Osallistu Telian Liiga-tuotteen kehitykseen – sana on vapaa!

  • 769 038
  • 5 070
Tila
Viestiketju on suljettu.

-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
Kokisin maksavana asiakkaan tärkeäksi yhden hyvin yksinkertaisen ominaisuuden: antakaa mahdollisuus "mutettaa" eli hiljentää selostaja. Tämän toteuttaminen ei pitäisi olla hankalaa, sillä halliäänet otetaan talteen ihan eri kanavalta kuin selostajan ulosanti. Täten katsoja voi nauttia ottelun äänistä, mutta rasittavaksi kokemansa selostus voi tietyissä otteluissa jäädä kuulumatta, yksilön näin valitessa.

Voin esimerkkinä kertoa että KalPan kotiotteluiden katsominen on ollut jo useamman kauden vittumaista pelkästään siitä syystä, että vakioselostajalla on vankka rakkaus erästä keskisuomalaista kiekkojoukkuetta kohtaan ja hän muistaa asian selostuksissaan tavalla tai toisella tuoda julki, vaikka ottelussa ei kyseinen joukkue edes pelaisi. Katsomisnautintoa ei siis helpota, että hän ei juurikaan taida välittää rakkaan seuransa pahimmasta kilpakumppanista eli KalPasta.

Eli arvoisa Telia, antakaa sovellukseenne/tuotteeseenne toiminto jossa tuotteenne tilaaja voi yhdellä valinnalla hiljentää selostuksen kokonaan pois ja laittaa takaisin päälle näin halutessaan.
 

RAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Minun suurin pelko on se että tämä palvelu naitetaan jotenkin Teliaan niin että pitää tilata joko/tai/sekä laajakaista ja telia tv boksi tai muu vastaava Telialta että tämän saisi kohtuuhinnalla kotiin? Toivottavasti olen väärässä mutta minä esim. en aio vaihtaa laajakaistaa Telialle enkä yhtään ylimääräistä boksia enää tilata Telialta että saisin tämän paketin kotiin. Jos tulee esim. jakeluun vain telia-tv appsin kautta ja joudun sieltä peilaamaan padiltä tai kännykästä telkkariin niin taaksepäin on menty kehityksessä. Telian liiga paketti pitää olla vähintään samanlailla tarjolla kuten Ruutu tällä hetkellä eli voi tilata paketin keneltä vaan operaattorilta joko kaapeliin tai IPTV ratkaisuna sekä sitten myös esim. Android-TV appi joka esim minullä tällä hekellä käytössä Nvidia Shield TV boksissa. Eli paljon en vaadi kuin toimivan systeemin hyvällä kuvan laadulla jonka voi tilata olemassa oleviin järjestelmiin sekä eri operaattoreiden kautta. Peilailla en halua. Tietysti UHD laatu ja Atmos äänet olisi kiva varsinkin jos saa selostajat mutelle :)
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Joku kamera kuvaamaan pelkästään tanssityttöjä ja mahdollisuus vaihtaa pelkästään siihen kameraan.

Tuli mieleen kun kattelin tuota KalPan tän illan matsia.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minä haluaisin tv:n puolelle, ilmaiskanavalle, sellaisen kunnollisen koostelähetyksen illan liigakierroksesta. Eli esim 7 ottelun kierroksesta tulisi 15-20 minuutin mittainen lähetys, jossa näytetään jokaisen ottelun maalit ja muut tärkeät tapahtumat. Tämmöinen on joskus tullut Neloselta. Ei tuolta netistä vaan tule katsottua kuin se oman joukkueen kooste, eikä aina edes sitäkään.
 
Yksi vaihtoehto olisi pyörittää tuollaista sunnuntain Veikkausliigan tyyppistä kierroskatsausta vaikka joka lauantai. Eli aina muutama minuutti näytettäisiin jotain matsia, ja sitten siirryttäisiin seuraavalle paikkakunnalle. Tämä tulisi siis joka lauantai joltain ilmaiskanavalta.
 

juice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Aiemmin ketjussa toivottiin mahdollisuutta katsoa ulkomailla. No Ruutua pystyy nytkin, ja käytän tätä mahdollisuutta jatkuvasti työni vuoksi, viimeksi eilen. Eli älkää vaan laittako mitään maarajoituksia, minun tilaukseni jäisi saamatta.
Täällä mainittujen lisäksi vielä sellainen idea, että yleensä ei pysty hahmottamaan ketkä kaikki pelaajat ovat kentällä. - ruutu vain on liian pieni. Olisi mukava nähdä ruudun alareunasta kentällä olevien pelaajien pelinumerot. Tekniikkaa, jolla toteuttaa seuranta automaattisesti löytyy kyllä, ja sopisi Telian brändi-imagoon.
 

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Tuli mieleeni eilisen JYP-SaiPa-matsin jälkeen lisätä yksi tärkeä toive ensi kauden pakettianne varten. Kuten muutkin ovat täällä ehdotelleet, niin ehdottomasti joka peliin kamerat kuvaamaan pelkästään molempia maaleja ihan jo eilisten kaltaisten tilanteiden vuoksi, joissa kiekko ohjataan hanskalla/jollain epämääräisellä kehon osalla maaliin ja normikuvakulmasta ei (ainakaan katsojille) tule kunnolla selväksi hankalat maalitilanteet.

Lisäksi jos meinaatte apinoida enemmänkin noita NHL-lähetyksiä, niin pyytäisin, ettei ohjaaja zoomaisi alimpana miehenä hyökkäystä nostavaa pakkia joka kerta. Tuolloinhan katsoja ei näe, onko puolustaja esim. hukannut selvän avauspaikan viivyttelyllään. Jokerit-pelien lähetyksissä tämä tehdään Viasatin toimesta hyvin, ja toivoisin teidän jatkavan samoin.
 

Ylläpito

Administrator
Erinomaista keskustelua, ja jopa yllättävän paljon näin lyhyessä ajassa kertynyt kommentteja ja ehdotuksia.

Koostimme Telian puolesta näitä yhdeksän sivun palautteita vähän kokoon. Telialta Petri varmasti osallistuu keskusteluun lähiaikoina, ja silloin mahdollisesti pureudutaan joihinkin näistä osa-alueista tarkemmin.

Ykkösasiaksi nousee, aika itsestäänselvästi, toimiva tuote. Laadukas kuva, korkea resoluutio ja frame rate. Ei pätkimistä, ei katkoja, ei yllätyksiä.

Paketit & hinnoittelu
* Vain tietyn joukkueen vieraspelit
* Ylipäänsä pakettien räätälöiminen eri tarpeisiin. Tähän liittyen erittäin paljon hyviä ehdotuksia ja malleja.
* Hinnoitteluun liittyen paljon keskustelua siitä mikä on oikea, liian korkea, liian matala hinta. Osin tähän liittyen paljon kommentteja siitä miten yhä saataisiin väki käymään hallilla + miten oman joukkueensa kausikorttilaiset ja Telian tuote voisivat pelata yhteen.
* Ilmaispelejä avoimille kanaville - siitä erilaisia näkemyksiä kuinka usein ja millä tapaa.
* Lätkä erillisenä ilman muiden tuotteiden pakkomyyntiä.

Selostus & äänet
* Lähetys pelkillä halliäänillä mahdolliseksi
* Halliäänten ja mikityksien parantaminen
* Valmentajien / vaihtoaitioiden mikitys
* Selostajien (ja kommentaattoreiden) persoonat selvästi herättävät intohimoja :-)

Tuotanto
* Maalin edustojen kuvaaminen, erityisesti ylä-/maalikamerat
* Pelikatkojen ym. skippaaminen mahdolliseksi jälkikäteen katsottaessa
* Valittavaksi haluaako katsoa ottelun alusta vai livenä. Ei spoilausta ikinä / tähän liittyvät valinnat (ml. "blingit").
* Spoilauksien huomiointi myös palvelun / sovellusten etusivuilla.
* Graafikat paremmiksi ja selvemmiksi.

Sisällöt
* Ottelukoosteiden kehittäminen. Maalit yksitellen katsottavissa.
* Kiekkokierros-kanava täysiltä kierroksilta. "NFL Red Zone".
* Laadukas makasiiniohjelma esim. kerran viikossa.
* Joukkuekohtaiset teemaillat joka joukkuesta kauden aikana.
* Ottelun jälkeisten lehdistötilaisuuksien näyttäminen.
 
Tuossahan noita olikin... Oli siellä yhdeksän sivun sisällöissä myös pelien jakeluista. Pelkkä netti on huono, erittäin huono vaihto-ehto. Ehdottomasti mahdollisuus katsella pelejä kaapelin, antenniverkon tai sateliitti peilin kautta. Viasat jakeli peilinsä kautta nelonen pro:n kanavat tässä jokunen vuosi sitten ja sen parempaa (tai edes samantasoista) toimivuutta en ole sen jälkeen onnistunut löytämään, tälläkään kaudella. Kaikilla ei vaan ole laitteita, eikä mahdollisuutta (ei nopeutta netissä, ei kunnollista saatavuutta) katsella pelejä pelkän netin kautta. Joten suurena toiveena on että pelien katselu olisi ruuhka suomen ulkopuolellakin mahdollista muualtakin kuin netin kautta.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
* Ylipäänsä pakettien räätälöiminen eri tarpeisiin. Tähän liittyen erittäin paljon hyviä ehdotuksia ja malleja.

Tähän nyt vielä sitten se painotus erikseen. Kolumbian viidakoissa voi ollakin muuta tekemistä kuin katsoa jääkiekkoa, mutta jos ei lähialueillakaan näy (esim. EU-maat), niin jo on kumma.

Eli siis samalla vaivalla vapaasti näkymään koko maailmassa. Mitä yhtiö siis tarkalleen ottaen häviää, jos joku Uudessa-Seelannissa näkee sisältöä mistä Telia on oikein maksanut.

Geoblokkaus on täysin keksitty juttu mitä käytetään miettimättä onko siinä mitään järkeä. Varsinkin, kun VPN-palvelut kehittyvät muutenkin nopeammin, niin siitä ei edes ole pienintäkään hyötyä.
 

Telia

Jäsen
Kiitoksia kaikille valtavasta määrästä hyviä kommentteja! Kuten taisin aiemmin täällä kommentoidakin, niin tiesimme kyllä täältä tulevan paljon ideoita, mutta siitä huolimatta ideoiden määrä ja laatu on meidät yllättänyt positiivisesti. Kiitoksia myös Ylläpidolle ideoiden yhteenvedosta ja luokittelusta.

Voisin heti alkuun kommentoida tuohon geoblokkaukseen. Telialla pidämme yhtenä toiminnan lähtökohtana asiakaiden ehdoilla toimimista ja valinnan vapautta, ja näiden periaatteiden mukaisesti tullaan toimimaan myös Liigan osalta. Minun on siis todella hankala nähdä, että tulisimme rajoittamaan katselua sijainnin mukaan.

Mutta sitten muutama kommentti liittyen noihin otsikoihin, minkä alle ideoita oli ylläpidon toimesta hyvin ryhmitelty:

Paketit ja hinnoittelu

Tässäkin haluamme tarjota asiakkaille vapautta valita, ja varmastikin tulemme tarjoamaan muitakin paketteja kuin nykyisenkaltaisen paketin, joka sisältää kaikki ottelut. Tulemme esimerkiksi tuomaan mahdollisuuden ostaa yksittäisen ottelun, jos ei halua sitoutua kuukausimaksulliseen tuotteeseen. Miten tarjooma sitten muuten rakentuu ja millaisilla hinnoilla tuotteita myydään, niin siihen en osaa vielä kommentoida - työstö on käynnissä ja kaikki täälläkin olleet kommentit luetaan huolella läpi. Olemme myös tapaamassa kaikki liigaseurat nyt syksyllä ja tulemme keskustelemaan myös seurojen kanssa tulevan kauden tarjoomasta. Se mitä voin jo nyt sanoa on se, että Liigan voi meiltä ostaa omana pakettinaan ilman, että samalla on pakko ostaa muuta sisältöä.

Selostus ja äänet
Ääniin kommentoin jo aiemmin täällä ketjussa, että tulemme selvittämään mitä paremman äänimaailman tuottaminen ja tekeminen käytännössä vaatisi. Selvitystä ei vielä ole, joten tähän tulemme palaamaan myöhemmin. Mikitykset ja useammat ääniraidat joista valita (esim. pelkät halliäänet) ovat olleet meillä keskusteluissa sisäisestikin, mutta tästäkään ei voi muuta oikein vielä kommentoida, kuin että palaamme myöhemmin asiaan kun tiedämme toteutettavuudesta lisää. Tarve sinällään on selkeä.

Tuotanto
Tässä jännityksen säilyttäminen ja spoilausten välttäminen tuli selkeästi esiin. Kuten keskustelussa joku aiemmin kommentoikin, niin mahdollisuus valita aloittaako katsomisen livenä vai alusta on jo nyt olemassa Telia TV:ssä ja tämä ominaisuus toki säilyy.

Sisällöt
Näistä olisi mukava kuulla lisää teidän ajatuksia. Esimerkiksi jos olisi kiekkokierros-kanava tyyliin NFL Red Zone, niin miten se voisi käytännössä toimia? Ajatus on sinällään hyvin kiinnostava. Samoin viikkomakasiini / joukkuekohtaiset teemaillat, millaisia ajatuksia tai toiveita niiden suhteen olisi?

===
Varmasti jäi monta kohtaa kommentoimatta, mutta voin vakuuttaa, että tätä ketjua luetaan aktiivisesti ja tällä keskustelulla on myös vaikutusta. Moni täällä noussut toive on selvityksessä jo, ja näistä kuulette lisää kun selvitykset valmistuu ja pystymme tekemään päätöksiä etenemisestä. Joistain toiveista olisi myös mukava kuulla lisää, kuten esim. "kiekkokierroksesta".

Itselläni on selvästi haasteita ehtiä keskusteluun osallistumaan niin aktiivisesti kuin haluaisin, joten voi olla, että pyydän lisävahvistuksia meiltä mukaan kommentointiin. Palaan tähän mahdollisesti erillisellä viestillä vielä myöhemmin.

-Petri / Telia
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Varmasti jäi monta kohtaa kommentoimatta, mutta voin vakuuttaa, että tätä ketjua luetaan aktiivisesti ja tällä keskustelulla on myös vaikutusta. Moni täällä noussut toive on selvityksessä jo, ja näistä kuulette lisää kun selvitykset valmistuu ja pystymme tekemään päätöksiä etenemisestä.

Yksi pieni pyyntö vielä. Jos sitten ihan oikeasti saisi kuulla lisää niistä selvityksistä tasaisin väliajoin. Kukaan ei tietenkään oleta, että jokaisesta palaverista olisi PowerPointit luettavissa, mutta sillä lailla yleisesti hieman tietoa missä mennään.

Eikä esimerkiksi niin, että mikityksestä ei kuulu puoleen vuoteen mitään ja sitten läväytetään nyt päätimme tehdä näin. Miten asia pitää tehdä on se, että teiltä päin tulee joku realistinen ehdotus ja sitten sitä kommentoidaan ja muokataan.

En minä tiedä minkä hintainen yksi mikrofoni kaukalon laidalla on, mutta sen tiedän, että sen siirtäminen, jos se on väärässä kohdassa, ei voi olla kovin vaikeaa tai ainakaan ylitsepääsemätöntä.
 

bar1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paikalliset jengit
Sama on käynyt oikeastaan kaikille muille lajeillekin, että sisältö on siirtynyt maksukanaville. Tämä on ihan ok, mutta näkisin tämän suurimpana syynä siihen miksi katsomoissakin ovat katsojamäärät olleet hiipumaan päin. Ei pelkästään missään nimessä maksullisuuden takia, vaan näkyvyyden takia. Kun valtakanavilla oli vielä Hockey Nightia oransseine takkeineen niin lajilla oli vielä näkyvyyttä vähemmän aktiivisen seuraajan silmin ja kanava jota kautta kiinnostus pystyi kasvamaan siihen mittaan että seuraamisesta on päätynyt maksamaan. Väitän etten itsekään olisi välttämättä jääkiekon pariin eksynyt aktiivikannattajaksi ja palveluista maksavaksi asiakkaaksi ilman Hockey Nightia, vaan jatkanut harrastamani jalkapallon parissa ja maksanut palveluista jalkapallon tuottajille jääkiekon sijaan. Mainokset ja urheilu-uutiset eivät riitä herättämään kiinnostusta lajiin, mutta jos esimerkiksi katsojat jäisivät jumiin televisionsa ääreen katselleen lauantain päivämatsia (illalle tv:ssä tunkua enemmän ja tv-matsi voisi tulla ihan päivälläkin) niin se olisi se juttu. Se voi saada sen sanomalehtikannattajankin maksamaan tästä huvista.

Koko urheilulajille olisi suuri palvelus luoda viikottainen kanava jotta satunnainen katsoja voi innostua lajista ja ehkä päätyä sen pariin maksavaksi asiakkaaksi. Tämä "ilmainen" sisältö olisi ehdottomasti se paras ja suurin mainoskanava mikä on jo pidemmän aikaa jäänyt kunnolla käyttämättä. Se ei todellakaan ole keneltäkään pois, että kerran tai kaksi viikossa tulisi joku kiekkokierroksen ottelu televisiosta. Se olisi selvästi tehokkain mainoskanava koko lajille!
 

Kyle

Jäsen
Yrittänyt lukea ketjun lävitse ja aikalailla omat ajatukset on tullut esiin, mutta heittäisin vielä pari uutta ideaa.

1. Hinnoittelu. Nykyinen Ruudun paketti on älyttömän halpa ja vaikka nykyinen elämäntilanteeni ei sallikkaan oman joukkueeni kaikkien otteluiden seuraamista, niin olen sen kokenut silti niin halvaksi että se on kannattanut ottaa noin 15 euron kuukausi hintaan. Jos paketin hinta olisi esim 40 euroa niin voisi olla että jäisi ostamatta. Itselle nykyiseen tilanteeseen ihanteellisin paketti olisi ottelukohtainen hinnoittelu, joka voisi muodostua joko tyyliin 10ottelua/40 € tai maksu kertyisi sen mukaan monta ottelua on katsonut kuukaudessa. Esim itse saatan nykypäivänä katsoa ruudusta vain 4-5 ottelua kuukaudessa, joten joku 40 € olisi aika suolainen hinta ja yhdelle ottelulle kertyvä 10 € olisi kallis. Telian edustaja kertoikin muutama viesti aikaisemmin että yksittäisten otteluiden ostomahdollisuus löytyy tulevalla kaudella, joten tälläinen sarjalippukatselu-oikeus toimisi kuukausimaksun ja yksittäisen ottelun välimaastona katsojalle joka katsoo noin 20-30 ottelua kaudessa television välityksenä.

2.Lisäsisältöä ottelutapahtumaan? Ehkä alkuun vähän utopinen idea jollaista ei käsittääkseni ole vielä toteutettu muissa maissa/sarjoissa, mutta heitetään nyt ilmoille jos sitä pystyisi jalostamaan. Ottelun katsomossa Telian hyödyntäminen, esim hidastuksien katsominen realiajassa katsomossa. Nykyisin pelikatkoilla suurin osa videotaulun sisällöistä täyttyy sponsoreiden mainoksista ja itse ottelussa hidastukset ovat hyvin minimaalisia. Telialla voisi olla sovelluksessa "ottelu-mode", jolloin sovelluksessa alkaisi pyöriä pelikatkolla hidastuksia ym. videomaalitarkastuksen aikana katsomosta voisi katsoa älypuhelimesta ylämaalikuvaa jne. Ottelun aikana kun kuva ei pyöri, voisi sovellukseen tulla viestejä pukukoppikäytävältä jos pelaaja viedään koppiin tai jos jotain muuta merkittävää tapahtuu mikä ei välttämättä välity katsomoon. Ja tuo vain yhtenä esimerkkinä miten kännykkäsovellusta voisi hyödyntää myös katsomossa lisäsisällön tuojana.

Mielestäni tämän tyyppinen uudistus voisi houkutella katsojia katsomoon sen sijaan että jäisi kotio katsomaan, varsinkin jos tähän kylkeen saisi valita että kaselee kotisohvalta muuten vain vierasottelut. Kyseisen ottelu-moden kytkeminen pitäisi tapahtua esim pääsylipusta tunnisteen skannaamalla. Toki haittapuolena voi olla että itse pelissä katsomoissa on vain älypuhelimeen tuijottelijoita, mutta sitähän se on nykyisinkin.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Koko urheilulajille olisi suuri palvelus luoda viikottainen kanava jotta satunnainen katsoja voi innostua lajista ja ehkä päätyä sen pariin maksavaksi asiakkaaksi. Tämä "ilmainen" sisältö olisi ehdottomasti se paras ja suurin mainoskanava mikä on jo pidemmän aikaa jäänyt kunnolla käyttämättä. Se ei todellakaan ole keneltäkään pois, että kerran tai kaksi viikossa tulisi joku kiekkokierroksen ottelu televisiosta. Se olisi selvästi tehokkain mainoskanava koko lajille!

Nimenomaan näin! Ilmaispelejä pitäisi saada se kerran viikossa laadukkaasti tuotettuna ja lähetettynä, että ihmiset taas löytäisivät sinne paikalliseen halliin ja kenties sen innoittamana sitten ostaisivat jonkinlaisen tv-paketin.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Nimenomaan näin! Ilmaispelejä pitäisi saada se kerran viikossa laadukkaasti tuotettuna ja lähetettynä, että ihmiset taas löytäisivät sinne paikalliseen halliin ja kenties sen innoittamana sitten ostaisivat jonkinlaisen tv-paketin.

Itse liputan sen puolesta, että pelattaisiin yksi peli aina joka sunnuntai joka tulisi ilmaiskanavalta. Tässä pelissä tulisi olla kunnon studio ja ennen peliä voisi olla jokin "viikkomakasiinin" tyylinen ohjelma jossa niputettaisiin laadukkaasti mennyt Liiga-viikko ja siitä sitten studion kautta kohti matsia. Kun ilmaispeli toteutetaan hyvin niin varmasti ihmisiä innostuu ostamaan paketin itselleen ja näkemään "herkkua" koko viikon, huonosti tätä ilmaispeliä ei kannatta toteuttaa. Esim. MTV:n toiminta mm-kisoissa tyyliin "MTV-sportin puolella siirrytään analysoimaan peliä ja MTV3:n puolella siirrytään mainoksiin" aiheuttaa pelkkää vitutusta kyseistä toimijaa kohtaan eikä ole mitään MTV:n paketteja tullut hommailtua.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Itse liputan sen puolesta, että pelattaisiin yksi peli aina joka sunnuntai joka tulisi ilmaiskanavalta. Tässä pelissä tulisi olla kunnon studio ja ennen peliä voisi olla jokin "viikkomakasiinin" tyylinen ohjelma jossa niputettaisiin laadukkaasti mennyt Liiga-viikko ja siitä sitten studion kautta kohti matsia.

Tässä pitäisi ottaa huomioon, että kaikkien joukkueiden näkyvyys olisi mahdollisimman tasaista. Ei niin kun maikkarilla aikanaan, Jokerit oli se toinen joukkue useimmiten.
 
Suosikkijoukkue
JYP
2.Lisäsisältöä ottelutapahtumaan? Ehkä alkuun vähän utopinen idea jollaista ei käsittääkseni ole vielä toteutettu muissa maissa/sarjoissa, mutta heitetään nyt ilmoille jos sitä pystyisi jalostamaan. Ottelun katsomossa Telian hyödyntäminen, esim hidastuksien katsominen realiajassa katsomossa. Nykyisin pelikatkoilla suurin osa videotaulun sisällöistä täyttyy sponsoreiden mainoksista ja itse ottelussa hidastukset ovat hyvin minimaalisia. Telialla voisi olla sovelluksessa "ottelu-mode", jolloin sovelluksessa alkaisi pyöriä pelikatkolla hidastuksia ym. videomaalitarkastuksen aikana katsomosta voisi katsoa älypuhelimesta ylämaalikuvaa jne. Ottelun aikana kun kuva ei pyöri, voisi sovellukseen tulla viestejä pukukoppikäytävältä jos pelaaja viedään koppiin tai jos jotain muuta merkittävää tapahtuu mikä ei välttämättä välity katsomoon. Ja tuo vain yhtenä esimerkkinä miten kännykkäsovellusta voisi hyödyntää myös katsomossa lisäsisällön tuojana.

Mielestäni tämän tyyppinen uudistus voisi houkutella katsojia katsomoon sen sijaan että jäisi kotio katsomaan, varsinkin jos tähän kylkeen saisi valita että kaselee kotisohvalta muuten vain vierasottelut. Kyseisen ottelu-moden kytkeminen pitäisi tapahtua esim pääsylipusta tunnisteen skannaamalla. Toki haittapuolena voi olla että itse pelissä katsomoissa on vain älypuhelimeen tuijottelijoita, mutta sitähän se on nykyisinkin.

Tuollaisen sovelluksen kehityksessä seurojen rooli olisi tosi tärkeä. Jos pelitapahtumaan saataisiin oikeasti interaktiivisuutta, se itse asiassa voisi saada katsojat paremmin mukaan eikä jumittumaan kännykkään.

Esimerkiksi nykyään monissa halleissa on desibelimittari, mutta sitä käytetään ihan typerästi. Siinä pitäisi olla joku tavoite eikä vain pelkkä kehoitus että huutakaa nyt. Esimerkiksi jos sata db menee rikki, makkara ja kalja tauolla puoleen hintaan (joo, tiedän, alkoholia ei voi markkinoida tuolla tavalla, mutta ymmärtänette pointin).

Toimiva sovellus voisi tuoda paljon lisää tällaista. Sovellukseen voisi jakaa kuvia omista fanikamoista, kannatuslauluista ym. ja seura voisi palkita niistä jotenkin, esim. syyskauden kotiotteluiden kovimmat fanit pääsisivät uuden vuoden tienoilla aitioon seuraamaan matsia. Ennen peliä voitaisiin julkistaa joku kilpailu pukeutumiseen, kannustukseen (esim. montako kertaa saadaan aalto kiertämään hallissa jne.) tai ihan mihin vaan liittyen. Tilanteita voisi vaikka myös kommentIida sovelluksessa ja parhaat keskustelijatkin voisi palkita.

Sovelluksen kautta syntyvää matskua voisi myös hyödyntää tv-lähetyksessä. Hallin ja miksei telkkarinkin katsojat voisivat vaikka äänestää parasta pelaajaa tai kertoa mielipiteensä ottelun viihdearvosta. Jos joukkueella on mennyt huonosti, voisi yleisöltä kysyä, pitäisikö valmentajalle antaa kenkää jne.
 

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Android TV App toimii ruudulla unelmasti, sen toivoisin ilmestyvän myös Telialle.

Ja ottakaa nyt kantaa myös kuvan laatuun ja ruudunpäivitykseen. Huolettaa että se ohitettiin jo tässä vaiheessa, 60fps, anyone?
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Ja ottakaa nyt kantaa myös kuvan laatuun ja ruudunpäivitykseen. Huolettaa että se ohitettiin jo tässä vaiheessa, 60fps, anyone?
1080p60 pitäisi kyllä saada. Ruudulla taitaa olla 1080i50 ja kuva nykii ärsyttävästi.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
1080p60 pitäisi kyllä saada. Ruudulla taitaa olla 1080i50 ja kuva nykii ärsyttävästi.

Koska 1080i on eurooppalainen Tv lähteysstandardin PAL mukanen. Siksi pitäisikin olla 720p50, koska progressiivisuus on tärkeämpi kuin resoluutio. Eli TV tutoannon laiteet on 50fps laitteita, joten mikään muuntelu 50/60 välillä ei taida olla järkevää (tulee siinäkin virheitä)

60fps on taas USA standardia, joka ei sovellu meitin C ja T lähetyksiin sellasenaan, joten eiköhän 50fps:llä mennä. Se, että se on ”i” johtuu menneisyydestä (CRT töllöt), mutta nykyään näytöt progressoi kuvan joka tapauksessa.

toki tässä eurooppalaisessa 50fps käytössä on se ikäväpuoli, että näyttöjen normaali refreshrate on 6oHz, jonka kanssa 60fps on yhteensopivampi (panorointivirhettä saattaa tulla kun kamera kääntyy "sopivalla" nopeudella)


…. paitti ettei se edes ole yleensä 60 framea tasan, vaan NTSC johdannaisesti 59,94 framea jos se jonkun töllölähetyksen 1080 streami on jenkeistä, koska näiden TV tuotannon kamat taas toteuttaa sikäläistä NTSC johdannaista standardia.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Huipputarkka kuva on tietysti hyvä ja hieno juttu, mutta minusta yhtä tärkeää (streamissä) olisi myös yhteysnopeuden vaihtelun sietokyky. Eli että jos netti hidastuu niin kuvanlaatu heikkenee, mutta pätkimistä ei silti tule. Telia TV on tässä kohtuullisen hyvä. Jos netti menee mobiililaitteella oikein hitaaksi niin välillä kuva taitaa jäätyä, mutta ääni jatkuu ja kuvakin sitten palautuu nykyhetkeen kun netti vähän nopeutuu. Ruutu taas on mennyt asiassa minusta huonompaan suuntaan täksi kaudeksi; yhteyden pienikin vaihtelu (esim wlaniin liittyy toinen laite) katkaiseen toisinaan streamin kokonaan, ja muutenkin pätkimistä on.
Halutessaan kuvanlaatu pitäisi pystyä tietysti myös lukitsemaan.

Pari pointtia hidastuksista ja uusinnoista:

-Se onkin jo todettu että se kulmasta pleksin takaa kuvaava kamera on ihan turha ja huono. Siitä näkyy laukaushetki, ja sitten kamera liikkuu sivuttain niin nopeasti että mitään selvää ei saa mistään. SHL:n lähetyksistä voi ottaa mallia oikeastaan vähän kaikkeen, myös tähän.

-PIDEMMÄT UUSINNAT/HIDASTUKSET MAALEISTA! Ruudulla tämä on ollut monta vuotta ihan vitsi, epäilen että sisäpiirivitsi. Esimerkiksi viime Saipa-Lukko-pelissä pelin ainoa maali syntyi kun Lukon maalivahti heitti huonon kiekon ränniin, Saipa katkaisi viivalla ja toimitti kiekon maalin eteen pelaajalle joka täppäsi maalin. Yhdessäkään pelissä tai koosteessa näytetyssä hidastuksessa/uusinnassa ei näy edes tuo maalivahdin purku, puhumattakaan siitä kuka kiekon ränniin heittää ja miksi. Usein ei ole kovinkaan mielenkiintoista se hetki kun laukaus lähtee tai kiekko ylittää viivan, vaan edeltävät tapahtumat. NHL:stä voi ottaa tähän mallia. Tämän hoitaminen kunnolla ei edes maksa mitään.
 
Viimeksi muokattu:

Wrathchild

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & Detroit Red Wings
Laadukas android sovellutus, josta seurata pelejä. Smart tv app on ollut käytössä ruudussa, sellaista tuskin saa ainakaan vanhempiin smart tv valikoimiin, siksi android box käyttö olisi ehdoton. En haluaisi sijoittaa uuteen boxiin jääkiekon takia. Mieluiten sellainen joka toimisi android 6.0 ja uudemmissa.

Hinta nykyinen 15€/kk sopiva yhden joukkueen koti+vieras otteluihin. Enemmän jos haluaa kaikki pelit.

Kuvan laatu erittäin tärkeä, siitä ei kannata tinkiä! Ja laatu vois automaattisesti heiketä, jos internet nopeus tökkii. Parempi sekin kuin jatkuva bufferointi.
Ainakin täällä syrjäseudulla vaihtelevalla liittymän nopeudella tuosta on joskus harmia. (Mut esim nhl peli streamit toimii pätkimättä).

Katsauksia joukkueiden kulissien taakse. Legendojen tarinoita olisi hauska kuulla, "näin ennen tehtiin ja mieleen painuvia tapahtumia huumoria kehiin." Esim Valliin hyvä esimerkki.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös