Peliesitykset kaudella 2013–2014

  • 261 648
  • 1 394

senilix

Jäsen
Pakko nostaa hattua tosipessimisteille, jotka näkivät tässä voitossa vain vastustajan huonouden. On varmasti rankkaa olla Lukon kannattaja.

Tarkoitat varmaan minua? Sanoinko, että voitto johtui VAIN vastustajan huonoudesta? Kyllä minustakin kaksi erää meni ihan hyvin.

Etköhän sinäkin myönnä, että eilinen vastustaja oli monta luokkaa huonompi kuin tiistainen. Tiistaina vastustajan liike oli ylivertaista eiliseen nähden, paketti pysyi kasassa sekä hyökkäys- että puolustuspäässä ja Lukon kiekolliselle tuli painetta monesti jo ennen kun sai kiekon. Eilen Lukon pelitempo (joka on ihan sieltä huonoimmasta päästä liigassa) riitti ihan kohtuullisesti ja vastustajalle tuli kummallisia sekoiluja vähän väliä, viisikko hajosi ja Lukon pelaajat ehtivät vähän katselemaankin vaihtoehtoja. Kuten aikaisemmin kirjoitin HIFK oli kuriton lauma.

Siitä olen iloisesti yllättynyt, että Nikko sai jatkaa kokoonpanossa. Kun vielä pääsisi Sipiläisestä eroon, enkä itkisi vanhemmankaan Riskan perään. Tuo on kai mahdoton ajatus, jos pitää paikkansa mitä eräs "tietäjä" vakuutteli eilen, siis että Riska ja Sipiläinen saavat tulosyksikkötason palkkaa. Itse en tiedä asiasta mitään.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Täälläkin on useaan otteeseen puhuttu tosta nelosen peliajasta. Onko siitä jotain faktaa kun en liigan sivuilta löytänyt vai perustuuko mutuun?
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Täälläkin on useaan otteeseen puhuttu tosta nelosen peliajasta. Onko siitä jotain faktaa kun en liigan sivuilta löytänyt vai perustuuko mutuun?

Jos olet huomannut niin Liigan sivuilta ei löydy mitään faktaa. Sieltä ei kannata hakea muuta tietoa kuin sarjataulukko ja sekin pienellä varauksella.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Senilix, oli Kärpät paljon parempi vastustaja mitä HIFK. Oli myös Lukko kokoonpanomuutosten vuoksi paljon parempi mitä tiistaina. Eilisellä esityksellä olisi Kärppien kanssa ollut tasainen vääntö.

Ajattelutapa ero.
 
Viimeksi muokattu:

senilix

Jäsen
Senilix, oli Kärpät paljon parempi vastustaja mitä HIFK. Oli myös Lukko kokoonpanomuutosten vuoksi paljon parempi mitä tiistaina. Eilisellä esityksellä olisi Kärppien kanssa ollut tasainen vääntö.

Ajattelutapa ero.

Ajattelutapaerohan se. Asiaa ei voi minun mielestäni edes ajatella noin, koska jokainen ottelu on erilainen ja jokainen vastustaja on erilainen ja samakin vastustaja on eri kerroilla erilainen.
 

Sisäliitin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä se pakkien piikkiin menee. Yleisesti ottaen se ei mielestäni ole enää sattumaa, jos samojen pakkien välistä karataan. Ja tuollaisissa tilanteissa jomman kumman pakin pitäisi porrastaa hieman.

Kumisilmä :D

Kaveri on kirjoittanut tänne palstalle vajaa 300 viestiä ja nopealla vilkaisulla ainakin puolessa nillitetään Honkaheimosta. Onko Otto joskus kairannut emäntääsi vai oletko kenties joku Oton hylkäämä onenightstand? Eihän tuollaista patoutumaa voi vaan muuten olla. Taas pääsee yksi lukkopuolen sankari ignoreen :)
 

TwentyThree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hifk-pelin kaksi ekaa erää olivat Lukolta mielestäni kauden parasta peliä. Luistin liikkui todella hyvin ja ajoitukset päätykiekoissa toimivat loistavasti. Hifk ei päässyt lainkaan alta pois ja peli oli täysin Lukon hallussa. Kolmannen erän alku oli huono, mutta hienosti Lukko sai taas juonesta kiinni ja pystyi otteen ottamaan itselleen.

Tästä on hyvä jatkaa sillä tuollaisella pelillä pisteitä tulee aivan varmasti.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kumisilmä :D

Kaveri on kirjoittanut tänne palstalle vajaa 300 viestiä ja nopealla vilkaisulla ainakin puolessa nillitetään Honkaheimosta. Onko Otto joskus kairannut emäntääsi vai oletko kenties joku Oton hylkäämä onenightstand? Eihän tuollaista patoutumaa voi vaan muuten olla. Taas pääsee yksi lukkopuolen sankari ignoreen :)

Nillitetään? Herää nyt ennen kuin alat kommentoida yhtään mitään. Kaikki mitä olen kirjoittanut Honkaheimosta on täyttä asiaa. En ole suotta moittinut peliesityksiä. Kaikki muutkin pelaajat saavat samallaista kohtelua. Enkä ole pelkästään haukkunut Honkaheimoa, mm. olen sanonut, että alivoimapelaamisesa ei ole moittimista. Mutta onko C:n ja pelipaikan arvoinen pelaaja niin ei. Ja mitä tuohon HIFKin läpiajoon niin en siinä syyttänyt Honkaheimoa. Olisi varmaan toki pitänyt tarkentaa, että Generouksen olisi pitänyt porrastaa, mutta eihän se ole sattumaa mielestäni jos 12 pelin aikana näiden jätkien välistä on tultu läpi 5-7 kertaa. Menestystä hakeva liigajoukkue ei kestä niin paljon läpiajoja.

Jos olet jostain asiasta eri mieltä Honkaheimon esityksistä niin perustele toki. Väsynyttä kommentoida tuolla tapaa, kun ei ole mitenkään asiallinen.

Täälläkin on useaan otteeseen puhuttu tosta nelosen peliajasta. Onko siitä jotain faktaa kun en liigan sivuilta löytänyt vai perustuuko mutuun?

Mitään tilastoja ei ole, mutta mielestäni nelonen ei ole pelannut viime otteluissa yhtään enempää kuin muutkaan kentät. Ainoa mistä iso peliaika voisi tulla ovat alivoimat ja silloin mielestäni ei voida puhua neloskentän pelaamisesta vaan alivoimakenttien pelaamisesta.
 

Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Ei tuo HiFK pelin rankkari ole kenenkään muun syytä kuin Tukosen. Ei tuossa paikassa yritetä mitään kärkikynää. Honkaheimo pelasti tuossa tilanteessa maalin. Samoin kuin Zapo siinä rankkarissa.

Jos kiekko on hyökkäysalueella omalla joukkueella, niin ei jumalauta pakit siinä kohtaa mitään porrasta vaan pitää viivaa kiinni ja hakee vapaata syöttöpaikkaa.

Ei oo Raymond vissiin ikinä pelannut jääkiekkoa?
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei tuo HiFK pelin rankkari ole kenenkään muun syytä kuin Tukosen. Ei tuossa paikassa yritetä mitään kärkikynää. Honkaheimo pelasti tuossa tilanteessa maalin. Samoin kuin Zapo siinä rankkarissa.

Jos kiekko on hyökkäysalueella omalla joukkueella, niin ei jumalauta pakit siinä kohtaa mitään porrasta vaan pitää viivaa kiinni ja hakee vapaata syöttöpaikkaa.

Ei oo Raymond vissiin ikinä pelannut jääkiekkoa?

No, jos totta puhutaan niin sillä ei periaatteessa ole mitään väliä onko pelannut jääkiekkoa vai ei. Läheskään kaikki jääkiekkoilijat eivät ole mitään penaalin terävimpiä kyniä, mutta kyllä olen pelannut.

En ole itse nyt löytänyt uusintaa, missä näkyisi tuo HIFKin läpiajo sitä kiekonmenetystä myöden. Ehkä olen väärässä, että se ei pakkien piikkiin mennyt. En ota siihen enempää kantaa, kun ei kunnon uusintaa löydy. Vaikka tilanne ei menisikään pakkien piikkiin se ei silti poista sitä tosiasiaa, että Honkaheimo-Generous pakkipari tekee merkittävän määrän virheitä puolustajaksi ottelussa. 60 Minuuttia on aika pitkä aika, jos sen aikana yksi pakkipari tekee suuren määrän virheitä niin vastustaja todennäköisesti iskee maalin ainakin kerran. Puhumattakaan playoffseista missä voi vielä tulla peliaikaa enemmän kun 65 minuuttia.
 

TwentyThree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei tuo HiFK pelin rankkari ole kenenkään muun syytä kuin Tukosen. Ei tuossa paikassa yritetä mitään kärkikynää. Honkaheimo pelasti tuossa tilanteessa maalin. Samoin kuin Zapo siinä rankkarissa.

Jos kiekko on hyökkäysalueella omalla joukkueella, niin ei jumalauta pakit siinä kohtaa mitään porrasta vaan pitää viivaa kiinni ja hakee vapaata syöttöpaikkaa.

Ei oo Raymond vissiin ikinä pelannut jääkiekkoa?

Keränen saa ottaa myös osansa tuosta sillä tuo pyörähdyssyöttö oli huono ratkaisu, toki Tukosen olisi pitäny pelata kiekko heti päätyyn. En tuota silti pakkien piikkiin laittaisi, Honkaheimo oli toki tilanteessa turhan leveällä, mutta silti suurimmat virheet tehtiin muualla.
 
Suosikkijoukkue
Lukko,Hokki, Leijonat, LA Kings.
Haa

Tehotonta hyökkäyspeliä kuuluu olevan. Kovin ja hyvin tehotonta. Mitähän sitä pitäisi tehdä?
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Tehotonta hyökkäyspeliä kuuluu olevan. Kovin ja hyvin tehotonta. Mitähän sitä pitäisi tehdä?

Risto Dufva teki ainakin näin, kun olisi tarkoitus tehdä maali. "SaiPa lyö pitkän ja aloitus SaiPa maalille. SaiPalla jää väsyneet miehet jäälle, nyt on paikka edes yrittää. Lukko ottaa jäälle viisikon; Riska-Riska-Sipiläinen-Honkaheimo-Generous". Nää on mielestäni niitä ottelun pieniä asioita.
 

Durden

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Yksi asia mikä RD:n pelikirjassa vituttaa, on se että ei pyritä aktiivisesti maalille. Rintamahyökkäyksiä ei yritetä, vaan kiekko heitetään ränniin. Ja sitten pyöritään kulmissa loputtomiin, kun sieltä pitäisi punnertaa maalille. Kun mennään maalille saadaan jäähyjä vastustajalle, tai suoraan maaleja.

Silloin harvoin kun saadaan kiekko kontrolloidusti kuljetettua viivan yli, niin silloinkin mennään kulmiin pyörimään? Maalia kohti helvetti soikoon, ei maaleja sieltä kulmista tehdä! Muuten hyvää yrittämistä Lukolta.
 

The #77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, KeuPa HT, Tornado Luxembourg
Jos jaksaisin piirtäisin kuvan Lukon hyökkääjien liikkeistä hyökkäyspäässä. Siinä viivat (pelaajat) pyörisi siniviivasta laitaa pitkin maalin taakse, josta taas laitaa pitkin takaisin lähtöpisteeseen tai matka jatkuisi laitaa pitkin toiselle siniviivalle. Kaksi pelaajaa kun sitten tekee tätä aktiivisesti jokaisessa hyökkäyksessä, kolmas hyökkääjä ovelasti lepuuttaa itseään seisomalla paikallaan, jossa ei ole vaarallinen (maalintekopaikassa/pelattavissa maalintekopaikkaan), eikä myöskään peitä syöttölinjoja mikäli vastustaja saisi kiekon ja lähtisi avaamaan peliä. Tämä kaveri on myös mahdottoman helppo pitää kiinni.
 

The #77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, KeuPa HT, Tornado Luxembourg
Lisätäkseni äskeiseen, tuo pyöriminenkin on jo vaikeaa saada aikaiseksi ja vaatii hyvin onnistuneen kiekon ylöstuonnin/karvauksen, kun vastustajalle tuntuu riittävän, että roiskaisee kiekon keskialueelle ja luistelee perään hakemaan sen, jonka jälkeen luistelee kiekon kanssa alueelle sisään ja syöttelee aikansa, kunnes saa 50% hyökkäyksistä paremman maalintekopaikan, kuin näistä kulmissapyörimisistä ikinä tulee.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Näitä matseja on RD:n aikana nähty ennenkin. Hallitaan näennäisesti vieraissa ensimmäistä erää, mutta lopulta voitto ei ole edes lähellä.
 

The #77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, KeuPa HT, Tornado Luxembourg
Onko Aki Uusikartano jo tässä vaiheessa kautta noin puhki, ettei 2. erän alun jälkeen jaksa ottaa potkuakaan kummassakaan päässä? Ihan helvetin onnettoman näköistä touhua, omassa päässä pyörii ympyrää ja seurailee peliä, kuin olisi ensimmäistä kertaa lätkäkaukalossa.
 

Blitzkrieg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onko todellakin niin, että Rauman Lukko laittaa laittaa kuudella viittä vastaan F. Riskan kentälle joka heittää pitkän kiekon! Ja E. Riskalle vähän helvetin äkkiä loppukauden sopimus ja kylkeen ensi kausikin kiitos ja ainiin Sipiläisen Ollillekin voisi sorvata jo jatkopahvin jottei kukaan vie pois Lukosta kesken kauden.... Ja AUK aivan hukassa koko pelissä !
 

komesrood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Flyers
Kysyn jälleen kerran tappion jälkeen, että miten paljon huonompi Lukon runkosarjasijoitus olisi, jos valmennusjohto käyttäisi edes hitusen rotaatiota?

Puolustuksessa voisi olla reservissä nälkäistä ja reipasta pelimiestä. Enkä edelleenkään ihan katastrofaalisena näkisi vaikka Setänen pääsisi hiukan useammin tolppien väliin. Ei tuo Zapolski tänäänkään korvaamaton ollut.

Semmonen olo että kärki karkaa, eikä paljon tehdä sen estämiseksi.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
3-1 Turpaan.

Positiiviset asiat:

- Koivisto sai maalin aikaiseksi.

- Ensimmäinen erä oli erittäin hyvää peliä, mutta maali jäi uupumaan.

- Juhani Jasu. Oli aika pirteällä pelipäällä.

Negatiiviset asiat:

- Erik Riska. Oli tänään aivan ulkona koko pelistä. Käsittämättömiä virheitä läpi ottelun ja istuikin viltissä viimeisessä erässä.

- Ilkka Mikkola. Muuten ihan ok peli, mutta ei pelannut 1-0 maalissa miestään.

- Tuomarit. Miten voi jäähyt mennä noin, vaikka Lukko oli helvetisti parempi kahdessa ensimmäisessä erässä. Okei ei ehkä helvetisti, mutta parempi oli. Käsittämätön tuo Riskan jäähy kampituksestako? Äijä luisteli Riskaa päin. Maalin takana Lukon pelaajalta jalat alta: Ei mitään. Siinä vaiheesa kun peli on 3-0 niin tuomarit viheltävät vasta SaiPalle jäähyn. Vittu, että keittää tollaset pillipiiparit. SaiPan fanit vihelsi jokaisen tilanteen jälkeen ja tuomarit aina mukana. Uskomatonta.

- Älytön vaihtovirhe kolmannessa erässä ja Giliati teki.

- Vaikka oltiinkin kaksi maalia perässä ja peli oli käytännössä menetetty niin miksi tyhjän maalin aikana kentällä oli F. Riska ja Otto Honkaheimo.

- Kokonaisuudessaan erittäin paha maku jäi tästä ottelusta suuhun.

Muuta:

- Markkanen vei selvästi maalivahtien välisen taiston. Ei Zapolskilta mitenkään huono peli, mutta ei häikäissyt missään vaiheessa toisin kuin virkaveli.
 

Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Jaaha, hyökkäyspelin kuherruskuukausi kesti tasan yhden pelin matör-neitsör-hifkiä vastaan.

Kyllähän asia on juuri niin kuin yläpuolelle kirjoitettu. Hyökkäyspäässä ei ole mitään tolkkua vaan suunnitelma on yhä edelleen lähinnä dump-and-chase, kulmissa pyöriminen ja yksilöoivallukset.

Ekassa erässä oli muutama paikka joista täytyy tehdä 100%, koska muuten hallinta oli juurikin kovin näennäistä.


Onko todellakin niin, että Rauman Lukko laittaa laittaa kuudella viittä vastaan F. Riskan kentälle joka heittää pitkän kiekon!
Kyllähän tuo näin oli, jälleen kerran.
 

friikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onko todellakin niin, että Rauman Lukko laittaa laittaa kuudella viittä vastaan F. Riskan kentälle joka heittää pitkän kiekon!!

Näinhän RD on tehnyt koko Lukko-aikansa, joten ei tule enää yllätyksenä. Riska on ylimääräinen hyökkääjä, jos ei jo valmiiksi ole kentällä. Aika surullista mielestäni.
 

The #77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, KeuPa HT, Tornado Luxembourg
Koomista on mielestäni myös se, että ennen Koiviston tämän illan ainoaa Lukkomaalia, oli viimeksi SaiPan verkkoa Lukkopaidassa pöllyttänyt muuan #89.
 

Blitzkrieg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Näinhän RD on tehnyt koko Lukko-aikansa, joten ei tule enää yllätyksenä. Riska on ylimääräinen hyökkääjä, jos ei jo valmiiksi ole kentällä. Aika surullista mielestäni.

Toi on kyllä helvetin surullista tänäänkin ylimääräinen hyökkääjä ja heitti PITKÄN päätyyn ! Ja alivoimalle saisi jalkoja Tukosen ja Nurmen muodossa ainakin
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös