Alle 20-vuotiaiden MM-kisat Yhdysvalloissa 26.12.2017–5.1.2018

  • 173 192
  • 660
Tila
Viestiketju on suljettu.

Playmaker98

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Olisin itsekin ottanut ennemmin Turkulaisen kuin Kuparin, mutta pakko sanoa, että Kuparin kaltainen pelaaja tulee tekemään enemmän tulosta hyökkäyspäähän kun Turkulaisen kaltainen. Mestiksessä olen muutaman pelin hältä nähnyt, ja pyörittelee kyllä ihan miten tahtoo. Onneksi on kisoissa hän.
Juuri samaa mieltä
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ahokas on nähnyt noita jätkiä monen monta vuotta. Valmentanut suurinta osaa. Tekee tuota työkseen ja on tuonut jo nyt yhden junnu mestaruuden. Lisäksi pelasti viimevuonna tilanteen Rautakorven sekoilujen jälkeen. Tiedän, luotan ja uskon siihen että Jussi tietää nämä asiat paremmin kuin yksikään penkkiurheilija ja sohvaperuna tällä palstalla.
Tämä. Tietenkin mielipiteitä voi ja pitääkin esittää, mutta nyt kuitenkin puhutaan koko koutsinuransa junnuja valmentaneesta ammattimiehestä joka nämä valinnat on tehnyt. Pikkaisen aina toivoisi jatkiksessa sitä että jengi pystyisi vähän suhteuttamaan omaa tietämystään ja "tietämystään".
 
sheiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Aika sokeaa luottoa jonkun henkilön subjektiiviseen näkemykseen ja osaamiseen.

En ole ainoa joka luottaa. Tuskin sitä muuten olisi tehtäväänsä palkattu. Pointti oli se että luotan Ahokkaan kokonaisnäkemykseen joukkueesta enemmän kuin yhdenkään anonyymin avaruusmiehen näkemyksiin yhden pelaajan osalta.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut

Joo, kaiken keskellä on hyvä korostaa sitä, että Ahokas onnistui vakuuttamaan 18- ja 20-vuotiaiden kisoissa. Varsinkin jälkimmäisissä hän selvitti vaikean tilanteen mielestäni mainiosti. Koko ideologiasta saamme täällä olla montaa mieltä, mutta toki hänellä on oikeus, suorastaan velvollisuus toteuttaa omaa toimintatapaansa.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Tämä. Tietenkin mielipiteitä voi ja pitääkin esittää, mutta nyt kuitenkin puhutaan koko koutsinuransa junnuja valmentaneesta ammattimiehestä joka nämä valinnat on tehnyt. Pikkaisen aina toivoisi jatkiksessa sitä että jengi pystyisi vähän suhteuttamaan omaa tietämystään ja "tietämystään".
Niin, mutta Turkulainen ei latebloomerina ole koskaan kuulunut tohon kärkiryhmään joka Ahokkaan kanssa toiminut. En usko pätkääkään, että Ahokas nähnyt nykyistä Turkulaista tarpeeksi tai on objektiivinen valinnoissa.

Mutta kuten tiedetään valmentaja valitsee itselleen sopivimman joukkueen. Ei parhainta, mutta nyt mentiin mielestäni metsään sekä Kotkaniemen (ei päässyt leirille) Turkulaisen ja Luostarisen kohdalla.
 
MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Hohhoijaa. Siellähän on jälleen Herb Brooks puikoissa ja valinnat sen mukaisia. Ahokas & Miracle off Ice.

Suorastaan oksettaa nämä Ahokkaan kaltaiset pellet, jotka tulevat oikeasti lahjakkaiden pelaajien urakehityksen tielle.
 
Viimeksi muokattu:

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Hieman olen ihmeissäni tietyistä pudotuksista, vaikka en näitä eniten närää aiheuttaneita turkulaisia ja luostarisia olekaan kauheasti nähnyt.

Se on vain kylmä fakta, ettei Liiga-kiekossa onnistuminen merkitse yhtään mitään junnukiekossa. Peli on aivan erilaista.

Silti en ymmärrä miksi Kupari meni Turkulaisen edelle, mutta junnumaajoukkueessa aikaisemmin dominoinut Kotkaniemi jäi ulkopuolelle.

Kultaa kohti silti!
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Olisin itsekin ottanut ennemmin Turkulaisen kuin Kuparin, mutta pakko sanoa, että Kuparin kaltainen pelaaja tulee tekemään enemmän tulosta hyökkäyspäähän kun Turkulaisen kaltainen. Mestiksessä olen muutaman pelin hältä nähnyt, ja pyörittelee kyllä ihan miten tahtoo. Onneksi on kisoissa hän.
Montako maalia tämä Mestis-pelissä hyökkäyspäässä mitä tahansa tahtootekijä on Mestis-urallansa tehnyt?

Turkulainen ei ole ns. kolmoskentän pelaaja vaan pelaaja joka pelaa JYPin kovimmassa tuloksentekoyksikössä Puustisen ja Suomelan kanssa.
 
Knap

Yhden maalin, kolme syöttöpistettä viiteen peliin. Oli muuten aivan hemmetin hieno se maali. Ei ollenkaan hullumpi suoritus. Ehkä kliseistä sanoa, mutta pisteitä olisi niin paljon enemmän jos Hermestä kiinostaisi pelata. Sysihuonohan Hermes tällä kaudella on ollut, ja Kupari ollut ainoita valopilkkuja.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Se on vain kylmä fakta, ettei Liiga-kiekossa onnistuminen merkitse yhtään mitään junnukiekossa. Peli on aivan erilaista.

Eikö juuri hurlumheille alttiissa kiekossa ole mieletön etu jos sinulla on fyysisesti ja peliälyllisesti valmiiden äijien kanssa vääntämään joutunut pelaaja? On ollut pakko oppia olemaan hyvä&järkevä kentän jokaisella alueella ja tuo on tehnyt Turkulaisesta ns. roolivapaan. En ainakaan itse näe mitään ongelmaa jos pohjakutosen laiturilla on kädet. Toki mikäs siinä jos se tarkkaan roolitettu yhden kikan ihme Pauli Persevittu(198/130) miellyttää enemmän.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Eikö juuri hurlumheille alttiissa kiekossa ole mieletön etu jos sinulla on fyysisesti ja peliälyllisesti valmiiden äijien kanssa vääntämään joutunut pelaaja? On ollut pakko oppia olemaan hyvä&järkevä kentän jokaisella alueella ja tuo on tehnyt Turkulaisesta ns. roolivapaan. En ainakaan itse näe mitään ongelmaa jos pohjakutosen laiturilla on kädet. Toki mikäs siinä jos se tarkkaan roolitettu yhden kikan ihme Pauli Persevittu(198/130) miellyttää enemmän.

En minäkään näe ongelmaa käsien omaamisessa vaikka olisit nelosketjun jätkä. Mutta en mä sitä mielettömänä etuna kyllä näe, että sulla on Liiga-kokemusta miehiä vastaan niin paljon, varsinkin kun mennään pieneen kaukaloon pelaamaan. Vai ovatko aina ne Liiga-kiekkoilijat, jotka eivät ole patelaineita, siellä junnukisoja dominoimassa, jos historiaa tutkit?

Jos jossain, niin junnukiekossa sillä yksilötaidolla on suuri merkitys. Vaikka Turkulainen on pelannut hyvää Liiga-kiekkoa, niin kyllä tuosta Kanadan, Yhdysvaltojen tai vaikka Ruotsin ryhmästä todella moni pelaaja menisi Turkulaisen tontille ja suuri osa saattaisi pelata paljon paremminkin. Rasmus Kuparista en ole varma enkä Innalasta, mutta joku pointti siinä valinnassa on. Onko se pelitavallinen asia, onko Turkulainen hyvä vain Jyväskylässä, mutta kun pelikaverit/systeemi muuttuu, taso laskee? Onko puolustussysteemi erilainen?

Kyllä tässä nyansseihin on puututtu eikä vain statseihin Liigassa.
 
Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Edelleen Turkulainen on JYPin parhaita puolustavia hyökkääjiä ja väitän, että täten sitä myös ihan liigassakin. Miten tälläinen pelaaja ei muka mahdu Suomen joukkueeseen? En itsekään häntä olisi 1-2 ketjuun sijoittanut vaan kolmoseen tai neloseen.

Jos Turkulainen on Liigan parhaita puolustavia hyökkääjiä, niin miksi ei pelaa JYPissä ollenkaan alivoimaa? JYPin av on kuitenkin vasta Liigan 10. parasta, joten en näe syytä pitää näissä avainkohdissa yhtä Liigan eksperteistä penkillä.

Selvyydeksi, minun joukkueeseeni Turkulainen olisi mahtunut, vaikka sitten 13. hyökkääjänä paikkaa kärkkymässä jos ei aloittavista ketjuista tilaa olisi löytynyt.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Huomauttaisin, että Turkulainen kävi viime kauden jälkeen Toronton nuorten pelaajien "NHL-pelaajana" varaamattomana ja esiintyi raporttien mukaan edukseen. Joten en vaan näe myöskään pientä kaukaloa ongelmana.

Enemmän uskon siihen, että kun Jerry on ns latebloomer niin Ahokas ja muut liiton miehet ei ole Turkulaista nähneet tarpeaksi ja luulevat Jerryä yksiulotteiseksi pelaajaksi. Tätä tukisi Ahokkaan lausunnot CHL-studiossa, että kun Jerry ei pelaa alivoimaa JYPissä niin pitäisi mahtua U20 kahteen ekaan ketjuun. Omasta mielestäni käsittämätön lausunto.

En itsekään tässä joukkueessa olisi Jerryä kahteen ensimmäiseen ketjuun laittanut, vaan sinne kolmos tai nelosketjuun. Turkulainen on erinomainen takakarvaaja ja kiekonriistäjä, tuon pelinrytmittämisen ja peliäly/kiekonkäsittelynsä lisäksi.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Kotkaniemellä on enemmän yksilötaitoa kuin puolella tuosta hyökkäyskalustosta yhteensä.

Ässiltä olen kaksi tai kolme matsia nähnyt ja kyllä Kotkaniemen olisi tuossa joukkueessa pitänyt olla. Ihan vaikka vain viime kevään junnukisojen takia. Mielestäni myös Turkulaisen.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Jos Turkulainen on Liigan parhaita puolustavia hyökkääjiä, niin miksi ei pelaa JYPissä ollenkaan alivoimaa? JYPin av on kuitenkin vasta Liigan 10. parasta, joten en näe syytä pitää näissä avainkohdissa yhtä Liigan eksperteistä penkillä.

Koska joukkueessa on pelipaikoille lukittuja hasbeeneja ja heidät on pidettävä tyytyväisinä.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Jos Turkulainen on Liigan parhaita puolustavia hyökkääjiä, niin miksi ei pelaa JYPissä ollenkaan alivoimaa? JYPin av on kuitenkin vasta Liigan 10. parasta, joten en näe syytä pitää näissä avainkohdissa yhtä Liigan eksperteistä penkillä.
Monta syytä, mutta yksi on että alivoima pelaaminen ja puolustava hyökkääjänä pelaaminen on eri asioita. Toisekseen JYPillä Virtanen luottaa kokeneisiin pelaajiin etunenässä Hytönen, Louhivaara, Kolehmainen, Kanninen nelikkoon hyökkäyksen osalta alivoimassa.

JYPin alivoima ei nykyään perustu niinkään liikkeeseen ja sen kerrannais vaikutuksiin, vaan ulottuvuuteen yms.
 
Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä turkulainen aina Turkulaisen voittaa.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Yhden maalin, kolme syöttöpistettä viiteen peliin. Oli muuten aivan hemmetin hieno se maali. Ei ollenkaan hullumpi suoritus. Ehkä kliseistä sanoa, mutta pisteitä olisi niin paljon enemmän jos Hermestä kiinostaisi pelata. Sysihuonohan Hermes tällä kaudella on ollut, ja Kupari ollut ainoita valopilkkuja.
Outoa että Kupari ei ole halunnut tehdä enempää maaleja noissa viidessä matsissa. Itse tekisin enemmän maaleja jos taitotasoni olisi sellainen että kyse on pelkästään omasta halustani. Eli Kupari on siis haluton pelaaja?

Mikko Kankaanperäkin teki kerran hienon maalin liigassa TPS:n paidassa. Häntä ei valittu sinä vuonna MM-kisoihin. Maali siis tehtiiin Liigassa, ei divarissa.

Turkulainenkin on muuten tehnyt aika hienoja maaleja Liigassa

Video: Jerry Turkulainen nöyryytti Tappara-puolustusta - iski taidokkaan osuman

Toki ymmärrän että miesten pelien maaleilla ei ole merkitystä (paitsi Mestis)
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
En minäkään näe ongelmaa käsien omaamisessa vaikka olisit nelosketjun jätkä. Mutta en mä sitä mielettömänä etuna kyllä näe, että sulla on Liiga-kokemusta miehiä vastaan niin paljon, varsinkin kun mennään pieneen kaukaloon pelaamaan. Vai ovatko aina ne Liiga-kiekkoilijat, jotka eivät ole patelaineita, siellä junnukisoja dominoimassa, jos historiaa tutkit?

Jos jossain, niin junnukiekossa sillä yksilötaidolla on suuri merkitys. Vaikka Turkulainen on pelannut hyvää Liiga-kiekkoa, niin kyllä tuosta Kanadan, Yhdysvaltojen tai vaikka Ruotsin ryhmästä todella moni pelaaja menisi Turkulaisen tontille ja suuri osa saattaisi pelata paljon paremminkin. Rasmus Kuparista en ole varma enkä Innalasta, mutta joku pointti siinä valinnassa on. Onko se pelitavallinen asia, onko Turkulainen hyvä vain Jyväskylässä, mutta kun pelikaverit/systeemi muuttuu, taso laskee? Onko puolustussysteemi erilainen?

Kyllä tässä nyansseihin on puututtu eikä vain statseihin Liigassa.

Keskeisintä nyt on se että Turkulainen toisi myös vaihtoehtoja monipuolisuutensa vuoksi jos jokin osasto köhisi. Tällainen asia on modernissa kiekossa mielestäni iso etu. Varsinkin hektisessä turnauksessa.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Huomauttaisin, että Turkulainen kävi viime kauden jälkeen Toronton nuorten pelaajien "NHL-pelaajana" varaamattomana ja esiintyi raporttien mukaan edukseen. Joten en vaan näe myöskään pientä kaukaloa ongelmana.

Huomautan edelleenkään vähättelemättä, että NHL:n development campilla onnistuminen ei hirveästi kerro mitään varsinkaan pienen kaukalon omaksumisesta. Toronton leirin sisällöstä en mitään tiedä, mutta ainakin Chicagossa leirillä ei pelattu edes kunnolla pelitilanteita.

DeBrincat oli Blackhawksin campilla aivan surkea mitä nyt scrimmageita katselin videoiden perusteella. Nyt poika on NHL:ssä, pari senttiä pidempänä kuin Turkulainen. Toki puhutaan eri luokan lahjakkuuksista, mutta tuohon leiriin nojaten.

Nyt menee mutulla, mutta uskon, että campilla loistavatkin uudet kutsutut tuttavuudet, joille todennäköisesti käsketään mennä näyttämään taitojaan sekä pelaamaan vahvuuksillaan ja nämä omat varaukset keskittyvät pieniin asioihin, jotta kehittyvät organisaation haluamalla tavalla.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Keskeisintä nyt on se että Turkulainen toisi myös vaihtoehtoja monipuolisuutensa vuoksi jos jokin osasto köhisi. Tällainen asia on modernissa kiekossa mielestäni iso etu. Varsinkin hektisessä turnauksessa.

Voit olla oikeassa, minulle on jäänyt myös kuva, että Turkulainen noista parhaiten soveltuu sinne ylempiin ketjuihin herättelemään, jos niikseen tulee.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Tottakai, mutta nyt vaan faktat ei tue sitä väitettä, että Jerry olisi vaikeuksissa tai vähintään sopimaton pienen kaukalon peliin.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Tottakai, mutta nyt vaan faktat ei tue sitä väitettä, että Jerry olisi vaikeuksissa tai vähintään sopimaton pienen kaukalon peliin.

Niin, mitkä faktat? Todennäköisesti et ole nähnyt häntä pelaamassa pienessä kaukalossa?

Minä vain arvailin näitä syitä ja pidän todennäköisempänä sitä, että Ahokas haluaa pelaajalta jotain mitä ei koe Turkulaisen osaavan paremmin kuin korvike. En tiedä pitääkö paikkaansa. Mutuilen vaan.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Rasmus Kuparista en halua missään tapauksessa tehdä mitään ikävää esimerkkiä, mutta hänellä on nyt iso paine onnistua. Jos ei näissä kisoissa saa aikaan mitään Liigassa nähtyä kummempaa, vaikutus draftiin on isompi kuin esimerkiksi valitsematta jääneillä alaikäisillä. Kuparin ikäisten kavereiden päätavoite on 18-vuotiaiden kisoissa, ja nyt toivoisin, että kaikki menee hyvin Buffalossa.

Laine ja Puljujärvi ovat poikkeuksellisia yksilöitä näissä hahmotelmissa, ei voi yleistää heitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös