla ostokset rauhassa. Pitää varmaan alkaa tilaamaan safkat netin kautta. Ei kestä hermo käydä kaupassa! Me pidetään itseämme aina niin järkevinä ja naureskellaan maailmalla tapahtuville jutuille. Suomalaiset ihan yhtä tyhmiä.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jos ei olisi nettihäröjen kulta-aika niin ihmiset käyttäytyivät täysin eri tavoin. Paskalla lähdekritiikillä varustettu kansa + internet + opportunistit = tämänhetkinen tilanne

Niin, eipä tämä enää ole se flegmaattinen kylmän sodan kansakunta, joka ei mennyt Ruotsin lailla paniikkiin joka pienestä asiasta, kun oli sodat tuoreessa muistissa. Tulee mieleen kun tulin opiskelemaan 80-luvun lopulla Helsinkiin ja Rautatieasemalla oli myynnissä ruotsalaisia roskalehtiä niin ne olivat viattomissa silmissäni täysin hysteerisiä, esim. säästä tehtiin ihan uskomatonta heinää. Nyt olemme he.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo

Tässähän tästä minkä jo postasinkin aiemminkin.

On muuten paljon Koronaakin pahempi tuo talousennuste. Velaksi on eletty pitkään ja kupla on kasvanut isoksi. Korona voi olla se viimeinen niitti, mikä pistää piikin kiinni ja kupla puhkeaa. Jos tähän skenaarioon mennään, niin itse luulen sen olevan jopa vieläkin kovempi ja nopeampi. Iso kysymys on tällä hetkellä miten USA selviää Koronasta? Jos sinne julistetaan poikkeustila, niin se voi laukaista jättimäisen paniikin. Tuleva hamstrauksen kohde voi olla myös käteinen pankkiautomaateista.
 
Arzamas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mielenkiintoista verrata täältä Tsekistä käsin miten rennolla otteella Suomessa hallitus vetelee. Täällä mentaliteetti 120 tartunnan kohdalla on "rajat kiinni", koulut olleet jo keskiviikosta lähtien suljettuna. Slovakiassa vielä vähemmän tartuntoja ja yhtä kovat metodit käytössä. Minkäänlaiselle toiveajattelulle ei ole annettu sijaa, vaan lähtökohtaisesti vedetään rankemman kautta että leviäminen pysähtyy.

Suomessa jotenkin luotetaan "että antaa sen hieman levitä, kyllä se siitä sitten myöhemmin asettuu".
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Urheilusarjoja lyödään vauhdilla stoppiin ja jo tuelvia siirretään reilusti eteenpäin. Samalla yleisötilaisuuksia rajoitetaan voimakkaasti...

Mikä vittu siinä kestää että kouluja ja päiväkoteja ei suljeta välittömästi. Tai esim. Pääkaupunkiseudulla ei lyödä julkista liikennettä stoppiin. Bussit, ratikat, lähijunat ja metrot viimeistään huomen aamusta 06.00 alkaen stoppiin. Kaikki kyseiset liikennevälineet varikoille ja massiiviset desinfioinnit niihin.
Kuskit ainakin viikoksi kotiin.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Me pidetään itseämme aina niin järkevinä ja naureskellaan maailmalla tapahtuville jutuille. Suomalaiset ihan yhtä tyhmiä.

Tyhmiä on "It's going away"-hemmot, "Ei mitään tapahdu"- leidit ja muut kymmenennen polven hämäläistyneet luiskaotsaiset harkitsijat, joiden mutinointien aikana maailma ehtii keksiä parannuskeinon AIDSiin, edullisen fuusioreaktorin ja toimintavalmiin THL:n. Varautujat ovat metsästäjä-keräilijä-geeneillä varustettuja selviytyjiä. WC-paperilinnake on heidän voitonmerkkinsä ja perintönsä.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Urheilusarjoja lyödään vauhdilla stoppiin ja jo tuelvia siirretään reilusti eteenpäin. Samalla yleisötilaisuuksia rajoitetaan voimakkaasti...

Mikä vittu siinä kestää että kouluja ja päiväkoteja ei suljeta välittömästi. Tai esim. Pääkaupunkiseudulla ei lyödä julkista liikennettä stoppiin. Bussit, ratikat, lähijunat ja metrot viimeistään huomen aamusta 06.00 alkaen stoppiin. Kaikki kyseiset liikennevälineet varikoille ja massiiviset desinfioinnit niihin.
Kuskit ainakin viikoksi kotiin.

Ota ne muksusi pois ja kulje omalla autolla ja pyörällä. Vaikuta itse.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tai esim. Pääkaupunkiseudulla ei lyödä julkista liikennettä stoppiin. Bussit, ratikat, lähijunat ja metrot viimeistään huomen aamusta 06.00 alkaen stoppiin. Kaikki kyseiset liikennevälineet varikoille ja massiiviset desinfioinnit niihin.
Kuskit ainakin viikoksi kotiin.

Niinpä, ja kannattaisi samalla sulkea osa terveysasemista ja sairaaloista, koska ihmiset eivät piru pääse niihin töihin. Täällä päin on kovasti yleistä käyttää noita julkisia kun niitä sangen runsaasti on.
 
F

Flonaldo

Mielenkiintoista verrata täältä Tsekistä käsin miten rennolla otteella Suomessa hallitus vetelee. Täällä mentaliteetti 120 tartunnan kohdalla on "rajat kiinni", koulut olleet jo keskiviikosta lähtien suljettuna. Slovakiassa vielä vähemmän tartuntoja ja yhtä kovat metodit käytössä. Minkäänlaiselle toiveajattelulle ei ole annettu sijaa, vaan lähtökohtaisesti vedetään rankemman kautta että leviäminen pysähtyy.

Suomessa jotenkin luotetaan "että antaa sen hieman levitä, kyllä se siitä sitten myöhemmin asettuu".
Typerä ja tieteenvastainen toimenpide. Leviäminen ei pysähdy noin, vaan se siirtyy. Koronavirus ei katoa maailmasta mihinkään, eikä Tshekki pidä rajojaan kiinni seuraavaa neljää kuukautta. Siinä vaiheessa yhteiskunnassa on jo täysin väsymys koko asiaan, kenelläkään ei ole immuniteettia ja epidemia iskee kovemmin kuin se muuten iskisi nyt.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset

Tämä on myös WHO:n kanta. Aikaisemmin luotettiin WHO:n, mutta nyt se ei ole ihan justiinsa.

"– Ebolan vastainen työ opettaa, että uuden viruksen leviämisen estämisessä tärkeintä on toimia nopeasti, Michael J. Ryan sanoi."

WHO myös vaati eilen kovempia toimenpiteitä kaikilta mailta. Nyt alkaa näyttää, että kaikki muut maat tätä noudattaakin, paitsi Suomi.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On muuten paljon Koronaakin pahempi tuo talousennuste. Velaksi on eletty pitkään ja kupla on kasvanut isoksi. Korona voi olla se viimeinen niitti, mikä pistää piikin kiinni ja kupla puhkeaa. Jos tähän skenaarioon mennään, niin itse luulen sen olevan jopa vieläkin kovempi ja nopeampi. Iso kysymys on tällä hetkellä miten USA selviää Koronasta? Jos sinne julistetaan poikkeustila, niin se voi laukaista jättimäisen paniikin. Tuleva hamstrauksen kohde voi olla myös käteinen pankkiautomaateista.

Talousongelmien aiheuttamat itsemurhat tulevat niittämään enemmän henkiä kuin koronavirus.
 
F

Flonaldo

Tämä on myös WHO:n kanta. Aikaisemmin luotettiin WHO:n, mutta nyt se ei ole ihan justiinsa.

"– Ebolan vastainen työ opettaa, että uuden viruksen leviämisen estämisessä tärkeintä on toimia nopeasti, Michael J. Ryan sanoi."

WHO myös vaati eilen kovempia toimenpiteitä kaikilta mailta. Nyt alkaa näyttää, että kaikki muut maat tätä noudattaakin, paitsi Suomi.
Kyseinen kommentti liittyi rokotteiden kehittämiseen.

Ylipäänsä taistelu siitä, että pandemia olisi pysäytetty, on hävitty jo pari kuukautta sitten.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Typerä ja tieteenvastainen toimenpide. Leviäminen ei pysähdy noin, vaan se siirtyy. Koronavirus ei katoa maailmasta mihinkään, eikä Tshekki pidä rajojaan kiinni seuraavaa neljää kuukautta. Siinä vaiheessa yhteiskunnassa on jo täysin väsymys koko asiaan, kenelläkään ei ole immuniteettia ja epidemia iskee kovemmin kuin se muuten iskisi nyt.

Kohta kaikki muut maat maailmassa on tiedevastaisia paitsi Suomi.

Oikeasti, on paljon näyttöä siitä, että sulkemalla ja rajaamalla saadaan epidemiat lopulta vähenemään ja päästään aallon harjalle. Tärkeintä on, että tauti ei tule kaikille lähes saman aikaisesti vaan mieluummin pitkällä aikavälillä jolloin terveydenhoidon resurssit pysyvät mukana.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mielenkiintoista verrata täältä Tsekistä käsin miten rennolla otteella Suomessa hallitus vetelee. Täällä mentaliteetti 120 tartunnan kohdalla on "rajat kiinni", koulut olleet jo keskiviikosta lähtien suljettuna. Slovakiassa vielä vähemmän tartuntoja ja yhtä kovat metodit käytössä. Minkäänlaiselle toiveajattelulle ei ole annettu sijaa, vaan lähtökohtaisesti vedetään rankemman kautta että leviäminen pysähtyy.

Suomessa jotenkin luotetaan "että antaa sen hieman levitä, kyllä se siitä sitten myöhemmin asettuu".

Suomessa peruste on ollut aika selvä ja sanoisin, että oikea. Kun esimerkiksi Italiassa koulut suljettiin, mutta väki jatkoi ruuhkabusseissa, ravintoloissa ja silleen, niin eihän se onnistunut. Toinen peruste on pitää terveydenhuolto töissä, ei kotona hoitamassa lapsia. Suomessa käytetään järkeä, siinä varmaan ero Tsekkeihin ja moneen muuhun maahan.

THL on maallikkojen tulen alla, mutta yhtään asiantuntijaa ei ole löytynyt, joka sanoisi koronaan liittyen THL:n toimineen väärin keskeisissä asioissa. Hallitusta on syytä jopa kiitellä, ja hallitus saa toimenpide-esityksensä mistäpä muualta kuin THL:ltä. Kyllä mulla pari kriittistäkin näkemystä on THL:n suuntaan, mutta ne liittyvät ihan toisiin asioihin. Nyt on mennyt aika kohdalleen.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Kyseinen kommentti liittyi rokotteiden kehittämiseen.

Ylipäänsä taistelu siitä, että pandemia olisi pysäytetty, on hävitty jo pari kuukautta sitten.

Taistelu pysäyttämisestä hävittiin jo aikaa sitten. Tarkoitus on saada ohjattua aikajana pidemmälle jaksolle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös