Alkoholin myyntipolitiikka Suomessa

  • 22 161
  • 127
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
Askel kerrallaan ja aloitetaan tästä pahimmasta myrkystä, alkoholista. Sehän aiheuttaa syöpääkin, joten minkä ihmeen takia se pitäisi sallia? Sen juomisesta ei ole mitään hyötyä, päin vastoin hirveät haitat.

Kannattaa sitten tutustua vaikka Suomen ja Yhdysvaltojen historiaan ja avainsanaan KIELTOLAKI (linkki Wikin kieltolakiartikkeliin).
Hommaa on jo kokeiltu erittäin huonoin tuloksin, joten haihattelun ja ideologian voi nyt jo jättää pois. Vai oliko tämä vitsi? Olihan?
 

Lohipoika

Jäsen
Esimerkiksi punaviinin nauttimisesta on todistettuja terveydellisiä hyötyjä. Olet väärässä. Käytit jo juoppokortin, mutta minä nokitan natsikortilla. Eli on väärin, että tällaisia asioita rajoitetaan vain sillä perusteella, että valtio haluaa hallita ihmisten elämää aivan kuin toisen maailmansodan aikaisessa Saksassa aikoinaan.

Mitä ihmeen kortteja? Ei nyt pelata pokeria.

Ihan samalla lailla nykyään rajoitetaan huumeita ja vahvempia lääkkeitä, joten älä rinnasta alkoholia jokamiehenoikeuteen. Tupakallakin on todettu olevan joitakin terveytta parantavia ominaisuuksia, mutta tuskin kukaan edes ohimennen ehdottaisi, että tupakkatuotteet pitäisi sallia täysin. Alkoholin kokonaishaitat ajavat selvästi vähäisten hyötyjen ohi. Se, että alkoholia on juotu ennenkin, ei ole hyvä syy perustelemaan sen käyttöä. Harmi vain, että historia on osoittanut, että alkoholinkäyttöä ei lopeteta kieltolaeilla. Alkoholi on ollut käytössä jo niin kauan, että sen juomisesta on tullut sosiaalisesti hyväksyttyä. Tähän pitäisi se muutos saada: asenteisiin. Lapsiin pitäisi upottaa se ajatus, että "hyi, se juo kaljaa, likaista", ja tämän ajatuksen pitäisi kestää murrosiän yli.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Se, että alkoholia on juotu ennenkin, ei ole hyvä syy perustelemaan sen käyttöä. Harmi vain, että historia on osoittanut, että alkoholinkäyttöä ei lopeteta kieltolaeilla. Alkoholi on ollut käytössä jo niin kauan, että sen juomisesta on tullut sosiaalisesti hyväksyttyä. Tähän pitäisi se muutos saada: asenteisiin. Lapsiin pitäisi upottaa se ajatus, että "hyi, se juo kaljaa, likaista", ja tämän ajatuksen pitäisi kestää murrosiän yli.
Siis ihan oikeasti olet sitä mieltä, että kenenkään ei tulisi juoda alkoholia ja se pitäisi saada kiellettyä kokonaan? Jos, niin miksi?

Kuten sanoit, sitä on juotu ennenkin. Itseasiassa iät ja ajat. Alkoholi, kuten monet muutkin päihteet on aina kuuluneet kuvioihin ja tulevat varmaan kuulumaankin. Ne kuuluu kulttuuriin, halusi sitten joku kiihkoabsolutisti väittää mitä tahansa. Niitä ei voida kytkeä pois kulttuurista, koska ne on monessa kohtaa kulkeneet käsi kädessä.

Minusta päihteiden täyskielto ajatuksenakin on silkkaa absurdismia, se ei toteudu. Kiellot lisää oitis alamaailman bisneksiä, sillä ihminen pääpiirteissään haluaa päihtyä, tavalla tai toisella ja etsii ne päihteet jostakin. Absolutistit on todella pieni vähemmistö koko ihmiskunnassa.

Kohtuukäyttöä toki pitää kannustaa ja pyrkiä opettamaan, mutta tässäkään mikään saarnaaminen ja pelottelu ei auta. Alkoholi tulee hyväksyä osana yhteiskuntaa, eikä sitä pidä demonisoida. Muutoin siitä tehdään viekoitteleva asia, jonka avulla voidaan kapinoida. Siksi en näe huonona, että vanhemmat sallii alaikäisen maistaa esim. viiniä aterialla tai olutta, jos tämä itse haluaa.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Harmi vain, että historia on osoittanut, että alkoholinkäyttöä ei lopeteta kieltolaeilla. Tähän pitäisi se muutos saada: asenteisiin. Lapsiin pitäisi upottaa se ajatus, että "hyi, se juo kaljaa, likaista", ja tämän ajatuksen pitäisi kestää murrosiän yli.

Aika sairasta settiä. Toisaalta tämmöisillä ehdottomilla ja ihmisen vapautta rajoittavilla mielipiteillä olisi pärjännyt erinomaisesti mm. Saksassa vuonna 1941. Minun mielestäni raittius on vaihtoehtona ok, jos sen on tietoisesti valinnut, mutta raittiusajatusta pakkosyöttävät raittiit ovat rasittavia tyhjänpuhujia.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
... Harmi vain, että historia on osoittanut, että alkoholinkäyttöä ei lopeteta kieltolaeilla. ...

Miten niin "harmi"???

Eikös tämä historian julma opetus sinun vakaumuksesi mukaan olisi peräti "hyvä"? Olletikin, kun nyt tiedät tämänkin seikan paremmin ja osaat täten ohjeistaa ja kouluttaa lapsesi kertomallasi tavalla ilman valtion holhoavaa pitkää kättä.

Minä taas olen yrittänyt opettaa lapseni pysymään kohtuudessa (yrityksen ja erehdyksen kautta ilmeisesti), mutta tulokset ovat ihan kohtuullisia.
Olen minä myös opettanut heitä karsastamaan kaikkea yleisen eettisen käsityksen ja moraalin sisälläkin vallitsevia pimeitä voimia ja ääriliikkeitä kuten vaikka raittiussaarnaajia.

Mutta - tulkoon toki jokainen omalla tavallaan onnelliseksi - mieluimmin kuitenkin ilman tapojensa tyrkyttämistä...
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä ihmeen kortteja? Ei nyt pelata pokeria.
Ei niin, mutta vastasin argumentointiisi yhtä laadukkaalla viestillä. Sinä heitit, että kaikki alkoholia nauttivat ovat juoppoja ja minä heitin, että kaikki ihmisten vapauksia rajoittavat ovat natseja. Tadaa, nyt päästiin keskustelussa todella hedelmälliselle alueelle.

Absolutismia en ole koskaan ymmärtänyt. Miksi yleensäkin puhutaan aina alkoholista, eikä esimerkiksi oluesta tai viinistä? Jos otan oluen katsoessani kavereiden kanssa Suomen matsia ensi viikolla, niin en koe nauttivani alkoholia, vaan olutta. Tämä on juuri se asenteellinen suo jossa me tällä hetkellä ryvetään. Tätä samaa asennetta ruokkii oluiden ja siiderien myyntikiellot ja rajoitukset. Rajoitettaisiin sitten enemmän sitä baarissa örveltämistä ja viinan kanssa läträämistä, jos tarvitsee alkoholin väärinkäyttöön puuttua.
 

maniakos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Absolutismia en ole koskaan ymmärtänyt. Miksi yleensäkin puhutaan aina alkoholista, eikä esimerkiksi oluesta tai viinistä? Jos otan oluen katsoessani kavereiden kanssa Suomen matsia ensi viikolla, niin en koe nauttivani alkoholia, vaan olutta. Tämä on juuri se asenteellinen suo jossa me tällä hetkellä ryvetään. Tätä samaa asennetta ruokkii oluiden ja siiderien myyntikiellot ja rajoitukset. Rajoitettaisiin sitten enemmän sitä baarissa örveltämistä ja viinan kanssa läträämistä, jos tarvitsee alkoholin väärinkäyttöön puuttua.

Amen! Puhut juuri niistä asenteista, joihin halusin ensimmäisellä viestilläni kiinnittää huomiota. Suomessa on tapana iskeä kaikki alkoholipitoisia juomia nauttivat henkilöt samaan koriin. Näin kärjistettynä, on ihan sama juotko illassa lasillisen viiniä tai sitten pullon vodkaa, olet joka tapauksessa alkoholin käyttäjä!

Onneksi Suomikin taitaa vähitellen muuttua avoimempaan suuntaan. Mikäli haluat ottaa keskellä päivää viinilasillisen ruoan kanssa, et välttämättä ole enää muiden silmissä alkoholisti tai pahemman luokan snobi. Lohipojan teksteistä tulee mieleen tietyt Suomessa toimivat herätysliikkeet, jotka ovat varmasti edesauttaneet kaikkien alkoholipitoisten juomien paheksuntaa. Eihän muinoin ollut tavatonta, ettei esim. olutta saanut koko kylältä. Tarvittiin vain tarpeeksi hartaita miehiä kunnanhallitukseen ja homma oli sitä myötä hoidettu. Tuollaiset keinot ovat varmasti auttaneet paljon kaikkia osapuolia...
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kassakoneet ovat tosiaan ohjelmoitu lopettamaan alkoholinmyynti tasan klo 21. Tästä syystä myyjät eivät asialle voi mitään, joskus olen ystävällisesti pyytänyt kassajonossa voisinko mennä edelle, kun nämä pitäisi saada skannattua.

Luonnollisesti kyseessä on niin tärkeä asia, että ei sinne kauppaan mennä aivan viime tingassa. Eikä jo senkään takia kannata, koska kuka sen tarkistaa onko kaupan kellonaika täsmälleen oikea. Voihan se heittää jonkun verran.
 

Jospa

Jäsen
Kassakoneet ovat tosiaan ohjelmoitu lopettamaan alkoholinmyynti tasan klo 21. Tästä syystä myyjät eivät asialle voi mitään, joskus olen ystävällisesti pyytänyt kassajonossa voisinko mennä edelle, kun nämä pitäisi saada skannattua.

Luonnollisesti kyseessä on niin tärkeä asia, että ei sinne kauppaan mennä aivan viime tingassa. Eikä jo senkään takia kannata, koska kuka sen tarkistaa onko kaupan kellonaika täsmälleen oikea. Voihan se heittää jonkun verran.

Ainakin entisessä työpaikassani kassakone oli ohjelmoitu niin, että alkoholin myyminen ei onnistunut klo 21.30 jälkeen, juuri syystä mistä aiemmin ketjussa oli puhetta, eli mikäli asiakas astuu kauppaan ennen klo 21 ja hakee esim. olutta, tullen kassalle klo 21.03 tulee hänelle nämä oluet voida myydä..
 

TykkiJutila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalle Rovanperä, KalPa, Leijonat, ManU, KuPS
Mitä ihmeen kortteja? Ei nyt pelata pokeria.

Ihan samalla lailla nykyään rajoitetaan huumeita ja vahvempia lääkkeitä, joten älä rinnasta alkoholia jokamiehenoikeuteen...

Ja sinä elät siinä uskossa, että huumeita ja vahvempia lääkkeitä ei ole saatavilla mistään? Ja kukaan missään ei niitä käytä? Viime torstaina tuli hyvä ohjelma, Poliisi-TV extra: Poliist huumeita vapauttamassa, jossa puhuttiin paljon asiaa, joskin myös paskaa. Laittomissa huumekaupoissa pyörii varmasti enemmän rahaa, kuin laillisissa alkoholikaupoissa. Luuletko, että alkoholin kieltämällä tilanne olisi oikeasti se, ettei kukaan sitä käyttäisi ja laitonta bisnestä, sekä rikollisuutta myös sen saralla ei olisi?

Eduskunnassa on sellaisia poliitikkoja, jotka haluavat ettei ihmiset koskaan pääse eläkkeelle, ja alkoholinkäyttö edesauttaa siinä, niin miksi sitä sitten rajoitetaan Suomessa voimakkaasti? Koska me kaikki suomalaiset mietojen ja väkevien juojat käytetään alkoholia tietysti ihan liikaa ja olemme kaikki alkoholiongelmaisia? Vai olisiko sittenkin niin, että tässä maassa on kaikesta huolimatta suurin osa kohtuukäyttäjiä, eikä alkoholin suhteen ole yleensä mitään mutta ongelmaa, kuin sen saatavuus silloin, kun se itselle olisi sopivinta.
 
Linkki ei ota kantaa, miten toimitaan, ainoastaan, että mahdollisuus haltuunottoon tulee lopettaa kello 21, jolloin sitä ennen haltuunotetut juomat tulee myydä.

Tarkemmin mietitettyäni lainsäätäjä on selkeä ja sinä tulkitset väärin lainsäätäjän käsitettä. "Haltuunotolla" on tässä tarkoitettu sitä hetkeä, jolloin asiakas on laillisesti vastaanottanut ostamansa juoman. "Haltuunottoa" ei ole tapahtunut vielä silloin, kun asiakas pitää juomapakkausta kädessään. Tällöin se on yhä liikkeen "hallussa", ihan riippumatta siitä onko tuote asiakkaan kädessä vaiko liikkeen hyllyssä.

Lexiconin tulkinnalla voitaisiin vaikka käydä ostelemassa juomia ennakkoon ja sitten noudettaisiin niitä sitä mukaa kuin jano yltyy.
 

lexicon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, THFC
"Haltuunotolla" on tässä tarkoitettu sitä hetkeä, jolloin asiakas on laillisesti vastaanottanut ostamansa juoman.

Jaa, miksiköhän tuossa on sitten "myynti" ja "haltuunotto" mainittu erikseen? Ja millä helvetin perusteella yhdeksältä kiinni menevällä kaupalla olisi erikoisoikeuksia verrattuna pidempään aukiolevaan?

Voidaan vaikka agree to disagree mutta ainakin vuonna 2009 suoritin alkoholilainsäädännön kokeen, jossa ainoa väärä vastaukseni tuli juuri tämänkaltaisesta tapauksesta, eli "olet töissä kaupassa, joka on auki klo 22 asti. Asiakas tulee kassalle klo 21.10 mukanaan olutta muiden ostosten kanssa. Myytkö alkoholituotteen?" tms. Vastasin en myy ja vastaus oli väärä. Luotan tähän kokeeseen enemmän kuin sinun spekulointiin.

Lexiconin tulkinnalla voitaisiin vaikka käydä ostelemassa juomia ennakkoon ja sitten noudettaisiin niitä sitä mukaa kuin jano yltyy.

Miten niin? Kaupassa ei saa juoda olutta, joten jos tulet minuuttia vaille yhdeksän ostamaan olutta, pitää sinun poistua kaupasta jotta voit juoda sen. Jos tämän jälkeen palaat, on kello yli 21 eikä alkoholia enää myydä.

edit: Tuossa vielä laajempi ohjeistus Valviralta (Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto). Sivuilta 5-6 löytyy (mielestäni) yksiselitteinen kannanotto tähän asiaan.
 
Viimeksi muokattu:

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eduskunnassa on sellaisia poliitikkoja, jotka haluavat ettei ihmiset koskaan pääse eläkkeelle, ja alkoholinkäyttö edesauttaa siinä, niin miksi sitä sitten rajoitetaan Suomessa voimakkaasti?

Alkoholi on yksi suurimmista syistä sairaseläkkeelle siirtymisiin. Ja ne katkokävelajätkin saattavat elää monta kymmentä vuotta, kun vaan pitää säilöntäainepitoisuuden tarpeeksi kovana.

Koska me kaikki suomalaiset mietojen ja väkevien juojat käytetään alkoholia tietysti ihan liikaa ja olemme kaikki alkoholiongelmaisia? Vai olisiko sittenkin niin, että tässä maassa on kaikesta huolimatta suurin osa kohtuukäyttäjiä, eikä alkoholin suhteen ole yleensä mitään mutta ongelmaa, kuin sen saatavuus silloin, kun se itselle olisi sopivinta.

Kohtuukäytön raja on 0-24 annosta viikossa ja kertarykäyksenä 0-7 annosta. 24 satsilla viikossa juodaan jo kaksi kertaa enemmän kuin mitä Suomessa kulutetaan keskimäärin. Noin 3,5 annosta päivässä, joka päivä on kyllä mielestäni jotain muuta kuin kohtuutta, mutta voihan sitä kai itselleen toistella, että ihan kohtuudella tässä vedellään...
 
Eiköhän nämä alkoholinkäytön ammattilaiset osaa käydä hakemassa pääsiäisviinat ajoissa varastoon, vieläpä sillä periaatteella että varmasti riittää. Luulisi tämän jos jonkun lisäävän kulutusta, kun kaapin nurkkaan on varattu X määrä kirkasta pyhiksi, ja ylihän ei voi jäädä mitään. Kyseessä on kuitenkin sellainen "tuote", jota yleensä kulutetaan enemmän kun sitä on saatavilla. Jos satun ostamaan säkin wc-paperia niin en mä pyyhi persettäni yhtään sen enempää.

Eikös Tapiolan Stockalla ole ainakin "pelkkä" viini-Alko? Mites stadissa? Eikös näille voisi myöntää esim. pääsiäislauantaille poikkeusluvan olla auki, jos myynnissä ei kuitenkaan ole sen vahvempia tärpättejä?

Vähittäiskauppojen aukiolot ovat muutenkin jo niin sekavia, että ne voisi lailla säätää samoiksi kuin alkoholin myyntiajat -> kun ruokakauppa on auki, sieltä voi ostaa olutta. Kun myyntiaika loppuu, menee kauppa kiinni.

Mitä vielä meidän valovoimaisiin alkoholilainsäätääjiin tulee, niin ihme ettei tämä 70 senttiä tölkistä olutta ole saanut ketään hermostumaan: mitä järkeä ostaa 1,5 euroa maksava saunavissy tai -jaffa, kun halvemmalla saat kaksi kaljaa? Ainiin, tämähän on hyvä juttu, kansa tykkää!

Jos päättäjät ovat kansanterveydestä oikeasti huolissaan niin tähän tehdään muutos vielä tällä viikolla. Niinpä.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Onneksi Suomikin taitaa vähitellen muuttua avoimempaan suuntaan. Mikäli haluat ottaa keskellä päivää viinilasillisen ruoan kanssa, et välttämättä ole enää muiden silmissä alkoholisti tai pahemman luokan snobi.
Enkä ymmärrä miksei alkoholia muutenkaan saisi käyttää. Nautintoaine se on siinä kuin moni muukin ja kyllä ne epäterveellisiä on sokerit, suolat ja rasvatkin jos liikaa käyttää. En siis näe tärkeäksi edes kuvitella alkoholitonta maailmaa, tai sellaista maailmaa missä päihteitä yksinkertaisesti ei ole. Niitä ei voi, eikä pidäkään erottaa ihmisistä, koska ihmiset muodossa tai toisessa niitä kuitenkin tarviaa.

Niillä myös on positiivisia vaikutuksia oikein käytettynä. Tuskin niitä aikoinaan olisi keksitty/löydetty ja varsinkaan alettu käyttää laajemminkin, ellei niillä olisi todettu olevan jotain erityistä lisämerkitystä antaa yksilölle ja/tai yhteisölle.

En mitenkään alkoholin tuputtamista kellekään hyväksy, mutta mielestäni keneltäkään ei tule kyllä kieltääkään sen käyttöä jos se valinta tehdään omasta halusta.
 

ipaz

Jäsen
Kannatan kyllä itse ehdottomasti viinien ja vahvempien olueiden ja siidereitten myymisen sallimista ruokakaupoissa. Sitä vahvempien juomien myynti kyllä tulisi edelleen olla Alkon heiniä. Ei ne Alkot muutenkaan varmaan kuihtuisi pois, koska ei useimmissa marketeissa pystyttäisi pitämään esim. viineissä kovinkaan laajaa valikoimaa ja ne marketeista löytyvät olisi taatusti tunnetuimpia ja suosituimpia merkkejä. Asiantuntijat ja hienostelijat matkaisi edelleen Alkoon etsimään suosikkejaan.

Tästä tuli mieleen että rakkaassa länsinaapurissamme Ruotissa, jossa kaupat ja kioskit saavan myydä korkeintaan 3,5% olutta, on uusissa "valintatalo" Systembolageteissa aivan huikea valinnanvara erilaisissa oluissa. Ja mikä tärkeintä, myös import-oluet ovat järkevän hintaisia toisin kun Suomen Alkossa. Ihmettelin tätä oikein Alkoon saakka viime kesän Ruotsin reissun jälkeen ja sain seuraavan vastauksen (suora lainaus):

Kuluttajahinta on riippuvainen monesta asiasta. Viime kädessä maahantuoja asemoi hinnan, koska Alkon hinnoittelukerroin on kiinteä. Ruotsissa Systembolagetin kautta menevät oluet myyvät huomattavasti enemmän johtuen 3,5 % alkoholirajasta. Tällöin luonnollisesti volyymi muodostaa myös maahantuojalle enemmän €-määräistä myyntikatetta vaikka pienemmälläkin suhteellisella katteella. Näin heidän kannattaa myös tarjota oluita Systembolagetille edullisemmin.

Alkon hinnoittelukerroin on kustannuslähtöinen ja kaikille tuotteille sama. Ymmärtääkseni myös Systembolagetin kerroin perustuu kustannuksiin. Systembolaget myy vuosittain 3,5 % alkoholirajasta johtuen 225 miljoonaa olutta. Alkon myynti on tähän verrauttuna noin 5%. Tällöin kustannusrakenteemme suhteutettuna volyymiin on varmasti aivan erilainen, joka näkyy hinnoittelukertoimessa.


Eli vaikka Ruotsissa alkoholinmyynti on vieläkin holhotumpaa kuin Suomessa, niin tuon Alkosta saamani vastauksen perusteella hurrit voivat ostaa edullisempaa (tässä tapauksessa tuonti-) olutta siitä ainoasta paikasta, jossa vahvempaa alkoholia myydään. Siis ilman että sitä edullista Samuel Adams-pulloa pitäisi metsästää pitkin maakuntaa, jos sitä vaikka jollain kauppiaalla sattumoisin jossain olisi. Eli Ruotissa kannattaa erikoisoluiden juojien olla tyytyväisiä tuosta 3,5% rajasta, koska se näkyy heillä suoraan edullisemmissa hinnoissa. Ainakin verrattuna Suomeen.

edit: Syy miksi lähdin tuota kysymään oli Suomen yli kaksi euroa kalliimpi pullohinta em. Samuel Adams pullossa.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joo, Systembolagetin Alkoa huokeammat hinnat on myös tullut ilolla muutamilla visiiteillä huomattua, tälläinen aloitteleva olutharrastelija kun olen.

Tuota syytä en tiennyt asiaan, mutta kun nyt ajattelee, niin onhan se kai selvää. Olen vain miettinyt, että Ruotsissa verotus on keveämpää tai myyntivolyymi kovempaa luokkaa mitä Suomessa ja hinnat voidaan pitää alempana. En tullut ajatelleeksi, että se mellanöl siellä vaikuttaisi tuohon.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä itse ainakin olen sitä mieltä, että nykyinen systeemi toimii. Varsinkin tavallisien kauppojen aukiolot on ihan hyvät nykyisellään 9-21. Jos kummastakin päästä aletaan karsia tunteja niin varmasti kauppojen turvallisuus heikkenee ja se tuo taas lisäkustannuksia yrityksille palkata enemmän henkilökuntaa jotta saadaan juopot pidettyä kurissa.

Jos vaikkapa aamu seitsemältä saa aloittaa myydä niin silloinhan on yleensä vasta jatkot menossa. Sama juttu taas iltasella, mitä myöhemmin myydään sitä heikommassa hapessa kauppaan alkaa ihmiset astella.

Alko toki voisi olla ehkä kauemmin auki, mutta toimii myös nykyisellään. Tosin nykyisellään saa viinaa aika hyvin ostettu myös muualta kuin alkossa aika hyvin, joten näin "teininä" ei ole ongelmaa jos viinakauppa oli vaikka näin pääsiäisena kiini, yleensä muualta saa halvemmallakin viellä viinat kun alkosta..

Toki ymmärrän jos ruokajuomana viiniä joku olisi halunnut lauantaina käydä alkossa ostamassa, mutta kyllähän ainakin yleensä lehdissä ja kaupan mainoksissa ylipäätänsä lukee myös nuo alkon aukiloloajat joten omaa tyhmyyttä lähinnä jos ei ole ostanut ajoissa. Miksi muuten on niin vaikeata pitää jemmassa sitä olutta tai viiniä kaapissa jos ei pääse sitä ostamaan? jos ne ei säily siellä kaapissa niin silloin kyllä voidaan melkein puhua alkoholiongelmasta ja silloin ihan hyvä vain jos myyntiä rajoitetaan hieman edes.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Tämä koko ketju saatiin avattua parin unohdetun viinipullon takia.

Ehkä juuri ja juuri viinit ruokakauppoihin, mutta onko meillä tarvetta siihenkään?
Siwassa yms. ei myytäisi sen jälkeen muuta kuin viinaa tai viiniä ja eineksiä. Ei kelpaa.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Tämä koko ketju saatiin avattua parin unohdetun viinipullon takia.

Ehkä juuri ja juuri viinit ruokakauppoihin, mutta onko meillä tarvetta siihenkään?

Juu. Myönnän ettei asia välttämättä olisi edes ongelma, jos joutaisin kyttäämään noita aukioloja tarkemmin. Mutta miksi pitäisi? Pointti oli, että onko nykyiselle kontrollipolitiikalla olemassa riittäviä perusteita? Minusta se on aivan yhtä relevantti kysymys kuin se että onko sitä niin suurta tarvetta muuttaa? Jos vaihtoehtoina on säätely ja ei säätely, niin kyllä vapaassa maassa siinä asetelmassa selitysvelvollisuus on aina ensimmäisenä säätelyn kannattajilla.

Tiedän kyllä että Alko ja sosiaalitantat esittävät aina nuo kansanterveydelliset perustelunsa siitä, että suomalaiset eivät osaa juoda. Itse uskon että valtaosa osaa ja ne jotka eivät osaa, rappioituvat ihan yhtä lailla riippumatta siitä miten paljon suurta enemmistöä holhotaan.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä itse ainakin olen sitä mieltä, että nykyinen systeemi toimii. Varsinkin tavallisien kauppojen aukiolot on ihan hyvät nykyisellään 9-21. Jos kummastakin päästä aletaan karsia tunteja niin varmasti kauppojen turvallisuus heikkenee ja se tuo taas lisäkustannuksia yrityksille palkata enemmän henkilökuntaa jotta saadaan juopot pidettyä kurissa.

Tämä nykyinen lakihan on ollu voimassa niinkin kauan kuin vuodesta 2007. Väittäisin, ettei tuolla lakiuudistuksella ole ollut minkäänlaista vaikutusta yhtään mihinkään. Ei kai siitä iltayhdeksän muutoksestakaan kovin kauaa ole. Uskon myös ettei silläkään ole juuri vaikutusta ollut. Olisi kiva joskus saada ihan tutkimustietoakin näiden lakien vaikutuksesta. Lopuksi vielä kysyn, että ihanko oikeasti kaikki täällä ovat sitä mieltä, että ilmestyisi suuri määrä juoppoja kauppoihin jos alkoholimyyntiä jatkettaisiin klo 23 saakka?
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Olisi kiva joskus saada ihan tutkimustietoakin näiden lakien vaikutuksesta. Lopuksi vielä kysyn, että ihanko oikeasti kaikki täällä ovat sitä mieltä, että ilmestyisi suuri määrä juoppoja kauppoihin jos alkoholimyyntiä jatkettaisiin klo 23 saakka?

Tutkimus ei juuri koskaan ole puolueetonta, vaan tutkimuksilla saadaan juuri halutunlaiset vastaukset kunhan tutkimuskysymykset osataan muotoilla oikein. Ja varsinkin kun alan tutkijakunta on THL:n (entisen Stakesin) joko suoria palkollisia tai heidän myöntämistään apurahoista riippuvaisia tutkijoita tai sitten yliopistojen sos.pol-laitosten tanttoja niin tietää aika tasan tarkkaan millaista tutkimustietoa saadaan.

Kansainvälistä vertailua toki on helppokin tehdä vertaamalla eri maiden kontrollointiasteita alkoholin aiheuttamiin ongelmiin mutta siinä vaiheessa vedetään aina esille "suomalaisten viinapää" johon vetoamalla saatetaan kansainvälinen vertailu hyödyttömäksi. Tosin siitä suomalaisten huonosta viinapäästäkään ei ole mitään tutkimuksellista evidenssiä.

Minä en usko että tuolla mainitsemallasi muutoksella saataisiin suurta määrää uusia juoppoja. Itse pidän älyttömimpänä myyntikieltoa aamulla ennen kello yhdeksää.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Miksi vaan kysytään mitä haittoja tulisi myyntiaikoja lisäämällä?
Mitä hyötyjä niillä saavutettaisiin? Uskaltaisin väittää ettei mitään.

Olen aina saanut olla halutessani humalassa, jopa alaikäisenä.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Miksi vaan kysytään mitä haittoja tulisi myyntiaikoja lisäämällä?
Mitä hyötyjä niillä saavutettaisiin? Uskaltaisin väittää ettei mitään.

Ei välttämättä juuri mitään mutta onko rajoittaminen sitten joku itsetarkoitus? Luonnollisempi tilanne kai se on, että jos kauppa on auki klo 08 - 22 niin sinä aikana se myy kaikkea mitä siellä tarjolla on, kuin se että se osan ajasta sulkee osan tiloistaan kuluttajilta?
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Mitä hyötyjä niillä saavutettaisiin? Uskaltaisin väittää ettei mitään.

- Helpottaa vuorotyöläisen elämää kummasti. Edellisessä työpaikassa muun muassa 12-20 oli yksi kiertoon mahtuva vuoro, työmatka tietysti tunti suuntaan. Tuolloin käytännössä perjantaina piti oluet hakea hiukan vajaan kahden tunnin sisällä aamulla, illalla kun ei ehtinyt ja himasta piti viimeistään lähteä klo 11. Samoin yövuoroa tekeville vapaampi aukioloaika olisi selvästi parempi, ei välttämättä tarvitsisi tehdä kahta kauppareissua. Joku voisi nähdä tuossa jopa luonnon kannalta hyvän vaihtoehdon.
- Edelliseen viitaten, rajoitetulla myyntiajalla kannustetaan ostamaan kerralla enemmän. "Ettei lopu". Kieltolain ajoilta rajoitettu saanti johti siihen, että viinaa saadessa sitä kanssa juotiin enemmän. Nykymaailmassa tilanne menee niin, että joka aamu ei jaksa miettiä illan tarpeita ennakkoon: ostetaan tarpeet jo valmiiksi. Tällöin myös riski liikakulutuksesta kasvaa, maanantaina ostetusta lavasta kun on vielä torstaina (toivottavasti) jäljellä muutakin kuin pahvit. Olutta menee kuitenkin kaverien kanssa saunoessa, lätkää katsellessa ja niin päin pois. Näistä ei aina ole tietoinen "samana aamuna ennen normiherätystä". Tuolla työpaikalla edellä mainitun vuoron osuessa oman ryhmäni kohdille ilo olikin koetuksella. Siinä sitten samassa vuorossa työskentelevien kanssa naureskeltiin sitä, kuinka sunnuntaina "kymppikasilaiset" tyhjentävät alueen Alepat oluesta.
- Kauppojen turvallisuutta parannettaisiin. Perjantaisin ja lauantaisin lähimmässä Alepassa (itseasiassa näkyy ikkunasta) on tasaisin väliajoin tilannetta päällä ysin jälkeen, syynä juuri alkoholin rajoitettu myynti. Näiltä tilanteilta vältyttäisiin sallimalla alkoholin myynti silloin, kun kauppa on auki. Samoin asiakkaana ysin pinnassa asiointi kaupassa on melko tuskallista, yhdestä syystä kun tuohon aikaan on ruuhkaa ja ihmisillä hermot pinnassa.
- Tuo aikataulutus ohjaa ihmisiä nopeammin baariin tai vetämään suuremmat kännit. Jos juomiset loppuvat, on pakko mennä baariin pari tuntia aiemmin. Harvempi jannu kuitenkin jättää pippalot tai vastaavat kesken ja painuu kotiin vain juomien loppuessa. Tämä on riski siinä mielessä, että ravintolassa on kuitenkin helpompi päihtyä kuin tulla sisään päihtyneenä. Poke on yleensä baarimikkoa tiukempi. Tällöin myös häiriökäyttäytyjät on vaikeampi havaita etukäteen. Jos juomien loppuminen halutaan välttää, ostetaan yleensä "satsi+X", X:n ollessa vähintään +1. Tuo X olisi mahdollista jättää pois, jos täydennystä olisi mahdollista hakea luontevasti ilman jatkuvaa tarvetta katsoa kelloa.
- Parantamalla oluen saatavuutta ihmisten kulutustottumuksia ohjataan enemmän mietoihin juomiin. Mietoa alkoholia on helpompi käsitellä, toisin sanoen räkäkännejä on vaikeampi vetää "vahingossakaan". Tämä taas vähentää tunnetusti muun muassa onnettomuusten riskiä.

Kuten itse käytännössä sanoit, "kännit saa aina". Tämän takia ajattelun tulisikin lähteä siitä, että alkoholin myynnillä pyrittäisiin minimoimaan haittoja. Toki jonkun mielestä on parempi nykyinen systeemi, jossa vuorotyöläinen saattaa "joutua" ostamaan lavan yksittäiskappaleiden sijaan, ihmisiä "kannustettaisiin ottamaan kirkkaita" ja niin päin pois.

Sivuhuomiona, sallisin myös vahvemmat juomat lähikaupoissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös