Äärioikeisto ja -vasemmisto Suomessa

  • 883 325
  • 8 574

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Jos koko kansalla tarkoitetaan kourallista jatkoajan nimimerkkejä ja sitten näiden äärilaitojen lähipiirejä niin sitten näin. Viimeistään tiistaina ei kukaan muu enää muista kuka reppana tappeli toisen reppanan kanssa jossain Helsingissä. Empiiristen tutkimusteni mukaan kukaan ystäväpiiristäni ei edes tiedä että tälläinen marssi on tulossa saati ole kuullut jostain ritsajengistä.

Eniten tämä kertoo siitä, että ystäväsi eivät seuraa uutisia. Tapahtumasta ja siihen liittyvistä asioista on uutisoitu paljon valtamediassa ja poliisi on antanut siihen liittyviä lausuntoja ja tiedotteita jo useamman kerran. Tämä medianäkyvyys johtuu anarkistien ilmoittamasta hyökkäyssuunnitelmasta.

Viime vuonna 612-tapahtuma ei kerännyt oikeastaan ollenkaan julkisuutta, ritsajengi kylläkin.
 
Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus

Voi olla tai sitten voi olla että asia ei ihan oikeasti kiinosta suurinta osaa tämän maan asukkaista ja se ohitetaan olankohautuksella. Ihmiset tuppaavat kovasti liiottelemaan seuraamiensa asioiden merkittävyyttä ja jos ystäväpiiri vielä koostuu pelkästään samanmielisistä, niin se siinä kuplassa saattaa näyttää siltä että koko Suomi on pysähtynyt seuraamaan jotain asiaa.
 
Tämä biisi on ajankohtainen tänäkin vuonna: Radio Suomipop

Ei susta tullu menestyjää eikä tähteä,
joten jälleen tänä vuonna päätit lähteä,
lähiöstä Stadiin mellakoimaan,
oisit voinu himaan jäädä masturboimaan.
Kun kalja on lämmintä tai sataa lunta,
siihen syypää on yhteiskunta,
kytät vittuun sun tägeissä lukee
Sossu tussien hankintaa tukee.
Voit lähteä kauas pois luokkaretkelle itään
jos Suomi ei anna mitään,
ja muutenkin ahdistaa.
Sä voit kokeilla vaikka,
oisko Venäjä leppoisa paikka,
tai testata Pohjois-Koreaaaaaa.
Kuudes joulukuuta,
ei merkitse sulle muuta,
kuin eriarvoisuutta,
kitinää ja katkeruutta.
Ja vaikka aitaakin kaatuu,
protestista ei selvää saatu.
Tuskin mikään muuttuu,
kun tavoitteetkin puuttuu.
Naama kuolassa räässä,
huudat huppu tai naamari päässä,
että eliitille kenkää ja kyttä on sika,
mut entä jos sun tilantees on sun oma vika.
Jos muuta et osaa kuin paikkoja (+ihmisiä) hakata,
nyt on aika jo laukkusi pakata.
Voit nousta koneeseeeennn..
Lähde kauas pois..
.

Tämän vuoden kunniaksi voisi ehkä pari lisäystä tehdä sanoituksiin, mutta toimii se noinkin.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Joka tapauksessa, nettomaksajapuoli on pääsääntöisesti maahanmuuton kannalla, nettosaajapuoli on sitä vastaan, joten argumentointia sopisi terävöittää. Ja laitetaanpa tähän vielä selvyyden vuoksi: raiskauksien ja ahdistelun kannalla ei liene kukaan.

Sanoisin että nettomaksajapuoli vielä toistaiseksi sietää (ei hyväksy) tätä mamu-tulvaa mutta sielläkin on pinna palamassa. Päivittäin tulee uutisia turvapaikanhakijoiden raiskauksista ja se venyttää monen "normikansalaisenkin" vieteriä aikalailla.

Ja kannattaa erottaa työperäinen maahanmuutto jota laajalti kannatetaan ns. nettomaksajien joukossa ja tämä nykyinen elintasoshoppailu jota ei todellakaan hyväksytä missään muualla kuin punavihreässä kuplassa. Joka sekin on ollut hyvin hiljaa tämän syksyn.

Varmaankin koska sitä kun tuskissaan tarpeeksi larppaa niin omiin ongelmiin löytyykin joku ulkopuolinen syyllinen, ja sitten kaikenlainen kiukuttelu tätä ulkopuolista syyllistä kohtaan tuo paremman olon. Oli se syyllinen sitten natsi, n̶e̶e̶k̶e̶r̶i̶ maahantunkeutuja, tai seittemänkymmenentonnin koruun pukeutuva kokoomusnuori bimbo.

Susanna Koskelle tarjottiin lainaksi nämä korut, pahempaa ökyilyä on Vihreden vara-pj:n kahden tonnin italialaisesta nahasta teetetyt kengät linnanjuhlia varten.
 
No mietis nyt vähän mitä vaaditaan että yli 600 timanttia ja safiiri saadaan afrikan maaperästä Kosken kaulaan. Moinen perseily on retalejengin mielestä ihan yhtä tuomittavaa riippumatta siitä tarvitseeko juuri Kosken vipata vastineeksi vähän perintötililtään, vai maksavatko sen käsityöläiselle Kosken PR:n ansiosta saadut uudet asiakkaat.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
No mietis nyt vähän mitä vaaditaan että yli 600 timanttia ja safiiri saadaan afrikan maaperästä Kosken kaulaan. Moinen perseily on retalejengin mielestä ihan yhtä tuomittavaa riippumatta siitä tarvitseeko juuri Kosken vipata vastineeksi vähän perintötililtään, vai maksavatko sen käsityöläiselle Kosken PR:n ansiosta saadut uudet asiakkaat.

Käsittääkseni Koski ei todellakaan ole mistään varakkaasta suvusta/perheestä joten tuskin siellä mitään isoja perintötilejä on venaamassa.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sanoisin että nettomaksajapuoli vielä toistaiseksi sietää (ei hyväksy) tätä mamu-tulvaa mutta sielläkin on pinna palamassa. Päivittäin tulee uutisia turvapaikanhakijoiden raiskauksista ja se venyttää monen "normikansalaisenkin" vieteriä aikalailla.

Jotkut kuvittelee että nuo tässä lähiaikoina uutisoidut vokkien poltot olisivat jotain äärioikeiston aikaansaannoksia. Ei ne ole. Ne on ihan ns. "normaalien" jantterien tekosia, joilla ei se vieteri enää kestänyt enempää. Eikä siinä todellakaan ole mitään väärää sinänsä, sillä kaikilla ihmisillä on se ns. breaking point.

Ja kannattaa erottaa työperäinen maahanmuutto jota laajalti kannatetaan ns. nettomaksajien joukossa ja tämä nykyinen elintasoshoppailu jota ei todellakaan hyväksytä missään muualla kuin punavihreässä kuplassa. Joka sekin on ollut hyvin hiljaa tämän syksyn.

Juuri näin. Koko teksti pelkkää asiaa.
 
Jotkut kuvittelee että nuo tässä lähiaikoina uutisoidut vokkien poltot olisivat jotain äärioikeiston aikaansaannoksia. Ei ne ole. Ne on ihan ns. "normaalien" jantterien tekosia, joilla ei se vieteri enää kestänyt enempää. Eikä siinä todellakaan ole mitään väärää sinänsä, sillä kaikilla ihmisillä on se ns. breaking point.

Onneksi en tunne tällaisia "normijanttereita", jotka lähtevät polttamaan taloja kun hermot menee. Ja tiedoksesi, en hyväksy turvapaikanhakijoiden tekemiä rikoksia yhtään sen enempää kuin kantasuomalaistenkaan. Toivotan kummatkin helvetin kauas rajojen ulkopuolelle, jotta kunnon ihmiset saavat elää rauhassa.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Onneksi en tunne tällaisia "normijanttereita", jotka lähtevät polttamaan taloja kun hermot menee. Ja tiedoksesi, en hyväksy turvapaikanhakijoiden tekemiä rikoksia yhtään sen enempää kuin kantasuomalaistenkaan. Toivotan kummatkin helvetin kauas rajojen ulkopuolelle, jotta kunnon ihmiset saavat elää rauhassa.

Jokainen ihminen alkaa laittaa vastaan siinä vaiheessa, kun vieraat ihmiset alkaa ahdistella tuttuja raiskauksista ja pahoinpitelyistä puhumattakaan. Ei se ole sen kummempaa. Jos sinä käännät toisen posken sen jälkeen kun oma tyttäresi/kaverin tytär/naapurin tytär/sukulaisen tytär on raiskattu tai pahoinpidelty, niin olet kyllä todellinen poikkeus. Ihan sama onko tekijä kantis vai matu.
 
Jos se on sun mielestä toisen posken kääntämistä että tekee rikosilmoituksen ja antaa valtion väkivaltakoneiston hoitaa hommat, niin sitten suurin osa meistä on toisen posken kääntäjiä.

En lähde kanssasi enempää tästä vääntämään, koska tiedän näitä ketjuja kauan seurattuani että se olisi loputon suo. Itse asiassa ei olisi pitänyt vastata sinulle ensimmäistäkään kertaa, mutta kun on tyhmä niin on. Ehkä opin kerrasta, toivottavasti. Heippa.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jos se on sun mielestä toisen posken kääntämistä että tekee rikosilmoituksen ja antaa valtion väkivaltakoneiston hoitaa hommat, niin sitten suurin osa meistä on toisen posken kääntäjiä.

Tottakai noin, jos se tapahtuu kerran. Tai kaksi kertaa. Tai kolme kertaa. Tai... Mutta kun se tapahtuu ihan jatkuvasti, viikosta toiseen. Käytännössä päivästä toiseen. Jatkuvasti, eri matujen toimesta. Ihan koko ajan, viikosta toiseen, päivästä toiseen.

En minä ainakaan ihmettele yhtäkään niistä, jotka ei käännä enää toista poskea vaan ryhtyy tekemään jotain. Väärin tai ei, ei se ole se pointti.
 
Jos tuhopolttaa rakennuksen josta on tulossa vastaanottokeskus, niin eihän siinä mitään. Ihan hyvä liikkuhan se on henkilöltä joka ei halua vastaanottokeskusta omalle paikkakunnalleen. Itsekin voisin kuvitella tekeväni jonkun vastaavan poliittisen rikoksen, esim. herättää huomiota häiriköimällä jotain bisnestä jos joku minun mökkitontilleni aikoisi sellaisen perustaa ja maitani oltaisiin pakkolunastamassa vaikka mielestäni oikeudelliset edellytykset pakkolunastukselle eivät täyttyisi. Noin niin kuin esimerkkinä. Mutta näillä "normijanttereilla" saisi mielestäni olla sen verran munaa että jos tällaisen poliittisen rikoksen tekevät, niin tekisivät ne sitten omalla naamallaan ja kärsisivät lailla säädetyn rangaistuksensa.
 
Katos, piripää yritti selkokieltä. No et onnistunut. Osaatko itse löytää tekstistäsi kaikki kymmenen virhettä?

Noin muuten, niin mistä tiedät ettei ne tehneet sitä omalla naamallaan? Oletko varma että niillä oili joku maski? Jos olet varma, niin mistä sen tiedät? Henkilökohtaisesti tiedät sen...?
 
Tarkoitan tietysti, että mielestäni nämä heidän rikoksensa eivät ole sen tuomittavampia kuin mitä lakikirjassa sanotaan, mutta heidän tulisi tunnustaa ne. "Omalla naamallaan" on vain kielikuva, jos käsität...?

En tiedä mistä nuo piripääjutut nyt olet keksinyt, mutta sinulle voisin ehkä suositella piriä tuon alkoholin sijaan, se ei lamauta keskushermostoa eikä alenna arviointikykyä ihan alkoholin tapaan, joten nettikirjoitellessasi viikonloppuyönä et nolaa itseäsi niin pahasti kuin kännissä.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tarkoitan tietysti, että mielestäni nämä heidän rikoksensa eivät ole sen tuomittavampia kuin mitä lakikirjassa sanotaan, mutta heidän tulisi tunnustaa ne. "Omalla naamallaan" on vain kielikuva, jos käsität...?

Justiinsa. No sitten sinun varmaan pitäisi käydä aina tunnustamassa kaikki piriseikkailusi tai kannabiksen polttelusi poliisille? Eikö vain? Jos ei, niin miksi olet eriarvoisessa asemassa? Joku perustelu varmaan löytyy?

En tiedä mistä nuo piripääjutut nyt olet keksinyt, mutta sinulle voisin ehkä suositella piriä tuon alkoholin sijaan, se ei lamauta keskushermostoa eikä alenna arviointikykyä ihan alkoholin tapaan, joten nettikirjoitellessasi viikonloppuyönä et nolaa itseäsi niin pahasti kuin kännissä.

Valitettavasti en ole kännissä. Mutta nuo pirijutut tulee ihan siitä, että itse tuossa jokunen kuukausi sitten sanoit olleesi piripäissäsi kaverisi kanssa kalassa. En toki yhtään ihmettele että et muista sitä.
 
Justiinsa. No sitten sinun varmaan pitäisi käydä aina tunnustamassa kaikki piriseikkailusi tai kannabiksen polttelusi poliisille? Eikö vain? Jos ei, niin miksi olet eriarvoisessa asemassa? Joku perustelu varmaan löytyy?
En näe miksi minun pitäisi tunnustaa sellaisia rikoksia joilla ei ole uhria. Olen minä syyllistynyt sellaiseenkin rikokseen jolla on uhri, jolloin marssin itse poliisiasemalle ilmoittamaan kyseisestä rikoksesta. Nämä "normijantterit", jotka ovat polttaneet vastaanottokeskuksen, ovat siinä samassa tuhonneet jonkun yksityistä omaisuutta, joka olisi minun oikeustajuni mukaan korvattava.

Valitettavasti en ole kännissä. Mutta nuo pirijutut tulee ihan siitä, että itse tuossa jokunen kuukausi sitten sanoit olleesi piripäissäsi kaverisi kanssa kalassa. En toki yhtään ihmettele että et muista sitä.
Ok. Ihmetyttää mitä koet sillä saavuttavasi. Tai siis ei ihmetytä, argumenttien esittäjäähän sinä kompromettoit pitkin ketjuja kun ei sen ja saivartelun ohella antisi muuhunkaan riitä.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En näe miksi minun pitäisi tunnustaa sellaisia rikoksia joilla ei ole uhria. Olen minä syyllistynyt sellaiseenkin rikokseen jolla on uhri, jolloin marssin itse poliisiasemalle ilmoittamaan kyseisestä rikoksesta. Nämä "normijantterit", jotka ovat polttaneet vastaanottokeskuksen, ovat siinä samassa tuhonneet jonkun yksityistä omaisuutta, joka olisi minun oikeustajuni mukaan korvattava.

Niillä on ihan varmaan vakuutukset omaisuutensa puolesta. Vaikka ei se vakuutus toki ihan kaikkea korvaakaan.

Mites muuten kun muistelisin että sinä et ole nähnyt mitään ongelmaa siinä, että anarkistifasistireppanat ovat joka itsenäisyyspäivä hajottaneet jonkun yksityistä omaisuutta. Presidentinlinnaa, sen ympäristössä olevia taloja ja muita rakennuksia sekä sitten toki valtion omaisuutta mm. poliisiautoja. Olet muistaakseni ollut sitä mieltä että se on ihan ok.

Ok. Ihmetyttää mitä koet sillä saavuttavasi. Tai siis ei ihmetytä, argumenttien esittäjäähän sinä kompromettoit pitkin ketjuja kun ei sen ja saivartelun ohella antisi muuhunkaan riitä.

Eli nyt myönnät itsekin, että olit väärässä? Että olet itse myöntänyt pirijutut? Vaikka aluksi siis väitit ettet tiedä niistä mitään...
 
Mites muuten kun muistelisin että sinä et ole nähnyt mitään ongelmaa siinä, että anarkistifasistireppanat ovat joka itsenäisyyspäivä hajottaneet jonkun yksityistä omaisuutta. Presidentinlinnaa, sen ympäristössä olevia taloja ja muita rakennuksia sekä sitten toki valtion omaisuutta mm. poliisiautoja. Olet muistaakseni ollut sitä mieltä että se on ihan ok.
Taidat muistaa väärin.
 
Eli olet siis sitä mieltä, että nuo antifasistireppanoiden mielenosoitukset ja riehumiset itsenäisyyspäivänä ovat väärin? Kerro nyt ihmeessä oma kantasi, niin ei tarvitse enää arvailla.
Rikokset ovat väärin. Rikoksesta määrätään rangaistus. Jos antifasistireppanat tekevät itsenäisyyspäivänä rikoksia, heille kuuluu siitä lain mukainen rangaistus. Jos ovat hajottaneet ikkunoita tai aiheuttaneet kärsimystä, siitä yleensä joutuu maksamaan korvauksia. Minusta ei ole kovin paheksuttavaa tehdä sellaisia rikoksia joista ei aiheudu kuin aineellista vahinkoa, jos vahingontekijä vastaa teoistaan. Pätee niin vastaanottokeskusten polttajiin kuin legendaarisiin viime itsenäisyyspäivän pyörätelinepoikiinkin.
 
Okei. Olet siis muuttanut mielesi ja hyvä niin. Toivottavasti olet tuota mieltä myös tämän illan jälkeen ja tästä eteenpäin, kun kaverisi ovat pistäneet hulinaksi linnan edessä ja matkalla sinne.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Nämä "normijantterit", jotka ovat polttaneet vastaanottokeskuksen, ovat siinä samassa tuhonneet jonkun yksityistä omaisuutta, joka olisi minun oikeustajuni mukaan korvattava.
.

Eli kannatat myös esim. laittomien lakkojen korvauksia vahingon mukaisesti vai mitä?
 
Okei. Olet siis muuttanut mielesi ja hyvä niin. Toivottavasti olet tuota mieltä myös tämän illan jälkeen, kun kaverisi ovat pistäneet hulinaksi linnan edessä ja matkalla sinne.
Siis missä olen muuttanut mieltäni?

Eli kannatat myös esim. laittomien lakkojen korvauksia vahingon mukaisesti vai mitä?
Teoriassa, miksi en. Ammattiyhdistyksellekö korvaukset määrättäisiin? Voisi vähän sekoittaa työmarkkinakenttää moinen muutos.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Siis missä olen muuttanut mieltäni?

Aiemmin olet ollut sitä mieltä että itsenäisyyspäivän hulinat ovat ihan ok eikä haittaa ketään. "Vahinkoja" on sattunut ja tuhoja aiheutunut, eikä niille ole löytynyt maksajaa eikä se ole sinua aiemmin haitannut, mutta nyt olet ilmeisesti kasvanut aikuiseksi ja tajuat, että joku ne aina maksaa? Ja se hulina ja riehuminen on väärin. Vai mitä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös