Itsekin olen sitä mieltä, että lihantuotanto ei voi nykymuodossaan jatkua, mutta tuo nainen vetää kyllä ihan överiksi rinnastamalla naudat ihmisiin.
No mutta hei, voihan ihmisetkin muuttaa metsiin ja rakentaa pesiä. Niin kuin naudatkin.
Itsekin olen sitä mieltä, että lihantuotanto ei voi nykymuodossaan jatkua, mutta tuo nainen vetää kyllä ihan överiksi rinnastamalla naudat ihmisiin.
No pelkästään tuon rinnastamisen takia pohdin että kyseessä on vain julkinen trollaus. Ainahan toki on mahdollista että kyseinen tapaus on joku aivan totaalisen kujalla oleva suur-ajattelija, joka tosiaan rinnastaa raatokärpäset ja ihmiskunnan samalle linjalle arvossa. Ja todennäköistä myös joo että oli vege, kunhan nyt ns. hassuttelin omalta osaltani tuossa.Onhan se voinut olla vegetaristi ties kuinka kauan, ja nyt vasta muutama kuukausi sitten jättänyt lihan lisäksi kananmunat yms pois.
Maapallo ilman lihateollisuutta olisi kyllä hyvä juttu, mutta tuon muijan mielestä eläimillekkin varmaan tulisi antaa äänestysoikeus ja kansalaisoikeudet. Varsinkaan jos kyseisellä henkilöllä ei ole mitään käryä politiikasta, ympäristöaktiivisuudesta tai ylipäätään yhtään mistään niin tämä on joko A) julkisuustemppu tai B) silkkaa typeryyttä. Itsekin olen sitä mieltä, että lihantuotanto ei voi nykymuodossaan jatkua, mutta tuo nainen vetää kyllä ihan överiksi rinnastamalla naudat ihmisiin.
Tämä oli kyllä hyvä. Äänestän heti kun tulee mahdollisuus. Pian voidaan kaikki pukeutua keinokuituun, kaislaan ja palmun lehtiin sekä syödä Aasiasta lentokoneella roudattua tofua.
No kyllähän naisia haukutaan jo lehmiksi ja kovia panomiehiä sonneiksi eli kaukana ei olla...Onhan se voinut olla vegetaristi ties kuinka kauan, ja nyt vasta muutama kuukausi sitten jättänyt lihan lisäksi kananmunat yms pois.
Maapallo ilman lihateollisuutta olisi kyllä hyvä juttu, mutta tuon muijan mielestä eläimillekkin varmaan tulisi antaa äänestysoikeus ja kansalaisoikeudet. Varsinkaan jos kyseisellä henkilöllä ei ole mitään käryä politiikasta, ympäristöaktiivisuudesta tai ylipäätään yhtään mistään niin tämä on joko A) julkisuustemppu tai B) silkkaa typeryyttä. Itsekin olen sitä mieltä, että lihantuotanto ei voi nykymuodossaan jatkua, mutta tuo nainen vetää kyllä ihan överiksi rinnastamalla naudat ihmisiin.
Siitä Virtasen näyte. Linkki Riemurasiaan.
Pitää muistaa katsoa tuo pätkä ennen ensi vuoden tulosveikkausta reality checkin saamiseksi.
Jos on tyttöystävät mukana, niin kannattaa ottaa modernin anarkistin rajat ja uhriutuminen -asenne käyttöön. Kyllä se tyttöystävä häipyy, kun tarpeeksi örveltää, jonka jälkeen voi juoda suruun, kun se lähti.
Nauran säätietojen luotettavuudelle.
Juurikin näin! Torstaista sunnuntaihin. Mistä näitä mielensä pahoittajia löytyy.Ihan tyhjän päiväistä valittamista säästä taas... Eihän tänä juhannuksena ole satanut kuin kerran...
Ei lohduta. Yhtä paljon se vituttaa, oli mulla sitten toppahousut pitkillä kalsareilla tai ilman. Kesäsää on ainoa oikea (lämmin sellainen) säätila. Nyt, aina ja ikuisesti.Joo, ja ettekö tiedä että ei ole olemassa huonoja kelejä, pitää vain pukeutua kelin mukaan! Eikö tämä muka lohduta kaikkia?
Suuri ylläpitomme rankaisee minua, jos kopioin toisen ketjun viestin toiseen.@lake79 jos sua noin vituttaa niin eikö kannattais tästä nauruketjusta siirtyä vitusketjuun? Hupaisaa kuitenkin, että toppahousuilla on vielä juhannuksena käyttöä.
Huomasin juuri että allekirjoittaneen teksti oli kopioitu sellaisenaan ff2lle. Aivan kun teksti olisi ollut kirjoittajan oma. Piti pari kertaa silmiä hieroa olenko sinnekin rekisteröitynyt. Juhannuksen viihdettä näin sähköisesti.
Tässä tuli selailtua Juhani Tammisen Twitteriä ja pakko kysyä ketä se ei tunne?
Se on Aurinkokuningas! Monta kertaa oot hiljentänyt Luzhnikin? Tai monta peliä oot valmentanut?Joku selaa Aurinkojumalan twitteriä.