Kai Suikkanen TPS:n päävalmentajaksi

  • 269 245
  • 715

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Jos Virta (joka poistui Turusta melkoisen paskamyrskyn saattelemana) sai homman toimimaan tuolloin edes jotenkuten niin miksei Suikkanen tällä kaudella kykene enää yhtään mihinkään?

Hyvä kysymys, sitä ihmettelen itsekin. Ja olen kanssasi samaa mieltä, että valmentajalla on oma selkeä ruutunsa. Mutta kyllä tässä jonkinlaisessa jatkumossa ollaan, jossa kukaan ei saa laivaa nykyreseptillä käännettyä. Kun katsoo viestejä viimeiseltä neljältä vuodelta, niin samoja tekstejä voi tällä hetkellä ottaa talteen ja vaihtaa tekstin keskelle vain senhetkisen valmentajan sukunimen, Sen verran monta yrittäjää on jo käynyt.

Ja pointti olikin siinä, että vaikka se Suikkasen homma onkin kääntää pelilliset asiat jengoilleen, niin hän on nyt totaalisen yksin tässä asiassa. Koko organisaatio elää ja kuolee päävalmentajan suorittamisen kautta, koska muilla osa-alueilla alisuoritetaan samaan aikaan. Myönnän olevani naiivi tässä organisaatioasiassa, mutta esim. Jyväskylässä on päästy pisteeseen, jossa tuotetaan itse omat valmentajat. Miksi siis tyytyä siihen, että jokainen valmentaja aloittaa alusta, kun toisinkin voisi toimia?

Miksi fokuksen tulisi olla siinä mitä organisaatio tässä tilanteessa tekee? On toisen ketjun juttuja, ja toki organisaation tulee TPS:n tilanteessa uusiutua radikaalisti, se nyt on päivänselvää. Itse en moiseen kuitenkaan valitettavasti juuri usko koska mikään ei puhu sen puolesta. Toisekseen en oikein ymmärrä mitä organisaatio mahdollisesti voi paskasti toimivalle ylivoimalle, alivoimalle ynnämuille 100% pelillisille asioille tehdä?

Tarjoamalla sellaisen rosterin, joka on koottu oikein. Tarjoamalla valmennuksen eri osa-alueille osaamista. Ei jätetä päävalmentajaa yksin selviytymään. Valmennustiimiä pitäisi koota siten, että kaikki tarpeellinen tulee tehtyä. Eikä se aina tarkoita kalleinta mahdollista. Eipähän jää sitten mitään jossiteltavaa. Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että ei voi edes olettaa, että homma voisi toimia. Ei taustojen osalta eikä nimilistan osalta. Miten Kaitsu sai homman (oikeastaan kaikkien suureksi yllätykseksi) kääntymään viimeksi, en tiedä. Sitä en tosiaan myöskään tiedä, paljonko Suikkanen on vaikuttanut joukkueeseensa, se on mielenkiintoinen asia. Ehkä hän on yliarvoinut omat kykynsä hahmottaa pelaajien pelitaidot. Se mitä nyt loppukaudesta on tapahtunut, on ollut puhtaasti talouden ehdoilla menoa. Koskaan emme saa tietää, olisiko homma loksahtanut, jos Pare ja Sexton olisivat jatkaneet.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hyvä kysymys, sitä ihmettelen itsekin. Ja olen kanssasi samaa mieltä, että valmentajalla on oma selkeä ruutunsa. Mutta kyllä tässä jonkinlaisessa jatkumossa ollaan, jossa kukaan ei saa laivaa nykyreseptillä käännettyä. Kun katsoo viestejä viimeiseltä neljältä vuodelta, niin samoja tekstejä voi tällä hetkellä ottaa talteen ja vaihtaa tekstin keskelle vain senhetkisen valmentajan sukunimen, Sen verran monta yrittäjää on jo käynyt.

Osittain samaa mieltä, mutta esimerkiksi joukkue mestaruuskauden jälkeen koostui sekin suurilta osin suomenmestareista. Jätkistä, jotka olivat voittaneet mestaruuden edellisenä keväänä ja jotka silti kynsivät pohjamudissa koko seuraavan kauden. En sano että tuo kevään 2010 jengi olisi välttämättä ollut hyvin rakennettu mutta silloin valmentaja sai sen puhaltamaan yhteen hiileen ja sillä oli selkeä pelillinen identiteetti. Sen sijaan seuraavalla kaudella nuo samat pelaajat sukelsivat koska puikoissa oli ensin aivan sekundatason koutsi ja lopuksi valmentaja joka ei tunnistaisi modernia pelikirjaa vaikka sen tälle tavu kerrallaan selittäisi. Jugin kilpparikiekko tosin toi sen toiseksi surullisimman tuloksen surullisimman sijaan joten ei kai siinä sitten mitään. Otetaan toinen esimerkki: Ässät tällä kaudella aivan tolkuttoman kova jengi paperilla ja koostuu yhtä lailla suurimmaksi osaksi viime kevään mestaripelaajista. Pekka Virta, jonka sädekehä mureni viime kauden alkupuolella (viimeistään) aivan totaalisesti, on saanut tuon joukkueen sukeltamaan. Ei Ässien organisaatiossa ole tiettävästi tapahtunut sen suurempia muutoksia kuin että Kivi häipyi ja silti tuo jengi kyntää. Eli valmentajan vaikutus on todella suuri.

TPS:llä on, kuten tässäkin ketjussa ohi aiheen ollaan useaan otteeseen todettu, aivan helvetillisiä organisaatiokohtaisia ongelmia. Ei kukaan sitä ole missään vaiheessa kieltänytkään. Silti aivan tolkuttoman heikosti on joukkue kentällä esiintynyt. On aivan sama onko taustajoukoissa sekoilemassa manngardeja, österlundeja vai salonojia, kyllä porukka kentällä kuitenkin tulisi saada pelaamaan edes jollain tavalla jääkiekkoa muistuttavaa peliä.

Ja pointti olikin siinä, että vaikka se Suikkasen homma onkin kääntää pelilliset asiat jengoilleen, niin hän on nyt totaalisen yksin tässä asiassa. Koko organisaatio elää ja kuolee päävalmentajan suorittamisen kautta, koska muilla osa-alueilla alisuoritetaan samaan aikaan. Myönnän olevani naiivi tässä organisaatioasiassa, mutta esim. Jyväskylässä on päästy pisteeseen, jossa tuotetaan itse omat valmentajat. Miksi siis tyytyä siihen, että jokainen valmentaja aloittaa alusta, kun toisinkin voisi toimia?

Kuten jo sanoin, en missään vaiheessa odota TPS:n tekevän mitään sen kummoisempia organisaatiokohtaisia ryhtiliikkeitä. Nykyinen omistuspohja ei vain puhu sen puolesta. Tämä itseasiassa vain alleviivaa valmennuksen onnistumisen tärkeyttä. Ymmärrän kyllä päinvastaisetkin kannat. Mielestäni silti kaikesta taustasekoilusta huolimatta ei suorittaminen kentällä voi missään nimessä näyttää nähdynkaltaiselta.

Tarjoamalla sellaisen rosterin, joka on koottu oikein. Tarjoamalla valmennuksen eri osa-alueille osaamista. Ei jätetä päävalmentajaa yksin selviytymään. Valmennustiimiä pitäisi koota siten, että kaikki tarpeellinen tulee tehtyä. Eikä se aina tarkoita kalleinta mahdollista. Eipähän jää sitten mitään jossiteltavaa. Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että ei voi edes olettaa, että homma voisi toimia. Ei taustojen osalta eikä nimilistan osalta. Miten Kaitsu sai homman (oikeastaan kaikkien suureksi yllätykseksi) kääntymään viimeksi, en tiedä. Sitä en tosiaan myöskään tiedä, paljonko Suikkanen on vaikuttanut joukkueeseensa, se on mielenkiintoinen asia. Ehkä hän on yliarvoinut omat kykynsä hahmottaa pelaajien pelitaidot. Se mitä nyt loppukaudesta on tapahtunut, on ollut puhtaasti talouden ehdoilla menoa. Koskaan emme saa tietää, olisiko homma loksahtanut, jos Pare ja Sexton olisivat jatkaneet.

Luonnollisesti joukkueen tulisi olla oikein koottu. Esimerkiksi tämän kauden osalta hyökkääjien tasollinen rakenne on aivan poskellaan, ja pakkien osalta miehistö on katastrofaalisen kapea. Yksittäiset hankinnat ovat onnistuneet, mutta kokonaisuus on niin pahasti pakkasen puolella että se vetää mattoa alta kun objektiivista arviota yrittää tehdä.

Silti on mielestäni kyseenalaista, että TPS on sarjan viimeinen. Siis viimeinen! Ei niillä miehillä, mitä kauden alussa oli, olisi tullut pelata siitä jäädäänkö jo jouluun mennessä viimeiseksi vai viimeistä edelliseksi. Joukkueenrakennus ei luonnollisesti ollut tälläkään kaudella mitään sellaista että mestaruudesta olisi voitu pelata mutta kympin sakkiin sen piti riittää, ja mielestäni kohtuu kevyestikin. Tältä osin Kai Suikkanen on epäonnistunut, ja siis tämä pelkkien tulosten valossa.

Sehän tässä pahinta onkin, että nuo otteet kentällä aiheuttavat vielä suuremman häpeäntunteen kuin vilkaisu sarjataulukkoon. Pelilliset otteet ovat olleet pelaajilta läpi kauden sellaisia että valmennusjohdon nykytaidot on aivan pakko kyseenalaistaa. En eläessäni ole nähnyt pelillisesti näin huonosti organisoitua Palloseuraa. Se on vähän helvetin paljon sanottu kun puhutaan Kai Suikkasen Palloseurasta ja vielä enemmän vituttaa se että tuo jengi itse asiassa pelaa vielä paskemmin kuin Pekka Virran valmentama TPS viime kauden alussa.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sulla Scissors kiehuu aina heti vati yli, jos ei ole sinun kanssasi jokaisesta pilkun paikastakin samaa mieltä. Et tunnusta ollenkaan, ettei tämä palsta ole alkuunkaan tarkoitettu vain yhden kirjoittajan mielipiteiden komppaamiseen. Tämä on edelleenkin mielipidepalstasta. Mieti, mitä se tarkoittaa.

Todella omituista, että minulla (ilmeisesti muuten muutamalla toisellakin) kiehuu vati yli kun sinä pääset ääneen. Kuten nimim. Värilasitonkin sinulle osoitti, sinä trollasit. Jauhoit jostain köyhästä ajatuksenjuoksusta ja perustelit vielä asian niin että sinulle pystyi vastaperustelemaan vedoten esimerkiksi Suikkasen omiin kommentteihin dialogeista Arsen kanssa. Ei tainnut taas ihan putkeen mennä...

Ja sitten taas yksi mielipide: kyllä työntekijällä pitäisi olla valta valita omat työkalunsa, jos häneltä vaaditaan ensiluokkaista jälkeä. Näin se vaan menee. Kuten olen monasti sanonut, ei työkalujen hinta yksinään ratkaise, millaista jälkeä niillä saadaan. Eikä myöskään työkalujen jatkuvalla vaihtamisella lopputulos parane.

Tähän sama kuin edelliseen. Lisään vielä, että kun katsoo noita matseja niin ei tarvitse kovinkaan kauaa jostain työkaluista höpötellä omiaan. Saman voi todeta katsomalla sarjataulukkoa.

Edelleen, mistään mestaruuksista ei tosiaan tarvitse puhua mutta tämä mies, jota itsekin arvostin usean vuoden ajan suunnattomasti, on tällä hetkellä koutsannut tuon jengin sarjataulukon viimeiseksi eikä sieltä edes näytetä haluavan pois. Mikään ei kieli siitä että Suikkanen yrittäisi jotain pelitavallisia asioita noille jätkille edes opettaa. Mikään ei kieli siitäkään että yrittäisi tiettyjä jätkiä kouluttaa paskoista otteista. Ulkomaalaisia toki haukkui ja ne saatiinkin lopulta jengistä ulos. Jotenkin silti vaikea uskoa että mies ei olisi niitä itse jengiin kelpuuttanut koska kuten jo on käynyt ilmi, on keskustellut Arsen kanssa jo viime kauden aikana tämän kauden joukkueesta. Lisäksi kesätreenit vedetty nähdyn perusteella totaalisen vihkoon kun nää jätkät eivät vieläkään tunnu otteluissa haastavan vastustajia luistelulla. Ainiin ja tuomareista on hyvä räksyttää aina, vaikka niillä ei lopputulokseen suoraa vaikutusta olisikaan ollut. Tavan vuoksi jne. Pääasia ettei peiliin tarvitse katsoa, niinkö?
 
Suosikkijoukkue
TPS
Ei nyt liity varsinaisesti ketjun aiheeseen, mutta kerrataanpa huvin vuoksi parin viime sivun anti:

Ensin keskustelua Suikkasen onnistumisesta tällä kaudella, puolin ja toisin hyvää argumentointia.

Sitten aurajoki hyppää sekaan kärjistäen ja provosoiden, että on köyhää ajatuksen juoksua nimetä Suikkasta suurimmaksi ongelmaksi (vaikka kukaan ei suoranaisesti näin väittänyt), ennen kuin tiedetään mikä on ollut hänen roolinsa joukkueen kokoamisessa.

Scissors osoittaa aurajoelle että Suikkasella on kuin onkin ollut merkittävä rooli joukkueen kokoamisessa. Lisäksi TPS:n pelissä pelillisiä ongelmakohtia saatanasti, joista tosiaan yleensä valmentaja on vastuussa.

Tämän jälkeen aurajoki heittäytyy marttyyriksi kun ei kaikki olleetkaan samaa mieltä ja vähintäänkin ironisesti ulisee siitä, että tämä on mielipidepalsta.


Parasta on se, kun luulee muiden olevan nuijia eikä itse tajua olevansa.

----

Jotta ei nyt täysin off-topiciksi mene, niin sanotaan nyt oma mielipiteenikin. Täysin vihkoon on mennyt tämä kausi Suikkasella mutta toivon että jatkaa kuitenkin, luottoa löytyy sen verran.
 
Suikkanen tuntuu olevan ns. aallon harjalla ratsastaja. Eli jos homma lähtee valumaan oikeaan suuntaan niin siinä on oikea ukko johtamaan joukkoja. Hassusti tavallaan Sihvosen kuvaileman puoliorganisoidun flowkiekon peluuttaja isossa kuvassakin. Se vaan vaatii että pelaajistollakin palikat loksahtelevat kohdalleen (ei välttämättä parhaita pelaajia), yksin ei Suikkanen puserra timanttia ulos.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Ennen syytöksiä pitäisi tasan tarkkaan tietää, mikä on ollut Suikkasen rooli nykyjoukkueen kokoamisessa. Jos hän siihen on osallistunut merkittävässä määrin, niin silloin kyllä ymmärrän ja hyväksyn, että Suikkasen tähti on pahasti sammunut.

Vielä en tätä usko, sillä omien tietojeni mukaan Suikkasella ei ole ollut kovinkaan paljon tekemistä tämän kauden TPS-joukkueen kokoamisessa. Sen on koonnut Ari Vuori. Muistan, kun Suikkanen lokakuussa sanoi, ettei esimerkiksi ole koskaan nähnyt Willsien pelaavan eikä tiennyt, millainen pelaaja oli vielä siinä vaiheessa joukkueeseen tulossa. Aika ennen kuulematon lausunto tuokin oli, muttei siihen silloin kovinkaan paljon kiinnitetty huomiota.

Mielestäni joukkueen päävalmentajalla pitää olla sormet pelissä ja ratkaisuvaltaa joukkuetta rakennettaessa ja sen roolituksia mietittäessä. Vain silloin voidaan edellyttää, että joukkue ja valmentaja puhuvat samaa kieltä.
TPS:llä oli paperilla ihan kevyesti 10 joukkoon oikeuttava rosteri.
- - -
Sitäpaitsi mies totesi esittelypressissään että soitteli Arsen kanssa jo pitkin viime kautta koskien joukkueenrakennusta. Naureskeli että mahtoikohan se kommunikointi mennä ihan koodin mukaan jne. Eli aivan varmasti on jollain tapaa saanut vaikuttaa.
Scissors osoittaa aurajoelle että Suikkasella on kuin onkin ollut merkittävä rooli joukkueen kokoamisessa.
Mä yritän pitää tällä kertaa itseni ulkopuolisena tästä aurajoki-Scissors -väittelystä, mutta muutamia yksityiskohtia tuosta joukkueen kokoamisesta mun on pakko tuoda esille.

Käsittääkseni TPS teki valmentajasopimuksen Kai Suikkasen kanssa jo hyvissä ajoin syksyllä 2012. Ilmeisesti suunnilleen samoihin aikoihin - syksyllä/syystalvella 2012 - myös Markus Seikola ollaan neuvoteltu takaisin Turkuun. Oletetaan, että vaikkapa loka-marraskuusta 2012 lähtien Suikkanen on ollut yhteyksissä Ari Vuoreen ja joukkueen rakentamiseen. Tässä vaiheessa on ollut vielä kaikilla olettamus, että TPS 2013-14 -joukkueessa pelaa Atte Engren maalilla, Petteri Nummelin kiekollisena puolustajana sekä Ville Vahalahti yv-viimeistelijänä.

Olisiko se ollut noin helmikuussa 2013, kun ensimmäiset varteenotettavat huhut Petteri Nummelinin Lukko-sopimuksesta alkoivat vuotaa julkisuuteen? Maalis-huhtikuussa 2013 alkoi tulla ilmi myös sopimusvaikeudet Ville Vahalahden kanssa. Toukokuun puolivälissä 2013 Atte Engren myytiin KHL:n. Tästä sitten vajaa kuukausi eteenpäin (eikö se ollut hieman ennen juhannusta 2013?) Markus Seikola avautui jossain sanomalehdessä, kuinka joukkue ei ole lähellekään sellaista, mistä alun perin oli ollut puhe.

Voisiko olla mahdollista, että Kai Suikkaselle ollaan syötetty (Ari Vuori? Niklas Österlund?) samaa tuubaa joukkueen tulevasta kokoonpanosta? On Suikkaselle tuttua luottomiestä sekä maalilla että yv:llä - lisäksi yksi Euroopan parhaimmista kiekollisista puolustajista tulee tukemaan Markus Seikolaa. Näiden kolmen nimen lisäksi rosterissa piti olla lähes 100% varmuudella myös uusi "joonasjärvinen" - Rasmus Ristolainen.

Seikola avautui jo julkisesti tästä paskapuheesta ja tyhjistä lupauksista. Voiko Suikkasella olla sama fiilis sisällään - mutta hän ei vain näytä sitä ulospäin. "Niillä miehillä mennään joita on" ja "Kenenkään perään ei itketä" ovat tuttuja lausahduksia Kaitsun suusta jo syksystä lähtien. Mä olen takuuvarma siitä, että myös Suikkasen sisällä kiehuu. Todennäköisesti siellä ollaan heitelty katteettomia lupauksia tulevasta rosterista jne. Eikö Suikkanen heittänyt näitä "kenenkään perään ei itketä" -lausuntoja jo kesällä vai oliko se peräti jo keväällä 2013 niissä aivan ensimmäisimmissä haastatteluissa.

En usko, että asia on aivan niin yksiselitteinen. Tuollaisten kolmen huippunimen vaihtuminen kesäharjoitusten kynnyksellä vaikkapa koodinimiin "fredriknorrena", "stevenseigo" ja "tadaskumeliauskas" ei voi olla vaikuttamatta myös Suikkasen motivaatioon. Ei ehkä paljoa - mutta riittävästi. Juhani Tamminen sanoisi tässä vaiheessa: "95% keskittyminen on 50% suoritus". Voisiko tämä pitää paikkaansa myös valmennuksessa - ja erityisesti Kai Suikkasen kohdalla?

Muistaakseni jo syksyn ensimmäisistä harjoitusturnauksista lähtien Suikkasen esiintymistä julkisuudessa ollaan arvosteltu jollain tavalla "alistuneeksi" tai että mies ei olisi oikein täydellä höyryllä touhuissa mukana. Voisivatko nämä johtoportaan (Vuori?/Österlund?) antamat katteettomat lupaukset joukkueen rosterista jotenkin vaikuttaa Kaitsun koko olemukseen? Sitä kautta vaikutus kertautuisi myös harjoituksiin sekä ennen kaikkea pelinjohtoon. Ei se ehkä ole Suikkaselta tarkoituksellista, mutta se jokin viimeinen kipinä - Eye of the Tiger - Suikkasen olemuksesta on kyllä puuttunut jo pidemmän aikaa. Käytännössä koko TPS-komennuksen ajan. Kyllä mä lähtisin hakemaan syytä Suikkasen epäonnistumiseen tuosta TPS-johdon koko viime talven/kevään/kesän sekoiluista.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lisätään tuohon Mr. Foxin kirjoitukseen se fakta, että Suikkanen ei saanut edes omia miehiään valmennustiimiin vaan Aalto blokattiin johdon toimesta ulos.

Mä olen tässä valossa varma, että TPS-merkkisessä organisaatiossa on melkein jokaiseen tulosvastuulliseen työntekijään saatu istutettua sellainen vitutuksen taso, että sataprosenttisen työpanoksen ulosmittaaminen näistä on käytännössä mahdotonta.

Suikkasen vaihtaminen tässä vaiheessa johonkin toiseen turakaiseen saattaisi jopa muuttaa kurssia. Hetkellisesti. Samaan hetteikköön uppottaisiin kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Siinä mielessä keskustelu jonkun pelaajan tai valmentajan suorittamisesta on täysin hedelmätöntä. Vaikka täällä olisi Scotty Bowman valmentamassa, niin tuossa ristivedossa suoritustaso sakkaisi ensimmäisen karikon kohdalla. Itse en siis näe, mitä tuolla valmentajan vaihdolla saavutettaisiin. Se, että ollaanko tällä kaudella viimeisiä vai kolmanneksi viimeisiä on isossa kuvassa aivan merkityksetön asia.

Kyllä tälle organisaatiolle täytyy löytää ensin suunta ja suunnitelmallisuus. Vasta sen jälkeen kannattaa alkaa metsästää niitä oikeita palasia organisaation alapuoliseen kaavioon (valmentajat ja pelaajat).
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Lisätään tuohon Mr. Foxin kirjoitukseen se fakta, että Suikkanen ei saanut edes omia miehiään valmennustiimiin vaan Aalto blokattiin johdon toimesta ulos..

Itseasiassa kakkosvalmentaja on hänen luottomiehensä siinä missä #27 kentällä. Asiaan kohdistuu melkoisesti kriiikkiä osaamisen suhteen. Minustakin valmennustiimiä tulisi tarkastaa ensi kaudeksi tältä osin. Eli kakkoskoutsi vaihtoon.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Hienoja ja erittäin analyyttisiä ja asiapitoista kirjoituksia tuossa yllä Mr Foxilta ja Black Starilta.

Mihin Kai Suikkasen taidot olisivat kadonneet, jollei megalomaanisen vitutukseen toimia TPS:n kaikella tavalla sekasortoisessa organisaatiossa? En ihmettelisi yhtään, jos Kai ensi kaudella olisi valmennushommissa ihan muualla.

Sitä saa, mitä tilaa, hyvä TPS organisaatio.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eli kakkoskoutsi vaihtoon.

Tämä on minun mielestä pahinta myyräntyötä mitä valmentajalle voi tehdä. Vaihdetaan valmentajan suora alainen hänen tahdostaan riippumatta. Tuohan on suora epäluottamuslause itse päävalmentajalle johdon tasolta.

Edit. Joka valmentajalla on luottomiehensä. Esim. Virtala on mielestäni täysin käsittämätön hiihtäjä nykykunnossaan. Siltikään en johtoportaasta lähtisi ohjaamaan/jyräämään koutsia tässä asiassa, jos tuolle turhakkeelle näkee jotain käyttöä palapelissään. Jos taas valmentajaan ei luoteta, niin silloin luonnollinen ratkaisu on potkut hänelle ja kätyreille.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Heh... Tuli tuossa sellainenkin hassu ajatus mieleen, että jos TPS kyntää alkukaudesta 14 -15 ja Suikkanen kengitään, niin palaisikohan Pekka Virta penkin taakse? ( No joo, tuskin)

Kaiken kaikkiaan olen kyllä sitä mieltä, että ei tämän näin pitänyt mennä. Suikkasella on ensi kaudella melkoisen kova paikka palauttaa uskottavuutensa valmentajamarkkinoilla. Trendi on ollut laskeva. Toivotaan, että sieltä löytyisi voimaa selvittää juuria myöten, miksi edellinen kausi Lahdessa ja tämä kausi ovat menneet alle odotusten. Useiden palstaveljien (ja -siskojen ?) tavoin uskon ja toivon, että tämä ei ole todellinen taso.

Ja tuohon valmennustiimiin. Voisiko se olla niin, että fysiikkavalmentajan puute vaikuttaisi näinkin paljon? Esim. Tapparalla on vielä voimavalmentaja ja fysiikavalmentaja erikseen, jos nettisivuihin on luottaminen? Ottaen huomioon vielä senkin, että tulevalla kaudella on melkoinen määrä pelejä.
 

Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Joka valmentajalla on luottomiehensä. Esim. Virtala on mielestäni täysin käsittämätön hiihtäjä nykykunnossaan.

Virtala on tehnyt helmikuussa eniten maaleja. MTV3:kin nosti Markon Liigan Top5 -suorittajiin.

Voisiko se olla niin, että fysiikkavalmentajan puute vaikuttaisi näinkin paljon? Esim. Tapparalla on vielä voimavalmentaja ja fysiikavalmentaja...

Mutta eikös tuollaiset ole hirveän kalliitakin...

Suikkanen ei välttämättä valmenna Tepsiä ensi kaudella. Eiköhän tässä nähdä tyypillinen kuvio eli toimari ja valmentaja vaihtuu - syntipukit ovat löytyneet ja Arse&Hallitus porskuttavat kohti uusia voittoja.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Ja tuohon valmennustiimiin. Voisiko se olla niin, että fysiikkavalmentajan puute vaikuttaisi näinkin paljon? Esim. Tapparalla on vielä voimavalmentaja ja fysiikavalmentaja erikseen, jos nettisivuihin on luottaminen? Ottaen huomioon vielä senkin, että tulevalla kaudella on melkoinen määrä pelejä.

Fysiikkavalmentaja voisi olla kyllä kova. Tällä kaudellahan valmennustiimi halusi itse hoitaa tämän asian, vaikka Rautalan ammattitaito olisi ollut tarjolla. Sen verran suossa rämmittiin alkukaudesta luistelulisesti, että toivottavasti saa taas ensikaudella roolia.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Virtala on tehnyt helmikuussa eniten maaleja. MTV3:kin nosti Markon Liigan Top5 -suorittajiin.

Jees, tuolla posiketjussa olinkin jo tuulettelemassa Markoa ja jatkosopimusta tämän pohjalta. Viittasin enemmän koko kauden suoritustasoon ja mahtavaan urakehitykseen mestaruuden jälkeen.

Fyysikkavalmentaja pitäisi olla päivänselvä asia huippu-urheilussa. Tuossa nykyvalmennuksella on ilmiselvä ja todella iso puute. Mutta eikö tämäkin ollut tiedossa kun valmentaja palkattiin?
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mä yritän pitää tällä kertaa itseni ulkopuolisena tästä aurajoki-Scissors -väittelystä, mutta muutamia yksityiskohtia tuosta joukkueen kokoamisesta mun on pakko tuoda esille.

En itse mitään sananmukaista väittelyä kyllä noteerannut. Kuittasin tasan yhden huonosti perustellun argumentin ja minuun kohdistetun provon. Pikkujuttuja, eikä ollenkaan mitään uutta tällä saralla.

Mitä lainaamaani tulee niin tahtoisin korostaa nyt kuitenkin että nämä mitä tuot ilmi eivät ole mitään verifioituja yksityiskohtia vaan omia subjektiivisia arvioitasi siitä mitä mahdollisesti on tapahtunut kulisseissa. Olen toki johtopäätöksistäsi samaa mieltä aika pitkälti, mutta pelkkien mutuilujen perusteella en itse voi ylenkatsoa Suikkasen omaa tulosvastuuta. Ja vastuuta nimenomaan siitä mitä tuo jengi katsojille esittää. Jälkimmäinenhän tässä on ollut esillä itse tulostakin enemmän jo useammassa kirjoituksessani.

Saattaisin paremmin ymmärtää Suikkasen saamattomuutta mikäli jokainen noista esittämistäsi hypoteeseistä pitää paikkaansa, mutta toistaiseksi niillä ei mielestäni voi vedenpitävästi selittää tätä pelillistä kaaosta. Edelleen haluan teroittaa että on sitä muidenkin turbulenttien organisaatioiden edustusjoukkueet tarjonneet urheilullisesti edes kelvollisia otteita kotiyleisöilleen, jotain mitä TPS ei tällä kaudella ole kyennyt paria poikkeusmatsia lukuunottamatta tarjoamaan.

Käsittääkseni TPS teki valmentajasopimuksen Kai Suikkasen kanssa jo hyvissä ajoin syksyllä 2012. Ilmeisesti suunnilleen samoihin aikoihin - syksyllä/syystalvella 2012 - myös Markus Seikola ollaan neuvoteltu takaisin Turkuun. Oletetaan, että vaikkapa loka-marraskuusta 2012 lähtien Suikkanen on ollut yhteyksissä Ari Vuoreen ja joukkueen rakentamiseen. Tässä vaiheessa on ollut vielä kaikilla olettamus, että TPS 2013-14 -joukkueessa pelaa Atte Engren maalilla, Petteri Nummelin kiekollisena puolustajana sekä Ville Vahalahti yv-viimeistelijänä.

No tosiaan Seikolan kanssa kävi terveydellisesti heikommin, mutta en usko että Nummelinin liksaa ja Seikolan liksaa olisi missään vaiheessa otettu seuran kustannuseriksi samanaikaisesti. Ketosen rahankäytön tuntien voin tämän päätelmän tehdä. Eli tuskin on tällaista olettamusta ollut jos joukkueenrakennuksesta jauhettaessa on pakkitilannetta kartoitettu. Tämä tosin nyt oma päätelmäni, ei tietysti mitään faktaa.

Olisiko se ollut noin helmikuussa 2013, kun ensimmäiset varteenotettavat huhut Petteri Nummelinin Lukko-sopimuksesta alkoivat vuotaa julkisuuteen? Maalis-huhtikuussa 2013 alkoi tulla ilmi myös sopimusvaikeudet Ville Vahalahden kanssa. Toukokuun puolivälissä 2013 Atte Engren myytiin KHL:n. Tästä sitten vajaa kuukausi eteenpäin (eikö se ollut hieman ennen juhannusta 2013?) Markus Seikola avautui jossain sanomalehdessä, kuinka joukkue ei ole lähellekään sellaista, mistä alun perin oli ollut puhe.

En tiedä mitkä huhut sinä määrittelet varteenotettaviksi, mutta esimerkiksi Yle Urheilu mainitsi ennen joulukuun puoltaväliä asiasta nettisivuillaan (lähde). En muutenkaan oikein sisäistä tätä kronologian avulla kehiteltävää isompaa hypoteesiketjuasi. Voi tietysti olla että kaikki on mennyt kuten esität. Voi myös olla ettei mikään ole mennyt niin.

Seikola avautui jo julkisesti tästä paskapuheesta ja tyhjistä lupauksista. Voiko Suikkasella olla sama fiilis sisällään - mutta hän ei vain näytä sitä ulospäin. "Niillä miehillä mennään joita on" ja "Kenenkään perään ei itketä" ovat tuttuja lausahduksia Kaitsun suusta jo syksystä lähtien. Mä olen takuuvarma siitä, että myös Suikkasen sisällä kiehuu. Todennäköisesti siellä ollaan heitelty katteettomia lupauksia tulevasta rosterista jne. Eikö Suikkanen heittänyt näitä "kenenkään perään ei itketä" -lausuntoja jo kesällä vai oliko se peräti jo keväällä 2013 niissä aivan ensimmäisimmissä haastatteluissa.

Todennäköisesti ollaan joo. Silti, Suikkasella oli 100% varmasti käsissään jengi jolla olisi pitänyt olla 10. joukossa. Eikö muka mielestäsi ollut? Kenen mielestä ei ollut? Sehän tässä se suurin ongelma on, ei se mistä syistä Kaitsulla on ollut paha mieli jossain vaiheessa kautta.

Tottakai tuollaiset oletetut tyhjät lupaukset vituttavat mutta Kaitsu sai remmiinsä silti kovia pelaajia. Jos Suikkiksella esim. on periaate että ei halua ainoatakaan ulkomaalaista pelaajaa jengiinsä niin kyllä hänenkin se pitää kommunikoida eteenpäin. Vaikea uskoa että olisi itse esim. vastustellut Parén ja Sextonin hankintoja. Tai Morrisonnin. Ja noita kaikkia (Vaha, Petu ja viimeksimainitut) ei missään tapauksessa oltaisi muutenkaan nähty tämän kauden rosterissa, se on pomminvarmaa.

Poskettomia nimiä Suikkanen silti lopulta sai joukkueeseensa. Pakisto oli rakenteeltaan heikko mutta ehdottomasti sellainen että sillä olisi tullut suoriutua paremmin kuin nähty neljästoista sija. Joukkuetta lisäksi täydennettiin tekijämiehillä (Lucenius, Jurcina), jotka eivät silti ajoittaisista hyvistä otteistaan huolimatta ole vaikuttaneet joukkueen suorittamiseen pitkässä juoksussa.

Ja miten olisivatkaan, kun joukkueen peli on huonommin organisoitua kuin VG-62:n peli?

Muistaakseni jo syksyn ensimmäisistä harjoitusturnauksista lähtien Suikkasen esiintymistä julkisuudessa ollaan arvosteltu jollain tavalla "alistuneeksi" tai että mies ei olisi oikein täydellä höyryllä touhuissa mukana. Voisivatko nämä johtoportaan (Vuori?/Österlund?) antamat katteettomat lupaukset joukkueen rosterista jotenkin vaikuttaa Kaitsun koko olemukseen? Sitä kautta vaikutus kertautuisi myös harjoituksiin sekä ennen kaikkea pelinjohtoon. Ei se ehkä ole Suikkaselta tarkoituksellista, mutta se jokin viimeinen kipinä - Eye of the Tiger - Suikkasen olemuksesta on kyllä puuttunut jo pidemmän aikaa. Käytännössä koko TPS-komennuksen ajan. Kyllä mä lähtisin hakemaan syytä Suikkasen epäonnistumiseen tuosta TPS-johdon koko viime talven/kevään/kesän sekoiluista.

Miksi tämä olisi Suikkasen kohdalla validi syy, mutta esimerkiksi Marjamäki ja Tuokkola ovat onnistuneet vaikka taustalla on kuohunut ihan seurojen olemassaolojen kustannuksella? Minä voisin hyväksyä tällaisen jos oltaisiin kauden päättyessä nipin napin tiputtu taistelleen sääleistä, sillä sekin olisi ollut epäonnistuminen. Mutta vitut, TPS on sarjan viimeinen ja toistakymmentä pistettä sääleistä jo tässä vaiheessa. TPS on pelannut täysin ala-arvoisesti, toisin kuin monet muut kriisijoukkueet kriittisillä hetkillä. En ymmärrä miksi Suikkanen saisi anteeksi tällaisella verukkeella? Tekosyy tuo mielestäni enemmänkin on.

Haluaisin lisäksi nyt esittää vielä yhden vilpittömän kysymyksen tälle oletetulle mielensäpahoittamiselle rosterin vuoksi. Onko nyt niin, että ne pääasialliset pointit ovatkin tässä keskustelussa että Kaitsu oli porukan mielestä pettynyt kun kolme oletettua kärkijätkää menivät muualle? Osaako joku täällä selventää mitkä odotuksensa rosteria koskien lopulta ovat olleet?

Saihan tuo edellämainittujen (paitsi Engrenin) tilalle ulkomaalaisia kärkijätkiä, kaikki jotka ovat kauden mittaan osoittaneet olevansa tuloksellisesti kovempia pelaajia. Morrisonnia ja Numppaa koskien myönnettäköön että on vaikea verrata kun ovat erityylisiä, toisella enemmän pisteitä, toisella parempi plusmiinus vaikka matseja paljon enemmän ja joukkue helvetisti huonommin sijoittunut. Itse olen raumalaisten kommenttien ja omien havaintojeni valossa arvostanut Morrisonnin suorituksia kokonaisuudessa korkeammalle kuin Numpan. Lisäksi Nummelin on ollut vähemmän yllättäen todella paljon rikki.

Pointtina kuitenkin että ilmeisesti Suikkanen joka tapauksessa on siunannut joukkueen rungon ja maalivahdeista tämä ei edes ole missään vaiheessa kitissyt. Jostainhan Kaitsu on Arsen kanssa keskustellut kun siitä oikein erikseen mainitsi esittelypressissään ja tiedetäänhän me että tuolla on paljon sellaisia jätkiä joista se tykkää (Virtala, Pulli). Eli oma Mr.Foxmainen olettamukseni on että runko on siunattu. Onko tuossa "katteettomat lupaukset"-spekuloinnissa siis lopulta edes hirveästi järkeä jos avainhenkilöinä esiin nostetaan Petu, Vaha ja Atte?

En sano että katteettomia lupauksia ei olisi ollut, aivan takuulla niitä on kilpaa mussutellut menemään niin Össe, Aalto kuin Arsekin joissain määrin. En silti niele sitä että TPS on nähdyillä pelaajilla sarjan viimeinen. Sanotaan näin että voisin ymmärtää sarjasijoituksen jos me oltaisiin operoitu koko kausi nykyrosterilla, eli että junnuja on jatkuvasti kehissä 5-6 ja kärkijätkiä on jatkuvasti saikulla.

Mistä lähtien epäonnistuneet valmentajat on oikeasti saaneet liikkeelle ilmiöitä joissa heidän henkisestä hyvinvoinnistaan ollaan huolissaan ja tulokset saavat siksi olla mitä ovat? Kyllä mä ymmärrän tavallaan että Suikkastakin vituttaa kun nuo helvetin idiootit töhöilevät taustalla, ei siinä todellakaan ole mitään sellaista mikä ei omaan kaaliini menisi. Olenhan kirjoittanut kohtuu kärkevästi näistä pelleistä itsekin toisaalle. Silti, tämän kaiken käyttäminen hyväksi selittelymielessä kun joukkue kentällä antaa painaa itseään jatkuvalla syötöllä kuivana kakkoseen, se on jotain jota en tässä vaiheessa nyt osta kovin helpolla.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hienoja ja erittäin analyyttisiä ja asiapitoista kirjoituksia tuossa yllä Mr Foxilta ja Black Starilta.

Mihin Kai Suikkasen taidot olisivat kadonneet, jollei megalomaanisen vitutukseen toimia TPS:n kaikella tavalla sekasortoisessa organisaatiossa? En ihmettelisi yhtään, jos Kai ensi kaudella olisi valmennushommissa ihan muualla.

Sitä saa, mitä tilaa, hyvä TPS organisaatio.

Eli koska organisaatio töhöilee niin Suikkasen ei tarvitse edes yrittää? Edelleen olisin kiinnostunut siitä montako matsia olet kauden mittaan nähnyt kun noin steriilejä heittoja lataat tiskiin. Eikö sinua ole kertaakaan häirinnyt se, miten paskasti joukkue tekee peliin kuuluvat asiat askissa?

Jotenkin jäi sellainen kuva että et saanut oikein sanotuksi sitä mitä halusit, jäin taas vähän kylmäksi kun tyydyit vain osoittamaan että minulla meni muka kuppi nurin. En noteerannut mitään asiasisältöä edellisestä, joten jos vaikka vielä yrittäisit?

Lainatusta sen verran että en tiedä sitten miten analyyttistä lopulta edes on vedellä johtopäätöksiä puhtaista mutuiluista mutta niihin otin jo tuossa itse kantaa. Tiedän kyllä että Mr.Fox tuohon viestiini a) tahtoo ja b) osaa vastata. Toisin kuin eräs nimeltä mainitsematon.

Fysiikkavalmentaja voisi olla kyllä kova. Tällä kaudellahan valmennustiimi halusi itse hoitaa tämän asian, vaikka Rautalan ammattitaito olisi ollut tarjolla. Sen verran suossa rämmittiin alkukaudesta luistelulisesti, että toivottavasti saa taas ensikaudella roolia.

Onko tämä fakta?
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En silti niele sitä että TPS on nähdyillä pelaajilla sarjan viimeinen.

Okei, tuossa on ainakin meillä näkemysero. En minäkään koe, että joukkue pelaajamateriaaliltaan kuuluu viimeiseksi. Mutta mielestäni kaikki se järjetön määrä kohellusta ja polemiikkia mitä joukkueen piirissä on kuluvan sesongin aikana ollut, ei voi johtaa muuhun kuin jumbosijaan.

Mutta näemme asian erilailla, eikä siinä mitään.

Silti, tämän kaiken käyttäminen hyväksi selittelymielessä kun joukkue kentällä antaa painaa itseään jatkuvalla syötöllä kuivana kakkoseen, se on jotain jota en tässä vaiheessa nyt osta kovin helpolla.

Osittain samassa veneessä. Mutta mitä me valmentajan vaihdolla saadaan? Miten se vaikuttaa tulevaisuudessa TPS:n menestymiseen? Ja tässä yhteydessä on mainittava että mikään yhden kauden spurtti sääleihin ei mielestäni ole tavoitetila. Valmentajanvaihdolla saadaan ehkä se lyhytaikainen tuloskorjaus, mutta hetken päästä me itketään taas täällä samoja asioita. Mä jaksoin tehdä sitä itsekin aikani, mutta tämä kausi on lopullisesti avannut silmäni.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Jos valmentajan mustamaalaaminen auttaa omaan oloa, niin siitä vaan sitten. Mielestäni pitäisi olla kyllä vähän enemmän faktaa pohjalle kuin jotkut puhelinkeskustelut Arsen kanssa.

Montako valmentajaa TPS:llä on ollut viimeisen 10 vuoden aikana ja mikä on ollut menestys? Onko kaikki menestymättömyys ollut vain valmennuksen syytä ja esim mestaruuskin tuli valmennuksesta huolimatta?

Mitä ajatellaan esim. siitä, että Pare hankittiin Arsen mukaan ykkösketjun keskushyökkääjäksi, mutta Suikkanen pisti hänet laitaan? Puhuvatko UTJ ja valmentaja jääkiekossa ollenkaan samaa kieltä?
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Mistä lähtien epäonnistuneet valmentajat on oikeasti saaneet liikkeelle ilmiöitä joissa heidän henkisestä hyvinvoinnistaan ollaan huolissaan ja tulokset saavat siksi olla mitä ovat?

Varmaan viimeiset neljä vuotta, sijat 13, 10, 13 ja tuleva 13/14. Samassa ajassa puikoissa ollut viisi päävalmentajaa Suikkasen ollessa kuudes. Eli jotain muutakin tehdään huonosti (sori vaan TJ), kuin pelkästään kentällä. Mutta silti olen kanssasi samaa mieltä siitä, että on Suikkasellakin vastuunsa ja vähintäänkin pelin pitäisi olla kasassa vaikka pisteitä ei tulisikaan... Tosin en tiedä onko se mahdollista, että tulisi riittävästi pisteitä 60 ottelun sarjassa aivan kammottavalla pelillä? Kyllä näissä on aina jonkinlainen syy ja seurasuhde.

Valmentajanvaihdolla saadaan ehkä se lyhytaikainen tuloskorjaus, mutta hetken päästä me itketään taas täällä samoja asioita. Mä jaksoin tehdä sitä itsekin aikani, mutta tämä kausi on lopullisesti avannut silmäni.

Näin on käynyt varmaan melko monelle tässä viime aikoina.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Osittain samassa veneessä. Mutta mitä me valmentajan vaihdolla saadaan? Miten se vaikuttaa tulevaisuudessa TPS:n menestymiseen? Ja tässä yhteydessä on mainittava että mikään yhden kauden spurtti sääleihin ei mielestäni ole tavoitetila. Valmentajanvaihdolla saadaan ehkä se lyhytaikainen tuloskorjaus, mutta hetken päästä me itketään taas täällä samoja asioita. Mä jaksoin tehdä sitä itsekin aikani, mutta tämä kausi on lopullisesti avannut silmäni.

Ei omasta mielestänikään tämä sääleihin meno olisi mikään tavoitetila. Miten voisikaan olla, kun puhutaan seurasta ja entisestä instituutiosta nimeltä TPS? Sieltä kuitenkin on mahdollista edetä aina pidemmälle ja sinällään on aivan sama mennäänkö pleijareihin sijalta 7 vai 10. Kotietu tietysti olisi TPS:n kohdalla ollut ehdoton vaade pärjäämisen kannalta, mutta toisaalta pleijarit ovat täysin omia pelejään kuten kevät 2010 osoitti. Turhaa lätinää sikäli ettei sääleihin ole edes tällä kaudella meinattu mennä.

Olen itsekin ollut todella kahden vaiheilla tämän valmentajanvaihdon (mitä ei kyllä tulla näkemään missään tapauksessa, myönnettäkööt) suhteen. Mielestäni on oleellista miettiä seuraavia asioita:

- Valmentajanvaihto ei ole aikaisemminkaan korjannut kurssia (paitsi Suikkasen edellisen rekryn jälkeen).
- Joukkueen otteet eivät edes Virran aikana ole olleet näin alistuneita ja toisaalta paljon vähemmästäkin on jengiä kengitty. Suikkanen on ollut totaalisen inkompetentti tekemään minkäänlaisia oikeita ratkaisuja pelillisesti tarkasteltuna ja se tässä on kaikista eniten perseestä. Kuten jo kirjoitin niin eipä muut kriisiseuratkaan ole näin surkeita olleet pelillisesti. Paitsi ehkä Raipen Ilves.
- On fakta että valmentajan vaihto ei olisi rahallisestikaan kovin houkuttelevaa etenkään Ketoselle ja sekin puhuu sen puolesta ettei sellaista tule tapahtumaan.

Ensimmäistä ja kolmatta kohtaa olen itsekin miettinyt todella paljon. Silti mielestäni toinen kohta on jotain niin anteeksiantamatonta ettei minua ainakaan haittaisi jos Suikkanen jatkaisi muualla. En vain usko tämän koutsin nykytasoon enää ollenkaan.

Mielestäni on perusteetonta laittaa kaikkea taustasekoilun piikkiin, koska kyllä Suikkanenkin on saanut käsiinsä aivan tarpeeksi hyvät palikat suoriutuakseen paremmin kuin nyt. Tästä huonommin ei olisi kukaan valmentaja suoriutunut. Tässä meillä tosiaan on näkemysero, ja se on ihan ok. Pyrin vain perustelemaan omat viestini aika perusteellisesti ja voi olla että se ei kaikkia miellytäkään. En kuitenkaan todellakaan vastusta sitä että joku muu on eri mieltä vaikka näinkin koetetaan täällä trollailla.

Niin ainakin itse luulen. En kyllä ole ollut näistä neuvottelemassa, mutta ei syytä epäilläkkään.

Jos Rautalan ammattitaito oli käytettävissä ja se ei Kaitsulle kelvannut niin kyseenalaistan päätöksentekotaitonsa vieläkin enemmän. Huonoa johtajuutta Suikkaselta, jos pitäisi paikkaansa. Näitä samoja klassisia virheitä tehdään ihan yritysjohdossakin siellätäällä, että kuvitellaan itse tehtävän asiat paremmin ja tulokset puhuu myöhemmin puolestaan. Joku voisi sanoa että TPS:n johdossakin on mokomasti kämmäilty. Suikkanen toki saa tällaisenkin varmasti monen silmissä anteeksi koska organisaatio on kakka.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos valmentajan mustamaalaaminen auttaa omaan oloa, niin siitä vaan sitten. Mielestäni pitäisi olla kyllä vähän enemmän faktaa pohjalle kuin jotkut puhelinkeskustelut Arsen kanssa.

Tämä on fakta lähinnä sen vuoksi että Suikkanen itse on asian kertonut. En ymmärrä mitä enemmän faktaa on Mr.Foxin mutuiluissa kuin tässä? Niitä kirjoituksia toki ylistät analyyttisiksi koska ne sopivat agendaasi. Tietysti puhelinkeskustelujen sisältö on jotain mitä emme voi tietää mutta siinäkin tapauksessa ollaan vähintään samalla viivalla kaiken maailman olettamusten ja omien subjektiivien johtopäätösten kanssa, eikö?

Montako valmentajaa TPS:llä on ollut viimeisen 10 vuoden aikana ja mikä on ollut menestys? Onko kaikki menestymättömyys ollut vain valmennuksen syytä ja esim mestaruuskin tuli valmennuksesta huolimatta?

Vaikea kysymys johon ei kukaan tiedä vastausta. Itse kyselisin vielä sinulta että oletko nähnyt tämän kauden otteita? Ja paljonko laittaisit suomenmestarein pelatusta kaudesta 2010-2011 valmennuksen piikkiin? Unskiko veti hyvin? Entä R-P ja Koivu? Peli helli silmää jne.? Korostan että tuon kauden jengi oli pääosin sama kuin edellisellä kaudella. Ei tästä nyt ainakaan saa pelkästään sellaista päättelyketjua aikaiseksi että johto töpeksi koska sitä töpeksintää mahtui myös kauteen 2009-2010 (Radjan ja Campbellin hankinnat esimerkiksi).

Mitä ajatellaan esim. siitä, että Pare hankittiin Arsen mukaan ykkösketjun keskushyökkääjäksi, mutta Suikkanen pisti hänet laitaan? Puhuvatko UTJ ja valmentaja jääkiekossa ollenkaan samaa kieltä?

Mitä ajatellaan siitä että Paré itsekin kummasteli sijoittamistaan laitaan? Tai siitä että veti tulosten valossa aivan yhtä hyvin niitä matseja kun pelasi keskellä? Puhuivatko mielestäsi Paré ja Suikkanen samaa kieltä?
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Pikainen lyhyehkö vastaus pariin (väärinymmärrettyyn/huonosti ilmaisemaani) seikkaan.
Haluaisin lisäksi nyt esittää vielä yhden vilpittömän kysymyksen tälle oletetulle mielensäpahoittamiselle rosterin vuoksi. Onko nyt niin, että ne pääasialliset pointit ovatkin tässä keskustelussa että Kaitsu oli porukan mielestä pettynyt kun kolme oletettua kärkijätkää menivät muualle? Osaako joku täällä selventää mitkä odotuksensa rosteria koskien lopulta ovat olleet?
Mua ei kiinnosta pätkääkään mitkä ovat olleet Suikkasen (tai Seikolan) ODOTUKSET TPS:n kauden 2013-14 rosteria kohtaan. Mua kiinnostaa ainoastaan mitä näille herroille OLLAAN SANOTTU mahdollisen rosterin olevan sopimusneuvotteluissa.

JOS siellä ollaan sopimusneuvotteluissa sanottu: "ensi kaudella valmentamassasi joukkueessa pelaavat Atte Engren, Petteri Nummelin, Rasmus Ristolainen (NHL-varauksella) ja Ville Vahalahti", niin sitten näille sanoille pitää olla myös jotain katetta. JOS taas sopimusneuvotteluissa ollaan sanottu suoraan: "valmentamassasi joukkueessa pelaavat noi, noi, noi... no, davorsuukkeri ja tseremirounikki nyt ainakin - eikä siäl sit paljon kettää muuta pelaakaa", niin takuuvarmasti näillä lupauksilla on merkitystä siihen, että kirjoitetaanko sopimus vai ei.

Noh, sopimus ollaan allekirjoitettu ja lupaukset osoittautuivat vain kasaksi paskaa. Luuletko oikeasti, että tällainen ei vaikuttaisi itse kunkin työmoraaliin? Vertaa: työnantaja kertoisi mulle työhaastattelussa, että mulla on työkavereina maan parhaat ammattilaiset ja kirjoitan työsopimukseni sillä perusteella. Ensimmäisen duunipäivän koittaessa mä huomaan omien työkavereideni olevan jotain ulkomaalaisia (kun sai halvemmalla) - ja luvatut maan parhaat ammattilaiset hiihtävät kilpailevan yrityksen palkkalistoilla. Pidä siinä sitten oma työmoraalisi ja arvostuksesi työnantajaasi kohtaan korkealla.

Tällä asialla on vain helppo spekuloida, sillä me emme koskaan saa tietää mitä noissa sopimusneuvotteluissa ollaan luvattu. Markus Seikolan avautumisesta ainakin tuli ilmi, että jotain parempaa siellä ollaan LUVATTU - sillä ei ole paskankaan väliä mitkä ovat olleet pelaajan OMAT ODOTUKSET!
En sano että katteettomia lupauksia ei olisi ollut, aivan takuulla niitä on kilpaa mussutellut menemään niin Össe, Aalto kuin Arsekin joissain määrin. En silti niele sitä että TPS on nähdyillä pelaajilla sarjan viimeinen.
Okei, tuossa on ainakin meillä näkemysero. En minäkään koe, että joukkue pelaajamateriaaliltaan kuuluu viimeiseksi. Mutta mielestäni kaikki se järjetön määrä kohellusta ja polemiikkia mitä joukkueen piirissä on kuluvan sesongin aikana ollut, ei voi johtaa muuhun kuin jumbosijaan.
Black Star oikeastaan tiivistää mun näkemykseni aika helvetin tarkkaan sanasta sanaan!

Juhani Tamminen vetäisi tähän mukaan syy/seuraus -prinsiippinsä. Varsinaista syytä me tuskin koskaan saamme selville, joten meidän tulee seurauksien kautta spekuloida mahdollisia syitä. Eli purkaa ongelmavyyhtiä tavallaan toisesta päästä ja pitää homma mahdollisimman yksinkertaisena.

Seuraus: Kai Suikkanen on paska valmentaja - valmentamansa joukkue on jumbosijalla ilman minkäänlaista pelillistä identiteettiä

Syy 1: Kai Suikkanen on äkillisesti menettänyt valmennustaitonsa, intohimonsa jne.
Syy 2: Kai Suikkasta ollaan kohdeltu paskasti kohtuuttomin lupauksin jne.

Minä, aurajoki, Black Star ja muutama muu täällä kallistuisivat tässä tapauksessa jälkimmäiseen vaihtoehtoon.
 

Fremont

Jäsen
Syy 2: Kai Suikkasta ollaan kohdeltu paskasti kohtuuttomin lupauksin jne.

Minä, aurajoki, Black Star ja muutama muu täällä kallistuisivat tässä tapauksessa jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Onko Suikkanen joku kehitysvammainen joka ei ymmärrä että nhl/khl-pykälät saattavat tarkoittaa kaverien häipymistä? Itseänikin on muutamaan otteeseen jonkinlaiseksi idiootiksi tituleerattu, mutta osasin kuitenkin tuollaista odottaa. No, kaikilla ei valo aina syty, ainahan voi kiukutella muille, niiden syy.

Viime aikojen näytöllä Suikkasen seuraava soppari taitaa olla aika proviikkapainotteinen.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Kyllähän tälläinen paskamyrsky mikä seurassa on ollut tällä kaudella vaikuttaa väkisin ihmisten motivaatioon ja sitä kautta myös tuloksiin. Jos pelaajisto pohtii, että kaikki on päin persettä johdossa ja ajattelevat, että ei ihmisiä kuulu näin kohdella, niin kyllähän siinä tarvitaan melkoinen velho valmentajaksi, että nuo kaverit saataisiin pelaamaan. Toki vielä kun valmentaja ajattelee asioista samalla lailla, niin eiköhän se tulos ole se mitä tässä nyt on nähty.

Noista erilaisista lupauksista mitä on Suikkaselle on tehty, niin myös syksyllä Suikkanen olisi halunnut pari uutta pakkia ja yhden sentterin, mutta näitä ei miehelle oikein meinattu hankkia. Toki sitten tuli Luce ja myöhemmin Jurcina, mutta jokatapauksessa joukkuetta olisi pitänyt valmennuksen mielestä vahvistaa, mutta näin ei toimittu. Ehkäpä Suikkanen sitten totesti, että näytetään niille sitten miten hyvä nippu on kasattu.

Rautalan Hannusta sen verran, että mies veti herneen nenään koska seura ei miehelle halunnut maksaa arvoistansa palkkaa, joten eiköhän se keskity noiden yksittäisten pelaajien valmentamiseen jatkossakin. Toki voidaan esittää kysymys, että koska Tepsin joukkue on viimeksi ollut kovassa kunnossa ja ketä sen fysiikkavalmennuksen hoiti silloin?

Jokatapauksessa ennen kun ruvetaan valmentajaa vaihtamaan, niin pitäisi vaihtaa miehet johtoportaassa ja myös se herra joka sitä joukkuetta kokoaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös