Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikan sarjoissa

  • 280 772
  • 705
Yleensä valuvat aika alas, se on totta. Lähivuosina tulee mieleen Montour (2.kierros), Pearson (muistaakseni ekan rundin viimeinen) ja sitten se Phoenixin venäläinen (ei nyt tuu nimeä päähän), joka varattiin ekalla rundilla mutta kiekkoilee kaiketi Venäjällä. Noh, Mikko Koskinen kai vielä mieleen tulee, mutta ovat tosiaan sen verran arpoja, että harva käyttää korkeaa varausta yli-ikäisiin pelaajiin.

Näin suomalaisittain lienee hyvä nostaa vielä Henrik Borgströmin nimi esiin. Varattiin yli-ikäisenä 1. kierroksella kesällä 2016.
 

Largo

Jäsen
Näin suomalaisittain lienee hyvä nostaa vielä Henrik Borgströmin nimi esiin. Varattiin yli-ikäisenä 1. kierroksella kesällä 2016.
No niin tietysti, enpä edes muistanut miehen menneen yli-ikäisenä. Ja onhan noita varmaan muutama muukin 1-2 kierroksella varattu yli-ikäinen, mutta kuitenkin aika harvalukuinen ryhmä.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
No niin tietysti, enpä edes muistanut miehen menneen yli-ikäisenä. Ja onhan noita varmaan muutama muukin 1-2 kierroksella varattu yli-ikäinen, mutta kuitenkin aika harvalukuinen ryhmä.

Borgströmillä löytyy sinänsä selkeät syyt sille, että on lentänyt tutkan alla ennen varaustaan. En edes tiedä, että oliko ilmoittautunut draftiin aiemmin?
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Borgströmillä löytyy sinänsä selkeät syyt sille, että on lentänyt tutkan alla ennen varaustaan. En edes tiedä, että oliko ilmoittautunut draftiin aiemmin?
Nykyäänhän ei tarvitse ilmoittautua draftiin? Varailevat vain ja sitten katsellaan myöhemmin onko asiaa joukkueeseen.
 

RiverDog

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Heponiemellä tällä hetkellä
GP19 G16 A35 TP51 PPG2.68 PIM10 +/-29

Taas NHL:n harjoitusotteluissa loistanut Kailer Yamamoto
GP3 G1 A3 TP4 PPG1.33 PIM0 +/-0

Joka paremmin seuraa WHL:ää ja tietää sarjasta niin voiko näiden kahden herran tekemistä verrata suoraan pisteiden kautta? Otanta Yamamoton kannalta on vielä pieni, mutta missä tällä hetkellä Heponiemi menee? Onko ensi kaudella mitään asiaa vielä isoihin valoihin vai lähdetäänkö rakentamaan AHL:n kautta?

NCAA:n puolelta Borgströmillä saattaisi jo olla realistisemmat mahdollisuudet murtautua ensi vuonna pelaavaan kokoonpanoon.
 

Vatman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Hyvin on myös Borgströmillä mennyt viime peli, kun paukutti 2+2 ja siirtyi pisteen päähän ketjukaveristaan Troy Terrystä, joka johtaa NCAA:n pistepörssiä 23 pisteellä 11 peliin.

Ihmettelen kyllä jos Borgström ei mahdu ensi vuonna Panthersien pelaavaan kokoonpanoon.
 

Largo

Jäsen
Onko ensi kaudella mitään asiaa vielä isoihin valoihin vai lähdetäänkö rakentamaan AHL:n kautta?
Ei ole AHL-kelpoinen vielä ensi kaudella. Eli vaihtoehdot ovat paikka NHL:ssä, WHL tai sitten Eurooppa.

Onko asiaa isoihin valoihin on liian vaikea kysymys. En ole miehen otteita kunnolla nähnyt, mutta mikäli nuo mitat pitävät edes osittain paikkaansa, niin voimaa pitää saada lisää. Heponiemen ketjukaveri, Glen Gawdin muuten teki NHL-sopimuksen Calgary Flamesin kanssa vastikään, ja oli jopa juttua, että voisi lähteä Albertaan välittömästi, mutta ainakaan vielä ei ole lähtenyt eikä välttämättä edes lähde.
 

RiverDog

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
siirtyi pisteen päähän ketjukaveristaan Troy Terrystä, joka johtaa NCAA:n pistepörssiä

Eliteprospectiin oli molemmat herrat merkattu senttereiksi, mutta siihen käsitykseen olen tullut, että Borgström oli ketjun keskushyökkääjä. Onko hyvä vire sattumien summa ja nyt näillä kahdella klikkaa keskenään vai onko toinen pelaajista vienyt ns. toista kohti valoa?
 

Pardus

Jäsen
Ei ole AHL-kelpoinen vielä ensi kaudella. Eli vaihtoehdot ovat paikka NHL:ssä, WHL tai sitten Eurooppa.
Kauanko sitä junnusarjaa pitää tahkota ennen kuin saa pelata AHL:ssä? Miksi esim. Janne Kuokkanen saa pelata tällä kaudella AHL:ssä? Eli saman ikäisenä kuin Heponiemi ensi kaudella.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Kauanko sitä junnusarjaa pitää tahkota ennen kuin saa pelata AHL:ssä? Miksi esim. Janne Kuokkanen saa pelata tällä kaudella AHL:ssä? Eli saman ikäisenä kuin Heponiemi ensi kaudella.
Koska Kuokkasta ei varattu Kanadan junnuliigoista saa pelata heti varauksen jälkeen. Jos taas on varattu junnuista siellä pitää olla 20-vuotiaaksi saakka.
 

Johnnie

Jäsen
Itseasiassa Heponiemi siirtyi viime yönä yksin WHL:n pistepörssin kärkeen saatuaan yhden syöttöpisteen ottelussa ja Steenbergenin jäädessä nollille.

Heponiemi edelleen pistepörssin johdossa, lisäksi kiskaissut sentteriinsä jo muutaman pisteen kaulan. Heponiemen tehot tällä hetkellä 27 peliin 18+48=66, Steenbergenillä viisi pistettä vähemmän. Ensimmäinen suomalainen pistepörssivoittaja P-Amerikan junnuliigoissa?
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Tietääkö kukaan mikä on Jonne Tammelan tilanne, loukkaantuneeksi merkattu ja viime + tähän kauteen saanut vain kaksi tilastoitua peliä? Onko jopa ura mahdollisesti ohi?
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Tietääkö kukaan mikä on Jonne Tammelan tilanne, loukkaantuneeksi merkattu ja viime + tähän kauteen saanut vain kaksi tilastoitua peliä? Onko jopa ura mahdollisesti ohi?

Polvileikkauksessa ollut alkuvuodesta eikä muistaakseni training campilla päässyt pelaamaan, eli varmaan tuo sama vaiva vieläkin vaivannut.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Suomalaispörssit AHL:ssä
Kenttäpelaajat:
Pulkkinen CHI 33 9+17=26 +3
Kossila SD 17 8+14=22 +3
Niku MB 32 5+16=21 +7
Saarela CHA 31 13+6=19 -3
Hintz TEX 32 9+9=18 -3
Lammikko SPR 35 6+12=18 +1
Aaltonen TOR 30 5+12=17 +9
Kapanen TOR 19 5+12=17 +1
Pokka RFD 31 3+13=16 -1
Kuokkanen CHA 19 3+11=14 +5
Haapala SPR 18 3+5=8 -2
Lintuniemi ONT 27 1+6=7 -3
Pakarinen BAK 10 4+2=6 0
Puljujärvi BAK 10 1+4=5 -2
Saarijärvi 14 0+4=4 -2
Lindbohm CHI 23 1+2=3 +2
Hännikäinen CLE 4 0+1=1 0
Lyytinen MIL 7 0+0=0 -2
Nutivaara CLE 3 0+0=0 -2
Honka 8 0+0=0 -4


Maalivahdit(ottelut,voitot,nollapelit, PMK,torjunta %)
Korpisalo CLE 2 1 0 2.03 92.9
Husso SA 12 6 1 2.85 91.2
Kaskisuo TOR/CHI 15 6 1 2.59 90.7
Säteri SPR 12 5 0 2.76 90.6
Gibson BRI 19 12 2 2.46 90.4
Saros MIL 6 1 0 3.80 87.2
 
Viimeksi muokattu:

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Kossila viime yönä tehot 0+4 Gullsin paidassa ja 19 otteluun muhkeat 8+18 =26 tällä kaudella. Tämä tekee 1,37 ppg ja AHL:ssä löytyy vain yksi pelaaja Kossilan lisäksi, joka on näin suurilla ottelukohtaisilla pistemäärillä pelannut pelejä enemmän alhaalla kuin ylhäällä.
 

Torspo82

Jäsen
Onko Pulkkisen vaisujen otteiden taustoista kellään mitään tietoa? Kausihan alkoi räjähtävästi tehoilla 2+7 ekaan kolmeen peliin, mutta sen jälkeen on meno hiljalleen hiipunut. Esimerkiksi viimeisen kuukauden aikana pelejä on kertynyt 14, joissa tehot melko vaatimattomat 1+5. Onko mies kenties alkanut ajatella, ettei sitä mahdollisesti jopa uran viimeistä näyttöpaikkaa taida olla luvassa vaikka kuinka tehoilisi? Vai onko taustalla kuitenkin jotain ihan muuta?
 
Tuli eilen tehtyä otsikon mukaista teksti-tv katselmointia lauantai-illan ratoksi, niin laitetaan nyt tuotos nähtäville. Kaikki tiedot napattu Elite Prospectsista.

1. Teemu Pulkkinen (RW) Chicago Wolves 36. 10+18=28 0.78 20 4
2. Kalle Kossila (LW/C) San Diego Gulls 20. 9+19=28 1.40 20 3
3. Sami Niku (D) Manitoba Moose 34. 5+18=23 0.68 10 5
4. Aleksi Saarela (C/LW) Charlotte Checkers 31. 13+6=19 0.61 2 -3
5. Roope Hintz (LW) Texas Stars 34. 9+9=18 0.53 12 -3
6. Miro Aaltonen (C) Toronto Marlies 33. 6+12=18 0.55 10 11
7. Juho Lammikko (W/C) Springfield Thunderbirds 36. 6+12=18 0.50 4 -1
8. Kasperi Kapanen (RW/LW) Toronto Marlies 21. 9+7=16 0.76 10 3
9. Ville Pokka (D) Rockford IceHogs 33. 3+13=16 0.48 14 -1
10. Janne Kuokkanen (C/W) Charlotte Checkers 19. 3+11=14 0.74 10 5
11. Iiro Pakarinen (RW/LW) Bakersfield Condors 13. 7+2=9 0.69 0 2
12. Julius Nättinen (C) San Diego Gulls 28. 4+5=9 0.32 4 1
13. Alex Lintuniemi (D) Ontario Reign 29. 1+8=9 0.31 12 -2
14. Henrik Haapala (LW/RW) Springfield Thunderbirds 18. 3+5=8 0.44 4 -2
15. Jesse Puljujärvi (RW) Bakersfield Condors 10. 1+4=5 0.50 4 -2
16. Vili Saarijärvi (D) Grand Rapids Griffins 17. 0+5=5 0.29 2 0
17. Petteri Lindbohm (D) Chicago Wolves 23. 1+2=3 0.13 21 2
18. Markus Hännikäinen (LW/RW) Cleveland Monsters 4. 0+1=1 0.25 0 0
19. Joonas Lyytinen (D) Milwaukee Admirals 8. 0+1=1 0.13 6 -2
20. Jonne Tammela (RW/LW) Syracuse Crunch - - - - -
21. Markus Nutivaara (D) Cleveland Monsters 3. 0+0=0 0.00 0 -2
22. Julius Honka (D) Texas Stars 8. 0+0=0 0.00 4 -4

1. Ville Husso San Antonio Rampage 14. 2.71 .915
2. Harri Säteri Springfield Thunderbirds 12. 2.76 .906
3. Christopher Gibson Bridgeport Sound Tigers 20. 2.49 .903
4. Kasimir Kaskisuo Chicago Wolves 14. 2.71 .903

1. Kasimir Kaskisuo Toronto Marlies 1. 1.00 .963
2. Joonas Korpisalo Cleveland Monsters 2. 2.03 .929
3. Juuse Saros Milwaukee Admirals 6. 3.80 .872

1. Mike Vaskivuo (LW) totals 12. 1+7=8 0.67 6 -1
Orlando Solar Bears 9. 1+5=6 0.67 6 -3
Florida Everblades 3. 0+2=2 0.67 0 2
2. Joonas Lyytinen (D) totals 9. 4+2=6 0.67 8 6
Norfolk Admirals 5. 3+1=4 0.80 4 1
Atlanta Gladiators 4. 1+1=2 0.50 4 5
3. Vili Saarijärvi (D) Toledo Walleye 10. 2+4=6 0.60 2 2

1. Kasimir Kaskisuo Orlando Solar Bears 2. 3.91 .884

1. Aleksi Haapakoski (D) North Shore Knights 2. 0+1=1 0.50 0
2. Aleksi Salminen (D) North Shore Knights 2. 0+0=0 0.00 0

1. Aleksi Salminen (D) Seguin Huskies 22. 7+33=40 1.82 24
2. Jonne Wälkky (D) Bradford Bulls 24. 14+16=30 1.25 88
3. Janne Niemelä (F) Bradford Bulls 28. 10+18=28 1.00 6
4. Niko Kakko (F) Seguin Huskies 28. 17+9=26 0.93 14
5. Roope Kalanti (F) Bradford Bulls 28. 14+11=25 0.89 36
6. Aleksi Haapakoski (D) Seguin Huskies 25. 9+13=22 0.88 22
7. Vili Liimatainen (F/D) Seguin Huskies 27. 5+9=14 0.52 11
8. Karri Lehtoranta (F) Bradford Bulls 23. 5+3=8 0.35 12

1. Erkka Vänskä (F) Fairbanks Ice Dogs 32. 14+18=32 1.00 14 19
2. Aleksi Peltonen (F) Corpus Christi IceRays 26. 5+14=19 0.73 2 -2
3. Urho Lensu (D) Shreveport Mudbugs 6. 0+1=1 0.17 0 -2

1. Daniel Lebedeff Janesville Jets 17. 2.52 .920
2. Samu Lonkila Minot Minotauros 18. 2.90 .906

1. Henrik Borgström (C) Univ. of Denver 20. 14+13=27 1.35 14 4
2. Julius Mattila (C) Boston College 20. 5+11=16 0.80 14 2
3. Sami Tavernier (RW) Merrimack College 19. 7+5=12 0.63 2 -2
4. Kasper Björkqvist (RW/LW) Providence College 21. 7+3=10 0.48 12 2
5. Jaakko Heikkinen (F) Univ. of Denver 21. 6+4=10 0.48 2 -3
6. Aapeli Räsänen (C) Boston College 18. 3+7=10 0.56 31 7
7. Kasperi Ojantakanen (C) Univ. of Connecticut 21. 3+6=9 0.43 4 2
8. Erik Autio (D) Penn State Univ. 15. 2+6=8 0.53 4 5
9. Joel Janatuinen (LW) Univ. of North Dakota 19. 1+6=7 0.37 8 -2
10. Jesper Mattila (D) Boston College 18. 2+4=6 0.33 8 0
11. Tyko Karjalainen (D) Clarkson Univ. 12. 0+6=6 0.50 12 6
12. Teemu Pulkkinen (RW) Univ. of Nebraska-Omaha 14. 2+3=5 0.36 6 -6
13. Kasper Kotkansalo (D) Boston Univ. 19. 2+3=5 0.26 8 6
14. Jere Astrén (D) Clarkson Univ. 17. 3+1=4 0.24 8 5
15. Tomi Hiekkavirta (D) Univ. of Alaska-Anchorage 13. 0+4=4 0.31 10 -6
16. Mika Ilvonen (D) St. Cloud State Univ. 13. 1+2=3 0.23 0 4
17. Veli-Matti Tiuraniemi (D) Univ. of Maine 16. 1+2=3 0.19 4 1
18. Juho Jokiharju (F) Clarkson Univ. 14. 0+2=2 0.14 2 1
19. Eetu Torpström (D) UMass (Amherst) 4. 1+0=1 0.25 4 -3
20. Eetu Selänne (C) Northeastern Univ. 14. 0+1=1 0.07 2 -1
21. Dan Nybondas (D/F) Quinnipiac Univ. - - - - -

1. Christoffer Hernberg UMass-Lowell 17. 1.82 .931
2. Atte Tolvanen Northern Michigan Univ. 15. 2.67 .905

1. Jerry Laakso (D) UMass-Dartmouth 13. 6+10=16 1.23 12
2. Tuukka Totro (D) St. Olaf College 11. 4+7=11 1.00 8
3. Vili-Jesper Koivula (F) SUNY-Canton 11. 4+1=5 0.45 8
4. Aleksi Mustaniemi (D) Salem State College 12. 2+0=2 0.17 18
5. Daniel Bäckström (C) Westfield State Univ. 7. 1+1=2 0.29 2
6. Emil Hiiri (F) St. Olaf College 1. 0+1=1 1.00 0
7. Sakke Tiitinen (F) SUNY-Plattsburgh 2. 0+0=0 0.00 0
8. Jerry Miettunen (D) Univ. of Wisconsin-Superior 7. 0+0=0 0.00 9

1. Tommi Åhlgren Univ. of Wisconsin-Stout 10. 2.78 .896
2. Patrik Virtanen Utica College 7. 1.85 .938

1. Linus Nyman (LW/RW) Kingston Frontenacs 37. 16+29=45 1.22 6 13
2. Eemeli Räsänen (D) Kingston Frontenacs 31. 3+19=22 0.71 30 8

1. Otto Somppi (C) Halifax Mooseheads 31. 12+30=42 1.35 14 26
2. Saku Vesterinen (D) Charlottetown Islanders 28. 3+19=22 0.79 14 -1
3. Aleksi Anttalainen (D) Blainville-Boisbriand Armada 32. 3+13=16 0.50 35 -1

1. Aaro Vidgren (RW) Chicago Steel 25. 9+6=15 0.60 16 -6
2. Sampo Ranta (LW) Sioux City Musketeers 25. 8+6=14 0.56 14 -13
3. Eero Teräväinen (D) Lincoln Stars 24. 2+11=13 0.54 18 0
4. Mikael Hakkarainen (F) Muskegon Lumberjacks 11. 5+4=9 0.82 2 -2
5. Samuel Salonen (LW) Sioux City Musketeers 22. 3+4=7 0.32 23 -3
6. Santeri Virtanen (C) Dubuque Fighting Saints 16. 2+5=7 0.44 2 -2
7. Atte Tuliara (D) Lincoln Stars 19. 2+3=5 0.26 2 -3
8. Antti Virtanen (D) Sioux Falls Stampede 27. 1+4=5 0.19 8 6
9. Jesper Peltonen (D) Omaha Lancers 25. 0+2=2 0.08 8 6
10. Aleksi Peltonen (F) Omaha Lancers 4. 1+0=1 0.25 2 1
11. Jesper Kokkila (D) Chicago Steel 10. 0+1=1 0.10 18 1
12. Matias Maccelli (LW) Dubuque Fighting Saints - - - - -

1. Oskar Autio Chicago Steel 19. 2.64 .914

1. Aleksi Heponiemi (C) Swift Current Broncos 29. 19+52=71 2.45 14 27
2. Henri Jokiharju (D) Portland Winterhawks 31. 7+30=37 1.19 8 27
3. Emil Oksanen (RW/LW) Regina Pats 36. 12+19=31 0.86 10 -4
4. Sami Moilanen (RW) Seattle Thunderbirds 29. 16+11=27 0.93 23 -2
5. Juuso Välimäki (D) Tri-City Americans 19. 5+15=20 1.05 12 6
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Heponiemi palasi WHL:ään ja heitti ensimmäiseen matsiin tehot 1+3 Broncosin voittaessa 5-1. Samalla tuli 30 ottelua täyteen ja niissä 20+55 tehot. Ei paha tuollainen 2,5 pinnan keskiarvo. Heponiemi on nyt sarjan nelosena pisteissä, vaikka on pelannut 10-12 ottelua vähemmän kuin sijoilla 1-3 olevat pelaajat.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Heponiemi palasi WHL:ään ja heitti ensimmäiseen matsiin tehot 1+3 Broncosin voittaessa 5-1. Samalla tuli 30 ottelua täyteen ja niissä 20+55 tehot. Ei paha tuollainen 2,5 pinnan keskiarvo. Heponiemi on nyt sarjan nelosena pisteissä, vaikka on pelannut 10-12 ottelua vähemmän kuin sijoilla 1-3 olevat pelaajat.

Voisiko joku asiantunteva lätkäfani valaista sitä, että millainen sarja tuo WHL oikein on. Heponiemi oli U20 kisoissa jotakuinkin täysi lapanen ja nyt WHL:ssä ekaan peliin 1+3 pisteet. Millainen sarja on verrattuna esimerkiksi nuorten SM-liigaan? Onko tällä kaudella NHL joukkueissa yhtään pelaajaa vakiokokoonpanossa, joka olisi vielä viime kaudella pelannut WHL:ssä? Minua eivät Heponiemen pisteet enää juuri säväytä U20 kisojen jälkeen.
 

Largo

Jäsen
Voisiko joku asiantunteva lätkäfani valaista sitä, että millainen sarja tuo WHL oikein on. Heponiemi oli U20 kisoissa jotakuinkin täysi lapanen ja nyt WHL:ssä ekaan peliin 1+3 pisteet. Millainen sarja on verrattuna esimerkiksi nuorten SM-liigaan? Onko tällä kaudella NHL joukkueissa yhtään pelaajaa vakiokokoonpanossa, joka olisi vielä viime kaudella pelannut WHL:ssä? Minua eivät Heponiemen pisteet enää juuri säväytä U20 kisojen jälkeen.
Matthew Barzal iski viime kaudella WHL:ssä 41 otteluun 10+69. Puolestaan esim. sarjan pistepörssin viime kaudella voittanut Sam Steel ei mahtunut harjoitusleirin jälkeen Anaheimin joukkueeseen.

Vaikea verrata WHL:ää nuorten SM-liigaan. WHL on pelaajatasoltaan kylläkin omasta mielestä selkeästi kovempi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös