Nakkikioski- ja kebab-skene

  • 142 634
  • 545

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Tuohon Kebab-puljujen samankaltaisuuteen tosiaan olen itsekin puutunut, liha on sitä samaa tavaraa ja kastikkeet vähän vaihtelevat.

Espoon kebab-skenessä oikeastaan oman rajallisen kokemukseni valossa erottuvat vain kaksi paikkaa, Kilim ja RT-Kebab. Kilimin nyt tietävät kaikki, RT-Kebab on siis Lepuskin Läkkitorilla oleva paikka jonka liha on ihan eri kamaa kuin peruskarviksilla ja kastikekin riittävän tulisen maukasta, ei siis mitään nielunpolttajaa mutta sellaista missä on makua.

Onko kukaan muu perehtynyt skeneen tarkemmin, Kebabille.com:n listauksessa vastaan tulee muutamia paikkoja mutta niitten sijainnit ovat niin kaukaisia ettei niistä juurikaan ole hyötyä. Käytännössä siis ainakin Eteläisen Espoon Kebab-tilanne on lähes surkea koska Kilim ei sinänsä kuulu samaan kategoriaan.
 
thego

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville
Tuohon Kebab-puljujen samankaltaisuuteen tosiaan olen itsekin puutunut, liha on sitä samaa tavaraa ja kastikkeet vähän vaihtelevat.

Näinhän se menee et suurin osa noista puljuista tilaa kamat suoraan tukusta. Rovaniemellä on yksi suomalaisten omistuksessa oleva Kebab- pulju jotka ainakin aikaisemmin tekivät itse lihat ja kastikkeet (ainoastaan sinappikastike tais olla Saarioisten valmispaskaa), mutta en tiedä sit nykytilanteesta. Pitathan tulee moneen paikkaan valmiina ja mikrolämmityksen jälkeen eivät kyllä maistu paljon millekään. Valmispitaki voi maistua ihan hyvältä jos sen paistaa uunissa sopivan rapeaksi.

Tukkukaman lisäksi toinen ongelma tulee siitä mikä täällä jo mainittiin, suurin osa karvakäsistä on näis hommis sen takia ettei mitään muutakaan työtä ole. Ei ne välttämättä mitään ruokaa osaa laittaa eikä niitä muutenkaan ehkä kiinnosta et miltä se paska maistuu. Tilausta varmasti olis ihan oikeille kebab- ravintoloille ympäri Suomea joissa olis ammattitaitoista porukkaa töissä ja kunnon raaka-aineet käytössä. Sama kyllä koskee monia nakkikioskejaki, samaa tukkupaskaa suurin osa tuntuu käyttävän.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Samat on fiilikset täälläkin, mitä tuossa on esiin tuotu, eli kunnollisen kebablihan saanti on kyllä kiven alla. Kaikissa paikoissa on nykyään sitä saatanan harmaata suiroa, mikä ei maistu miltään. Ennen vanhaan äijät veteli puukolla kunnon siivuja ja liha oli mureaa ja tummaa.

Porissa Rita´s placessa sai ennen loistavaa settiä kohtuuhintaan, mutta nykyään annokset ovat säälittäviä ja hinnat järkyttäviä. Karvakäsiltä haen yleensä Cornersilta, liha on suht samaa kuin muualla, mutta annokset ovat helkkarin isoja ja varsinkin pizzat ihan helvetin hyviä. Ja omistajahan lähentelee jo legendaa jutuillaan...:)

edit: Ai niin, Junuksesta saa kyllä parhaat kurdirullat! Unohtuipa mainita.
 
thego

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville
Samat on fiilikset täälläkin, mitä tuossa on esiin tuotu, eli kunnollisen kebablihan saanti on kyllä kiven alla. Kaikissa paikoissa on nykyään sitä saatanan harmaata suiroa, mikä ei maistu miltään. Ennen vanhaan äijät veteli puukolla kunnon siivuja ja liha oli mureaa ja tummaa.

Yleensähän tuo harmaa paska on sitä tukkukamaa tai sitten ihan ite tehtyä joka on pakastettu ja myöhemmin vaan mikrossa lämmitetty. Tiedän erään paikan jossa aikasemmin pidettiin lihaa koko ajan päällä (siis ihan ite tehtyä lihaa), mutta nykyään vaan leikkaavat valmiiksi pusseihin ja käyttävät sen lihan mikrossa.

Rahahan tässäkin asiassa puhuu, mutta toisaalta jos edes firman omistaja/johtaja ois ammattitaitonen kaveri niin kyllä tälläki alalla luulis rahaa tekevän vaikka ei joka asiassa meniskään sieltä missä aita on matalin. Valitettavasti vaan henkilökunnasta on helpoin säästää ja sen takia palkataan jotain opiskelijoita ja tehdään asiat heille helpoiksi. Asiakkaasta viis.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Steve Clarkes tartan army
Karvakäsiltä haen yleensä Cornersilta, liha on suht samaa kuin muualla, mutta annokset ovat helkkarin isoja ja varsinkin pizzat ihan helvetin hyviä. Ja omistajahan lähentelee jo legendaa jutuillaan...:)

Täältä kyllä myös iso käsi Cornersille. Asuin vieressä Liisankadulla ja usein tuli kankkusessa haettua pizzaa/kebabia tuolta. Loistavat jutut aina äijällä. "Mine olla Anttilassa ostamassa lakanoita, kusuin myyjalta kestaako nama kunnon panemista, suominainen panna panna!".

Hieno mies. Niin ja hyvät pizzat.
 
H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
En tiedä onko joku muu katsonut televisiosta sarjaa nimeltä Hurjat Kuppilat? Tulee varmaan Jimiltä tai Subilta, en muista varmaksi. Siinä sellainen tavallisen näköinen heppuli kiertää jenkeissä erilaisia pikku grillejä ja dinereitä. Yleensä tarjolla on joku talon erikoisuus, joka on yleensä aivan valtava tai holtittoman tulinen ja sen on pystynyt syömään vain kourallinen ihmisiä. Tämä kaveri yrittää sitten vetää niitä.

Olen usein miettinyt, että miksi suomessa ei ole tuollaisia grillejä tai noita jenkkejien dinereitä vastaavia paikkoja. Niissä on jokaisessa jotain omia erikoisuuksia ja annokset on isoja ja näyttäviä. Vesi tulee kielelle niitä katsoessa. Suomessa saa joka paikasta väsynyttä kebabia ja grilleistäkin on kaikissa samat makkara-perunat ja muut. Miksi ei käytetä luovuutta ja kehitellä ihan omia annoksia, joissa on joku juju. Kokoa, lihaa, chilejä, sotkua; ihan mitä vain.

Itse olen ajatuksissani miettinyt, että jättäisi virkamiesuran ja perustaisi jonkun tuollaisen Jenkki-tyylisen diner/grilli-paikan. Ei mitään ketju-roskaa, josta saa vain perinteisiä jenkkiruokia kuten hampurilaisia ja pannareita vaan jotain omaperäistä mättöä. Mutta eipä se kuitenkaan menestyisi. Ihmiset hakevat vain peruslätyt McDonaldsista tai Kebabeista. Ainakin täällä Kuopiossa.
 
Epsilon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahti vs. Everybody

Ohjelma mitä tarkoitat on Kuuluisat Kuppilat:
http://www.jimtv.fi/ohjelmat/kuuluisat-kuppilat/etusivu

Kyllä tuota kattoessa aina vatsa alkaa kurniin kunnolla.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
En tiedä onko joku muu katsonut televisiosta sarjaa nimeltä Hurjat Kuppilat? Tulee varmaan Jimiltä tai Subilta, en muista varmaksi. Siinä sellainen tavallisen näköinen heppuli kiertää jenkeissä erilaisia pikku grillejä ja dinereitä. Yleensä tarjolla on joku talon erikoisuus, joka on yleensä aivan valtava tai holtittoman tulinen ja sen on pystynyt syömään vain kourallinen ihmisiä. Tämä kaveri yrittää sitten vetää niitä.

Olen usein miettinyt, että miksi suomessa ei ole tuollaisia grillejä tai noita jenkkejien dinereitä vastaavia paikkoja. Niissä on jokaisessa jotain omia erikoisuuksia ja annokset on isoja ja näyttäviä. Vesi tulee kielelle niitä katsoessa. Suomessa saa joka paikasta väsynyttä kebabia ja grilleistäkin on kaikissa samat makkara-perunat ja muut. Miksi ei käytetä luovuutta ja kehitellä ihan omia annoksia, joissa on joku juju. Kokoa, lihaa, chilejä, sotkua; ihan mitä vain.

Itse olen ajatuksissani miettinyt, että jättäisi virkamiesuran ja perustaisi jonkun tuollaisen Jenkki-tyylisen diner/grilli-paikan. Ei mitään ketju-roskaa, josta saa vain perinteisiä jenkkiruokia kuten hampurilaisia ja pannareita vaan jotain omaperäistä mättöä. Mutta eipä se kuitenkaan menestyisi. Ihmiset hakevat vain peruslätyt McDonaldsista tai Kebabeista. Ainakin täällä Kuopiossa.

Pakko lainata koko teksti, kun referointi ei nyt onnistu.

Olen nimittäin juuri kirjoittamassa samantyyppistä tarinaa! Kuuluisat Kuppilat on tuo oikea nimi ja englanniksi Man vs Food. Paras safkaohjelma koskaan! Masterchefit sun muut saavat työntää fenkoliparsakaalirisotot hanuriinsa. Adamin johdolla esitellään kyllä sellaisia herkkumestoja, että pelkästään ohjelman katsomisesta kolestrolit hyppää kattoon. Ja ohjelmahan tulee aina sunnuntaisin, joten pienessä kankkusessa kun tuota katselee, niin pakko lähteä hakemaan jotain mättöä. Sitten tuleekin se ongelma. Hese, Kotipizza vai ruokamyrkytys-kebsu? Kun telkkarissa vedetään jotain järjetöntä pekoniuunikinkkuchilibolognesecheddarjalopenocoleslawsuolakurkkutomaattisalamipaprika-sandwichia, niin siinä mieli mustenee, kun joudut tyytymään johonkin hesekakkaan.

Mutta Taxmanille tiedoksi, että Tampereella on mesta nimeltä Classic American Diner, ensimmäinen paikka minulle Suomessa, missä tulee tällainen Man vs Food-fiilis. Aivan jäätäviä annoksia, eikä minusta hinnat sinänsä pahoja ole. Itse vetäisin Big Boyn, eli M-koon burgerin, jossa pihvi oli muistaakseni 350 gramman pötkäle. Olin kyllä niin täynnä, että ei jessus. Ja siellä oli tällainen Hall Of Fame-seinä, mutta tuohon Big Tower-haasteeseen mulla ei kyllä riittänyt rahkeet. Yli kilonen pihvi ja koko lautanen perunoineen syötävä tyhjäksi.

On muuten ollut hauska seurata, miten Adam on ohjelman edetessä paisunut kuin pullataikina...:)
 
Viimeksi muokattu:

H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Mutta Taxmanille tiedoksi, että Tampereella on mesta nimeltä Classic American Diner, ensimmäinen paikka minulle Suomessa, missä tulee tällainen Man vs Food-fiilis. Aivan jäätäviä annoksia, eikä minusta hinnat sinänsä pahoja ole. Itse vetäisin Big Boyn, eli M-koon burgerin, jossa pihvi oli muistaakseni 350 gramman pötkäle. Olin kyllä niin täynnä, että ei jessus. Ja siellä oli tällainen Hall Of Fame-seinä, mutta tuohon Big Tower-haasteeseen mulla ei kyllä riittänyt rahkeet. Yli kilonen pihvi ja koko lautanen perunoineen syötävä tyhjäksi.

Haa, hyvä tietää. Kiitos tästä, on nimittäin ensi viikolla edessä Tampereen reissu. Pitää käydä tarkastamassa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukilahden Työväen Ampujat
Espoon kebab-skenessä oikeastaan oman rajallisen kokemukseni valossa erottuvat vain kaksi paikkaa, Kilim ja RT-Kebab. Kilimin nyt tietävät kaikki, RT-Kebab on siis Lepuskin Läkkitorilla oleva paikka jonka liha on ihan eri kamaa kuin peruskarviksilla ja kastikekin riittävän tulisen maukasta, ei siis mitään nielunpolttajaa mutta sellaista missä on makua.

Juuri tänään ihmettelin samaa asiaa ja tulin samaan tulokseen. Ei löydy eteläisestä Espoosta välillä Kivenlahti-Otaniemi muita kebab-paikkoja jotka erottuvat muista. Ei muuten löydy tuolta alueelta enää kovin montaa snagariakaan. Otaniemessä on se yksi ostarin kupeessa mutta muuten ovat hävinneet maan päältä?
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

ipa rules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Packers
Haa, hyvä tietää. Kiitos tästä, on nimittäin ensi viikolla edessä Tampereen reissu. Pitää käydä tarkastamassa.

American Diner tosiaan ihan ok mesta burgereille ja Big Tower on aivan käsittämättömän kokoinen möykky (laitettiin kaveri 30-v juhlissaan syömään ko jötkäle).

Parhaat kebabit olen itse saanut Lohjalta entisestä Ismetistä. Nykyään nimi taitaa olla Kebablandia. Kallista mutta hyvää, tosin annos saisi olla isompi. Ja ainoa oikea kebabhan on iskender eli leipäpaloja, lihaa ja kastiketta.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Parhaat kebabit olen itse saanut Lohjalta entisestä Ismetistä. Nykyään nimi taitaa olla Kebablandia. Kallista mutta hyvää, tosin annos saisi olla isompi. Ja ainoa oikea kebabhan on iskender eli leipäpaloja, lihaa ja kastiketta.
Olen tainnut kehua paikkaa täälläkin joskus, mutta kun kerran joku muukin siihen erehtyy, niin isken kantaan. Aika harvoin tulee kebabia syötyä, mutta silloin kun syön, entiseen Ismetiin eli nykyiseen Kebablandiin menen. Omistaja on sama, mutta nimi vaihtui remontin ja laajennuksen yhteydessä. Sikälikin kiva paikka, että sisustus on keskivertoputkaa viihtyisämpi, tarjolla on mm. parmankinkku-rucola -pizzaa ja kebabin kyytipojaksi saa turkkilaista olutta ja viiniä. Myös maalaisranskalaiset ovat oikeasti hyviä.

Ei tuo mikään huumaava kokemus ole, mutta itse arvostan kuitenkin sitä, että se mättökin on jollain tapaa laadukasta ja ympäristö ok. Halpa paikka tuo ei ole, mutta mieluummin maksan kympin hyvästä pizzasta tai kebabista kuin vitosen jostain sukkamehusta. Koolla ei ole väliä.
 
Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Mutta Taxmanille tiedoksi, että Tampereella on mesta nimeltä Classic American Diner, ensimmäinen paikka minulle Suomessa, missä tulee tällainen Man vs Food-fiilis. Aivan jäätäviä annoksia, eikä minusta hinnat sinänsä pahoja ole.

Tuota, kylmät ranskalaiset ja ruokaa sai odottaa 45 minuuttia. Oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kyseisessä paikassa. 15 euron annokselta olisi odottanut jotain muuta.

Tampereen ja lähiympäristön parhaat ählämipaikat:

Drina Satamakadulla
Jäätävän kokoiset annokset varsinkin kebabeissa, hyvät kastikkeet ja lihat.

Evin Sammonkadulla
Ihan liian pieni luukku kävijämääräänsä nähden, mutta aika usein rullan takia tulee käytyä.

Kebab 14 Sammonkadulla
Täällä olen saanut parasta asiakaspalvelua kebab-paikoissa. Maukkaat annokset ja nopea palvelu.

Myös Galata ja Koikkari ovat käymisen arvoisia.

Kamalimmat:

Aladdin Satamakadulla
Onneksi loppui hiljattain, nykyään paikalla on joku toisella nimellä. Liha taisi olla rotanlihaa ja pizzoissa pelkkää reunaa.

Ylöjärven Ravintola Pizza-kebab Center
Kallis paikka ja kebab-annoksissa maistuu pelkkä pippuri. En voi ymmärtää paikan suosiota.
 
Fordél

Jäsen
Tuota, kylmät ranskalaiset ja ruokaa sai odottaa 45 minuuttia. Oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kyseisessä paikassa. 15 euron annokselta olisi odottanut jotain muuta.

Itellä vähän samat fiilikset. Kerran olen käynyt ja hintaansa nähden ei millään tavalla erityistä sapuskaa. Ei pahaakaan, mutta ei tehnyt vaikutusta millään tavalla. Parempia hampurilaisia saa esim. Pancho Villasta eivätkä ole hinnalla pilattuja.
 
scholl

Jäsen
Olen tainnut kehua paikkaa täälläkin joskus, mutta kun kerran joku muukin siihen erehtyy, niin isken kantaan. Aika harvoin tulee kebabia syötyä, mutta silloin kun syön, entiseen Ismetiin eli nykyiseen Kebablandiin menen. Omistaja on sama, mutta nimi vaihtui remontin ja laajennuksen yhteydessä. Sikälikin kiva paikka, että sisustus on keskivertoputkaa viihtyisämpi, tarjolla on mm. parmankinkku-rucola -pizzaa ja kebabin kyytipojaksi saa turkkilaista olutta ja viiniä. Myös maalaisranskalaiset ovat oikeasti hyviä.

Tuo ei kyllä vaikuta nakki- tai kebabkiskalta. Suomessa ei aina hahmoteta sitä eroa, mikä on katukioskeilla ja ravintoloilla. Nehän ovat ihan eri mestoja. Katsokaa joskus Anthony Bourdais maailmalla. Hän löytää kiskoja, jotka myyvät hyvää katuruokaa kioskista, mutta myös asiallista safkaa tarjoavia ravintoloita. Kebabia voi olla tarjolla molemmissa (mutta otsikon mukaan tämä ketju keskittyy kioskitoimintaan). Tosin ei vaikuta kovin aidolta kebabmestalta, jos ohjelmassa on parmankinkku-rucola pizzaa.
 
scholl

Jäsen
Nämä eivät oikein kuulu ketjun aiheeseen, koska kyse ei ole kioskeista, vaan ravintoloista, mutta:
Mutta Taxmanille tiedoksi, että Tampereella on mesta nimeltä Classic American Diner, ensimmäinen paikka minulle Suomessa, missä tulee tällainen Man vs Food-fiilis.

Mielestäni sisustukseltaan se oli ihan asiallinen amerikkalainen diner tosiaankin. Kerran söin siellä sunnuntaina ja se oli ihan perus ok. Tosin burgeri ei hyvä kuten ei Suomessa missään, mutta niinhän Anthony Bourdais viimeksi näytti oliko viikko tai pari sitten, että sen tekeminen on älyttömän vaikeata. Moni väittää, että osaa tehdä, mutta itse väitän, ettei Suomessa taida olla yhtään kokkia, joka osaisi burgerin pihvin grillata. Amerikassa on ihan eri taso noissa, vaikka sielläkin valitetaan, että harva osaa homman. Se on yksi vaikein kokin hommissa tehdä kunnon burgeri ja niitä tehdään vasemmalla kädellä.

Mitä tulee sitten Man vs. food niin demareiden Juttutuvassa on Hesarin mukaan 36,50e maksava burgeri, missä on joku kilo lihaa ja järkyttävän isot ranskalaisetkin. Samoin Hangossa näin kesällä Walls nimisessä burgerimestassa annoksen, jossa burgerissa on 4 pihviä. Se on aika iso. Itse jaksoin hädin tuskin sen annoksen, missä oli 2 pihviä. Sekin taisi jäädä osin syömättä, koska oli jo paljon paksumpi kuin mitä mahtuu kerralla haukkaamaan. Se on nimittäin vähän enemmän sellainen snägärityylinen mesta eli kantavat terdelle pöytään sellaisessa paperitaskussa sen burgerin ja toiseen käteen saa "veneessä" ne perunat.
 
LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Tuota, kylmät ranskalaiset ja ruokaa sai odottaa 45 minuuttia. Oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kyseisessä paikassa. 15 euron annokselta olisi odottanut jotain muuta.

Juuri näin, harmi että hyvä lafka pilataan olemattomalla asiakaspalvelulla.

Sen sijaan on vain yksi paras-kehab ravintola Tampereella ja se on Herwoodin Heval. Loistava palvelu, hyvää safkaa ja salaatti on erinomaista.
 
olleby

Jäsen
Skeletor kirjoitti:
Kamalimmat:

Ylöjärven Ravintola Pizza-kebab Center
Kallis paikka ja kebab-annoksissa maistuu pelkkä pippuri. En voi ymmärtää paikan suosiota.

Ihanko oikeasti rankkaat Centerin kamalimpiin? Monien mielestä paras ainakin Pirkanmaalta.

Centerin kebu on parasta mitä olen ikinä missään saanut eikä pizzatkaan hullumpia ole. Isoja annoksia ja hinnat väliltä 6-9e, joten ei ne nyt mitään erityisen kalliita ole? Ihan mielellään maksaa kyseisistä annoksista tuon verran, kun palvelu on ystävällistä ja nopeaa, liha, kastike ja salaatti on laadukasta ja annokset on isoja.
 
Nume

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, FC Bayern München, SoJy
Tampereella on Punjab kebab, aivan loistavan makuisia ruokia. Parasta kebabia mitä olen Suomessa saanut!
 
Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Ihanko oikeasti rankkaat Centerin kamalimpiin? Monien mielestä paras ainakin Pirkanmaalta.

Centerin kebu on parasta mitä olen ikinä missään saanut eikä pizzatkaan hullumpia ole. Isoja annoksia ja hinnat väliltä 6-9e, joten ei ne nyt mitään erityisen kalliita ole? Ihan mielellään maksaa kyseisistä annoksista tuon verran, kun palvelu on ystävällistä ja nopeaa, liha, kastike ja salaatti on laadukasta ja annokset on isoja.

Oon käynyt kyseisessä paikassa neljä kertaa aina jonkun houkuttelemana. Eihän kebabeissa ole edes mitään kastiketta ja suussa on koko ajan pelkkä tulisen pippurin maku.

Olet muuten ensimmäinen, jonka olen kuullut sanovan paikkaa halvaksi ja ruokaa hyväksi. Ehkä olen omituinen ja mun kaveripiiri yhtä omituinen (hymiö)
 
Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Joka kerta uudessa pitäjässä piipahtaessani pitää testata uusi kebumesta.
- - -
Esim. Tampereella osaisin ajaa yhteen helvetin hyvään kebumestaan (ei Manse Kebab eikä mikään muukaan "perinteinen"), mutta mulla ei ole hajuakaan sen sijainnista, osoitteesta saati sitten nimestäkään.
Tampereen ja lähiympäristön parhaat ählämipaikat:
Kebab 14 Sammonkadulla
Täällä olen saanut parasta asiakaspalvelua kebab-paikoissa. Maukkaat annokset ja nopea palvelu.
BINGO ja OSUMA TAISTELULAIVAAN

Olisihan mun pitänyt ymmärtää hakea tuota jostain reitiltä Hakametsään. Mulla oli sellainen muistikuva, että olisin tuolla käynyt jollain ratkiriemukkaalla Särkänniemen reissulla.

Kiitos tästä!
 
Suosikkijoukkue
Bruins
Evin Sammonkadulla
Ihan liian pieni luukku kävijämääräänsä nähden, mutta aika usein rullan takia tulee käytyä.

Hae tammelantorin Mardinista jos on jonoa. Samojen tyyppien pitämä, mutta mestan nimi vaan eri. Annoksetkin saman nimisiä kuin Evinissä. Ihan hyvät on tosiaan safkat siellä.

Ja koska Suleima lopetti aikoinaan niin nykyään Tampereen parhaat kebapit löytyy Punjabista.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Jooh kiertäkää Classic Diner kaukaa Tampereella. Itselle kävi ihan samalla tavalla, kuin täällä jo mainittiin. Eli venasin sen 45minsaa+ ruokaa, ranskalaiset oli kylmiä ja ei tuohon hintaan sitä(tai muutenkaan toki) voi hyväksyä. Ei puhuta mistään 5euron ruoasta... annoin vielä vuoden tauon jälkeen toisen mahdollisuuden, paikka oli melkein tyhjä, mutta tarjoilijat juttelivat keskenään ja eivät tahtoneet palvella. Siinä 20minsaa odottelin ja ei tultu tarjoamaan ruokaa, niin totesin että ei koskaan enää. En siis todellakaan suosittele, vaikka aiemmat kokemukset olivatkin parempia noita ennen.

Pancho Villa on selvästi parempi vaihtoehto. Nopeampaa palvelua, halvempaa(vaikka hinta onkin vuosittain kokoajan kallistunut ja oli vielä 5-vuotta sitten 60% tuosta nykyisestä hinnasta) ja ranskalaisten dippi on parasta mitä Suomessa saanut. Suosittelen jos Treella tahtoo burgerit napata.

Kebabeista Punjab ollut kyllä varmaankin paras. Pizzoista sitten se on varmaan La Mamma ja aseman Pizzeriat. Koko&hinta&maku kohtaavat sopivasti.

Nämä Treelta siis mieleen ensimmäisenä.
 
secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Pancho Villa on selvästi parempi vaihtoehto. Nopeampaa palvelua, halvempaa(vaikka hinta onkin vuosittain kokoajan kallistunut ja oli vielä 5-vuotta sitten 60% tuosta nykyisestä hinnasta) ja ranskalaisten dippi on parasta mitä Suomessa saanut. Suosittelen jos Treella tahtoo burgerit napata.

Olen kyllä eri mieltä. En tiedä missä vaiheessa Pancho Villan purilaisista katosi maku, mutta muutama viimeinen kokemus kyseisen ketjun hampurilaisista on jättänyt kyllä toivomisen varaa. Nykyään pyrin välttämään koko ketjua. American Dinerin hampurilainen oli maukkaampi ja ainakin Siperian ravintolassa palvelu toimi ihan mukavasti.

Mitä taas tulee Kebab-skeneen, niin jo mainittu Evinin iskender on erittäin maittava. Tampereen naapurikaupungista Nokialta löytyy Abe-niminen kebabbila, jossa olen saanut yhden parhaista pitakebabeista. En tiedä tekevätkö pitasämpylän taikinan itse, mutta paistavat sen uunissa jolloin sämpylästä tulee sellainen mukavan rapea. Sisältökin oli ihan maistuva.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös