Keskustelua Pride-kulkueesta yms.

  • 160 939
  • 1 345
Tämäkin ketju osoittaa, että syrjintää kokemattomat ja enemmistöön kuuluvat ihmiset ovat ensisijaisesti kiinnostuneita vain asioista, jotka vaikuttavat heidän omaan elämäänsä.

Tässä ketjussa ei takuulla ole yhtäkään ihmistä, joka ei koe syrjintää. Syrjinnän kohteeksi joutumiselle kun on lukemattomia muitakin syitä kuin seksuaalinen suuntautuminen.

Niin, mitä nyt homoilla on nelinkertainen itsemurhariski ja yliedustus lähes kaikissa syrjintäkokemuksia mittaavissa tutkimuksissa.

Itsemurhat | Findikaattori.fi

Miehet tekivät itsemurhia huomattavasti enemmän kuin naiset. Itsemurhan tehneistä useampi kuin kolme neljästä oli mies.

Voimmeko tältä pohjalta olla yksimielisiä siitä, että miehet ovat Suomessa syrjitty ryhmä?
 
Viimeksi muokattu:

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Voimmeko tältä pohjalta olla yksimielisiä siitä, että miehet ovat Suomessa syrjitty ryhmä?

Ovatko miehet vähemmistö?

Minä tulin kaapista ulos noin vuosi sitten sukulaisille, kavereille olin tullut jo aiemmin. Suurin osa suvusta ei ole kommentoinut mitenkään suoraan asiaa eli luultavasti taustalla joko ainakin osittaista hyväksymättömyyttä tai sitten ei vain yksinkertaisesti kiinnosta. Jos nyt jossain sukujuhlissa pistäytyisi, luultavasti vastaanotto olisi viileän kohtelias. Lähin suku eli vanhemmat ja sisarukset ovat asian kanssa ihan sujut, heille riittää että olen onnellinen.

Kieltämättä ensi alkuun oli vaikeaa kakistaa että poikaystävä onkin tyttöystävä mutta kerta kerran jälkeen helpompaa.
 
Ovatko miehet vähemmistö?

Kyllä ovat. Miehiä on vähemmän, koska he kuolevat keskimäärin selvästi nuorempina. Toki intersektionaalisessa logiikassa 51 prosenttiakin voi helposti olla vähemmistö.

Hieman epäilen ettei hörökorvaisten itsemurhariski ole nelinkertainen normikorvaisiin, joten en oikein näe vertailua onnistuneena.

Statistics | The Fatherless Generation
  • 63% of youth suicides are from fatherless homes (US Dept. Of Health/Census) – 5 times the average.
Suomen tilastoja on löytänyt mutta varmasti linkki on täälläkin voimakas. Ovatko isättömät mielestäsi syrjitty ryhmä?
 
Viimeksi muokattu:

teppana

Isättömät ovat varmaankin syrjitty ryhmä. Ainakin omasta nuoruudesta muistan että jonkinlaista kiusaamista ja erottelua kohdattiin me jotka oltiin ero-perheestä. En sitten tiedä onko maailma muuttunut kuinka paljon sen suhteen kun nykyään taitaa olla jo aika iso osa kouluikäisiä uusioperheistä. Tosin itse en ollut isättömästä perheestä vaan äidittömästä. Lieneekö sillä sitten eroa?

Seksuaalisen suuntautumisen perusteella kohdattavaa syrjintää ei silti saisi vähätellä. Näin äkkiseltään (mutulta) heittäisin että se on yksi vakavimpia/vaikeimpia syrjinnän alueita yhteiskunnassa. Ensinnäkin koska kyseessä on todella intiimi ja herkkä asia johon usein sisältyy myös rakkauden tai ihastumisen tunteita. Toisekseen koska syrjintää tapahtuu usein juuri niiden ihmisten kohdalla jotka ovat kaikkein läheisimpiä. Pride kulkue pyrkii osaltaan auttamaan asian hyväksymistä, mutta kuten tässäkin ketjussa on jo todettu on mahdollista että kulkue alkaa osaltaan myös toimia tarkoitusperiään vastaan.
 
Isättömät ovat varmaankin syrjitty ryhmä. Ainakin omasta nuoruudesta muistan että jonkinlaista kiusaamista ja erottelua kohdattiin me jotka oltiin ero-perheestä. En sitten tiedä onko maailma muuttunut kuinka paljon sen suhteen kun nykyään taitaa olla jo aika iso osa kouluikäisiä uusioperheistä.

Isättömyys on aivan eri asia kuin se, että on avioeroperheestä tai uusioperheestä. Ylivoimainen enemmistö avioeroperheiden ja uusioperheiden lapsista ei ole isättömiä eikä äidittömiä.
 
teppana

Jäsen
Isättömyys on aivan eri asia kuin se, että on avioeroperheestä tai uusioperheestä. Ylivoimainen enemmistö avioeroperheiden ja uusioperheiden lapsista ei ole isättömiä.

Niin onkin. Kunhan vain peilasin nuorten käyttäytymistä omalta ajaltani. Taustalla lienee siis tämä surullisen kuuluisa "trendi" jenkeissä missä isä lähtee livohkaan ja jättää lapsen/t ja äidin oman onnen nojaan. Harmittavaa kyllä usein näissä perheissä on taustalla myös päihde- ja rahaongelmia. Eli ovat jo alkujaankin huonoissa lähtökohdissa ja siihen päälle kun vielä lisätään se, että toinen vanhempi hylkää on vaikutukset kohtalokkaita.
 
teppana

Jäsen
Juho Tolppola ärähti Nyrkkeilyliiton osallistumisesta Pride-tapahtumaan – joutui pyytämään anteeksi: "Ei herranjumala!" - Nyrkkeily - Muut lajit - Sport - MTV.fi

Tolppola ilmeisesti ottanut kierroksia kun Nyrkkeilyliitto osallistuu Pride kulkueeseen.

"Nykyinen promoottori ja valmentaja Tolppola osallistui aktiivisesti keskusteluun, jota hänen päivityksensä herätti. Tolppola latoi äärimmäisen homovastaisia kommentteja ja puhui homoudesta "mielenvikaisuutena".

− Mulle ikävä kyllä homo tai lesbo ei oo ihminen, hän muun muassa kirjoitti."

Jälkipyykkiä kun joutui pesemään muuttui ääni kellossa kummasti:

"– Pyydän anteeksi some-päivitykseeni lisäämiäni kommentteja. Alun perin tarkoitus oli vain ihmetellä, miksi liitto mukana asiassa niin vahvasti. Sen jälkeen kommenttikentässä asia lähti niin sanotusti "lapasesta" ja siitä pahoittelut kaikille, joita kommentit satuttivat.

– Itselläni on ystävä- kaveripiirissä useita eri vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä, eikä minulla ole mitään vähemmistöjä vastaan oikessa elämässä, somessa asiat helposti kärjistyy. Mikään kommenteista ei liity mitenkään eri yhteistyökumppaneihini (mm. Firebody), vaan ovat täysin minun oma ylilyöntini, joka ei toistu."

Melko munatonta settiä Tolppolalta. Muutenkin on jäänyt sellainen aivoton "äijä" vaikutelma kyseisestä ukosta.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ei tuollaista ihmisvastaisuutta voi järkevästi perustella, joten ei ihme että siihen syyllityneet eivät ole niitä laatikon terävimpiä veitsiä.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei tuollaista ihmisvastaisuutta voi järkevästi perustella, joten ei ihme että siihen syyllityneet eivät ole niitä laatikon terävimpiä veitsiä.
Sen verran näyttää olevan aivosoluja jäljellä, että ymmärtää pyrkiä suojelemaan sponsorisopimuksiaan. Tosin aika koomiseltahan tuollainen täyskäännös näyttää.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Sen verran näyttää olevan aivosoluja jäljellä, että ymmärtää pyrkiä suojelemaan sponsorisopimuksiaan. Tosin aika koomiseltahan tuollainen täyskäännös näyttää.

Ja herran fb-seinää jos katsoo, mitään käännöstä ei ole tapahtunut. White pride -logoja ja "me [valkoiset heteromiehet] ollaan syrjitty vähemmistö" tuon perään. Ihme että yksikään firma tukee tuollaista.
 
Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Toivon yleisen asenteen muuttuvan nopeasti sukupuolivähemmistöjen suhteen, nyt asiaa kuitenkin ajetaan/markkinoidaan aktiivisesti.

Eipä tuo liian aktiivinen "markkinointi" paranna tilannetta yhtään. Monia ihmisiä vituttaa juurikin se, että sateenkaarta tuputetaan jatkuvasti. Suurimmalle osalle näistä ihmisistä on ihan sama mitä tämä vähemmistö tekee ja on varmasti ihan fine, jos vähemmistö saa tasa-arvoisempaa kohtelua, mutta tuo jatkuva mainostaminen rupeaa vituttamaan. Sama pätee myös minkä tahansa muun asian mainostamiseen, varsinkin jos sitä ei osata tehdä viisaasti.

Olisi myös hyvä, että firmat ja urheiluseurat pysyisivät tässä asiassa ja myös muissakin poliittisissa asioissa neutraaleina. Oli se asia mikä tahansa, jos firma ottaa julkisesti kantaa poliittisiin asioihin, niin on sillä sekä hyviä - että huonoja seurauksia. Parempi olisi pysyä neutraalina.

Tässä sateenkaariporukassa muuten tuntuu olevan paljon vasemmistolaisia ihmisiä, joidenka mielestä on olemassa vain yksi oikea mielipide. Nämä ihmiset närkästyvät heti, jos jollakin toisella on eriävä mielipide.

Sateenkaariporukan on turha yrittää väkisin muuttaa muiden ihmisten mielipidettä. Kukaan ei myöskään vaadi teitä muuttamaan omaa mielipidettä.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Ja herran fb-seinää jos katsoo, mitään käännöstä ei ole tapahtunut. White pride -logoja ja "me [valkoiset heteromiehet] ollaan syrjitty vähemmistö" tuon perään. Ihme että yksikään firma tukee tuollaista.

Keitähän hän tarkoittaa syrjityllä vähemmistöllä? Pahoinpitelyistä, huumausainerikoksista ja ampuma-aserikoksista pariin kertaan tuomion saaneita entisiä konnia joilla on doping-käry takanaan ja jotka ovat ylpeitä "kovasta" taustastaan, kuten Tolppola Iltalehdessä viime vuonna haastattelussa?

"Vuosikymmenen taitteessa tuli kaksi ehdollista vankeusrangaistusta. Aihe ei ole mieluinen ruodittava, selvästikään.
- Ne on lusittu, historiaa, Tolppola tokaisee.
- Ei kaduta, pätkääkään. Enemmän naurattaa. En ole koskaan katunut tekemisiäni.
Tolppola tuomittiin pahoinpitelystä sekä huumausaine- ja ampuma-aserikoksista.
- Eihän urheilija ole mitään, jos recordissa ei ole muuta värikästä kuin urheilu-ura, hän virnistää."

Tuollaista herraa saisikin vähän syrjiä, joka ylpeilee rikoksistaan ja naureskelee tuomioilleen. Ei todellakaan mikään penaalin terävin kynä.

Vastenmielinen tapaus koko Tolppola. Kumma tosiaan kun tuommoisellakin jotain sponsoreita on, ei luulisi minkään firman haluavan yhdistää nimeään useasti raastuvassa olleeseen huume- ja väkivaltarikolliseen jonka nyrkkeilyuraakin varjosti doping-käry.

Tekemisiään hän ei kadu, mutta äkisti yhtäkkiä katuu homokommenttejaan. Sitä se sponsorirahan menon uhka taitaa teettää.

Saisi Tolppola joutua tekemään oikeasti hommia säilyttääkseen sponsorifirmansa, vaikkapa sitten marssimaan Pride-kulkueen kärjessä näiden "ystävä- ja kaveripiiriin kuuluvien vähemmistöjen edustajien kanssa", luulisi vanhojen vähemmistöystävien helposti löytyvän Tolppolan rinnalle jos heitä kerran niin paljon yhtäkkiä jostain putkahti nettianteeksipyyntöön.

EDIT: Lisätty Iltiksen linkki.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Olisi myös hyvä, että firmat ja urheiluseurat pysyisivät tässä asiassa ja myös muissakin poliittisissa asioissa neutraaleina. Oli se asia mikä tahansa, jos firma ottaa julkisesti kantaa poliittisiin asioihin, niin on sillä sekä hyviä - että huonoja seurauksia. Parempi olisi pysyä neutraalina.

– Meillä on mahdollisuus antaa yrityksellenne positiivinen markkinointipaikka ja ilmaista olevanne tasa-arvoinen työpaikka. Kiinnostaako?
– Meillä ei ole arvoja, emmekä välitä työntekijöistämme, koska joku voi pahoittaa mielensä ja ilmaista sen internetin keskustelufoorumilla.

Helpommaksi tulee, kun ajatusahdistuksesta kärsivät pysyvät pois internetistä. Teleoperaattorit tekevät tämän helpoksi, sillä kaikki suomalaiset teleoperaattorit ovat mukana pridessä tavalla tai toisella. Ei ole helppoa olla homofobinen netissä tänä päivänä.

Kommentti: Pride-viikko ratkaisi internetin räyhäysongelman: nyt kun jokainen teleoperaattori kannattaa Pridea, homofoobikot eivät enää voi käyttää internetiä - Nyt.fi | HS.fi

Olisi myös hyvä, että firmat ja urheiluseurat pysyisivät tässä asiassa ja myös muissakin poliittisissa asioissa neutraaleina. Oli se asia mikä tahansa, jos firma ottaa julkisesti kantaa poliittisiin asioihin, niin on sillä sekä hyviä - että huonoja seurauksia. Parempi olisi pysyä neutraalina.

Laita kaapin ovet kiinni niin ei ahdista.
 
Viimeksi muokattu:

teppana

Jäsen
Eipä tuo liian aktiivinen "markkinointi" paranna tilannetta yhtään. Monia ihmisiä vituttaa juurikin se, että sateenkaarta tuputetaan jatkuvasti. Suurimmalle osalle näistä ihmisistä on ihan sama mitä tämä vähemmistö tekee ja on varmasti ihan fine, jos vähemmistö saa tasa-arvoisempaa kohtelua, mutta tuo jatkuva mainostaminen rupeaa vituttamaan. Sama pätee myös minkä tahansa muun asian mainostamiseen, varsinkin jos sitä ei osata tehdä viisaasti.

Olisi myös hyvä, että firmat ja urheiluseurat pysyisivät tässä asiassa ja myös muissakin poliittisissa asioissa neutraaleina. Oli se asia mikä tahansa, jos firma ottaa julkisesti kantaa poliittisiin asioihin, niin on sillä sekä hyviä - että huonoja seurauksia. Parempi olisi pysyä neutraalina.

Tässä sateenkaariporukassa muuten tuntuu olevan paljon vasemmistolaisia ihmisiä, joidenka mielestä on olemassa vain yksi oikea mielipide. Nämä ihmiset närkästyvät heti, jos jollakin toisella on eriävä mielipide.

Sateenkaariporukan on turha yrittää väkisin muuttaa muiden ihmisten mielipidettä. Kukaan ei myöskään vaadi teitä muuttamaan omaa mielipidettä.

En osta tätä ajatusta. Esim. seksuaalivähemmistöjen tukeminen/syrjinnän ehkäisy ei ole poliittinen kannanotto. Saahan sitä jokainen olla mitä mieltä tahansa mutta homojen kauhisteleminen menee aivan samaan sarjaan tummaihoisten ihmisten kauhistelemisen kanssa.

Yritykset myös tietävät että esim. Pride kulkueeseen kannattaa satsata markkinointi mielessäkin. Se pieni joukko ihmisiä jotka siitä oikeasti suuttuu on paljon merkityksettömämpi kuin muut.
 
Boldaus on oma.

Onko mielestäsi ihmiset eri arvoisia, jos eivät satu olemaan samaa mieltä sinun kanssasi? Tätä tarkoitin ensimmäisessä viestissäni, että sinun kaltaiset ihmiset eivät hyväksy muiden mielipiteitä.

Seksuaalivähemmistöjen asiat eivät toki ole politiikkaa, enkä niin väittänyt, vaikkakin heitä koskeva tasa-arvoinen avioliittolaki piti laatia.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Onko mielestäsi ihmiset eri arvoisia, jos eivät satu olemaan samaa mieltä sinun kanssasi? Tätä tarkoitin ensimmäisessä viestissäni, että sinun kaltaiset ihmiset eivät hyväksy muiden mielipiteitä.

Onko jokin urheiluseura tai yritys viemässä sinulta oikeutta mielipiteeseen vai mikä on ongelma?
 
Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Onko jokin urheiluseura tai yritys viemässä sinulta oikeutta mielipiteeseen vai mikä on ongelma?

Nähtävästi et osaa edes lukea, kun vastailet jatkuvasti ensimmäiseen viestiini, muttet ymmärrä edes pointtia. Olen siis mielestäsi homofoobikko, kun toin esille oman eriävän mielipiteeni. Pointti, oli että oli se asia mikä tahansa, niin poliittiset kannanotot aiheuttavat eripuraa, joten eikö olisi parempi olla neutraali?

Eikä mulla ole ongelmaa. Onko se sulle ongelma, jos muut ihmiset ovat eri mieltä kanssasi?
 
Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Onko mielestäsi ihmiset eri arvoisia, jos eivät satu olemaan samaa mieltä sinun kanssasi? Tätä tarkoitin ensimmäisessä viestissäni, että sinun kaltaiset ihmiset eivät hyväksy muiden mielipiteitä.

Ja sinäkö hyväksyt? Juurihan sinä olet sitä mieltä että esimerkiksi yritykset eivät saati ottaa kantaa mihinkään. Mikset sinä voi hyväksyä sitä että esimerkiksi joku taksikuski haluaa osoittaa tukensa seksuaalivähemmistöille?
 
Puhuin yksityisen ihmisen omasta mielipiteestä. Enkä suoraan väittänyt, etteikö firmat saisi ottaa kantaa, vaan pohdin onko se järkevää, kun siitä syntyy puolesta - vastaan -asetelma.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Eipä tuo liian aktiivinen "markkinointi" paranna tilannetta yhtään. Monia ihmisiä vituttaa juurikin se, että sateenkaarta tuputetaan jatkuvasti. Suurimmalle osalle näistä ihmisistä on ihan sama mitä tämä vähemmistö tekee ja on varmasti ihan fine, jos vähemmistö saa tasa-arvoisempaa kohtelua, mutta tuo jatkuva mainostaminen rupeaa vituttamaan. Sama pätee myös minkä tahansa muun asian mainostamiseen, varsinkin jos sitä ei osata tehdä viisaasti.

Olisi myös hyvä, että firmat ja urheiluseurat pysyisivät tässä asiassa ja myös muissakin poliittisissa asioissa neutraaleina. Oli se asia mikä tahansa, jos firma ottaa julkisesti kantaa poliittisiin asioihin, niin on sillä sekä hyviä - että huonoja seurauksia. Parempi olisi pysyä neutraalina.

Tässä sateenkaariporukassa muuten tuntuu olevan paljon vasemmistolaisia ihmisiä, joidenka mielestä on olemassa vain yksi oikea mielipide. Nämä ihmiset närkästyvät heti, jos jollakin toisella on eriävä mielipide.

Sateenkaariporukan on turha yrittää väkisin muuttaa muiden ihmisten mielipidettä. Kukaan ei myöskään vaadi teitä muuttamaan omaa mielipidettä.
Helvetti mä myöhästyin. Älä poika lähre sinne! Sä voit vain hävitä kun tää sopulilauma tulee ja jyrää sut olkiukoillaan ja huutelullaan. Et voi tätä voittaa, on vain yksi oikea mielipide ja se on heidän. Mikään "emme ota kantaa, kun ei liity meidän toimintaan, missä toimimme perustuslain takaaman tasa-arvon mukaan". Ei näille kelpaa. On vain yksi kanta ja se on heidän ja sen joko hyväksyt tai sut jyrätään.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Puhuin yksityisen ihmisen omasta mielipiteestä. Enkä suoraan väittänyt, etteikö firmat saisi ottaa kantaa, vaan pohdin onko se järkevää, kun siitä syntyy puolesta - vastaan -asetelma.

Se ei ole pelkästään järkevää, vaan yksi priden toimintaperiaatteista. Pride perustuu osittain siihen, että yritykset, yhdistykset, järjestöt ja julkiset tahot lähtevät ajamaan asiaa, jonka saavuttaminen tarkoittaa hyvää kaikille. Yritykset saavat näin positiivista julkisuutta sekä tuotteiden tai palveluiden tuottajana että homoystävällisenä työpaikkana. Urheiluseurojen ja erilaisten yhdistysten kohdalla mukana olo on vielä tärkeämpää, sillä se viestittää seksuaalivähemmistössä oleville nuorille, että he ovat tervetulleita liittymään mukaan sellaisina kuin ovat välittämättä sinunlaistesi mielipiteistä, joihin on tietenkin täysi vapaus.

Kummasta muuten mahtaa olla enemmän haittaa joukkuehengelle: homoseksuaalisuudella vai ahdasmielisyydellä?
 
Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Tämä itkeminen vain yhdestä mielipiteestä on kyllä todella huvittava. Ja sitten hirveä uhriutuminen heti perään, kun joku argumentoikin vastaan. Kuivatkaa nyt aikuiset ihmiset ne kyyneleet.
 
Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kummasta muuten mahtaa olla enemmän haittaa joukkuehengelle: homoseksuaalisuudella vai ahdasmielisyydellä?

Kysyvätkö urheiluseurat ihmisten seksuaalistasuuntautimista näiden liittyessä mukaan?

Mistä sä mun mielipiteen tiedät, kun niin väität?

Omassa joukkueessa oli aikoinaan seksuaalivähemmistöön kuuluva ja hän oli yhtä tärkeä kuin muutkin. Ei tarvittu sateenkaaren tuputtamista.

Osaat muuten varmaan vastata tuohon omaan kysymykseen itse, kun sua noin ahdistaa mun kirjotukset.

En jaksa vängätä asiasta enempää. Hauskaa pridea vaan osallistujille.
 
teppana

Jäsen
Boldaus on oma.

Onko mielestäsi ihmiset eri arvoisia, jos eivät satu olemaan samaa mieltä sinun kanssasi? Tätä tarkoitin ensimmäisessä viestissäni, että sinun kaltaiset ihmiset eivät hyväksy muiden mielipiteitä.

Seksuaalivähemmistöjen asiat eivät toki ole politiikkaa, enkä niin väittänyt, vaikkakin heitä koskeva tasa-arvoinen avioliittolaki piti laatia.

Ei ihmisarvo riipu mielipiteistä.

Mutta tarkoitat siis yrityksen markkinoinnin näkökulmasta. Siis milloin kannattaa ottaa yrityksenä kantaa ja milloin ei. Tähän on varmasti jokaisen firman kohdalla eri ratkaisuja. Joku yritys näkee kannattavaksi markkinoinniksi esim. Pride kulkueen ja joku toinen ei. Taustalla on varmasti myös yrityksen brändi sekä arvot. Halutaan tuoda esiin arvomaailmaa osallistumalla tai tukemalla erilaisia tapahtumia. Joskus se on nuorisoliikunta joskus perheväkivallan uhrien auttaminen ja joskus jotain muuta. Se, että on ihmisiä jotka eivät ole samaa mieltä vaikka seksuaalivähemmistöjen oikeuksista ei tarkoita etteikö yrityksen olisi markkinoinnin kannalta kannattavaa osallistua Pride kulkueeseen. Väittäisin että tällä hetkellä Pride on tapahtumana erittäin positiivinen ja jokaiselle markkinointiosastolle 'helppo päätös'.

Toki jos firman arvomaailma sotii Pride tapahtumaa vastaan ei siihen silloin osallistuta. Tämäkin on ihan fine.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tämä itkeminen vain yhdestä mielipiteestä on kyllä todella huvittava. Ja sitten hirveä uhriutuminen heti perään, kun joku argumentoikin vastaan. Kuivatkaa nyt aikuiset ihmiset ne kyyneleet.

Tästä sotkusta ei nyt kyllä saa mitään irti, vaikka poppareita olisikin. Jokunen jatkiksen nimimerkki tuli kaapista ja elämä jatkuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös