Mika Norosen isku Teemu Pulkkiseen Jokerit-Lukko-ottelussa

  • 140 821
  • 829
Tila
Viestiketju on suljettu.

Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Huonolla säkällä Norosen maila olisi voinut osua Pulkkista naamaan ja päättää uran ellei jopa koko elämän.

Siinä on vaan se ero, että Noronen nimenomaan kohdistaa iskunsa sääreen, eikä riskiä naamaan tai muualle vaarallisempaan paikkaan synny. Kun sen sijaan Pekkala raivoissaan kohdistaa iskunsa sinne jonnekin pään ja perseen välille, joka sattui onneksi osumaan selän alueelle jossa ilmeisesti on hyvät suojat.

Että vaikka värilasit on, niin jotain rotia noissa jutuissa ja hirttotuomioissa.
 

SjV

Jäsen
Tuon videon perusteella ensimmäinen virhe on se, että Pettiselle ei heti vihelletä jäähyä. Siitä alkaa koston kierre, josta oletettavasti Noroselle rapsahtaa pari peliä.
Itse asiassa kostojen kierre alkaa jo aiemmin, kun kiekko on menossa Lukko maalin taakse. Jokeri pelaaja kaadetaan koukulla laidan vieressä matkalla kulmaan. Sitten kiekko on lukkolaisella maalin takana, jota kaksi Jokeria ahdistaa, toisen tuupatessa poikittaisella selkään. Tämän jälkeen sitten siirrytään tuohon nousuun maalille ja tässäkin keskusteltuihin tapahtumiin.
Jätin tarkoituksella nimet pois, pitäisi nähdä jatkoajn uusinta. Kuitenkin kulmassa ja maalin takana jäi tuomareilta puhaltamatta Lukolle 2min koukkaamisesta ja Jokereille 2(+10)min laitataklauksesta/selästä taklaamisesta.
 

JPriest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Huonolla säkällä Norosen maila olisi voinut osua Pulkkista naamaan ja päättää uran ellei jopa koko elämän.

Samalla logiigalla päästään siihen lopputulemaan, että huonolla säkällä Pullukan huitaisu olisi voinut osua Pettistä toiseen silmään. No eiköhän tuosta Noroselle se 2 peliä tule ja huilaa runkkarin loppuun. Toivottavasti Pulkkisen huitaisu menee myös kurinpitäjän tutkittavaksi.
 

#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Hyvinkään Tahko, Pasi Nurminen
Näin kyseisen tilanteen vasta nyt ja voin todeta että: JUMALAUTA MIKÄ PELLE TUO NORONEN!! toivottavasti joku kelaa sen yli play-offeissa ja kunnolla! Nuo Nortin viikateiskut eivät ole mitenkään uusi juttu, muistetaan se isku Vihkon tms. selkään työsulkukaudella. Saatana mikä apina!
 

Tanskanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itse asiassa kostojen kierre alkaa jo aiemmin,

Tuomaritoimintaa parikin kertaa tullut tuomittua kyseisen tapauksen yhteydessä.
Ja syystäkin. Jos oikeasti tuomarit viheltäisivät jäähyt sääntökirja, ei pelitilanteiden mukaan niin ei tarvitsisi pelaajien menetellä hermojaan ja näitä kostonkierteitä ei samalla tavalla pääsisi tapahtumaan.
Surullista edelleen se, että tuomarit eivät "ratko" pelejä, joten jättävät tiukoissa tilanteissa viheltämättä jäähyt. Ne on edelleen ne rikkovat pelaajat jotka pelejä ratkovat.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tällä kaudella toisen pelaajan kunnioitus on otettu kurinpidon teemaksi. Lainaus kurinpitoryhmän lausunnosta, tapaus Marjamäki - Kreps.

Yleisellä tasolla kurinpitoryhmä katsoo kuitenkin, että Marjamäen kovavauhtisessa, mutta sinänsä sääntöjen mukaisessa taklauksessa, on viitteitä toisen pelaajan kunnioittamisen laiminlyönnistä. Kurinpitoryhmä varoittaa Marjamäkeä ja kaikkia muita pelaajia siitä, että vastapelaajaa on kunnioitettava kaikissa olosuhteissa. Kurinpitäjä ja kurinpitoryhmä tulevat kiinnittämään huomiota pelaajien keskinäiseen kunnioitukseen ja tämä otetaan jatkossa kurinpitokäsittelyssä rangaistusta määrättäessä huomioon koventavana seikkana.

Mielenkiintoista nähdä miten kuripitäjä/ kurinpitoryhmä toimivat Norosen tapauksessa, kun taustalla on tapaus Pekkala ja ylläoleva kannanotto. Jos tämä olisi tapahtunut kesken runkosarjan, asia olisi ollut helpompi, mutta nyt Pekkalan tasoinen pelikielto vaikuttaisi Lukon puolivälierään. Toisaalta kyseessä on yhden SM-liigan suurseuran tähtipelaaja, joten kuripitäjä tulee saamaan molemmista suunnista painetta, nyt katsotaan onko Sampo äijä...
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuolla teemalla pyyhittiin ahteriosastoa ainakin Tavin tapauksessa.

Lainaus Jääkiekon virallisestä sääntökirjasta:


537 - HUITOMINEN
a) Pelaajalle, joka estää tai yrittää estää vastustajan etenemistä mailallaan huitoen, tuomitaan
erotuomarin harkinnan mukaan:
* Pieni rangaistus (2’)
tai
* Iso rangaistus + automaattinen pelirangaistus käytöksestä (5’ + PRK)
tai
* Ottelurangaistus (OR)
b) Pelaajalle, joka vahingoittaa vastustajaa huitomalla, tuomitaan erotuomarin harkinnan
mukaan:
* Iso rangaistus + automaattinen pelirangaistus käytöksestä (5’ + PRK)
tai
* Ottelurangaistus (OR)
c) Pelaajalle, joka heilauttaa mailaansa vastustajaa kohti kiistan aikana, tuomitaan erotuomarin harkinnan mukaan:
* Iso rangaistus + automaattinen pelirangaistus käytöksestä (5’ + PRK)
tai
* Ottelurangaistus (OR)


Sammalkangas ei loukkaantunut tilanteessa, Taville 2 min, Pulkkinen loukkaantui, Noroselle 5+PRK.
 

A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos tätä vertaa esim. Hyvösen järjettömään hyppytaklaukseen Max Kolun päähän muutama viikko sitten niin eihän tällaisesta enempää kahta peliä voi antaa. Ekassa tapauksessa olisi voinut käydä erittäin huonosti, tällaisessa nyt ei ruhjetta kummempaa tule.
 
Tavin tapausta ei ilmeisesti pidetty vastaavana. Ikävää, provosoivaa huitomista, mutta ei verrattavissa Pekkalan hallitsemattoman huitaisun vaarallisuuteen.

Ilmeisesti näin, mutta edelleen pidän eroa vähäisempänä kuin 4 ottelun arvoisena.

Anyway, tämä asia menee mielenkiintoiseksi juuri ajankohdan vuoksi, kuten esititkin. En sentään usko, että sanktio ulotettaisiin playoffeihin asti.
 

Jarzki

Jäsen
Katsokaa tämä video kohdasta 1.00 eteenpäin ja sanokaa sen jälkeen, että eihän tuossa ole mitään törkeää. Ei mene minun jakeluun, että tuota temppua vähätellään ja sanotaan, että max. 2 ottelua pelikieltoa. Herätys nyt. Vähintään se 4 ottelua mitä Pekkalakin sai ja loukkaantumisesta riippuen pari matsia lisää, tai sitten ei mikäli Pulkkinen on kunnossa. Ei edelleenkään kuulu tähän peliin nuo temput ja siitä 2 ottelua pelikieltoa olisi täyttä paskaa. Näitä vastaavia temppuja on nyt tällä kaudella nähty ihan liikaa ja eivät ne lopu, mikäli ei tule juuri minkäänlaisia sanktioita. Minä en näitä halua jääkiekossa nähdä.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Katsokaa tämä video kohdasta 1.00 eteenpäin ja sanokaa sen jälkeen, että eihän tuossa ole mitään törkeää. Ei mene minun jakeluun, että tuota temppua vähätellään ja sanotaan, että max. 2 ottelua pelikieltoa. Herätys nyt. Vähintään se 4 ottelua mitä Pekkalakin sai ja loukkaantumisesta riippuen pari matsia lisää, tai sitten ei mikäli Pulkkinen on kunnossa. Ei edelleenkään kuulu tähän peliin nuo temput ja siitä 2 ottelua pelikieltoa olisi täyttä paskaa. Näitä vastaavia temppuja on nyt tällä kaudella nähty ihan liikaa ja eivät ne lopu, mikäli ei tule juuri minkäänlaisia sanktioita. Minä en näitä halua jääkiekossa nähdä.

Millä tavalla tuo moneen kertaan uusittava hidastus täsmälleen samasta Urhon kuvasta, jota täällä on kelailtu jo sataan kertaan, muuttaa asiaa mihinkään suuntaan?

A) Tuosta(kaan) videosta ei sen minuutin jälkeen näe polvitaipeeseen kohdistuvaa iskua.

B) Tuossa(kin) videossa Pulkkisen molemmat kaatumiset näyttävät epäilyttävän teatraalisilta. Toki jälkimmäisessä lienee mukana säikähtämistä/kipuakin.

Jos tuosta oikeasti tulee jotain +5 pelin kakkuja, niin sanoisinpa, että kurinpito on paskonut pahasti housuihinsa.

Edit. En minäkään tuollaisia halua nähdä, mutta lajissa jossa tunteet ovat jatkuvasti pinnalla ja tilanteet tulevat nopeasti, tullaan niitä aina näkemään sanktioiden suuruuksista huolimatta.
 

DiamondDoll

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Jesse Joensuu
Aika törkeä, tarpeeton temppu mun mielestä. Omien puolustaminen on jees mutta ei nyt sentään tarvitse viikatteella mennä tilanteeseen. Pari ottelua huilia voisi tehdä Noroselle ihan hyvää sillä hänellä näyttää pimenevän vähän useammin kuin olisi sallittua.

Täytyy myös sanoa että niin selvät sukellukset Pulkkiselta molemmissa tilanteissa. Youtubin kautta tilanteen pariin otteeseen katsoin ja aikoiset kuolevat joutsenet Pulkkinen esittää. Kuitenkin filmaaminenkaan ei muuta sitä että tyhmä, tarpeeton temppu Noroselta joka ei mun mielestä kiekkoon kuulu. Toivotaan ettei lupaava junnu loukkaannu ja Norosella on kyllä selvä peiliinkatsomisen paikka. Noin kokeneen molarin täytyy pystyä kuumassakin tilanteessa hillitsemään itsensä vähäsen paremmin.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
On aivan käsittämätöntä, että täällä jaksetaan vähätellä tekoa, joka oli täysin selvä vahingoittamisyritys ja joka pahimmillaan johtaa peliuran loppumiseen. Jokainen voi katsoa Youtubesta videonpätkän, jossa Hextall lyö kahden käden viikatelyönnin maalivahdin mailalla Nilssonia jaloille. Nilssonin ura päättyi kyseiseen lyöntiin. (Toejoen Veikko anatomian tuntijana tosin ymmärtää kertoa, että Nilssonin jalat olivat vaan niin heikot) On aivan turha väitellä osuiko Norosen lyönti polvitaipeeseen vai ei. Edes Noronen ei ole sellainen mailataikuri, joka pystyy kontrolloimaan mihin kahden käden viikatelyönti tulee osumaan. Lisäksi vaarallisuutta korostaa se, että se tehtiin maalivahdin mailalla ämmämäisesti takaapäin, jossa suojuksia ei ole.

Ainoa tapa saada tällaiset teot loppumaan on antaa niistä tuntuva rangaistus. Joku kahden-kolmen pelin rangaistus on häpeällistä sekä lajia että pelaajien turvallisuutta kohtaan. Voin sanoa aivan vilpittömästi, että mua vituttaisi yhtä paljon, jos Vatasen, Granlundin, Armian tai Donskoin ura päättyisi tahallisen vahingoittamisyrityksen seurauksena vain sen takia, että joku uransa ehtoopuolella oleva nobody kilahtaisi.
 
Viimeksi muokattu:

Sääksi

Jäsen
Nelosen koosteen mukaan Pettinen kyllä luistelee tilanteesta pois rauhallisen näköisenä Pulkkisen huudellessa jään pinnasta jotain Pettisen perään ja silloin Noronen iskee. Vai tämänkö jälkeen Pettinen vasta lämpiää?

Juuri näin. Pulkkisen huitaisusta siis kiehahti. Ei tuosta filmistä, joka täällä on näköjään virheellisesti noussut koko episodin syyksi.
 

Hapsiainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Kiekko-Vantaa
Tätä täytyy oikoa. Taustalla oli erilaisia kiistoja ja erittäin lämmin peli. Gagnon olisi halunnut tapella kenen tahansa Lukon pelaajan kanssa, mutta ei löytänyt kumppania. Tästä nobel-älykkö gagnon keksi, että ajelenpa niiden veskaria, eiköhän niiden sitten ole pakko tapella.

Vielä tarkennuksena tuohon peliin, että lukon pelaajat olivat käyneet kyseisessä pelissä "ajelemassa" meidän maalissa olleen Nupen jo pari kertaa jään pintaan ja kun erotuomarit eivät saaneet pidettyä mitään linjaa niin Gagnon otti oikeuden omiin käsiinsä! Benda taisi samassa hätäkässä kuristella jotain lukon pakkia?!

Mutta se siitä ja asiaan!

Sisänsä ikävävää jos Teemulta jää runkiksen loppu väliin juuri kun pinnoja ropisi hyvää tahtia ja olisi ollut mahkut pinna per peli tahtiin. Katsellaan ja odotellaan mitä tuleman pitää...
 
Nilssonin ura päättyi kyseiseen lyöntiin. (Toejoen Veikko anatomian tuntijana tosin ymmärtää kertoa, että Nilssonin jalat olivat vaan niin heikot) On aivan turha väitellä osuiko Norosen lyönti polvitaipeeseen vai ei.

Eli sinun mielestäsi on turha väitellä siitä, mihin isku osuu? Mielestäni tuolla on varsin iso - kenties jopa ratkaiseva - ero.
Toinen juttu on iskun voima. Hextall oikeasti lyö, Noronen lähinnä huitaisee.

Edit. Olen varmasti kantani ilmaissut ja se riittää osaltani näin olemattomasta asiasta.
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Ainoa tapa saada tällaiset teot loppumaan on antaa niistä tuntuva rangaistus. Joku kahden-kolmen pelin rangaistus on häpeällistä sekä lajia että pelaajien turvallisuutta kohtaan. Voin sanoa aivan vilpittömästi, että mua vituttaisi yhtä paljon, jos Vatasen, Granlundin, Armian tai Donskoin ura päättyisi tahallisen vahingoittamisyrityksen seurauksena vain sen takia, että joku uransa ehtoopuolella oleva nobody kilahtaisi.

Toisaalta eikös jokainen pakin maalinedessä maskimiehelle antama pikku poikkari ole sitten yhtä tuomittava. Siinä jos maskimies horjahtaa väärällä hetkellä ja poikkari osuukin niskaan, niin loppuhan on vain säkästä kiinni. Kielletään siis maalinedustat?

Vähän niinkuin rattijuoppoudet vähenisi jos rajaa lasketaan...
Ikinä ei tulla kitkemään pois millään säännöillä ja sakoilla sitä, että joskus kiehahtaa kun tunteella pelataan. Toki jos vedellään vain palkkapussi silmissä, niin varmasti tapahtumat kaukalossa muuttuvat hmv:ksi. Siitähän onkin jo kokemusta joissain organisaatioissa.

Tuo mainitsemasi Hextallin huitaisu ei vähennä yhtään tämän legendan ja yhden NHL:n kaikkien aikojen viihdyttävimmän veskarin arvoa...
 

Nimetön

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Jets, Maajoukkue
On aivan käsittämätöntä, että täällä jaksetaan vähätellä tekoa, joka oli täysin selvä vahingoittamisyritys

No onko millään tavalla mahdollista, että Jokeri leirissä tajuttaisiin tämän KAIKEN lähteneen PULKKISEN viikatteessa, joka on täysin verrattavissa NOROSNE tekoon? Minkätakia tälläistä asiaa ei täällä muisteta?
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Molemmat viikatteet vaan kurinpitajan syyniin, kummatkin kuitenkin rangaistavia tekoja.
 

Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tätä täytyy oikoa. Taustalla oli erilaisia kiistoja ja erittäin lämmin peli. Gagnon olisi halunnut tapella kenen tahansa Lukon pelaajan kanssa, mutta ei löytänyt kumppania. Tästä nobel-älykkö gagnon keksi, että ajelenpa niiden veskaria, eiköhän niiden sitten ole pakko tapella.

Pahoittelen että yksitysikohdat eivät ole niin tuoreessa muistissa. Kuitenkin pointtini oli se, että lukon maalivahti ei provosoinut millään tavalla.

Tom Draper taisi olla Lukon maalivahti silloin, mutta se siitä aiheesta kun ollaan väärässä ketjussa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös