MM-kisat 2011, rumaa pelaamista arvokisoissa

  • 72 905
  • 312
Tila
Viestiketju on suljettu.

Theone

Jäsen

lihaani

Jäsen
3/4 näistähän oli puhtaita taklauksia. Vain tuo kolmas taklaus oli sääntöjen vastainen estäminen, jonka voi kyllä myös perustella siten, että puolustaja yritti pelata Michalekille kiekkoa.

Pelaaja, jolle yritetään syöttää kiekkoa, ON KIEKOTON PELAAJA. Ei kiekotonta pelaajaa voi vaatia varomaan taklauksia puun takaa eikä kiekottoman taklaukselle ole KOSKAAN mitään perusteita. Siksi niissä piilee aivan oikeasti vakavan loukkaantumisen vaara.

Muut taklaukset Artjuhinilta eivät mitään maata mullistavia olleet, vaikka vauhtia kelattiin niihin aika huolella. Kun on kiekko lavassa tai juuri irronnut mailasta, pitäkööt taklattavat pään ylhäällä ja varautukoot vastaanottamaan taklauksen. Niin kuin aina.
 

thego

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville
Pelin "ulkopuolella" olevan kiekottoman pelajaan taklaaminen on sääntöjen vastaista. Taklaus Michalekiin oli raukkamainen, selkeä vahingoittamisyritys tilanteessa, jossa vastustaja ei voi odottaa päähän kohdistuvaan taklausta. Selkeä pelikiellon paikka missä sarjassa tahansa.

Kyllä, kiekottoman pelaajan taklaaminen on sääntöjen vastaista ja siitä kuuluu viheltää 2min jäähy. Sen sijaan en nähnyt yhtään päähän kohdistettua taklausta Artjuhinilta tämän päivän ottelussa. Kaikki taklaukset oli tältä osin puhtaita eli ne oli kohdistettu olkapäähän tai muuhun sallittuun osaan kehoa. Ainoa "likainen" taklaus oli tuo estäminen josta myös vihellettiin asiaankuuluva jäähy. Ite päinvastoin nostaisin hattua tuomarikaksikolle, aika usein näissä tilanteissa paskotaan housuihin ja arvotaan ties mitä 5+20+?? jäähyjä kun siellä näkyy hirveät verilammikot ympäri kenttää ja taklaavan pelaajan selässä lukee Artjuhin/Ruutu tai joku vastaava nimi.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ei tuota Rachunekkiin kohdistunutta taklausta saa mitenkään puhtaaksi. Vauhtia toiselta laidalta saakka ja kyynerpäällä pään seudulle taklaus ja tämä oli puhdas? Just. Ja vaikkei olisi taklaus edes päähän osunut, niin ryntäyksen tunnusmerkit täyttyi tuolla vauhdin otolla.

No joo annetaan ryntäyksestä kakkonen ja varmuuden vuoksi sitten halukkaille tuplana. Lähinnä tarkoitin ettei mielestäni kuitenkaan ulosajon paikka, ylikovaa pelaamisen rajamailla.
 

Vigil Ignis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo, Boston, Skins.
Täällä ämmät vaan vänisee, yhy yhy. Lätkä on, totanoinniin, KONTAKTIPELI. Näihin lajeihin olellisesti liittyy yliotteen hakemista vastustajasta fyysisellä kovuudella, taklaamisella aka pelottelulla, Kanukit tekivät tätä menestyksellä vuosikymmeniä. Ei pitäisi olla kenellekään uutta? No nyt on vihdoin maajoukkueeseen, Venäjän, tuotu todellinen enforcer. Onhan noita hämmentäjiä maajoukkueissa ollut pitkään, mm J.Ruutu ja Komarov Suomella, mutta nyt on irti todellinen raskassarjalainen ja vähän kaikki tuntuvat pelkäävän.

Artyukin on täsmäase joka taklaa kovaa ja vieläpä puhtaasti. Ämmät hiljaa. Se Michalekin kolaaminen oli ylimääräistä, varmasti vitutti kun paljon pienempi kaveri taklasi puhtaasti perseelleen niin Arttu kävi kuittamassa olkakolautuksella, selkeä kakkonen. Mutta vahingoittamisyrityksiä? Ämmät ne jaksaa kitistä... "Vahingoittamisyrityksiä" ovat mailalla suojattomiin paikkoihin lyömiset ja selästä laidan lähellä taklaamiset, noinniinku esimerkkeinä.

Artyukinista en pitänyt yhtään NHL:ssä koska hän ei juurikaan vastannut huutoihinsa vaan jänisti(?) yleensä tappeluista. En pidä hänestä nykyään yhtään enempää, mutta tämä A.Mertarannan johtama voivottelukerho joka tälläkin palstalla aktiivisesti kokoontuu pistää oikeasti vituttamaan. Menkään seuraamaan vaikka snookeria jos kontaktilaji(t) on liian vaikeastiymmärrettäviä. Ei hitto, siinäkin lyödään vähän väliä mailalla...
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
No joo annetaan ryntäyksestä kakkonen ja varmuuden vuoksi sitten halukkaille tuplana. Lähinnä tarkoitin ettei mielestäni kuitenkaan ulosajon paikka, ylikovaa pelaamisen rajamailla.

Niin, kakkonenhan ei ollut vaihtoehto. Se oli ei mitään tai ulos koska pelaaja loukkaantui.
 

TF-79

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO. Pekka Virran nakkipiirakat.
^^En tiedä, paljonko olet jäällä itse antanut/vastaanottanut pommeja, mutta ilmeisesti käsite puhtaasta taklauksesta on hukassa, jos tuon ryssän pommeja puhtaina pidät...
Ei juurikaan tule kenenkään loukkaantumista toivottua, mutta jos joskus jossakin pelissä joku kolaa Artyukinin, puhtaasti tai epäpuhtaasti, niin, että kaveri joutuu sänkyyn vähintään vyötäröstä alspäin halvaantuneena, lupaan matkustaa apinan sairaalasängyn viereen nauramaan paskaista naurua.
Makaa sitten missä tahansa maailman kolkassa.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kyllä, kiekottoman pelaajan taklaaminen on sääntöjen vastaista ja siitä kuuluu viheltää 2min jäähy. Sen sijaan en nähnyt yhtään päähän kohdistettua taklausta Artjuhinilta tämän päivän ottelussa. Kaikki taklaukset oli tältä osin puhtaita eli ne oli kohdistettu olkapäähän tai muuhun sallittuun osaan kehoa. Ainoa "likainen" taklaus oli tuo estäminen josta myös vihellettiin asiaankuuluva jäähy.

En usko että olkapääkontaktista voi saada aivotärähdyksen. Kyllä se taklaus päähän osui ja ihan tarkoituksella. Iskun päähän ei tarvitse olla edes kova, kun se tehdään yllättäen.
 

Mike Bossy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valtra & Massey Ferguson
Nyt olisi sitten IIHF:llä paikka näyttää, että mihin tällaiset Artjuhinin tapaiset otteet johtavat. Kaksi selkeää päähänkohdistunutta taklausta (Michalek, Rachunek), joissa molemmissa taklattavat loukkaantuivat ja näin ollen 5+20 olisi ollut ainoa oikea tuomio molemissa tilanteissa. Aivan käsittämätöntä, että nuo tuomarit eivät osaa tällä tasolla viheltää näitä tilanteita pois. Nyt olisi se paikka antaa kolme ottelua pelikieltoa tai jopa enemmän, nimittäin jos kaksi tällaista tulee samaan peliin ja vielä samassa erässä, niin ne eivät enää ole yksittäisiä ylilyöntejä vaan tarkoituksellista toimintaa. Tämän takia nyt pitäisi antaa signaali siitä, että tälläiset temput eivät kuulu jääkiekkoon ja se onnistuu ainoastaan yhdellä tavalla.

EDIT. Näköjään pelaajan loukkaantuessa päähänkohdistuneesta taklauksesta on ainoa mahdollinen tuomio 5+25 eli ottelurangaistus.
 
Viimeksi muokattu:

Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Täällä ämmät vaan vänisee, yhy yhy. Lätkä on, totanoinniin, KONTAKTIPELI. Näihin lajeihin olellisesti liittyy yliotteen hakemista vastustajasta fyysisellä kovuudella, taklaamisella aka pelottelulla, Kanukit tekivät tätä menestyksellä vuosikymmeniä. Ei pitäisi olla kenellekään uutta? No nyt on vihdoin maajoukkueeseen, Venäjän, tuotu todellinen enforcer. Onhan noita hämmentäjiä maajoukkueissa ollut pitkään, mm J.Ruutu ja Komarov Suomella, mutta nyt on irti todellinen raskassarjalainen ja vähän kaikki tuntuvat pelkäävän.

Artyukin on täsmäase joka taklaa kovaa ja vieläpä puhtaasti. Ämmät hiljaa. Se Michalekin kolaaminen oli ylimääräistä, varmasti vitutti kun paljon pienempi kaveri taklasi puhtaasti perseelleen niin Arttu kävi kuittamassa olkakolautuksella, selkeä kakkonen. Mutta vahingoittamisyrityksiä? Ämmät ne jaksaa kitistä... "Vahingoittamisyrityksiä" ovat mailalla suojattomiin paikkoihin lyömiset ja selästä laidan lähellä taklaamiset, noinniinku esimerkkeinä.

Artyukinista en pitänyt yhtään NHL:ssä koska hän ei juurikaan vastannut huutoihinsa vaan jänisti(?) yleensä tappeluista. En pidä hänestä nykyään yhtään enempää, mutta tämä A.Mertarannan johtama voivottelukerho joka tälläkin palstalla aktiivisesti kokoontuu pistää oikeasti vituttamaan. Menkään seuraamaan vaikka snookeria jos kontaktilaji(t) on liian vaikeastiymmärrettäviä. Ei hitto, siinäkin lyödään vähän väliä mailalla...

Jep, jääkiekko on kontaktipeli, mut rajansa kaikella. On eriasia taklata kovaa ja puhtaasti kuin yrittää teurastaa vastustaja. Nojoo, ehkä vähä liian rankasti sanottu, mutta pointti tuli varmasti hyvin selville. Tossa videossa mikä tänne laitettii ni mun mielestä se ensimmäinen taklaus oli oikeesti puhdas ja kova ja täytti taklauksen tarkoituksen. Tuo toine missä kaveri kolas tsekkipelaajan suuntaa muuttaen oli täysin tarpeeton. Ja siitä kolmannesta missä tuli takaapäi ni ei tarvii varmaa ees sanoo mitää. Tuo Rachunekin taklaus oli sitten kaikista epäpuhtain. Näyttää et Artyukhin ei yhtää aattele mitä tuolla jäällä tekee. Ajaa vaan kaikkee mikä liikkuu. Jos on noin paljon isokokosempi kaveri ni pitäs osata käyttää sitä oikein eikä vetää kyynärpää eellä toisen leukaan. Valitettavasti uskon et nuo sikailut ei jääny viimeseks tässä turnauksessa ellei tohon puututa ylemmältä taholta. Toivottavasti huomisessa matsissa selvitään ilman loukkaantumisia.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Kyllä, kiekottoman pelaajan taklaaminen on sääntöjen vastaista ja siitä kuuluu viheltää 2min jäähy. Sen sijaan en nähnyt yhtään päähän kohdistettua taklausta Artjuhinilta tämän päivän ottelussa.
...
Ainoa "likainen" taklaus oli tuo estäminen josta myös vihellettiin asiaankuuluva jäähy.
Sääntö nyt vaan menee päähän kohdistunut taklaus eikä kohdistettu. 2+10 on minimi tuosta. Suht käsittämätöntä että tuosta vihellettiin estäminen , kun taklaustilanne kuitenkin. Tuomarin harkinta jossain narikassa.

Niin ja se ottelun viimeinen höntyily kyllä sisälsi ryntäilyn ominaisuudet ja siten ihan vihellettävissä.
 

Rolli92

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
En jaksanut lukea koko tämän päivän ketjua läpi, mutta jos nyt verrataan Artun tekosia vaikkapa näissä kisoissa aiemmin tapahtuneeseen, Yle areena, Kuldan taklaus, niin Kuldan teko on mielestäni PALJON rehellisempi, puhtaampi ja hyväksyttävämpi, kuin tuo Michailekin kolaaminen. Ja Kulda sai kolme peliä pelikieltoa. Tätä menoa näissä kisoissa Arthuikin vielä lopettaa jonkun hienon kiekkoilijan uran, tai ainakin pistää pitkän huilin... Miettikääpä sitä kun vaikkapa aivotärähdyksestä suuren osan kaudesta kärsinyt kärsinyt Granlund makaa jäänpinnassa huomenna, kun Arthuikin ei tykkää siitä että häneltä otettiin kiekko pois.
Kun rangaistusten taso on nyt määritelty Kuldan niitin perusteella, niin kyllä se on oltava lopputurnaus pelikieltoa. Kulda yritti pelata kovaa, Arthuijin yritti lähinnä hankkia mahdollisimman monta pelaajaa sairaalaan metsästämällä heitä ympäri kenttää.

Tähän asti olen pitänyt Arhuijinia sangen hienona pelaajana. Sanotaanko vaikka että arvostus on viimeisten parin viikon aikana laskenut melko nollatasolle.
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Näyttää et Artyukhin ei yhtää aattele mitä tuolla jäällä tekee. Ajaa vaan kaikkee mikä liikkuu. Jos on noin paljon isokokosempi kaveri ni pitäs osata käyttää sitä oikein eikä vetää kyynärpää eellä toisen leukaan. Valitettavasti uskon et nuo sikailut ei jääny viimeseks tässä turnauksessa ellei tohon puututa ylemmältä taholta. Toivottavasti huomisessa matsissa selvitään ilman loukkaantumisia.

Mun mielestä Artjuhin näyttää tietävän ihan tarkkaan mitä kentällä tekee. Hän on suurin ja vahvin, joten fyysisesti hän voi tehdä käytännössä mitä tahansa. Yksi tavoite on lisätä pelkoa.

Taktisesti tämä on Kanadan ikivanhasta pelikirjasta, sivu 3: Jos oman joukkueen peli on sekaisin, aloita yleinen riehunta, se voi auttaa. Nytkin momentum kääntyi Venäjälle sen Artjuhinin jäähyn jälkeen.

Suomen Komarovit ja Ruudut tekevät moraalisesti ihan samaa, mitä Artjuhin, ovat vain pienempiä.

Jääkiekossa moraalisesti röyhkein on monesti se, joka höytyy. Ainakin jos uskomme Ika Lehtosta, jonka mukaan kiltit kaverit seisovat jonossa viimeisinä.

--

PS: Ja Suomen taitaa kannattaa jättää Granlund sivuun kokoonpanosta, koska on kyseessä merkityksetön ottelu Venäjää vastaan ja Granlundia ei uskalla kentällekään laittaa.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Täällä ämmät vaan vänisee, yhy yhy. Lätkä on, totanoinniin, KONTAKTIPELI.

Mutta vahingoittamisyrityksiä? Ämmät ne jaksaa kitistä... "Vahingoittamisyrityksiä" ovat mailalla suojattomiin paikkoihin lyömiset ja selästä laidan lähellä taklaamiset, noinniinku esimerkkeinä.

tämä A.Mertarannan johtama voivottelukerho joka tälläkin palstalla aktiivisesti kokoontuu pistää oikeasti vituttamaan. Menkään seuraamaan vaikka snookeria jos kontaktilaji(t) on liian vaikeastiymmärrettäviä. Ei hitto, siinäkin lyödään vähän väliä mailalla...

Poikkeaako tämä nyt sitten näistä fantasiamaailmassa elävistä UFC-urpoista, jotka sylki ja mälli lentäen tulevat toitottamaan, kuinka missään jääkiekossa tapahtuneessa kontaktissa ei ole ikinä minkäänlaista rikettä? Tietysti, säännöistä ei tiedetä hevonvittua (mtääh, puhdas se oli, tai siis niinku taklaus kiekottomaan pelaajaan, mutta muuten puhudas) mutta ollaan kuitenkin niin asiantuntijoita. Sviddu mitä neroutta!
 

Vulak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks. Portland Pirates ja HIFK
Jaa-a, toinen taklaus oli kohtuu puhdas ja ei tainnut osua se suurin voima edes päähän. Ensimmäinen taklaus taas oli sitten törkeä jos sen tulkitsin oikein, kiekotonta pelaajaa takaapäin suoraan päähän.
 

Muhkea

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL:n suomalaiset
Jos ei pää kestä pelaamista, ei pidä pelata. Jos pelataan vaikka pää ei kestä, pitää ulkopuolisen puuttua. Ikuinen pelikielto kansainvälisiin peleihin pitäisi tuollaisesta vahingoittamisyrityksestä (joka tällä kertaa myöskin onnistui) tulla.

Taklaus, jonka on tarkoitus olla puhdas, mutta jossa pelintuoksinnassa vaikka kädet nousevat liian ylös, on ihan ymmärrettävää, joskin rangaistavaa. Jos taklauksen ainoa tarkoitus on vahingoittaa pelaajaa, ei sitä voi ymmärtää mitenkään.

Aivan sama oli kyseessä suomalainen tai venäläinen pelaaja, en haluaisi nähdä sellaista pelaajaa ikinä joukkueessani tai muissakaan joukkueissa.

http://www.youtube.com/watch?v=pUTSZ5YnBHA - lähtee ajasta 0:25

Ei mitään järkeä.
 
Suosikkijoukkue
NHL
Tokan taklauksen suurin vahinkohan tapahtui siinä, että tsekkipelaajalla ei ollut kypärän remmi kiinni ja hän iski takaraivonsa sen verta kovaa jäähän että pää aukesi.

Michalekin kolaaminen taas oli selkeä päähän kohdistunut taklaus. NHL:ssäkin kaveri istuisi tuosta taklauksen 3-4 peliä.
 

Droppen12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, persoonat
Joo-o, ompa taas jauhettu tästä jättiläisestä vaikka minkalaista.. Minun mielipide on että ainoastaan se "taklaus" Michalekiin oli kiekottoman pelaajan estäminen ja siitä tuli oikeutetusti jäähy, mutta sekin oli Jätiltä hieman huolimaton töytäisy ja se osui vähän kuuppaan. Ja ei ihme että tsekkipoika siitä jäi hetkeksi polvilleen tuomaria katsoen. Kaksi muuta taklausta oli puhtaita, mutta raa'alle ne näyttää kun 116kg tulee kovalla ja tasapainoisella luistelulla rintaan. Rachunek remmiä kireemmälle niin kaikki hyvin.

Tämä teksti saattaa vaikuttaa siltä että Artuykhin on lempipelaajani, mutta en todellakaan tykkää hänestä sen EHT-sekoilun ja muiden älyttömyyksien takia. Tämän ottelun "törkeydet" on vaan mun mielestä ylimitoitettu ja juuri mitään erikoista ei edes tapahtunut.
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Rachunekin niitin voi juuri ja juuri nähdä puhtaana, mutta Michalekin telomisen täysin pelin ulkopuolella pitää johtaa pelikieltoon, jos IIHF on vähänkään hereillä. Pelaajat loppuvat kaukalosta, jos tällaisia äijiä päästetään kakkosella tuollaisista rottailuista.
 

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Todella surkeaa tuomarityöskentelyä on nähty läpi kisojen ja tämänpäiväinen jatkoi samaa sarjaa.

2min tahallisesta kiekottoman pelaajan päähän taklaamisesta. Ihan käsittämätöntä toimintaa.
 

karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Jos ei pää kestä pelaamista, ei pidä pelata. Jos pelataan vaikka pää ei kestä, pitää ulkopuolisen puuttua. Ikuinen pelikielto kansainvälisiin peleihin pitäisi tuollaisesta vahingoittamisyrityksestä (joka tällä kertaa myöskin onnistui) tulla.

Taklaus, jonka on tarkoitus olla puhdas, mutta jossa pelintuoksinnassa vaikka kädet nousevat liian ylös, on ihan ymmärrettävää, joskin rangaistavaa. Jos taklauksen ainoa tarkoitus on vahingoittaa pelaajaa, ei sitä voi ymmärtää mitenkään.

Aivan sama oli kyseessä suomalainen tai venäläinen pelaaja, en haluaisi nähdä sellaista pelaajaa ikinä joukkueessani tai muissakaan joukkueissa.

http://www.youtube.com/watch?v=pUTSZ5YnBHA - lähtee ajasta 0:25

Ei mitään järkeä.


Itse en kyllä edelleenkään nää mitään törkeää näissä. Iso pelaaja taklaa pelaaja joka ei ole valmis taklaukseen.
Tilanteessa missä jäähy estämisestä tulee taklaus ei ole mielestäni edes mitenkään kova, mutta jäähyn arvoinen toki, koska kohdistuu kiekottomaan.
Tuomari toimi kerrankin oikein ja mielestäni jokainen taklaus tuomittiin sääntökirjan mukaan.

Viihdyttävä pelaaja kyllä ja toivottavasti saa hämmentää ainakin Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan, voipi tulla kuuma peli.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yksi epäpuhdas taklaus, joka kohdistuu kiekottomaan pelaajaan. Tästä olisi voinut puhaltaa 2+10, mutta tuomarit näkivät sen kiekottoman pelaajan estämisenä. Muut taklaukset olivat mielestäni puhtaita JA kovia, siksi ukot lentsivät kuin leppäkeihäät. Kovaa taklaaminen ei liene kiellettyä, eikä pelaajien kokorajoituksiakaan ole. Fysiikan lait pätevät kaukalossakin, kevyempi lentää. Kypärän remmi kun olisi tiukemmalla, niin Rachunek olisi voinut jatkaa pelin loppuun. AnteroTV:n katseleminen vie näemmä kyvyn nähdä asiat niin kuin ne tapahtuvat.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Pelaaja, jolle yritetään syöttää kiekkoa, ON KIEKOTON PELAAJA. Ei kiekotonta pelaajaa voi vaatia varomaan taklauksia puun takaa eikä kiekottoman taklaukselle ole KOSKAAN mitään perusteita. Siksi niissä piilee aivan oikeasti vakavan loukkaantumisen vaara.

Jos Michalek olisi tuossa tilanteessa vastaanottanut sen syötön taklaus olisi ollut täysin puhdas. Minun omasta mielestäni pelaaja muuttuu kiekottomasta kiekolliseksi pelaajksi siinä vaiheessa kun hänelle ollaan pelaamassa kiekkoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös