MM 2017: Suomi

Tila
Viestiketju on suljettu.

El Gordo

Jäsen
Aikamoinen lässähdys odotuksiin nähden tulossa siis sittenkin, varsinkin näin tapparalaisesta näkökulmasta. Mikä sillä Armiallakin mahtaa olla, vai onko Marjamäen vetovoima näin alhaalla kuin Suikkasella ikään?

Altavastaajinahan suomalaiset kuulemma tykkää olla, joten voihan tästä näinkin tulla hyvä.
 
Jos Marjamäki tekisi viisaasti, hän lähtisi kokonaan Euroopassa pelaavien joukkueella kisoihin. Olennainen tavoite on Olympiakisat, joista Suomen tähtäimessä pitäisi olla voitto. Tähän tavoitteeseen nähden Skoda-Cup on vain välitavoite. Koska Marjamäki ei ole tähän asti saanut pelitapaansa toimimaan, olisi järkevää käyttää tämä kevät KHL-pelaajien kouluttamiseen. MM-mitaleja Suomella on ihan tarpeeksi, nyt pitäisi ajatella kaukonäköisemmin.

Onko nyt niin, että koska ne on Olympialaiset, niin niiden arvostus on sen takia kova. Oikeastihan ensi vuoden Olympia-turnaus tulee olemaan vaan glorifioitu EHT-turnaus vahvistettuna jollain P-Amerikkalaisten jämä joukkueilla. Paljon kovempi tasoisempia on nämä jokavuotiset MM-turnaukset. Annetaan mieluummin maajoukkuemiesten levätä ne kisat ja lähetetään Mestiksen mestarit sinne.
 
Viisas päätös Laineelta. Armiakaan ei ilmeisesti ole tulossa kisoihin, jos siis Jetsin Twitteriä on uskominen.

Sebastian Ahokin on pelannut hurjan määrän pelejä, joten hänkin mahdollisesti haluaa nyt levätä ja aloittaa sitten tulevaan kauteen valmistautumisen kaikessa rauhassa.

Hoffren taannoin spekuloi yhdessä IS:n artikkelissaan, että ketkä sinne kisoihin mahdollisesti lähtevät ja ketkä eivät. Ristolaisen kisamatkaa ei pitänyt kovin todennäköisenä eikä Barkovinkaan.
 
MikGo

Jäsen
Harmi suomen joukkueen kannalta Laineen poisjäänti, mutta varmaan ihan järkevää.

Julius Honka liittyy suomen joukkueeseen jo tällä viikolla. (lähteenä Dallasin twitter) Eiköhän mies nähdä lopullisessakin joukkueessa.
 
kamrat

Jäsen
Mistä lähtien rintamakarkuruus on ollut "ihan järkevää"? Aina niitä pelejä on kaudella ollut paljon, ja miehet tulee silti pelaamaan maansa puolesta.
 
Wire

Jäsen
Mistä lähtien rintamakarkuruus on ollut "ihan järkevää"? Aina niitä pelejä on kaudella ollut paljon, ja miehet tulee silti pelaamaan maansa puolesta.

Ei 18v kaverit. Laine on sippi, annetaan pojan panna ja dokata välillä...
 
Mistä lähtien rintamakarkuruus on ollut "ihan järkevää"? Aina niitä pelejä on kaudella ollut paljon, ja miehet tulee silti pelaamaan maansa puolesta.

Mikä ihmeen rintamakarkuruus? Laine on pelannut viimeisen kahden kauden aikana 167 ottelua kun kaikki pelit lasketaan mukaan - ja nyt siis puhutaan vasta 18-vuotiaasta ensimmäisen NHL-kauden pelanneesta pelaajasta. Ottaa aikansa, että noihin pelimääriin tottuu ja Laineelta ihan oikea päätös jättäytyä kisoista pois. Laine on vasta uransa alkutaipaleella joten Suomea ehtii edustaa myöhemminkin.
 
Ja lisäksi on hyvä muistaa että Laine on kuitenkin edustanut Suomessa jo kahdesti aikuisten arvokisoissa, joten suotta kai tästä nyt väkisin hakemaan mitään rintamakarkuruutta.
 
Laitela

Jäsen
Kyllä piru vieköön tuohon päälle vielä 10 peliä mättää. Olis sitten vaikka huilannut ns. "läpihuuto-ottelut", niin ottelumäärä putoaisi 4-6. Hivenen kyllä vituttaa, mutta kenties Marjamäen kiekolla ei edes kyetä voittamaan, oli siellä kentällä vaikka Sidney Crosby ja kumppanit...
 
Mua on aina ihmetyttänyt nää kommentit, että NHL runkosarjan jälkeen pelaajan pitää päästä huilaamaan kovien ottelumäärien takia. Lähtökohtaisestihan heidän pitäisi pelata parisenkymmentä peliä vielä liigassa jotta kausi olisi voitokas.
Nyt MM-kisat loppuu joskus toukokuun puolessa välissä, joten siinä ajassa ehtinee ihan hyvin levätä ennen lokakuussa alkavaa uutta kautta.
 
Todella harmillinen homma tuo Laineen poisjäänti, mutta kuitenkin erittäin ymmärrettävä jos kerran bensa on loppu. Jotenkin on fiilis, että tämä lässähtää vielä totaalisesti kovien vahvistusten suhteen..toivottavasti olen väärässä.
 
Cannibal

Jäsen
Ikävä juttu kisojen kiinnostavuuden kannalta, mutta toki ymmärtää ratkaisun. Sen sijaan se, että Armia ei ole listalla on käsittämätöntä. Mikäs syy sillä on? Loukkaantumisia? Ei oo kuitenkaan tainnu liikaa mj:ssa pelata ja tälläkin kaudella jäi aika iso osa pelejä väliin loukkaantumisen takia, joten voisi kuvitella että kisat kiinnostais ja energiaa olis vielä...

Onko Aho missään vaiheessa muuten antanut tilanteestaan mitään selkeää kommenttia?
 
FinnPeak

Jäsen
Mua on aina ihmetyttänyt nää kommentit, että NHL runkosarjan jälkeen pelaajan pitää päästä huilaamaan kovien ottelumäärien takia.

Asiassa saattaa olla työnantajankin mielipiteellä osuutensa. Jos (ja kun) ykkösprioriteetti on NHL niin silloin vaihtoehdot punnittaneen paikallisen valmennuksen mielipiteiden suhteen. Siellä epäilemättä nähdään nyt lepo oleellisempana, kuin isäm maam pulustaminen.
 
Götze

Jäsen
Mua on aina ihmetyttänyt nää kommentit, että NHL runkosarjan jälkeen pelaajan pitää päästä huilaamaan kovien ottelumäärien takia. Lähtökohtaisestihan heidän pitäisi pelata parisenkymmentä peliä vielä liigassa jotta kausi olisi voitokas.
Nyt MM-kisat loppuu joskus toukokuun puolessa välissä, joten siinä ajassa ehtinee ihan hyvin levätä ennen lokakuussa alkavaa uutta kautta.
Varmaan aika monen kroppa vaatisi lepoa myös playoffien aikana, mutta ei siinä varmaan paljoa auta lähteä toivomaan työnantajalta vapaata kun ei jaksa pelata. MM-kisat on kuitenkin loppujen lopuksi vapaaehtoinen tapahtuma.
 
joceri

Jäsen
Mua on aina ihmetyttänyt nää kommentit, että NHL runkosarjan jälkeen pelaajan pitää päästä huilaamaan kovien ottelumäärien takia.

Tämä on aivan totta. Ymmärrän kieltäytymiset, kun taustalla on loukkaantumisia, sopimus on katkolla tai kokeneempien pelaajien osalta, joilla on perhettä.

Nämä lepäämiset ja kesäharjoitteluun panostamiset ovat lähinnä yhtä tyhjän kanssa. Kannattaisi vaan ilmoittaa suoraan, jos ei kiinnosta.
 
Micqou

Jäsen
Tai sitten Patea vaan kiinnostaa tällä hetkellä itsensä maksimaalinen kehittäminen?Uskomattomia osan kommentit täällä kyllä
 
Mistä lähtien rintamakarkuruus on ollut "ihan järkevää"? Aina niitä pelejä on kaudella ollut paljon, ja miehet tulee silti pelaamaan maansa puolesta.

Aika vähän Suomella on miehiä siinä tapauksessa. Huutonaurua noille sun rintamakarkuruus-jutuillesi. Laine on jumalauta 18-vuotias ja pelannut ensimmäisen NHL-kautensa, kärsinyt aivotärähdyksen, jonka vuoksi huilannut useita pelejä ja sitä ennen käynyt vielä syksyllä pelaamassa World Cupissa. Puhumattakaan pelattuaan viime kaudella Tapparan ja Suomen paidassa yli 100 matsia. Ja tähän päälle repiminen paikasta toiseen U20-maailmanmestaruuden jälkeen ihan tähän päivään saakka. Annetaan nyt pojalle vähän aikaa huilatakin.
 
muaddib

Jäsen
Mistä lähtien rintamakarkuruus on ollut "ihan järkevää"? Aina niitä pelejä on kaudella ollut paljon, ja miehet tulee silti pelaamaan maansa puolesta.
Puljujärvi olisi lähtenyt.

muaddib
 
Täysin ymmärrettävä päätös Patelta jättää kisat väliin. Ollut viimeiset puolitoista vuotta niin kovassa prässissä, niin fyysisesti kuin henkisesti, että tahtoo varmasti ladata akkujaan kunnolla.

Toki Leijonafanina harmittaa, mutta enemmän täytyy ajatella Lainetta itseään.
 
Aivan ymmärrettävää. Patelta loppui virta kesken, ja sen takia Matthews meni ohi tulokkaiden pistepörssissä. Osittain tähän vaikuttaa se, ettei fysiikka riitä vielä säilyttämään tasoa kokonaisen NHL-kauden ajan, ja uupuminen voi hyvinkin johtua aivotärähdyksen jälkioireista, joita voi ilmeisesti esiintyä pitkäänkin. Kannattaako sellaisessa tapauksessa tuoda väsynyttä, mahdollisesti vajaakuntoista nuorukaista kisoihin, varsinkin kun väsyneenä on entistä alttiimpi loukkaantumisille?
 
chauron

Jäsen
Kiitettävä päätös jäädä pois. Jos kokee ettei ole annettavaa tai jaksa, päästetään ne varmasti motivoituneet tilalle. Äijällähän loppu löpö noin 10-15 peliä sitten jo.
 
Nyt kun Pate ei lähde ja muutama muu on varmistunut niin hahmottelin jengin näin,

MV:
Mikko Koskinen
Juha Metsola
Joni Ortio

Puolustajat:
Lasse Kukkonen
Topi Jaakola
Julius Honka
Rasmus Ristolainen
Juuso Hietanen
Sami Lepistö
Anssi Salmela
Tommi Kivistö

Hyökkääjät:
Valtteri Filppula
Mikko Rantanen
Sebastian Aho
Miro Aaltonen
Joonas Kemppainen
Olli Palola
Antti Pihlström
Henrik Haapala
Velimatti Savinainen
Mika Pyörälä
Jarno Koskiranta
Oskar Osala
Jussi Jokinen
Pekka Jormakka

1.
Jussi Jokinen - Valtteri Filppula - Olli Palola
Rasmus Ristolainen - Anssi Salmela

2.
Mikko Rantanen - Sebastian Aho - Oskar Osala
Sami Lepistö - Juuso Hietanen

3.
Henrik Haapala - Joonas Kemppainen - Mika Pyörälä
Juuso Hietanen - Tommi Kivistö

4.
Anssi Pihlström - Jarno Koskiranta - Velimatti Savinainen
Lasse Kukkonen - Topi Jaakola

Mikko Koskinen
Juha Metsola

Hyökkäys näyttää ainakin jännältä.
 
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös