Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

  • 5 276 510
  • 66 539

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Täällä meilläpäin televisiossa pyörii Alavuden kaupungin mainoksia, kuten tämä. Onkohan joku muuttanut näiden perusteella kyseiseen pers.. hienoon pikkukaupunkiin.
Onko Alavudella mitään muuta kuin Tuurin kyläkauppa?
 
JJT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kun en keksi muutakaan ketjua, niin kirjoitetaan vaikka tänne (perinteinen disklaimeri)

Vietin tänään tuttavaporukalla vappupäivän piknikiä Alppipuistossa. Paikalle saavuttiin meikäläisen autolla, joka oli tarkoitus jättää kadunvarteen ja hakea huomenna pois. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, että olin päivän aikana juonut pelkästään noin viisi lasillista skumppaa ja viimeisimmänkin useampi tunti sitten. Olo tuntui varsin selvältä, mutta ajatukseni rattiin hyppäämisestä aiheutti ymmärrettävästi pientä epäilyä. Lopulta puiston läpi ajoi poliisipartio, joilta yksinkertaisesti kävin pyytämässä mahdollisuutta puhaltamiseen. Tähän suostuttiin hyvin mielellään ja nollathan sieltä tuli, jolloin helpotus oli suuri - ei tarvinnut stressata julkisilla kotiin suuntaamisesta ja ennen kaikkea huomisesta auton takaisin hakemisesta.

Seurueessamme kuitenkin yllätyttiin suuresti, kun poliisit antoivatkin meikäläisen puhaltaa. Kuulema ainakin joskus virkavallan edustajat ovat suhtautuneet hyvin nuivasti tämänkaltaisiin pyyntöihin. Miksi ihmeessä? Onko täällä porukalla kokemusta asiasta?
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat

Mulla ei oo kokemusta asiasta mutta kaikesta ne ihmiset yllättyvätkin. Oliko seurueessa kenties anarkisteja tai muita yhteiskuntaamme "kriittisesti" suhtautuvia henkilöitä?

Poliisilaitoksella kai ainakin joskus sai käydä puhaltamassa. Eikö se oo normaalia yleisön palvelua? Tietty jos on kytillä pikkasen kiire niin voi puistokäytävällä nuivuutta ilmetä.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Kun en keksi muutakaan ketjua, niin kirjoitetaan vaikka tänne (perinteinen disklaimeri)

Vietin tänään tuttavaporukalla vappupäivän piknikiä Alppipuistossa. Paikalle saavuttiin meikäläisen autolla, joka oli tarkoitus jättää kadunvarteen ja hakea huomenna pois. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, että olin päivän aikana juonut pelkästään noin viisi lasillista skumppaa ja viimeisimmänkin useampi tunti sitten. Olo tuntui varsin selvältä, mutta ajatukseni rattiin hyppäämisestä aiheutti ymmärrettävästi pientä epäilyä. Lopulta puiston läpi ajoi poliisipartio, joilta yksinkertaisesti kävin pyytämässä mahdollisuutta puhaltamiseen. Tähän suostuttiin hyvin mielellään ja nollathan sieltä tuli, jolloin helpotus oli suuri - ei tarvinnut stressata julkisilla kotiin suuntaamisesta ja ennen kaikkea huomisesta auton takaisin hakemisesta.

Seurueessamme kuitenkin yllätyttiin suuresti, kun poliisit antoivatkin meikäläisen puhaltaa. Kuulema ainakin joskus virkavallan edustajat ovat suhtautuneet hyvin nuivasti tämänkaltaisiin pyyntöihin. Miksi ihmeessä? Onko täällä porukalla kokemusta asiasta?
Puhallutuksen suorittaminen henkilön omasta pyynnöstä riippunee käytännössä yksinomaan siitä, onko puhallutukselle osoittaa hyvät ja järkevät perusteet (kuten omassa tapauksessasi); jos toimenpiteellä voidaan estää mahdollisesti promillerajat ylittäneellä tavalla päihtyneen henkilön lähtö liikenteeseen, se on ymmärrettävästi tarkoituksenmukaista, perusteltua ja tarpeen suorittaa.

Jos puhallusta sen sijaan pyydetään vain mielenkiinnosta, hassuttelutarkoituksessa tms., tilanne on toinen. Mitään yleistä velvollisuutta pyyntöön perustuvien puhallutusten järjestämiseksi ei siis ole.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Aikoinaan marssin Kaustisella poliisiasemalle saadakseni puhaltaa, kun tarkoitus oli lähteä autolla ajamaan. Eivät antaneet puhaltaa, sanoivat että alkoholi haisee, joten et puhalla etkä aja. Ei auttanut edes se, että olisin halunnut tietää kuinka paljon promilleja on jäljellä, että osaisi edes arvioida milloin mahdollisesti olisi ok tarttua rattiin.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Hieman asiaa vuodesta 1992, joka tunnetaan myös jääkiekkoilun maailmanurheiluksi tulon alkuvuotena. Selittäkää nyt joku tämä homma!

Tuusbäri kirjoitti:
Rangaistuslyöntilaukauskilpailu kuitenkin vuonna 1992 tullessaan MM-kisoihin kuin myös niitä edeltäneisiin Talviolympialaisiin alkaen tietenkin Albertvillen Talviolympialaisista noudatti kansainvälisestä jalkapallosta tuttua Rangaistuspotkukilpailua siten, että laukojia sai olla viisi ja kierrokset ennen ratkaisevaa ja nk. Äkkikuolemakierrosta oltiin rajattu korkeintaan kahteen tavalliseen kierrokseen ennen kuin siirryttiin kerrasta poikki mahdollisesti ratkeaviin laukauskierroksiin.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
HS - On absurdia, että minun tulisi käyttää säästämäni rahat tyttöystäväni elättämiseen – sitä ennen toimeentulotukea ei tipu

Minusta hesarilla olisi tasonnoston aika. Luen heidän nettisivujaan melko ahkerasti ja tämän kaltaiset uutiset ovat päivästä toiseen luetuimpia uutisia. Toinen hyvä aihe on sukupuolien tasa-arvoa ja homoavioliittoja koskevat jutut. Työttömyydestä olikin jo tuolla toisessa ketjussa puhetta. Samat uutiset ikään kuin kerrotaan uudestaan ja uudestaan. Ja kommenttikentissä on sadoittain samoja katkeria vuodatuksia.

Mutta minusta heillä olisi potentiaalia parempaankin ja nämä huolestuttavat piirteet jonkinlaisen roskalehdistön tasolle taantumisesta voisi katkaista saman tien. Tuntuu että siellä haetaan ihan tahallaan tämmöisiä sopivalla tavalla provosoivia kirjoituksia jotka lennättää saman tien kaikki oikeassa olijat paikalle neuvomaan tuonne kommenttikenttiin toisia ihmisiä.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Hieman asiaa vuodesta 1992, joka tunnetaan myös jääkiekkoilun maailmanurheiluksi tulon alkuvuotena. Selittäkää nyt joku tämä homma!

Mä en osaa selittää, tuskin kukaan muukaan. Noi jutut on yleensäkin ihan ufoja. Paljon asiaa ufomuodossa, tarkennan. Jokuhan sille kävi vittuilemaan ja se homma ei edennyt tyylikkäästi.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Mä en osaa selittää, tuskin kukaan muukaan. Noi jutut on yleensäkin ihan ufoja. Paljon asiaa ufomuodossa, tarkennan. Jokuhan sille kävi vittuilemaan ja se homma ei edennyt tyylikkäästi.

Onko Tuusbäri kirjoittanut teoksen "Synkkä yksinpuhelu"?
 
NDT665

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onko Tuusbäri kirjoittanut teoksen "Synkkä yksinpuhelu"?

Ilmeisesti on. Todennäköisesti toimintaympäristö oli: synkkä, sateinen, pelottava, tuuli ulvoi, housut ja kännykkä olivat jo valmiiksi märät. Hän oli yksin ja häntä itketti koko ajan. Hän kuunteli merituulen voimistavaa kaunista humisevaa laulua, kunnes se jo sattui kipesästi korviin, enemmän kuin Cheek-perseposkimiehen soitanta aamuradiossa. Hämärä ja näläntunne toi mieleen perunakellarissa vinkuvat mutanaamaiset romanialaiset liftarityöt.

Ei! Tänään syön sittenkin vain pelkkiä kasviksia.

Nousevaa tuulta pakoileva harmaalokki esittää voimistetulla oktokoodikilellä raakkuvan kommenttinsa: kaakkoinen suunta, 22 metriä sekunnissa, 1757 piirua ja voimistuu illaksi.
Mies ei sitä kuule, vaan hän katsoo vaaleanharmaata lokkimeteorologin kloaakistaan tipauttamaa yksityiskohtaisempaa 19 grammista ja samalla 32 Gigaista informationmessagea tulevasta viikonlopusta ympäri maailman, joka valuu piraatticrocsien (Lue: Hong Kong 3,99 €) rei'istä varpaiden väliin.
Hmmm... kenties teen härkyllista yrttitsatsikia ja kirsikkatomatteja iltapalaksi.
Epäuskoisena fatalistina hän kumminkin tietää, että: lokinpaska sandaaleissa tarkoittaa HiFK:n voittoa ensi kauden mestaruussarjassa.

Räpäyttämätön arvostus, tuijotus, niukka kumarrus säänjumalalalle, joka jaksaa aina yllättää,
Kääntyminen sisäsuuntaan. Vaimea ähkäisy, kun henkseleillä varusttujen collagebysandereiden pohjalla ollut käsi siirtää raskaat kivekset oikesta lahkeesta tutumpaan vasempaan. Samalla migreenin sahalaita poistuu luomien alta kiitollisena, ampaisten vaimeasti huokaisten vaatekaapin seinän lävitse kohden bussipysäkin Rollaattori-Miljaa, joka on jo ehtinyt ihmetellä lähes hyvää oloaan.
Ei ihmettele enää.

Mies astuu takaisin sisälle, pistää terassin oven kiinni, korkkaa uuden Nobelanerin ja jatkoi herkkää hymyilyään rakastamallen äidilleen. Kultaisen äidin posket ovat aavistuksen kuopalla, ryppyiset, harmaat mutta silti hyvin kauniit. Hymyilevät tekohampaat ovat esillä sylissä, niin kuin ne ovat olleet jo 17 vuotta.
Äiskä, mua taas vähän panettaisi...
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Näin unta, että katsoin LiveTuloksista tuloksen johonkiin NHL:n pleijariotteluun. Kotijoukkue voitto 8-4. Olin kuitenkin tyrmistynyt, kun huomasin aamulla sen karun totuuden, että yksikään poffottelu ei ole päättynyt noihin kyseisiin lukemiin. Nyt laitan jokaiseen jäljellä olevaan matsiin tulosvetoon nuo lukemat.

Olen lähes satavarma siitä, että se ottelu käytiin Penguinsin ja Capitalsin välillä.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Avioero lie siis väistämätön, koska vaimo on päättänyt syyttää minua kaikesta ja aikoo lähteä (teknisesti on jo lähtenyt). Bändiasiassa hieman parempaa tuulta, vaikka sekään ei seiso kovin jykevällä alustalla, niin välit sentään on korjattu basistin kanssa.
Tänään lähden serkkupojan kanssa tuulettumaan ja pidän hauskaa vaikka kuinka itkettäisikin. Notta perkele. Megadeth - Symphony of Destruction
 
ReijoRotta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsänreuna since 1975!!
Tsemppiä @banaaninviljelijä .Pointsit veljen biisivalinnalle. Itse olen vähän kevyemmällä asialla: lätkän MM-kisat+ Leijonien peli+ MTV3 & maksulliset rönsyt+ Jatkoajan liveseuranta= puhdasta kultaa vuodesta toiseen!
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Aina kun alan selittämään jotain kuvittelen sen David Mitchellin äänellä englanniksi. Täydellinen vittuilu ja sarkasmi kuuluu äänestä.
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Otin uuden kämpän vastaan, vaikka kuukauden täälläkin vielä oon. Nyt ei ainakaan tarvii kiireellä sählätä muutossa, mutta tympäseehän se maksaa kahdesta.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
@Turha Kaukalo on kirjoittanut tähän ketjuun 1220 viestiä ja on omalla tuhatluvullaan. Ko. luku on myös kuudesosa TK:n viestien kokonaismäärästä.

Todella kunnioitettavat statsit, ei siinä, mutta oletko, Turhis, ottanut kenties tuon otsikon käskynä? Tai ottanut muuten? Mitään?
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
@Turha Kaukalo on kirjoittanut tähän ketjuun 1220 viestiä ja on omalla tuhatluvullaan. Ko. luku on myös kuudesosa TK:n viestien kokonaismäärästä.

Todella kunnioitettavat statsit, ei siinä, mutta oletko, Turhis, ottanut kenties tuon otsikon käskynä? Tai ottanut muuten? Mitään?
Turhis ottaa vain herran siunauksia nykyään ilman alkoholia.
 
attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Ai että. Oltiin äsken koirien kaa metsässä ja kun löydettiin kiva paikka, niin kaivoin repusta pojille luut ja itelleni muutaman lonkeron. Siinä sitten nautittiin metsän tarjoamasta rauhasta toiset luuta kalvaen ja minä lonkeroa hörppien. Linnutkin viserteli ja oli oikein mukavaa aikaa. Kaiken tämän idyllisen rauhan rikkoi kuitenkin jatkuvasti korvan vierestä kuulunut vaimon ääni, päläpäläpälä. "Et sä kuuntele mua?" Naisilla ei ole taitoa kuunnella hiljaisuutta ja nauttia siitä. Pakko oli kumminkin kuski olla mukana. Täydellinen nainen olisi kuuromykkä ja tästä taitaa joku vitsikin olla olemassa, mutta aika pitkälle tottahan toi on. Ei vaiskaan onhan se kivaa, että naisetkin puhuu, mistä sitä muuten tietäis olevansa aina väärässä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös