Peliesitykset kaudella 2018–2019

  • 579 417
  • 4 000

RedNumber9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä erä HIFK:lta. Ei annettu oikeastaan yhtään maalipaikkaa TPS:lle. Viimeinen silaus hyökkäysalueella kuitenkin puuttuu. Ei päästä aivan siihen parhaalle sektorille, laukausten laadussa on parantamista ym. Ylivoimalla tuo vielä korostuu. Muutama hyvä aihio oli YV:llä mutta piippuun jäivät. Muutama todella huolimaton syöttö tuli jälkimmäisen ylivoiman loppupuolella.
 

Rutale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers.
Aika hyvä eka erä, mutta ei vaan hallinnasta huolimatta saada aikaan laadukkaita laukauksia. Maalinteon tuskasta huolimatta omia on turha haukkua puukäsiksi, koska kiekonliikuttelu toimii näppärästi. Engren hoiti vähät työnsä varmasti.

Nyt vaan toivoa sopii, ettei HIFK:n ote ala lipsumaan, kuten joissakin aikaisemmissa matseissa hyvän ja tehottoman alun jälkeen.

Samanlainen alku kuin tiistaina. Tiistaina tosin oli monta niitä"tuhannen taalan" mestoja. Töpseli ku alkaa saamaan vetoja maalille niin me ollaan hävitty tää peli.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Lundell ja Nordgren tosi hyviä ekassa erässä. Lundelin vois laittaa ylivoimalle Keräsen paikalle.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Nykopp on huonoin sentteri tällä hetkellä. Lundelille vaan lisää vastuuta.
 

RedNumber9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Åsten on ollut tänään hyvä. Hyvin suojannut kiekkoa kulmassa ja näin on nelosketju saanut hyvin painetta TPS:n päätyyn. Tuollainen Åsten on todella arvokas pelaaja nelosketjuun.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Kun tää joukkue pelaa ja se taistelee niin pärjätään tässä sarjassa hienosti. Duunarijengi ihan selkeästi.
 

ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Nyt meni kyllä voitto väärälle jengille tänään. IFK oli selvästi parempi.
 

PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Nyt meni kyllä voitto väärälle jengille tänään. IFK oli selvästi parempi.

Juurikin näin, Attekin pelasi hyvän pelin, vaikka välillä ylipelailikin aika rajusti. Nykopp tarjoili ekan, Heikkisen pommia ei olis ottanu edes Brodöör ja Palvekin vasta toisella läpiajollaan onnistui.

Näin kun pelataan niin voitetaan huomattavasti enemmän kuin hävitään, kyllä ne kiekotki alkaa löytämään tiensä maaliin.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Oli kyllä aika karmea vääryys toi lopputulos. Paikat oli sellaseen 10 maaliin
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Vähän lässähti toi loppu, Palve pääsi 2 kertaa yrittämään vapaasti jatkoajalla ja toisella kertaa onnistui. HIFK:lla oli toisaalta Santalan tulinen ylärima. Nyt jengi on pelannut 10 ottelua ja pisteitä on 18. Pka siis 1,8, joka on luokkaa tyydyttävä+. Kyllä tää aika duunarijengiltä näyttää meikäläisenkin silmään ja hardworking-asenne miellyttää kyllä, jos verrokkina on edarisurffailu. Vielä on ihan suht. luottavainen olo kauden suhteen, joukkueessa on paljon hyviä elementtejä ja aiemmin horjunut mv-peli oli tänään jo napsun verran parempaa. Ei päästetty peliajalla kuin 2 maalia ja se on ihan ookoo, olisi vaan itse pitänyt tehdä kolme.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Heikkisen pommia ei olisi koskaan tullut jos Tepsin korkea maila Tyrväiseen olis puhallettu. Tänään oli kyllä vieras koreat tuomarit.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Heikkisen pommia ei olisi koskaan tullut jos Tepsin korkea maila Tyrväiseen olis puhallettu. Tänään oli kyllä vieras koreat tuomarit.

Niinpä, oliko Levonen myös siinä floppi-pelissä KalPaa vastaan pari viikkoa sitten. Siinähän oli tuomarivirheitä aika paljon kans.

Tänään 2 aika räikeää taas (Nykopp ja Tyrväinen case).
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Niinpä, oliko Levonen myös siinä floppi-pelissä KalPaa vastaan pari viikkoa sitten. Siinähän oli tuomarivirheitä aika paljon kans.

Tänään 2 aika räikeää taas (Nykopp ja Tyrväinen case).

Ei vaan Favorin.

Ei tänään tuomareihin kaaduttu, vaan huonoon viimeistelyyn. YV oli täyttä kuraa tiistaina ja sitä samaa tarjoiltiin yleisölle tänäänkin.
 

Stigu

Jäsen
Joo en mäkään kyllä olisi huolissani noista tappioista. Pelin rakenne on kondiksessa ja maalipaikkoja luodaan jokaisessa matsissa. Mieltä lämmittää erityisesti Nordgrenin ja Lundellin sisäänajo. Vielä Jääskä kehiin, niin nuo kolme tuovat aika paljon raikkautta peliin ja joukkueeseen.

Niin paljon kuin Big Joesta pidänkin, niin kyllä hän oli tänäänkin aivan luokattoman paska. No, ainoastaan pelaamalla nuo alokasmaiset virheet karsiutuvat.

Ja Engreniltä ihan OK peli, josko se itseluottamus alkaisi pikku hiljaa palata?
 

RedNumber9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Enemmän olisi HIFK tänään ansainnut kuin tuon yhden pisteen. Hyvä oli kuitenkin nähdä, että yhtä Liigan huippujengiä vastaan oikeastaan kaikki kentät saivat painopistettä vastustajan päätyyn. Tämä sitä huolimatta, että kokoonpanosta poissa Kangasniemi, Lessio ja kolmannessa erässä Keränen.

Nuoret Lundell ja Nordgren ovat kyllä paikkansa kokoonpanossa ansainneet. Nordgrenilla todella monta paikkaa tänään mutta ei vaan uponnut. Luulisi, että tuolla määrällä paikkoja alkaa pian maalejakin syntyä. Yritykset kuitenkin olivat ihan kelvollisia. Läpiajossa puikkojen yritys varsinkin oli lähellä onnistua.

Quincey oli parantanut muutamaan viime peliin nähden huomattavasti. Todella jämäkkää peliä. Kunhan vielä saisi hyvän laukauksensa useammin ensimmäisestä blokkaajasta ohi.
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Ei jäänyt paljoa pisteitä käteen tästä koti-illasta, mutta joukkue esitti paljon hyvää tekemistä.
Tepsille hattu päästä. Jäätävää suorittamista kun pisteitä alettiin jakamaan.
Molemmat joukkueet menevät pitkälle keväällä jos pystyvvät suorittamaan tämäniltaisella tasolla. Rosterista homma ei jää kummallakaan kiinni.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelillisesti hyvä peli ja kyllähän IFK vei peliä ihan selkeästi aivan sama millä mittarilla mitataan.

Noilla paikoilla pitäisi kyllä maaleja enemmän kuin pari pystyä tekemään, mutta tänään ei enempää tullut. Toivottavasti pelin taso pysyy samana, viihdyttävää kiekkoa ja kyllä tuo lupaa hyvää, että kärkiporukkaa voidaan viedä noinkin selkeästi hyvänä iltana.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Huomioita illan ottelusta:
+++ Niklas Nordgren. Yllätyksellinen, vaihdosta toiseen yritteliäs. Meidän paras hyökkääjä tänään.
++ Kyle Quincey. Joukkueen isohahmo. Kapteeni ilman natsoja.
+ Lennu. Juhlapeli. Onnittelut täältäkin.

- Engren. Tänään ei varsinaisesti imuroinnut mitään mutta eipä kyllä pelastanutkaan mitään. Tämän tasoisia maalivahteja on jokaisessa joukkueessa kaksi.
- - Tobias Salmelainen . Istuva puku mutta joukkueen rakennus jäi kesken.
- - - Puolustajien laukaukset kärkikarvaajaan tai omia päähän ja Teemu Eronen.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK on monesti aloittanut pelit hyvin ja hallinnut ensimmäistä kymmentä minuuttia, mutta sitten se on katkennut se pelaaminen johonkin jäähyyn tai vastustajan maaliin. Tällä kertaa se pelaaminen kantoi oikeastaan koko pelin. Ensimmäisessä erässähän HIFK kyllä painoi peliä TPS:n päätyy, mutta varsinaisia maalipaikkoja ei kuitenkaan ollut juurikaan, vaan sellaista duunaripitoista vääntämistä maalipaikkojen ulkopuolella. Toisesta erästä alkaen alkoi sitten maalipaikkoja tulemaan ja pelkästään Nordgrenilla 5-6 paikkaa mistä olisi pitänyt 2-3 maalia tehdä. Missä ne meidän isot pelaajat ovat? Tavallaan pitää olla tyytyväinen, mutta kyllä toisaalta vituttaa, että ei osata edes tuollaisia pelejä voittaa. Kuitenkin kymmenestä pelistä vain 3 suoraa voittoa ja CHL:stä ollaan ilman suurta ihmettä pihalla. Sanotaan näin, että pieneen tyytyväisyyteen on jotain aihetta mikäli tuo pelillinen kehitys nyt kantaa tulevissa peleissä. Kuitenkin myös Skellefteå peli hävittiin vähän samoihin asioihin, eli tehottomuuteen.

Se on pakko sanoa, että Petrell kyllä oikeastaan jatkoi samaa rataa tämän juhlapelinsä, kuin mitä on koko kauden tähän mennessä vetänyt. Puhutaan maalin pelistä, niin kaksi kertaa Lennu yritti riskitilanteessa jotain typerää haastoa, joista kiekonmenetys ja selkeä maalipaikka omiin. Petrell pelaa ihan omaa peliään, eikä ollut mikään yllätys, että hänen kenttänsä oli joukkueen huonoin. Oikeastaan kaikki kolme muuta kenttää loi enemmän painetta ja maalipaikkoja. Yksi meni omiin, kun Nykoppilta karkasi kiekko, mutta idea siinä oli ihan oikein pelata. Nykopp alkaa olemaan vähän surullinen hahmo. Yrittää kyllä kauheasti ja siinä mielessä ei oikein voi olla pitämättäkään, mutta ei meinaa nyt oikein mistään mitään tulla. Finley oli vähäisestä peliajastaan huolimatta aika pihalla. On oikeastaan omalla alueella aina riski kiekon kanssa paineen alla, ellei tyydy roiskimaan keskialueelle. Kankaanperäkin onnistui kasvattamaan saldonsa -7:ään. Lennu yrittää pysyä perässä -5:llä.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Ensin suurkiitos tuomareille. Levonen seisoo vieressä eikä näe esim. että Nykopp kaadetaan mailalla ja sen jälkeen estetään häntä pitämällä jäässä. Samaten Tyrväisen naamavärkkiin sai maila osua ihan vapaasti. Onnittelut TPS:lle, joka on hyvin oppinut mailahäirinnän. Tämä alkoi vahvistua loppua kohden johtaen tasoitukseen.
Tuomareille ehdotan videoiden katsomista, jos itsekritiikkiä kestävät ja voisivat sen jälkeen tulla kaapista kertomaan, mitkä tuomiot olivat oikein ja mitkä jäivät puhaltamatta. Olisi hauska lukea/kuulla.
Mutta sitten itse aiheeseen: kyllä meidän pitää pystyä voittamaan sekä vastustaja että tuomarit. Nyt pääsivät aika helposti tekemään ekan, meidän avustuksella. Kakkosesta voi oppia, että ei Bonon kaltaiselle pelaajalle av:llä saa antaa tilaa eikä päästää edes lähemmäs maalia. Kyseinen box play kannattaa katsoa videolta oppimisen kannalta. Samoin jatkoajan ratkaisu: mitä helkkaria siellä ensinnäkin oli 3 vs. 3 pelissä Petrell ja Santala jäällä? Ei sinne voi hyökkääjistä laittaa kuin seuraavat: Thorell, Tyrväinen, Lundell, Nordgren, Kangasniemi, Rask. Pakeista vain Eronen, O'Connor ja Ulander.
Atulle oppia siitä ja sitten voisi Atu kertoa kaikille noille, että ei voi ainoat kolme äijää olla vastustajan maaliviivan paikkeilla, kun vastustaja saa kiekon ja heillä on yksi lähellä keskiviivaa odottamassa syöttöä. Tämä ei ole jalkapalloa, jossa voi rakentaa paitsioansoja. Ja yksikään maaleista ei sitten ollut Engrenin syytä. Hän pelasi hyvän pelin ja antoi mahdollisuuden voittoon.
 

foligno

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Heikkisen pommia ei olisi koskaan tullut jos Tepsin korkea maila Tyrväiseen olis puhallettu. Tänään oli kyllä vieras koreat tuomarit.

Yhtä lailla voi sanoa, ettei Hifkin toista maalia olisi tullut, jos edeltävässä tilanteessa olisi mennyt pitkän vihellys oikein. Tuomarit tuskin tänään mitään ratkaisivat. IFK olisi kyllä sinänsä peliesityksellään ansainnut voiton, mutta duunarijoukkue hävisi tällä kertaa yksilötaidolle. Jos saatte tuohon rosteriin terveen Iikan ja sen kaipaamanne huippusentterin, menette tänä vuonna todella pitkälle.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Yhtä lailla voi sanoa, ettei Hifkin toista maalia olisi tullut, jos edeltävässä tilanteessa olisi mennyt pitkän vihellys oikein. Tuomarit tuskin tänään mitään ratkaisivat.

Näinpä, TPS pelasi ylivoimansa hienosti ja teki upean maalin, puolestaan tuon pitkän jälkeen HIFk karvasi ja käänsi pelin hienosti ja pääsi tekemään maalin, vaikka molemmat tilanteet olisivat jääneet näkemättä jos tuomarit olisivat olleet ajan tasalla niin voidaan myös todeta, että molemmilla joukkueilla oli mahdollisuus välttyä takaiskulta jos olisivat suorittaneet virheellisen tuomion jälkeen riittävän laadukkaasti. Kumpikaan ei siihen kyennyt, tai toki voidaan myös todeta molempien joukkueiden iskeneen näihin virheisiin hienosti miten päin tuon nyt vain haluaa sanoa.

Tuomaritoimintaa kun miettii niin nordiksella vihelletyt KalPa ja TPS -pelit eivät ole tosiaan kuitenkaan sujuneet mitenkään kovin hyvin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös