Positiivisuusketju

  • 2 761 770
  • 11 100

N.Vidic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seattle Seahawks, HIFK, Man Utd
Kaikki on aina niin suhteellista. On totta, että IFK konttaa pahemmin kuin ikinä. Siitä todisteena jo seurahistorian pisin tappioputki jokin aika sitten. On totta, että ulospääsyä tästä kurimuksesta ei ole näkyvissä. On totta, että kausi on isolla todennäköisyydellä paketissa, ja katseet siirtyvät seuraavaan kauteen.

Mutta vaihtaisinko osia Jokereiden kanssa? Katsotaanpa. Seura ei ole vuosiin taistellut aidosti mestaruudesta, vaan tavoite on ollut lähinnä selvitä mahd. pitkälle. Seura on nykyään niin muovinen, että on ollut jo tovin myynnissä, eikä näytä kelpaavan kenelläkään. Fanit ovat jakautuneet eri leireihin, ja vielä muutama vuosi sitten Suomen ylivoimaisesti paras ja suurilukuisin kannattajakunta ja -katsomo on muisto vain. Seuran omistaja kertoo Päivärinnassa (IL) omin sanoin, että hänellä ei ole seuralle enää mitään annettavaa. Ennen niin loistokas juniorimylly on tuhottu, ja lahjakkaat juniorit ovat nykyään tuontitavaraa.

Psykologien mielestä vahingonilo on tervettä, ja hyvinkin ominaista ihmisen mielelle. Jatkakaamme siis sen viljelyä avoimesti, kun siihen aihetta kerran on. Itseasiassa näin IFK-kannattajan näkökulmasta, se onkin ollut ylipäätään viimeinen ankkuri meille löytää jotain positiivista kiekon ympäriltä.

Rauhaisaa joulun odotusta itse kullekin. Herra Murphyn lakia mukaillen: ”Hymyile, sillä huomenna on huonommin.”

edit. Typo
 

gcz_

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHC, NYI, Suomen NATO-jäsenyys
Severstal pelit pelattu.

Mielestäni sympaattinen joukkue kaikin puolin. Hallissa on yleensä hyvä meininki ja seuralla on erinomainen junnuputki, jonka kirkkaimpia tähtiä mm. Buchnevich, Shipachyov, Kiselevich, Chudinov ja Kagarlitsky. KHL:ssä on paljon muovisempiakin jengejä, jotka joutaisivat pihalle ennen Severstalia.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mielestäni sympaattinen joukkue kaikin puolin. Hallissa on yleensä hyvä meininki ja seuralla on erinomainen junnuputki, jonka kirkkaimpia tähtiä mm. Buchnevich, Shipachyov, Kiselevich, Chudinov ja Kagarlitsky. KHL:ssä on paljon muovisempiakin jengejä, jotka joutaisivat pihalle ennen Severstalia.
Totta tuokin osa. Mutta nämä pelit Jokereita vastaan ovat vain olleet aikamoista unilääkettä. Tänään tosin toisessa erässä peli heräsi henkiin. En silti halua kohdata Severstalia enää viidennen kerran tällä kaudella.
 

JjZz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit. Sympatiat kaikille paskoille.
... ja vielä muutama vuosi sitten Suomen ylivoimaisesti paras ja suurilukuisin kannattajakunta ja -katsomo...
Nyt tuo sentään kehdataan myöntää. Toinen ääni oli kellossa viisi vuotta sitten :D No katsellaan viiden vuoden päästä, mitä tästä ajankohdasta kehdataan myöntää.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Mielestäni sympaattinen joukkue kaikin puolin. Hallissa on yleensä hyvä meininki ja seuralla on erinomainen junnuputki, jonka kirkkaimpia tähtiä mm. Buchnevich, Shipachyov, Kiselevich, Chudinov ja Kagarlitsky. KHL:ssä on paljon muovisempiakin jengejä, jotka joutaisivat pihalle ennen Severstalia.
No ehkä Slovan ja Riika. Tällä kaudella ei muita. Kaikki keskinäiset matsit näiden kanssa on aina ihan kamalaa paskaa ja ko. jengien pelaajistot ovat tota Kagarlitskya lukuunottamatta olleet sitä samaa itseään.
Joku Vitjaz, Spartak, Neftehimik ja kinuskijengit ovat lähelle yhtä turhia jengejä, mutta noissa on sentään yleensä ollut muutamia pelimiehiä, tai ainakin mulkkuja, jotka ovat tuoneet jotain väriä iltoihin. Kinuskijengeistä Amur ja Admiral poikkeavat pelityyleiltään vähän sarjan muista jengeistä, joka on sinänsä bonus. Kunlunin voisin kyllä melkein lukea tohon Severstal, Riika, Slovan -osastoon. No on siellä Lajunen ja Wolski..

Edit. Täytyy kyllä ehdottomasti lisätä mistaan Minsk. Se oli helvetin viihdyttävä, ja aika hyväkin, jengi pari ekaa Jokereiden KHL -kautta, mutta ilmeisesti näiden valkovenäläistämispyrkimysten vuoksi se on sellaista jätettä nykyään, että ketään ei jäisi kaipaamaan jos seura poistuisi maailman kartalta.
 

N.Vidic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seattle Seahawks, HIFK, Man Utd
Nyt tuo sentään kehdataan myöntää. Toinen ääni oli kellossa viisi vuotta sitten :D No katsellaan viiden vuoden päästä, mitä tästä ajankohdasta kehdataan myöntää.

Puitteethan tuon pääosin mahdollistivat. Ensin uusi halli, siitä muutaman vuoden päästä mestaruus, ja siemen kasvulle ja tulevalle loistolle oli kylvetty. Areenan pääty on mahtava paikka isolle fanikatsomolle, ja vaikka esim. talviklassikoiden katsomossa punaiset veivät kilpakumppaneitaan 100-0 sekä metelissä että yhteisöllisyydessä, kotimatseissaan IFK kiittää aktiivisinta fanijoukkoaan vielä nykyäänkin häätämällä heidät hallin nurkkaan. Siksi liiga-aikojen eteläpääty on vielä nykyäänkin suurin koskaan Suomessa toiminut yhteinäinen fanikatsomo. Jokerijunat Turkuun, omat internet-sivut, etc. tekivät siitä myös parhaan. Ei sellaiseen silloin kukaan muu pystynyt.

Mielenkiintoista nähdä miten uusi halli muuttaa IFK:n suhtautumista faneihinsa. Joko nyt olisi kokonaista päätyä tarjolla temmellyskentäksi? Suhtaudun kuitenkin varauksella siihen, että sitä voitaisiin vielä viiden vuoden päästä todistaa. Hyvä jos uuden hallin rakennustyöt on tuolloin edes aloitettu.

Luotan siihen, että eteläpäädyn vanhojen aikojen loiston muistelu tuo jengille tarpeeksi positiivisia fiiliksiä, jotta tekstini mukailee viestiketjun otsikkoa. Muutenhan tämä on IFK-fanille täysin väärä paikkaa kirjoittaa ylipäätään yhtään mitään. *hymiö*

edit. typot ja pikku muokkailut
 

pyyksteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Jokerit
Tietty osa Jokerit-osion kirjoittajista ja lukijoista sai tänään sen verran hunajaa, että josko ne pysyisivät nyt sen aamuisen artikkelin parissa kunnes kaikki virtuaalisivut ovat liimautuneet yhteen tai kausi on ohi.

Tänään on pelipäivä taas! This is jne.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pelipäivä on aina positiivinen asia! Jokereiden ympärillä on taas kaikenlaista pöhinää. Vihaajat vihaa, kateelliset vihaa, mutta me vain tykätään! Homehtukaa vihaajat kiukkuunne :) Kaikki tämä pöhinä, negatiivinen tai positiivinen, sataa jatkuvasti suurimman ja kauneimman hyväksi.

This is!!!
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olipa hieno kiekkoilta!

Vastoin tämän ketjun negailijoita painoin ison panoksen Jokereiden voitolle koska sokea reettakin näkee että ei Jokerit nyt niin huono ole kuin pari edellistä peliä näytti. Täällä Jatkoajassa on sen verran lyhytnäköistä sakkia että parin tappiopelin jälkeen dumataan koko kausi menetetyksi! Herranjestas sentään!

Tänään oli hienosti fysiikkaa pelissä, onhan tuo CSKA nyt hieno äijämäinen kiekkojoukkue ja tänään onnistuttiin silti nappaamaan voitto.

Jokerit oli tänään tehokas. Suurimman osan pelistä oltiin puolustamassa omaa maalia mutta vaarallisia maalipaikkoja moskovan ylpeys ei saanut kuin muutaman.

Kalnins oli ensimmäisestä helpon näköisestä maalista huolimatta todella vakuuttava. Se on todettava, että jos Zapo olisi tuon ekan päästänyt niin itsekin olisin syyllistynyt syyttelyyn.

Reilu, kova, fyysinen kiekkopeli tänään Helsingissä nähtiin, ei voi olla kuin taas kerran hyvillä mielin mitä mieleen jäi.

Lauridsen pamautti tokassa erässä jonkun hienosti laitaan ja lopussa Joensuu painoi ryssän hienosti jäihin.

This is KHL!
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Grantin ja Kalninsin 1+1 jatkoille massiivinen peukku toimiston suuntaan! Kerkesin jo vähän pettyä, kun ei kuulunut jatkopahveja, mutta kyllähän nämä käyvät varsin loistavasti.

This is.... Christmas!
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jatkuvuutta tulee jälleen rosteriin kärkiäijien kohdalla. Huippupelaajat haluavat jatkaa Jokereissa, vaikka rahaa ei ole paljoa tarjolla. Palkkasotureista ei ole tietoakaan. Cmon!
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Grantin lappu posikamaa ehdottomasti. Jäniksen suhteen 50-50. Kun tandemin toinen puoli on Zapo niin varauksetonta peukkua ei joulusta huolimatta pysty antamaan. Kevät näyttää.
 

Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
Grantin lappu posikamaa ehdottomasti. Jäniksen suhteen 50-50. Kun tandemin toinen puoli on Zapo niin varauksetonta peukkua ei joulusta huolimatta pysty antamaan. Kevät näyttää.
Kuka siellä pitäis 2.maalivahtina olla? Rinne? Kalnins on syksyllä mielestäni osoittanut olevansa enemmän kuin kelvollinen 1.maalivahti KHL:ään ja Zapoa parempaa nyt vaan ei voisi 2.maalivahtina olla, ainakaan vuotta kauempaa ja varsinkaan Jokereiden resursseilla

Jatkoille massiivista peukkua täältä ja hyvät joulut palstalaisille
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kuka muu kuin sinä on puhunut Rinteestä jotain?

Syksy ja runkosarja on eri tapahtuma kuin kevät ja pleijarit.Tämän viimekin kausi osoitti.

Kalnins on ollut kokonaisuudessaan hyvä. Ei erinomainen mutta hyvä. Zapolski oli vuosi sitten tähän aikaan ollut erinomainen.

Janiksen haasteet on pieni koko+ pään kestävyys. Zapon suht pieni koko+pään kestävyys+ylipelaaminen. Keväällä tulee rumputulta ylänurkkiin. Palataan asiaan pleijareiden jälkeen. Hyvää joulua!
 

Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
Kuka muu kuin sinä on puhunut Rinteestä jotain?

Syksy ja runkosarja on eri tapahtuma kuin kevät ja pleijarit.Tämän viimekin kausi osoitti.

Kalnins on ollut kokonaisuudessaan hyvä. Ei erinomainen mutta hyvä. Zapolski oli vuosi sitten tähän aikaan ollut erinomainen.

Janiksen haasteet on pieni koko+ pään kestävyys. Zapon suht pieni koko+pään kestävyys+ylipelaaminen. Keväällä tulee rumputulta ylänurkkiin. Palataan asiaan pleijareiden jälkeen. Hyvää joulua!
No joo, Rinne-heitto oli kieltämättä vähän överi, mutta ei Zapoa parempaa 2.maalivahtia voisi KHL Jokereissa olla. Lisäksi kun miehellä on sopimus myös ensi kaudesta, niin 100x mieluummin ensi kauteenkin Kalnins-Zapo-tandemilla kuin Zapo-uusi arpa

Se on totta, että poff-Kalnins on vielä näkemättä, mutta mies on pelannut sen verran hyvin, että uuden sopimuksen tekemistä ei olisi millään voinut jättää sinne asti
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itse toivon, että joku luotettava kotimainen taho tekisi jo kulisseissa työtä Jokereiden liigapaluun eteen. Mutta taitaa olla pelkkä haave vain.

Siirretty lainaus toisesta ketjusta tänne, koska tuossa kiteytyy asia. mikä on tullut varsin selväksi KHL-seikkailun aikana. Liigapaikkakunnilla espoosta ouluun on ikävä Jokereita. Sitä rivalryn tunnetta, kun oma suosikkijoukkue pääsi kohtaamaan Jokerit, suomikiekkoilun ikonisimman joukkueen. Tuo rajoja rikkova ikävä on kieltämättä varsin hämmentävää, mutta ennenkaikkea on positiivista huomata, että Jokerit on myös muiden joukkueiden fanien tunnustamana SE joukkue suomessa. Liiga-aikaan tuntui, että Jokereita suorastaan vihataan muualla, mutta se onkin näköjään ollut vihaksi naamioitunutta rakkautta. Rakkautta jota nyt uskalletaan tunnustaa, kun on tullut hieman etäisyyttä.
 

Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
@Hera80 Nyt taitaa olla vähän ylitulkintaa & nättiä provoa, mutta menköön...
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tasan kuusi vuotta sitten tuli todistettua hallissa yhtä mieleenpainuvinta runkosarja matsia. Haikeudella muistaen vanhoja ja hyviä aikoja.

Jokerit - HIFK 8-1 | 29.12.2012 (linkki YouTubeen)
Karlssonin jäähyväiset (linkki YouTubeen)


Oli kyllä mahtava peli tuo, ei voi muuta sanoa.
Muistaakseni myös tasan ainoa kerta kun hifk onnistui tekemään Areenalla maalin ;=D

Ja voih, Karlsson oli kyllä jotain aivan uskomatonta että saatiin omin silmin todistaa tuollaisen virtuoosin kikat ja veivit Jokereissa. Nykyään tuntuu että on NHL:ssä enää varjo itsestään.

Ja vaikka tässä olen itse KHL:n tasoa hehkuttanut niin onhan ne parhaat muistot TIETENKIN Liiga ajoilta kun sitä oli paljon nuorempi... A3, Mambaa, Lindroosia, Ströbaa, Wahlsteneja, Törmästä, Ottoa, Selännettä, Metropolitia, Leinoa jne... olihan nuo hienoja aikoja tottakai. Mutta sitten tuli KHL ja alkoi *ituttamaan kun parhaat pelaajat lähtivät vuodesta toiseen sinne...

Edit: piti vaihteeksi katsoa tuo pätkä. Kyllä tuolloin selässä luki vielä kovia kiekkomiesten nimiä.

Tosta tulee aina hyvälle tuulelle kun katsoo noita Karlssonin suorituksia ja Jokereiden ylivoimaa yleensä. "Kun hifk tekee yhden niin Jokerit painaa kaksi".

Ja tuossa lopussa Rita läpi, pari reppanaa yrittää roikkua mukana mutta katin paskat fysiikka ei ole lähellekään Ridan tasoa jo mars kontilleen.... This is Jokerit!
 
Viimeksi muokattu:

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Tylsyyttäni tein tuossa vähän vertailua viime kauteen ja siihen peilaten Jokerit seilaa tällä hetkellä aika vahvassa myötätuulessa.

Viime kauden pisteet jos käännetään tämän kauden systeemin mukaisesti, niin viime kaudella Jokerit saalisti 74 pistettä (56 runkosarjaottelua). Maaleja tehtiin 56 ottelussa 151 kappaletta ja päästettiin 108.

Tällä hetkellä Jokereilla on kasassa 62 pistettä 43 ottelussa. Maaleja ollaan tehty jo huimat 140 kappaletta, mutta päästettyjä maalejakin on kertynyt jo 103. Viime kaudella mentiin siis enemmän puolustus edellä ja tämä soi tehoja hyökkäyksestä, kun taas tällä kaudella ollaan selvästi menty hyökkäystehokkuus edellä.

Onko näitä sitten järkevä verrata keskenään? No oikeastaan ei. Mutta antaa vähän perspektiiviä etenkin siitä kuinka paljon ollaan ladottu kiekkoa verkkoon.

Viime kauden erikoistilanneprosentteihin tuskin tullaan pääsemään (ylivoima 24,1% ja alivoima 86,5%), mutta tällä hetkellä ylivoima on viime kautta tehokkaampaa muutamasta slumpista huolimatta. Ylivoima tällä hetkellä 25,2 prosenttista, kun taas alivoima 80,4%.

Pelaajakohtaisista tilastoista sen verran, että viime kaudella 4 pelaajaa ylitti kymmenen maalin rajan. Tällä hetkellä vastaava lukema on 5 ja yhdeksän maalin miehiäkin on 3 kappaletta, sitten on Moses kahdeksalla maalilla ja tämä tulee vielä verkkoa heiluttamaan runkosarjan aikana. Leveyttä löytyy siis mukavasti.

Kaikessa hiljaisuudessa myös Tanskan jätti Lauridsen kasannut itselleen komean +16 tehotilaston tälle kaudelle. Peilaa kyllä hyvin peliesityksiin, sillä pelannut todella tasaisesti oikeastaan läpi kauden. Heikoin plusmiinus vakiopakeista on Lepistöllä, jolla on +3.

Tällaiselle tilastonörtille mukavaa katseltavaa, kun käytännössä koko joukkue plussan puolella, vaikka sillä ei olekaan mitään tekemistä minkään kanssa.
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Viime kauden erikoistilanneprosentteihin tuskin tullaan pääsemään (ylivoima 24,1% ja alivoima 86,5%), mutta tällä hetkellä ylivoima on viime kautta tehokkaampaa muutamasta slumpista huolimatta. Ylivoima tällä hetkellä 25,2 prosenttista, kun taas alivoima 80,4%.

Alivoima täytyy saada parempaan kondikseen pudotuspeleihin. TsSKA/SKA rokottaa satavarmasti ylivoimilla, jos AV ei ole timanttisen hyvää. Viime playoffien AV-prosenttimme 91,1% on erittäin kova, ja on selvää että prosentit pitää olla lähempänä ysikymppistä kuin kasikymppistä, jos halutaan haaveilla isojen kaatamisesta. Anttilan ja Reginin paluut varmasti tulevat parantamaan alivoimaa tai näin ainakin uskon.

Meinasin jo kirjoittaa "faktana", että arvaahan sen jo miten jäähytkin tulevat jakautumaan tosipelien alkaessa, mutta tarkastinpa varmuuden vuoksi esim. viime kevään saldon, niin Jokerit on itseasiassa päässyt kaksi kertaa enemmän ylivoimalle kuin ollut alivoimalla. Siis ei tuplasti enemmän, vaan numerollisesti meillä oli 2 kpl enemmän ylivoimia kuin alivoimia. Silmään pistää myös se, kuinka kaikilla muilla pudotuspelijoukkueilla on erikoistilannekerrat jakautuneet melko tasaisesti pl. Pietarin rotat, joilla oli 20 kpl ylivoimamahdollisuuksia enemmän kuin alivoimia, vaikka putosivat jo ennen finaaleita ulos nolosti.

Tällä kaudella SKA:n vastaava luku on suorastaan naurettava. 160 kpl ylivoimia, kun taas alivoimia 98 kpl. Siinä missä sarjaa johtava TsSKA on joutunut alivoimalle 138 kertaa ja päässyt ylivoimalle ainoastaan 127 kertaa. Tuntuu kohtalaisen erikoisilta keskinäisiltä tilastoilta sarjan kahdelle kärkiseuralle. Kuten jo aiemmin murehdin, tuomaritoiminta tänä keväänä itseasiassa hyvinkin todennäköisessä 2.kierroksen SKA-sarjassa voipi nousta kohtalaisen härskiksi, jos Jokerit meinaa olla liian hankala vastus Putinin suosikkiseuralle. Mitään Väänäsen oikeusmurha-vitosia tuskin nähdään enää, mutta jäähyt tuossa sarjassa eivät jakautuisi kovinkaan tasaisesti. Nimilistoja katsomalla voi laskea todennäköisyydet sille, kummalle sarja kääntyy, etenkin jos nimekkäämpi pääsee ylivoimille jokatapauksessa vastustajaa selkeästi enemmän.

Tiivistettynä:
Uskon puolueettomaan tuomaritoimintaan kaikkia muita vastaan paitsi SKA. Sekin voi pysyä puolueettomana, mikäli Jokereilla ei vain riitä SKA:ta vastaan ihan ilman mitään tuomariapuja.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös