MM 2017: Suomi

Tila
Viestiketju on suljettu.
Et viitsinyt sitten siihen kysymykseen vastata, että paljonko löit. Mutta se toki oli odotettua. Harvemmin ihmiset, jotka tietävät 100 prosentin varmuudella voittajan jo etukäteen, niin tekevätkään.
Ja toisekseen, jos luet uudestaan että mitä kirjoitin niin veikkasin Tsekkien voittolukemiksi 1-6 tai jopa rumempia. Varmaksi sanoin vain että Suomi ei voita. Tämä jättää vaihtoehdon myös ristille.
 
Veikkauksella tällä hetkellä 1,88 ja pelitilillä olleet rahat kiinni siihen.
Kiinni on, kaveri sai eilen tulosvedossa Ranskan voiton kiinni, paljonkohan uskaltas tänään laittaa Tsekeille voitto marginaalia tulosvedossa. Marjamäen aika maajoukkueessa on tämän kisan jälkeen ohi, suoritustaso ja kiima puuttuu täysin.
 

Taze

Jäsen
Esimerkiksi Osala-Hännikäinen kaksikko pelasi kahdestaan Ranska-ottelun alussa kaksi maalipaikkaa Suomelle.

Paitsi etteivät pelanneet, toinen noista meni Hännikäinen-pakki-Lajunen-Osala.

Käsittääkseni olen perustellut, miksi Lajusen pitäisi olla joukkueen 13. hyökkääjä. Jos sinua ne perustelut kiinnostaa, niin lue viestit uudelleen. Ei se luetun ymmärtäminen voi niin vaikeaa olla.

On se, kun perustelu on luokkaa "Lajunen on ollut luokattoman huono". En mä näe tossa yhtään perustetta vain mielipiteen. Ja sitten on jotain täysin totuuden vastaisia väitteitä että Osala-Hännikäinen kaksikko olisi luonut ketjun kaikki maalipaikat tai että Lajusella ei olisi ollut edes yksittäisiä väläytyksiä. No kai ne on perusteita, mutta ihan helvetin huonoja.

Ja jotta ei mene pelkästään Hännikäisen kritisoimiseksi, niin kyllähän tuo hyökkäyskalusto on alisuorittanut ihan järjestään. Filppula Aho eilen ihan yössä, penkkikomennus olisi ollut kummallekin ansaittu. Rantanen on kunnostautunut lähinnä hukkaamaan paikkoja (varmaan joukkueen eniten paikkoja on hänelle tullut) ja tekemään typeriä ratkaisuja, joskin muutama hyvä syöttökin löytyy. Kemppainen Pyörälä ovat olleet ihan saamattomia. Savinainenkaan ei tosiaan ole tehoilla loistanut paikoista huolimatta, vaikka tärkeän maalin iskikin. JMA:lta nyt ei kukaan edes mitään odottanut, mutta ei kyllä mitään ole saatukaan. Suurin pettymys on kuitenkin toinen Aaltonen, joka on täysin yössä tuossa ketjussa ja pitäisi välittömästi siirtää muualle. Muuten joutaisi vilttiin, mutta kun hyökkäyspään ainoita pelaajia joilla voisi olla todellista maalintekopotentiaalia. Pihlström on ollut tavallaan ihan positiivinen yllätys (pärjännyt mm. aloituksissa yllättävän hyvin), tosin oletan sen aina vaan koohottavan järjettömästi, joten jokainen hyvä suoritus on positiivinen yllätys, silti sen kuuluisi pelata laidassa.
 

Meiken

Jäsen
Jos ketjut menevät tähän matsiin tosiaan uusiksi, niin olisko Marjamäessä miestä myöntämään, että Pihlström ei kuulu tällä tasolla kakkosketjun sentteriksi.
 

Barney

Jäsen
On se, kun perustelu on luokkaa "Lajunen on ollut luokattoman huono". En mä näe tossa yhtään perustetta vain mielipiteen. Ja sitten on jotain täysin totuuden vastaisia väitteitä että Osala-Hännikäinen kaksikko olisi luonut ketjun kaikki maalipaikat tai että Lajusella ei olisi ollut edes yksittäisiä väläytyksiä. No kai ne on perusteita, mutta ihan helvetin huonoja.
Olen mm. myös perustellut asiaa sillä, että jos ja kun Marjamäki aikoo peluuttaa Pihlströmiä sentterinä, niin alaketjujen sentterin paikat pitäisi olla täytetty. Marjamäki kuitenkin varmaan jääräpäisenä peluuttaa vielä Pihlströmiä kakkosketjun keskellä ja ainoa muutos on varmaan tyyliin Rantasen ja M. Aaltosen paikkojen vaihtaminen, mikä olisi hyvä muutos, mutta ei riittävän hyvä. Mutta Lajusesta on turha enää jauhaa, jos on nelosen keskellä tänään, niin toivottavasti pelaa paremmin kuin kahdessa ensimmäisessä pelissä (tämän voisi sanoa kyllä jokaisesta joukkueen pelaajasta). Lajunen on kuitenkin liigapelaajista oman suosikkijoukkueeni ulkopuolisista pelaajista yksi suosikkipelaajistani, vaikka olen häntä parin edellisen ottelun otteista kritisoinutkin. Minun silmääni Lajusella ei ole ihan natsannut yhteen laitureidensa kanssa ja on vaikea keksiä hänelle toimivaa ketjua, koska Pyörälä-Kemppainen -kaksikkoa Marjamäki tuskin rikkoo.

Suurin pettymys on kuitenkin toinen Aaltonen, joka on täysin yössä tuossa ketjussa ja pitäisi välittömästi siirtää muualle. Muuten joutaisi vilttiin, mutta kun hyökkäyspään ainoita pelaajia joilla voisi olla todellista maalintekopotentiaalia.
Duunareita Suomella on riittävästi, mutta ratkaisijoita ei. Sen vuoksi Miro Aaltosta on peluutettava kärkiketjuissa, vaikka hän on ollut erittäin huono ja pehmeä parissa ensimmäisessä ottelussa. Samaan koriin laittaisin kyllä tässä kohtaa myös sen toisen Aaltosen, vaikka maaliton putki onkin ihan älyttömän pitkä. JMA on kuitenkin aikaisemmissa kisoissa todistanut pystyvänsä tekemään tulosta myös MM-tasolla ja tälläkin kaudella oli ajoittain erinomainen IFK:ssa. Kaikesta huolimatta JMA on kuitenkin sellainen pelaaja, joka pystyy tekemään ihan poikkeuksellisia yksilösuorituksia. Niitä pelaajia ei tuossa Suomen joukkueessa juurikan ole. Pulju pelaa kolmosketjussa, joten antaisin vielä yhden mahdollisuuden JMA:lle ketjussa Aho-Filppula-JMA. Jos ei lähde toimimaan, niin sitten loppukisoiksi vilttiin. Silmät itkee verta, jos Tshekkiä lähdetään kaatamaan kakkosketjulla Savinainen-Pihlström-M. Aaltonen.
 
Paitsi etteivät pelanneet, toinen noista meni Hännikäinen-pakki-Lajunen-Osala.



On se, kun perustelu on luokkaa "Lajunen on ollut luokattoman huono". En mä näe tossa yhtään perustetta vain mielipiteen. Ja sitten on jotain täysin totuuden vastaisia väitteitä että Osala-Hännikäinen kaksikko olisi luonut ketjun kaikki maalipaikat tai että Lajusella ei olisi ollut edes yksittäisiä väläytyksiä. No kai ne on perusteita, mutta ihan helvetin huonoja.

Ja jotta ei mene pelkästään Hännikäisen kritisoimiseksi, niin kyllähän tuo hyökkäyskalusto on alisuorittanut ihan järjestään. Filppula Aho eilen ihan yössä, penkkikomennus olisi ollut kummallekin ansaittu. Rantanen on kunnostautunut lähinnä hukkaamaan paikkoja (varmaan joukkueen eniten paikkoja on hänelle tullut) ja tekemään typeriä ratkaisuja, joskin muutama hyvä syöttökin löytyy. Kemppainen Pyörälä ovat olleet ihan saamattomia. Savinainenkaan ei tosiaan ole tehoilla loistanut paikoista huolimatta, vaikka tärkeän maalin iskikin. JMA:lta nyt ei kukaan edes mitään odottanut, mutta ei kyllä mitään ole saatukaan. Suurin pettymys on kuitenkin toinen Aaltonen, joka on täysin yössä tuossa ketjussa ja pitäisi välittömästi siirtää muualle. Muuten joutaisi vilttiin, mutta kun hyökkäyspään ainoita pelaajia joilla voisi olla todellista maalintekopotentiaalia. Pihlström on ollut tavallaan ihan positiivinen yllätys (pärjännyt mm. aloituksissa yllättävän hyvin), tosin oletan sen aina vaan koohottavan järjettömästi, joten jokainen hyvä suoritus on positiivinen yllätys, silti sen kuuluisi pelata laidassa.
Rantanen ollut surkea ja kunnostautunut paikkojen hukkaajana. Silti sanot että on antanut kuitenkin pari hyvää syöttöä ja perään, että saa kuitenkin eniten paikkoja. Eikö se silloin ole hyvää pelaamista? Jotkut kun ei niille paikoille edes pääse, tai anna niitä hyviä syöttöjä.

Kemppainen ja Pyörälä olleet minusta aivan roolinsa mukaisia. Puolustaavat niinkuin pitää ja välillä saa hyökkäyksiä aikaan.

Savinainen on minusta taasen ollut suomalaisista näkyvimpiä ja yrittelijäimpiä pelaajia. Tästä osoituksena 3-2 voittomaali ja eilen hyvää työskentelyä laidoissa/maalinedustalla.

JMA on flegu sen kaikke näkee, mutta uskaltaisin väittää, että on Rantasen kanssa eniten paikoille pääsevä/paikkoja tekevä pelaaja. Eilen hukkasi huipputontin, mutta rakensi heti perään ketjukavereilleen kaksi, samassa vaihdossa.

M. Aaltonen on todellakin ollut suurin pettymys, ja miehen panos on tällä hetkellä aika olematon. Silti, ehkä se potentiaalisin maalintekijä? kuten itsekkin sanoit.

Pihlström taas on ollut minusta Suomen tähän astisesti paras pelaaja. Ainakin tasapainoisin. Ei ole ollut huonoissa juurikaan mukana, mutta paljossa hyvässä. Maalin alustajana ja jäähyjen hankkijana.
 

Taze

Jäsen
Olen mm. myös perustellut asiaa sillä, että jos ja kun Marjamäki aikoo peluuttaa Pihlströmiä sentterinä, niin alaketjujen sentterin paikat pitäisi olla täytetty.

Jäi vain perustelematta miksi Kemppainen ja Pihlström on pelannut Lajusta paremmin, mutta se siitä.

Kyllähän Lehterän tuleminen kisoihin pelastaisi joukkueen rakennetta aika paljon, mutta epäilen ettei viitsi tulla. Ei ole kauheaa tunkua ollut Marjamäen joukkueeseen.
 

Taze

Jäsen
Rantanen ollut surkea ja kunnostautunut paikkojen hukkaajana. Silti sanot että on antanut kuitenkin pari hyvää syöttöä ja perään, että saa kuitenkin eniten paikkoja. Eikö se silloin ole hyvää pelaamista? Jotkut kun ei niille paikoille edes pääse, tai anna niitä hyviä syöttöjä.

Niin no, tulosyksikössä jollekin pitääkin tulla niitä paikkoja ja tuossa ketjussa niitä on tullut. Se, että ne on kaikki hukattu on taas (helvetin) huonoa suorittamista. Koskee siis sekä Rantasta että Aaltosia. Se, että kolmonen ja etenkin nelonen eivät pysty samaa määrää paikkoja rakentamaan (ja hukkaamaan), on ihan luonnollista kun peliaikaa on paljon vähemmän ja ylivoimavastuuta ei lainkaan. Peliaikaan suhteutettuna ykkönen ja kakkonen eivät ole mitenkään jäätävällä tasolla luoneet paikkoja, niiden hukkaamisessa prosentti on kyllä huima.
 

Barney

Jäsen
Jäi vain perustelematta miksi Kemppainen ja Pihlström on pelannut Lajusta paremmin, mutta se siitä.
Omaan silmääni kaksikko Pyörälä-Kemppainen on ollut puolustussuuntaan Suomen parasta antia, eikä Marjamäki penkitä luottoratsuaan. Pihlström on ollut erittäin energinen ja ansaitsee otteillaan ehdottomasti paikan kokoonpanosta, tosin pienemmästä roolista. Vaikka Pihlströmin pää ei olekaan yhtä nopea kuin jalat, niin silti tuolla liikkeellä saa paljon hyviä asioita aikaan. Jos Marjamäki siirtäisi Pihlströmin laitaan, niin siinä tapauksessa esimerkiksi Hännikäinen tai Savinainen voisi olla myös 13. hyökkääjä. Pihlström on kuitenkin pelannut keskellä leirityksen alusta asti, joten sitä tuskin tapahtuu.
 
Pihlström taas on ollut minusta Suomen tähän astisesti paras pelaaja. Ainakin tasapainoisin. Ei ole ollut huonoissa juurikaan mukana, mutta paljossa hyvässä. Maalin alustajana ja jäähyjen hankkijana.
Yhden jäähyn Pihlström hommasi kun oli V-venäjä pelissä laiturin paikalla Rantasen olllessa sentterin tontilla alimpana hyökkääjänä omalla puolustusalueella, josta katkaisi syötön ja jatkoi kiekon pillulle laitaan.

Vaikka sinun mielestä Pillu on ollut Suomen paras mutta kyllä minu silmääni paistaa jatkuvia sijoittaumisvirheitä, Pillu ei pelaa itseään vapaaksi keskellä hyökkäykseen lähtiessä ja jos vahingossa saakin kiekon ei hän ole kertaakaan saanut sitä syötettyä laitureille hyökkäysalueella. Toisin sanoen paska sentteri.

Toki olisin miehen ottanut joukkueeseen, mutta eri rooliin
 

Taze

Jäsen
Pihlström on kuitenkin pelannut keskellä leirityksen alusta asti, joten sitä tuskin tapahtuu.

Toiveissa olisi, että Lehterä tulisi sentteriksi ja Pillu siirtyisi laitaan, tuolloin joukkue olisi paljon paremmin balanssissa ja myös merkittävästi vaarallisempi.
 
Tällä nykyisellä sentterikalustolla on palikat aika vähissä, mutta ehkä koittaisin itse silti jotain uutta.

Lajusen ja Savinaisen voisi laittaa samaan ketjuun ja toivoa, että Tapparassa toiminut yhteispeli lähtisi toimimaan. Filppulan ja Ahon pitäisin vielä yhdessä ja laittaisin Rantasen kolmanneksi siihen. Toinen vaihtoehto olisi laittaa Puljujärvi siihen kolmanneksi ja jättää Rantanen Tapparan miesten kanssa. Puljujärvi Tapparan miesten kanssa toimittaisi sitä Kuuselan virkaa. Neloseen ottaisin keskelle Sallisen, joka on sentään koulutukseltaan sentteri. Laitureita saa sitten pyöritellä miten tykkää. Itse kokeilisin jotain seuraavanlaista.

Aho - Filppula - Rantanen
Savinainen - Lajunen - Puljujärvi
Pyörälä - Kemppainen - Aaltonen (jompi kumpi)
Osala - Sallinen - Pihlström
Aaltonen/Hännikäinen 13. h

Tai sitten jos kisapasseja halutaan säästellä eikä Sallisen passi leimata, niin sitten nelonen Osala - Pihlström - Hännikäinen.
 
Viimeksi muokattu:
Minun mielestä aina turha esim. Maalivahdin otteita hirveästi kritisoida kun koko joukkue alisuoritti. Kukaan ei ollut henkisellä tasolla pelissä mukana.
 

Barney

Jäsen
Toiveissa olisi, että Lehterä tulisi sentteriksi ja Pillu siirtyisi laitaan, tuolloin joukkue olisi paljon paremmin balanssissa ja myös merkittävästi vaarallisempi.
Sehän se olisi toiveissa, mutta itse en usko Jorstin tuloon. Lehterä on heikosta kaudestaan huolimatta ollut maajoukkueessa useimmiten erittäin hyvä ja toisi tuohon joukkueeseen huomattavasti lisää hyökkäysuhkaa ja juonikkutta. Miro Aaltosta voisi myös kokeilla sentterinä, vaikka puolustuspelaaminen onkin ehkä pienoinen kysymysmerkki. Pelasi käsittääkseni Vityazissa pääsäntöisesti keskellä ja maajoukkueessa EHT:llä paukutteli myös maaleja hyvään tahtiin sentterin paikalta. Näissä kisoissa ei ole ainakaan tuon ykkösketjun laidalla peli toiminut.
 
Tulisinko itse kisoihin, jos olisin Jori Lehterä. Siinäpä pähkinä purtavaksi.

Päätöstä miettiessäni, muistelisin varmaankin syksyn World Cupia, jossa Late kertoi ennen ensimmäistäkään peliä, että sinä Jori pelaat laidassa, koska et ole tarpeeksi hyvä centteriksi. Muistelisin n. 10minuutin ottelukohtaista peliaikaani ja sitä, että Late ei nähnyt minulle mitään käyttöä ylivoimalla, ei edes maaliedustalla (yksi suomen parhaista, ellei paras). Muistelisin myös sitä, että esitinpä minä kuinka hyviä otteita tahansa, niin peliaikani ei noussut ja silti samaan aikaan näkisin muutamien kavereiden (esim. Jokinen&Donskoi) nauttivan paljon runsaammista peliajoista pelistä toiseen yv-minuutteineen, esittämällä ei yhtään mitään.

Aika vahvasti lottoan, että Jori ei tuu. Toivottavasti olen väärässä.
 

jalperi

Jäsen
70 Joonas Korpisalo (29 Harri Säteri)

20 Sebastian Aho - 51 Valtteri Filppula - 96 Mikko Rantanen
55 Atte Ohtamaa - 60 Julius Honka

19 Veli-Matti Savinainen - 41 Antti Pihlström - 50 Juhamatti Aaltonen
6 Topi Jaakola - 47 Ville Lajunen

37 Mika Pyörälä - 23 Joonas Kemppainen - 39 Jesse Puljujärvi
4 Mikko Lehtonen - 38 Juuso Hietanen

62 Oskar Osala - 24 Jani Lajunen - 33 Markus Hännikäinen
36 Joonas Järvinen

13. hyökkääjä: 15 Miro Aaltonen

Näillä ketjuilla Leijonat lähtee Tshekin kaatoon - Korpisalo jatkaa, Rantanen ykkösketjuun | Yle Urheilu | yle.fi

Ylen sivuilla ketjut illan peliin. M. Aaltonen 13. hyökkääjä tänään, ketjut muuten näyttää liiankin koskemattomilta.
 
- Filppula - Aho jatkaa ykkösessä vaikkei heillä yhteispeli tunnu toimivan
-Pillu 2.kentän sentteri
-Jaakola - Lajunen pakkipari

Marjamäki on fiksu mies
 

joceri

Jäsen
Kakkosketju on aivan timanttia!
Pihlström keskellä, JMA laidassa ja crème de la crème Lajunen-Jaakola.
 
Omasta kaninhatusta olisin arponut tämmöset kentälliset illan peliin:

1. Osala - Filppula - M. Aaltonen
Honka - Ohtamaa

2. Puljujärvi - Aho - Rantanen
Hietanen - Järvinen

3. Savinainen - Kemppainen - Pyörälä
Lajunen - Lehtonen

4. Pihlström - Lajunen - Hännikäinen
Jaakola

13. hyökkääjä: Stadimatti
 

DR_J

Jäsen
Eikö meillä tosiaan ole heittää kakkosen keskelle muita kuin koohottajalaituri Pihlström? Ja laidoille puukäsi Savinainen ja löysäjuhis? Aho ja Filppula kannattaisi muuten heittää eri kenttiin ja jakaa osaamista laajemmalle rintamalle.
Mutta katsellaan.
 
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös