Lukko kaudella 2015–2016

  • 355 274
  • 1 677

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Sitä ei taidettu missään mainita, että mihin aikaan kokoontuminen Jyväskylässä on ja menevätkö siellä jäälle.
Klo 14:00 pitää olla perilla, kun matsi alkaa klo 16:00. Raumalta tulijat kokoontuivat hallille klo 9:00, ja muualta tulijat tulevat kahdeksi Hippokselle. Jäälle pääsee kun normaali alkujää alkaa. Ei edes ehdi aiemmin.

Jos tämä peli alkaisi vasta klo 18:30, niin silloin olisi ehtinyt vetää joukkueena aamujään Raumalla ja sen jälkeen lähteä matkaan. Nyt kun aikaa jäi RD:n mainitsema 15min, niin oli turha ajattaa muualta tulevia Raumalle.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Jep. Näin se meni.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
En ketään pelaajaa syytä, koska jokainen haluaa pelata. Kuka on Jaatisen sopimuksen takana? Koko kauden ollut aivan paska ja tänään alle 5 miinuuttia peliaikaa ja 3 JYP maalin aikana aitiopaikalla. Tämä alkaa olemaan jo trakikoomista. Jaatinen ei tänään ollut yksin huono, mutta silmiinpistävän huono oli ja on ollut. Mestaruudesta puhuva joukkue palkkaa tällasia kavereita...
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Joo ei ollut Jaatinen parhaimmillaan mutta minusta eniten tänään petti Zapo joka muuten on ollut kantava voima. Jos rehellisiä ollaan niin kolme maalia meni helposti ja normaalisti Zapo olisi pitänyt eka erän joukkuetta pystyssä. Rinne toi ryhtiä ja minusta olisi pitänyt vaihtaa jo 3-0 tilanteessa maaliin. Ei ollut RD:kään hereillä.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Koko Lukon joukkue nukkui tänään pahasti ekassa erässä. Jaatisen esityksiin en huomiotani niin kiinnittänyt, mutta ilmeisen paskasti tosiaan suoriutui. Näkyvimmin huono tänään oli joka tapauksessa Zapolski, jolle meni monta helppoa ja tulikuumana mies olis torjunut oikeastaan jokaisen maaliin päättyneen laukauksen. Joukkueen kokonaissuoritus ekassa erässä oli joka tapauksessa sitä tasoa, että tappio oli täysin ansaittu.

Näitä sattuu. Eteenpäin.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Kuka on Jaatisen sopimuksen takana? Koko kauden ollut aivan paska ja tänään alle 5 miinuuttia peliaikaa ja 3 JYP maalin aikana aitiopaikalla.
Ei ollut se ensimmäinen JYPin maali mitenkään Jaatisen vika. Hänellä oli oma mies haarukassa, mutta Brookbankin mies teki repun.

Mutta JYPin 3. ja 4. maali olivat sellaisia, että mies vastaan mies peliä, ja Jaatisen äijä teki repun. Jaatinen oli siinä lähellä, mutta ei pystynyt horjuttamaan pelaajaa eikä pelaamaan sitä mailaa pois. Käytännössä siis aika turhaa vieressä hiihtelyä. Näennäistä varjostamista, jos näin voisi sanoa.

Hyvärinen olisi varmasti suoriutunut paremmin kuin Jaatinen ja nyt on sitten toinenkin pakki käytössä kun Koivisto on terve, tosin tuntuma nollassa. SaiPassa on paljon nopeaa porukkaa, joten Jaatisen peluuttaminen edes vähän ei ole ihan perusteltua tekemistä.

Hitaista miehistä toinen mikä pistää silmään on Nurmi. Aivan naurettava tilanne eilenkin, kun Nättinen meni heittämällä Nurmen ohi keskialueella. Peliaika ei ole selitys miksi Nurmi ei liiku. Mä heittäisin Nurmen Keuruun kokoonpanoon ja sieltä joku parempi jalkainen sisään. Nurmi on ketjulleen rasite, ei hyödyksi.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Nurmi on kuitenkin erittäin kokenut luottopelaaja ja kova maalintekijä. RD on tosin kritisoinut julkisestikin Nurmen luistelua, mutta uskoisin Riston ajattelavan, että keväällä Nurmi on arvokas pelaaja. Nurmi kuitenkin vetää kovalla asenteella ja viihtyy kevään painipeleissä.

Nurmi sortuu ajoittain pelaamaan itsensä ulos, kun liike ei riitä ja pelaa liian innokkaasti. Kaiken Nurmi kuitenkin laittaa likoon illasta toiseen, vaikka maisema ei vaihdukaan. Toivottavasti liikettä löytyy tärkeisiin peleihin lisää, muuten käy kuten Niämisen kohdalla, että kevään pelaajasta ei ole enää hyötyä, kun ei ehdi tilanteisiin.

Nurmi on kuitenkin "vasta" 30-v , mutta meno näyttää kyllä kankealta. Onko sitten tullut vedettyä liikaa punttia tms. ?
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Itse ainakin uskon Nurmen parantavan kevättä kohden. Paikkoja on edelleenkin mainiosti, mutta on ollut hieman huonoa tuuriakin. Tykkään Nurmen asenteesta. "Joojoo" miehiä on nähty Raumalla vuosien saatossa jo tarpeeksi ja Nurmi ei onneksi sellainen ole. Pari häkkiä enemmän kun olisi noista tämän kauden paikoista tullut niin ei täällä kukaan kyseenalaistaisi Nurmea. Saa ottaa talteen: Nurmi tulee olemaan keväällä erittäin tärkeä pelaaja.
 
Kiekkoguru50

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suosikkijoukkue on Rauman Lukko,Ässät ja TPS
Valitettavasti vaikka puhutaan Lukon osalta laajasta materiaalista niin kyllä Lukolla on ns.täytemiehiä aivan liikaa joiden taso ei ole riittävä tällä hetkellä tai eivät vaan ole liigapelaajan tasoisia. Suurimmat alisuorittajat ovat kyllä valitettavasti Sipiläinen , Nurmi , Lähteenmäki , Riska , Mikkola , ns kokeneista pelimiehistä nuorista Tommila ei ole vastannut huutoon , Lähde tarvitsisi onnistumisen niin apina selästä voisi kadota , Suuronen tekee minkä taidoiltaan osaa , Kosken osalta huono tuuri jatkuu loukkaantumisina joten kausi menee miten menee. Asia mikä ihmetyttää ettei Lukon porukkaan nouse nuorista ketään ns. yllätyspelaajana kuten useimmissa muissa porukoissa käy voisi Lukkokin rohkeasti kokeilla Fribergiä, Vigreniä ja mahdollisia muita tilanteen mukaan.Toivotaan että Nurmi tosiaan löytäisi loppukaudella hyvän rytinän koska on kyllä todellinen kevään pelaaja. Toivotaan että Vauhkonen myös kuntoutuu kevään peleihin.Jaatisen voisi pistää välittömästi pois pelaavasta ryhmästä ei ole liigatason pelaaja millään osaalueella , tässä valitettavasti näkyy Lukon ihmeellinen pelaajapolitiikka , no ensikaudeksi porukka tulee uusiutumaan ja samalla uskoisin nuorten pelaajien mahdollisuuksiin päästä näytille. Toivon että Duffa ottaa muutaman kaverin suosiolla mukaansa Mikkeliin.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nurmi on kuitenkin "vasta" 30-v , mutta meno näyttää kyllä kankealta. Onko sitten tullut vedettyä liikaa punttia tms. ?

Punttitreenillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa, sillä salilla voi treenata myös räjähtävää voimaa ja luistelussa on kyse ennen kaikkea tekniikasta. Esim. Janecky nosti penkistä 170 kiloa, mutta liike luistimilla oli sulavaa lentoa jäätä pitkin.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nurmi on kuitenkin "vasta" 30-v , mutta meno näyttää kyllä kankealta. Onko sitten tullut vedettyä liikaa punttia tms. ?
Tuolta samalta meno on näyttänyt Juuso Riikolan Maaliskuisen polvitaklauksen jälkeen.

Siitä parhaasta nähdystä Nurmesta ei ole juuri mitään jäljellä, tai ainakin tällä hetkellä asia on niin. Karrikoiden voidaan kai sanoa että aika kalliiksi kävi tuo Maaliskuinen KalPa peli, kun Lukon kahden viime kauden tehokkaimman pelaajan liike jäi siihen peliin.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Punttitreenillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa, sillä salilla voi treenata myös räjähtävää voimaa ja luistelussa on kyse ennen kaikkea tekniikasta. Esim. Janecky nosti penkistä 170 kiloa, mutta liike luistimilla oli sulavaa lentoa jäätä pitkin.

Totta kai, mutta onko sitten tehty vääranlaista punttitreeniä, kun räjähtävyys ja terävyys puuttuu Nurmen luistelusta kokonaan? Nurmen luistelutekniikka ei tosiaan ole parasta mahdollista, mies kun huojuu joka suuntaan ja rentous puuttuu kokonaan.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Totta kai, mutta onko sitten tehty vääranlaista punttitreeniä, kun räjähtävyys ja terävyys puuttuu Nurmen luistelusta kokonaan? Nurmen luistelutekniikka ei tosiaan ole parasta mahdollista, mies kun huojuu joka suuntaan ja rentous puuttuu kokonaan.

Kyllä Nurmella mielestäni räjähtävyyttä on kulmaväännöissä ym. mutta ongelma on enemmän luistelutekniikassa. Tätä puolta pitäisi painottaa yksilöharjoittelussa enemmän. Esim. Tukonen on treenannut taitoluistelijoiden kanssa:

Lauri Tukonen hakee potkuunsa vinkkejä taitoluistelusta
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nurmi loukkasi pahasti pronssiottelussa keväällä 2013, ja jouduttiinko polvi leikkaamaan uudelleen vielä samana syksynä? Siitä kuntoutui ihmeen hyvin jo playoffeihin ja viime runkosarja oli hyvä, mutta kesä 2015 taisi mennä taas vempassa? Eli tausta on repaleinen ja se näkyy liikkeessä. Välillä Nurmi pääsee ihan kovaankin vauhtiin, mutta sellaista liikkeen jatkuvuutta ei vaan ole, vielä. Eikös hän itsekin kommentoinut syksyllä että aika nollista on taas lähdetty tähän kauteen. Jos Nurmi pysyy ehjänä, niin eiköhän hän viimeistään ensi kaudella Tapparassa ole taas entisellään. Toivottavasti jo tänä keväänä.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Suurimmat alisuorittajat ovat kyllä valitettavasti Sipiläinen , Nurmi , Lähteenmäki , Riska , Mikkola , ns kokeneista pelimiehistä.
Millä perusteella Sipiläinen ja Riska ovat alisuorittajia? Lukolla on Liigan tilastollisesti paras alivoima ja nämä herrat etunenässä pitävät siitä huolen...
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko&Boca Juniors&Carolina Panthers
Vai ratkaisu Lukon sentteripulaan on Eetu Koivistoinen. Ei oikein tiedä itkeäkö vai nauraa. Tulee case Aki Seitsonen elävästi muistoihin! :D On nuo Lukko päättäjät aika vekkuleita!
 
Millä perusteella Sipiläinen ja Riska ovat alisuorittajia? Lukolla on Liigan tilastollisesti paras alivoima ja nämä herrat etunenässä pitävät siitä huolen...

No onhan noilla molemmilla nyt selkeästi paskin kausi Lukkopaidassa menossa. Alivoimalla täyttävät edelleen paikkansa mutta tasaviisikoin heistä on lähinnä ollut haittaa. Tosin alivoimallakin esim. Lähteenmäki mennyt jo selkeästi ohi em. kaksikosta. Toivottavasti matkaavat RD:n mukana ensi kaudeksi Mikkeliin.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vai ratkaisu Lukon sentteripulaan on Eetu Koivistoinen. Ei oikein tiedä itkeäkö vai nauraa. Tulee case Aki Seitsonen elävästi muistoihin! :D On nuo Lukko päättäjät aika vekkuleita!

Sinällään tuolla ei ole minusta mielestäni merkitystä. RD:n aikana on aina menty pääasiassa kolmella ketjulla, oli rosteria tai ei. Avainpelaajat Vaha ja Gagnon pelaavat reilut 20 min, kakkosketju reilut 15 min ja Riskat reilut 15 min. Kolmosketju pelaa sitten ne jämäminuutit ja puree pitkiä aikoja tuppea. RD peluuttaa hieman eri tavalla kuin esim. Marjamäki, Törmänen ja Tapola.

Minusta pitäisi hankkia uusi kakkossentteri, mutta silloin tietysti ongelmana olisi Asplundin peliaika, joka putoaisi 5-8 min tienoille. Ellei jostain syystä Riskaa siirrettäisi laitaan, mutta siihen en jaksa uskoa.

Suuroselle hyvä homma, kun pääsee hakemaan Keuruulta peliaikaa. Kokenut Lähde sähisee tuon pienenn roolin paremmin.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vai ratkaisu Lukon sentteripulaan on Eetu Koivistoinen. Ei oikein tiedä itkeäkö vai nauraa. Tulee case Aki Seitsonen elävästi muistoihin! :D On nuo Lukko päättäjät aika vekkuleita!
En oikein ymmärrä tätä purkausta. Toki sentteri pitäisi hankkia, mutta kiirettä ei sen kanssa ole, ja voi olla että se lopulta jää hankkimatta jos kirstunvartijat katsovat että rahhoo ei ole. Tämä Koivistoisen nosto ylös farmista taas on ihan looginen liike osana Lukko-KeuPa yhteistyötä, oikeastaan vain se ihmetyttää, miksi hänet otettiin mukaan vasta nyt. Hatarat muistikuvat kertovat että Koivistoinen on about ainoa noista yhteistyöhyökkääjistä joka liigassa voi pärjätä, toki pienessä "kolmos"ketjun roolissa.

Nopeasti haluan senkin sanoa, että Sipiläinen on pelannut ihan päin persettä jo pitkään. Puolustuspelaamisessa nyt ei niin suurta moitetta ole, ja se toki on hänen leipälajinsa, mutta kiekollisena Sipiläinen ei ole ainakaan pariin kuukauteen onnistunut yhtään missään. Aivan helvetin onnettomia ratkaisuja kiekolla kerta toisensa jälkeen ja hyvää laukausta en ole häneltä nähnyt varmaan ikinä. Liike on minusta edelleen hyvää, ja ehkä tuo kiekollinen pelikin tuosta edes normalisoituu joskus.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Zapolski on kuitenkin mielestäni se tärkein yksittäinen tekijä myös alivoimalla.

Tietenkin, mutta ei pidä yhtään vähätellä Riskan ja Sipiläisen panosta.

No onhan noilla molemmilla nyt selkeästi paskin kausi Lukkopaidassa menossa. Alivoimalla täyttävät edelleen paikkansa mutta tasaviisikoin heistä on lähinnä ollut haittaa. Tosin alivoimallakin esim. Lähteenmäki mennyt jo selkeästi ohi em. kaksikosta. Toivottavasti matkaavat RD:n mukana ensi kaudeksi Mikkeliin.

Tasakentällisin Riska ja Sipiläinen ovat usein johtoasemassa kentällä - varsinkin kun aloitus on omassa päädyssä. Monta kertaa Lukko on menettänyt johtoaseman tällä kaudella? Mietitään sen jälkeen kuinka paljon haittaa heistä on ollut ja kuinka mahtavasti meille on ollut hyötyä isoa liksaa nauttivasta Sami "sniper" Lähteenmäestä.
 
No Lähteenmäki on ollut paska myöskin, mutta onhan tuo nyt puusilmäistä (toki ei niin yllättävältä taholta), väittää, etteivät Riska ja Sipiläinen olisi alisuorittaneet, kun kuitenkin A) Pelaavat vakituisesti liigajoukkueiden nelosketjuissa pelaavista eniten B) Ovat tehneet näistä vähiten pisteitä ja C) Ovat eniten miinuksella.

Kuten sanoin. Paskinta kauttaan Lukkopaidassa pelaavat molemmat. Vaikka millaisten lasien läpi katsoisi.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Vai ratkaisu Lukon sentteripulaan on Eetu Koivistoinen. Ei oikein tiedä itkeäkö vai nauraa.
Niin, etkö muista että on olemassa yhteistyösopimus? Ja onko Eetu ratkaisu sentteripulaan, sitä ei tiedä vielä kukaan. Kyllä se sentterin paikka on ihan otettava pelaamalla, tai paluulipussa lukee että KeuPa.

Nyt annetaan mahdollisuus, joka olisi pitänyt mielestäni antaa heti seuraavassa pelissä Kosken loukkaantumisen jälkeen. Kolmen ketjun älytön ylikuormittaminen ei ollut oikein järkevää puuhaa, vaikka toikin aika monta pistettä.

Näiden loukkaantumisten jälkeen Koski tuskin on enää mikään vaihtoehto sentteriksi. Ja nyt tulee katsastettua toinen nuorukainen. Ellei tämäkään ole vastaus pulmaan, niin silloin olisi syytä tehdä hankintoja.
 
kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Minunkin mielestäni Riska ja Sipiläinen alisuorittavat, varsinkin Sipiläinen. Koivistoisen nosto on hyvä asia, mutta hänelle pitäisi edes tuommoinen lähemmäs kymmenen minuuttia antaa peliaikaa. Oli ihan hyvä CHL-peleissä, miksei voisi onnistua liigassakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös