Alkoholin myyntipolitiikka Suomessa

  • 22 160
  • 127

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olisit kyllä voinut nostaa äläkän siitä, ettei työntekijä tunne lakia. Jos sinä otat hyllystä pullon olutta kello 20.59:59, sinulla on oikeus se ostaa vaikka pääsisit maksamaan vastaa iltakymmeneltä. Kauppa ei myöskään saa määrätä sinun ostosjärjestystä, eli et ole velvoitettu menemään sieltä kaljaosastolta kassalle suoraan, vaan voit rauhassa tehdä muut ostoksesi, jonka jälkeen alkoholi pitää edelleenkin myydä sinulle. Kauppojen, jotka ovat yhdeksän jälkeen auki, tulee itse kontrolloida alkoholin saatavuutta, esimerkiksi kaltereilla tai vahtimalla. Käytännössä toki voi olla hankalaa, mutta tuossa tapauksessa raportointi kauppiaalle/ketjulle olisi aivan varmasti tuottanut hyvitystä sinulle sillä kaupan toimintatapa oli laiton.
Kuulostaa kyllä järkevälle. Tämä kassaneiti tosin sanoi minulle, että hän ei voi myydä alkoholia enää klo 21 jälkeen, koska heidän kassalaitteistonsa on ohjelmoitu niin, ettei ne enää hyväksy alkoholituotteita klo 21 jälkeen. Tiedä sitten kuinka paljon tuossa oli totuutta tai valetta, mutta mua se ei haitannut tippaakaan. Ei ollut kalja niin tärkeä asia mulle.

Niin, sanos sinä joku syy, miksi sitä pitää iltakahdeksan jälkeen myydä. Tai iltakuuden? Tämä iltayhdeksän on hyväksytty, koskaa "niin on aina ollut" (vaikkei edes ole). Käsittääkseni tuotteiden myymisen rajoittamista pitää perustella, eikä toisinpäin. Mikä on se maaginen asia, joka tapahtuu yhdeksän ja kymmenen välillä, joka oikeuttaa keinotekoisesti (lainsäädännön kautta) rajoittamaan tuotteen ostamista?

Toki olet tuossa oikeassa, että miksi raja on se yhdeksän eikä vaikka kahdeksan. Ihmettelen vain sitä, että kun kaikki ihmiset Suomessa kuitenkin tietävät (tai ainakin oletettavasti tietävät) että kaljaa ei enää klo 21 jälkeen myydä, niin miten voi jollekin ihmiselle iskeä vasta klo 21 halu ostaa kaljaa, mitä ei esim. klo 20.30 ollut. Tai aiemmin. Miksi ihmiset eivät osaa suunnitella elämäänsä edes sitä tuntia pidemmälle, miksi kaikki pitää saada juuri silloin heti, kun jotain alkaa tekemään mieli?

Ihan toinen seikka on sitten se, että mikäs paikka sitä kaljaa huoltoasemia ja todella satunnaisia siwoja ja alepoja lukuunottamatta enää tuohon aikaan myisi? Isommat kaupat ovat kuitenkin auki vain kello 21 asti, eikä niissä pienemmissäkään jotain satunnaisia isojen kaupunkien putiikkeja lukuunottamatta pitempään olla auki. R-kioskitkin menevät käytännössä kaikki viimeistään klo 21 kiinni.

Siksi, että asiakas HALUAA sitä sieltä ostaa.
Eli jos mä haluan tehdä jotain, niin mun pitää myös saada niin tehdä? Ihan tosi? Tämähän nyt ei ole peruste juuri millekään asialle, tajuat sen varmaan itsekin kun mietit edes pari sekuntia.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eli jos mä haluan tehdä jotain, niin mun pitää myös saada niin tehdä? Ihan tosi? Tämähän nyt ei ole peruste juuri millekään asialle, tajuat sen varmaan itsekin kun mietit edes pari sekuntia.

Joo, mietin muutaman sekunnin. En kuitenkaan keksinyt muuta perustetta kysymykseesi miksi asiakkaan pitäisi sitä kaljaa sieltä KAUPASTA saada, myös yhdeksän jälkeen.

Eikös kauppa ole sellainen paikka joka perustuu ASIAKKAAN HALUUN ostaa jotain tuotetta. Ja jos asiakas nyt haluaa lähteä kauppaan ostamaan jotain tuotetta, niin onhan se nyt aika hullunkurista, että jotain tuotetta saa vaikka kauppa on auki, ja jotain toista tuotetta ei.

Mitä luulet kuinka moni tarvitsee esim. vaippoja klo 21-22 välisenä aikana, tai keskellä yötä jossain missä kauppa on vaikkapa 24h auki ja noita on myytävänä. Onhan se kummallista, että joku toinen määrittelee asiakkaan tarpeen asiakkaan puolesta. Eli toisinsanoen holhoaa.

Eli siis... kyllä mä edelleenkin perustelen, vieläpä mielestäni hyvin, että hyvä syy saada kaupasta klo 21-22 kaljaa on se, että asiakas sitä sieltä HALUAA ostaa.

EDIT: Jos syy kaljan yömyynnille on tuo kaupan halu, niin eikö oikeampi tapa olisi antaa kaupan päättää mitä myy ja mihin aikaan, eikä estää halukkaiden kauppiaiden myynti pykälillä?
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllä tämä taitaa olla ihan kauppiaiden "salainen" päätös. Ilta- ja yömyynti toisivat Suomessa huomattavan määrän järjestyshäiriötä kauppoihin, eikä lisähenkilökunnan palkkaamiseen tarvittavia kuluja saataisi takaisin lisääntyneestä kaljan mynnnistä. Parempi siis lyödä lappu luukulle ja päästää henkilökunta kotiin.

Juurikin näin. Henkilökuntien palkat yölisineen olisivat iso kuluerä, vartijoiden palkat myöskin. Helsingissä Mannerheimintiellä on Alepa, joka on auki 24 h. Olisi kiva lukea jostain joku tilasto, kuinka paljon siellä on elintarvikkeiden yömyyntiä, kuinka paljon henkilöstökulut ovat samalla ajalla (21-07) ja ennen kaikkea, kuinka paljon siellä on järjestyshäiriöitä öisin ja kuinka työviihtyisänä paikkana työntekijät itse sitä pitävät. Väittäisin ihan ilman mitään tietoa, että kovin tuottoisaa puuhaa tuo ei ole. Sitten kun siihen lisättäisiin kaljanmyynti 24 h, niin kuvitelkaapa huviksenne millaista se meno olisi, kun klo 4 alkaisi lappaa väsynyttä baariporukkaa kauppaan kaljaa ostamaan. Yhdeksälle kymmenestä se kassaneiti ei edes voisi myydä, kun ovat niin päissään. Näistä yhdeksästä ainakin kahdeksan nostaisi asiasta hirveän haloon. No tietysti olisi ainakin vartijoilla töitä...
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Eli jos mä haluan tehdä jotain, niin mun pitää myös saada niin tehdä? Ihan tosi? Tämähän nyt ei ole peruste juuri millekään asialle, tajuat sen varmaan itsekin kun mietit edes pari sekuntia.

Kyllähän valtiossa jota ei luokitella diktatuuriksi pitää lähtökohtana olla yksilön vapaus ilman että sitä tarvitsee jotenkin erityisesti perustella. Vapauden rajoittamista taas pitää perustella.
 

Lohipoika

Jäsen
Hirveä valitus täällä siitä, että juoppo ei saakaan ostaa alkoholia juuri silloin, kun itse haluaa. Minkä takia alkoholi edes on lailista? Olkaa edes siitä iloinen.

Nimim. Raitis syntymästä kuolemaan.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli jos mä haluan tehdä jotain, niin mun pitää myös saada niin tehdä? Ihan tosi? Tämähän nyt ei ole peruste juuri millekään asialle, tajuat sen varmaan itsekin kun mietit edes pari sekuntia.

Ero onkin siinä, että on olemassa laki joka kieltää alkoholin myymisen ysin jälkeen. Eri asia olisi, jos joku kauppias olisi yksinään päättänyt olla myymättä alkoholia yhdeksän jälkeen. Ymmärrän hyvin senkin, etteivät Alkon työntekijät halua päästää irti etuuksiistaan työpäivien suhteen. Ei kai Alkokaan mitenkään pakotettu ole olemaan auki aina. Kyse ei tässäkään asiassa ole niin siitä, etteikö ihmiset nyt niinkuin keskimäärin osaisi suunnitella menojaan niin, että ehtivät sita kaljaa ostaa, vaan siitä että yhdeksän sääntö vaikeuttaa elämää TURHAAN. Nyt en voi mennä tekemään ruokaostoksiani esimerkiksi viikolla lätkämatsin jälkeen, mikäli haluan kaljaa ostaa vaan minun täytyy koulusta tai duunista mennä kaupan kautta käymään kotona, joka ei aina ole mitenkään helposti toteutettavissa. En millään voi käsittää, että esimerkiksi kovin suuria järjestyshäiriöitä tulisi esimerkiksi Alepoihin niiden kahden ylimääräisen tunnin aikana, kun tuo myyntirajoitus poistettaisiin.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Hirveä valitus täällä siitä, että juoppo ei saakaan ostaa alkoholia juuri silloin, kun itse haluaa. Minkä takia alkoholi edes on lailista? Olkaa edes siitä iloinen.

Nimim. Raitis syntymästä kuolemaan.

Minkä takia läskin pitää saada ostaa rasvaista ruokaa?
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joo, mietin muutaman sekunnin. En kuitenkaan keksinyt muuta perustetta kysymykseesi miksi asiakkaan pitäisi sitä kaljaa sieltä KAUPASTA saada, myös yhdeksän jälkeen.

No niin. Eli mielestäsi on vain yksi peruste asialle ja se on tuo halu.

Eikös kauppa ole sellainen paikka joka perustuu ASIAKKAAN HALUUN ostaa jotain tuotetta. Ja jos asiakas nyt haluaa lähteä kauppaan ostamaan jotain tuotetta, niin onhan se nyt aika hullunkurista, että jotain tuotetta saa vaikka kauppa on auki, ja jotain toista tuotetta ei.

Tummennus on mun tekosiani. Niin siis sä tiedät varsin hyvin, että kaljaa ei saa kello 21 jälkeen kaupasta ostettua. Siitä huolimatta sä menet sinne kauppaan klo 21 jälkeen (jos joku vielä niin pitkään on auki), haet kaljat hyllystä, menet kassalle, et saa ostettua niitä kaljoja ja sitten nostat hirveän metelin siitä että "mun täytyy saada ne kaljat koska mä haluun!". Vaikka siis tiedät varsin hyvin että klo 21 jälkeen ei sitä kaljaa enää saa. Enää herääkin kysymys, että miksi et mennyt varttia aiemmin, niin olisit saanut ne kaljat. Okei, olit ehkä töissä vielä silloin, etkä ehtinyt. No kaatuuko se sun maailma siihen, että sä et sinä iltana saakaan sitä kaljaa? Jos todella kaatuu, niin ehkäpä olisi itsetutkiskelun paikka.

Eli siis... kyllä mä edelleenkin perustelen, vieläpä mielestäni hyvin, että hyvä syy saada kaupasta klo 21-22 kaljaa on se, että asiakas sitä sieltä HALUAA ostaa.

Edelleenkään ihmisen halu tehdä jotain ei ole mikään peruste sille, että sen ihmisen pitäisi saada niin tehdä. Mutta en tästä halusta enää sen enempää kirjoita, menee muuten jankkaamiseksi.

ps. Mitäs jos asiakas haluaa ostaa kaljaa klo 21.15 mutta kauppias ei halua sitä myydä (vaikka lainmuutoksen vuoksi voisikin niin tehdä)? Nyt on kaksi halua vastakkain, edelleenkö sen asikkaan pitäisi saada ne kaljat ostaa koska se asiakas haluaa niin tehdä?
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Se nimenomaan on perustelu ja vahvuudessaan niin luja, etten usko sinulta löytyvän eväitä sen kumoamiseen. Mielenkiinnolla kuitenkin odotan, lähdetkö hakemaan pontta utilitarismista, jonka pohjalta voidaan kehitellä edes jonkinlaisia - joskin heikohkoja - argumentteja, vai tyydytkö pelkkään auktoriteettiuskontoon: "on oltava joku, joka on sinua viisaampi ja parempi päättämään, mitä sinä voit tai saat tehdä".

Menee vähän OT:ksi, mutta siis sun mielestä ihminen saa tehdä mitä tahansa, jos se vain haluaa niin tehdä? Eli minäkin saisin tehdä mitä vaan, siis ihan mitä vaan, jos mä vaan haluan niin tehdä?
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kannatan kyllä itse ehdottomasti viinien ja vahvempien olueiden ja siidereitten myymisen sallimista ruokakaupoissa. Sitä vahvempien juomien myynti kyllä tulisi edelleen olla Alkon heiniä. Ei ne Alkot muutenkaan varmaan kuihtuisi pois, koska ei useimmissa marketeissa pystyttäisi pitämään esim. viineissä kovinkaan laajaa valikoimaa ja ne marketeista löytyvät olisi taatusti tunnetuimpia ja suosituimpia merkkejä. Asiantuntijat ja hienostelijat matkaisi edelleen Alkoon etsimään suosikkejaan.

Mielestäni viinien myyntiä tulisi ainakin kokeilla määrätyn ajan (esim. vuosi) kaupoissa. Niin kauan kuin Suomessa holhoamalla holhotaan ihmisiä, ei suhtautuminen alkoholiin ainakaan muutu. Ihmisluonne on vähän sellainen, että jos jotain kielletään, niin sitä vastaan ruvetaan kapinoimaan. Suomalainen ei tunnu luottavan suomalaiseen ja vallalla on hyvinkin pessimistinen käsitys, joka varmasti ruokkii sitä heikkoa käyttäytymismallia.

Eli pitäisi rohkeasti vaan antaa köyttä ja kansalle todistaa, että tavat voi muuttua. Kenties vahvat oluet ja viinit ruokakaupoissa edistäisi sitä kulttuuria viinanlipittämisen kustannuksella.

Ja samaa mieltä kyllä muutamien kanssa siitä, että tuo pääsiäisviikon lauantai saisi olla myös Alkon osalta sallittu. Muuten en nyt sunnuntaisin välttämättä tässä kohtaa sallisi Alkojen olla auki, mutta sitäkin voisi ajan kanssa tarkastaa uusiksi. Lauantaisin saisi kyllä aukiolo olla klo 20 saakka kuten arkisin.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No niin. Eli mielestäsi on vain yksi peruste asialle ja se on tuo halu.

Edelleenkään ihmisen halu tehdä jotain ei ole mikään peruste sille, että sen ihmisen pitäisi saada niin tehdä. Mutta en tästä halusta enää sen enempää kirjoita, menee muuten jankkaamiseksi.

Turha tosiaan tästä halusta on enempää vääntää. Mä käyn kaupassa silloin kun jotain tarvitsen ja jotain haluan ostaa. Sä voit mun puolesta käydä kaupassa silloin kun et jotain tarvitse tai halua ostaa. Veikkaan kuitenkin, että suurimman osan motivaattorina toimii nimenomaan halu. Ja kyllähän se on aika hassua, että Suomessa tätä halua rajoitetaan estämällä osan tuotteista myynti vaikka kauppa on auki.

Tummennus on mun tekosiani. Niin siis sä tiedät varsin hyvin, että kaljaa ei saa kello 21 jälkeen kaupasta ostettua. Siitä huolimatta sä menet sinne kauppaan klo 21 jälkeen (jos joku vielä niin pitkään on auki), haet kaljat hyllystä, menet kassalle, et saa ostettua niitä kaljoja ja sitten nostat hirveän metelin siitä että "mun täytyy saada ne kaljat koska mä haluun!". Vaikka siis tiedät varsin hyvin että klo 21 jälkeen ei sitä kaljaa enää saa. Enää herääkin kysymys, että miksi et mennyt varttia aiemmin, niin olisit saanut ne kaljat. Okei, olit ehkä töissä vielä silloin, etkä ehtinyt. No kaatuuko se sun maailma siihen, että sä et sinä iltana saakaan sitä kaljaa? Jos todella kaatuu, niin ehkäpä olisi itsetutkiskelun paikka.

No ei kaadu elämä siihen, mutta kysymys ei ole siitä. Ja kuka tässä nyt räyhäämään siellä kaupassa rupeaa? Ongelmana vaan on se, että en oikein käsitä noita perusteita miksi esim. oluen myynti pitää lopettaa jo klo 21. Perustellaan jollain alkoholikulttuurilla tai liikakäytöllä vaikka hyvin tiedetään, että ne alan ammattilaiset ovat hakeneet ne bissensä jo hyvissä ajoin ja ovat jo tuohon aikaan siinä kunnossa etteivät saisi sitä oluttansa edes silloin kun sitä on myytävänä. Sen sijaan maksajiksi joutuvat juuri ne, jotka sattuvat lähtemään kauppaan myöhempänä ajankohtana ja ehkä haluaisivat ostaa sen iltaoluen tai pari tai jopa koko mäyräkoiran, mutta eivät voi, koska pykälät näin määräävät. Järkeä vai ei, mielestäni EI.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Kannatan kyllä itse ehdottomasti viinien ja vahvempien olueiden ja siidereitten myymisen sallimista ruokakaupoissa. Sitä vahvempien juomien myynti kyllä tulisi edelleen olla Alkon heiniä. Ei ne Alkot muutenkaan varmaan kuihtuisi pois, koska ei useimmissa marketeissa pystyttäisi pitämään esim. viineissä kovinkaan laajaa valikoimaa ja ne marketeista löytyvät olisi taatusti tunnetuimpia ja suosituimpia merkkejä. Asiantuntijat ja hienostelijat matkaisi edelleen Alkoon etsimään suosikkejaan.

Kyllähän tuo luultavasti ainakin supistaisi nykyistä Alkon verkostoa. Luultavasti se toisi mukanaan myös erikoistuneempia viinipuoteja, ainakin isommissa kaupungeissa luulisi olevan kysyntää sellaisille. On totta että Alkoissa saa nykyään hyvää palvelua, mutta eihän se tarkoita sitä että missään muualla ei osattaisi palvella asiakkaita vaan ainoastaan myytäisiin liukuhihnalta tölkkiviinejä ja mäyräkoiria.

Vähän erikoinen mielestäni asenne, että kun laki määrää alkoholin myyntiajat ja kauppojen valikoiman tietynlaiseksi niin kuluttajien on vain otettava asioista selvää ja sopeuduttava. Onko alkoholipolitiikka ainoa alue, jossa lakeja ei saa kyseenalaistaa eikä muuttaa (muuta kuin korkeintaan kontrollia lisäävään suuntaan)? Eihän tuo nykyisenkaltainen lainsäädäntö mistään taivaasta annettu asia ole, vaan ihan ihmisten sorvaama ja ihmiset voivat sitä myös muuttaa.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hirveä valitus täällä siitä, että juoppo ei saakaan ostaa alkoholia juuri silloin, kun itse haluaa. Minkä takia alkoholi edes on lailista? Olkaa edes siitä iloinen.

Nimim. Raitis syntymästä kuolemaan.
Tai miten olis jos kiellettäisiin myös sokeri, kahvi ja särkylääkkeet? Ja jos aseetkin olis kiellettyjä?
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Kyse ei tässäkään asiassa ole niin siitä, etteikö ihmiset nyt niinkuin keskimäärin osaisi suunnitella menojaan niin, että ehtivät sita kaljaa ostaa, vaan siitä että yhdeksän sääntö vaikeuttaa elämää TURHAAN. Nyt en voi mennä tekemään ruokaostoksiani esimerkiksi viikolla lätkämatsin jälkeen, mikäli haluan kaljaa ostaa vaan minun täytyy koulusta tai duunista mennä kaupan kautta käymään kotona, joka ei aina ole mitenkään helposti toteutettavissa.
Ehdotan, että ostat ööleä varastoon vaikka yhden keissin verran, niin ei tarvitse murehtia siitä, onko sitä himassa vai ei.
 
Kuulostaa kyllä järkevälle. Tämä kassaneiti tosin sanoi minulle, että hän ei voi myydä alkoholia enää klo 21 jälkeen, koska heidän kassalaitteistonsa on ohjelmoitu niin, ettei ne enää hyväksy alkoholituotteita klo 21 jälkeen. Tiedä sitten kuinka paljon tuossa oli totuutta tai valetta, mutta mua se ei haitannut tippaakaan. Ei ollut kalja niin tärkeä asia mulle.

Minun käsittääkseni asia on ollut näin jo pitkään. Kaupat, jotka sulkeutuvat klo 21.00 myyvät alkoholia, vaikka kassalla olohetki olisikin yli 21.00; asiakkaat tulkitaan ostavan lain mukaisesti. Sen sijaan yli 21 aukiolevat pistävät myynnin kiinni justiinsa. Niiden, joille asialla on merkitystä, tulee vaan ottaa huomioon asia.
 
Suosikkijoukkue
HIFK ja brändin juojat. NP#35.
Olisihan noissa alkoholimyynnin rajoissa, varsinkin aikarajoissa rukkaamista. Kyllähän ne Alkot voisivat olla samaan aikaan auki kun se Supermarket minkä kyljessä se on. Viime lauantaina asiaa pohdin, kun kävin paikallisessa S-marketissa, jossa apteekki, burgeri- ja pizzapaikka oli auki, mutta Alkossa oli kalterit ikkunoissa.
Ihmettelin, miksei ko. putiikki voisi olla samaan aikaan auki kuin marketti?

Oluen myynnin aikarajat ovat ainakin itselleni aiheuttanut pari kertaa pienen vitutuksen. Toinen kerroista oli toista vuotta sitten, kun vein vaimoni aamulla töihin. Ajattelin sitten käydä samalla reissulla tekemässä elintarvikeostokset. Ei siinä mitään, kärry täyteen ja kassalle. Kassalla myyjä vain kertoo, että "olutta saa myydä vasta kymmenen minuutin päästä". Kymmenen minuuttia sitten odottelin kärryn kanssa hönönä, kunnes sain oluet ulos muiden elintarvikkeiden kanssa. Järkeä? Mielestäni ei.

Toisella kerralla jäin pikaylitöihin (eli pyydetään jäämään ex tempore). Pitkän ja hikisen päivän jälkeen ajelin kotiin päin ja hekumoin kuumasta suihkusta ja kylmästä oluesta. Ainoa vaan, että kello oli yli 21, joten olutta ei saa, vaikka paikallinen ABC myy tamppooneja 24 tuntia vuorokaudessa. Kiva että minua holhotaan.

Ketähän nämä aikarajat oikeasti palvelevat?
 

Lohipoika

Jäsen
Tai miten olis jos kiellettäisiin myös sokeri, kahvi ja särkylääkkeet? Ja jos aseetkin olis kiellettyjä?

Askel kerrallaan ja aloitetaan tästä pahimmasta myrkystä, alkoholista. Sehän aiheuttaa syöpääkin, joten minkä ihmeen takia se pitäisi sallia? Sen juomisesta ei ole mitään hyötyä, päin vastoin hirveät haitat.
 

benzin

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Arsenal, Oranje
Kaikkein naurettavin esimerkki tuosta Alkon aukiolopolitiikasta tapahtui 2.5 vuotta sitten kun itsenäisyyspäivä sattui lauantaiksi. Perjantaina en töiden jälkeen mitenkään ehtinyt Alkoon ennen kuin vähän kuuden jälkeen iltapäivällä, ja eikös Alkon ovessa ole lappu: "Itsenäisyyspäivän aattona liike suljetaan kello 18".

Itsenäisyyspäivän AATTONA? Oikeasti? Mikä helevetin päivä se sellainen on, ja mistä olisi pitänyt tietää aukiolon muutoksesta. Täysin järjenvastainen juttu. Silloin kieltämättä meinasi ruveta otsasuoni tykyttämään.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllä. Ihmisellä on oikeus olla, ajatella, sanoa ja tehdä juuri niin kuin haluaa, kunhan ei loukkaa (tai suoraan vaaranna) kenenkään toisen oikeutta samaan.

Tästä pitäisi kyllä perustaa ihan oma ketjunsa, en tosin tiedä vaikka olisi jo. Toi lause vaan on todella ympäripyöreä ja (anteeksi vaan) typerä. Mä saan mennä metsään ampumaan 150 majavaa ja 30 karhua jos mä vaan haluan, ja sen jälkeen myydä niiden lihat, nahat ja turkit eteenpäin saadakseni rahaa, jos mä vain niin haluan? Ja vähän kärjistäen, 65-vuotias saa harrastaa seksiä 8-vuotiaan kanssa, jos molemmat niin haluaa?

Ei ihminen saa tehdä mitä haluaa vain siksi että se haluaa niin tehdä. Täysin eri asia sen sijaan on se, mitä ihminen voi tehdä sen takia että haluaa niin tehdä. Ihminen voi tehdä mitä haluaa, sitähän ei voi kukaan estää. Mutta siihen kuuluu vastuu teoistaan. Kuka tahansa voi vaikka ryöstää pankin, jos niin haluaa, mutta turha on sitten jälkikäteen itkeä että ei kuitenkaan halua sen takia vankilaan mennä.

Tämä kaikki siis perusteluksi siihen, minkä takia ihmisen halu saada tehdä jotain oikeuttaisi sen muka niin tekemään, ei ole mikään peruste millekään asialle.

Eli pitäisi rohkeasti vaan antaa köyttä ja kansalle todistaa, että tavat voi muuttua. Kenties vahvat oluet ja viinit ruokakaupoissa edistäisi sitä kulttuuria viinanlipittämisen kustannuksella.

Tästä kyllä täysin samaa mieltä. Nykyään kun käy Alkossa, niin joidenkin silmissä siitä saa, miten sen nyt sanoisi, vähemmän mairittelevan kuvan. Vaikka siis ostaisi vain sitä viiniä tai vähän vahvempaa kaljaa. Jos tämä tietynlainen "häpeä" alkoholin ympäriltä saataisiin poistettua, tai edes hälvennettyä, niin se jos mikä edesauttaisi sitä oikeanlaista alkoholikulttuuria. Että on ihan ok juoda viiniä ruoan kanssa, kun sitä kerran ruokakaupastakin saa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näin on. Tässä kontrollivaltiossa meidät on opetettu siihen, että kaikkeen löytyy poikkeuksia - yleensä joko työehtosopimusten tai raamatun perusteella - ja kunnon kansalaisen on syytä ottaa niistä selvää.

Eihän tässä ole mitään poikkeusta, laista löytyy ne päivät jolloin Alko on kiinni ja pääsiäislauantaina Alko on ollut aina kiinni. Ymmärtäisin valituksesi punaviinistä ja konjakista, mikäli tänä pääsiäislauantaina Alko olisi ollut ensimmäistä kertaa kiinni.

Mielestäni Alko voisi olla pääsiäislauantaina auki, muuten alkoholin saatavuus on mielestäni tarvittava. Kaupoissa vapauttaisin oluen yms. myynnin aamusta eli aamu seitsemästä saisi ostaa. Tämä palvelisi ensisijaisesti esim. mökkille lähtijöitä, ettei tarvitsisi kaljan takia käydä uudestaan kaupassa.
 

lexicon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, THFC
Minun käsittääkseni asia on ollut näin jo pitkään. Kaupat, jotka sulkeutuvat klo 21.00 myyvät alkoholia, vaikka kassalla olohetki olisikin yli 21.00; asiakkaat tulkitaan ostavan lain mukaisesti. Sen sijaan yli 21 aukiolevat pistävät myynnin kiinni justiinsa. Niiden, joille asialla on merkitystä, tulee vaan ottaa huomioon asia.

Kyllä se niin menee, että asiakkaille, jotka ovat poimineet alkoholin kaupassa ennen klo 21, tulee se myös myydä, vaikka kauppa olisi auki yhdeksän jälkeen. Siis riippumatta siitä, milloin pääsevät kassajonon kautta maksamaan.

Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus kirjoitti:

Linkki vie STTV:n sivuille.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Askel kerrallaan ja aloitetaan tästä pahimmasta myrkystä, alkoholista. Sehän aiheuttaa syöpääkin, joten minkä ihmeen takia se pitäisi sallia? Sen juomisesta ei ole mitään hyötyä, päin vastoin hirveät haitat.

Esimerkiksi punaviinin nauttimisesta on todistettuja terveydellisiä hyötyjä. Olet väärässä. Käytit jo juoppokortin, mutta minä nokitan natsikortilla. Eli on väärin, että tällaisia asioita rajoitetaan vain sillä perusteella, että valtio haluaa hallita ihmisten elämää aivan kuin toisen maailmansodan aikaisessa Saksassa aikoinaan.
 
Kyllä se niin menee, että asiakkaille, jotka ovat poimineet alkoholin kaupassa ennen klo 21, tulee se myös myydä, vaikka kauppa olisi auki yhdeksän jälkeen. Siis riippumatta siitä, milloin pääsevät kassajonon kautta maksamaan.
No kopioidaanpa tuo linkkisi sisältö tähän:

"
Alkoholijuomien sallitut myyntiajat saattavat poiketa liikkeen aukioloajoista. Alkoholijuomien myyntiajoista ei voi poiketa edes tilapäisesti.

Jos myyntipaikka suljetaan kello 21, ennen tätä liikkeeseen sisään tulleille asiakkaille voidaan myydä myös alkoholijuomia.

Jos liike saa jatkaa aukioloa vielä kello 21:n jälkeen, tulee mahdollisuus alkoholijuomien haltuunottoon lopettaa kello 21. Alkoholijuomien myyntiä ei saa aloittaa ennen kello yhdeksää
"

Eli linkkisi ohje on, että myymälän tulisi peittää juomat klo 21.00. Käytännössä näin ei aina tapahdu. Esittämäsi vaatimus on muutosesitys nykytilanteeseen.
 

lexicon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, THFC
Eli linkkisi ohje on, että myymälän tulisi peittää juomat klo 21.00. Käytännössä näin ei aina tapahdu. Esittämäsi vaatimus on muutosesitys nykytilanteeseen.

Linkki ei ota kantaa, miten toimitaan, ainoastaan, että mahdollisuus haltuunottoon tulee lopettaa kello 21, jolloin sitä ennen haltuunotetut juomat tulee myydä.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Linkki ei ota kantaa, miten toimitaan, ainoastaan, että mahdollisuus haltuunottoon tulee lopettaa kello 21, jolloin sitä ennen haltuunotetut juomat tulee myydä.

"Alkoholijuomien haltuunotto" - pisti kyllä hymyilyttämään tuo termi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös