Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 281 633
  • 28 700

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Luulisi, että läpinäkyvyys olisi kaikessa toiminnassa avainasemassa.

Erinomaista pohdintaa viestissäsi, mutta samalla melko migri-keskistä - se on valtion virasto, jota ohjailee lainsäädäntö ja maan hallitus. Ei se ole mikään itsenäinen toimija tai vain hyvin rajallisesti sitä. Kaikki olennaiset päätökset tai päättämättä jättämiset tulevat tämän maan hallitukselta.
 

pp33

Jäsen
Erinomaista pohdintaa viestissäsi, mutta samalla melko migri-keskistä - se on valtion virasto, jota ohjailee lainsäädäntö ja maan hallitus. Ei se ole mikään itsenäinen toimija tai vain hyvin rajallisesti sitä. Kaikki olennaiset päätökset tai päättämättä jättämiset tulevat tämän maan hallitukselta.
Tämähän nimenomaan ihmetyttää. Missä määrin toimintaa ohjaillaan ja missä määrin siellä toteutetan omaa agendaa? Toki on selkeää, että varsin vapaat kädet on annettu, mutta esimerkiksi täältä on otettu yhteyttä sisäministeriöön ja sieltä on opastettu vain kysymään asioita Migriltä. Eli onko hallituksella lopulta tässäkään asiassa langat käsissä vai onko ne luovutettu muualle? Kummin päin tahansa, heikolta näyttää.
 

pp33

Jäsen
Pitkästä aikaa mielenkiintoista asiaa tähän ketjuun, anna @pp33 tulla vaan! Aika selvältä näyttää, ettei kunnilla ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa vastaanottokeskuksiin. Maahanmuuttovirastoa ymmärrän hyvin, siellä lienee nyt jo kädet niin täynnä että änkyröivien kuntien kanssa vatulointi katkaisisi kamelin selän. Toisaalta tekisi kyllä mieli kysyä etteikö tällainen tosiaankaan ole asia johon kunnalla tarvitsisi perustuslain suoman itsehallinnon kannalta olla päätösvaltaa? Ensimmäinen intuitio sanoo, että tarvitsisi olla päätösvaltaa, mutta puhuuko loppuviimein mikään sen puolesta että tarvitsisi? Esim. päivähoitoahan turvapaikanhakijat ja pakolaiset toki rasittavat, mutta onko se kuitenkaan riittävä peruste valtaan määrätä yksityisen kiinteistönomistajan tai valtion vuokralaisten asumisesta tapauskohtaisesti? Eipä taida. Ikävää kunnille, mutta minkäs teet.
Mistä muuten löytää tämänpäiväisen tiedotustilaisuuden? Mielestäni oikeus- ja työministeri Lindström mainitsi selkeästi, että vastaanottokeskusten perustamiseen täytyy liittyä kuntien vapaaehtoisuus. Haluaisin tarkistaa, kuulinko omiani. Jos hän tosiaan näin mainitsi. on lausunto ristiriidassa sisäministeriön linjaan ja Migrin toimintaperiaatteeseen.

edit: Löytyi. Lindström sanoo sanasta sanaan seuraavasti: "...kun nää ihmiset sijoitetaan kuntiin, niin tää perustuu jatkossakin, tää vastaanottaminen ja vastaanottokeskusten perustaminen, vapaaehtoisuuteen." Pitäisikö nyt siis tulkita, että oikeusministeriö ja sisäministeriö toimivat eri lähtökohdista?

Tiedotustilaisuus valtioneuvoston sivuilla. 8.12. tiedotustilaisuus, noin 30 minuutin kohdalla.
 
Viimeksi muokattu:

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue

Jos Li Andersson ei tykkää, ollaan varmasti tekemässä oikeita asioita.

Täälläkin oli esille kommentti, jossa Andersson antaisi mahdollisuuden muuttaa Suomeen myös työttömyyden ja köyhyyden perusteella.

Miksipäs ei. Tietysti pitäisi olla jonkinlainen työ tai muu realistinen toimeentulo tiedossa. Sossun luukku ei ole realistinen toimeentulo.
 
Viimeksi muokattu:

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Li Andersson: Turvapaikkapolitiikan uudistukset järkyttävää luettavaa - Kotimaa - Uutiset - MTV.fi

Li Anderssonin mielipiteet hallituksen pakolaispolitiikasta. Onhan se nyt järkyttävää, että Suomesta puhutaan meidän maana!.
Meidän maalta ja kaikilta muiltakin itsenäisiltä valtioilta voidaan tosiaan hyvällä syyllä poistaa kaikki fyysiset raja-aidat koska niillä ei näköjään ole mitään tarvetta 2010-luvun Euroopassa. Tuo Anderssonin tuskailu on juuri niin absurdia lätinää kuin vaan tältä naiselta voidaan odottaa.
 

pp33

Jäsen
Onko tuo miten iso alue joka laitetaan yksityiseksi? Ei varmaan kuntakaan ole kovin tyytyväinen jos keskeisellä paikalla (?) olevalle alueelle yhtäkkiä kielletään menemästä.
Ei kunta nyt muutenkaan ole tyytyväinen, mutta eihän sieltä kysytä mitään.

Mutta joo, mitähän tuo olisi kolmisensataa metriä pitkä alue parkkialueineen keskellä kylän jakavaa harjua. Merkittävästi häiritsee liikkumista. Ja periaatteessa kaik olisi mahdollista rajata isompikin alue, en tiedä tarkalleen tontin rajoja ja teiden omistuksia.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Kysyin eräältä Migrin turvaoaikkayksikön lakimieheltä, että mistä aiotaan löytää ne 200 (jossain mainittu jopa 750) uutta virkailijaa selvittämään odottamassa olevaa turvapaikkahakemus- ja perheenyhdistämishakemustulvaa. Kokeneita/koulutettavia sellaisia ei nimittäin kortistoissa tai työttöminä juuri ole.
Varsinaista vastausta en saanut, mutta suoraan yliopistoista sekä kansalaisjärjestöistä oletti halukkaita ehkä olevan tarjolla.
Pahoin pelkään, että pukkeja kaalimaan vartijoiksi tulaan rekrytoimaan.
 
Suosikkijoukkue
Kalpa
Kiitos Anderssonille, että listasi nuo merkittävimmät uudistukset, niin ei tarvitse itse niitä mennä kaivelemaan. Anderssonin referoinnin perusteella pirun hyviä uudistuksia. Kerrankin hallitukselta jotain järkevää.

Juurikin näin. Ehdottomasti tärkein ja paras asia Anderssonin mainitsemista asioista on tämä:
Nämä heikennykset jäävät pysyvästi voimaan kun lakeja ja käytäntöjä muutetaan.
Pysyvästi tiukennetut vaatimukset turvapaikan saamiseksi ja heikennetyt tuet ovat tulevaisuutta silmällä pitäen on ehdottoman tärkeitä. Hädänalaisimmat ovat tervetulleita ja heistä on huolehdittava, mutta surffareille osoitettava, ettei heitä kukaan kaipaa tänne.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Voidaanko puhua EU-linjasta kun isoista EU-maista ainakin Ranska on aivan eri linjalla ja Suomen lähimaista myös Ruotsi, Tanska, Norja, Islanti ja Viro erottuvat Suomesta?
.

Ruotsiin on tullut asukaslukuun suhteutettunakin yli kaksinkertainen määrä turvapaikanhakijoita. Norjassa määrä on Suomen tasoa. Tanska (ja Viro) on ollut tiukempi. Tuossa Ruotsin tilanteessa ymmärrän reagoinnin ja politiikan tiukennuksen, mutta oleellista olisi saada EU-tasolla aikaan kiintiöt, joilla määrää voitaisiin tasata. Niitä tosin vaikea saada aikaan, kieltämättä tässä nationalistisessa ilmapiirissä.

No, ok, siis Saksan linjalla. En ole anglofiilinä ikinä sisäistänyt tätä Saksan peesaamista (kaikista maailman valtioista), mutta onhan se tietty historiallinen jatkumo Kokoomuksessa: mitä Berliini edellä, sitä Helsinki perässä.

Tässä turvapaikkapolitiikassa Saksan ja Merkelin linjahan on humaanisuudessaan pääperiaatteiltaan kyllä oikea, toisin kuin talouspolitiikassa (jonka kylläkin muotoili ennemminkin Schäuble kuin Merkel...). Eri asia miten käytännön järjestelyt saadaan lopulta järkevästi hoidettua, mutta sodan keskeltä tulevien pakolaisten ottaminen vastaan on sinällään juurikin vastuullista politiikkaa. Ikääntyvällä Euroopalla on varaa ottaa reilustikin vastaan todellisen hädän keskeltä tulevia. Nyt todella testataan ihmisoikeusajattelua käytännössä.

Tietysti on itsestäänselvää, että on järkevää keskustella ja koko ajan keskustellaankin siitä, miten kaikkein hädänalaisimmat saavat turvapaikan ja muut palautetaan, mutta moraalisesti peruslinja on aivan oikea. Toisen maailmansodan jälkeen asutettiin paljon köyhemmissä ja sekasortoisemmissa oloissa enemmän pakolaisia, niin kuin Viron presidentti Ilves on huomauttanut. Totta kai käytännöistä ja homman tehokkuudesta voidaan aina keskustella, mutta minusta tärkeintä keskustelussa on muistaa se tärkein eli pakolaisten auttaminen.

Tämä keskusteluilmapiiri on aika karmeaa seurattavaa, osin niin Jatkoajassa kuin muuallakin. Enkä tarkoita näitä asiallisia viestejä, joihin vastasin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ruotsiin on tullut asukaslukuun suhteutettunakin yli kaksinkertainen määrä turvapaikanhakijoita. Norjassa määrä on Suomen tasoa. Tanska (ja Viro) on ollut tiukempi. Tuossa Ruotsin tilanteessa ymmärrän reagoinnin ja politiikan tiukennuksen, mutta oleellista olisi saada EU-tasolla aikaan kiintiöt, joilla määrää voitaisiin tasata. Niitä tosin vaikea saada aikaan, kieltämättä tässä nationalistisessa ilmapiirissä.

Paljon oleellisempaa olisi vaikuttaa syihin jotka tuottavat pakolaisia. Vaikkapa esimerkkinä Syyrian toisen osapuolen pommitukset useiden länsimaiden ja sen toisen osapuolen sekä kaikki muiden pommitukset Venäjän toimesta. Seuraavaksi tärkein asia oli avustustoiminnan, suunnittelu, rahoitus ja koordinointi lähellä olevissa maissa ja kolmanneksi tärkein sitten avustustoiminnan suunnittelu ja koordinointi kauempana kriisimaista. Kuten Suomessa. Kun näistä ainoastaan pommitukset toteutuvat ja nekin nimenomaan lisääntyvinä pommituksina, kansallinen ilmapiiri jyrkkenee kaikissa maissa. Tavallinen ihminen ei ymmärrä sitä, miksi USA, Ranska, Venäjä jne pommittavat siviilejä, jos näiden siviilien auttaminen on tärkeää. Samoin kummeksutaan sitä, miten mm. Suomessa hallitukselta on puuttunut strategia pakolaisuuden osalta. Ensin avataan rajat ja huudellaan sisään, sitten pohditaan keitä kaikkia onkaan tullut ja pidetään rajat edelleen auki. Seuraavaksi pääministeri vuokraa/antaa Kempeleen kotinsa pakolaisille ja poliisijohto kertoo että hyvin menee. Tämän jälkeen yksi raiskaus Kempeleellä ja hallitus kokoontuu hätäistuntoon. Lopulta poliisijohto myöntää että onhan tässä kaikenlaista tapahtunut tammikuun ja joulukuun välisenä yönä.

Kaikki tällainen perseily pelkästään lisää antipatioita ja ruokkii ääriliikkeitä molemmin puolin. Ei Suomella ole velvollisuutta ottaa ketä tahansa mistä tahansa jatkuvasti rajat auki lisätäkseen omien kansalaisten turvattomuutta. Ranska on ilmoittanut että jo riittää ja samoin olisi Suomenkin hyvä tehdä. Rajat kokonaan kiinni siksi aikaa, että nykyinen tilanne saadaan täysin purettua ja todellisille turvapaikanhakijoille saadaan luotua toimiva ja riittävä prosessi, jolla he pääsevät yhteiskuntaan kiinni koulutuksesta ja työstä alkaen. Samaan aikaan niiden osalta jotka eivät Suomeen jää, pitää päästä myös maaliin eli saada heidät maasta ulos.

Pohdintasi toisen maailmansodan ajoista vertauksena tämän päivän pakolaisiin on haastava. Ehkä siksi se jäi kesken? Todellisuudessa kehityskuilu nykyisten varsinkin Afrikasta tulevien pakolaisten ja länsimaisen teknistyneen modernin yhteiskunnan välillä on valtava. Enää kyse ei ole paikkakunnan sahalle töihin pääsystä apupojaksi tai kivityöläisestä kuten toisen maailmansodan jälkeen. Juuri tämän takia esimerkiksi Suomen mahdollisuus kotouttaa sekä Suomea että pakolaista jatkossa hyödyttävästi on määränä hyvinkin matala. Jos se ei jollekin riitä, pommittakaa vaikka vähän vähemmän siviilejä niin auttaminen paikan päällä on mahdollista.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
@pp33 viestejä lukiessa tuli mieleeni tässä aamukahvin äärellä pieni välikevennys. Onko nämä vastaanottokeskus- palvelua tarjoavat yritykset muistettu kilpailuttaa? Kun itsestäni tuntuu aika uskomattomalta, että on perustettu yritys tuottamaan palvelua, ja ko yritys on saanut jo ensimmäisen toimeksiannon perustamispäivänä:
Esimerkiksi tämä Kotouma on perustettu samana päivänä jona se sai ensimmäisen toimeksiantonsa Pyhtäälle.

Olen itse siinä käsityksessä, että palvelun kilpailuttaminen on hieman pidempiaikainen prosessi kuin yksi päivä. Entä jos joku (minä) perustaa Rahat Omaan Taskuun Täydestä Ahneudesta (ROTTA) OYn, mikä tuottaa samaa palvelua kuin esimerkiksi Kotouma Oy, mutta 1€:n halvemmalla?
( 1€ / turvapaikanhakija / päivä )

Jottei tämä aamu liian hauskasti ala niin itseäni huolestuttava uutinen, josta pääkohta alla, jos ei linkkiä halua aukoa:

MTV.FI Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kirjoitti:
Kolehmainen uskoo, että palautettavia ei pääse juurikaan katoamaan.
– Suomessahan on ollut tähän asti Euroopan tehokkain maasta poistamisjärjestelmä. Me ollaan pystytty poistamaan viime vuonna 60-70 prosenttia kielteisen päätöksen saaneista. Tätä taustaa vastaan uskotaan, että meillä on tehokas järjestelmä jatkossakin.
(boldaukset omat)

ps. Ennenkuin kukaan pääsee näpäyttämään minua rasistiksi sanasta palvelu, niin muistutan, että esim vanhustenhoito on palvelua siinä missä julkinen terveydenhuoltokin.
 

Numero66

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärpät
Kolehmainen ei tainnut luonnollisestikaan puhua sellaisista henkilöistä, jotka ovat tulleet maista, joiden kanssa ei ole palautussopimusta. Käsittääkseni suurin osa syksyn tp-hakijoista on kuitenkin tullut tälläisista maista. Olisihan se toki aika perseestä myöntää medialle, että esimerkiksi yhtään irakilaista tai afgaania ei oo saatu pakkopalautettua..
 
Nyt on näköjään kaikkien yhteiseksi agendaksi muodostunut turvapaikanhakijoiden työllistyminen. Suomen työttömyys olisi varmaan puolet nykyisestä, jos samaa mielikuvitusta käytettäisiin satoihin tuhansiin työttömiin, joita täällä jo on.

YLE:n mukaan ei vissiin pitäisi palauttaa ketään, kun kaikkialla on niin vaarallista, eihän näitä uutisia pysty enää edes katsomaan. Ensi vuonna tänne tulisi 100000 turvapaikanhakijaa, jos mitään kiristyksiä ei tehtäisi. No sehän olisi Ylelle kivaa, kun olisi sienikavereita kaikille halukkaille.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Tuos
Nyt on näköjään kaikkien yhteiseksi agendaksi muodostunut turvapaikanhakijoiden työllistyminen. Suomen työttömyys olisi varmaan puolet nykyisestä, jos samaa mielikuvitusta käytettäisiin satoihin tuhansiin työttömiin, joita täällä jo on.
Eiköhän se agenda ole ollut kokoajan taustalla juuri tuo työllistäminen koska kilpailukykyhyppy. Helpommin kansa ostaa kuitenkin inhimillisen hädän kuin sen että Suomeen on saatava halvempaa työvoimaa tarjolle massoittain. Tästähän on jo pitkään saarnattu aiemmin mm. Kataisen ja Vartiaisen johdolla.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Aamu-uutisissa haastatellut irakilaiset miehet kiittelevät turvapaikkaa ja sanovat haluavansa jäädä Suomeen.

Kritiikkiäkin tulee, miesten mukaan asumisjärjestelyjä pitää muuttaa ja perheet sijoittaa asumaan omaan keskukseensa, sillä heidän kulttuurissaan miehet eivät voi asua yhdessä perheiden (naiset&lapset) kanssa.
 

pp33

Jäsen
@pp33 viestejä lukiessa tuli mieleeni tässä aamukahvin äärellä pieni välikevennys. Onko nämä vastaanottokeskus- palvelua tarjoavat yritykset muistettu kilpailuttaa? Kun itsestäni tuntuu aika uskomattomalta, että on perustettu yritys tuottamaan palvelua, ja ko yritys on saanut jo ensimmäisen toimeksiannon perustamispäivänä:

Olen itse siinä käsityksessä, että palvelun kilpailuttaminen on hieman pidempiaikainen prosessi kuin yksi päivä. Entä jos joku (minä) perustaa Rahat Omaan Taskuun Täydestä Ahneudesta (ROTTA) OYn, mikä tuottaa samaa palvelua kuin esimerkiksi Kotouma Oy, mutta 1€:n halvemmalla?
( 1€ / turvapaikanhakija / päivä )
Tämä on se käsittämättömin epäkohta. Sopimukset on tehty suoraan, eikä minkäänlaista kilpailutusta ole suoritettu. Toki asialla on kiire, mutta selkeästi nämä miljoonadiilit annetaan suoraan käteen, kunhan sopiva taho löytyy. Eli ne, joilla on sopivia suhteita, pääsevät täyttämään taskunsa valtion rahoilla. Millä perusteilla toimijat valitaan? Kyseessä on kuitenkin rahallisesti merkittäviä sopimuksia, joten korruption vaara on ilmeinen.

Esimerkiksi tämä Kotouma oli tosiaan perustettu 11.11. ja saman päivän aamuna oli jo ensimmäiset rekrytointi-ilmoitukset netissä Pyhtäälle. 12.11. uutisoitiin Pyhtään VOKin perustamisesta ja 15.11. tulivat ensimmäiset asukkaat sisään. Lisäksi yhtiön osakepääoma oli 2500€, joten mistähän toiminnan aloittamiseen tarvitut varat tulivat? 24.11. perustettiin yksikkö Vantaalle epämääräisissä olosuhteissa. Tämän lisäksi tietysti 18.11. ilmoitus Vääksyn VOKin perustamisesta. Kiirettä on pitänyt, mutta eiköhän rahallinen korvaus ole vaivan arvoista.

Joku voisi nostaa esille kysymyksiä toiminnasta, mutta hallituksella asia tuntuu olevan OK. Ja Migrihän on muutenkin kaiken yläpuolella, parempi vaan hyväksyä tämä meininki. Sieltähän ei vastata kenellekään ja ilmeisesti eduskunta ei halua vaarantaa hyvää bisnestä. Kuuluvaisen Jormakin saattaisi pahoittaa mielensä...

Ja epäilen, ettet saisi sopimusta, vaikka kuinka kilpailuttaisit. Eiköhän nämä diilit ole varattu niille, joilla on sopivia yhteyksiä.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Tämä on se käsittämättömin epäkohta. Sopimukset on tehty suoraan, eikä minkäänlaista kilpailutusta ole suoritettu. Toki asialla on kiire, mutta selkeästi nämä miljoonadiilit annetaan suoraan käteen, kunhan sopiva taho löytyy. Eli ne, joilla on sopivia suhteita, pääsevät täyttämään taskunsa valtion rahoilla. Millä perusteilla toimijat valitaan? Kyseessä on kuitenkin rahallisesti merkittäviä sopimuksia, joten korruption vaara on ilmeinen.
Minua eniten ihmetyttää se, ettei yksikään yritys ole riitauttanut näitä. Luulisi ainakin isompia toimijoita kiinnostavan.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kritiikkiäkin tulee, miesten mukaan asumisjärjestelyjä pitää muuttaa ja perheet sijoittaa asumaan omaan keskukseensa, sillä heidän kulttuurissaan miehet eivät voi asua yhdessä perheiden (naiset&lapset) kanssa.
Toivottavasti tämä muutos tehdään ja pikkuhiljaa Suomesta saadaan tehtyä uusi Irak, Iran tai mitä näitä nyt on. Iras?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
HS: Moni irakilainen haluaa takaisin - "Täällä kuolen henkisesti"

"– En tiedä miten minun Irakissa käy, mutta täällä mitä kuolen henkisesti, turvapaikkahakemuksensa perunut Tareq Thajeel Ajaj sanoo Helsingin Sanomille.

Mies on viettänyt vastaanottokeskuksessa neljä kuukautta ja hän on kyllästynyt toimettomuuteen ja suomalaiseen ruokaan. Helsingin Sanomat kirjoittaa, ettei Suomi ollutkaan sitä, mitä ihmissalakuljettajat Välimeren rannalla lupasivat."

Tuossa tämä pakolaiskriisi kiteytettynä. Tämä mielikuva(totuus) tulee saada näihin lähtömaihin ja EU:n rajalle, sillä nyt Suomi on kuin Eldorado, josta rahaa saa ja naiset pikku bikineissä suorastaan heiluttelee sinulle uimarannoilla.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
HS: Moni irakilainen haluaa takaisin - "Täällä kuolen henkisesti"

"– En tiedä miten minun Irakissa käy, mutta täällä mitä kuolen henkisesti, turvapaikkahakemuksensa perunut Tareq Thajeel Ajaj sanoo Helsingin Sanomille.

Mies on viettänyt vastaanottokeskuksessa neljä kuukautta ja hän on kyllästynyt toimettomuuteen ja suomalaiseen ruokaan. Helsingin Sanomat kirjoittaa, ettei Suomi ollutkaan sitä, mitä ihmissalakuljettajat Välimeren rannalla lupasivat."

Tuossa tämä pakolaiskriisi kiteytettynä. Tämä mielikuva(totuus) tulee saada näihin lähtömaihin ja EU:n rajalle, sillä nyt Suomi on kuin Eldorado, josta rahaa saa ja naiset pikku bikineissä suorastaan heiluttelee sinulle uimarannoilla.

Hyvä kiteytys on mielestäni myös alkuperäisessä Helsingin Sanomien artikkelissa, jossa valitetaan kun palvelu ei ollukkaa 5+ tähden arvosta. (Vaikka jälkimmäinen lause toki viittaa toiveita töistä.)
Kotiin haluaa kiivaasti myös bagdadilainen Thabeet Al-Aswad. Hänen mukaansa hänen perhettään uhataan hänen vuokseen, mutta vastaanottokeskuksessa oleminen myös väsyttää ja ahdistaa. Nuori mies ei saa kunnolla unta ahtaissa makuutiloissa ja haluaisi tekemistä.

”Palvelu täällä ei ole sitä, mitä me odotimme. Olisi tosi hyvä, jos saisi tehdä töitä ja elää normaalia elämää”, hän sanoo.

Al-Aswad on ollut Suomessa kolme kuukautta. Hänkin haluaa takaisin Bagdadiin nyt mahdollisimman nopeasti.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ainoa ero on siinä, että Stubb ja Sipilä ovat tosissaan mukana perseilemässä, mutta Soini ja persut perseilyä vastaan. Kun persujen kannatus on 8.x, mennään Sipilän ja Stubbin kanssa taksilla vaikka hakemaan lisää turvapaikanhakijoita. Kunhan ei tule vaaleja ja pudota hallituksesta. Normitilanteessa persut olisi oppositiossa, hallitus vetäisi samaa linjaan Ranskan, Norjan, Tanskan jne kanssa ja persukannatus olisi samaa tasoa kuin länsimaissa eli 26-34 prosenttia. Jolloin persut olisivat todellinen vaihtoehto nykypolitiikalle ja pelko hallitukselle.
Höpö höpö ja huomenna lissää!
Soini on edelleenkin ulkoministeri eikä pääministeri ja Persut hallituksessa yhdessä Kokoomuksen sekä Keskustan kanssa.
Kyllä tää perseily menee pitkälti pää- ja sisäministerin piikkiin joiden kummankaan kompetenssi ei tässä riitä. Orpohan on olemukseltaan kuin pelästynyt puusta pudonnut pöllönpoikanen.
Ei Persuja voida hallituksesta pois potkia gallup-lukujen perusteella. En ainakaan muista sellaista koskaan Suomessa tapahtuneen. Jos Soini pelaisi gallup-luvuilla, hän olisi julkisuudessa kritisoimassa hallitustovereitaan kuten vihervassut tekivät ja nostaisi sillä Persujen kannatusta. Mutta hän on lojaali hallitukselle, kuten kuuluukin. Tekee pitkäkestoista politiikkaa silläkin uhalla, että se näkyy kannatusluvuissa. Ja ihan yhtä vähän Sipilä & Stubb haluaisivat nyt uusia vaaleja.
Tilanne ja hallituksen toimenpiteet eivät ole olleet riittäviä, mutta voi vaan kuvitella mitä se olisi jos vihervassut olisivat hallituksessa hakemassa maahanmuuttajien ääniä.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Suomen Afganistanin suurlähettiläs Anne Meskanen kertoo YLEn Ykkösaamussa että Afganistanista lähdetään nimenomaan elintasopakolaiseksi Eurooppaan.

"
Afganistan on edelleen konfliktissa, mutta tärkeämpi syy on näköalattomuus. Kun miettii, että yli puolet kansasta on työttömiä – ja töissäkäyvätkin ovat usein alityöllistettyjä – tavallaan Syyrian esimerkki on antanut lähtöhaluja,Meskanen sanoi Ylen Radio 1:n Ykkösaamussakeskiviikkona.

– Henkilöt, joiden pitäisi tehdä töitä oman maansa rakentamiseen, lähtevät puhtaasti paremman tulevaisuuden perässä EU-Eurooppaan.

Meskanen tähdensi, että elämä Afganistanissa on hyvin normaalia useissa maakunnissa, vaikka toisissa on levotonta ja väkivaltaista. Valtiolle pako Eurooppaan on hänen mukaansa iso haaste, sillä köyhimmät jäävät ja "pikemminkin osa hyvin koulutettua keskiluokkaa" karkaa pois.

– Tämä on vakava ongelma myös Afganistanillle, hehän sitten kärsivät aivovuodosta, suurlähettiläs Meskanen huomauttaa.

Suurlähettiläs: Afganistanista tulee Suomeen nimenomaan elintasopakolaisia | Yle Uutiset | yle.fi


Afganistanista tulevien määrä on rajussa nousussa Suomessa.

Elokuussa tuli 204 syyskuussa tuli 491 ja lokakuussa tuli 1037 turvapaikanhakijaa Afganistanista. Viimeisen seitsemän vuorokauden aikana Afgaanit ovat isoin tulijaryhmä ohi jopa irakilaisten. Viime viikolla heitä tuli 263 joka on 41,29% kaikista turvapaikan hakijoista.
 

pp33

Jäsen
Minua eniten ihmetyttää se, ettei yksikään yritys ole riitauttanut näitä. Luulisi ainakin isompia toimijoita kiinnostavan.
Olisikohan samat syyt, ei haluta keikuttaa venettä. Kaikille riittää oma siivu ja monessa näistä vastaperustetuista firmoista on jo taustalla isommat toimijat.
 
Viimeksi muokattu:

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Aamu-uutisissa haastatellut irakilaiset miehet kiittelevät turvapaikkaa ja sanovat haluavansa jäädä Suomeen.

Kritiikkiäkin tulee, miesten mukaan asumisjärjestelyjä pitää muuttaa ja perheet sijoittaa asumaan omaan keskukseensa, sillä heidän kulttuurissaan miehet eivät voi asua yhdessä perheiden (naiset&lapset) kanssa.

Heh heh, laitat ne yhteen tai erikseen niin aina saavat ongelmat aikaiseksi. Sot sot.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös