Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 354 827
  • 66 886

SMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vielä noin 40 minuuttia työpäivää jäljellä. Keli ainakin hellii näin viikonlopun alla. Mitäköhän sitä tänään keksisi?
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Kai tämä on Ei mennyt niin kuin Strömsössä- kamaa. Minulla oli tänään jälleen työhaastattelu Vantaalla, tällä kertaa Tikkurilassa. No tällä kertaa haastattelukeikka ei mennyt käsikirjoituksen mukaan vaan olin lopulta myöhässä melkein puolitoista tuntia.

No aluksi lähdin hyvässä aikataulussa kävelemään Hämeenlinnassa juna-asemalle. Minulle tuli kuitenkin kesken matkan niin tyypilliseen tapaani kova kakkahätä että jouduin käymään vessassa matkani varrella olevassa ostoskeskuksen vessassa. Tämän takia sitten myöhästyin junasta jolla minun piti alunperin mennä Tikkurilaan. Myöhästyin vain muutaman minuutin, mutta minkäs teet. Juna Tikkurilaan oli ehtinyt jo lähteä kunnes olin juna-asemalla.

No jouduin sitten soittamaan työnantajalle että myöhästyin siitä junasta millä minun piti tulla Tikkurilaan. Se ei haitannut vaan sovittiin että lähden Vantaalle seuraavalla junalla ja olen haastattelupaikassa kello 13.

No minulla oli liian vaaleat shortsit jalassa ja tätä on noloa kirjoittaa mutta sellaisiin shortseihin minulla äkkiä tulee vauhtiraidat, rusketusraidat tms. niin kuin nytkin. No Vantaalla olin vihdoin mutta vaikka aikataulu oli tiukka niin lähdin metsästämään jotain kauppaa josta saisin ostaa toiset shortsit. Enhän voinut mennä edellisillä shortseilla haastatteluun. No onneksi löysin Uff:n kierrätysmyymälän ja sieltä pikavauhdilla vitosella uudet shortsit.

No kello oli jo vähän yli yksi joten oli pakko päästä haastattelupaikalle josta olin jo myöhässä. No menin taksille ja ilmoitin sille osoitteen mihin haluan päästä. Täällä Vantaalla on kuitenkin kaksi saman ketjun ravintolaa joten arvatkaapa toiko se taksi minut sitten väärälle ravintolalle. Tämä siitäkin huolimatta vaikka selvästi ilmoitin katuosoitteen mihin haluan päästä.

No koska en ollut kyseisissä ravintoloissa koskaan käynyt niin menin tähän toiseen ravintolaan sisälle asti ja siellä selvisi että minä olen tullut väärään ravintolaan!

No tämä haastattelija odotti minua siellä saman ketjun toisessa ravintolassa ja minut sinne ohjattiin menemään. No onneksi sitten löysin melko nopeasti kävellenkin tänne varsinaiselle haastattelupaikalle.

No lopulta olin oikeassa paikassa eikä myöhästymiseni tuntunut haittaavan. Pahoittelin todella paljon myöhästymistäni ja kiitin että haastattelu onnistui kaikesta huolimatta.

En heti saanut paikkaa mutta tahtoessani pääsen tekemään ensi viikolla kokeiluvuoron. Jos onnistun vuorollani saan töitä.
 

heavylutaa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Seattle Kraken
Terassilla. Kyllä on kuuma. Tuoppi olutta taitaa vaihtua lonkeroon reiluilla jäillä, ei meinaa viileänä kauaa kestää tuo bishe
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
En heti saanut paikkaa mutta tahtoessani pääsen tekemään ensi viikolla kokeiluvuoron. Jos onnistun vuorollani saan töitä.

Hienoa, mutta onko tämä kuinka yleistä, että pitää taas ilmaiseksi esittää taitojaan ennen kuin palkataan. Sitä vartenhan on koeaika, ilmeisesti jääkiekossa tunnetaan nimellä try out tai try-out.

Opiskeluaikoina, kun tein paljon siivoushommia, niin kerran sanottiin tule koekeikalle ja katsotaan sitten. Enpäs mennytkään vaan toiseen puljuun. Tarkoituksena taisi olla joku muutaman tunnin lattioiden vahaus vai mikähän se oli. Olin jo silloin tehnyt niitä hommia, niin eipä varsinkaan sen takia kiinnostanut tuollaiset.
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hienoa, mutta onko tämä kuinka yleistä, että pitää taas ilmaiseksi esittää taitojaan ennen kuin palkataan. Sitä vartenhan on koeaika, ilmeisesti jääkiekossa tunnetaan nimellä try out tai try-out.

Onhan esimerkiksi työkokeilu, jota monet firmat käyttävät härskistä väärin tietysti. No toki nämä työkokeilijat ovat myös poissa työttömyystilastoista, vaikka työmarkkinatuella elävätkin, joten voittajia löytyy.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuota.. en tiiä pitäiskö tätä kysyä mutta jotenkin nyt jäi vaivaamaan @vilperi sinun tarinassasi että jos kerran vaaleisiin shortseihin jää näitä tämmösiä vauhtiraitoja, niin meinaatko että tummiin ei sit jää? Vai eikö niitä niistä vaan näe?

En tiiä, kuulostaa vähän tekniikkaongelmalta. Jos siis nyt edes ymmärsin mistä oli kyse.
 

Glove

Jäsen
On niin hyvät ilmat ollu että meni kävellen jo 30 km rikki tälle viikkoa ja ollaa vasta perjantaissa. Kyllä minä huomenna käytän autoa, ehkä vielä sunnuntaina vois käydä pikku lenkin.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Tuota.. en tiiä pitäiskö tätä kysyä mutta jotenkin nyt jäi vaivaamaan @vilperi sinun tarinassasi että jos kerran vaaleisiin shortseihin jää näitä tämmösiä vauhtiraitoja, niin meinaatko että tummiin ei sit jää? Vai eikö niitä niistä vaan näe?

En tiiä, kuulostaa vähän tekniikkaongelmalta. Jos siis nyt edes ymmärsin mistä oli kyse.

Saahan sitä kysyä. Tummissa vaatteissa jotka on ollut päälläni en ole koskaan ainakaan omin silmin havainnut mitään jälkiä. Kun vaaleissa vaatteissa niitä on herkästi. En tiedä mistä sitten johtuu...
 

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
@SMT tuo alkuosan höpön, löpön, löppö oli siis salkkarien Ismon juttu. 50 on uusi 30 luin jostakin. Viesti oli huonosti kirjoitettu.

@FASlapsi. Käsisuihku on hyvä ratkaisu, eikä sen käytössä pitäisi olla mitään ihmeellistä enää. Toki ei aina mahdollista ja sitten kun ei käytettävissä niin siihen tottuneena saattaa kismittää.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: SMT

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Saahan sitä kysyä. Tummissa vaatteissa jotka on ollut päälläni en ole koskaan ainakaan omin silmin havainnut mitään jälkiä. Kun vaaleissa vaatteissa niitä on herkästi. En tiedä mistä sitten johtuu...

Pese hyvä mies perseesi kunnolla.
 

Introexpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, UKRAINA, LHF
Saahan sitä kysyä. Tummissa vaatteissa jotka on ollut päälläni en ole koskaan ainakaan omin silmin havainnut mitään jälkiä. Kun vaaleissa vaatteissa niitä on herkästi. En tiedä mistä sitten johtuu...
Kaiketi sait kuiteskin ne kakkaset shortsit Uffinkassiin? Kyllähän toi "pillusuihkun" käyttö vois olla tosiaan oiva apu noissa pyllyn puhdistus toimissa.

Mutta eikun työnäyttö antamaan ja paikka haltuun niin loppuu se hakemusten täyttö. Tsempit.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös