Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

  • 1 151 053
  • 10 753

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Niin, tarkoitat siis sitä, että pääministeri menee median ja kansan eteen klo 21 ja sanoo että aamun mennessä ratkaisu tai hallitus hajoaa? Tarkoitat sitä poikkeusta normaaliin tilanteeseen? Koskas muuten näin on viimeksi tapahtunut? 70-luvulla varmastikin, olisiko -76? Mutta muuten tilanne on siis "täysin normaali"... Suo anteeksi, mutta vähän tässä hymyilyttää tämä rationalisointisi.

Älä jaksa, nyt muistutat erästä espoolaista jankkaajaa. Enhän missään ole kirjoittanut tilanteen vertaamisesta hallituksen normaaliin tilanteeseen vaan nykyisen kriisin vertaamisesta aiempien hallitusten kriiseihin sillä erotuksella, että Sipilä toimii kuten DI+yritysomistaja. Muut PM:t eivät ole tulleet samalla tavalla julkisuuteen kuin Sipilä, mutta vastoin kuin sinä, ei siitä voi vetää johtopäätöstä kriisin ainutlaatuisuudesta. Ainoastaan PM:n erikoisesta tavasta käyttää julkisuutta ja johtaa tai pikemminkin painostaa yritysomistajan laillan julkisuuden avulla.

Jos Sipilä olisi tosissaan, hallitushan olisi jo hajonnut. Eilen kova uho ratkaisusta tänään aamulla. Ei mitään ratkaisua, mutta ei hajonnut. Tyypillistä teatteria (mutta Sipilän erikoisella tavalla) jossa oman puolueen tavoitteita vedätetään viimeiseen asti ja mistään aikataulusta ei pidetä kiinni. Luultavasti Sipilä haluaa katsoa kenen perse kestää ja kenen ei.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
15.02: Keskustan eduskuntaryhmä antoi Sipilälle valtuudet sopia sotesta viikonlopun aikana. Sen sijaan ryhmässä oltiin sitä mieltä, että puolueen itsensä johtamaa hallitusta ei pidä missään tapauksessa kaataa.

Ryhmä on seuraavan kerran koolla tiistaina, ellei kutsu käy ylimääräiseen kokoukseen. Kansanedustajille annettiin lupa lähteä kotiin.

Tuo puolestaan antaa vähän kuvaa siitä, että Keskustan ryhmä vetäisi hieman mattoa Sipilän uhoamisen alta. Eli viime yön ja tämän päivän jälkeen esitettäisiin viikonloppuna farssin jatko-osa Iltalypsyn kohtalo II - Se viimeinen deadline (ennen seuraavaa). Aika velikultia.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Älä jaksa, nyt muistutat erästä espoolaista jankkaajaa. Enhän missään ole kirjoittanut tilanteen vertaamisesta hallituksen normaaliin tilanteeseen vaan nykyisen kriisin vertaamisesta aiempien hallitusten kriiseihin sillä erotuksella, että Sipilä toimii kuten DI+yritysomistaja.

Niin, ja minä vähän naureskelen tälle "pienelle" erotukselle. Täysin ennennäkemätön kriisi modernina aikana.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Niin, ja minä vähän naureskelen tälle "pienelle" erotukselle. Täysin ennennäkemätön kriisi modernina aikana.

Ei ole, sulla menee edelleen sisältö ja muoto sekaisin. Vastaavia kriisejä on ollut ja isompiakin, mutta ei tällä tavalla mediaan tuotuna ja syötettynä koko kansan pällisteltäväksi.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Aivan ensinnä täytyy antaa tunnustusta Sipilälle suoraselkäisyydestä ja johtajuudesta. Vallanhimo kun on juuri se suurin vaikutin kaikenlaisessa "vatuloinnissa" ja takinkäännössä. Todella hienoa, jos jämäkästi kyetään vaikka sitten vaihtamaan miehitystä, ellei asiat hallituksessa muuten edisty.

Kiva olisi toisaalta tietää se, mistä tämä ilmiselvä luottamuspula oikeastaan johtuu ja mikä on johtanut tähän tilanteeseen.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Kiva olisi toisaalta tietää se, mistä tämä ilmiselvä luottamuspula oikeastaan johtuu ja mikä on johtanut tähän tilanteeseen.

No, ymmärtäisin sen olevan syynä, että mm. Keski-Pohjanmaa, Kainuu, Lappi, Satakunta ja Etelä-Savo täytyy saada omiksi sote-alueiksi, joilla on budjettivalta ja vaaleilla valittu maakuntavaltuusto, mutta ei tarpeeksi rahaa soteen.
 

Tuamas

Jäsen
Aivan ensinnä täytyy antaa tunnustusta Sipilälle suoraselkäisyydestä ja johtajuudesta. Vallanhimo kun on juuri se suurin vaikutin kaikenlaisessa "vatuloinnissa" ja takinkäännössä. Todella hienoa, jos jämäkästi kyetään vaikka sitten vaihtamaan miehitystä, ellei asiat hallituksessa muuten edisty.

Kiva olisi toisaalta tietää se, mistä tämä ilmiselvä luottamuspula oikeastaan johtuu ja mikä on johtanut tähän tilanteeseen.

Täh?
Mitäs suoraselkäisyyttä ja johtajuutta se on, että jatkuvasti uhkaillaan kollegoja, sidosryhmiä sekä alaisia?
Sitten kun porukka ei tanssikaan sen pillin mukaan, niin venytetään aikarajoja ja vatuloidaan keskeneräisiä ehdotuksia julkisuuteen.

Sipilällä oli jotain johtajuuden tapaista auraa vielä hallituksen muodostamisvaiheessa ja jonnin aikaa sen jälkeenkin.
Nyt toistuvasti julkisuuteen tuodut täysin keskeneräiset esitykset sekä niihin liittyvät tyhjäksi tuhnuksi toistuvasti osoittautuneet uhkailut ovat kyllä tehokkaasti syöneet ainakin omissa silmissä Sipilän imagon osaavana tekijänä.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Iltalehdestä poimittua(lauseboldaus minun):

15.22: Yllä olevalla videolla Sipilä kommentoi neuvottelutilannetta. Hänen mukaansa kyse ei ole pelkästään sote-alueiden määrästä, vaan kiistaan kulminoituu "vähän laajempi kysymys".

- Tänään pitää syntyä ratkaisuja.

- Ei tämä helppoa ole ollut muillekaan, pääministeri kommentoi viitaten aiempiin sote-soppiin.

Katsotaan kestääkö tämä(kään) aikaraja, kun päivä lähestyy koko ajan loppuaan.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Aivan ensinnä täytyy antaa tunnustusta Sipilälle suoraselkäisyydestä ja johtajuudesta. Vallanhimo kun on juuri se suurin vaikutin kaikenlaisessa "vatuloinnissa" ja takinkäännössä. Todella hienoa, jos jämäkästi kyetään vaikka sitten vaihtamaan miehitystä, ellei asiat hallituksessa muuten edisty.
Ei herranen aika! Silmät auki siellä! Tämähän on kaikkea muuta kuin vastuunkantoa. Sipilän "projektijohtajan" rooli on tarkoittanut koko ajan uhkauksia, ota tai jätä-pakotteita ja asiantuntijoiden analyysien vähättelyä.

Tässäkin bluffataan aivan urakalla, ei Sipilä oikeasti mitään hallitusta ole kaatamassa (vaikka toivon kaikki sormet ja varpaat ristissä että niin kävisi). Sipilä vain yrittää julkisuutta hyväksi käyttämällä uhaten runtata oman mallinsa lävitse.

Anteeksi ranskani, mutta Sipilä on väärä mies pääministeriksi. Epäpoliittinen kusipää.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Aivan ensinnä täytyy antaa tunnustusta Sipilälle suoraselkäisyydestä ja johtajuudesta. Vallanhimo kun on juuri se suurin vaikutin kaikenlaisessa "vatuloinnissa" ja takinkäännössä. Todella hienoa, jos jämäkästi kyetään vaikka sitten vaihtamaan miehitystä, ellei asiat hallituksessa muuten edisty.

Kiva olisi toisaalta tietää se, mistä tämä ilmiselvä luottamuspula oikeastaan johtuu ja mikä on johtanut tähän tilanteeseen.

Niin olisi milenkiintoista tietää mitä on tämä Kokoomuksen tekemä "vedättäminen", johon julkisuudessa olleiden tietojen mukaan sekä Keskusta että Persut ovat sydämistyneet. Mutta jos hallitus pysyisi pystyssä, niin tällöin asioita tuskin julkisuuteen tuodaan. Jos taas ei, niin sitten tuodaan senkin edestä. Ensimmäinen vaihtoehto on sikäli huono, että toivoisi äänestäjien saavan mahdollisimman pian tietää mikä kokoomuksen kieroilu on niin sutkia, ettei sitä enään voida laskea normaaliksi politikoinniksi.
 

Tuamas

Jäsen
Niin olisi milenkiintoista tietää mitä on tämä Kokoomuksen tekemä "vedättäminen", johon julkisuudessa olleiden tietojen mukaan sekä Keskusta että Persut ovat sydämistyneet. Mutta jos hallitus pysyisi pystyssä, niin tällöin asioita tuskin julkisuuteen tuodaan. Jos taas ei, niin sitten tuodaan senkin edestä. Ensimmäinen vaihtoehto on sikäli huono, että toivoisi äänestäjien saavan mahdollisimman pian tietää mikä kokoomuksen kieroilu on niin sutkia, ettei sitä enään voida laskea normaaliksi politikoinniksi.

Ettei vain olisi se, että Kokoomus ei ole aiemmin riittävän selvästi esittänyt, että he eivät tule hyväksymään Kepun maakuntamallia sekä 18 "sotealueen" mallia.
 

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Pohdin tätä asiaa hetken tarkoituksella naiivisti poistaen päästäni synkät ajatukset siitä, että kyseessä on poliittinen valtapeli, jossa Keskusta haluaa turvata valtaansa syrjäseuduilla.

Hyvää pohdintaa mutta valitettavan hypoteettista koska keskeisintä faktaa eli poliittinen valtapeli, jossa Keskusta haluaa turvata valtaansa syrjäseuduilla, ei voi koskaan sulkea pois kun kyseessä on asia jossa Kepu on osapuoli. Mutta, voihan tällaista hypoteettistakin pohdintaa toki harrastaa. Joten laitanpa kommentteja.

Asiaa täten sivuten, mielenkiinnosta ja aikani kuluksi kysyn, miksi Suomessa pelätään federalistisia elementtejä kuin ruttoa?

Tarkoitatko EU:n federalismia vai siis federalismia Suomen sisällä? Jos jälkimmäistä niin tarkoitatko että Suomi olisi liittovaltio? Ehkä federalismin käsite ei nyt ihan osu tähän keissiin...

Joka tapauksessa. Tässä Kepun "federaatiomallissa" on se ongelma että siinä muodostetaan uusi hallintorakenne jolla Kepu saa diktatuurin valtaosaan alueista. Tämä tarkoittaa sitä että hallinto miehitetään kepulaisen hyvä veli -verkoston palkintoviroilla. Tämä Kepun puoluehallintoapparaatti tulee syömään suuren osan käytössä olevista varoista. Koska näistä byrokraattisista alueista suuri osa tulee joka tapauksessa olemaan liian pieniä tuottamaan mitään tehokkuushyötyjä, niitä joudutaan vielä entistä enemmän rahoittamaan sieltä mistä aina eli keskituloisten palkansaajien kukkarosta. Jos tästä esittää kritiikkiä niin esiin vedetään vanha virsi siitä kuinka "kaikille suomalaisille on taattava yhtäläiset sosiaali- ja terveyspalvelut". Ja siinä tietysti ohessa satoja miljoonia Kepun "agraariosavaltioiden" hallinnon turvottamiseen! Lopputulemana tämä Kepun uusi maakuntapuolueapparaatti rahoitetaan kaupunkilaisten palkansaajien kukkarosta.

Yllä olevan lisäksi tietysti jäljelle jää vielä Keskustapuolueen kunnallisjärjestötaso eli 317 kuntaa. Joilla on myös omat Kepujärjestöjen syöttiläänsä.maksettavana. Ja meno on tunnetun holtitonta. (Huippuesimerkkinä tämä Rääkkylän nerokas soteratkaisu: Rääkkylän sote-hurmalle nolo loppu | Yle Uutiset | yle.fi Tämä kaikki paska kaatuu aina samaan syliin eli sinne keskituloisen palkansaajalle.

Tuo yllä oleva kun ynnätään vielä Suomen aluerakenteellisiin ongelmiin: padottu kaupungistuminen josta seuraa hirvittävät tehokkuustappiot, työvoiman huono liikkuvuus, kammottava maataloustukirasite, monimutkaiset ja hajallaan olevat sosiaaliturvarakenteet, kalliit ja tuhoisat aluepoliittiset investointiratkaisut kuten esim. Talvivaara ja umpimielinen nurkkakuntainen ilmapiiri joka torppaa innovatiivisen ja luovan ilmapiirin. Meillä on nyt jo vedetty verotus aivan tappiin (jota vielä rasittaa hallinnon munattomuus verosuunnittelun (=veronkierron) suitsimisessa) ja ruuvia ei voi enää paljon kiristää tai täältä alkaa nuori ja koulutettu kielitaitoinen väki häipyy maihin joissa palkansaajan kokonaisveroaste olisi edes alle 50 prosenttia.

Jos tarkoitat federalismilla yllä kuvattua niin minusta on aivan päivänselvää että jokainen täysjärkinen ihminen pelkää tuota.

Suomihan on poliittisesti yksi Euroopan keskitetyimmistä maista, mutta toisaalta hallinnollisesti kenties yksi sekavimmista, kun eri viranomaisilla on täysin erilainen hallinnollinen jakonsa. Samaan aikaan suuria vastuita on keskitetty liian pienille yksiköille (kunnat), jotka ovat joutuneet muodostamaan naapuriensa kanssa kuntayhtymiä ja muita lähtökohtaisesti hallintoa raskauttavia ja epädemokraattisia himmeleitä pystyäkseen toteuttamaan lakisääteiset palvelut.

Arvaapa mikä puolue on aina vastustanut tämän kuntajärjestelyn purkamista? Tuo kuntahelvetti olisi kerta kaikkiaan räjäytettävä. Joko kuntien määrä pidetään ennallaan ja kaikki merkittävät tehtävät (sote ja peruskoulutus) siirretään pois. Tai sitten ideaalitilanteessa kunnan päätösvallassa olisi teiden ja katujen nimeäminen sekä päättäminen siitä minkä värisiä navettoja saa rakentaa. Tässä mallissa voisi minun puolestani olla vaikka 50 000 kuntaa. Tai sitten noin 50-100 kuntaa jotka voisivat hoitaa peruskoulutuksen. Tällekään kuntamäärälle ei kuitenkaan SOTE-järjestämistä.

Pitkään hyvin toimivassa pienessä federalistisessa maassa asuneena ihmettelenkin, että eikö olisi järkevää keskittää mahdollisimman moni hallinnonala samoihin maantieteellisiin yksiköihin, joita johtaa vaaleilla valittu valtuusto? Lähtökohtaisesti (tietysti yksinkertaistetusti sanottuna) tämä vähentäisi hallinnon pirstaleisuutta ja lisäisi ihmisten ymmärrystä siitä, mistä oikeastaan äänestetään. Tähän nykyiseen soppaan siis liittyen, eikö Keskusta (jos poistetaan laskuista todennäköinen valtapeli) ole oikeilla jäljillä, kun haluaa yhdistää sote- ja aluehallintouudistukset eikä toteuttaa niitä erillään ja sillä riskillä, että meillä on kohta pelkästään yhdestä, joskin tärkeästä ja budjetäärisesti suuresta, hallinnonalasta (sosiaali- ja terveystoimi) päättäviä megayksiköitä muun hallinnon jäädessä eri tavoin alueellisesti jaettuihin ja järjestettyihin virastoihin ja himmeleihin?

Tietenkin onnistuminen vaatisi todellista halua siihen, että kuntien tehtäviä ja siten kunnallisia virkamiehiä vähennetään ja vastuita todella siirretään maakunnallisiin yksiköihin. Ja toki myös sitä, että meillä olisi kolmiportainen demokratia: kunnille jäisi jokatapauksessa joitakin tärkeitä tehtäviä, joiden toteuttamisesta tulee myöskin päättää lähidemokraattisesti.

Btw, Kepua en ole koskaan äänestänyt enkä äänestä. Korostankin, että tämä on vain yksinkertaista pohdintaa siitä, miten tämmöisen pinta-alaltaan varsin suuren ja olosuhteiltaan lopulta melko moninaisen maan demokratia ja hallinto olisi järkevää toteuttaa.

Pieni federalistinen maa? Eipä tule mieleen kuin ehkä Sveitsi. Jos näin on, niin aika vaikea verrata Suomeen koska sen maan kaikenlainen hallintotraditio on Suomesta poikkeava. Tai oikeastaan melkein kaikista maailman muista maista poikkeava.

Lähidemokratia on mielenkiintoinen juttu. Ajatuksena ylevä mutta millaista on keppikerjäläisen lähidemokratia? "Jos mulla olisi rahaa (tai siis muiden rahaa) niin sitten mä rakentaisin hianot sairaalat ja koulut ja pyörätiet ja liikuntapaikat ja kirjastot ja huippuhienot palvelukodit vanhuksille ja vaikka mitä muuta! Olis tosi mahtavaa! Toi Rääkkylän tapaus kertoo millaisella kompetenssin tasolla tätä "lähidemokratiaa" toteutetaan.

Itse tästä nyt meneillään olevasta keissistä toivon siis että Stubukassa olisi nyt miestä ja pitäisi pintansa. Jos nyt Kepu saa läpi tämän raha-automaattinsa niin tulevaisuus on sysimusta. Se merkitsee jatkuvaa talouden kriisiä ja Suomen henkistä jämähtämistä sinne 30-luvun agraariseen todellisuuteen.

Ideaalitulema olisi hallituksen hajoaminen, uudet vaalit ja Sinipuna. Silloin kun tehokaksikko Lipponen-Niinistö oli puikoissa niin tässä maassa oli tekemisen meininki. Niinistö siivosi verojärjestelmän suorastaan kauniin yksinkertaiseksi ja oikeudenmukaiseksi, Lipposen juntatessa Suomen osaksi läntistä poliittista ja henkistä yhteisöä. Seuraavat Jäätteenmäen ja Vanhasen kepujohtoiset hallitukset tuhosivat sitten Suomen itsenäisyyden ajan parhaan verojärjestelmän ja toivat keputradition mukaisen suhmuroinnin ja pekkaroinnin takaisin politiikan ytimeen.
 

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Tässä voi tietty taustalla olla semmoinenkin, että molempien kädet oli enemmän tai vähemmän sidotut esim. eduskuntaryhmien päätösten mukaisiksi. Että sitten vaa siellä Stubbi esimerkiksi odotteli popit korvilla, josko Sipilä saisi jotenkin ryhmältään luvan hakea kompromissia ja kävi välillä vittuilemassa, että mikä kestää, kun töllössä just koko kansalle lupasit neuvottelevasi.
Tää oli hyvä. Itse asiassa arvelen aivan samaa. Sipilällähän siellä on nyt mustapekka kädessä. Ilmeisesti kokkareissa hallituksen hajoamista ja uusia vaalieja ei pidettäisi huonona vaihtoehtona. Persut romahti jo ja niin romahtaa kepukin kun Sipilä vielä vähän säätää.
 
Viimeksi muokattu:

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
No, ymmärtäisin sen olevan syynä, että mm. Keski-Pohjanmaa, Kainuu, Lappi, Satakunta ja Etelä-Savo täytyy saada omiksi sote-alueiksi, joilla on budjettivalta ja vaaleilla valittu maakuntavaltuusto, mutta ei tarpeeksi rahaa soteen.

Sote- ja maakuntahallintoasioissa keskusta ja kokoomus lienevät tosiaan jo ihan ideologiselta kannalta hyvin eri linjoilla, ja päätöksien yksityiskohdista ollaan oletettavasti paikoin hyvinkin kaukana. Liikutaan niin fundamentaalisissa arvoissa, että tunteet nousevat hallituksessakin pintaan. Pidän sitä kuitenkin tarpeellisena, että keskusta puolustaa Suomen säilymistä elivoimaisena myös maakuntatasolla.

Täh?
Mitäs suoraselkäisyyttä ja johtajuutta se on, että jatkuvasti uhkaillaan kollegoja, sidosryhmiä sekä alaisia?
Sitten kun porukka ei tanssikaan sen pillin mukaan, niin venytetään aikarajoja ja vatuloidaan keskeneräisiä ehdotuksia julkisuuteen.

Näitä rakenneuudistuksia on nyt vetkuteltu sen verran monen hallituksen toimesta, että on jo aikakin käyttää kovempiakin keinoja kiven maaliin vierittämiseksi. Ja vaihtoehtoja on kovin vähän, mikäli halua kompromisseihin ei ole. Pitää mielestäni myös huomioida, että keskusta on hallituksessa vaalivoittajana, ja Sipilä on pääministeri. Hän on tällä hetkellä politiikkamme päämies, jonka täytyy kyetä tekemään pattitilanteessa myös vaikeita päätöksiä. Sote-ratkaisu ei voi enää viivästyä yksistään kokoomuksen tai keskustan arvojen vuoksi. Ehkä nyt olisi paikallaan hallituksen ratkaista asia asiantuntijalausuntojen perusteella (esim. 15 sote-alueen malli)
 
Mutta ei sanonut, että tänään pitää syntyä ratkaisu. Ratkaisujen moninaisessa joukossahan voi olla se, että annetaan aikaa tuonne tiistaille, jolloin Keskustan puolueryhmän seuraava yhteiskokous on...

Yle Uutiset: Keskustan Kalli: Ratkaisun tultava tämän iltapäivän aikana

Keskustan kansanedustaja Timo Kalli kiistää tiedot, joiden mukaan soteratkaisu siirtyisi viikonlopun yli tiistaille. Kallin mukaan eduskuntaryhmä on seuraavaksi koolla tiistaina aamupäivällä, mutta hallitusyhteistyön jatkosta pitää päättää nopeasti.

– Ratkaisun pitää tulla vielä tämän iltapäivän aikana, Kalli painottaa.

Kalli sanoo itse vielä uskovansa siihen, että sopu neuvotteluissa löytyy. Hän mukaansa keskustalla ja kokoomuksella on soteen littyviä ideologisia erimielisyyksiä, jotka liittyvät muuhunkin kuin sotealueiden määrään. Kyse on Kallin mukaan luottamuksesta.

Kyllä se nyt näyttää siltä, että viikonlopun yli ei jaksa enää kukaan ryypätä ja neuvotella.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Ettei vain olisi se, että Kokoomus ei ole aiemmin riittävän selvästi esittänyt, että he eivät tule hyväksymään Kepun maakuntamallia sekä 18 "sotealueen" mallia.

Voi olla. Tai sitten he yrittävät edelleen ajaa yksityistämistä kiristäen sotealuiden lukumäärällä. Yksityistä terveydenhuoltoa ehkä tarvitaan, mutta alana se on siitä hankala, että siinä hinnat pyrkivät kasvamaan ja turhat hoidot yleistymään sillä sekunnilla, kun maksajana alkaisivat olemaan vakuutusyhtiöitä. Ja näin väistämättä kävisi, jos yksityistäminen kovin yleistyisi. Jos tuosta on kysymys, niin hallituksen kaatuminen on pieni hinta tuon torppaamisesta. Jotakinhan he kiristävät Keskustalta ja Persuilta, koska muuten asia ei olisi näin vaikeaa.
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joo kyllä tämä näyttäis nyt sitten tuhnuksi jäävän tämä hallituksen hajoaminen. Vaikka tiedä sitten tietysti.

Kirjottelin vaalien jälkeisenä päivänä tästä Sipilästä seuraavaa:

Yritysmaailmasta, armeijasta ym. politiikkaan pamahtaville on toinen toisensa jälkeen edessä herätys todellisuuteen. Se, että kärjistetysti antaa käskyn ja jää odottamaan tuloksia, ei yksinkertaisesti toimi. Voi suunnitella ja määräillä ihan miten paljon tahtoo, mutta se ei ole mikään tae siitä että jotain tapahtuisi.


Juha ei ole vieläkään herännyt. Tämä näyttäisi olevan toistuva kuvio, että lähdetään runnomaan väkisin omaa äkkiväärää päätöstä läpi ja koitetaan uhkailla muut mukaan ja asetellaan kaikenlaisia deadlineja. Sitten peruutellaan ja ihmetellään jälkeenpäin sormi perseessä. Uskottavuus ja kaverit loppuu Juhalta nopeasti tällä tyylillä. Sipilä on nyt onnistunut suututtamaan sekä AY-liikkeen että Kokoomuksen tällä venkoilullaan.
 
Viimeksi muokattu:

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Sote- ja maakuntahallintoasioissa keskusta ja kokoomus lienevät tosiaan jo ihan ideologiselta kannalta hyvin eri linjoilla, ja päätöksien yksityiskohdista ollaan oletettavasti paikoin hyvinkin kaukana. Liikutaan niin fundamentaalisissa arvoissa, että tunteet nousevat hallituksessakin pintaan. Pidän sitä kuitenkin tarpeellisena, että keskusta puolustaa Suomen säilymistä elivoimaisena myös maakuntatasolla.

En nyt näe, että 12 itsehallinnollista aluetta olisi kovin kaukana maakuntatasosta. Siinä olisi vielä se bonus, että kaikki tulisivat jotakuinkin pärjäämään omilla resursseillaan. Jos meille tulee nyt Keski-Pohjanmaan ja Kainuun tapaisia mini-sote -alueita niin se tarkoittaa, että niitä pitää erikseen subventoida, mutta niillä kuitenkin olisi muuten sama määräysvalta kuin muillakin alueilla.
 

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Ehkä nyt olisi paikallaan hallituksen ratkaista asia asiantuntijalausuntojen perusteella (esim. 15 sote-alueen malli)
Kuka tai mikä asiantuntija on kannattanut 15 sote-alueen mallia?
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Silloin kun tehokaksikko Lipponen-Niinistö oli puikoissa niin tässä maassa oli tekemisen meininki. Niinistö siivosi verojärjestelmän suorastaan kauniin yksinkertaiseksi ja oikeudenmukaiseksi, Lipposen juntatessa Suomen osaksi läntistä poliittista ja henkistä yhteisöä.

Tarkistappa lääkitys. Ahon hallitus junttasi Suomen osaksi läntistä yhteisöä, mutta Lipposen hallitus ryssi koko asian pakkoliittämällä meidät euroon ilman kansanäänestystä ainoana pohjoismaana, josta olemme kiistatta kärsineet siitä lähtien. Kreikka ei olisi meidän ongelmamme, kuten se ei ole muidenkaan Pohjoismaiden, eikä valuuttamme olisi liian vahva Saksan liian vahvan talouden takia, ja itseasiassa joko koko kriisiä ei olisi tullutkaan tai olisimme siitä jo nousseet, jos meillä ei olisi eurokahleita. Lisäksi kuten Niinistö on tunnustanut, niin leikkaukset olivat liian suuria ja lisäsivät eriarvoistumista pysyvästi. Lipposen hallitus on varmuudella kolmanneksi huonoin hallitus Kataisen ja Terijoen hallituksen jälkeen ja ainoa syy miksi talous nousi huolimatta väärästä talouspolitiikasta oli IT-buumi, jossa meillä sattui olemaan Nokia. Nokia veti Suomen nousuun, vaikka hallitus teki melkein kaikki virheet mitä tehdä voi. Molemmat sinipunat ovat siis epäonnistuneet, eikä ole mitään syytä koskaan moista enään kokeilla.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Kuka tai mikä asiantuntija on kannattanut 15 sote-alueen mallia?

Ei varmaan kukaan. Ajatusvirhe, sillä suositus oli juurikin tuo kokoomukselle tiettävästi sopiva 12 alueen malli, ja keskustalle sopisi siis tuo 15 aluetta kahdeksantoista sijaan.

Mutta turha luvuista on sen enempää vääntää. Eiköhän tässä hallituskriisissä ole muustakin kysymys.
 
Viimeksi muokattu:

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
"Hallituskriisi osoittaa, ettei mitään isoa uudistusta pidä ajaa piilossa, muun asian varjolla - kuten aluehallintoa soten varjolla."
– Juhana Vartiainen

Tässä osviittaa luottamuspulan syihin. Kepu ei vaan pääse raidoistaan. Tavalla tai toisella se pettää aina.

Kun tätä asiaa fundeeraa ja muistelee mitä Sipilä sanoi televisioidussa puheessaan niin puheet ja teot eivät kohtaa. Yksikään asiantuntija ei ole suositellut 18 sote-alueen mallia. Tämä on jotenkin tyypillistä tälle hallitukselle että asiantuntijoiden lausunnoilla pyyhitään hanuria. Ans kattoo mitä tästä tulee.
 

Tuamas

Jäsen
Näitä rakenneuudistuksia on nyt vetkuteltu sen verran monen hallituksen toimesta, että on jo aikakin käyttää kovempiakin keinoja kiven maaliin vierittämiseksi. Ja vaihtoehtoja on kovin vähän, mikäli halua kompromisseihin ei ole. Pitää mielestäni myös huomioida, että keskusta on hallituksessa vaalivoittajana, ja Sipilä on pääministeri. Hän on tällä hetkellä politiikkamme päämies, jonka täytyy kyetä tekemään pattitilanteessa myös vaikeita päätöksiä. Sote-ratkaisu ei voi enää viivästyä yksistään kokoomuksen tai keskustan arvojen vuoksi. Ehkä nyt olisi paikallaan hallituksen ratkaista asia asiantuntijalausuntojen perusteella (esim. 15 sote-alueen malli)

Niin, no jos Sipilä nyt hajottaa hallituksen, voidaan tällä narratiivilla jatkaa.

Jos ja todennäköisesti kun näin ei tapahdu, on tämä taas yksi jatko-osa Sipilän toistuvasti tapahtuneeseen "Totelkaa tai tapahtuu hirveitä" - sopimistyyliin, jossa sitten kuitenkin kaikki uhkaukset osoittautuvat pelkiksi tuhnuiksi.
 

Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Taas poikkeus roskalehti-linkityksiin, mutta tässäkin on paljon asiaa:

Suurin ongelma on ilmeisesti kuitenkin siinä, että vasta nyt kokoomuksessa on herätty tajuamaan, mitä keskustan maakuntiin perustuva itsehallintomalli tarkoittaisi poliittisesti: keskusta saisi järjettömän paljon valtaa. Suurimmassa osassa maakuntien itsehallintoelimiä keskusta olisi suurin puolue ja soten lisäksi se päälliköisi esimerkiksi kaavoitusta ja erilaista elinkeinotoimintaa mennen tullen.

Kommentti: Munasiko Sipilä sote-uudistuksen kuin Katainen 2013? - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Tämä olisi kyllä pahin painajainen. Keskusta päättämässä kaavoituksesta yksinvaltiaan elkein olisi suoraan helvetistä, sillä seurauksena olisi väistämättömästi perikepulaista korruptiota. Cosa Nostra olisi kateellinen Keskustalle, jos tietäisivät miten Suomessa Mafia toimii.

Poliittinen kannanotto on aina ajankohtainen. Linkki vie YouTubeen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös