Jukka Rautakorpi – kauan odottamamme Messias?

  • 206 136
  • 724

SiniOranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hyviä huomioita edellä. Henkilökohtaisesti en usko, että Jukka mihinkään lähtee. On sen verran pohjalaasella ammattiylpeyttä ja kunnioitusta valmentamaansa seuraa kohtaan. Tietenkin jokainen normaali ihminen nöyrtyy kun säkkiin lastataan tarpeeksi rahaa, mutta saisiko Jukka muka sellaisen tarjouksen, jonka puolesta olisi valmis jättämään projektinsa kesken tosta noin vaan? Enpä usko.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Kun Jukka tuli puikkoihin puoltoista vuotta sitten, niin kyllähän meininki kääntyi melkeinpä kertaheitolla. Kaikenlaista yrittäjää on välissä ollut, ja harva on menestynyt edes jollain tavalla. Okei, rosteri on ollut Jukan aikana hyvä, muttei mitenkään erityisesti aiemmista poikennut tai erityisen kallis. Kyllä valmentajalla on yllättävänkin suuri rooli joukkueen menestyksessä, niin lyhyellä kuin pitkälläkin välillä. Joukkueen tärkein rakennuspalikka ei ole veska, vaan valmentaja.

Kiitos Jukka näistä kaikista vuosista! Olet ihana. Valmentajia on vaikea laittaa järjestykseen, mutta olet jo nyt noussut Kallun ja Ranen rinnalle - se on paljon se. Vai onko sana "jo" tässä kohtaa oikea; itse asiassa menestyksen luominen kolmella vuosikymmenellä vain korostaa osaamistasi: olet pystynyt muuttamaan toimintatapaasi aikojen vaatimusten mukaan. Se on jotain sellaista, missä esim. Rane ei oikein onnistunut. Toimintasi ja kenties henkilösikin on sellainen, ettei menestys tule aina ihan nopeasti, mutta meillä on aikaa odottaa.

Näistä ajoista täytyy nauttia, ei se ole mitenkään itsestään selvää. Nytkin on kolmen viime pelin aikana mennyt yksi sisään. Aijai, namia.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Tappara on nyt pelannut (vuosi 2014 mukaan lukien) sm-liigan 14 viimeisestä finaalista viidessä. Se ei ole ihan hassumpi lukema. Se tarkoittaa, että Tappara on pelannut tänä aikana joka kolmannessa finaalissa. Juuri enempää ei näillä resursseilla voi vaatia.

Iso kiitos siitä menee Rautakorvelle. Jos Tappara olisi näiden finaalisarjojen välillä (2004-2012) pelannut vaikkapa 2 finaalisarjaa (1+mestaruus), niin tulosta voisi kokonaisuutena pitää jopa erinomaisena, sillä Tapparan pelaajabudjetti ei ole tarkastelujakson aikana tainnut olla kertaakaan edes neljän kalleimman joukossa.

Nyt organisaatiolle voisi antaa tästä jaksosta arvosanan 8. Varsinkin jos sitä vertailee Takojankadun sekoiluun, jolle ei löydy tästä maailmasta edes sanoja, joten vertailu jääköön.

Jukalle kokonaisarvosanaksi antaisin 8,5/9-. Ja jos nyt tulisi mestaruus, arvosana nousi tasolle 9+. Tuota arvosanaa 8,5/9- kuitenkin hieman pudottaa se, että pelin viihdyttävyysarvo on tätä nykyä heikko. Vielä noin puoltoista vuotta sitten peli näytti paljon paremmalta, mutta siitä asti viihdyttävyystaso on laskenut. Syytä on vaikea sanoa, mutta ainakin yksi syy taitaa olla hieman liian varovainen pelityyli materiaaliin nähden. Ja tietenkin yleinen passiivinen pelityyli sm-liigassa.
 

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Palaa jälleen.

Rautakorpi palaa penkin taakse vuosille 2017-2019. On myös optio seuraavasta vuodesta.

Tapola siirtyy urheilu- ja kehitysjohtajaksi vuosille 2017-2020.

Lähde: aamulehti.fi
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tapparalla pysyy valmennuksen puolella hyvin jatkuvuus kunnossa, kun valmentaja on aina Tukkis tai joku hänen oppipojistaan. Jonkun muun joukkueen kohdalla voisi edes vähän kyseenalaistaa valintaa, mutta ei Tapparan. Tuskin tulee Tapparalla kovin suuria vaikeuksia valmentajan vaihdon jälkeen. Ehkä jotain pientä, olihan Tapolakin potkujen partaalla avauskaudellaan. Tai mediamyllytys nyt ainakin oli kova, en tiedä harkitsiko seurajohto koskaan potkuja.

EDIT: Voisin melkein lyödä muuten vetoa, että Rautakorven jälkeen Tapparan päävalmentaja on Tapola ;)
 
Tuskin tulee Tapparalla kovin suuria vaikeuksia valmentajan vaihdon jälkeen. Ehkä jotain pientä, olihan Tapolakin potkujen partaalla avauskaudellaan.
Ainakin peli-identiteetti pysyy saman. Rautakorvella on taas ollut mahdollisuus katsoa peliä ulkopuolelta ja miettiä sitä seuraavaa askelta. Rautakorpi on pystynyt aina uudistumaan itse ja uudistamaan joukkueensa peliä. Tapola toi oman mausteensa siihen perussapluunaan, jonka Rautakorpi loi. Ja tämän kauden jälkeen taas JR itse kehittää soppaa eteenpäin. Se lienee tosiaan selvää, että pelaajamarkkinoilla Tappara tulee olemaan edelleen vetovoimainen paikka, niin hyviä näyttöjä kehittymisestä on nähty ja tietenkin se mahdollisuus kilpailla mestaruudesta säilyy jatkossakin - ei kärkipään resursseilla, mutta kärkipään osaamisella.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Tapparalla pysyy valmennuksen puolella hyvin jatkuvuus kunnossa, kun valmentaja on aina Tukkis tai joku hänen oppipojistaan. Jonkun muun joukkueen kohdalla voisi edes vähän kyseenalaistaa valintaa, mutta ei Tapparan. Tuskin tulee Tapparalla kovin suuria vaikeuksia valmentajan vaihdon jälkeen. Ehkä jotain pientä, olihan Tapolakin potkujen partaalla avauskaudellaan. Tai mediamyllytys nyt ainakin oli kova, en tiedä harkitsiko seurajohto koskaan potkuja.

EDIT: Voisin melkein lyödä muuten vetoa, että Rautakorven jälkeen Tapparan päävalmentaja on Tapola ;)


Eli vähän ku "venäjällä", jossa Mr Nice Gai Vladimir Putin oli ensin 2 x 4 vuotta Presidenttinä, koska perustuslaki ei sallinut pidempää settiä. Kaljupään "tilalle" tuli apupoika Dimitri pääministerin pallilta 4 vuodeksi ja Vladimir meni pääministeriksi ( siis toimi kuitenkin presidenttinä mutta ei ollut paperilla pressa ). 4 vuoden jälkeen 2000 luvun isä aurinkoinen tuli taas puikkohin ja on edelleen =).

Saattaa olla ihan hyvä ratkaisu tämä Tapparan "ruletti". Katsotaan nyt kauanko Jukka jaksaa olla tällä kertaa....

e:

Ainakin peli-identiteetti pysyy saman. Rautakorvella on taas ollut mahdollisuus katsoa peliä ulkopuolelta ja miettiä sitä seuraavaa askelta. Rautakorpi on pystynyt aina uudistumaan itse ja uudistamaan joukkueensa peliä. Tapola toi oman mausteensa siihen perussapluunaan, jonka Rautakorpi loi. Ja tämän kauden jälkeen taas JR itse kehittää soppaa eteenpäin. Se lienee tosiaan selvää, että pelaajamarkkinoilla Tappara tulee olemaan edelleen vetovoimainen paikka, niin hyviä näyttöjä kehittymisestä on nähty ja tietenkin se mahdollisuus kilpailla mestaruudesta säilyy jatkossakin - ei kärkipään resursseilla, mutta kärkipään osaamisella.

Jatkumo on "kaikista paras" vai miten se meni. Kaikki tuntevat organisaatiossa toisensa ja toiminta tavat. Miksi mennä vaihtamaan toimivaa konseptia jota voidaan tarvittaessa viilata paremmaksi pienillä asioilla ???
Tapparalla ei koskaan tule olemaan samanlaisia rahavaroja käytössä kun "tundralla" on joka vuosi ? Tosin Poju nyt voisi tarvittaessa vaikka ostaa Kärpät Tapparan farmiseuraksi tai soittaa joka vuosi Mikille et hei mä laitoin 5 miltsii extraa sinne tilille. Osta pari pelimiestä =) ?
 
Justiin olin tulossa postaamaan Putin-Medvedev -läppää, mutta Niilo oli vikkelämpi...

Itse olisin sijoittanut ukot toisinpäin, mutta mennään nyt jokunen vuosi näillä.
 

Kukko

Jäsen
Liigan sivuilta lisätietoa
http://ltapparan-paavalmentaja-vaih...rpi-palaa-takaisina-rautakorpi-palaa-takaisin
Aika hieno tilanne, että Tapolan osaaminen saadaan pidettyä Tapparassa juniori toiminnan pönkittäjänä ja vaikutus mahdollisuuksia myös pelaajahankinta politiikkaan hänellä. Varmasti iso osa liiga joukkueista olisi ollut valmis ottamaan Tapolan päävalmentajaksi, ja nyt tuo osaaminen ei poistu. Muutenkin juniori kehityspolkun uskottavuus on elintärkeä, sille miten tulevaisuuden huippulupauksia saadaan houkuteltua tuon piiriin.
 

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mielenkiintoista on nähdä ketkä tulevat olemaan Rautakorven apuvalmentajat. Vahvistamattomien tietojen mukaan isä ja äiti Barkov ovat ostaneet Tampereelta itselleen uuden asunnon jota nyt remontoidaan. Voisiko siis isä Barkov olla Rautakorven apureista yksi?
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Mielenkiintoista on nähdä ketkä tulevat olemaan Rautakorven apuvalmentajat. Vahvistamattomien tietojen mukaan isä ja äiti Barkov ovat ostaneet Tampereelta itselleen uuden asunnon jota nyt remontoidaan. Voisiko siis isä Barkov olla Rautakorven apureista yksi?

Barkovit pesukoneostoksilla olisi varmempi indikaattori. Asunto on tietenkin vahva viesti ankkuroitumisesta tietyllä paikkakunnalle, mutta kiekkoväki on tottunut tekemään päätelmiä ensisijaisesti kodinkoneostosten perusteella.
 

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Barkovit pesukoneostoksilla olisi varmempi indikaattori. Asunto on tietenkin vahva viesti ankkuroitumisesta tietyllä paikkakunnalle, mutta kiekkoväki on tottunut tekemään päätelmiä ensisijaisesti kodinkoneostosten perusteella.
Tästä en ole vielä kuullut mitään, mutta olettavasti pesukone ostetaan vasta siinä vaiheessa, kun remontti rupeaa olemaan loppusuoralla. Ei kai kukaan osta pesukonetta keskelle remonttia. Sehän olisi vain tiellä.
Toki voihan olla mahdollista, että vanhassa asunnossa on hyvin toimiva pesukone eikä Barkovit näe tarvetta uusia pesukonetta tässä yhteydessä. Tai sitten äiti Barkov on sen verran vanhan kansan ihmisiä, että ei käytä pesukonetta, vaan menee perinteisellä nyrkkipyykillä.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Tai sitten äiti Barkov on sen verran vanhan kansan ihmisiä, että ei käytä pesukonetta, vaan menee perinteisellä nyrkkipyykillä.

Sellainen tarkentava pointti, että asunto voidaan ostaa ja remontoida vuokrakäyttöön, mutta harvempi ostaa pesukonetta vuokrakäyttöön. Siinä mielessä pesukone on todennäköisempi muuttoindikaattori kuin asunto. Tosin venäläisistä ei aina tiedä.

Ja totta on myös, että mitäs jos Äiti-Barkov onkin nyrkkipyykki-ihmisiä. Silloin sitä pesukonetta ei hankita olleenkaan. Vittumainen homma sinänsä että jos tosiaan on nyrkkipyykki-ihmisiä niin muutolle ei välttämättä saada kodinkonevahvistusta lainkaan.

Tappara.co:lla on aika hyvät väijyt Prismojen tuulikaapeissa, että en usko, että Barkov-muutto menee kuitenkaan ohi. Venäläiset tyypillisesti juhlistaa uutta kotia uudella samovaarilla. Sitä tosin en tiedä, onko Prismoissa samovaareja myynnissä. Mutta jos on myynnissä, ja isä-Barkov menee Prisman ovesta samovaaripaketti kädessä, niin luotan sataprosenttisesti, että tiety välittyy. Tosin saattaa olla niinkin, että isä-Barkov vanhana kettuna meneekin ulos takaovesta. Tai piiloutuu pahvilaatikkoon samovaarin kanssa ja Venäjältä varta vasten saapuneet sukulaiset kantaa jannun piilossa väijyn ohi.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Huhuhan sitä ei kerro onko tämä remontoitava asunto omakoti-mallinen vai taloyhtiöstä. Etenkin kerrostaloyhtiöihin muuttaville voi viiksi-Mikki vinkata nyrkkipyykin ohella taloyhtiön pyykkituvan käytön, jolloin salapoliisien työ vaikeutuu.
Eletään jänniä aikoja, kai siellä syksyllä patsastelevat Tukka-Jukka, Pomo ja Isä-Barkov?
 

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tämä ei ole mitään kettuilua, vaan vilpitön kysymys tapparalaisille. Kun olen katsonut Suomen pelejä junnukisoissa, niin on tullut mieleen, että onkohan se Tapolan vaihto Rautakorpeen Tapparan kannalta hyvä juttu? Toki on eri asia valmentaa ja peluuttaa valmiita pelimiehiä, kuin junnuja, mutta silti pelaaminen on mielestäni ollut aika kamalaa toistaiseksi kisoissa.
 
onkohan se Tapolan vaihto Rautakorpeen Tapparan kannalta hyvä juttu?
Nähtäväksi jää. Se on kuitenkin selvää, että pelillinen jatkumo toteutuu. Ja yhtä selvää on, että Rautakorpi on päivittänyt peliään edelleen ja pyrkinee jotain pientä uutta tuomaan nykyiseen Tapolan pelitapaan. Ei Rautakorpi missään tyhjiössä ole viime vuosia viettänyt - ja Tapolahan on Tapparassa jatkossakin sparraamassa. Hölmöläisten hommaa alkaa tekemään jotain rinnastuksia tai verrantoja näiden kisojen perusteella.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
onkohan se Tapolan vaihto Rautakorpeen Tapparan kannalta hyvä juttu?

On. End of discussion :) Mielestäni on aika kornia verrata Tapparassa joka ikinen kerta onnistunutta Rautakorpea, jolla on pelaajamarkkinoilla hyvä maine ja hankintojen perusteella todella hyvä imu kahden pelin perusteella junnumatseista. Rautakorpi ei oo koskaan ollut Suomen parhaita turnausvalmentajia, mutta katsokaa nyt vähän niitä pelejäkin.

Jos vedetään 40 kertaa pelissä ohi nii se kertoo, että maalipaikoille on päästy, mutta maali jää tekemättä. Siinä ei valmentaja auta yhtään, jos pelaaja ei laita kiekkoa paikasta reppuun. Kannattaa pitää Tappara ja U20-projekti täysin erillään toisistaan ja ylipäätään turnausvalmennus ja seurajoukkuevalmennus.
 
Viimeksi muokattu:

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kun olen katsonut Suomen pelejä junnukisoissa, niin on tullut mieleen, että onkohan se Tapolan vaihto Rautakorpeen Tapparan kannalta hyvä juttu? Toki on eri asia valmentaa ja peluuttaa valmiita pelimiehiä, kuin junnuja, mutta silti pelaaminen on mielestäni ollut aika kamalaa toistaiseksi kisoissa.
Pelaaminen ON ollut kamalaa, mutta olennainen kysymys kuuluu: mistä se johtuu? Olen nähnyt Suomen molemmat pelit, ja ne ovat olleet täynnä henkilökohtaisia virheitä, huonoa viimeistelyä, epätäydellistä maalivahtipeliä ja heikosti toimivaa yhteistyötä etenkin kiekollisesti (niin omassa päässä, keskialueella kuin hyökkäyspäässäkin). Sen sijaan kiekoton puolustaminen on toiminut kohtuullisesti, muutama henkilökohtainen virhe pois lukien.

Tämän maajoukkueen erikoispiirre on, että se on viettänyt poikkeuksellisen vähän aikaa yhdessä, ja puolet pelaajista tulee täysin toisenlaisesta kiekkokulttuurista kuin toinen puolisko. Ylipäänsä valmentajan mahdollisuus vaikuttaa joukkueen pelin kehittymiseen kauden mittaan, on tavallista heikompi.

Voi olla, että joku toinen valmentaja olisi Rautakorpea parempi "peluuttaja", joka katsoo minkälaiset palikat on saanut, luo sille sopivan yksinkertaisen pelitavan, ja repii joukkueesta irti kaiken, mikä on lyhyessä ajassa mahdollista.

Tapparassa Rautakorvella on täysin toinen tilanne: käytössä on tuttu ja laadukas pelaajamateriaali, kaikilla on yhteinen käsitys pelitavasta ja aikaa eri osa-alueiden kehittämiselle on yllin kyllin - ja jos joku pelaajista osoittautuu epätyydyttäväksi, Leinonen hankkii tilalle uuden...

Olen aika turvallisin mielin ensi kautta ajatellen.
 

Kaivanto

Jäsen
Tämä ei ole mitään kettuilua, vaan vilpitön kysymys tapparalaisille. Kun olen katsonut Suomen pelejä junnukisoissa, niin on tullut mieleen, että onkohan se Tapolan vaihto Rautakorpeen Tapparan kannalta hyvä juttu? Toki on eri asia valmentaa ja peluuttaa valmiita pelimiehiä, kuin junnuja, mutta silti pelaaminen on mielestäni ollut aika kamalaa toistaiseksi kisoissa.

Rautakorpi mieltyy enemmän kuvioitaan ja periaatteitaan 24/7-systeemillä pelaajien päähän takovaksi kiekkoprofessoriksi kuin lyhyen turnauksen hengenluojaksi, joten sikäli ei yllätä.

Seurajoukkueessa hän on ottanut projekteikseen mieluummin kolmattakymmenettä käyviä pelaajia, joilla on pelirutiinia miesten sarjoista ja aikuisen miehen fysiikka, kuin junnuvirheitä tekeviä junnuja, joten sikälikään ei yllätä.

Valmentajan työssä naama kuluu. Vaihto aika ajoin on hyvä juttu.
 

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kannattaa pitää Tappara ja U20-projekti täysin erillään toisistaan ja ylipäätään turnausvalmennus ja seurajoukkuevalmennus.
Näin varmaankin, sillä ei tuo Jukan maajoukkueura ole päätä huimannut:

Rautakorvelle Kanadan kisat ovat uran neljännet alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa. 1999 Suomi sijoittui hänen johdollaan viidenneksi, 2008 kuudenneksi ja 2009 seitsemänneksi. 2009 Suomi pelasi neljän joukkueen karsintasarjassa putoamista vastaan.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Näin varmaankin, sillä ei tuo Jukan maajoukkueura ole päätä huimannut:

Rautakorvelle Kanadan kisat ovat uran neljännet alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa. 1999 Suomi sijoittui hänen johdollaan viidenneksi, 2008 kuudenneksi ja 2009 seitsemänneksi. 2009 Suomi pelasi neljän joukkueen karsintasarjassa putoamista vastaan.

Kumma juttu, että liitto silti toistuvasti valitsee Rautakorven mukaan. Ja mielenkiintoista sekin, että Kari Jalonen (viime kauden Leijonakäskijä) halusi Rautakorven apuvalmentajakseen- tehtävänä suunnitella pelitapa. Ja lopputuloksena: Hopeaa! ;) Mielestäni se on meriitti - joka eittämättä - lasketaan mukaan :P

Mutta jos nyt karrikoiden sanon asian niin voit lähettää vaikka Marjamäen Laten, Jukka Jalosen tai Erkka Westerlundin tuon nuorisokaartin kanssa U20-kisoihin ja lyön sinulle melkein pääni pantiksi, että tulos on sama.

Valmentaja vastaa siitä, että pelitapa tuottaa maalipaikkoja ja Tanskaa vastaan totta vie oli maalipaikkoja. Se, mille valmentaja (oli sitten peterra, Rautakorpi, naapurin Erkki tai Karri Kivi) ei voi yhtikäs mitään on, jos maalivahti ei saa maskittomia vetoja kiinni ja kellekään meidän kahdessa ekassa tulosyksikössä ei maalinteko maalipaikasta maistu tai ykköspakki (tai kakkospakki) Vili Saarijärvi vetää jokaisen vetonsa vastuksen polkkareihin. Jos Nättinen ei saa tyhjästä sisään niin onko se valmentajan vastuulla? Suomi oli Tsekkiä vastaa surkea ja sen valmennus saa ottaa kontolleen, mutta Tanskaa vastaan vedettiin 80 kertaa ja saatiin aikaa 2 maalia.
 

lego

Jäsen
Kyllähän Artsin kysymys on varsin tähdellinen, tuota varmasti miettii moni kannattaja tällä hetkellä.

On selvää Tapola on tällä hetkellä yksi Suomen parhaista valmentajista, joten downgrade Rautakorpi tulee joka tapauksessa olemaan. Se että minkälainen downgrade se tulee olemaan on toinen kysymys. Itse en usko, että mitään ongelmia tulee - Tappara jatkaa tulevaisuudessakin Liigan huipulla. Nuorten lupauksien valmentaminen on kuitenkin niin eri maailma verrattuna pesunkestävien ammattipelaajien valmentamiseen, mututuntumalla ja tuloksienkin valossa väittäisin, että Rautakorpi on vahvempi jälkimmäisessä. Lyhyiden turnauksien aikana, varsinkin nuorten kanssa, motivointi ja vilpittömän ilmapiirin ylläpitäminen on kaiken a ja o. Lienee kaikille selvää, että siinä Rautakorpi ei ole vahvimmillaan (miksi ihmettelinkin liiton päätöstä palkata mies junnujen valmentajaksi). Mitä taas tulee pidempiaikaisiin prosesseihin, pelaajien ja pelin kehittämiseen, kyllähän Rautakorpi on tässä luultavasti edelleenkin yksi Suomen meritoituneimmista valmentajista.

Ennemmin olisin pitänyt Tapolan Tapparan päävalmentajana, mutta miehen tahtoa on kunnioitettava. Kolme vuotta kuluttavassa päävalmentajan tehtävässä on pitkä aika, perheellisen miehen perse on varmasti levinnyt ympärimaata bussissa istumiseen. Tapolan korvaajaksi Rautakorpi on hyvä valinta, mihinkään syrjäyttämiseen yms. median paskapuheisiin en usko. Jos Tapola olisi oikeasti syrjäytetty päävalmentajan paikalta, niin kuka uskoo, että mestarivalmentaja jää vapaaehtoisesti organisaation "kakkosvirkaan", kun tarjolla olisi lähes mikä tahansa pesti Suomesta tai Euroopasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös