Nato

  • 811 718
  • 8 245
Suosikkijoukkue
KK
Monellako nato maalla on yhteistä rajaa venäjän kanssa yli tuhannen kilometriä ja yksi maan merkittävimmistä kaupungeista kullinluikauksen päässä?
Narvasta on lyhyempi matka Pietariin kuin Vaalimaalta.
Vai näetkö asian siten, että Viro liittyi oikeaan aikaan? Että Suomenkin kannattaisi liittyä, mutta ajankohta on vain tällä hetkellä väärä?

Nato menettää sen pelotteensa siinä hetkessä, kun itä laskee hetken tulleen, että on iskettävä omaksi puolustuksekseen.
Jos tarkoitat idällä Venäjää, niin ajatteletko Venäjän iskevän Naton kimppuun? Onko Venäjä ylipäätään koskaan käynyt sotaa suurvaltaa vastaan ilman, että sillä itsellään olisi ollut liittolaisia? Onko Venäjä koskaan lähtenyt sotaan, jossa voimasuhteet olisivat olleet jotain muuta kuin Venäjän tai Venäjän ja sen liittolaisten selkeä ylivoima?


Mietteet tiivistyvät kohdassa
Janus Putkonen

Päätoimittaja, ja nykyinen Suomen separatisti


Kaikenlaista voi kirjoitella ja yrittää rakennella jotain ristiriitaa sotilasvalan ja isäntamaasopimuksen välille. Tuollaista ei kuitenkaan ole selkeästi esitetty.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Samassa veneessä Suomen kanssa olisi suurin osa EU maista sekä muu läntinen maailma. Siinä voisi venäläiselläkin olla muut ulkopoliittiset uhat kuin Suomi mielessä.
Totta helvetissä, mutta pl. baltia muilla EU-mailla ei ole maarajaa Venäjän kanssa. Jos Suomi sijaitsisi jossain Espanjassa, niin mikäs se olisi NATOon liittyessä ja Venäjän vastaisiin operaatioihin osallistuessa. Suomen tilanne on tietyllä tavalla täysin uniikki. Viro olisi muuten samassa veneessä, mutta iso ero on siinä, että Viro on tunnetusti kykenemätön itseään puolustamaan, mutta Suomella on mahdollisuus konktriinin mukaisesti aiheuttaa viholliselle niin isot tappiot, että tänne hyökkääminen ei kannata. Vironkin kohdalla NATO-jäsenyyden ymmärtää täysin.
 

kake619

Jäsen
Suosikkijoukkue
Caps, scholl

Me tiedämme sen jo tarkalleen, että lännen eliitin sotakoneisto NATO on avoimesti Venäjän-vastainen, ja samalla kaikille kansoille arvaamaton, sotia jatkuvasti lietsova hyökkäysliitto. Uhkien luominen ja niiden lietsominen ei ole turvallisuuden tuomista.

Tuo boldattu jo herätti epäluulot ja Janus Putkosen nimi teki selväksi, että tulipahan taas hukattua omaa aikaa turhan paskan parissa.
 

Tuamas

Jäsen
Nähdäkseni keskustelussa olisi hyvä erottaa skenaariot joihin ollaan varautumassa ja se kuinka todennäköisiä niiden uskotaan olevan.

Itse esimerkiksi näen tilanteen näin, todennäköisimmästä epätodennäköisimpään

Venäjän provokaatio Suomea kohtaan
Venäjän epälineaarinen hyökkäys Suomea kohtaan

Tässä välissä on erittäin suuri väli

Venäjän suora hyökkäys Suomea kohtaan
Venäjän epälineaarinen hyökkäys johonkin Baltian maahan

Tässä välissä taas erittäin suuri väli

Venäjän suora hyökkäys johonkin Baltian maahan

Ja taas erittäin suuri väli

Venäjän hyökkäys johonkin muuhun NATO-maahan kuin Baltteihin

Venäjän ja NATOn välinen monen rintaman sota.

Itse en näe käytännössä mahdollisena esimerkiksi avointa sotaa NATOn ja Venäjän välillä, ei Venäjä ole ennenkään lähtenyt ennalta ylivoimaista vastusta vastaan.

Erittäin todennäköisenä taas näen sen, että Venäjä Ukrainasta selvittyään kohdistaa provokaationsa sekä mahdollisen epälineaarisen hyökkäyksensä NATOn ulkopuolisiin pieniin naapureihinsa.

Tämän vuoksi näkisin NATO-kortin pelaamisen järkevänä ja Suomen kokonaisedun mukaisena.
 
K

kiwipilot


Verkkomedia? Oletko tosissasi? Jokainen verkkomediaa lainaava tai siihen viittaava henkilö romuttaa täysin uskottavuutensa keskustelijana. Sinun kohdallasi tämä höpöhöpömedian lainaaminen on toki vain osa luonnollista jatkumoa eikä suoraan sanottuna mitenkään yllättävää. Seuraavaksi lienee odotettavissa Johan Bäckmanin ja Jon Hellevigin "mielenkiintoisia" mielipiteitä asian tiimoilta. Joko olet tutustunut Magneettimediaan? Tai NWO-blogeihin?
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Suosikkijoukkue
KK
Verkkomedia? Oletko tosissasi? Jokainen verkkomediaa lainaava tai siihen viittaava henkilö romuttaa täysin uskottavuutensa keskustelijana. Tapauksessasi tämä höpöhöpömedian lainaaminen toki on vain osa luonnollista jatkumoa. Ei jatkoon.

Niin, kuhan vain laitoin tuon tänne. Olenko kirjoittajan kanssa sitten samaa mieltä? En. Väitinkö niin? En. Ja olenko tosissani. En aina.

edit: Bäckman ja Hellevig? Salli mun nauraa. En kai nyt niin idiootilta vaikuta?
 
Viimeksi muokattu:

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Onko sopimus vieraiden joukkojen olemisesta Suomen maaperällä hyväksytty eduskunnassa perustuslaillisessa järjestyksessä? Edelleenkin haluan, että Suomessa palveluspuvussa olevilla sotilailla on lakissa Suomen joko sinivalkoinen tai päällystön leijonakokardi.

Älkää helvetissä tulko sanomaan, että kyse on vain pelkästä muodollisuudesta. Kuten Fingerporin Rivo-Riitta: "Kyllä minä teille muodollisuudet näytän!"
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
"Ja sen tervahöyryn nimi oli Prinsessa Armada..."

Koettaisitte pikkuhiljaa herätä tähän päivään. Liittoutumattomuus ei ole enää vaihtoehto Suomelle.
 

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
"Ja sen tervahöyryn nimi oli Prinsessa Armada..."

Koettaisitte pikkuhiljaa herätä tähän päivään. Liittoutumattomuus ei ole enää vaihtoehto Suomelle.

Ja Venäjälle Suomen asema olisi, että heillä on 1300 kilsaa rajaa vihollisen kanssa. Valitettavasti. Varsinkin kun tällä nauretavalla lihaksia pullistelevalla ryssällä on yli 10000 ydinkärkeä.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Ja Venäjälle Suomen asema olisi, että heillä on 1300 kilsaa rajaa vihollisen kanssa. Valitettavasti. Varsinkin kun tällä nauretavalla lihaksia pullistelevalla ryssällä on yli 10000 ydinkärkeä.

Siksipä juuri. Kannattaa kysyä vaikka virolaisilta, että kuis muuten nykyään pyyhkii noinniinkuin maanpuolustusasioissa...
 

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Siksipä juuri. Kannattaa kysyä vaikka virolaisilta, että kuis muuten nykyään pyyhkii noinniinkuin maanpuolustusasioissa...


Ymmärrän Viron tilanteen hyvin. Se on edelleen rutiköyhä maa, jolla ei ole käytännössä minkäänlaista omaa puolustusta. Maa, jonka väkiluku vähenee, koska siellä ei ole tavallisille ihmisille toimeentulon edellytyksiä.

Mutta Suomi on maailman mittakaavassa superrikas huipputeknologian maa, jolla on tekniikaltaan ja miesluvultaan varsin kova armeija ja hyvä maanpuolustustahto.

Mailla on eroa. Kuten viineillä!
 

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Samat asiat rullaa sivulta toiselle ja poteroista heitetään argumentteja puolesta ja vastaan. Vielä siis pitää kerrata omat argumentit jotta joku voi ne lytätä.



Venäjä ja Putin on epävakaa allianssi. Putin on systemaattisesti vallassaolonsa ajan ajanut Venäjää takaisin todelliseksi suurvallaksi. Venäjä on jo kaukana siitä demokratian ovesta jonka se jo hetki sitten näki.

Ainoa asia jolla muu maailma saadaan varpailleen Venäjän suhteen on häikäilemätön aluepolitiikka. Tuon politiikan tavoite on nostaa suuri ja mahtava omalle jalustalleen takaisin.

Suomi on liittoutumattomana mahdollinen kohde Vänäjälle, mikäli Baltia nähdään uhkana. Itämeren herruus vaatisi Suomen rannikon valjastamista tukikohdaksi.

Kuten aikaisemminkin sanoin, niin ei Suomi kaadu Oltermannin pysähtymiseen rajalle vaan investointien vähyyteen. Nämä investoinnit tekee pääosin länsi ja Natoon kuuluvien maiden yritykset. Jo pidemmän aikaan on nähty Venäjän oikkuilu ja tämä saa aikaan Suomen siirtymisen Ö-luokkaan investointien suhteen. Investoijat laskevat ainakin 10-vuotta eteenpäin kannattavuutta ja Suomen kohdalla nämä vuodet ovat liian riskialttiita.

Todennäköisesti ei mitään tapahdu, mutta täysjäsenyys Natossa on tulevaisuuden kannalta se "kultakortti". Nykyisen kortin limitti on täynnä, kun Ilja tepsuttelee rajan yli.

Jotkut pelkää, että kaupankäynti loppuu Venäjän kanssa jos liitytään Natoon. Ehkä hetkeksi, mutta sitten se taas menee omille uomilleen ja onhan maailmalla enemmän tarjottavaa Suomelle, kuin Venäjällä on ikinä ollutkaan.

Miksi Venäjä ei hae Suurvaltastatustaan takaisin keinoilla joilla se saisi Yhdysvallatkin haukkomaan henkeään? Eli esim. ISIS-järjestön tuhoaminen. Venäjä uskaltaisi käyttää paljon raaempia voimia kuin lännen armeijat. Putin voisi tosiaan kävellä rinta rottingilla TIMEn kannessa, kun uutisoitaisiin Venäjän armeijan tuhonneen kuukaudessa Isis tai Venäjä vapautti Pohjois-Korea kansan hirmuhallinnolta. Näillä teoilla Venäjää ihailtaisiin ja kunnioitettaisiin. Nyt sitä vain nauretaan.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Mutta Suomi on maailman mittakaavassa superrikas huipputeknologian maa, jolla on tekniikaltaan ja miesluvultaan varsin kova armeija ja hyvä maanpuolustustahto.

No siinä tapauksessahan meillä ei ole mitään hätää. Noin aseistariisuvan argumentoinnin edessä olen sanaton. Kas, kun en tullut tuota lainkaan ajatelleeksi.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Tombraiderilta muuten hyviä pointteja siitä, että Nato-kerhoon kuuluminen vaikuttaa ihan rauhanajan normaaliin siviilikaupankäyntiin, vaikka tätä(kään) ulottuvuutta eivät normitaulapäät tahdo ymmärtää.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ainakin minä oletan, että jo nyt palkkaa ja etuisuuksia nauttivat rauhanturvaajamme ovat yhä kiinnostuneita jatkamaan armeijan palveluksessa.

Nykyisellään suomlaisia rauhanturvaajia maailmalla on noin 350. Minusta tuo ei erityisemmin ole vahva selkänoja Nato-joukoille, jossa kai pitäisi olla 5000 ammattisotilasta. Ja onhan sekin selvää, että on ihan eri asia turvata rauhaa kuin osallistua sotaan. Ja sekin lienee järkevää huomioida, että tuskin Suomi Nato-jäsenyyden myötäkään kansainvälistä kriisin hallintaa lähtisi täysin laiminlyömään, vaan vähintään sama taso olisi pidettävä kuin nytkin.

Minä en tiedä, että missä määrin suomalaiset olisivat halukkaita puolustamaan vaikkapa Turkkia, jos joku sen lähellä olevista muslimimaista hyökkäisi sinne. Sen voin sanoa, että itse en todellakaan olisi halukas tähän, vaikka saisin siitä hyvää palkkaa. Siksi en halua velvoittaa muitakaan suomalaisia tähän. Minusta on moraalitonta velvoittaa muita suomalaisia sellaisiin sotiin, joihin ei itse olisi valmis osallistumaan.
 

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
No siinä tapauksessahan meillä ei ole mitään hätää. Noin aseistariisuvan argumentoinnin edessä olen sanaton. Kas, kun en tullut tuota lainkaan ajatelleeksi.

Kyllä panos-tuotos argumentointi toimii myös Putinin Venäjällä. Ihan kuin nämä puskakaryssät eivät osaisi laskea.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Sen voin sanoa, että itse en todellakaan olisi halukas tähän, vaikka saisin siitä hyvää palkkaa. Siksi en halua velvoittaa muitakaan suomalaisia tähän. Minusta on moraalitonta velvoittaa muita suomalaisia sellaisiin sotiin, joihin ei itse olisi valmis osallistumaan.

Tämänkaltainen argumentointi on taas täyttä sitä itseään. Mikä sinä olet päättämään, mitä me muut suomalaiset kenties haluamme maailmanrauhan eteen tehdä? Sotilaan ammattiin ei ketään käsittääkseni varsinaisesti pakoteta edes Nato-maissa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Nykyisellään suomlaisia rauhanturvaajia maailmalla on noin 350. Minusta tuo ei erityisemmin ole vahva selkänoja Nato-joukoille, jossa kai pitäisi olla 5000 ammattisotilasta...

Ehkä ei ole syytä liikaa takertua tässä vaiheessa tuohon lukuun 5000, kun viimeksi eilen YLEn infopaketissa puhuttiin siitä, että mahdollisen NATO-jäsenyyden jäljiltä Suomen noin 500 rauhanturvaajan joukkoon, kohdistuisi painetta kasvattaa osason kokoa maltillisesti.

Mutta nämä ovat niitä asioita, joita varmasti NATO-neuvotteluissa käytäisiin tarkemmin läpi.

Toistan vielä (kolmannen) kerran, että en ymmärrä miksi joidenkin mielestä NATO olisi oikotie satumaahan, näin ei varmasti ole. Jos NATOon ei liitytä, niin sitten pitää kehitellä omasta takaa maamme Puolustusvoimia vastaamaan nykypäivän haasteisiin. Etuna Suomella on vaikka Ukrainan tai Georgian tilanteeseen se, että kaikista leikkauksista huolimatta armeijamme on paremmassa kunnossa ja suomalaisilla on varsin korkealla tasolla oleva maanpuolustustahto. Mutta samaten en ymmärrä sellaista NATO-vastustusta, ikään kuin maailma olisi tulossa loppuunsa, mikäli liittyisimme. Noitarummun heitot tai BlackWolfin puheet sinkkiarkuista eivät ole järkeviä perusteita olla liittymättä. Totuus on näiden ääripäiden välissä.

Olen omana mielipiteenäni tuonut ilmi sen, että kaikista paras liitto niin historiallisesti kuin kulttuurisestikin olisi valtioliitto Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden kanssa, mutta koska tämä näyttää käytännössä mahdottomalta toteuttaa, niin olisi järkevää kulkea länsi-integraatio loppuun asti. EU-maiden kansalaisista 95% asuu Nato-maassa.
 

kake619

Jäsen
Suosikkijoukkue
Caps, scholl
Nykyisellään suomlaisia rauhanturvaajia maailmalla on noin 350. Minusta tuo ei erityisemmin ole vahva selkänoja Nato-joukoille, jossa kai pitäisi olla 5000 ammattisotilasta. Ja onhan sekin selvää, että on ihan eri asia turvata rauhaa kuin osallistua sotaan. Ja sekin lienee järkevää huomioida, että tuskin Suomi Nato-jäsenyyden myötäkään kansainvälistä kriisin hallintaa lähtisi täysin laiminlyömään, vaan vähintään sama taso olisi pidettävä kuin nytkin.

Minä en tiedä, että missä määrin suomalaiset olisivat halukkaita puolustamaan vaikkapa Turkkia, jos joku sen lähellä olevista muslimimaista hyökkäisi sinne. Sen voin sanoa, että itse en todellakaan olisi halukas tähän, vaikka saisin siitä hyvää palkkaa. Siksi en halua velvoittaa muitakaan suomalaisia tähän. Minusta on moraalitonta velvoittaa muita suomalaisia sellaisiin sotiin, joihin ei itse olisi valmis osallistumaan.

Mistä keksit tuon 5000 ammattisotilasta?

Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää, ettei yksikään Suomesta maailmalle sotimaan lähtenyt/lähtevä lähde sinne vasten tahtoaan? Kaikki lähtevät, lähtevät sinne täysin omasta halustaan. Eli toisaalta, koska sinä et ole halukas lähtemään, olet sitä mieltä ettei kukaan muukaan voisi olla ja jos sattuu olemaan on moraalitonta heitä lähettää tekemään sitä mitä tahtovat?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös